Ihanaa että ootte vielä täällä
Anturajalka93 ja
Fairytale!
Giril tervetuloa mun maailmaan "Oliko ees sisällöllisesti tyhjä/tyhmä kommentti?"
A/N:Joo, anteeksi toi henkilösekoilu edellisessä luvussa nyt sieltä pitäisi olla kaikki Isabellat muutettu Angelicaksi, tarkoitin siis kokoajan tätä
Vierailla vesillä leffassa esiintyvää Angelicaa, mutta kun niitä leffoja on -öhöm- pari kertaa liikaa kattonu jostain kumman syystä, niin alkaa henkilöt sekaantumaan. Ei näistä luvuista koskaa pitkiä tuu, mutta hidastaa oon kyllä yrittäny tahtia, joten nauttikaa. Tästä luvusta löytyy sitte vähä enemmän romancee ja muutenkin tulevissa luvuissa... Älkää tappako mua, pliis?
5.lukuKun Elisabeth ja Will olivat vihdoin taas muistaneet ympäröivän maailman, valkopurjeinen laiva ohjattiin Helmen ja Hollantilaisen väliin. Ulkopuolinen olisi varma että, kyseessä oli piiritys tai ryöstö, tämä oli kuitenkin kaikkea muuta. Tämä oli ystävien – ja rakastavaisten- kohtaaminen.
Piraatit taputtivat toisiaan selkää, kertoilivat seikkailuistaan - niitä paisutellen - ja rommi virtasi, rommi todella virtasi, kaikkein kolmen laivan rommivarastot oli tyhjennetty kauppalaivaston laivan kannelle ja nekin tynnyrit tyhjentyivät tasaiseen tahtiin merirosvojen kurkuista alas. Vain muutamat eivät olleet erityisen juhlallisissa tunnelmissa.
Jack nojasi kaiteeseen Helmen perällä ja katseli merta. Pullo kohosi hänen raollaan olevalle suulle ja rommi valui kurkusta alas. Meri oli lähes peilityyni. Ainoastaan muutamat pikku aallot liplattivat laivan kylkeen. Jack käänsi katseensa kohti viereen ankkuroitua, juhlivaa laivaa. Siellä alkoi meno lipsua jo kovaa vauhtia käsistä. Laivan kapteenitarkin oli kadonnut vieressä seisovan Hollantilaisen kannen alle kuhertelemaan aikoja sitten. Jack otti huikan rommia ja rojahti istumaan köysikasan päälle. Hemmetti, hän voisi olla tuolla juhlimassa ja pitämässä hauskaa, ehkä haastaa jonkun noista lurjuksista miekkataisteluun, mutta ei. Hän maleksi täällä mieliala miinuksen puolella, pienessä humalassa, joka ei edes vienyt ajatuksia pois syvälliseltä tasolta ja hitto, hän ajatteli naisia tai paremminkin naista, erästä tiettyä naista.
Angelica tunsi olonsa orvoksi juhlijoiden seassa. Hän ei tunnistanut ketään jota olisi kaivannut tai ylipäätään tuntenut sen paremmin. Elisabethkin oli jo kadonnut jonnekin kuhertelemaan Willin kanssa ja luultavasti tekemään jotain muuta kuin vain halailemaan ja suutelemaan. Angelica ei ollut humalassa. Hän ei voinut sietää rommia, tuota pahanhajuista, iljettävää rommia jota virtasi hänen ympärillään kuin vettä. Ainoa muoto miten hän sieti tai oikeastaan rakasti rommia oli Jackin hengitys ja Jackin huulet…kuinka hän kaipasikaan niiden kiusoittelevaa ja pehmeää kosketusta kaulansa paljaalla iholla tai huuliaan vasten. Angelicaa kyllästytti, hän pujotteli pois juhlivien mahtailijoiden seasta. Hän huomasi tulleensa Helmen kannelle. ”Vielä vähän lisää suolaa haavoihin”, Angelica ajatteli itsekseen. Hän kierteli laivaa, kosketteli hellästi laivan kaidetta ja purjeköysiä. Hän vilkuili välillä takaisin toiseen laivaan. Siellä meno oli yltynyt hurjaksi, mutta mitä väliä, ei hän yksin pystyisi noille kännisille sioille mitään tekemään.
Angelica huomasi tulleensa laiva perään. Hän näki ympärillään kaikkea mikä muistutti Jackista: ruoren, karttapöydän ja tietenkin kasoittain tyhjiä rommipulloja. Angelican katse kiinnittyi epämääräiseen muhkuraan köysikasan päällä.
”Matalaksi!” Hämärästä kuului äkkiä huuto, joka sai Angelican kompastumaan ja kaatumaan köysikasan päälle. Hänen yläpuoleltaan lensi juuri samalla hetkellä rommipullo, joka pian hukkui öiseen mereen.
”Tiesinhän minä olevani vetovoimainen, mutta en uskonut, että näin vetovoimainen” Angelica tunsi kasvoillaan lämpimän, romminhajuisen hengityksen ja ihanan tutun äänen.
”Mutta jos sallit rakas, niin voisitko nousta pois päältäni, tämä on aavistuksen epämukava asento.” Angelica alkoi nousta pois Jackin päältä. Hän oli tunnistanut miehen heti puhetavasta, ei kukaan muu mies puhuisi hänelle noin.
Angelica kuuli, kuinka rommipullo putosi kannelle. Äkkiä hänen lanteilleen tarrautui käsi ja hänet vedettiin puoliseisaaltaan takaisin makuulle ja kiihkeään suudelmaan. Angelica tarrasi kätensä miehen rastoihin ja vastasi suudelmaan kaikella kaipauksella, mitä hänellä tälläista hetkeä kohtaan oli ollut. Jack kietoi kätensä Angelican alaselän ympärille ja veti naisen vielä lähemmäs itseään. ”Nyt on paljon parempi”, Jack kuiskasi suudelman lomassa.