Title: Katkeransuloista
Kirjoittaja: mie.
Ikäraja: K-11 ?
Paritus: Scabior(/Fenrir)
Vastuuvapaus: hamot ovat arvoisan Rowlingin, mä vaan leikin niillä enkä saa siitä rahaa.
Genre: angst, deathfic yhyh
Sanat: 439 so it is FICLET
A/N: mä kuuntelin Apocalyptican Bittersweetia ja kirjotin tätä, en nyt tiiä yhtää onko tää minkään tasonen mut ite jotenki tykkään tästä tekstistä, jostai syystä. jossaki vaiheessa mulla soi myös Curen biisejä, en muista mitä niistä. musta tuntuu et täs tekstis on kirjotusvirheitä vaikka muille jakaa, saa huomauttaa niistä jos huvittaa ja korjaan ne sit :> muutenki tykkään kommenteista ihan himona vaikka tää paritus onki ehkä aika... epätavallinen. :')
**
Mies nojasi päänsä kylmää seinää vasten hengittäen syvään vaivalloisin hengenvedoin. Hänen hengityksensä rahisi ja suussa maistui veren rautainen, inhottava maku. Kaikki tuntui vaivalloiselta, hengittäminen, oleminen, liikkuminen ja asioiden myöntäminen. Ei sille voinut mitään, että ääneen sanottaessa asiat muuttuivat todellisemmiksi.
Mies kohotti oikean kätensä haromaan sekaisia, takkuisia ja likaisia hiuksia. Hänen nenäänsä kantautui vieno suden haju ja hymy karehti tämän huulilla pienenpienen sekunnin ajan.
Mies pudisti päätään ja hengitti ulos rauhallisesti, veti ilmaa sisään keuhkoihinsa rauhallisesti ja tunsi olevansa elossa. Ensimmäistä kertaa vuosiin elossa ja tietoinen omasta ruumiistaan, tietoinen joka ikisestä liikkuvasta osasta itsessään.
Tämä sylkäisi punaista sylkeä ulos suustaan ja maistoi raudan ja elämän, maistoi mahdollisuudet ja kuoleman. Hän ei tiennyt enää oliko se hänen omaa vertansa vai jonkun muun – kenties Fenririn – mutta ajatuksilla hän ei jaksanut leikkiä kauaa kuullessaan vaimean äänen muutaman kymmenen metrin päästä itsestään. Se oli tuskin kuiskausta kuuluvampi pyyntö, anelu, miksi sitä ikinä halusikaan kutsua ja mies huokaisi syvään saaden kuitenkin uuden yskäkohtauksen ja uuden verenmaun suuhunsa.
Mies naurahti kuivasti ja yritti kuunnella tarkasti, haistoi tuulen mukana kantautuvan suden hajun ja yritti saada selvää sanoista joita yritettiin saada kuuluviin.
Miehen kyljet tuntuivat aroilta kosketukselle, hän tiesi vuotavansa verta jostakin. Hänen kätensä olivat punaisen, kuivuneen nesteen peitossa – se ei ollut hänen omaansa – ja se sai tälle kylmät väreet. Viileä tuuli puhalsi tämän kasvoja vasten sanojen ryöppyä (”Scabior on jossain etsikää hänet tai minä tapan teidät ja minä tarkoitan sitä, haistakaa hänen verensä ja etsikää ennen kuin on liian myöhäistä”) ja kylmä virne pyrki miehen huulille.
Tämän käsi hakeutui sukimaan sotkuisia hiuksia jälleen ja sydämeen sattui. Hän rakasti väärää ihmistä (sutta) ja rakasti liiankin paljon. He olivat kokeneet paljon yhdessä, taistelleet yhdessä, puolustaneet toisiaan – mutta vain toinen osapuoli rakastui. Se oli jotain mitä ei jaettu tällaisten kavereiden kesken, se oli salaista ja kiellettyä.
Joskus, heikoimpina hetkinään mies mietti oliko toisella tunteita laisinkaan. Hehän kuitenkin tappoivat ja kidnappasivat ihmisiä joka ikinen päivä tuntematta henkistä tuskaa (tämä oli vale, sillä kyllä Scabior tunsi tuskaa, hän ei vain myöntänyt sitä) laisinkaan. Se oli raakalaismaisuutta parhaimmillaan.
Mies halusi oksentaa mahalaukkunsa ulos verenmaun täyttäessä hänen suunsa jälleen kerran. Hän sylkäisi sitä pois ja piteli kylkeään, hän tiesi että tämä oli tässä. Jokainen hengenveto tuntui koko ajan raskaammalta ja joka ikinen sydämen lyönti tuntui kaikuvan pidempään ja hartaammin – kuin tietäen niiden olevan hänen viimeisiään. Jokainen sekunti tuntui pitemmältä, jokainen ääni kuului tarkemmin kuin koskaan ennen ja tuttu ja turvallinen suden tuoksu täytti miehen jokaisen solun ja antoi hetken aikaa hengittää.
Hän avasi suljetut silmänsä ja katsoi ripsiensä lomasta suoraan eteensä kyykistyneeseen ihmissuteen, antoi poikamaisen virnistyksen nousta huulilleen ja kuulematta enää sanaakaan Fenririn huolestuneista sanoista hän sulki raukeana silmänsä ja päästi irti kaikesta tietoisesta.
