Brangwen, Kiitooos taas kommentista :-----)
Chyilly, kiva kun kommentoit taas!
Jahma, kiitos kommentista
Frederica, Kiiiitän kommentista
Luku 29.
Aamulla koko AK tiesi, että Marietta oli kielinyt Pimennolle kokoontumisista. Pimento oli löytänyt jäsenlistan, Dumbledore oli ottanut syyt niskoilleen ja kadonnut. Aamupalan jälkeen siitä tiesi koko muukin koulu, sillä Pimento oli julistanut itsensä rehtoriksi.
“Uskon, että aika alkaa olla käsillä.” Fred kuiskasi Georgelle aamupalalla, ja George katsoi minuun anteeksipyytävästi. Vaikka koko ajan olin tiennyt, että kaksoset ovat lähdössä, en silti osannut sulattaa asiaa.
“Milloin?” Sain suustani, vaikka järkytys olikin ottanut vallan.
“Sopivan hetken koittaessa.” Fred sanoi varmana. “Suosittelisin olemaan lähistöllä silloin.” Hän jatkoi hymyillen. Miten hän pystyi hymyilemään tässä tilanteessa?
“Minun täytyy saada tietää!” Korotin ääntäni.
“Shh.. Rauhoitu. Kyllä minä kerron.” George kuiskasi ja kietoi kätensä lantioni ympärille. Fred tuhahti liioitellusti ja mulkaisin häntä pahasti. Nousimme aamiaispöydästä Georgen kanssa ja lähdimme tunneille omiin suuntiimme. Minulla oli jästitietoa ja Georgella muodonmuutoksia. Olin itkun partaalla koko aamupäivän, mutta tolkutin itselleni
“Ei se ole maailmanloppu, olemme me ennenkin erossa olosta selvinneet. Ei se ole maailmanloppu.” Ja lounaalla olin jo lähes koonnut itseni. Silti asiaa ajatellessani minut valtasi katkeruus, haikeus ja omalla tavallaan myös viha. Eivät kaksoset voineet lähteä noin vain.
Onnekseni pojat odottivat sopivaa hetkeä kuitenkin kauan. Aika kuitenkin kului aivan liian nopeasti. Tuntui kuin kuukausien sijasta olisi kulunut vain muutamia päiviä, kun eräänä huhtikuisena iltana istuin tekemässä liemien esseetäni, yhtä viimeisistä ennen koekauden alkua. Albuksen Kaartin kokoontumiset oli jouduttu lopettamaan Pimennon vallan takia, vaikka Neville ja Luna niitä olivat sitkeästi yrittäneet jatkaa. Hekin olivat kuitenkin luovuttaneet kolmannen jälki-istuntonsa jälkeen. Pimennon jälki-istunnot eivät olleet kenenkään mieleen.
Päätön hahmo lähestyi minua ja istui viereiselle tuolille.
“Tule, ennen kuin Hermione huomaa pääni puuttumisen. Tule nyt.” Poika sanoi ja viittoi tulemaan mukaansa.
“Ota hattu pois.” Nauroin ja vilkaisin portaikkoon jonne Hermione oli hetkeä aikaisemmin kadonnut hakemaan uutta mustepulloa.
“Tule nyt.” Georgen ääni sanoi ja tarttui minua kädestä. Nousin esseeni äärestä ja lähdin seuraamaan poikaa ulos oleskeluhuoneesta.
“Voitko ottaa hatun pois, tiedät, ettei minusta ole mukavaa puhua päättömille.” Sanoin ja kuulin Melkein päättömän Nickin tuhahduksen vasemmalta puoleltani. Georgen käsi hapuili tyhjyyttä ja sitten nosti punaoranssin tupsupipon pois päästään ja tiputti sen Lihavan leidin muotokuvan viereen.
“Tule, lähdetään kävelemään.” Poika sanoi.
“Pimennon hirmuvallan aikana. Aika rohkeaa.” Kiusoittelin ja George tökkäsi minua kylkeen.
“Etpä ennenkään ole siitä välittänyt.” Poika huomautti ja molemmat nauroimme. Kevätyö oli lämmin kun astuimme suurista puuovista pihamaalle. George johdatti minut istumaan vanhalle, harmaalle kivipenkille, jolta oli kaunis näkymä laskevaan kevätaurinkoon, jonka säteet olivat yllättävän lämpimiä. Pojan käsi kiertyi vyötäröni ympärille ja painoin pääni hänen olkaansa vasten. Arvasin, miksi tässä oltiin.
“George..” Aloitin lauseen.
“Aika on tullut.” Hän sanoi hiljaa ja huomasin yksinäisen kyynelen tämän poskelta, jonka läpi auringon viime säteet heijastuivat. En koskaan uskonut, että näkisin hänen itkevän.
“Me lähdemme tällä viikolla.”
Painauduin poikaa vasten ja vain vaivoin sain nieltyä kyyneleni. Lähdön viivästyttyä olin kai odottanut sen peruuntumista, vaikka syvällä sisälläni tiesin, etten voisi muuttaa kaksosten mieltä. He sanovat lähtevänsä. He lähtevät.
“Muistathan kirjoittaa?” Kuiskasin ja George vastasi painamalla huulensa omiani vasten. Se suudelma oli erilainen kuin ennen. George itki, minä en. Siihen suudelmaan sisältyi lupaus.
“Kyllä minä muistan.” George sanoi ja tällä kertaa uskoin häntä.
“Minne aiotte mennä? Äitisi tuskin innostuu jos menette kotiin ennen kuin lukuvuosi on loppu.”
“Meillä on pieni liiketila Viistokujalla. Ja asunto sen yläpuolella.”
“Tulen käymään heti kun voin.”
George hymyili ja suuteli minua taas. Olin sanoinkuvaamattoman kiitollinen siitä, että hän tahtoi hyvästellä minut näin, eikä puolihuolimattomasti lähdön kiireessä. Kävelimme käsikkäin takaisin linnaan, kun yön viileys alkoi tuntua iholla, mutta ovella George painoi minut vielä hetkeksi seinää vasten, suuteli hitaasti ja pehmeästi, ja illalla huomasin hänen sujauttaneen neuletakkini taskuun pienen kirjekuoren. Kuoressa oli sisällä hopeinen kaulaketju, johon oli pujotettu sormus. Pitelin sormusta sormieni välissä ja näin siihen kaiverretun tekstin.
Jotta muistaisitHymy kihosi huulilleni kun ripustin ketjun kaulaani ja kuiskasin ikkunasta näkyvälle himmeälle tähtitaivaalle
“En koskaan unohtaisi.”
Seuraavana aamuna järjestettiin viidesluokkalaisille pimeyden voimilta suojautumisen V.I.P-koe. Kysymykset olivat suurimmaksi osaksi helppoja. Sellaisia, joihin olin AK:ssa oppinut vastauksen. Kokeen puolivälissä alkoi koetilan ulkopuolelta kuitenkin kuulua meteliä. Pauketta, räjähdyksiä, hurrausta ja lasin helinää. Syy selvisi nopeasti kun ovi räjähti auki ja siitä syöksyi sisälle suuri kipinälohikäärme. Se syöksi tulta luokan yläpuolelle, kaarsi koetta valvovan Pimennon taakse ja lähti jahtaamaan tätä. Kukaan ei enää keskittynyt kokeeseen, ja kun Pimento juoksi salista ulos, häntä seurasi kaksi kolmasosaa kokeen suorittajista. Minä heidän joukossaan. Salin ulkopuolella räjähteli jatkuvasti erivärisiä kipinöitä, jotkut pyörivät, jotkut räjähtelivät jatkuvasti uudelleen, jotkut olivat muodostuneet eläimiksi jotka nyt juoksentelivat sikin sokin ilmassa, ja jotkut, lähinnä tähtisadetikut, kirjoittelivat kirosanoja ilmaan. Osa jopa kirjoitti Pimennonvastaisia lauseita, kuten “Pimento peltoon!” tai “Inkvisiittorille köniin!” Riesu oli tapahtuman hengessä täysillä mukana. Hän kaatoi haarniskoja siellä täällä, opetti tähtisadetikuille uusia, entistäkin rivompia sanoja ja viskeli Pimentoa, sekä tämän perässä jolkottavaa Voroa vuoroin mustepulloilla, vuoroin vesi-ilmapalloilla.
Voro kantoi mukanaan vesisaavia, josta hän heitteli ilotulitteiden päälle roiskeita, yrittäen saada ne sammumaan. Mutta vedestä kipinämuodostelmat vain villiintyivät, ja pian Voro keskittyikin Pimennon suojelemiseen näiltä “Pirun tekosilta” Pimento ampui niitä kohti katoutusloitsuja minkä kerkisi, mutta niistäkään ei ollut apua; Kipinäsuihkut nimittäin tuplaantuivat kun niihin kohdisti taikoja. Suurin osa oppilaista, muut kuin luihuiset, katselivat ihaillen hävitystä kun Voron seinälle naulaamat Yli-inkvisiittorin opetusasetukset räjähtelivät ilmaan.
Kaaoksen syy selvisi nopeasti. Eteishallissa seisovat Fred ja George pitelivät kumpikin pientä pussukkaa, joista he lähettivät uusia ilotulitteita matkaan. Kun lohikäärme oli viimein ajanut Pimennon eteishalliin, oppilaiden suotuisasti tehtyä tietä, se kaarsi ylöspäin ja säntäsi polttamaan maahan pudonneita asetuspapereita.
“Arvon rouva yli-inkvisiittori..” George sanoi.
“Me otamme niin sanotusti hatkat.” Fred jatkoi. Molemmat virnistivät ja huusivat samanaikaisesti
“Tulejo luuta!” Ja hetken kuluttua tyrmistä säntäsi kaksi luutaa, toisessa roikkui yhä kettinki, jolla ne oli naulattu seinään.
“Kaikki tänään esitellyt tuotteet, kuten myös vanhat suosikit kuten päättömyyspäähineet ja pinnauspurtavat Weasleyn Welhowitseistä, Viistokuja 93.” Huusi Fred nousten yhä korkeammalle luudallaan.
“Käykää toki myös katsomassa yläkerrassa esillä olevaa kannettavaa rämettä, uusista toimitiloistamme löydätte nekin.” George jatkoi virnistäen.
“Lupaamme antaa roiman alennuksen niille, jotka käyttävät tuotteitamme tuon huuhkajan karkoitukseen.” Fred huudahti ja Pimento pomppi pullajaloillaan ylös alas, yrittäen tavoittaa monen jalan korkeudessa olevia kaksosia.
“Pysäyttäkää heidät!” Hän huusi, mutta kukaan ei ollut kuulevinaankaan.
“Riesu, näytäthän hänelle taivaan merkit meidän puolestamme?” Fred sanoi ympäriinsä riemukkaana poukkoilevalle räyhänhengelle, joka kaikkien suureksi ihmeeksi pysähtyi, nosti tiukulakkinsa pois päästä ja teki syvän hovikumarruksen kaksosille. Sitten kaksoset ampaisivat avoimista ulko-ovista taivaan sineen. Katsoin ihailevana heidän peräänsä ja juoksin muiden oppilaiden ohessa pihalle. Kaikki halusivat vielä viimeisen kerran osoittaa suosiotaan kaksosille. Kaikki paitsi luihuiset, Pimento sekä Voro.
A/N: Voi apua mikä aikahyppäys taas. Armahtakaa.. Ja ei, tämä ei ole vielä ohi.
