Hahah, oivoi Kalkarosta, on tainut liemet mennä väärin. Vaikee kuvitella Kalkarosta toivomassa söpöileviä oppilaita
Luku 26.
“Aih!! Tuo sattui!” Kiljahdin kun olin Georgen loitsun jäljiltä kaatunut maahan. Poika säntäsi viereeni anteeksipyytävänä, mutta kaatui taaksepäin kun osoitin häntä taikasauvallani ja huusin loitsun häntä vastaan.
“Mica, tuo oli ilkeää!” George sanoi mutta nauroi silti.
“Oletko kunnossa?” kysyin hymyillen ja nousin seisomaan.
“Heti kun saan kostoni.” Poika nauroi ja hyppäsi ylös lattialta. Jatkoimme leikkimielistä taisteluamme kunnes Harry loitsi väliimme näkymättömän seinän, joka torjui loitsut.
“Kuunteletteko te lainkaan? Pyysin teitä jo kolmesti lopettamaan.” Harry sanoi meille. “Olen sitä mieltä, että voimme alkaa harjoitella suojeliuksia.” Hän jatkoi osoittaen sanansa koko kaartille. “Katsokaa ensin tarkasti. Odotum Suojelius!”
Harryn taikasauvasta purskahti hopeanhohtoinen uroshirvi.
“Kaivakaa mielestänne kaikkein onnellisin muistonne. Onnellisin ja vahvin. Ajatelkaa sitä muistoa ja lausukaa selkeällä äänellä; Odotum Suojelius.” Hän opasti.
“Täysivoimainen suojelius voi olla vaikeaa tuottaa, mutta myös kilvet ovat hyödyllisiä.” Hän sanoi hetken katseltuaan. Ajattelin ensimmäistä koulupäivääni. Sitä, miten tapasin Nevillen, Fredin ja Georgen. Hymy nousi väkisinkin kasvoilleni ja taikasauvani kärjestä purkautui jotakin hopeanharmaata, joka kuitenkin katosi saman tien ilmestyttyään. Huomasin muidenkin sauvojen sylkevän harmaata ainetta, ikäänkuin nestemäistä höyryä. Joka puolelta ympäriltäni kuului loitsintaa, ja yritin itsekin uudestaan.
“Odotum Suojelius!” Ja taikasauvani kärki puski taas suojeliushöyryä. Sain sen kuitenkin asettumaan pieneksi, haaleaksi ja läpikuultavaksi kilveksi hetken ajaksi. Näin kilven läpi edessäni juoksevan puhtaanvalkoisen hevosen ja hämäännyttyäni hevosesta kilpi haihtui. Joku oli onnistunut jo luomaan suojeliuksensa.
“Hienoa, Ginny!” Harry huudahti. “Jatkakaa vain yrittämistä muut.”
Tunnin ollessa jo loppumassa olivat Ginnyn lisäksi suojeliuksensa luoneet jo Luna, Neville, Ron, Cho, Michael ja Alicia.
“Odotum Suojelius!” Huusin viimeisen kerran ja taikasauvastani syöksähti jokin nelijalkainen. Pian sen muoto asettui ja suojeliukseni paljastui pikkuruiseksi tiikeriksi.
“Hyvä, Michaela. Muut, jatkamme harjoittelua joulun jälkeen.” Harry huudahti ja asteli oven viereen seisomaan, jotta voisi toivottaa kaikille hyvää joulua.
“Mitä muistoa ajattelit?” George kysyi minulta kun olimme matkalla oleskeluhuoneeseen.
“Ensimmäistä koulupäivääni. Entä itse?”
“Viimeisen koetuksen päivää.” George sanoi ja vaikeni.
“Mikä on?”
“Ajattelin vain.. Ehkä minun pitäisi kertoa. Mica, minä ja Fred aiomme tehdä jotain, mistä et tosiaan pidä.”
“Kuten mitä? Mieleeni tulee tuhansia asioita, joista en pitäisi.”
“Me emme aio olla täällä vuotta loppuun asti.”
“Aiotteko karata?” Ääneni muuttui hätäiseksi.
“Anteeksi.”
“Älä turhaan pyydä anteeksi, kerro vain, miksi?”
“Meillä on.. Suunnitelma. Ja jos Pimennon akka vielä tekee uusia sääntöjä, aikaistamme lähtöämme.” Kyynel karkasi silmästäni ja George pyyhkäisi sen pois.
“Älä itke, olemme me selvinneet erillään olemisesta ennenkin.”
Päätimme jäädä oleskeluhuoneeseen istumaan nukkumisen sijaan. Seuraava päivä olisi viimeinen ennen joululomaa. Olin nukahtanut Georgen olkaa vasten, mutta heräsin professori McGarmivan rymistellessä huoneeseen, poikien makuusaleihin ja hetkeä myöhemmin Harryn ja Ronin kanssa pois, pyytäen Georgen samalla mukaansa. En nukkunut koko yönä, niin huolissani olin. Aamuyöllä George palasi oleskeluhuoneeseen ja pakkasi arkkunsa.
“Luulin, ettet menisi kotiin jouluksi.” Sanoin pettyneenä hyvästellessäni hänet.
“Niin minäkin, mutta olosuhteet pakottavat. Isä on joutunut pyhään Mungoon.”
Halasin poikaa hyvästiksi ja tämä lähti muiden Weasleyn lasten ja Harryn kanssa porttiavaimella. Samana iltana sain häneltä pöllön.
Haluatko tulla jouluksi Kalmanhanaukiolle? Hermione tulee huomenna, voisit matkustaa hänen kanssaan. En usko, että Sirius pahastuu.Etsin kaksi pergamentinpalaa. Toiselle kirjoitin vastaukseni Georgelle ja toisessa ilmoitin äidilleni, missä vietän joulun. Äiti kyllä toivoi minun tulevan kotiin jouluksi, mutta antoi minulle luvan viettää joulun kalmanhanaukiolla, sillä tajusi kuitenkin lyhyesti selittämäni tilanteen. Illalla arkkuni oli pakattuna sänkyni päädyssä. Ehdin hädin tuskin ummistaa silmäni, kun Hermione jo herätti minut.
“Nouse jo. Olemme lähdössä tunnin kuluttua.” Hän sanoi ja vilkaisin kelloa yöpöydälläni. Puoli kuusi.
“Kuinka aikaisella junalla oikein menemme? Luulin, että juna lähtisi vasta kahdelta.”
“Emme me mene junalla. Dumbledore on järjestänyt meille porttiavaimen. Tiedäthän, erikoistilanteen takia.”
Nyökkäsin unisesti ja puin päälleni. Lähdimme yhdessä Dumbledoren kansliaan ja siellä meitä odotti rehtorin lisäksi professori McGarmiva.
“Pahoittelen, ettette ehdi syödä aamiaista tänään, mutta epäilenpä että Molly on laittanut teille mitä maistuvimman aamiaisen.” Dumbledore hymyili hyväntahtoisesti. “Kas niin, aika taitaa olla käsillä, mitä jos tarttuisitte tähän, ah, kovinkin suloaromiseen esineeseen.” Hän jatkoi papatustaan ja osoitti vanhaa, reikäistä villasukkaa. Laskin toisen käteni arkun kahvalle ja toisen villasukalle hieman epäröiden. Hermione katsoi sukkaa inhoava ilme kasvoillaan, mutta laski kuitenkin kaksi sormea sen päälle. Sinisen valon välähtäessä näin professorien kasvot ja seuraavaksi kuulin korviahyytävää ulinaa ja näin neljä punaista päätä ympärillämme. Weasleyn äiti, kaksoset ja Ron.
“Ah, pääsitte perille. Sujuiko matka hyvin? Tulkaa keittiöön, olen laittanut aamiaista. Oi, tahdotte varmasti asettua taloksi ensin? Pojat, viettehän tyttöjen arkut yläkertaan?” Rouva Weasley sopotti enkä voinut kuin hymyillä. George auttoi minut pystyyn ja halasi minua lämpimästi. Näin silmäkulmastani kuinka Sirius riensi hiljentämään äitinsä muotokuvaa ja kääntäessäni katsettani huomasin Ronin kantamassa Hermionen arkkua yläkertaan, ja Hermionen kulkiessa hymyillen perässä.
A/N: Tosiaan pahoittelen että tapahtumat saattaa mennä tästä eteenpäin niin epäjärjestyksessä ku voi..
