Kirjoittaja Aihe: House M.D., Omia ja varastaa, K-11, Gregory House/James Wilson, draama, one-shot  (Luettu 2235 kertaa)

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 077
  • Peace & Love
Nimi: Omia ja varastaa
Kirjoittaja: jossujb
Fandom: House M.D,
Genre: Draama, one-shot
Ikäraja: K-11
Paritus: Gregory House/James Wilson
Vastuuvapaus: Minähän en luonnollisesti omista yhtään mitään, ja leikinkin siis vain muiden leluilla vailla rahallista korvausta.
A/N: Jotenkin en ole millään meinannut saada ficcejä lähiaikoina kirjoitettua vaikka ideoita riittäisikin. Varsinkin näin Housen kahdeksatta kautta odotellessa on allekirjoittaneella sydän kurkussa, ja silti ei oikein tunnu mikään lähtevän aluilleen, tämänkin kirjoitaminen oli todella tuskaista. Yritän siis saada blokkia aukaistua, saa nähdä onnistuuko.





Omia ja varastaa

House varastaa Wilsonin lautaselta viimeiset ranskalaiset.

”Hei!”
”Kylmiä olivat jo.”

Eikä Wilson siihen sitten muuta osaa kuin tuhahtaa paheksuvasti. Pöydän toisessa päässä House natustaa saalistaan ja pureskelee kolansa pilliä tapittaen Wilsonia sinisillä silmillään laskelmoivasti. Kahvikupissa on vielä haaleaa maitokahvia, Wilsonin ostama lehti on kesken. House lukee takasivusta sarjakuvaa.

”Siirrä peukaloasi, en näe vitsiä.”
”Hanki oma lehti.”

Sanoo voi sanoa Wilson mitä vain, mutta hän tekee silti mitä käsketään. Aina hän taipuu Housen mieliksi, oli kyseessä asia joka voi maksaa potilaan hengen tai vain yksi väärin sijoitettu peukalo.

”Äh, ja olipa huono.”
”Mikä näistä?”

Sarjakuvasivulla on kahdeksan mustavalkoista srippiä, jotka on painettu vähän liian pieneen kokoon.

”Tiikeri.”
”Se nyt on aina huono.”

House naurahtaa ja silmänympärykset ihan hetkeksi peittyvät naurunryppyihin. Wilson pakahtuu ja melkein sylkee haalean kahvin suustaan.

Ihmiset aina näkevät vain lautaselta kähveltämisen, mutta vain Wilson todistaa niitä nättejä asioita jotka ovat myös outo osa Gregory Housea. Eivät usko Housessa olevan mitään puoleensavetävää, mutta vain Wilsonille hän hymyilee ilman syytä. Wilson saa hänet nauramaan ilman paksua sarkasmia. Eikä Wilson voi olla nauramatta takaisin.

Siksi häntä pidetäänkin aivan täytetnä imbesillinä. Jonkin sortin ihmissuhdemasokistina, kynnysmattona, jonka kiltteyttä Housen kaltainen paskiaisten kuningas käyttää omaksi edukseen. Mutta kuka kiinnittää huomiota yhteen koskettaviin polviin? Pitkiin katseisiin, jolloin Wilson pääsee sukeltamaan hetkeksi ystävänsä ihon alle? Se kutittaa.

”Ei ihme että hoitsut pitävät sinusta Jimmy. Tuollainen nöpönassu, hiukset niin kuin enkelillä. Opettelisit pistämään hanttiin niin kuin mies, niin en varastelisi ruokiasi.”
”Niin siis machoudestahan se on kiinni.”

Noin kymmenen vuotta House on pähninyt ravintonsa Wilsonin siiveltä. Paheksuttavaa kaikin mittapuin, mutta oikeasti - salaa mutta oikeasti - Wilson oli siitä vähän otettu. Se nyt oli vain yksi omalaatuinen piirre läpeensä omalaatuisessa ihmisessä. Omimalla kaiken mitä Wilsonilla oli House osoitti kaikille kuka kuuluu ja kenelle. Jotenkin Wilsonista se oli omalla alkukantaisen kierolla tavallaan hellyyttävää. Housemaisen epäsuoralla tavalla tietty. Jotenkin addiktiivista. Ehdoton huomio nimittäin.

”Voisit kasvattaa ehkä parran.”

Wilsonilla ei ole koskaan ollut edes viiksiä. Ja varmasti ihan hyvästä syystä.

”Taitaisi hoitsujen kiinnostus kyllä loppua siihen.”
”Mitä, mitä, naiset tykkäävät karvaisista miehistä!”
”Niin no, sen takiahan sinun perässäsi suorastaan juoksee lauma tyttöjä.”

Housen naamalle leviää tuttu ilkeämielinen virne.

”Parta tekee gutaa navan alla...”

Wilson naksauttaa kieltään. Seksivitsi. House tekee sen tahallaan. Wilsonia kuumottaa.

”Ilotytöt taas kertoneet satuja.”
”Siksi he ovatkin niin iloisia.”
”Hardi-har-har.”

Tiiviistä tuijotusta. Silmäseksiä, niin kuin Chase varsin kauan aikaa sitten asian ilmaisi pistettyään  merkille, ettei Housen aina edes tarvitse sanoa mitään käydäkseen Wilsonin kanssa täyden keskustelun. Telepatiaa sanoo yksi. Toisen mielestä se on vaan yksinkertaisesti keski-ikäisen miehen turhautunutta seksuaalista karmaa, joka estojen takia jää pelkän ajatuksen tasolle. Paitsi että Chase ei tiedä, ettei se jää siihen.

Mutta mitä se Chaselle kuuluu.

Kahvi on jo niin kylmää, ettei sitä kehtaa juoda. Housen kulmakarva kohoaa ironisen vihjailevasti ja Wilsonin suupieli nykii. Housen paremman jalan lenkkari vaivihkaa hinkuttaa Wilsonin nuppiluuta lahkeen läpi.

”Ettet vaan haluaisi kokeilla?”
”Mitä?”

Kurotus pöydän ylitse. Lounasaikaan kahvila on tietenkin tupaten täynnä. Kaikki jostakin tuttuja.

Alkuun koetteleva suukko, kömpelö, kuiva. Kieli koettelee hampaita, livahtaa sisään, sylkeä, imua, lyhyitä hengenvetoja, pöydänkulma painaa vatsaa, pakko saada vielä lisää, maistaa ranskalaisten suola toisen kieleltä. Parransänki vasten sileäksi ajeltua poskea. Se tuntuu aika hyvältä. Wilson kuvittelee sängen vasten sisäreittä. Sänki vasten vatsaa, hampaat nännin ympärillä, tiukat otteet, huohotusta. House näykkisi korvaa, purisi niskaa. Hän kävisi päälle. Painaisi, pakottaisi, omisi.

Henki loppuu kesken.

”Kaikki tuijottaa.”
”Hitto. Hakulaite piippaa.”

House ryntää pois ja jätää tarjottimen ja roskat Wilsonin kerättäväksi. Siinä mitään uutta, mutta ihmisten suoranainen sääli kaihertaa. Voi James Evan Wilson parkaa, mitäköhän se kusipäinen tohtori House on mennyt tekemään kun on hyvän miehen pään tuolla tavalla sekoittanut? Eikä kukaan muista sydämen asioiden todellakin olevan tahdosta riippumattomia. Kuin syke tai nielemisrefleksi.

Tosin kukaan ei tosissaan myöskään muista, ettei Wilson ole oikeasti niin hyvä mies, vaan ihan yhtä rikkinäinen ja manipuloiva paska kuin Housekin. Ehkä jopa pahempi, koska hän näkee vaivaa esittääkseen joviaalia ja loputtoman kilttiä. 

”Kaikkea minä suostunkin takiasi kestämään piru vie...”


Kun Wilson on vienut lautaset takaisin itsepalveupisteeseen, kävellyt aulaan ja napannut hissin on kerroksessa melkoinen hulina. Mitä sitten onkaan käynyt, niin Housen potilaalla on joku akuutti kohtaus päällä, ja niin kauan kuin tuo parka pysyy hengissä riittää Housessa virtaa. Mutta annas olla jos potilas kuolee ennen ratkaisun löytymistä... 

Tosin jollain omituisella supervoimalla House kuitenkin yleensä onnistuu elinimoimaan esiin sen oikean diagnoosin ajallaan. Aivan kuin hän osaisi aavistaa etukäteen kuinka pitkälle hurmosta voi venyttää ennen kuin pinna katkeaa. Narulla tanssija. Uhkapeluri. Kaikki tai ei mitään, raahaten Wilsoninkin onnenpyöräänsä mukaan. Ei Wilson yksin uskaltaisi.

Niin se kaiketi toimii. House tietää täsmälleen missä Wilsonin rajat menevät ja millaisiin mahdottomuuksiin ne venyvät. Wilson sietää riippuvaisuutta, hän salaa pitää mustasukkaisuudesta, odottaa flirttiä.

Vuosikymmenen flirtti. Sanailua, ruuan varastamista, sitten suukko, ehkä pakaran puristus, korvaan karheasti kuiskattu omistushaluinen uhkaus.

Koska se aina kuulostaa uhkaukselta. Uskallakin panna hanttiin, yritäkin, et uskalla! Ei Wilson uskallakaan. Mutta ei haluakaan, sen puoleen.

Hulinasta huolimatta diagnostikolla on aikaa livauttaa ylimääräinen muuta sekunti silmän vinkkaamiseen lasiseinän lävitse. Valkotaululle ilmestyy taas uusi lista oireita. Wilson kävelee ohitse ja puree huulta. Joku katsoo kieroon. Säälii ehkä, ihmiset taas säälivät Wilsonia.

Mutta mikään ei saisi häntä tuntemaan itseään yhtään erityisemmäksi kuin se miten House pitkän päivän päätteeksi tulee hakemaan hänet työhuoneestaan ja suljettujen ovien sisällä näyttää että julkimulkunkin sisällä sykkii, no, sydän, näin kliseisesti ilmaistuna. Tosin tässä yhteydessä sykkiminen on vähän turhankin kaksimielistä.

House on mielissään, sen näkee. Hän on kai ratkaissuut päivän dilemman. Hän linkkaa Wilsonin pöydän eteen. Peittelemätöntä vihjailevuutta.

”Tulet tänään minun kämpilleni. Tilataan kiinalaista. Vedetään kännit. Katsotaan pornoa.”
”Kuulostaa mukavalta.”

House nuolaisee huuliaan ja virnistää.

”Odota vain, kyllä minä sinulle vielä mukavat näytän.”
”Se sopii. Mutta House, jos kuitenkin kähmisit kotona enemmän. Herätät paheksuntaa.”
”Ilonpilaaja.”

Tästä huolimatta Wilson ei edes peittele tyytyväisyyttään kun tuttu käsi kimmahtaa pakaralta kun he odottavat kerroksen päässä hissiä.

FIN



« Viimeksi muokattu: 26.11.2014 13:49:34 kirjoittanut Beyond »
Here comes the sun and I say
It's all right

Varjuska

  • sanojen sirottaja
  • ***
  • Viestejä: 433
  • Clue-ing for looks.
Minä, ensimmäinen!
Olin ihan innoissani kun törmäsin tähän ficciin, ihanaa että joku tekee ficcejä tästä oivasta TV-sarjasta. Ja joo, tämä oli aika ihana ficci :'> Jotenkin hirveän suloinen, vaikka kieli olikin parissa kohtaa vähän räävitöntä. Mutta paritus sen tekee. Onnistuit mun mielestä hyvin tavoittamaan tässä Housen ja Wilsonin todellisen suhteen sarjassa (kyllä. Wilson asuu Housen Converse-tossun alla. Ja ne väittelee kuin vanha aviopari.) ja höystit kivasti romantiikalla ja vähän muullakin. Tykkäsin myös todella paljon kielenkäytöstä - se oli kaikin puolin tosi sujuvaa ja kekseliästä. Muutenkin tämä ficci soljui jotenkin hirveän vaivattomasti enkä huomannut töksähteleviä kohtia tms. Muutaman kirjoitusvirheen tosin bongasin, täytyy kai se mainita jottei ihan mauttomaksi ihkutukseksi mene tämä kommentti.
Jesjes. Tämä oli juurikin sellainen teksti, joka antoi hyvän syyn käydä tsekkaamassa muitakin sun kirjoituksia ; )

V.

banneri ja ava (c) raitis

Elämän keskipäivässä
minäkin eksyin synkkään metsään.