Kirjoittaja: Winga
Oikolukija: Guadaloupe (♥♥)
Ikäraja: Sallittu
Tyylilajit: angstinen draamaromanssi
Paritus: Albus Severus/Scorpius
Vastuuvapaus: Rowlingin hahmoja, mitään en tienaa, huviksi kirjoitettu.
Varoitukset: kuvailematon kuolema
Tiivistelmä – Tuntematon tunne sisimmässä siellä missä muilla sydän.
Kirjoittajalta:
12+ -virkettä VII -haasteeseen ja FF100 86. Valinnat
Kolo rinnassa siellä missä sydän muillaSyksy toi ensimmäisiä viestejä tulostaan eikä ulos voinut vain astella ilman hattua. Al ei välittänyt, hän vain vapautti itsensä ja koski kynsillään kosteita kiviä kävellessään niiden ohi. Kylmä viima tuiversi riepottaen liian pitkiksi kasvaneita hiuksia mutta hän ei jaksanut välittää siitä, epäili sairastuvansa mutta mitä siitä.
Hän oli eksynyt kävellessään pienen puron luo ja tarkkaili itseään sen heijastuksesta. Veden pinta kuori esiin puolia, joita ei nähnyt katsomatta, hän nauroi itsekseen muiden sokeutta hänen vikojaan kohtaan.
Edelliskerran hän oli jäänyt tuijottamaan itseään veden pinnasta kevätpäivänä, jona Scorpius oli etsinyt häntä, sitä kuorta, jonka alle ei kukaan edes nähnyt. Tai tämä oli viimein nähnyt ja hetkellinen kirpaisu Alin sydämessä oli kertonut menetyksestä, mutta sitä ei olisi voinutkaan mitenkään välttää; ei heitä luotu rakastamaan, rakastettaviksi. (Miksi silti tyhjä kolo rinnassa sykkii siellä missä sydän muilla?)
(Hän eksyi toisinaan muistelemaan olematonta mahdotonta tunnetta siihen huoneeseen, jossa kallat kukkivat ja he olivat ensi kerran suudelleet toisiaan sanomatta sanaakaan siitä, mikä oli sallittua ja mikä kiellettyä, luoden sääntöjä kosketuksilla.)
Puro jakautui pieniin soliin ja vettä virtasi uurteisiin, Al seurasi niitä koettaen unohtaa vatsanpohjassa makaavan tunteen, joka nipisteli ja kidutti, kaikki muistot kirkkaina mielessä. Hän otti askelen toisensa jälkeen, kulki katsomatta eteensä sen enempää ja huomasi tulleensa tutulle tielle. Askelet muuttuivat vastahakoisemmiksi, mutta hän tahtoi, jokin tahtoi seurata tietä, mennä sinne missä ennen oli käynyt useammin kuin missään.
(Missä kultainen sudenkorento tanssi päiden yläpuolella juhlavaa tanssiaan ja sulautui maastoon silloin kun joku meinasi koskettaa, tai kenties tuhota.)
Vaikka oli vasta syksy, tie oli valkoinen ja Al mietti, tuumi muisteli ja maisteli ilman suolaisuutta. Kaipaus (se se oli, se tunne, tyhjyys sydämen tilalla) täytti hänet eikä tiennyt pitäisikö hänen tuntea niin, oliko hänellä oikeutta. (Tuska riipi repi sisintä ja pakotti miettimään uudelleen sitä, mikä oli kerrottu todeksi, mikä oli vannottu varmaksi.)
Ympärillä maailma häilyi heilui ja Al otti askeleen ja toisen kohti kartanoa, joka ennen oli ollut niin tuttu, niin tärkeä niin rakas. Ajatus siitä, että näkisi toisen jälleen (puoli vuotta on liian pitkä aika, sydämeksi muotoutuva kolo huusi sisällä) sai hänet melkein juoksemaan. Ei hän silti juossut, ei niin kauan kuin tunsi itsensä, tiesi itsensä uhaksi sille, jota niin rakasti (vaikkei hän voinut, ei hän voinut he sanoivat kun kertoivat muutoksesta, joka oli ollut pakko tehdä).
Pieni polku avautui hänen edessään ja se oli tuttu, liiankin tuttu menneisyydestä, ja hän näki Scorpiuksen edessään, yhtä upeana kuin aina ennenkin ja tunne melkein pakahdutti hänet.
Polku muuttui jäätiköksi Alin jalkojen alla ja hän oli kaatua, kun hän koetti päästä eteenpäin ja hän huomasi Scorpiuksen ilmeen. Tämän kädessä oli huulirasva, tai siltä se näytti, mutta hymy miehen huulilla kertoi, että juuri se oli aiheuttanut yllättävän olotilan muutoksen polussa.
Al näki vain taivaankannen kaatuessaan ja miettiessään oliko tämä se tunne, kun sydän särkyi miljoonaksi sirpaleeksi, vaikka hänellä oli ollut sydän vain hetken ajan eikä hän ollut edes ehtinyt käyttää sitä saati tottua siihen.
Minuutteja myöhemmin posteljooni asteli samaa polkua, toi Scorpiukselle kirjeen, jonka tämä luki hymy huulillaan kunnes pääsi viimeisiin sanoihin (ne kertoivat sen mitä toinen oli juuri arvannut ja oppinut hetkeä ennen menetystään).
(
Elämä menetti merkityksensä sinun mentyäsi, Scorpius, hänen sydämensä oli syntynyt sinusta ja sinuksi muuttunut, mutta sinä särjit sen korjaamalla hänet ja teit hänestä hymyilevän hullun.)
