Kiitos
Tom! Ja yritän pitää tason yllä,
Fairytale.
A/N: Nyt ollaan Meduseldissä juhlimassa. Ihan sitä, mitä hain, en saanut aikaan, mutta mennään nyt tällä
Legolas seisoi Meduseldin juhlasalissa ja seurasi katseellaan salissa kulkevaa neito Azailaa,
Haltia oli juuri aikeissa lähteä tervehtimään neitoa, kun tämän eteen tuli mies, joka sai neidon mukaansa tanssilattialle.
- Tiukasti pidätte silmällä neito Azailaa, Legolas kuuli vierelleen saapuneen Éomerin virkkaavan hänelle. - Vaan eipä silti, kyllähän hänessä silmä lepää, Éomer jatkoi ja Legolas puri hampaansa yhteen, jotta ei olisi käskenyt kuninkaan sukulaista pitämään ajatuksiaan itsellään.
- Taidatte olla aika vakava tapaus, Éomer jatkoi yksinpuheluaan Legolasin vieressä. - Vai onko se luonteenomaista teille haltioille?
- Ei ole, Legolas vastasi lyhyesti ja narskautti hampaitaan, kun neito Azailan tanssipari kieputti neitoa ympäri niin, että tämä sekosi askeleissaan ja olisi kaatunut, ellei tanssittajansa olisi ottanut hänestä otetta ja vetänyt lähelleen.
- Vai niin, Éomer lausahti huvittuneesti ja Legolas tiesi miehen havainneen hänen reaktionsa siihen, mitä tanssilattialla tapahtui.
- Kuulkaapa haltia, Éomer sanoi tuttavallisesti ja laski kätensä Legolasin olalle. - Minäpä tiedän, mikä teidät rentouttaa, Éomer jatkoi ja pyysi Legolasia mukaansa.
Uteliaisuuttaan Legolas seurasi Éomeriä ja löysi itsensä mestari Gimlin kanssa juomapelistä, joka päättyisi vasta toisen pelaajan tipahdettua pois pelistä.
Éomer ojensi Legolasille kolpakon eikä haltia kyennyt muuta kuin juomaan sen tyhjäksi mestari Gimlin tehdessä samoin ja sen jälkeen tuopit toistensa perään kumoutuivat Legolasin ja Gimlin kurkkuihin, kunnes olut vei kääpiöstä voiton ja tämä kupsahti sammuneena lattialle.
- Peli päättyi, Legolas tuumasi asiasta Éomerille hieman huvittuneena kääpiöstä, joka kuorsasi lattialla.
- Entä miten on tanssikuntonne laita? Kysyi kepeä ääni Legolasin takaa. - Onko sekin päättynyt vai vieläkö kykenette tanssittamaan neitoa?
- Tanssi luonnistuu haltialta aina, Legolas vastasi neito Azailalle, joka oli tullut Legolasin vierelle, ja tarjosi tälle käsivartensa.
Neidon tartuttua ojennettuun käsivarteen Legolas johdatti hänet tanssilattialle ja kuin tilauksesta soittajat vaihtoivat iloisen reelin rauhalliseen tanssiin.
Legolas laski kätensä neidon selälle ja veti hänet lähemmäksi itseään. Neito Azaila puolestaan laittoi toisen kätensä Legolasin olalle ja kuin itsestään heidät vapaat kätensä liittyivät yhteen.
- Onnistuitte näpäyttämään Éomeria nenälle, neito Azaila virkkoi hitaiden askeleiden tahdissa. - Minun täytyy myöntää, että kun näin teidät pelissä kääpiön kera, niin pelkäsin pahinta, heillehän kun olut maistuu. Mutta näkyi se maistuvan teillekin, neito jatkoi ja äänensä sävystään Legolas päätteli, ettei neitokaan kuivin suin ollut iltaansa viettänyt.
- Ikävää, jos aiheutin teille huolta, neito Azaila, Legolas pahoitteli.
- Pelkkä Azaila pyydän, neito lausahti ja loi viipyvän katseensa Legolasiin. - Kukaan ystävistäni ei neidoittele eikä teitille minua.
- Enkä minä ole prinssi ystävilleni... Azaila, Legolas vastasi ja sai palkakseen leveän hymyn, joka saatteli neidon sanoja: - Sopii minulle, Legolas.
Sointuva tapa, jolla Azaila lausui Legolasin nimen, sai haltian hämilleen ja hän melkeinpä tallasi neidon varpaille, mutta jos Azaila huomasinkin sen, niin hän ei osoittanut sitä, vaan seurasi luottavaisena Legolasia aina tanssin loppuun asti.
- Vieläkö jatkamme? Legolas kysyi eikä ollut lainkaan pahoillaan siitä, että Azaila tahtoi mielummin siirtyä ulos kuin jatkaa taas vauhdikkaaksi palanneen tanssin pyörteissä.
Yön hämärä oli levittänyt verhonsa Edorasin ylle ja kaikkialla vallitsi hiljaisuus, jota vain juhlien äänet rikkoivat.
- Yhtä kaunista kuin aina ennenkin, Azaila lausahti heidän seistessään tasanteella. - Aivan kuin mikään ei olisi muuttunut vaan eläisimme edelleen rauhassa täysin tietämättöminä vuorien takana olevista uhista.
- Joista toinen on jo voitettu, Legolas vastasi yrittäen piristää Azailaa, jonka ääni oli saanut tumman sävyn.
- Voitettu kyllä, Azaila sanoi äänensä yhä apeana, - mutta millä hinnalla? Kymmeniä lapsia on ilman isiään, sama määrä vaimoja on ilman miehiään. Monet vanhemmista ovat menettäneet poikansa, jopa kuningaskin omansa, Azaila jatkoi päätään pudistaen.
- Taistelut vaativat aina veronsa, Legolas vastasi Azailan sanoihin. - Jokainen, joka tarttuu aseeseen tietää sen. Mutta yllämme vaanivassa uhassa on myös... hyvät puolensa, Legolas sanoi toivoen kykenevänsä keventämään tunnelmaa.
- Kansoja on taas yhdistynyt, Legolas selitti ajatustaan Azailalle, jonka kasvoilla oli nyt kysyvä ilme. - Haldir toi jousiampujansa mukanaan Helmin taisteluun, Fangornin metsän Entit tuhosivat Rautapihan ja Huornit Uruk-hait, Legolas sanoi ja sai palkakseen hymähdyksen, jossa oli iloinen sävy.
- Puhumattakaan siitä, että sen myötä on haltia päätynyt taistelemaan kääpiön rinnalla, Azaila lausahti huvittuneena,
- Niin, Legolas vastasi ja siirsi sormillaan Azailan kasvoille karanneen hiussuortuvan tämän korvan taakse. - Ja tuskin mekään olisimme tavanneet ilman tätä kaikkea, Legolas jatkoi lempeästi sormiensa liukuessa hidasta matkaansa pitkin neidon leukapieltä jääden lopulta lepäämään neidon leukaa vasten.
Niin sileä, niin vaalea, Legolas ajatteli Azailan ihosta, kun äkillinen tunne siitä, että heitä tarkkailtiin, sai Legolasin vetäytymään kauemmas neidosta ja siirtämään huomionsa vuorille.
- Mitä nyt? Azaila kuiskasi Legolasin tarkkaillessa vuoria.
- En oikein tiedä, Legolas vastasi hitaasti. - Mutta meidän on parasta siirtyä sisälle, hän jatkoi ja ohjasi Azailan oville vilkuillen samalla taakseen.
- En taida enää välittää juhlinnasta, Azaila sanoi heidän päästyään sisälle. - Päivä on ollut pitkä ja huomenna paljon tehtävää... Taidan mennä huoneeseeni ja nukkumaan.
- Siinä tapauksessa sallinet minun saattaa sinut, Legolas sanoi, sillä hän ei tahtonut vielä erota neidosta, ei nyt, kun he olivat päässeet askeleen lähemmäksi toisiaan.
- Sopii, Azaila vastasi selvästikin ilahtuneena Legolasin ehdotuksesta ja yhdessä he lähtivät kulkemaan kohti talon makuutilojen osaa.
Mutta vaikka he kulkivatkin samaa matkaa, he olivat vaiti.
Legolas yritti miettiä jotain sanottavaa, jolla pelastaisi ulkona tapahtuneen, ja manasi mielessään tunnetta, joka ilmaantuessaan oli sotkenut hetken. Hetken, joka oli ollut mahdollisesti matkalla kohti suudelmaa.
- Huoneeni on tässä, Azaila sanoi pysähtyessään vankan puuoven eteen. - Kiitos seurastasi, Legolas, neito jatkoi ja nojautui selkä ovea vasten.
- Glassen, Legolas vastasi Azailalle ja peitti surunsa siitä, että heidän oli aika erota.
Hän kumarsi neidolle pienesti, kun neito samassa liikahti häntä päin ja painoi höyhenen kevyen suukon Legolasin huulille.
- Mara lome, Azaila kuiskasi ujo hymy huulillaan ja pujahti huoneeseensa.
Jäätyään yksin käytävälle Legolas seisoi Azailan huoneen oven takana vielä tovin kasvoillaan epäuskoinen ilme.
Oliko Azaila todellakin suukottanut häntä? Ja vielä huulille? Legolas mietti ja nuolaisi huuliaan maistaen niissä vain oluen maun.
Mutta pieni ääni hänen sisällään kuiskasi:
- Tancave.Glassen - Ilo on minun puolellani.
Mara lome - Hyvää yötä
Tancave - Kyllä vain.