Kirjoittaja: Pinkkura
Beta: Ei ole, jotenka virheistä saa huomauttaa(=
Ikäraja: K11
Paritus: Hermione/Luna
Genre: Angstinen romantiikka?
Summary: Pelkään sinun kuolevan tänä yönä - siksi rukoilen, että aurinko ei nouse koskaan enää.
A/N: Kommenttia toivoisin, en ole pitkiin aikoihin kirjoittanut. Myös parannusehdotukset olisi ihan kivoja, jos jotakin sattuu tulemaan mieleen. Enpä tiedä mitäs tästä nyt sanoisi? Nauttikaa ja PoV on Hermionen. One-shottihan tämä. Huom., otsikko on lainattu yhden biisin sanoista, jotenka se ei ole omaa keksintöäni. Osallistuu Angst10;iin.
Praying that the sun would never rise
Istuimme kalliolla, katselimme merelle; aurinko laski. Tiedän, kliseisempää tapahtumaa saa hakemalla hakea, mutta kerron sen, miten tämä oikeasti meni. Aallot huokailivat, tuuli humisi puissa. Pian olisivat enää vain varjot jäljellä, pelottamassa viattomia. Lunaa ne eivät pelottaneet, hän piti niistä. En ymmärrä kyllä miksi, sillä minua ne karmivat. Vain harvat tiesivät hänen olevan peloton. Tai enhän minä sitä tiedä, mutta miten pimeää, hämähäkkejä ja kuuta rakastava saattaisi pelätä?
Luna oli nimensä mukaisesti kuunlapsia, uneksuva ja häilyvä. Välillä hän todella oli siinä, aivan kokonaisena, mutta useammin häntä ei ollut tai hänestä oli jäljellä vain jotakin. Vain osa ei koskaan riittänyt minulle ja tähtisilmä huomasi sen; hän ei vain koskaan sanonut, että tällaisena sinun täytyy minut hyväksyä, en voi itselleni mitään. Luna oli mitä oli, kaipaamatta toisten hyväksyntää. Hailakat silmät paljastivat koko sielun, näyttivät, että hän elää.
"Hermione."
"Niin?"
"Ei mitään."
Tyttöni kummastutti minua. En osannut kertoa syytä.
"Peikot ovat kauniita", hän tokaisi
ja otin sen melkein henkilökohtaisena loukkauksena, sillä hiukseni vaivasivat minua aina välillä edelleen. Kurittomat kiharat olivat ojentuneet suoriksi, mutta herkkä paikkani se siltikin oli. Huomatkaa tuo melkein, sillä Luna ei oikeasti osannut loukata minua. Hän oli liian viaton siihen - oikeastaan liian viaton, liian rehellinen tähän pahaan maailmaan. Sitä paitsi rohtuneet huulet olivat kertoneet peikkojen olevan kauniita.
Aurinko laski, varjot tulivat esille - kuu oli puolikas, eli Luna ei ollut luonani.
***
"Mitään hätää ei ole", väität hymyillen, mutta epäuskoinen ilmeeni kertoo, että olen erimieltä.
Miksi muuten makaisit sairaalan vaalealla vuoteella, kalpeampana kuin haamu ikinä? Sulaudut sänkyyn, pelotat minua - tämä ei todellakaan ole ensimmäinen kerta. Olet sairas.., kukaan ei kuitenkaan kerro minulle johtaako se kuolemaan vai ei, olet varmasti kieltänyt. Et koskaan tahdo satuttaa.
On hiljainen yö, kello tikittää seinällä ja lyhyet henkäyksesi saavat sydämeni pamppailemaan. Vaikka se on tyhmää, pelkään sinun kuolevan tänä yönä - siksi rukoilen, että aurinko ei nouse koskaan enää.
"Elämästä tuskin selviää hengissä. Olen saanut enemmän, kuin ansaitsisin", kerrot kuiskaten ja kehotat minua samalla lukemaan satukirjaa, joka makaa sänkysi vieressä. Ei rakkausromaania, kauhutarinaa tai elämänkertaa, vaan nimenomaan satuja, epätosia - samanlaisia kuin sinäkin. Pöytä, jolta poimin kirjan, on kulmikas. Hätäännyn ilman syytä - kulmia, teräviä reunoja; täällä ei ole turvallista!
Aloitan lukemisen hitaasti, karaisen kurkkuani. Luen kokoajan eteenpäin pystymättä lopettamaan, enkä huomaa sinun laittavan silmiäsi kiinni. Kaunis tyttöni, minun oma Lunani... Suljen kirjan ja jään tuijottamaan ruumistasi ilmeettömänä; aurinko ikkunan takana on noussut, verhot eivät kätke sitä. ["Älä sulje verhoja, tahdon nähdä tähdet!"] Kipinä on kadonnut silmistäsi, minä vain tuijotan. En saa sanaakaan suustani, eikä edes kyyneleitä tule. En ymmärrä.
Kuuta ei ollut, sinä katosit luotani, mutta tälläkertaa lopullisesti.
***
Hautajaisissa pudotan arkkusi päälle satukirjan, sen saman mitä luin sinulle silloin. Nieleskelen palaa kurkustani, minuun sattuu. Musta väri on valloillaan, vaikka lepopaikkasi on kirkkaankeltainen. Kukat ovat riitasoinnussa kaikkeen, sateenkaaren väreissä - et halua mustaa kuolemaa. Järkyttävä ikävä, sinua, kuuta.., kaipaan myös kuolemaa. Tiedän, että et halua sitä; aurinko nousee kuitenkin.
