Aina jaksan hymyillä leveesti teijän kommenteille
Toi Vauhkomielen loppukommentin lisäsin alunperin läpällä, ja se selvästi jakoi mielipiteitä. Kiva että piditte Benjaminin ja Antonin tekemisiä uskottavina, siihen pyrinkin.
Frederica, itse ajattelin, että se oli George, mutta koskaan ei voi tietää
Chyilly, et uskokkaan kuinka monta kertaa oon joutunu lukemaan ton lauseen, koska betaan suurimmaksi osaksi itse omat tekstini, ja aina jään kattomaan että mitähän oon oikeen kirjottanu..(eli aina ku kirjotan jatkoa, koska luen koko tekstin läpi monesti vanhoja yksityiskohtia tarkistaakseni)
Brangwen, Anteeksi
Tykkään pitää jännitystä yllä. Ja Hermionea ajatellen kehittelinkin ton aiheen.
Luku 9.
Talvi saapui tavalliseen tapaansa, ja joulu läheni uhkaavan nopeasti. Sadat parit muodostuivat ympärilläni.
“Tulisitko parikseni tanssiaisiin?” Fred kysyi kolmannen kerran samalla viikolla istuessamme ruokapöydässä. Viimeksi hän oli kysynyt minua kirjastossa, ja tullut heitetyksi ulos matami Prillin toimesta, ja ensimmäisellä kerralla hän oli tuupannut minut luutakomeroon, kun olin ollut matkalla vessaan. Joka ainoalla kerralla vastasin samoin.
“Olen jo kysynyt erästä, en voi tulla pariksesi.” Joka kerralla ääneni alkoi kuulostaa ärtyneemmältä, ja olin aivan varma, että seuraavalla kerralla kiroaisin pojan uudelleen.
Tosiasiassa minä en ollut kysynyt ketään siinä toivossa, että George vielä pyytäisi. Olin kuullut huhuja, että George menisi erään kuudesluokkalaisen korpinkynnen kanssa, mutta nähtyäni kyseisen korpinkynsitytön, luulot murenivat saman tien, sillä tyttö muistutti lähinnä laimentamatonta pollomuhkun mätää kasvoilleen saaneelta peikolta, joka on jäänyt ryhmyn alle. Neljästi. Tanssiaiset lähenivät hälyttävää tahtia, ja vieläkään en ollut kysynyt ketään. Toisaalta, en kyllä tiennyt ketään, jolla vielä ei paria olisi, vaikka kovin monelta en ollutkaan ehtinyt kysyä. Pikkuhiljaa minua alkoi jo huolestuttaa, mutta jos en paria saisi, menisin yksin. Ei se minulle tuottaisi suurta ongelmaa..
Kun tanssiaisiin oli jäljellä enää viikko, istuin oleskeluhuoneessa kirjoittamassa viimeistä joulua edeltävää esseetä Lipetitille, kun Neville istui viereiselle tuolille.
“Hei, Neville!” Sanoin hermostuneen oloiselle pojalle.
“Hei, Michaela. Ajattelin tässä.. että siis jos.. Haluaisitko tulla tanssiaisiin minun parinani?” Neville sanoi ja hänen kasvonsa punehtuivat rajusti. Huokaisten vilkaisin lähistöllä istuvan Georgen suuntaan, ja päätin antaa periksi.
“Öh.. Kyllä se kai sopii.” Vastasin, sillä en oikeastaan enää uskonut saavani Georgelta pyyntöä. Ja tunsin Nevillen jo melko hyvin, joten huonompiakin vaihtoehtoja oli.
Nevillen kasvoille nousi iloinen hymy.
“Oikeastiko?” Neville kysyi iloisena, ja myönnettyäni lähti poikien makuusaliin lähes tanssahdellen. Mietin itsekseni, olinko ehkä tehnyt virheen, ja kun katsoin taakseni ja näin Georgen, oloni oli hieman haikea. Työnsin esseeni syrjään ja menin pöydän ääreen istumaan Fredin, Georgen, Benjaminin, Ronin, Harryn ja Leen seuraan.
“Valitsit sitten Nevillen vai? Olisit saanut paremmankin, sanonpa vaan” Fred leukaili kun istuin sohvalle.
“Tosiaan toivon, ettet tarkoita tuolla itseäsi.” Vastasin.
“Älä ole hölmö, minulla on jo pari!” Fred ilmoitti ylpeänä.
“Kuka?” Ron huudahti ja näytti järkyttyneeltä.
“Angelina.” Fred sanoi vähän liiankin nopeasti.
“Angelina? Oletko muka jo kysynyt häntä?” Ron kysyi vielä äskeistäkin ihmettelevämpään äänensävyyn.
“Ai, juu, hyvä huomio. Hoi, Angelina!” Fred huusi osoittaen viimeiset sanat huoneen toisella puolella istuvalle tummalle tytölle, joka käänsi päätänsä meitä kohti.
“Tuletko tanssiaisiin kanssani?” Fred jatkoi.
“No jaa, kaipa se käy.” Angelina sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen ja katseli Frediä arvioiden.
“Siinäs näette. Entä te muut?”
Vaivaantunut hiljaisuus valtasi pöydän ympärillä istuvat ihmiset. Vain minulla ja Fredillä oli pari. Aloin samantien katumaan lupauduttuani Nevillelle, ja se luultavasti näkyi katseestani, joten keräsin esseepaperini ja lähdin makuusaliin. Painoin poskeni vasten viileää tyynyä ja suljin silmäni, mutta uni ei tullut. Olin liian pettynyt itseeni. Eihän Nevillessä sinänsä mitään vikaa ollut, mutta kuten Fred sanoi, olisin saanut paremmankin. Olisin saanut parhaan.
Joulutanssien aamuna koko linna tohisi illasta. Kuka olisi kenenkin pari, kenellä olisi upein asu. Kello ei koskaan ollut käynyt yhtä nopeasti, ja pian oli jo aika lähteä valmistautumaan. Kun saavuin makuusaliin, Hermione laittoi siellä jo hiuksiaan. Hän oli ilmeisesti uittanut hiuksiaan siloitusliemessä jo hyvän tovin. Hänen sängylleen oli levitetty kaunis satiinipuku, ja siihen sopivat korolliset kengät. Kaivoin oman vaaleansinisen mekkoni arkusta ja aloin kihartaa hiuksiani.
“No, et ole kertonut kenen kanssa menet.” Sanoin puolikysyvästi Hermionelle.
“Ai, joo, en ole tainnut.” Hän vastasi hiljaisella äänellä.
“No, kuka se on?”
“Se.. Eräs vain.”
Hermione punastui hennosti ja päätin yleistä luontoani vastaan jättää syvemmät utelut siihen. Näkisinhän kuitenkin vain hetken kuluttua.
“Sinä siis menet Nevillen kanssa?” Hermione kysyi varovasti.
“Niin kai.. Tai siis, menen.” Sanoin haikealla äänellä.
“Hei, Neville on okei, olen varma, että teillä on hauskaa.”
Saimme itsemme valmiiksi ja poistuimme makuusalista. Ginny tuli portaiden puolivälissä vastaan ja liittyi seuraamme. Rohkelikkojen oleskeluhuoneessa Neville odotti minua, ja oli yllättävän komea juhla-asussaan. Hermione tapaisi parinsa eteisaulassa, ja yllätyksekseni Ginny sanoi samaa.
“Etkö mene Danielin kanssa?” Kysyin tytöltä.
“Ei, en, meillä meni poikki toissapäivänä.”
“Kenen kanssa sitten menet?”
“Älä nyt suutu, tiedän ettet pidä tästä mutta.. eh.. Antonin.”
“Antonin?! Oletko tosissasi?”
“No, En ole vielä neljäsluokkalainen, joten en muuten pääsisi ja Anton sattui kysymään, joten suostuin.”
Tosiaan odottamatonta. En koskaan olisi uskonut, että Anton pyytäisi Ginnyä tanssiaisiin. Miksi ylimielinen luihuinen pyytäisi kolmasluokkalaista rohkelikkoa tanssiaisiin ilman mitään sen suurempia taka-ajatuksia?
Eteishallissa Ginny ja Hermione lähtivät kumpikin etsimään seuralaisiaan. Minä ja Neville kävelimme suoraan suureen saliin etsimään itsellemme paikkaa. Löysimme kahden paikan verran tyhjää tilaa Harryn, Ronin ja Patilin kaksosten pöydästä ja asetuimme tyhjille tuoleille odottamaan ottelijoiden saapumista. Ottelijat avaisivat tanssin, ja sen jälkeen aterian. Saliin tulvi jatkuvasti lisää väkeä, sitten vähemmän, ja vähemmän, ja kun viimeisetkin parit olivat saapuneet saliin, musiikki alkoi. Kolmivelho-ottelijat saapuivat pareineen. Etummaisena Fleur Delacour ja Roger Davies, toisena Viktor Krum ja kaikkien yllätykseksi Hermione, jonka saapuessa sali kohahti yhtäaikaisesti, kaikki olivat yksimielisesti olleet sitä mieltä, että Krum toisi tanssiaisiin jonkun Beauxbatonsilaistytön. Jonon viimeisenä George, ja tuntematon Beauxbatonsin tyttö, joiden saapumiseen vain harva kiinnitti huomiota. Lähes kaikki tytöt katsoivat Hermionea käärmemäinen, kylmä ilme kasvoillaan, joka kuitenkin suli pian silkaksi kateudeksi. Katsoin Georgen tuomaa tyttöä kadehtien, kun poika asetti kätensä tavallista alemmas tytön uumalla, ja he nojautuivat hyvin lähelle toisiaan ja aloittivat tanssin.
“Tuo on minun paikkani.” mutisin mielessäni.
Kun ottelijat olivat avanneet tanssin, Neville vei minutkin tanssilattialle, ja lähdimme pöydästä yhtä matkaa Ronin ja Harryn, seka Patilin kaksosten kanssa. Pyörähtelimme, kääntyilimme ja liu’uimme Nevillen kanssa pitkin lattiaa, ja totta puhuen minulla oli hauskaa, mutta en voinut estää itseäni vilkuilemasta Georgea ja Beauxbatonsin tyttöä. Velhobändi Kohtalottaret esiintyi lavalla ja tanssilattia oli tupaten täynnä nauravia tanssipareja, jotka kaikki olivat ilmeistä päätellen saaneet juuri tahtomansa parin. Huomasin silti, etten ollut ainoa, jolla parinvalinnassa olisi ollut parantamista. Harry katseli korpinkynsiläistä Cho Changia parinsa olan yli, ja Ginny vilkuili jatkuvasti Danielia. Dean Thomas ja Seamus Finnigan katselivat Patilin kaksosia, ja heitä tanssittavien Lavender Brown ja minulle tuntemattoman puuskupuhtytön katseet harhailivat Viktor Krumiin, jonka tummat silmät olivat suuntautuneet yksin Hermioneen.
A/N: Anteeksi tuosta Mican parista
Ja sanon jo nyt, että kymmenes luku tulee olemaan lyhyin kaikista. (230 sanaa)