Voi, kun kaunis ficci!
Olen tätä ennen vilkaissutkin, mutta en silloin päässyt kunnolliseen lukemiseen asti, joten nyt piti tulla suorittamaan homma ja kommentoimaankin. Eihän tälläistä kivaa Weasleyta käsittelevää ficciä voi jättää yksinkertaisesti lukematta ja kommentoimatta! Ja niin, älä huolehdi siitä, että päästät liikaa julkaisuseulastasi läpi - minusta on vain hyvä, että jollakin on inspiraatiota ja intoa kirjoittaa ja julkaista; kirjoitat nimittäin niin kivasti, että aina uusia kirjoituksiasi on mukavaa lukea.
Bill/Ginny on mukava paritus tosiaan, ei itseasiassa mitenkään paha, sillä kun on lukenut niin monipuolisesti kaikkea ja laajentanut valikoimaansa, niin Bill/Ginny tuntuu ihan normaalilta.
Onhan näitä muita insestiparituksiakin (Weasleysta Fred/George, jne) ja tämä on vain yksi niistä. Tietenkin siinäkin on salaisen hedelmän astelma, mutta en tiedä, tämä vain toimii. Ihmiset kun tuuppaavat kirjoittamaan kaksikosta niin kivasti, että ei voi olla pitämättä.
Sinä asetit Billin ja Ginnyn suhteeseen sellaista ihanaa lämpöä; miten isoveli huolehtii paljon pikkusisarestaan. Miten tämä kasvaa, milloin tälle kasvaa ne harmaat hiukset, miten tämä muuttuu. Ginnyn kaatuessa hän puhaltaa tämän polviin ja on tukena, ajattelee tätä koko ajan. Millainen valo Ginny olikaan hänelle - ja perheelle. Sellainen, joka kohottaa hymyä huulille ja josta ei halunnut eroon. Yleensä Ginnysta ei tykätä, koska hän antaa kuvan, että vehtaa suunnilleen jokaisen tylypahkalaisen kanssa, mutta minusta oli kivaa lukea hänestä puhtaana ja viattomana, hellänä tyttönä.
Fleuria kuvailit niin kivasti, oli hienoa lukea viimein ficciä, jossa hänen ja Billin suhde ei ollut surullinen. Vaan sellainen hellä ja arvokas, Fleur hieman pehmentynyt vanhetessaan, suuret neulepaidat, ruusut ja vapaapäivät, jona ei puettu housuja ollenkaan jalkaan. Voi, kun niin kaunista.
Tykkään edelleen kovasti kirjoitustyylistäsi, lisäät kirjoituksiisi tuoreita ja uusia sanoja, nokkelia ja kekseliäitä. Tunnelma on sellainen, johon samastuu helposti ja vaikka ficissä on kuvailua, niitä ei ole liikaa vaan sopivasti silmiä hiveltäväksi. Helppoa lukea eikä yhtään raskasta, kun saat ripoteltua noin kivasti kuvailua erilaisiin paikkoihin ja juuri sopivasti. Kirjoitat muutenkin niin kovin soljuvasti ja kauniisti, että oi sentään.
Aurinkoon ei voinut koskea polttamatta sormiaan. Bill ei halunnut että valo sammuu, koska ei tiennyt mitä tapahtuisi pimeässä.
Ja loppu, oi, kun niin ihana. Viimeinen lause tiivisti hienosti koko ficin myös, selvisi miksi Bill ei halunnut Ginnyn valon sammuvan.
Kiitos!