Gua: KITOS!!! Ohhoh, minuahan mainostetaan! Toisaalta, mainostan itse itseäni aina tilaisuuden tullen, joten kiitos siitäkin
Eikös päänsisäinen dramaturgi olekin mukava keksintö, se pahalainen käy spoilaamassa kaikki vähääkään aristoteelisesti toimivat tekstit heti kättelyssä.
onkonälkä: Kiitos! Ymmärrän, että joillekin Samin ja Millan lämpimät välit ovat hämmentäviä, mutta isä-tytär-kuviot ovat minulle teema, joka tavalla tai toisella toistuu lähes kaikissa teksteissäni. Puhekieliseen kertojaan (kuulemani mukaan) tottuu tekstin edetessä, niin ettei sitä enää juuri huomaakaan.
Hopeakettu: Kiitos, ja tervetuloa mukaan! Melkein puhekielinen kertoja oli (silloin joskus aikoinaan, kun tätä kirjoitin) mielestäni toimiva tehokeino tämän tyyliseen tekstiin, vaikka se aluksi hiukan hämääkin. Jännä juttu, että Maria pidetään itsekkäänä, itse en ole koskaan nähnyt hahmossa sellaista puolta, mutta tämän lukukierroksen ideana onkin kuulla, mitä muut näkevät näissä hahmoissa, jotta voin huomioida nuo näkökulmat re-write-kierroksella.
VI
Äidin ja Tuomaksen luona ilma tuntui paksulta ja raskaalta, vaikealta hengittää ja kuivalta kuin voipaperi. Välillä tuntui, että ilmaa ei ollut ollenkaan.
Isän luona ilmaa oli vähän liikaakin. Isä piti aina ristivetoa päällä, olohuoneen ja keittiön ikkunat auki. Ihan kuin asunnossa ei edes olisi ollut ketään kuluttamassa happea.
Mari riisui kenkiä eteisessä. Olohuoneesta kuului natinaa, joka kertoi isän havahtuneen päiväunilta. Se oli laihtunut ja kuihtunut niiden parin vuoden aikana, jonka se oli asunut yksin. Marista näytti kuin se olisi vain painunut kasaan ja antanut periksi. Parhaat vuotensa ja kaiken rakkautensa se oli äidille tuhlannut ja nyt sillä ei ollut jäljellä enää mitään.
– Muistat muakin tulla välillä kattomaan, isä virnisti eteisen ovelta. – Monelle tytölle riittäis, että tilille ilmestyy tasasesti rahaa.
– Täytyy jonkun sua vahtia, Mari sanoi. – Ja koska on aika epätodennäköistä, että sä löydät unelmies naisen jostain telkkarin deittipalstalta, mun täytyy edes käydä pesemässä sun pyykit.
Isä tuhahti. Se halveksi suunnattomasti deittiohjelmia.
– Joo, mä hankinkin jonkun nuoren seuraneidin, jonka tukka on yhtä vaalee kun sulla ja älykkyysosamäärä promille omastas. Mitä ihmeen järkee mun on kattella ittelleni taloudenhoitajaa, kun ainoo kunnollinen käy täällä pyytämättäkin. Sitä paitti, en mä lähe alentuun samanlaiseen showhun kun sun äites.
Mari niiskahti tahtomattaankin. Isän ilme muuttui heti huolestuneeksi.
– Eiks siellä oo kaikki hyvin? Onks se sun äites kaveri aiheuttanut jotain ongelmii?
Marilla oli mielessään selvä visio siitä, miten kertoisi isälle Tuomaksesta. Isä suuttuisi ja soittaisi äidille. Äiti kauhistuisi, potkaisisi Tuomaksen ulos ja soittaisi isälle kiittääkseen varotuksesta. Kiitokseksi se kutsuisi isän kahville, ne juttelivat ja toteaisivat uudelleen olevansa kuin luodut toisilleen ja kaikki olisi taas hyvin.
Huumaavanonnellisen tulevaisuudenkuvan takana olit kuitenkin tietoisuus siitä, että isä ei toimisi niin rationaalisesti. Isä suuttuisi ihan varmasti. Se kaivaisi ullakolta vaarivainaan hirvihaulikon, menisi bussilla yllätysvisiitille, murtautuisi äidin asuntoon ja lasauttaisi Tuomakselta aivonkorvikkeet seinälle.
Mari virnisti teennäisesti.
– Ei siellä mitään ongelmii oo. Mulla on vaan niin kova kiire, etten mä pahemmin ehdi käydä siellä.
Isä näytti epäilevältä, mutta se oli tottunut luottamaan Mariin. Ne olivat joskus luvanneet, että eivät ikinä valehtelisi toisilleen. Isä oli ihan varmasti pitänyt sen lupauksen, mutta Mari oli rikkonut sitä useammin kuin jaksoi muistaa. Yleensä silloin, kun isä kysyi äidistä ja Tuomaksesta.
VII
Syksy meni pimeässä. Sade ja kura kulkeutui kenkien mukana eteiseen. Sami siivosi silloin kun sattui muistamaan. Milla yritti auttaa kotitöissä, mutta ei neljävuotiaasta paljoa apua ollut. Kerran se pesi astioita, lipesi tuolin reunalta ja löi leukansa tiskipöydän reunaan. Noora ärisi kuin orava nähdessään tikit tytön leuassa.
– Näinkö hyvin sä katot meidän tytön perään! se huusi Samille.
Sami ehdotti varovasti, että jos Noora ei edelleenkään aikonut tulla kotiin, se voisi edes ottaa Millan pariksi viikoksi mummolaan. Parempi tytön siellä olisi olla kuin kaikki päivät päiväkodissa Samin ollessa töissä.
Noora kertoi elävänsä nyt hyväksymisvaihetta ja läpikäyvänsä kokemuksiaan ammattilaisen avustuksella. Sen elämään ei juuri nyt mahtunut lapsia. Kun Sami tunnusti, ettei uskonut selviävänsä Millan kanssa, Noora antoi sille jonkun psykiatriksi kouluttautuneen koulukaverinsa puhelinnumeron.
Sami heitti puhelinnumeron roskiin ja käytti seuraavan viikon hokemalla itselleen, ettei yhden pikkutytön yksinhuoltajana oleminen olisi niin paha juttu. Milla yritti taas tehdä parhaansa auttaakseen. Samista tuntui, että järki olisi lähtenyt, jos ei joka aamu pitäisi herätä, jos ei muuten niin laittamaan aamiaista Millalle, jos ei aina töiden jälkeen pitäisi hakea Millaa päiväkodista ja jos tyttö ei aina iltaisin ennen nukkumaanmenoa halaisi Samia ja toivottaisi hyvää yötä. Milla piti päiväjärjestyksen säännöllisenä.
Joulun alla Sami yritti puhuttaa Nooraa tulemaan, edes Millan mieliksi, viettämään aattoa niin kuin ennen. Noora ilmoitti puhelimessa sopineensa muutaman ystävänsä kanssa lähtevänsä ruotsinlaivalle bilettämään.
Milla ja Sami viettivät joulun kaksin. Ruokana oli makaronilaatikkoa ja kaikki paketit kuusen juurella olivat Millalle.
Joulun jälkeen satoi lunta. Pari viikkoa oli pakkasta ja tähtikirkkaita öitä. Milla halusi päästä kokeilemaan uusia luistimiaan.
Sivikanpuiston jalkapallokenttä oli jäädytetty luistinradaksi. Yhtenä iltapäivänä töiden jälkeen Sami vei Millan jäälle ja auttoi uutuudenkankeat luistimet tytön jalkoihin.
Milla hoippui ja hoiperteli jäätä pitkin Samin istuessa vaihtopenkillä. Tyttö muisti nopeasti, miten vauhtia potkaistiin ja miten jarrutettiin. Miska oli opettanut sitä viimetalvena.
Pari vanhempaa poikaa innostui ajamaan toisiaan takaa. Pyytämättä Milla lähti mukaan leikkiin. Pojat katselivat hetken kummissaan pikkutyttöä, joka luisteli niitä päin riemusta kiljuen, ja päättivät sitten hyväksyä uuden tulokkaan. Pelinrakentajien hyväksyntä sai muutkin lapset huolimaan Millan mukaan leikkiin. Pian suurin osa kentällä luistelevista lapsista luisteli hihkuen toisiaan pakoon. Kenttää ympäri luistellut nuori nainenkin innostui lähtemään leikkiin mukaan.
Sami katseli, miten Milla ja pari poikaa luistelivat saartorenkaan naisen ympärille ja pakottivat sen luistelemaan jään reunaan. Nainen ei enää ehtinyt pysäyttää vauhtiaan vaan luisteli suoraan lumikinokseen. Milla ja pojat auttoivat sen ylös ja se nauroi yhtä raikuvasti kuin lapsetkin haroessaan lunta pois lyhyistä vaaleista hiuksistaan.