Kirjoittaja Aihe: Tunteja olen tuijottanut tummia ikkunoita, k11, angst, h/c, ficlet-sarja VALMIS!  (Luettu 11536 kertaa)

Brangwen

  • ***
  • Viestejä: 472
Nimi: Tunteja olen tuijottanut tummia ikkunoita
Kirjoittaja: Brangwen
Ikäraja: k11
Paritus: Noora/Sami/Mari
Tyylilaji: Angst, h/c
Yhteenveto: Tarina siitä, miten pahasti nainen voi satuttaa miestä, siitä, miten isä voi joskus olla tyttären elämän tärkein mies, ja siitä, että pimeidenkin ikkunoiden takana on joskus valoa.
Varoitus: Lapsen kuolema
A/N:  Osallistuu Albumihaaste #2een Indican biisillä “Islands of light

// Beta: Tämän tekstin on ystävällisesti tarkistanut ja arvostellut kirjailija Vilja-Tuulia Huotarinen
   Sanamäärä tulee olemaan tasan 9000 sanaa



”Tunteja olen tuijottanut tummia ikkunoita”

I

Vihreä sydänkäyrä veti kuolleentasaista viivaa. Lasi sumeni hengityksestä, kun Sami painoi otsansa sitä vasten. Kokonaisheijastus, se ajatteli. Paniikki jyskytti korvissa. Ilmasta lasiin vai?
   Kuului, miten Noora huusi hoitajalle. Kuului, miten hoitaja vastaili. Tyynnytteli. Yritti kuulostaa asialliselta. Noora huusi. Sami yritti vakuuttaa itselleen, että fysiikan lait olivat pettäneet sen. Tämän täytyi olla jokin optinen harha. Miska vain nukkui.
   Milla painautui Samin jalkaa vasten. Pienet sormet nykivät paidan hihaa. Sami tarttui tytön käteen ja jatkoi lasin läpi tuijottamista. Se vain nukkuu.
   Hoitaja puhutteli. Sami kääntyi katsomaan sitä. Se näytti jäävän johonkin kauas, eikä ääni ihan tavoittanut Samia. Hoitaja pahoitteli. Kysyi, tarvitsisiko Sami apua. Nooran huuto tukki huoneen. Milla nyki Samin hihaa.
   Jotain meni rikki. Ilma katkesi, läpilyöntikestävyys ylittyi ja kipu iski tuhannella voltilla. Sami nosti Millan syliinsä ja käveli ulos huoneesta. Sairaan valkoisessa ja steriilissä käytävässä Sami istui penkille seinän viereen ja puristi Millaa lujasti.
   Korvissa kohisi. Keuhkot tuntuivat liian täysiltä ja liian tyhjiltä. Ilmaa ei mahtunut mihinkään koloon.
   – Isi, älä purista.
   Samin täytyi keskittää kaikki voimansa otteen hellittämiseen. Kaksi lääkäriä tuli ulos Miskan huoneesta. Toinen nyökkäsi myötätuntoisesti Samille.
   – Isi, millon Miska pääsee kotiin? Milla kysyi.
   Lääkärit katsoivat toisiaan alistuneen tietävästi ja lähtivät. Sami nieli kurkkuun nousseen suolaveden ja käänsi Millan niin, että näki tytön silmät.
   – Kuule, Miska on tainnut mennä nyt sinne taivaan kotiin.
   – Niin ku Eino-pappa?
   – Joo.
   Milla rypisti kulmiaan ja nenäänsä. Se näytti miettivän.
   – Mut Miska on lapsi eikä vanha ihminen?
   – Niin, Sami mutisi. – Eiks ookin epäreiluu.

« Viimeksi muokattu: 25.12.2014 12:36:08 kirjoittanut Pyry »
There’s a thin semantic line between weird and beautiful. And that line is covered in jellyfish.
-Cecil Baldwin

Camiela

  • ***
  • Viestejä: 367
Kommenttikampanjasta iltaa!

Luin orginaalin läpi. Tämä oli hyvin mielenkiintoinen. Tapahtuu niin paljon, mutta samalla niin pienessä ajassa. Teksti oli hieno ja "taiteellinen". (Jos nyt noin voi sanoa...)

Lasten syytön ja viaton kieli, jossa puhutaan "taivaan kodista" oli hyvin suloista. Samalla se myös kertoi lisää hahmoista.
Silti ei tullut kovinkaan selväksi, kuka Miska oli ja miksi hän kuoli. Kaipasin myös lisää taustatietoa Samista, Noorasta ja Marista. He nimittäin vaikuttivat hyvin mielenkiintoisilta henkilöiltä. Lisää taustatietoa siis kaipailisin sekä kuolemasta, että henkilöistä..

Kirjoitit repliikit puhekielellä, mikä oli ihanan erikoista. Mutta samalla huomasin puhekielen esiintyvän osittain kerronassa. Esim juuri tässä kohdassa:
Lainaus
Se näytti miettivän.
Toisaalta tuossakaan lauseessa ei ollut mitään vikaa, jos kertoja oli yksi lapsista ja paikalla, kun Miska kuoli. Mutta muuten oikea kirjoitusasu olisi ollut; Hän näytti miettivän.

Kuvailu oli hienoa ja myös traagista. Hoitajien selittely ja Samin "raivo" olivat myös hyvin liikuttavia. Pidin tästä oikein paljon, mutta kirjoitusvirheet hieman haittasivat lukukokemusta. Välillä piti lukea kohta uudestaan, jotta tekstistä sai irti sen välittämän tunteen. Siksi suosittelenkin betaa.. (:

Mutta kaunista tekstiä. Oli ilo lukea tämä orginaali.
Camiela

// MUOKS:: Ups... *posket punaisina* ;DD Jep, luin uudestaan... Illalla tuli offlattua pahasti rankan päivän jälkeen. En todellakaan olisi enää kommentoinut noin, koska nyt tajusin kaiken ja kauniilta kuulosti... Mutta hyvähän se selitellä näin jälkikäteen... (;
« Viimeksi muokattu: 17.08.2011 21:26:07 kirjoittanut Camiela »

Brangwen

  • ***
  • Viestejä: 472
Camiela: Kiitos! Mukavaa, että tykkäsit. Sarjasta tulee tosiaan aika pitkä, joten ihan kaikkia kortteja en lyönyt pöytään saman tien  ;)  Ja mainitsemasi "kirjoitusvirheet" ovat kylmästi harkittuja, tämän on kuule betannut neljä ihmistä, joista yksi on ammattikirjailija  ;D

// nou hätä, näitä sattuu  ;D
« Viimeksi muokattu: 18.08.2011 16:06:16 kirjoittanut Brangwen »
There’s a thin semantic line between weird and beautiful. And that line is covered in jellyfish.
-Cecil Baldwin

Brangwen

  • ***
  • Viestejä: 472
II

– Ei sun täällä pakko ole olla, Koivu sanoi kurkistaessaan Samin tietokoneen takaa. – Sun pitäs saada sairaslomaa. Mä voin soittaa jonkun lääkärin käymään teillä kotona.
   – Mä en haluu just nyt nähdä yhtään lääkäriä enkä olla kotona, Sami vastasi ja klikkasi hiirellä kaaviokuvan uuteen kulmaan. – Helpompi olla täällä. Ei tartte ajatella.
   Koivu irvisti. – Ekkö sä muka ajattele töitä tehdessäs?
   Sami ei vastannut. Koivu nauroi kuivasti omalle vitsilleen. Eikö se tajunnut, ettei maksanut vaivaa yrittää olla hauska.
   – Mut hei oikeesti, Koivu vakavoitui. – Sun esimiehenäs ja ystävänäs mä oon sitä mieltä, että sun pitäis olla kotona Nooran ja Millan kanssa.
   – Tän deadline on huomenna, Sami mutisi ja käänteli kaaviokuvaa koneen näyttöruudulla.
   Koivu ei sanonut enää mitään. Se katosi kahvikuppeineen toimistoonsa ja sulki oven perässään. Titta ja Nelli katselivat Samia omien tietokoneittensa takaa. Nelli näytti myötätuntoiselta, Titta paheksuvalta. Oli kai sitä mieltä, että Sami teki suuremman luokan rikoksen tullessaan töihin.
   Sami sammutti tietokoneen ja nousi tuoliltaan.
   – Mä taidan sittenkin lähtee.
   Kotona Samia odotti hiljalleen lakoava romukasa eteisen oven tukkona. Viimepäivinä kaikki tavarat tuntuivat vaeltaneen ympäri kämppää varsin odottamattomia reittejä ja hiljalleen päätyvän lipastojen ja pöytien kulmille, siitä ne putoilivat lattialle ja kaappien alle. Kukaan ei jaksanut siistiä paikkoja edes näön vuoksi.
   Milla istui olohuoneen sohvalla polvet leukaan vedettyinä ja seurasi silmät pelokkaina Nooran ryntäilyä. Ensin Sami ajatteli, että Noora oli taas saanut jonkun hysteerisen kohtauksen. Se oli saanut niitä tasaisin väliajoin. Sami oli joka kerta istunut kärsivällisesti tunti toisensa jälkeen lohduttelemassa ja rauhoittelemassa Nooraa.
   Sami istui Millan viereen sohvalle. Tyttö painautui ihan kiinni Samin kylkeen ja Sami kietoi kätensä tytön ympärille.
   Noora latoi keittiössä häälahjaksi saatuja teekuppeja pahvilaatikkoon. Makuuhuoneen auki repsottavasta ovesta näkyi sängyn päällä lojuva aukinainen matkalaukku.
   – Noora, mitä sä teet?
   – Mä lähden äidin luo. Mä en jaksa enää.
   Sami ei sanonut mitään. Tietysti Noorakin tarvitsi vähän tilaa. Se oli aina kotona lasten kanssa. Sami saattoi sentään mennä töihin ja työntää hetkeksi sivuun kaiken muun. Jos kotona ei ollut tilaa hengittää, täytyi mennä hetkeksi ulos.
   – Otakko sä Millan mukaan?
   – Kyllä sääkin pärjäät pari päivää yhden kakaran kanssa kun mä oon kahta kattellu muutama vuotta.

III

Seisova aaltoliike nousi ilmapatsaina urkujen putkista. Musiikki kuulosti epävireiseltä ja ainoastaan kanttori veisasi. Pappi ryki ja takelteli, pahoitteli nolona ja kertoi, ettei ollut ennen ollut siunaamassa lasta.
   Penkeillä istui hunnutettuja, vaiteliaita hahmoja, kuoleman mustia morsioita. Satunnaisia niiskauksia ja laukkujen lukkojen napsahtelua, kun joku kaivoi nenäliinaa sivutaskusta.
   Milla istui Samin ja Nooran välissä. Noora tuijotti eteensä katse kivisenä. Sami oli yrittänyt halata sitä kappeliin tultaessa, mutta Noora oli työntänyt Samin kauemmas ja sanonut, että mekko rypistyisi ja että Millan pusero olisi pitänyt pestä.
   Arkkua lähdettiin kantamaan. Sami oli kerran aikaisemmin ollut kantamassa. Silloin lepoon oli laskettu Samin isä. Silloin hiekka oli tuntunut liukkaalta ja Sami oli pelännyt putoavansa hautaan. Huimasi ja heikotti.
   Kantohihna hiersi hartioita. Nooran isä kantoi toiselta puolelta ja kompasteli. Sami toivoi, että se ei kaatuisi. Aikuisen miehen arkku oli ollut raskas kantaa. Miten paljon enemmän arkku painoikaan, kun Miska oli siinä.
   Jos milloinkaan oot rukoukseni kuullu, niin pidä huolta mun Miskasta.
   Pappi luki liturgiat haudalla. Kukkia laskettiin. Valkoisia ja sinisiä neilikoita. Milla heitti arkun kannelle keltaisen oksaruusun. Noora piti lujasti kiinni tytön kädestä, ettei se lipeäisi reunalta. Sami ajatteli tukehtumista ja elävältä hautaamista kun ensimmäiset lapiolliset multaa tömähtelivät Miskan arkulle.
   Ihmiset lähtivät hitaasti. Tuntui kuin ne olisivat katkoneet jotain itsestään kääntäessään selkänsä uudelle hautakivelle ja kävellessään pois. Ne yrittivät jättää muistonsa pois kyydistä, tiputtaa ne hiekanmurujen kanssa maan syliin. Ne eivät halunneet viedä surua mukanaan.
   Milla nojasi Samiin. Sami haki Nooran käden omaansa.
   – Tuutko kotiin?
   – En.
   – Mä tartten sua.
   – Sami, mä oon väsynyt siihen, että kaikki aina tarttee mua.
   Sami yritti hakea Nooran katsetta, yritti saada sen näkemään, että tästä päästäisiin vain yhdessä yli. Yksin ne jäisi kumpikin vain tuuliajolle. Hautakivi oli liian korkea muuri ylitettäväksi ilman toisen apua.
   Noora katsoi pois.
   – Milla jää taas sun kanssa, se sanoi. – Äidillä ei oo tilaa lapsille.   
« Viimeksi muokattu: 18.08.2011 17:03:12 kirjoittanut Brangwen »
There’s a thin semantic line between weird and beautiful. And that line is covered in jellyfish.
-Cecil Baldwin

Chuva

  • Mursumarsu
  • ***
  • Viestejä: 656
:(

(Jep, et pääse uskollisesta kommentaattorista sitten millään eroon :DD)

Tää oli surullista luettavaa. Jotenki.. erittäin realistista. Että kun lapsi kuolee, niin ei tiedä mitä tehdä. Mun käy sääliks Millaa, kun se on vasta lapsi ja joutuu kärsimään siitä, kun vanhemmat masentuu. Mä säälin myös Samia, kun se vaan yrittää jaksaa. Tai no, ei se välttämättä yritä jaksaa, mutta se yrittää... en mä tiedä. Ehkä päästä asiasta yli nopeasti?

Noora kävi hermoon. Mä ymmärrän, että kun näkee oman lapsukaisen kuolevan, niin menee vähintään sekaisin, mutta se vaan jotenki käsittelee tota shokkiaan niin ärsyttävästi, vähän niinku lastaamalla murheensa toisten ylle ja olemalla (ehkä huomaamattaan, mutta kuitenkin) jollain lailla "uhri". Jotenki tuntuu siltä, että se syyttää Samia ja Millaa siitä, ettei Miskaa ole. Voin toki olla väärässä, mutta siltä se vaan tuntui...

Tom^^
"I understand what you're saying, and your comments are valuable, but I'm gonna ignore your advice."
-Roald Dahl (Fantastic Mr. Fox)

Brangwen

  • ***
  • Viestejä: 472
Tom^^: Kiitos, ja tervetuloa seuraamaan tätäkin tekstiä! Onhan tämä huomattavasti realistisempaa (ja laadukkaampaa) tekstiä kuin nimetön lapseni. Olet tulkinnut Nooraa aivan oikein, se käsittelee suruaan vähän omalla tavallaan.

Yritän malttaa pitää parin päivän taukoja tekstin julkaisussa, jotta tästä ei tulisi sellainen joka päivä huomiota vaativa projekti  ;D
There’s a thin semantic line between weird and beautiful. And that line is covered in jellyfish.
-Cecil Baldwin

Contessa

  • ***
  • Viestejä: 711
kommenttikamppanjasta iltoja (----:

tykkäsin tosta ekasta osasta paljon. millan reaktio on tosi realistinen ja lapselle tyypillinen, ihmettely siitä miten lapsi voi kuolla, oli myöskin kauhean suloista ja realistista. myös samin rektiot ja asian kieltäminen ("se vaan nukkuu") ovat oikeastaan todella realistisia, kun mietitään että tyypin lapsi on just kuollut. noora sen sijaan on paljon vaikeampi hahmo sisäistää minulle, en oikein pääse sen sisälle (johtuneeko sitten samin kuvakulmasta vai mistä) ja mun on vaikee käsittää, miks se vaan häipy ja jätti sen ainoan elossa olevan lapsen yksin. jotenkin kuvittelis että jos toinen kuolee niin yrittäis pitää sen elossa olevan mahdollisimman lähellä itseään? no, mene ja tiedä, joka tapauksessa luku oli oikein kiva ja mielenkiinnon herättävä. puhekieli repliikeissä ja osittain tekstissä (se-sana hän-sanan tilalla) toimi hienosti, sopii tähän. sen kummempia kirjoitusvirheitä en löytänyt.

Lainaus
Sami yritti vakuuttaa itselleen, että fysiikan lait olivat pettäneet sen. Tämän täytyi olla jokin optinen harha. Miska vain nukkui.
tykkäsin tästä !

kakkosluku olikin pitempänä avaavampi, ja pääsin paremmin hahmojen 'sisään'. tosiaan tykästyin tohon millaan, jotenkin kauhean suloinen pikkuinen (---:. noora on jotenkin karmean ärsyttävä, syyn sanoinkin oikeastaan jo. : D sami on kauheen realistinen yrittäessään hukuttautua töihin, vois kuvitella et toi on ihan 'tavallinen' tapa käsitellä sitä tai jotakin. :D: (deadline on muuten yhdyssana (;) hautajaiset on kuvattu mukavan realistisesti, samin ajatukset ja tunteet on jälleen kerran hienosti ja luonnolisiksi.

mut joo, tykkäsin, saatanpa jäädäkkin seurailemaan jatkoa ! (:

tumblrpoetryicons
'til the veins run red and blue

Brangwen

  • ***
  • Viestejä: 472
Kiitos, Contessa! Kieliopissani on iso paha aukko siinä kohtaa, jonka otsikkona on "englanninkieliset ilmaisut ja lainasanat". Re-write versiossa (joka on kesken, ja josta uhkaa tulla romaanipituinen) oikeisin ongelman tuohon puhekielisyyteen vedoten kirjoittamalla "dedlaini". Noora ei tosiaan ole mikään sankaritarhahmo, mutta kyllä hänenkin sieluntuskaansa päästään käsiksi. Tähän lähtöön hänen on tarkoituskin olla ärsyttävä.
There’s a thin semantic line between weird and beautiful. And that line is covered in jellyfish.
-Cecil Baldwin

Brangwen

  • ***
  • Viestejä: 472
Kaikki ihanaa ja asiantuntevaa palautetta antavat stalkkerit ovat tervetulleita seuraani, Gua  ;D  Kiitos, kiitos, kiitos!!!

Vilja oli useamman vuoden ajan opettajani, ja tuli siinä sivussa antaneeksi palautetta useista teksteistäni. Nykyään häneltä (tai joltain muulta ammattilaiselta) saa helpoiten palautetta Nuoren voiman liiton arvostelupalvelun kautta (tämä ei sitten yritä olla mikään mainos, NVLllällä on ihan hullut taksat).

Koska tämä teksti on kirjoitettu sanataidekouluaikanani (se on melkein neljä vuotta vanha) siinä on omia kömpelyyksiään. Toisaalta se on edelleen yksi parhaista teksteistäni, joten uskaltauduin lähettämään sen tänne. Tämä on myös yksi ikuisuusprojekti-teksti, jota uudelleenkirjoitan kerran toisensa jälkeen (te saatte tällä kertaa luettavaksenne vain ensimmäisen vedoksen, koska se on ainoa valmiiksi asti kirjoitettu). Toivon palautetta juonesta ja henkilöistä jo ihan sen takia, että ennemmin tai myöhemmin tämä kerta kerralta laajeneva teokseni päätyy romaanimuotoisena jonkun onnettoman kustannustoimittajan työpöydälle.

//ja muuten, nimimerkki hyvä-nimipolitiikka haluaa tarkentaa sen verran, että Miska on poika   :D
« Viimeksi muokattu: 18.08.2011 21:43:02 kirjoittanut Brangwen »
There’s a thin semantic line between weird and beautiful. And that line is covered in jellyfish.
-Cecil Baldwin

Brangwen

  • ***
  • Viestejä: 472
A/N: Seuraavassa tutustutaan vielä yhteen tarinan kannalta olennaiseen henkilöön  ;D

// Ai niin joo, sanokaa kovaan ääneen, jos ikärajasta tulee eriäviä mielipiteitä.



IV

– Sä käyt nykyään ihan liian harvoin kotona, äiti sanoi kaataessaan teetä Marin kuppiin. – Ei se, että sä muutit kaupungin toiselle puolella tarkota sitä, että sun ei edelleen tarttis näyttää naamaas säännöllisesti.
   – Niin, Tuomas sanoi. – Mä oon kanssa sitä mieltä, että Mari vois käydä täällä vähän useemmin.
   Onneks sä et päätä siitä asiasta, Mari ajatteli ja mulkoili Tuomasta teekupin reunan yli. Pihan lapset sanoivat sitä renttu-Tuomakseksi. Nimitys oli palannut Marin mieleen silloin, kun sille kerrottiin, että Tuomas hoiteli sen äitiä. Isä oli onneksi jo ehtinyt lähteä.
   – Mulla on kiireitä, Mari sanoi. – Mä lupauduin yhteen projektiin. Me suunnitellaan yhen ryhmän kanssa lapsille uus leikkikenttä Sivikanpuistoon.
   – Eiks sun pitäin keskittyy siihen sun lopputyöhös eikä kuluttaa aikaas tollasiin vähemmän tärkeisiin juttuihin, äiti sanoi huolissaan.
   – Mun mielestä se leikkipuisto on ihan kohtuullisen tärkee juttu, Mari sanoi. – Sitä paitsi siitä tulee ainakin työkokemusta.
   – Sun pitäis neuvotella tollasista jutuista meidän kanssa, Tuomas sanoi.
   – Mun ei tartte neuvotella sun kanssa yhtään mistään, Mari ärähti ennen kuin ehti purra huultaan.
   – Mari, mä en ala katteleen, jos sä vaan haastat riitaa koko ajan, äiti sanoi.
   – Ehkä asiaa auttas, jos toi ei ois täällä, Mari sanoi ja irvisti Tuomakselle.
   Penkin jalat raapivat lattiaa kun äiti nousi seisomaan.
   – Mari, mä meen nyt hakee sen jäätelön pakkasesta ja kun mä tuun takasin, niin sä oot pyytäny anteeks Tuomakselta.
   Marin silmät laajenivat, kun äiti kolisteli pois keittiöstä. Hartiat jännittyivät kipeästi. Mari puri hampaansa tiukasti yhteen niin kuin aina ollessaan kaksin Tuomaksen kanssa. Tuomas nousi pöydästä ja tuli Marin taakse. Se laski kätensä Marin olkapäille niin teennäisen isällisesti, että kylmät väreet juoksivat niskasta ranteisiin.
   – Älä viitti kiukutella mulle, Tuomas sanoi. – En mä sun vanhempien eroo aiheuttanut. Kyllä se oli sun isäs, jonka syytä se oli.
   – Ihan sama, kenen syytä se oli, Mari sanoi. – Ei se tarkota, että mun tarttis pitää susta.
   – Mari, sä oot ihan naurettava, Tuomas sanoi ja kumartui lähemmäs. – Oonks mä muka joskus tehny sulle jotain pahaa.
   Ajatuksissas ihan tarpeeks monta kertaa, Mari ajatteli ja nojasi kauemmas. Se toivoi, että äiti tulisi takaisin ja näkisi, miten Tuomas lääppi sitä.
   – Sä oot tuntenu mut koko ikäs, Tuomas jatkoi. – Mä asuin täällä jo sillon, kun sä olit ihan pieni ja te muutitte tänne.
   – En mä susta sillonkaan pitäny, Mari sanoi. Tuomaksen ote sen hartioista tiukkeni.
   Ovi kolahti. Tuomas suoristautui nopeasti, kun äiti tuli sisään.
   – Pyysiks Mari anteeks? äiti kysyi.
   Tuomas katseli Maria arvioivasti kuin yrittäisi päättää, pelastaisiko tytön kiukunpuuskalta vai kostaisiko. Mari piti katseensa tiukasti teekupissa ja toivoi, että Tuomas sanoisi ei. Saisipa ainakin syyn lähteä.
   – Joo, kyllä se pyysi.
   – No ni, äiti sanoi ja hymyili teennäisen pirteästi Marille. – Eiks ookin paljon helpompaa, kun ei tartte koko ajan vääntää joka asiasta.

V

Isännöitsijä luovutti avaimet Samille ja ajoi pois pihasta kirkkaan sinisellä volvollaan. Sami vilkaisi Millaa. Se katseli pää kallellaan uutta kotiaan.
   Pari viikkoa aikaisemmin Noora oli soittanut ja sanonut jäävänsä maalle. Ei ollut tulossa takaisin ollenkaan. Sami oli siihen mennessä saanut tarpeekseen erääntyvistä sähkölaskuista ja Miskan tavaroista, joita löytyi milloin mistäkin, aina silloin, kun vähiten odotti. Tekstiviesti kertoi Nooralle uuden osoitteen, kun Sami ja Milla muuttivat pienempään kolmen huoneen asuntoon kauemmas keskustasta.
   – Sä saat oman huoneen, Sami sanoi Millalle kantaessaan pahvilaatikoita sisään. Milla laski heppakuvioisen reppunsa pienen makuuhuoneensa kynnykselle ja kääntyi katsomaan Samia.
   – Isi, millon äiti tulee takasin?
   – Mä en tiedä. Sä voisit soittaa äidille ja kysyä
   Ehkä Noora tajuaisi, että sitä tarvittiin, jos Milla pyytäisi.
   Milla istui keittiön ikkunalaudalla Samin keittäessä vettä. Tyttö heilutteli jalkojaan ja katseli ulos ikkunasta. Noora ei ikinä olisi antanut Millan istua siinä, olisi pelännyt, että se putoaa.
   Ikkunan vieressä kasvava vaahtera pudotti lehtiään oranssiksi, mätäneväksi matoksi maahan. Nyt tuntui syksyltä muuallakin kuin vain siinä kohdassa, jossa sydämen olisi pitänyt sykkiä.

« Viimeksi muokattu: 19.08.2011 17:29:06 kirjoittanut Brangwen »
There’s a thin semantic line between weird and beautiful. And that line is covered in jellyfish.
-Cecil Baldwin

onkonälkä

  • ***
  • Viestejä: 542
  • Show me some skin, I might bite it
Hyvää iltaa siihen suuntaan!
Kommenttikampanjasta löysin tän mutta en keksi mitään kommentoitavaa seuraavalle, ni tulinpa ihan muutenvaan kommentoimaan :)
Ihan aluksi sanon, että tää on mulle äärimmäisen outoa luettavaa, koska mulla ei pitkään aikaan oo ollu enää minkäänlaista isä-tytär suhdetta, ja en muista ollenkaan millasta se on. Tää on kuitenki tosi kauniisti kirjotettu ja kiva lukea. Hahmojen kuvailu on aika olematonta, mutta tykkään hahmona eniten Millasta. Sellanen sulonen lapsen viattomuus ja kuitenki niin kypsä. Vähiten pidän varmaanki Tuomaksesta, inhottavan limanen tyyppi.. Marista nyt on ollu vaan yks kappale, mut sen perusteella vaikuttaa jotenki että on vähän itsekäs, koska ei käy tapaamassa äitiään, ja kuitenki vahva, koska uskaltaa vastustaa Tuomasta, ja huomaan myös tiukat mielipiteet.

Koko tarina alko sinänsä aika surullisesta kohtaa, ja silti aika jännittävästä, koska Noora lähti, ja se saa miettimään, et tuleeko se katumapäälle ja palaako miehensä luo. Noi tunteet joita tuot esille saattaa hyvinki olla ihan realistisia, just tuo töihin hukuttautuminen, vanhoista ympyröistä pois haluaminen, ja varsinki se, et oman lapsen hauta-arkku painaa aina enemmän, ku aikuisen miehen, vaikka se oma lapsi oliski pieni. Aukko jäi vaan siihen, että miten Miska kuoli.

Jouduin muuten lukemaan ekan kappaleen neljästi, ennenku tajusin sen kunnolla (enkä oo siltikään varma tajusinko) mut siitä voinki sitten syyttää koko päivän vaivannutta hönttiä oloa ja väsymystä. Mutta kiitos lukukokemuksesta, ja jään kyllä tätä seuraamaan! Vaikuttaa mielenkiintoiselta juonikuviolta.
In the world of locked doors
the man with the key is king
And honey you should see me in a crown

Tippi

  • ex-Hopeakettu
  • ***
  • Viestejä: 658
  • avatar ja banneri Ingridiltä
Kommenttikampanjasta ehtoonkaltaista huomenta!

En ole aiemmin juurikaan lukenut raapalesarjoja, etenkään originaaleina, joten tämänkaltainen tyylittely on minulle melko uusi tuttavuus, tosin miellyttävä sellainen. Jostain syystä tykkään kamalasti lukea pienistä hetkistä ja lyhyistä tapahtumista, ja pidempään juoneen yhdistettynä ne vaikuttavat aivan upealta ajatukselta. Pitäisi itsenikin kokeilla. :)

Asiaan! Jo otsikko lupailee miellyttävää ja kaunista kirjoitustyyliä, ja sitähän tämä teksti on tulvillaan pieniä kirjoitusvihreitä lukuunottamatta - mutta jos ne ovat kerran suunniteltuja, en tohdi alkaa niistä sen kummemmin moittimaan. Tyylisi on varsin suoraa ja maalailematonta (mikä sopiikin lapsen äkillistä kuolemaa seuranneeseen tunnelmaan hyvin), yltyen hetkittäin piirtämään kauniita ja innosta sykähdyttäviä näkymiä lukijan eteen, kuten

Seisova aaltoliike nousi ilmapatsaina urkujen putkista. Musiikki kuulosti epävireiseltä ja ainoastaan kanttori veisasi. Pappi ryki ja takelteli, pahoitteli nolona ja kertoi, ettei ollut ennen ollut siunaamassa lasta.
   Penkeillä istui hunnutettuja, vaiteliaita hahmoja, kuoleman mustia morsioita. Satunnaisia niiskauksia ja laukkujen lukkojen napsahtelua, kun joku kaivoi nenäliinaa sivutaskusta.

   joka olikin yksi ehdottomista suosikkikohtauksista, erityisesti nuo kuoleman mustat morsot miellyttivät silmääni. :) Upeutta!

Sami ajatteli tukehtumista ja elävältä hautaamista kun ensimmäiset lapiolliset multaa tömähtelivät Miskan arkulle.
   Ihmiset lähtivät hitaasti. Tuntui kuin ne olisivat katkoneet jotain itsestään kääntäessään selkänsä uudelle hautakivelle ja kävellessään pois. Ne yrittivät jättää muistonsa pois kyydistä, tiputtaa ne hiekanmurujen kanssa maan syliin.

Juuri noiden multalapiollisten tömähtely sai sisälläni aikaan pienen tumahduksen, sellaisen upean realistisen ja samaistuvan olon, että Miska todella kuoli. Sellaisen pienen herätyksen, jonka voisin uskoa tapahtuneen myös monelle hautajaisvieraalle.

Alkutietojen yhteenveto sai haikealla kauneudellaan sydämeni käpristymään pienestä onnesta. Lapsen kuolema - ja sen seuraamukset - on mielestäni hyvin kiehtova, joskin erittäin, erittäin surullinen aihe. Jos näin voi sanoa, olen kiitollinen, että kuvaat lapsen kuolemaa enemmän isän kuin äidin näkökulmasta, sillä ainakin itse koen jälkimmäisen olevan paljon yleisempi. Joskus tuntuu, että unohdetaan, että se isäkin on siinä, että se lapsi on yhtä paljon isän kuin äidinkin. Olen myös tavallaan iloinen Millan hahmosta, sillä se voi tuoda tarinaan hienosti mukaan myös lapsen reaktioita sisaruksen kuolemaan ja tuntemuksia hänen pudottuaan vanhempiensa välille syntyneeseen välikköön. Toivottavasti tytön ajatukset ja tuntemukset pääsevät myöhemminkin valokeilaan. :)

Hahmoista Sami on tällä hetkellä ehdoton suosikkini kaikessa herttaisuudessaan ja inhimillisyydessään ja yrittäessään haparoiden jaksaa kannatella kotia pystyssä. Komppaan aiempia kommentoijia siinä, että Noora on tosiaan aika rasittava jättäessään miehensä ja tyttärensä Miskan kuoltua - toisaalta naisen käytös on ymmärrettävää menetyksen suuruuden huomioon ottaessa (tietenkin hän tahtoo pakoon surua edes hetkeksi), toisaalta mielettömän itsekkään oloista.

Aluksi minuakin mietitytti suuresti Miskan kuolinsyy, mutta nyt olen enemmän kiinnostunut tarinan jatkosta ja hahmojen tuntemuksista; lapsen menehtymisen jälkeisistä seuraamuksista. Siinä mielessä pojan kuolema oli varsin mainio aloituskohta; tarinahan kertoo sitä seuraavista tapahtumista, joten on luonnollista aloittaa ns. lopusta.

Mari, tämän äiti ja Tuomas ovat esiintyneet vasta yhdessä raapaleessa, mutta mullekin heräsi vähän samat fiilikset kuin onkonälälle: näen Marin vähän itsekkäänä tyyppinä, koska ei juuri käy tapaamassa äitiään, mutta toisaalta; kuka tahtoisi taloon, jossa odottaa tuollainen limanuljaska-lääppijä-Tuomas? Odotan mielenkiinnolla, miten näiden hahmojen käy ja kuinka Marin elämäntie kietoutuu Samin polkuun. :)

Kiitos hurjasti, että laitoit tämän aarteen kommenttikampanjaan, taidankin pitää tätä vastedes silmällä! ;)

Brangwen

  • ***
  • Viestejä: 472
Gua: KITOS!!! Ohhoh, minuahan mainostetaan! Toisaalta, mainostan itse itseäni aina tilaisuuden tullen, joten kiitos siitäkin  ;D  Eikös päänsisäinen dramaturgi olekin mukava keksintö, se pahalainen käy spoilaamassa kaikki vähääkään aristoteelisesti toimivat tekstit heti kättelyssä.
onkonälkä: Kiitos! Ymmärrän, että joillekin Samin ja Millan lämpimät välit ovat hämmentäviä, mutta isä-tytär-kuviot ovat minulle teema, joka tavalla tai toisella toistuu lähes kaikissa teksteissäni. Puhekieliseen kertojaan (kuulemani mukaan) tottuu tekstin edetessä, niin ettei sitä enää juuri huomaakaan.
Hopeakettu: Kiitos, ja tervetuloa mukaan! Melkein puhekielinen kertoja oli (silloin joskus aikoinaan, kun tätä kirjoitin) mielestäni toimiva tehokeino tämän tyyliseen tekstiin, vaikka se aluksi hiukan hämääkin. Jännä juttu, että Maria pidetään itsekkäänä, itse en ole koskaan nähnyt hahmossa sellaista puolta, mutta tämän lukukierroksen ideana onkin kuulla, mitä muut näkevät näissä hahmoissa, jotta voin huomioida nuo näkökulmat re-write-kierroksella.



VI

Äidin ja Tuomaksen luona ilma tuntui paksulta ja raskaalta, vaikealta hengittää ja kuivalta kuin voipaperi. Välillä tuntui, että ilmaa ei ollut ollenkaan.
   Isän luona ilmaa oli vähän liikaakin. Isä piti aina ristivetoa päällä, olohuoneen ja keittiön ikkunat auki. Ihan kuin asunnossa ei edes olisi ollut ketään kuluttamassa happea.
   Mari riisui kenkiä eteisessä. Olohuoneesta kuului natinaa, joka kertoi isän havahtuneen päiväunilta. Se oli laihtunut ja kuihtunut niiden parin vuoden aikana, jonka se oli asunut yksin. Marista näytti kuin se olisi vain painunut kasaan ja antanut periksi. Parhaat vuotensa ja kaiken rakkautensa se oli äidille tuhlannut ja nyt sillä ei ollut jäljellä enää mitään.
   – Muistat muakin tulla välillä kattomaan, isä virnisti eteisen ovelta. – Monelle tytölle riittäis, että tilille ilmestyy tasasesti rahaa.
   – Täytyy jonkun sua vahtia, Mari sanoi. – Ja koska on aika epätodennäköistä, että sä löydät unelmies naisen jostain telkkarin deittipalstalta, mun täytyy edes käydä pesemässä sun pyykit.
   Isä tuhahti. Se halveksi suunnattomasti deittiohjelmia.
   – Joo, mä hankinkin jonkun nuoren seuraneidin, jonka tukka on yhtä vaalee kun sulla ja älykkyysosamäärä promille omastas. Mitä ihmeen järkee mun on kattella ittelleni taloudenhoitajaa, kun ainoo kunnollinen käy täällä pyytämättäkin. Sitä paitti, en mä lähe alentuun samanlaiseen showhun kun sun äites.
   Mari niiskahti tahtomattaankin. Isän ilme muuttui heti huolestuneeksi.
   – Eiks siellä oo kaikki hyvin? Onks se sun äites kaveri aiheuttanut jotain ongelmii?
   Marilla oli mielessään selvä visio siitä, miten kertoisi isälle Tuomaksesta. Isä suuttuisi ja soittaisi äidille. Äiti kauhistuisi, potkaisisi Tuomaksen ulos ja soittaisi isälle kiittääkseen varotuksesta. Kiitokseksi se kutsuisi isän kahville, ne juttelivat ja toteaisivat uudelleen olevansa kuin luodut toisilleen ja kaikki olisi taas hyvin.
   Huumaavanonnellisen tulevaisuudenkuvan takana olit kuitenkin tietoisuus siitä, että isä ei toimisi niin rationaalisesti. Isä suuttuisi ihan varmasti. Se kaivaisi ullakolta vaarivainaan hirvihaulikon, menisi bussilla yllätysvisiitille, murtautuisi äidin asuntoon ja lasauttaisi Tuomakselta aivonkorvikkeet seinälle.
   Mari virnisti teennäisesti.
   – Ei siellä mitään ongelmii oo. Mulla on vaan niin kova kiire, etten mä pahemmin ehdi käydä siellä.
   Isä näytti epäilevältä, mutta se oli tottunut luottamaan Mariin. Ne olivat joskus luvanneet, että eivät ikinä valehtelisi toisilleen. Isä oli ihan varmasti pitänyt sen lupauksen, mutta Mari oli rikkonut sitä useammin kuin jaksoi muistaa. Yleensä silloin, kun isä kysyi äidistä ja Tuomaksesta.

VII

Syksy meni pimeässä. Sade ja kura kulkeutui kenkien mukana eteiseen. Sami siivosi silloin kun sattui muistamaan. Milla yritti auttaa kotitöissä, mutta ei neljävuotiaasta paljoa apua ollut. Kerran se pesi astioita, lipesi tuolin reunalta ja löi leukansa tiskipöydän reunaan. Noora ärisi kuin orava nähdessään tikit tytön leuassa.
   – Näinkö hyvin sä katot meidän tytön perään! se huusi Samille.
   Sami ehdotti varovasti, että jos Noora ei edelleenkään aikonut tulla kotiin, se voisi edes ottaa Millan pariksi viikoksi mummolaan. Parempi tytön siellä olisi olla kuin kaikki päivät päiväkodissa Samin ollessa töissä.
   Noora kertoi elävänsä nyt hyväksymisvaihetta ja läpikäyvänsä kokemuksiaan ammattilaisen avustuksella. Sen elämään ei juuri nyt mahtunut lapsia. Kun Sami tunnusti, ettei uskonut selviävänsä Millan kanssa, Noora antoi sille jonkun psykiatriksi kouluttautuneen koulukaverinsa puhelinnumeron.
   Sami heitti puhelinnumeron roskiin ja käytti seuraavan viikon hokemalla itselleen, ettei yhden pikkutytön yksinhuoltajana oleminen olisi niin paha juttu. Milla yritti taas tehdä parhaansa auttaakseen. Samista tuntui, että järki olisi lähtenyt, jos ei joka aamu pitäisi herätä, jos ei muuten niin laittamaan aamiaista Millalle, jos ei aina töiden jälkeen pitäisi hakea Millaa päiväkodista ja jos tyttö ei aina iltaisin ennen nukkumaanmenoa halaisi Samia ja toivottaisi hyvää yötä. Milla piti päiväjärjestyksen säännöllisenä.
   Joulun alla Sami yritti puhuttaa Nooraa tulemaan, edes Millan mieliksi, viettämään aattoa niin kuin ennen. Noora ilmoitti puhelimessa sopineensa muutaman ystävänsä kanssa lähtevänsä ruotsinlaivalle bilettämään.
   Milla ja Sami viettivät joulun kaksin. Ruokana oli makaronilaatikkoa ja kaikki paketit kuusen juurella olivat Millalle.
   Joulun jälkeen satoi lunta. Pari viikkoa oli pakkasta ja tähtikirkkaita öitä. Milla halusi päästä kokeilemaan uusia luistimiaan.
   Sivikanpuiston jalkapallokenttä oli jäädytetty luistinradaksi. Yhtenä iltapäivänä töiden jälkeen Sami vei Millan jäälle ja auttoi uutuudenkankeat luistimet tytön jalkoihin.
   Milla hoippui ja hoiperteli jäätä pitkin Samin istuessa vaihtopenkillä. Tyttö muisti nopeasti, miten vauhtia potkaistiin ja miten jarrutettiin. Miska oli opettanut sitä viimetalvena.
   Pari vanhempaa poikaa innostui ajamaan toisiaan takaa. Pyytämättä Milla lähti mukaan leikkiin. Pojat katselivat hetken kummissaan pikkutyttöä, joka luisteli niitä päin riemusta kiljuen, ja päättivät sitten hyväksyä uuden tulokkaan. Pelinrakentajien hyväksyntä sai muutkin lapset huolimaan Millan mukaan leikkiin. Pian suurin osa kentällä luistelevista lapsista luisteli hihkuen toisiaan pakoon. Kenttää ympäri luistellut nuori nainenkin innostui lähtemään leikkiin mukaan.
   Sami katseli, miten Milla ja pari poikaa luistelivat saartorenkaan naisen ympärille ja pakottivat sen luistelemaan jään reunaan. Nainen ei enää ehtinyt pysäyttää vauhtiaan vaan luisteli suoraan lumikinokseen. Milla ja pojat auttoivat sen ylös ja se nauroi yhtä raikuvasti kuin lapsetkin haroessaan lunta pois lyhyistä vaaleista hiuksistaan.
   

There’s a thin semantic line between weird and beautiful. And that line is covered in jellyfish.
-Cecil Baldwin

onkonälkä

  • ***
  • Viestejä: 542
  • Show me some skin, I might bite it
Marin isällä on kyllä asenne kohdallaan!!
 Jostain syystä hajosin tolle ärisi kuin orava- vertaukselle :D Miellän oravat aina sellasiks söpöiks ja pehmosiks, ja mun mielikuvissa ei oravasta lähe sen pahempaa ääntä ku kilpikonnastakaan. (toisaalta, en tiiä millasia kilpikonnat on suuttuessaan)
Luulin muuten aiemmissa osissa, et Miska oli pienempi ku Milla, joten tossa luistelukohdassa jouduin hetken miettimää ennenku tajusin sen :D Muttajuu jatkoa odotellessa :)
In the world of locked doors
the man with the key is king
And honey you should see me in a crown

Brangwen

  • ***
  • Viestejä: 472
onkonälkä: Kiitos!!! Kilpikonnat on kuule vaarallisia otuksia suuttuessaan  ;D



VIII

– Tää on kun taikinaa ilman jauhoja, Rebekka valitti yrittäessään saada leikkipuiston pienoismallin aidan pysymään kasassa. Liisterin ja paperimassan seos kieltäytyi itsepäisesti yhteistyöstä.
   – Onneks aita tehdään puusta eikä liisteristä, Joni nauroi. Mari tajusi nauraa mukana vasta kun Rebekka tönäisi sitä kylkeen.
   – Eiks me voitas vaan koota sitä aitaa jostain puunsäleistä, Mari ehdotti. – Se näyttäs vähän aidommalta kun toi mönjä.
   – Et oo tosissas, Anneli ärähti. – Ne puunsäleet pitäis liimata yhteen, ja tiiäkkö sää kuinka paljon myrkkyjä johonkin erikeepperiinkin on käytetty.
   – Varmaan vähemmän kun tohon liisteriin, Mari vastasi. Ainoastaan Joni nauroi. Ihan kuin muistuttaakseen, että sillä oli siihen lupa, se vielä kumartui suikkaamaan suukon Marin poskelle.
   – Meidän pikku ympäristöaktivisti.
   – Mä en vaan pidä liisteristä.
   – No sitten oot kyllä opiskellu väärälle alalle, Anneli sanoi.
   – Niin oot sinäkin, jos et voi erikeepperii käyttää, Joni kuittasi. – Sitä paitsi, me ollaan aina rahojemme kanssa niin liisterissä, että Mari kyllä tottuu siihen ennen päättäjäisiä.
   – No sitten on Marin onni, että te ette vielä oo keksineet yhdistää tilejänne, Rebekka mutisi.
   – Ja noista keinuista, Mari keskeytti alkavan riidan ja osoitti kolmea yhteen liimattua jäätelöpuikkoa, joiden oli tarkoitus näyttää keinutangolta. – Ei laiteta niitä tohon. Siihen jäädytetään talvisin luistelukenttä. Ne keinut mahtuu tähän nurkkaan.
   – Ai että mä ootan sitä päivää, jollon meillä on pikkasen laadukkaammat välineet käytössä, Joni mutisi, kun jäätelöpuikot irtosivat toisistaan Annelin siirtäessä niitä.

IX

– Mitä te ootte suunnitellu jatkon kanssa? Nelli kysyi kaataessaan kahvia Samille.
   – Ei vielä mitään, Sami sanoi. – Milla on nyt mun luona ja näillä näkymin on ainakin kevään loppuun asti.
   Nelli pudisti päätään myötätuntoisesti.
   – Entäs sitten sen jälkeen.
   – Mähän sanoin, että mitään ei oo päätetty.
   – Kyllähän tosta näkee, mihin te ootte menossa.
   – Miten sä voit nähdä, kun en mäkään nää?
   – Ootteks te puhunu, kenelle Milla lopulta jää?
   Sami jysäytti kahvikupin pöytään niin, että Titta ja Koivu vilkaisivat kummissaan toisesta päästä pöytää.
   – Ei me nyt sentään eroomassa olla! Sami sanoi. – Tää on vaan hengähdystauko.
   – Jonka aikana sun vaimos rellestää pitkin Tukholmaa ja tapailee ”vanhoja kavereitaan”? Titta kysyi silmät ilkeästi tuikkien.
   Sami katsoi vuoroin Nelliä, vuoroin Tittaa. Koivu käänsi kohteliaasti katseensa pois.
   Luuleeko ne ihan oikeasti tietävänsä, mistä tässä on kysymys? Luuleeko ne, että niillä on mitään käsitystä siitä, miltä tää tuntuu.
   – Onko sulla ikävä Nooraa? Nelli kysyi äkkiä.
   Sami oli vastaamaisillaan kyllä. Se oli vähällä selittää, miten rankkaa oli katsella, kun Millalla oli ikävä äitiä ja Miskaa. Se oli vähällä sanoa olevansa huono isä.
   – Mitä se sulle kuuluu, se sai lopulta mutistua.

There’s a thin semantic line between weird and beautiful. And that line is covered in jellyfish.
-Cecil Baldwin

Brangwen

  • ***
  • Viestejä: 472
A/N: Minne lie kommentaattorit menneet. Ehkä ne on tunnollisia opiskelijoita ja kukkuu netissä vain viikonloppuisin.



X

Ilta oli kylmä. Pakkanen nipisteli poskia ja sormet tuntuivat kankeilta kiskoessa luistimia jalkaan. Mari lupasi itselleen höyryävän kupin teetä kun pääsisi kotiin. Kylmyydestä huolimatta se halusi luistella vähän aikaa.
   Sivikanpuiston jääkenttää valaisi pari katulamppua. Oli hauska luistella täällä iltaisin, kun paikalla ei ollut ketään muuta. Jalkojen liukuessa sileällä pinnalla mieli päästi irti ja ilma kävi sisään. Silloin pystyi hengittämään kunnolla, silloin tuntui, että sydän löi.
   Silloin saattoi työntää pois mielestä, kuinka masentuneelta isä oli alkuviikosta näyttänyt. Silloin saattoi yrittää hetkeksi unohtaa, miten Tuomaksen kädet ilmestyivät iholle heti kun äidin silmä vältti. Silloin saattoi hetkeksi päättää, ettei välittänyt, vaikka Joni murjotti, kun ei kuulemma ollut enää tarpeeksi aikaa olla yhdessä.
   Mari olisi nytkin voinut olla paikkailemassa välejään Jonin kanssa, mutta se oli mieluummin täällä. Jää kiilsi ja oli tasaista.
   Tänään jäällä näytti olevan joku toinenkin. Pikkutyttö liian löysälle sidotuissa teräkärkisissä luistimissaan. Mari muisti nähneensä tytön ennenkin ja osallistuneensa kerran tytön ja tämän kavereiden takaa-ajoleikkiin. Vaihtopenkillä istui nuori mies vahtimassa tyttöä. Joko paljon vanhempi isoveli tai liian nuori isä.
   Mari potki itselleen vauhtia ja liukui kentän toiseen päähän. Pakkanen kasvoilla herätti ja toi veden silmiin. Lumikinokset kentän ympärillä näyttivät tanssivan, kun Mari liukui radan reunoja pitkin hitain potkuin.
   Pikkutyttö ilmestyi Marin eteen kuin tyhjästä. Mari jarrutti jäähileet rouskuen ja pyörähti tytön ympäri.
   – Varo vähä. Sua ois voinu sattua.
   Tyttö ei näyttänyt säikähtävän. Se katseli Maria uteliaasti ja avoimesti.
   – Leikikkö mun kaa? tyttö pyysi. – Mä voisin yrittää ottaa sut kiinni.
   Mari vilkaisi tytön vahtijaa. Nuori mies oli noussut penkiltä ja astunut askeleen heitä kohti. Ilmeisesti oli tulossa hakemaan tytön pois tieltä.
   – Joo, leikitään vaan, Mari sanoi. – Et varmaan saa kiinni.
   Mari käännähti hokkarinterillä ja potkaisi vauhtia. Reunan viertä sirklatessaan se näki tytön tulevan perässä ja miehen pysähtyneen keskelle kenttää katsomaan tytön menoa.
   Mari luisteli kiemurrellen kentän toista reunaa kohti. Tyttö veti mutkat suoriksi ja nappasi kiinni Marin hihasta.
   – Kiinni! se hihkaisi, päästi irti ja lähti luistelemaan pakoon. Se luisteli miehen ympäri ja kaarsi pakoon jääkiekkomaaleja kohti. Mari aikoi ensin lähteä tytön perään, mutta muuttikin mieltään. Reunaa pitkin olisi päässyt suorempaan, mutta Marikin lähti kiertämään edelleen kentän keskellä seisovaa miestä. Tullessaan miehen vierelle Mari nappasi toppatakin hihasta kiinni.
   – Kiinni!
   Ja sitten tytön perään. Mari melkein yllättyi nähdessään miehen lähtevän sittenkin mukaan leikkiin. Ei sillä luistimia ollut, mutta juoksi se silti Marin ja pikkutytön perässä. Tyttö lällätteli ja luisteli kiusallaan kengillään liukastelavaa miestä ympäri. Mari luisteli kiusoittelevan läheltä ja väisti tumpunmitalla. Mies horjahti, liukastu ja kaatui.
   – Isi, sattuko? pikkutyttö luisteli pelästyneenä miehen viereen.
   – Ei sattunu, mies vakuutti ja punnersi istualleen. Sitä nauratti.
   – Sun pitää hankkia luistimet, niin et tee tollasia kuperkeikkoja, Mari sanoi auttaessaan miehen ylös jäältä.
   Miestä hymyilytti. Sillä oli söpö hymy.
   – Sami, se esitteli itsensä ja ojensi kätensä.
   – Mari, Mari vastasi kätellessään.
   – Ja Milla! pikkutyttö vaati huomiota.
   – No Millalta sä vähän näytätkin, Mari sanoi.
   Sami auttoi luistimet pois Millan jalasta ja sitoi sen talvikengät vähän turhan tiukalle. Mari vaihtoi omia kenkiään.
   – Tuukko sä huomenna luistelemaan? Milla kysyi Marilta.
   – Jaa-a, kattoo, onko aikaa, Mari vastasi.
   Sami pakkasi Millan luistimet jääkiekkokassiin ja Milla kiipesi alas penkiltä.
   – No, nähdään jos nähdään, Sami sanoi. – Ja kiitos.
   – Mistä?
   – Ekasta naurusta puoleen vuoteen.
   Mari katseli niiden menoa. Pikkutyttö ja sen isi. Sami näytti enemmänkin koulupojalta, joka oli jäänyt ilman tanssiparia päättäjäisbileissä. Surulliselta se näytti. Ja Milla, iloinen kummankin puolesta, nuhjuisessa takissaan, jota ei varmaan oltu pesty koko talvena.

There’s a thin semantic line between weird and beautiful. And that line is covered in jellyfish.
-Cecil Baldwin

onkonälkä

  • ***
  • Viestejä: 542
  • Show me some skin, I might bite it
Aaaaaaaw.. Tykkäsin tästä kappaleesta himmuisesti! Milla on tässä niin sulonen. Jään kyllä odottamaan jatkoa ja Marin ja Samin suhteen kehitystä. Alan myös tykästyä Mariin enemmän, nyt alkukankeuden jälkeen :))
In the world of locked doors
the man with the key is king
And honey you should see me in a crown

Chuva

  • Mursumarsu
  • ***
  • Viestejä: 656
Anteeksi, vakikommentaattorisi on ollut laiska :( Mun piti kommentoida edelliseenkin osaan, mutta mä vähän niinku unohdin.. Sorry!

Mutta oi että mitä tekstiä <3 Sä oot ammattilainen!

Lainaus
Vaihtopenkillä istui nuori mies vahtimassa tyttöä. Joko paljon vanhempi isoveli tai liian nuori isä.
Toi oli mun ehdoton suosikkikohta, jotenki vaan... en mä tiiä. Käsittämättömän ihanasti ja silti tarpeeks yksinkertaisesti ilmaistu.

Yritän jatkossa taas olla aktiivisempi kommentoimaan :)

Tom^^
"I understand what you're saying, and your comments are valuable, but I'm gonna ignore your advice."
-Roald Dahl (Fantastic Mr. Fox)

Brangwen

  • ***
  • Viestejä: 472
onkonälkä: Kiitos!!! Juuri tämänkalatainen palaute on re-write-kierrokselle arvokasta. Nyt tiedän kiinnittää enemmän huomiota Marin esittelykohtaukseen.  ;D 
Tom^^: Kiitos!!! Punastelen lämpimästi näille kohteliaisuuksille.



XI

Tilanne oli kuulemma vähän hankala. Niin Noora asian muotoili. Ainoastaan se, että Milla istui vieressä ja kuunteli puolella korvalla puhelinkeskustelua esti Samia huutamasta, ettei olisi voinut vähempää kiinnostaa.
   – Jos sä nyt kuitenkin voisit vähän lainata rahaa, Noora maanitteli. – Ku enhän mä oo palkkatyössä käyny kuuteen vuoteen, eikä tolla työttömyysturvalla hirveen pitkälle mennä nyt, kun mä en edes saa niitä hoitovapaarahoja.
   Olisit miettinyt sitä ennen kun lykkäsit Millan mun huolekseni.
   – Mä katon, mitä mä voin asialle tehdä, Sami lupasi. Se tiesi kyllä, mihin tässä päädyttäisiin. Noora käyttäisi rahat ja soittaisi kun sattuisi tarvitsemaan lisää.
   Noorasta oli pikkuhiljaa alkanut tulla vain ääni puhelimessa. Kaunis muistikuva leijaili jossain tajunnan rajalla, mutta ote petti aina. Samista tuntui kuin se olisi kävellyt pitkän painajaisen läpi. Kaikki ikkunoiden ulkopuolella näytti sumuiselta ja olemattomalta.
   Harvat asiat pysyivät enää paikallaan. Oli työ, jonkun konserttisalin suunnittelu, oli Milla, luisteluretket ja kuuttomat talviyöt. Siihen se kaikki jäikin. Lumisokeus iski jo aamuisin ovesta astuessa ja kaikki katosi sumuun. Sami kulki eteenpäin, koska ei osannut pysähtyä, ja teki, mitä käskettiin. Se oli jopa kaivanut luistimet esiin, koska joku tyttö luistinradalla oli käskenyt.
   Takana häilyi kaipaus. Toivo siitä, että Noora tulisi takaisin. Sami päätti, että kaikki olisi taas hyvin jos Noora vain kävelisi sisään ovesta ja sanoisi tulleensa kotiin.
   Vakuuttelut kestivät Nellin ja Titan mulkoilut. Ne kestivät Koivun huolestuneet katseet ja jopa Millan arat kysymykset. Ainoastaan iltaisin, kun uni ei tahtonut tulla, Sami tajusi, miten utuinen Nooran kuvasta oli tullut. Samalla se tajusi, että Noora oli kontrolloinut sen elämää vähän turhan tarkkaan. Teki melkein kipeää opetella uudestaan arkipäivän rutiineita.

XII

Popkorneja, suolapähkinöitä ja siideriä. Jotkut olivat vähään tyytyväisiä. Mari istui sohvan nurkassa Jonin käsivarsi hartioidensa ympärillä. Rebekka istui lattialla. Elokuvailta pidettiin Marin kämpällä, koska muilla ei ollut telkkaria. Ei olisi ollut Marillakaan, jos isä ei olisi maksanut lupamaksuja.
   Joni nauroi leffan kuivimmillekin vitseille. Rebekka vilkaisi Maria olkapäänsä yli ja näytti pahoittelevalta. Mari yritti olla huomaamatta.
   – Miks tällasia leffoja ei tehdä enempää, Joni tyrski.
   – Koska jotkut arvostavat harmaita aivosolujaan siinä määrin, että kannattavat vähän vähemmän idiootteja tuotoksia, Rebekka vastasi ja Joni nauroi taas. Joni nauroi usein Rebekkan jutuille. Joskus se oli aiheuttanut mustasukkaisuutta Marissa. Nykyään se lähinnä huvitti.
   – Toi näyttelijä muuten kuoli yliannostukseen, Rebekka huomautti.
   – Kymppi vetoo, että se oli ihan aineissa tätä tehdessään, Joni sanoi.
   Mari ei jaksanut osallistua keskusteluun. Jonin alituinen hilpeys ärsytti ja Rebekka provosoi sitä tahallaan. Ne tuntuivat melkein nauttivan kinastelustaan. Jälleen kerran Mari ajatteli, että Rebekka taisi olla vähän ihastunut Joniin. Pitäisi varmaan kertoa sille, ettei Marilla ollut mitään sitä vastaan.
   Jostain nousuhumalaisten vitsien takaa kurkki kylmä talvi-ilta, joka kutsui puiston jäälle luistelemaan. Marin mieleen nousi kuva surullisista, harmaista silmistä.
   
 
There’s a thin semantic line between weird and beautiful. And that line is covered in jellyfish.
-Cecil Baldwin

onkonälkä

  • ***
  • Viestejä: 542
  • Show me some skin, I might bite it
Ihme pummi tuo Noora.. Samin tunteiden kuvailu on ihanan syvää ja kuvaavaa. Ihania noi vertauskuvat. Ja toi Marin ja Jonin suhde on mulle jotain niin tuttua.. Siis et pysyy suhteessa vaikka toinen osapuoli ei kiinnostais himpun vertaa. Mielleyhtymiä korostaa vielä se, että mulle kävi noin just Joni-nimisen kanssa.. Mut juu ei mun rakkauselämästä enempää sitten.. Milla oli taas ihana, vaikka sitä ei paljoo tässä kuvattukaan, jotenki niin luonnollista että lapsi istuu vieressä kuuntelemassa puhelinkeskusteluja. (nimim. teen sitä yhä..)
Mutta jatka samaan malliin! Odotan innolla :=)
In the world of locked doors
the man with the key is king
And honey you should see me in a crown