Title: Veljesten kesken
Pairing: Fred/George, (alussa George/Alicia, Harry/Draco yms.)
Author: Poser jr.
Rating: K-11
Genre: Slash, romance ainakin
Challenge: Fraasit ja sanat vahvennettuna tekstissä. Tehtävänä oli myös yhdistää onnistuneesti (tiedä siitä…) Beatlesin kappaleita veljesten ajatuksiin...
Beta: Minä vuosien jälkeen sekä Hemppa
Warnings: Insesti
A/N: Ensimmäinen koskaan kirjoittamani ficci. Taso on siis justiin sitä luokkaa. Julkaisen tämän tännekin nyt ihan vain nostalgian vuoksi. Jos kaipaat parempaa luettavaa, hyppää
Harry'siin saman tien
Jatkoa tähän rainaan siis ei ole tulossa
Alkuperäinen A/N: Tämä on siis haaste Lauralta ja Inkeriltä. Toteutettu tosiaan kello 23.30 alkaen perjantai yönä, joten älkää odottako liikoja. Kuten multa yleensäkään kannata odottaa. Pyydän anteeksi kaikkia asiavirheitä. Vain yksi ehti betata tämän. Mutta haasteen pitää olla aikataulussa, joten olen kovasti pahoillani. Tahdon mainita lainanneeni muutamia Beatlesien kappaleita tekstissä. Tätä tuotetaan uusina haasteina, joten jotain jatkoa saattaa tulla, jos tätä ei aivan teilata maan rakoseen
// Scarlett lisäsi insestivaroituksen
__________________________________________________________
Fred ahmi suklaata ruokapöydässä yllätyksellisesti oppikirjaa lukien. Ginny hänen vierellään höpisi jotain ystäviensä kanssa, mutta Frediä ei voinut vähempää kiinnostaa pikkutyttöjen höpinät. Tytöt olivat muutenkin alkaneet ärsyttää häntä. Georgekin koko ajan roikkui siinä Aliciassaan. Mitä ihmeen hienoa tytössä muka oli, että tätä piti palvoa ja ajatella joka hemmetin sekunti? Luuliko George tosiaan että tämän vaiennus loitsu toimi. Eiköhän Fred saanut joka hemmetin yö kuunnella tämän hinkkaamista, kun George huokaili Alician nimeä. Se alkoi todella ärsyttämään.
Kuin vahingossa Fred käänsi katseensa Suuren salin ovea kohden, ja näki veljensä kävelevän käsikynkkää Alician kanssa pöytien ohitse jonnekin peremmälle salia. Mutta, mitäpä tuosta, ei Fred välittänyt.
Fred todella luki oppikirjaansa mielenkiinnolla, Kalkaros oli huomaamattaan antanut viime tunnilla veljeksille oivan vihjeen erään heidän projektinsa edistämiseksi ja nyt Fred luki kirjasta aineen valmistamisen ohjeita. Tosin George oli luvannut häntä auttaa, mutta milloin hän oli pitänyt lupauksensa sen jälkeen, kun oli löytänyt tuin ärsyttävän käävän vierelleen.
Fred sulki kirjan ja nousi penkiltä lähteäkseen. Hän pihisti Ronin lautaselta sämpylän ja käveli ulos yksin. Niin yksin kuin vain koskaan oli itsensä tuntenut.
Hermione käveli Frediä vastaan käytävällä. ”Missäs George on? Ah, tyhmä kysymys, Alician kanssa tietysti, he ovat niin söpö pari, eikö vain?” Hermione jutusteli Fredille. ”Joo, onhan ne, joskus…” Fred mumisi lauseensa lopun sämpylään ja käänsi tiensä viemään
Tylypahkan ovista ulos. Hermione jäi ihmeissään seisomaan paikoilleen, mutta jatkoi kuitenkin nopeasti matkaansa Suureen saliin.
Fred tepasteli kirja kainalossaan ja sämpylä kädessään järven rannalle ja istui suuren puun varjoon. Fred katseli veden liplatusta ja vaipui pikkuhiljaa omiin ajatuksiinsa. Yhtäkkiä Fred kuuli puun toiselta puolelta keskustelua.
”Sinuna en katsoisi sinne...” Fred höristi korviaan kuullakseen paremmin. ”Aa… Älä kiltti, joku voi tulla. Draco? Äläääh…” Hemmetti! Sehän oli selvästi Potterin ääni! Ja tuskin oli kovin sattumanvaraista mitä tämän rakas poikaystävä tälle juuri teki. Fred kuunteli vielä ajatuksissaan puun toiselta laidalta kuuluvaa ähkymistä ja huokailua
”Luulen että olen tulossa…” Tämä oli lähtömerkki! Fred otti kauhistuneena tavaransa ja juoksi miltei paikalta pois. Päivän järkytys annos oli täynnä. Kunpa hän vain olisi itse saanut asiasta päättää.
***
”Tämä on kohta valmista!” Fred huusi Georgelle rohkelikon oleskeluhuoneessa. Päivän oppitunnit olivat loppuneet ja Fred keitteli uutta lientä, jonka Kalkaros heille oli niin avuliaasti maininnut. Harmi vain, että tuo opettaja parka ei tiennyt mihin sitä vielä tultaisiin käyttämään. Pinnauspurtavat ja verenvuotonugaat olivat pientä tämän rinnalla. Tästä tulisi sensaatiomainen menestys heidän tulevaan pilapuotiinsa!
George nosti nopeasti päänsä sohvan karmin takaa ja katsoi veljeään sekava katse kasvoillaan. Fred katsoi peilikuvaansa joka tosin ei näyttänyt kauhean edustuskuntoiselta tällä hetkellä, hiukset sekaisin ja naama punaisena se tuijotti häntä, ja Fred oli varma että kuuli tämän päässä käyvän raksutuksen, menenkö Fredin ja projektimme luokse, vai jäänkö merkattavaksi Alicialle. Kahden vaiheilla puntarointi näytti tuovan sen verran päänvaivaa hänelle, että Fred armahti veljeään ja huusi tälle: ”Äsh, kohta tämä on valmis, saat sitten nähdä lopputuloksen.” George huokaisi syvään kiitoksen ja ajatteli vielä korvaavansa tämän Fredille.
Jäädessään tuijottamaan liian kauaksi aikaa Frediä, tämä ehti katsoa veljeään suoraan silmiin. Yhtäkkiä hän tunsi jonkin polttavan. George katseli kiinnostuneena veljeään takaisin, ja Fred tuijotti takaisin kovin hämmästyneenä uudesta tunteesta. George viittoi Fredille jotain sohvaltaan ja Fred vain tuijotti hämmentyneenä. Mitä tämä oli? George huusi jotain, mutta Fred ei tahtonut saada selvää. Hän oli aivan kuin jossain transsissa. Lämpö hänessä nousi, ja tuntui polttavan koko hänen ruumistaan. Katse ei selvästi enää riittänyt Georgelle, vaan tämä lähti juoksemaan Frediä kohti, ja Fred valmistautui vastaanottamaan veljensä avosylin vastaan.
”Pistä taukki ne kädet nyt pois tieltä! Poltat vielä koko paikan!” George iski Fredin kädet pois tieltään ja osoitti taikasauvallaan Fredin paidan helmaa, joka oli leimahtanut ilmi liekkeihin takasta lentäneen kipinän vuoksi. Fred heräsi hurmiostaan ja kiljaisi korkealta ja kovaa, kun Georgen
taikasauva heitti jääkylmät vedet tämän paidan helmalle ja housuille.
”Hei! Sinähän palellutat kaikki pikkukaverini!” Fred huusi aivan hädässä. ”Älä nyt hermostu veliseni. Sentään pelastin ne äkkikuolemalta. Parempi se, kuin hetkinen pakasteessa, vaikkakin minusta tuntuu, että ne ovat muhineet paikoillaan jokusen aikaa…” George virnuili Fredille. Fred punastui äkisti, ja kiukku alkoi levitä tämän kasvoille. Fred nousi äkisti tuoliltaan ja astui askeleen Georgea päin. ”Sinä et tiedä mistään mitään, joten turhaan tulet minulle mitään selittämään!” Fred huusi. George katsoi hätäisesti veljeään ja otti tätä olkapäästä kiinni. ”Peace brother, älä nyt vitsistä hermostu” George sanoi. ”Mikä hemmetin
hippi sinäkin luulet olevasi?!” Fred huusi naama punaisena puristaen pientä pulloa kädessään. Fred heilautti taikasauvaansa pöytää kohden, jossa tämän pieni työnurkkauksensa oli ollut, ja se katosi savuna ilmaan. Fred kääntyi lähteäkseen ylös.
Hän harppoi portaat ylös ja meni suoraan makuusaliin. Hän istui omalle sängylleen ja katsoi ikkunasta ulos. Käsi laskeutui tämän olkapäälle. ”Veli, tahdotko jutella jostain?” George kysyi ja hyppäsi makaamaan Fredin vierelle sängylle. ”Ei minulla mitään ole…” Fred katsoi edelleen ikkunasta ulos. George pyörähti ympäri ja katsoi pitkään kattoon. Kumpikin oli aivan hiljaa, ja yhtäkkiä George tarttui Frediä kädestä. ”Tiedätkö mitä me tarvitsemme? Me tarvitsemme korillisen
kermakaljaa ja pari putelia tuliviskiä. Huolet lähtevät, vain me veljet”.
Fred höristi korviaan, hänen oli oikeastaan ollut jo ikävä veljeään, joka aina vain meni tämän Alician mukana. ”Me veljet” sai kylmät väreet kulkemaan pitkin hänen selkäänsä. Hän ei ollut koskaan ajatellut, kuinka paljon veli hänelle merkitsikään. Ironista mutta totta oli se, että menetettyään jotain sen arvon vasta todella tajusi.
George nousi sängyltä ja käveli Fredin eteen ja kyykistyi samalle tasolle tämän kanssa. Fred tuijotti identtistä naamataulua edessään ja katsoi tätä syvälle silmiin. Palava tunne syttyi taas. Jokin hänen sisällään takoi kovaa ja hitaasti häntä. Kuin vaistomaisesti Fred käänsi katseensa housujen etumukseensa, kuin peläten niiden olevan taas roihussa. George huomasi katseen, mutta ei selvästi tajunnut sen tarkoitusta. Nopeasti tämä päästi kätensä irti Fredin kädestä ja jäi tuijottamaan Frediä ihmeissään. ”Minä, minä, tuli ja paloi viimeksi…” Fred sönkötti epämääräisesti.
George naurahti muistaessaan tapahtuneen ja nojasi lähemmäs Frediä, joka tunsi palon jo sisällään. Fred oli varma nielleensä lounaalla tulisia kekäleitä. Poltti niin että sattui. George siirsi kätensä Fredin reidelle ja nojasi vieläkin lähemmäs kohti Fredin kasvoja. ”Huomenna illalla pidetään veli hauskaa”, George sanoi, ja nousi ylös ja katosi ovesta. Fred pyyhki kylmää hikeä kasvoiltaan ja katsahti säikähtäneenä uudelleen housujaan. Se mitä hän näki, järkytti takuulla enemmän kuin yksikään Potter huokailemassa puiden takana.
***
Fred ei pystynyt keskittymään tunneilla seuraavana päivänä. Hänellä oli jokin kummallinen tunne sisällään koko päivän.
Loitsuluokan jäädessä taakseen perjantain viimeisenä tuntina Fred huokaisi helpotuksesta ja talsi suoraan päätä keittiöön, kuten heillä oli Georgen kanssa yleensä tapana. Vasta patsaan luona hän muisti, että George ei ollutkaan hänen mukanaan, joten Fred saapui yksin
keittiöön kutitettuaan hedelmäkulhon päärynää. Kotitontut hyppivät Fredin jaloissa innoissaan, sillä yleensä hän ja George toivat näille jotain kivoja kehittelemiään tuotteita testattavaksi, mutta tällä kertaa hänellä oli vain tekemänsä pieni puteli taskussa, ja sitähän hän ei tuhlaisi pieniin apulaisiin.
”Olisiko teillä laittaa minulle mukaan vaikka jokunen leipä tai jotain vastaavaa”, Fred kysäisi vanhasta tottumuksesta. Heidän tapansa oli hakea ruokaa ja kehitellä perjantaisin tuotteitaan tulevaa pilakauppaa varten. Tällä kertaa Fred kuitenkin oli yksin, ja eräs kotitonttu tämän huomasikin. ”Missä on Fred -herran veli?” Tämä kysyi. ”Hmm…” Fred mumisi vastaukseksi kuulematta mitään. Hän sai voileipänsä käteen ja päätti lähteä. Mitäpä hän täällä tyhjää toimittaisi? Kotitontut vilkuttivat innoissaan Fredin perään, mutta tämä ei jaksanut edes nyökätä hyvästiksi. Hän oli aivan liian ajatuksissaan.
”
Pimento oli taas etusivulla. Se rupikonna ei sitten tiedä mitään ministeriön asioista. Minusta tuntuu, että Toffee päästää sitä pirua liian helpolla. Ja mistä sitä tietää onko se edes ihminen? Tuommoisia
elukoita nähty ministeriössä ennenkin.” Fredin korviin iski McGarmiwan ääni nurkan takaa. Hän päätti kiertää toista kautta, sillä ei tahtonut tämän kyselevän palauttamattomasta aineesta yhtään sen enempää. Uusi suunta tosin ei ollut viisaimpia päätöksiä. Hän nimittäin törmäsi G-voimien kuninkaisiin
G&G:hen eli Dracon hylkäämiin henkivartijoihin, jotka tyhmän näköisinä vaelsivat ilman taluttajaansa koulun käytävillä. Fred kiersi nämä nopeasti, ettei tyhmyys vain tarttuisi häneenkin.
Käveltyään hetken matkaa Fred huomasi Georgen ja Alician tulevan häntä vastaan. George ei huomannut Frediä ollenkaan, vaan kyhnytti tyttöystävänsä kylkeä. Fred katseli hätääntyneenä ympärilleen ja huomasi tyttöjen vessan oven oikealla ja astui nopeasti siitä sisään. Hänen ainut toivonsa oli, ettei kukaan oli paikalla. Varovasti Fred asteli peremmälle siistissä vessassa. Tältä siis näyttivät tyttöjen vessat. Fred asteli hiljaa eteenpäin ja katseli lavuaareja seinustalla kuin jotain uutta ja ihmeellistä asiaa. Mitä hän täällä edes toimitti? Ainiin, hän pakoili kaksoisveljeään tai pikemminkin tämän tyttöystävää. Fred oli juuri kurkistamassa itseään peilistä nähdäkseen punaisten hiustensa olevan vielä siinä ojennuksessa johon hän oli ne aamulla laittanut, kunnes ovelta kuului kolinaa.
Säikähtäen hän ryntäsi ensimmäiseen koppiin ja iski oven nopeasti lukkoon. ”Caroline? Sinäkö siellä?” Kuului kopin takaa tytön ääni. ”Caroline? Kuule rakas, ei elämä lopu siihen vaikka Roger päättikin ottaa sen Lisan kotkan! Kuuletko Caroline? Tule pois sieltä kopista!” Mitä ihmettä? Luulivatko he hänen olevan joku tyttö? Kuka hemmetti oli Caroline? Kysymykset pyörivät Fredin päässä, yhden hän kuitenkin tajusi selvästi, hän oli aivan väärässä paikassa! Yhtäkkiä Fred huomasi käden hapuilevan jalkaansa oven alta. Hän kiljaisi korkealta ja kovaa, aivan kuin silloin kun George heitti kylmät vedet hänen päälleen.
Hän hyppäsi säikähdyksestä pöntön päälle ja tuijotti kauhuissaan kättä joka hapuili tyhjää. ”Oletko se sinä Caroline?” Joku tyttö kysyi ulkopuolelta. ”Kuulostat nuhaiselta? Vastaa nyt meille?” ”Annetaan hänen olla.” Fred kuuli toisen tytön sanovan ulkopuolelta. ”Caroline? Vastaa edes että olet kunnossa, niin jätämme sinut rauhaan sitten?” Tyttö, jonka käsi oli hapuillut äsken lattiaa, oli noussut ja koputti nyt ovea. Pitikö hänen nyt muka vastata jotain? ”Caroline? Emme lähde ennen kuin sanot jotain! Jos et sano, me murtaudumme sisälle!” Päättäväinen ääni sanoi. Fred mietti hetken vaihtoehtoja ja päätti lopulta alistua asiaan. ”Voin ihan hyvin” Fred kimitti korkealta ja hiljaa.
Tytöt ulkopuolella kavahtivat hiukan taaksepäin äänestä päätellen. Fred tuijotti aivan hiljaa kopin ovea johon joku oli sotkenut rakkauden tunnustuksiaan. Pitkän hiljaisuuden jälkeen joku sanoi ”Nähdään sitten makuusalissa kun olet kunnossa…” Hetken kuluttua ovi kolahti ja Fred huokaisi helpotuksesta. Hän laskeutui pöntöltä lattialle ja avasi kopin oven kurkistaakseen ulos. Hän kohensi laukkunsa asentoa ja otti muutaman varovaisen askeleen ovelle päin vilkuillen ympärilleen. Ketään ei näkynyt. Nopeasti hän pinkaisi ovesta ulos ja sai pienet korpinkynsiläiset hyppimään seinille rynnätessään päätä pahkaa näitä päin.
Monen mutkan kautta Fred löysi itsensä lopulta taas makuusalistaan. Uupuneena päivästä hän iski leivät pöydälle ja laukun matka-arkkunsa viereen ja meni makaamaan sängylleen ja nukahti.
”Fred”, joku huhuili häntä. ”Fred! Tule tänne, olen täällä alhaalla.” Georgehan se huusi häntä. Fred ei tunnistanut ympäristöä, mutta ei se häntä haitannut. Fred käveli portaat alas ja löysi Georgen toisesta makuukammarista punaisten satiinisten lakanoiden ympäröimän. Kynttilät paloivat tämän ympärillä lattioilla ja takan reunuksella. Takasta tuleva lämpö hohkasi ympäri huonetta ja Fred käveli hämmästyneenä Georgen luokse. ”Mitä sinä täällä teet? Mihin meidät veit?” Fred ihmetteli. ”Älä sinä siitä huolehdi ja istu vain alas veli.” Fred teki työtä käskettyä ja istui sängylle ihmeissään.
George ojensi kätensä Frediä kohden, ja tämä säpsähti kosketuksesta. ”Fred… Oletko koskaan ajatellut… Ajatellut että, kuinka läheisiä me olemmekaan?” George kuiski Fredille liikuttaen samalla päätään kohti tämän korvaa ja kuiskien lopun siihen: ”Olemme aina olleet läheisiä…” Polttava tunne iski Frediin taas. Tällä kertaa hän ei katsonut housujaan kohti ollenkaan. Hänen ei edes tarvinnut, hän tunsi sen. Georgen käsi liikkui pojan selkää pitkin ja lopulta tämä tuli istumaan Fredin viereen yllään pelkät rohkelikon logolla varustetut bokserit. George riisui Fredin kaavun ja otti tämän kasvot käsiinsä ja katsoi veljeään syvälle silmiin.
Jokin Fredin sisällä kasvoi, ja tämän valtasi jokin uusi tunne, jota ei ollut ennen tuntenut. Hän katsoi veljensä silmiin ja näki omien kasvojensa heijastuksen. Itserakasta tai ei, mutta mitään kauniimpaa hän ei ollut nähnyt koskaan, Fred ajatteli katsoessaan veljensä kasvoja. George siirsi kätensä Fredin hiuksiin ja siirteli hahtuvia pois Fredin kasvoilta. George nojasi lähemmäs ja hymyili veljelleen. Fred tunsi tämän hengityksen kasvoillaan, aivan lähellä, aivan liian lähellä…
Fred säpsähti yhtäkkiä hereille kovaan kolinaan. ”Tässä ovat korillinen onnentuojiamme ja pari putelia George sedän rohtoa. Saadaan kiittää Leetä avusta. Erinäisistä syistä minulla ei ollut aikaa poiketa Tylyahossa ostamassa näitä, joten pestasin hänet asialle. Menihän sinne pari kaljuunaa ja yhden salatunnelin salaisuus, mutta mitäpä se, kun saa viettää laatu aikaa veljensä kanssa” George iski silmäänsä Fredille ja heitti kaapunsa huolettomasti sängylleen. Fred ei pysynyt yhtään mukana.
”Mitäh…” Hän solkkasi tokkurassa. ”Unohda, nukuitko? Noh, sittenhän olet kunnon vireessä koko yön.” George iski toistamiseen silmäänsä ja heitti kermakaljapullon veljelleen. ”Ryyppää siitä, lämmittää, sinähän ihan täriset”, George sanoi kiinnittäen huomiota Fredin tärisevään profiiliin. Fred tosiaan tärisi kylmyydestä ja järkytyksestä miettiessään näkemäänsä unta. Mikä kumma häneen oli iskenyt…
”Missä Aliciasi muuten on?” Fred heitti sarkastisesti, vaikka ei ollut sitä ihan niin tarkoittanut. ”Siitä en tiedä, äläkä sinä huolehdi asiasta, pidetään nyt hauskaa kun kerran voidaan”. Tosiaan muutaman kermakaljan ja korkatun tuliviskin jälkeen alkoi veljesten tunnelma rentoutua. Kepposia syntyi taas pergamenttirullittain ja jokusen uuden härvelinkin suunnitelmat he saivat väsättyä. Vitsejä ja herjaa lensi minkä kerkesi. Loppujen lopuksi he löysivät itsensä makaamasta Georgen sängyltä vierekkäin tyhjien pullojen kalistessa lattialla omaksi ilokseen.
George vääntäytyi istumaan risti-istuntaan sängylle, ja Fred nousi myös istumaan sen verran että näki veljensä kunnolla. ”Tiedätkö mitä muuten?” George aloitti. ”En tiedä, ellet kerro”, Fred sanoi. ”Minusta tuntuu että… Tai siis, että Alicia on, tai ei hän ole, mutta Alicia…” George sönkötti. ”Mitä kummaa?” Fred ihmetteli. Yhtäkkiä George nappasi Frediä käsistä kiinni ja katsoi Frediä suoraan silmiin. ”En pidä Aliciasta enää…” George iski järkyttyneenä. Fred tuijotti tyhmänä veljeään. Georgen kasvoilla kuulsi pelko ja järkytys. ”Ja mikähän tämän ongelman nimi on George?” Fred kysyi.
”Annas kun kerron sinulle yhden jutun”, George aloitti vakavana, mutta helpotti Fredin huolestuneisuutta virnistämällä hiukan. ”Kävelin tuossa eilen yksin käytävillä, ja näin Potterin kävelevän masentuneen näköisenä toisella puolen. Menin kysymään vointia, ja tämä sanoi riidelleensä Malfoyn paskan kanssa. Kiroaisin sen blondin jos osaisin… Voisin lainata Harrylta sitä hänen ostamaansa
Kirousten käsikirjaa… Kuitenkin,
olin sitten jo menossa halaamaan häntä, kunnes Kalkaros hyökkäsi nurkan takaa, kiljaisin hädissäni
”Hei professori!” Enkä tajua miksi niin tein. En tiedä miksi olin menossa halaamaan
Homo-Harryamme tai en ymmärrä yhtään reaktiotani Kalkaroksen tullessa kuvaan…”
George selitti rapsutellen punaista hiuspehkoaan. Fred ei voinut olla ajattelematta kuinka söpöltä se näytti. Hän havahtui kuitenkin ajatuksista Georgen jäädessä katsomaan Frediä odottavana. ”Noh?” George kysyi vaativasti. ”Anteeksi, mitä sanoit?” Fred ihmetteli. Häneltä oli mennyt jotain todella ohitse. ”Luulen, luulen, että tykkään Potterista!” George iski järkyttyneenä.
Tyyny tipahti samaan aikaa lattialle, ja Fred noukki sitä peittäen kasvonsa. Niiltä loisti puhdas hämmästys. Mutta silti hän ei osannut sanoa mitään. Hän ei oikeastaan edes tiennyt miten reagoida. Asia ei kuulostanut uudelta, mutta kuitenkin se oli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Sen hän tiesi, että häneen sattui. Syvällä ollut palo oli sammunut, ja tuntui, kuin olisi veitsellä vedetty ja syvältä. Kuka olisi uskonut?
”Tuota…” Fred aloitti, mutta ei tiennyt miten olisi voinut jatkaa. ”Älä kiltti ala vihaamaan minua, en kestäisi sitä! Fred, sinä olet minulle kuitenkin aina kaikki kaikessa!” George parkaisi ja kaatui selälleen sängylle. George tuijotti pylvässängyn kattoa ja Fred pisti maate tämän viereen kyljelleen.. ”En koskaan voisi vihata sinua” Fred sanoi äänensä täynnä lämpöä ja säikähti äänensävyään itsekin. George käänsi hämmästyneenä katseensa Frediin. George tuijotti ilmeettömänä Frediä. Hänen silmänsä läikähtivät kuin hän olisi tajunnut nopeasti jotain. Yhtäkkiä Fred löysi itsensä makaamasta Georgen alla.
”Olen kerran elämässäni saanut haasteen, kun kavereitten kanssa hömpötettiin, muistatko? vuotta aiemmin? Silloin kun leikittiin tyttöjen pyjamabileitä ja pullonpyörityksessä sain typerän haasteen, tehtävän suudella jotain poikaa? Muistatko? Silloin ei minusta siihen ollut, mutta mitäpä onkaan vuosi myöhässä toteutettu vaatimus?” George kysyi odottamatta kuitenkaan vastausta. Fred tuijotti silmät selällään Georgen alla ja katsoi vain veljeään kummastellen. Palo syttyi Fredin sisällä taas. Se kuumotti enemmän kuin oli tarpeellista. Se poltti häntä sisältä niin että pahaa teki. Yhtäkkiä George laskeutui alemmas ja hänen kasvonsa olivat vaarallisen lähellä, aivan kuten Fredin unessa. Äkisti Fred käänsi kasvojaan ja Georgen huulet kohtasivat pojan posken.
George kohottautui hiukan mutta samassa huomasi sen olleen virhe liike, Fred tempaisi yhdellä sulavalla liikkeellä Georgen ympäri ja väänsi tämän samaan asentoon alleen, kuin missä oli äsken itse joutunut lojumaan. Fred istui Georgen päälle hajareisin ja kuuli takaraivossaan pienen piipittävän äänen kyselevän, mitä hemmettiä hän oli tekemässä? Äänen kuitenkin vaiensi pakottava halu ja tarve purkaa kaikki mille tarvetta oli. George katsoi kun Fred avasi suunsa ja alkoi paasata Aliciasta ja muista tunteistaan, joita George ei ollut ottanut huomioon.
Georgelta meni puolet ohitse, mutta vain katsomalla veljensä kasvoja hän pystyi tuntemaan kaikki ne patoutumat joita hänen rakas veljensä, jonka hän luuli tuntevansa läpikotaisin, oli sisällään nämä kuukaudet kantanut, kun hän oli seurustellut Alician kanssa. Äkisti Fred kumartui ja suuteli veljeään. Georgelta meni hetki tajuta mitä oli tapahtumassa. ”Mitääh…” George mumisi välistä. ”Hmm” Fred mietti ääneen. ”Eiköhän tämä ole sitä niin sanottua veljes rakkautta?” George katsoi veljeään. Kuka olisi uskonut? Heidän asemansahan olivat aivan muuttuneet? Mistä ilmestyi tämä Fred joka yhtäkkiä ottaa ohjat käsiinsä? Vielä hetki sitten hän oli ollut niskan päällä, ja nyt Fred... Ei sillä, että tämä haittasi. Olihan kyseessä hänen rakas veljensä, mutta että näin pian?
Vai oliko kaikki tämä jo ennalta tiedossa muutenkin. Aika ja paikka vain olivat vielä hakusessa? Vai olivatko he vain niin pöhnässä, että todellisuuden taju heitteli rajalta rajalle? Hän ei ehtinyt ajatella sen enempää, kun tunsi veljensä nenän pyörivän kaulassaan. Fred tunsi jotain palon ja himon sekaista sisällään. Rakkautta ja himoa veljeään kohtaan. Mikä hänellä oli? Halusiko hän edes tietää? Jos hän vain kerrankin nauttisi tilanteesta. George kohottautui ylemmäs ja suuteli Frediä uudelleen vetäen tätä samalla alaspäin. Fredin oli luovuttava istumisasennostaan ja valahti makaamaan veljensä viereen. He katsoivat toisiaan syvälle silmiin.
Georgen käsi löysi nopeasti Fredin selän ja veti tätä lähemmäs. Fred sulki silmänsä ja suuteli veljeään pyyhkien kaikki muut ajatukset mielestään… George otti valmiiksi jo parempaa asentoa niin, että Fred saisi revityksi tämän paidan pois, kunnes yhtäkkiä ovelta kuului ääni: ”Hups, anteeksi…” Fred pongahti äkisti pois Georgen päältä ja veti kaavun päälleen ja hyökkäsi ovelle. Hän ehti nähdä mustat hiukset portaikossa, mutta ei tunnistanut henkilöä. Fred palasi Georgen luokse ja katsoi tätä pitkään.
Georgen katse houkutteli poikaa takaisin tämän viereen. Sen sijaan, että Fred olisi palannut sängylle kaksoisveljensä viereen, tämä otti hätäisesti lienten kirjan pöydältä ja hyökkäsi alas oleskeluhuoneeseen. George jäi katsomaan Fredin perään tyhmänä sanomatta sanaakaan.
Fred istui yksin tyhjässä oleskeluhuoneessa takan ääressä. Hän ei halunnut ajatella äskeistä, päätä vain särki ja teki mieli mennä oksentamaan. Fred tuijotti tulta siihen asti, kunnes sammui oleskeluhuoneen sohvalle.
***
Tuuli puhalsi kylmästi sillä syksy alkoi painaa päälle. Fred taisteli tuulta vastaan
Tylyahon pitkää pääkatua pitkin. He olivat sopineet Georgen kanssa näkevänsä Kolmessa luudanvarressa. Fredin oli määrä esitellä uusin keksintönsä Georgelle. Nyt kun hän oikeastaan alkoi ajatella, niin he eivät pitäneet enää Georgen kanssa oikeastaan mitään kummoista yhteyttä toisiinsa. Ennen he olivat tehneet kaiken yhdessä, nyt nainen oli tullut heidän väliinsä ja ennen erottamattomat kaksoset olivat tulleet toisilleen vieraiksi. Fredillä oli ikävä veljeään ja iltaisin hän paljon muisteli kaikkia heidän yhteisiä hyviä hetkiään, myös tuota yhtä kännistä iltaa, jolloin turhat estot olivat kadonneet. Fred kiitti kuitenkin onneaan, että hänen takaraivossaan oli lopulta herännyt jotain, ja hän sanattomasti myös kiitti tuota ovella käynyttä häirikköä. Mitä olisikaan voinut tapahtua jos heitä ei olisi keskeytetty?
Fred sysäsi nämä ajatukset mielestään ja rupesi ajattelemaan tekemäänsä keksintöä. Tylypahkalaiset jästisyntyiset tulisivat repimään ne heidän käsistään. Tai oikeastaan hänen käsistään, sillä eihän Georgella ollut osaa saati arpaa hänen tekeleeseensä. Mutta vaikka Fred olikin suurimmaksi osaksi ideoinut heidän pilatuotteensa, olivat ne aina ennenkin olleet yhtä paljon kummankin omia. Hän oli ideoinut ja George oli tuottanut. Tällä kertaa kuitenkaan hän ei ollut ehtinyt kuin mainita keksintönsä Georgelle ja tämä oli halunnut nähdä vain lopputuloksen. Entinen innostus veljen silmistä näytti kadonneen. Fredistä tuntui, että George vältteli tätä tieten tahtoen. Olikohan hän sittenkin mennyt tuona yhtenä iltana liian pitkälle…
George istui Kolmessa luudanvarressa kermakaljakolpakko edessään odottaen veljeään saapuvaksi. Tämä oli kuulemma keksinyt jonkin uuden laitteen, jonka käyttötarkoituksesta Georgella ei ollut mitään hajua. Yleensä hän oli täysin perillä kaikesta mitä veljensä päässä pyöri. Hän tiesi tämän ideat jo ennen kuin Fred ehti niitä edes sanoa ääneen. Pelottavaa olikin, kuinka samalla tavalla he joskus ajattelivat. George tunsi olonsa tyhjäksi. Olisiko hänen pitänyt kuitenkin auttaa veljeään tämän laitteen tekemisessä? Hän ei oikeastaan enää tehnyt Fredin kanssa mitään. Mitä tulisi heidän yhteisestä pilapuodistaan, kun Fred vältteli häntä ja teki nykyään kaiken itse. Mutta, eihän vika voi hänessä olla. Fred on itse alkanut kartella minua ja elää jotain omaa elämäänsä, George pohti. ”Onko enää Weasleyn Welhowitsejä?” George pohti ääneen ja ryyppäsi kolpakostaan.
Fred avasi Kolmen luudanvarren oven ja kello helähti. Matami Rosmerta tunki tarjottimen kanssa läpi oppilasmassan vieden juomia nurkkapöytään. Fred katseli ympärilleen ja huomasi Georgen istuvat ikkunapöydässä kolpakko edessään. Fred taisteli tungoksen läpi tiensä Georgen luokse ja istui tätä vastapäätä riisuen samalla koululaukkunsa viereiselle paikalle penkillä ja ottaen hatun päästään.
”Tulithan sitten viimein.” George katsahti Frediä kolpakon ylitse. ”Niin, ole onnellinen” Fred iski takaisin ja käänsi katseensa matami Rosmertaa kohden. ”Mitä herralle?” Rosmerta huikkasi Fredille ja tämä tilasi toisen kermakaljan, kuten veljensäkin.
Saatuaan kolpakot Fred otti pienen jästien mp3 soittimen näköisen vempaimen taskustaan. George unohti huonon tuulensa ja tuttu palo syttyi tämän silmiin hänen nähdessä pieni lumottu laite Fredin sormien välissä. ”Mikä se on?” George kysyi innoissaan. ”Sillä ei ole varsinaisesti nimeä. Luin jästitiedon kirjasta jästinuorten käyttävän tälläistä pientä soitinta kuunnellessaan musiikkia. Ja tiettävää on, että Tylypahkan tiluksilla kaikki jästilaitteet sekoavat. Tämän idea onkin kumota tuota taikaa, niin, että jästien tavarat saadaan toimimaan Tylypahkassa. Muistatko, kun Hermione valitti kerran sitä, ettei pystynyt tuomaan jotain cd-peluriaan Tylypahkaan? Idea lähti siitä, ja testatessani tätä eilen se jopa toimi. Tarvitsin monta lumousta ja purkavaa taikaa, mutta sain pienen janan rikottua joka imee jästien maailmasta näitä… näitä. Miksi he niitä kutsuivat? Niitä ääniaaltoja. Tämä laite siis soittaa jästien radiota!” Fred selitti innostuneena. George nappasi pienen vihreän neliömäisen soittimen Fredin kädestä ja käänteli tätä kiinnostuneena ja paineli siinä olevia pieniä nappeja.
”Hienoa veli, mahtavaa! Kaikkea sinä keksit. Tästä tulee hitti Tylypahkassa. Opettajat eivät vain saa tietää asiaa!” George hehkutti ja Fred hymyili tyytyväisenä veljensä kehuille. ”Lähdetään heti testaamaan tätä! Tahdon kuulla miten tämä toimii!” George hihkaisi ja tarttui veljeään kädestä ja lähti kiskomaan tätä kohti Hunajaherttuaa ja heidän eniten käyttämäänsä salakäytävää kohti.
Päästyään takaisin Tylypahkaan George kiskoi Fredin lähimpään tyhjään luokkahuoneeseen ja lukitsi oven nopeasti taialla. George heitti kaapunsa ja laukkunsa opettajan pöydälle ja osoitti soihtuja seinillä ja nämä leimahtivat liekkiin valaisten koko huoneen. Fred seisoi oven suussa ja saikin nopeasti käskyn liikkua lähemmäs Georgea. Fred asteli Georgen eteen ja ojensi pienen lumotun laitteen hänelle. George painoi ensimmäistä nappia ja laite hurahti hassusti. Siitä kuului pientä vinkuvaa ääntä ja se lähti kohoamaan Georgen kädellä.
Noustuaan parisenkymmentä senttiä ylemmäs alkoi laite rätisemään kummallisesti, ja yhtäkkiä soittamaan omituista biisiä ilmoille. Jos Fred ja George vain olisivat olleet perillä jästimusiikista, olisivat he tunnistaneet The Beatlesin kappaleen If I fell in love with you. Fred astui aivan veljensä viereen ja kumpikin kuuntelivat biisin sanoja lumoutuneena. George katsoi ihmeissään laitetta ja hypähteli innosta sen toimiessa moitteettomasti. Fred vain kuunteli kappaleen sanoja, ja yhdisti niitä omiin tuntemuksiinsa…
”If I give my heart to you
I must be sure
From the very start
That you would love me more than her…” Laite hurisi omiin nimiinsä ja Frediin iski kummallinen tunne yhtäkkiä. Kuin hän olisi äkkiä sisäistänyt biisin sanat hän tarrasi Georgea kädestä. George värähti äkillisestä liikkeestä ja katsoi Frediä silmiin kummastuneena. Laite hurisi hiljaa ja vaihtoi biisiä…
”Tuo laite taitaa lukea ajatuksiani…” Fred mutisi katsoen maahan. George kuunteli hiljaa veljeään ja nosti tämän leukaa ylöspäin. ”Mitä sinä sanoit?” hän kysyi. ”En mitään, unohda…” Fred mutisi hiljaa. ”Tiedätkö George, että olen yksinäinen? Todella tunnen oloni yksinäiseksi?” Fred mutisi hiljaa. ”Et takuulla niin yksinäiseksi kuin minä tunnen itseni” George paukautti. ”Mutta…” Fred aloitti, mutta ei päässyt pidemmälle, kun leijuvasta laitteesta kuului yhtäkkiä paukahdus ja se tipahti maahan. George nosti sen maasta ja painoi toista nappia, laite aloitti uudelleen hurisemisen, mutta ei soittanut vielä mitään kappaletta. ”Veli, mikä sinulla on?” George kysyi katsoen kysyvästi, mutta Fred ei ehtinyt sanoa mitään, kun laite alkoi soittaa uutta kappaletta:
”I get high when I see you go by
My oh my.
When you sigh, my, my inside just flies,
butterflies
Why am I so shy when I'm beside you?
It's only love and that is all,
Why should I feel the way I do?
It's only love, and that is all,
but it's so hard loving you...”Fred säikähti laitteen soittamaa kappaletta. George tuijotti vuoroin laitetta ja vuoroin Frediä. ”Mikä tuo laite oikeastaan on?” George kysyi. ”Sen piti olla loitsun murtaja… Taisin laittaa vähän liian paljon tunnetta mukaan loitsuja tehdessäni” Fred mutisi. ”Olet siis toisin sanoen valmistanut jonkin moisen välikappaleen, joka kertoo vastauksia kysymyksiin?” George katsoi kysyvästi Frediä. ”Öh. Ei, en tiedä…” Fred selitti hätäisesti ja alkoi punastua pikku hiljaa.
”Sittenhän tässä ei auta muu kuin testata tätä laitetta.” George hypähti pulpetille, mietti hetken ja heitti lopulta kysymyksen ilmoille: ”Jos sinä saisit päättää, seurustelisinko Alician kanssa, niin mitä sanoisit?” Fred katsoi Georgea säikähtäneenä. Hän tunsi olonsa erittäin tyhmäksi. Kunhan tuo tyhmä vehje nyt pitäisi naamansa vain kiinni eikä sanoisi mitään. Laite krohisi ja krahisi. Laitteesta kuului epämääräistä vinkumista pitkän aikaa. Fred ehti jo huokaista helpotuksesta, kunnes yhtäkkiä laite aloitti soittamaan hiljaa alkumusiikkia ja iski lopulta sanoja tyhjään luokkahuoneeseen:
”You're gonna lose that girl.
You're gonna lose that girl.”Fred iski hätäisesti laitteen maahan, jotta tämä lopettaisi soiton. Laite iskeytyi pulpettiin ja lennähti sen alle. Fred katsoi kauhuissaan härvelin piipitystä, kunnes se hiljeni täysin. George nauroi vedet silmissä pulpetilla hytkyen edes takaisin. ”Olisihan se pitänyt arvata!” George nauroi ja Fredin pään yläpuolella leijaili pieni musta ukkosia iskevä pilvi. ”Äsh, ole hiljaa senkin aasi” Fred heitti lähimmän käteensä osuneen kirjan Georgea päin. ”Enpäs! Sinä se taidat tykätä sittenkin musta edes hitusen!” George hirnui ja kumartui väistämään uutta kirjaa, joka lensi tätä päin.
Fred hyökkäsi Georgen kimppuun ja kaatoi tämän maahan pulpetilta. Fred tarrasi Georgen kauluksesta kiinni vihaisena ja kohotti tätä kauluksista roikottamalla lähemmäs kasvojaan. Juuri kun Fred oli sanomassa pari valittua sanaa, George suuteli häntä nopeasti. Fred päästi säikähtäen irti kauluksesta ja George iski päänsä lattiaan. ”Ai hemmetin idiootti…” George mutisi hieroen päätään. ”Mitäs kävit kiinni!” Fred puolustautui. ”No anteeksi. Tein vain mitä käskit.” George sanoi vastaan.
”Mitä? En minä mitään käskenyt!” Fred huusi lattialla makaavalle veljelleen. ”Et sanoilla, mutta kuules nyt mies, olemme tunteneet toisemme äidin kohdusta asti. Kai minä nyt näen silmistäsi mitä haluat!” George murisi.
Fred katseli veljeään hetken aikaa. George makasi kylmällä kivilattialla. Fred alkoi nousta Georgen päältä, sillä asento alkoi häiritä tätä yhtäkkiä. Olivathan he ennenkin riidelleet ja painineet, mutta tämä asento tuntui silti kummalliselta tässä tilanteessa.
George nappasi kuitenkin nopeasti veljensä
kaavun helmasta kiinni niin, että tämä kaatui takaisin hänen päälleen. George tarrasi Fredin kasvoista kiinni ja suuteli tätä uudelleen. Fredin päässä pyörivät monet ajatukset, mutta hän ei voinut loppujen lopuksi enää vastustaa kiusausta. Hän muisteli heidän mottoaan, ja antoi sen mukaisesti palaa sydämen kyllyydestä. Ja sitä hänen sydämensä oli täynnä, roihua ja paloa. Nähtävästi oli sittenkin ihan hyödyllistä antaa Georgen seurustella Alician kanssa, sillä tämän suutelutaito oli selvästi kehittynyt Alician hoivissa. Joskin olihan asiaa vaikea verrata...
George repi kaavun Fredin päältä ja heilautti kerran sauvaansa. Pari paksua vilttiä ilmestyi heidän alleen. Takka roihahti tuleen kuin käskystä ja pulpetitkin näyttivät liukuneen kauemmaksi omaan aikaansa. Fred ei ehtinyt ajatella mitään, hän vain halusi tuntea ikävöimänsä veljen lähellään pitkästä aikaa. George silitteli Fredin selkää kauluspaidan päältä, ja näpläsi samalla tämän kravattia auki toisella kädellään. Fred keskittyi vain suuteluun, hänellä ei ollut mitään muuta ajatusta sillä hetkellä. George hivuttautui pikku hiljaa ulos kaavustaan joka jäi makaamaan kuitenkin hänen alleen lisäpehmusteena.
George hermostui tuittuilevaan kravattiin ja repäisi tämän Fredin päältä pois kokonaan. Fred katseli hetken aikaa veljensä ilmettä tämän tuhistessa kravatin takia ja naurahti, mutta sai pian jättää naurunsa veljensä vaadittua lisää suudelmia. George potki kengät pois jaloistaan ja hapuili Fredin housun vyötäröä. Fred tuhisi onnellisena Georgen kaulaa vasten eikä tajunnut mitään mistään. Vasta kun George oli keplotellut hänen vyönsä auki, Fred heräsi. ”Hetkinen herraseni!” Fred sanoi. ”Mm… Mitä?” George mutisi kuin olisi ollut pilvessä. Ehkäpä hän olikin? Syntymähumalassa. Paitsi, paha sanoa, itse hän oli tämän veljen kaksoisolento, kaksoisveli, identtinen kopio.
”Miksi sinun täytyy heti päästä pöksyihin?” Fred kyseli muka ihmeissään Georgelta. George katsoi häntä tyhmänä ja laukaisi: ”Koska panettaa!” Fred alkoi nauraa äkisti tälle spontaanille lausahdukselle, ja George punastui hiusrajaa myöten, jota tosin oli vaikea erottaa. ”Ja sitä paitsi, minusta tuntuu, että kerran pakastetut ja turhan kauan muhineet ystäväsi tahtovat ulos”, George heitti vilkaisten veljensä housujen etumusta.
Parin pulpetin päästä alkoi yhtäkkiä kuulua hiljaa musiikkia:
”Wait, oh yes wait a minute mister postman
Wait, wait mister postman
Mister postman look and see
You got a letter in your bag for me
I been waiting such a long time…”Tällä kertaa Fred jäi kuuntelemaan kappaleen sanoja. Hän ei tajunnut kyllä yhtään miten ne liittyivät hänen omiin ajatuksiinsa, kunnes tajusi kääntää katseensa Georgeen. Tämän punainen naama oli muuttunut entistäkin punaisemmaksi. ”Vai postimies? Hetkonen… Mikä tässä nyt oli ideana?” Fred ihmetteli. ”I been waiting such a long time…” George lausui kappaleen viimeisen lauseen. Fred tuijotti veljeään. Hän tunsi jotain aivan uutta sisällään. Jotain mitä oli aina tuntenut, mutta nyt vasta tiedosti tämän tunteen olemassaolon.
” I love you, I love you, I love you
That’s all I want to say,
Until I find a way,
I will say the only words I know,
That you’ll understand…”Fred kuunteli pienen härvelin soittamaa kappaletta ja punastui. Mutta niin teki samalla myös George. Hämmästyneenä he katsoivat toisiaan ja Fred tajusi, että tämä kappale oli heiltä kummaltakin. George veti Fredin aivan lähelle itseään, niin että sai upotettua kasvonsa tämän hiuksiin. George suuteli Fredin korvanlehteä ja Fred kietoi kätensä tämän ympärille.
He jäivät makaamaan paikoilleen tulen loimuun ja kuuntelivat pienen härvelin soittamaa kappaletta. Fred oli tuskin koskaan tuntenut oloaan yhtä turvalliseksi ja hyväksi. Hän laski päänsä Georgen rinnalle ja kuunteli veljensä sydämen lyöntiä. Tasaisesti se hakkasi hänen sisällään. ”Sinulle,” George kuiskasi hiljaa. ”Mitä?” Fred kysyi. ”Se sykkii sinulle.
Samaa lihaa ja verta,” George mutisi. Fredin silmäkulmasta putosi kyynel toisen rinnuksille. Hän oli yhtä veljensä kanssa, mutta jokin oli vielä saavuttamatta. Ehkä sen aika vielä tulisi.
