Nimi: On my way
Kirjoittaja: whittier
Genre: fluff, drama
Ikäraja: S //zougati muokkasi vastaamaan uusia ikärajoja
Päähenkilöt: Harry, Ginny, James, Albus, Lily, Ron, Hermione, Rose, Hugo
Vastuuvapaus: Kaikki tunnistettavissa olevat hahmot ja paikat ovat Rowlingin käsialaa. En saa kirjoitelmistani rahaa.
Summary: Ensimmäinen ficcini kertoo Potterin ja Weasleyn perheen viikon mittaisesta rantalomasta Gran Canarialla.
On my way
1. Luku
Oli rauhallinen, kesän ensimmäinen sunnuntaiaamu Saukkonummella. Sää oli puolipilvinen ja aurinko vasta nousemassa.
”Hugo, ylös nyt!” Hermione hoputti ovensuussa punatukkaista, vielä kovin unenpöpperöistä poikaansa. Vaivattoman sauvanheilautuksen seurauksena Viktor Krum –verhot väistyivät huoneen ikkunoiden ja auringonsäteiden tieltä, ja peitto lennähti pois 12-vuotiaan Hugon päältä. Hän hieraisi väsyneenä silmiään.
”Miksi sinä herätit minut? Eihän aurinkokaan ole vielä noussut”, poika ihmetteli katsoen silmiään hitaasti räpytellen Hermionea, joka etsi vaatekaapista pojalleen sopivia vaatteita.
”Poika hyvä, emmekö ole puhuneet tästä asiasta tarpeeksi? Me lähdemme tänään Gran Canarialle Pottereiden kanssa. Tässä”, Hermione sanoi ja laittoi vaatteet odottamaan sängyn päätyyn, ”pue ja tule sitten syömään aamupalaa. Rose on noussut jo puolituntia sitten.”
Ginny ja Hermione olivat lyöneet viisaat päänsä yhteen, ja keksineet lähteä yhdessä perheidensä kanssa viettämään kesälomaa etelään Kanariansaarille. Erityisesti Hermione oli kaivannut rentouttavia rantalomia, sillä nuorempana hänellä oli tapana lähteä lähes joka vuosi jästivanhempiensa kanssa etelään matkalle. Harry ja Ron eivät olleet innostuneet ajatuksesta.
”Hermione kulta, minä rakastan sinua, kovasti rakastankin, mutta koita nyt ymmärtää: minä olen punatukkainen! Ei minun ihoni kestä Kanariansaarten auringon alla tuntiakaan, kun palan niin helposti! Ajattele nyt Rosea ja Hugoakin”, Ron oli sanonut epätoivoisena. Sen jälkeen, kun Hermione oli selittänyt, mitä aurinkorasva oli, ei Ron kovasta yrityksestä huolimatta keksinyt enää ainuttakaan pätevää syytä sille, mikä estäisi heidän lähtöään. Kaikki lapset olivat olleet innoissaan saatuaan kuulla vanhempiensa kesäsuunnitelmista, kaikki muut paitsi Harryn ja Ginnyn 9-vuotias kuopus Lily.
”Mitä minä teen Piipariselle? En voi jättää sitä yksin kotiin viikoksi! Minusta tuntuu, että se kuoriutuu ihan pian”, Lily oli kysynyt neuvoa vanhimmalta veljeltään Jamesilta. Tyttö oli puhunut hevoskotkan munasta, jonka hän oli saanut Weasleyn perheen naapurilta.
”Minä olen vastustanut tätä alusta lähtien. Olen edelleen sitä mieltä, että sinun pitäisi kertoa munasta isälle ja äidille”, James oli vastannut. Lily oli salaillut asiaa jo pari viikkoa Hugon kanssa, mutta James oli päässyt asiasta jyvälle ihmetellessään, mitä hänen pikkusiskonsa teki huoneessaan noidankattilallisella kiehuvaa vettä keskellä yötä.
Sillä aikaa, kun Weasleyn perhe oli kovaa vauhtia nousemassa sängyistään, Godrickin notkossa eräs toinen perhe oli vasta heräilemässä. Harry painoi yöpöydällään olevan herätyskellon pois päältä ja käännähti vieressään makaavaan Ginnyyn päin.
”Hyvää huomenta, rakas”, Harry kuiskasi vaimonsa korvaan ja painoi hellän suukon tämän otsalle. Ginny venytteli hymyillen jäseniään. ”Huomenta.”
”Menen laittamaan aamupalaa. Herätä sinä lapset”, Harry sanoi noustuaan ylös sängystä. Vastaukseksi hän sai epäselvää muminaa. Harry meni rappuset alakertaan ja suureksi hämmästyksekseen hän huomasi keittiössä paistinpannun äärellä ahertavan Lilyn.
”Mitä sinä nyt jo jalkeilla teet?” Harry kysyi ihmeissään astellen tyttärensä vierelle, joka paistoi kananmunia ja pekonia. Lieden vieressä ja lattialla oli useita rikkimenneitä munia kuorineen. ”Ajattelin, että haluatte ehkä aamupalaa”, punertavatukkainen tyttö sanoi kohottaen suuret, ruskeat silmänsä isäänsä. ”Se oli kauniisti ajateltu, mutta anna niin minä jatkan tästä”, Harry sanoi hymyillen ja otti taikasauvansa esiin. ”Tai oikeastaan minun piti kertoa jotain…” Lily sanoi varovaisesti, samalla kun Harry puhdisti taikojen avulla keittiötä rikkoontuneista kananmunista.
”Kerro vain, tyttöseni”, hän rohkaisi. ”Minä, tuota…” Lily aloitti epävarmasti, mutta samalla keittiöön saapui innosta sädehtivä Ginny, ja hänen perässään vielä vähän uneliaat James ja Albus.
”Olen niin onnellinen nyt! En voi uskoa tätä, viimeinkin me lähdemme Gran Canarialle! Loma, jota olen odottanut niin kauan!” Ginny sanoi innoissaan heilutellen energisesti kädessään olevaa taikasauvaansa. Kahvi lähti porisemaan ja kaapissa olevat astiat singahtivat ruokapöytään. ”Huomenta Lily, sinä olitkin jo herännyt”, hän jatkoi ja painoi suukon tyttärensä päälaelle.
”Kiitos, kun suostuit tähän, Harry”, Ginny sanoi halaten miestään, joka oli jo saanut kananmunat ja pekonit lautasille. ”Mitä vain, kunhan sinä olet onnellinen”, Harry vastasi hymyillen.
Puolituntia myöhemmin perhe oli valmiina lähtöön. Kaikki muut seisoivat matkalaukkujen kanssa pihalla odottamassa Albusta, joka tulikin pihalle hätääntynyt ilme kasvoillaan.
”Mitä Dracolle tehdään?” Albus kysyi pidellen valkeaturkkista hilleriä sylissään. Hän ei selvästikään aikonut jättää sitä yksin viikoksi taloon. ”Voi ei, miten saatoimmekin unohtaa Dracon!” Ginny huudahti. ”Hotelliinhan ei saanut tuoda lemmikkejä?”
”Eikö se muka mahdu hihaasi piiloon? Ei kukaan huomaa mitään”, Harry sanoi, vaikka hänen puolestaan hilleri olisi saanut vaikka kuolla nälkään heidän poissa ollessaan. Hänellä ei ollut erityisen hyvää suhdetta tuohon kyseiseen hilleriin, jonka hän oli hankkinut pojalleen ennen tämän Tylypahkaan menoa noin vuosi sitten. Hilleri oli saanut nimensä Harryn vanhan vihamiehen Draco Malfoyn mukaan, jonka professori Vauhkomieltä esittänyt Barty Kyyry nuorempi oli muuttanut rangaistukseksi hilleriksi heidän neljäntenä lukuvuonnaan. Harrya hämmästytti suuresti se, että hän oli ainoa, jota Draco-hilleri selvästikin vihasi. Muiden sylissä se istui oikein nätisti paijattavana, mutta heti kun Harry yrittikin koskea siihen, se murisi vilautellen hampaitaan.
”Pistä se nopeasti häkkiin, meidän pitäisi olla Saukkonummella näillä hetkillä”, Harry sanoi. ”Ginny, kaikkoonnu sinä Lilyn kanssa, niin minä otan pojat”, hän sanoi viittoillen Jamesia ja Albusta tulemaan lähemmäs.
Hetkeä myöhemmin Potterin perhe ilmiintyi Saukkonummelle, Weasleyn takapihalle. Hermione oli heitä jo iloisesti vastassa.
”Hei! Viimeinkin me tapaamme!” Hermione sanoi ja meni halaamaan yksitellen jokaista Potteria. Pian myös Ron ja lapset tulivat ovesta ulos matkalaukkujen kanssa.
”Buenostardesta vaan kaikille!” Ron tervehti näyttäen yllättävän innostuneelta. Hänellä oli yllään kirkkaanpunainen, lyhythihainen kauluspaita, jossa oli kirjavaa kukkakuviota, ehkä vähän turhan lyhyet ja takapuolesta puristavat shortsit, sekä iso naisten lierihattu ja aurinkolasit. Erityisesti naamassaan Ronilla oli paksu kerros aurinkorasvaa, mikä tekikin hänestä entistä kalpeammannäköisen. Erityisesti Ginny tuijotti veljeään pyörein silmin. ”Mitä sinulle on tapahtunut?” hän kysyi.
”Minulleko, mitä tarkoitat? Me kävimme Hermionen kanssa yhdessä tosi hyvässä jästikaupassa. En oikein omista mitään kevyitä kesävaatteita ja, no… Se kauppa oli tosi iso ja taisin vähän innostua”, Ron sanoi virnistäen. ”Saako olla aurinkorasvaa?”
Muutamaa minuuttia myöhemmin kaksi perhettä olivat ympäröineet vanhan roskapöntön. Se toimi porttiavaimena, ja se veisi heidät Gran Canarian Las Palmasiin, hotellin lähellä olevaan pieneen metsikköön. Hermione oli sitä mieltä, että vaikka lentäminen olisi ollut uusi jännittävä kokemus kaikille muille paitsi hänelle, he olisivat herättäneet liian paljon huomiota lentokentällä. Hän tiesi, että pelkästään jo heidän käsimatkatavaroissaan oli sellaisia esineitä, joita lentokenttävirkailijat olisivat taatusti jääneet kovasti ihmettelemään laukkujen läpivalaisussa. Lisäksi lapset, Ron ja Ginny olivat aivan liian tietämättömiä jästien lentämissysteemistä. Ron ei ollut kärsivällisintä tyyppiä, eikä Hermione aikonut ottaa hänen kohdallaan riskiä. Ja olihan porttiavaimella matkustaminen paljon halvempaa, vaikka sen järjestämisessä olikin ollut oma vaivansa.
”Onhan kaikki nyt mukana? Sen pitäisi lähteä ihan pian” Hermione varmisti, ja muutaman sekunnin jälkeen he olivat poissa.
A/N: Katsotaan, millä innolla lähden kirjoittamaan jatkoa. Tämä on tosiaan ensimmäinen ficcini, jä tätä ukua oli oikein kiva kirjoittaa. Toivottavasti samaa intoa löytyy seuraavaankin lukuun. Kommenttia olisi oikein kiva saada. (:
