Ficin nimi: Väärin kuultu päivä
Kirjoittaja: Nukkemestari
Tyylilaji: Draama, huumori, oneshot
Ikäraja: S
Päähenkilöt: Kelmit
Yhteenveto: Kun James Potter herää eräänä aamuna rauhattomasta unesta, hän huomaa lukevansa kuulevansa vään kaiken väärin.
A/N: Itse pidän tämän ficin kielestä, mutta en juonesta. Se tuntuu vään turhan irtanaiselta ”johdanto vitsiin, yksi vitsi, johdantoa seuraavaan vitsiin, vitsi”-kaavaa toistavalta. FF100 sanalla 037. Kuulo.
Väärin kuultu päivä
Auvoinen aamu rohkelikkojen poikien makuuhuoneessa. Liian aikainen sellainen, sillä James Potter oli ensimmäisenä hereillä. Hän ei KOSKAAN ollut ensimmäisenä hereillä, vaan Remus, joten päivä totta tosiaan oli vasta valkenemassa.
James Potter kääntyili sängyssään kuin olisi leikkinyt lakanoissaan fletkumatoa, mutta ei saanut unta. Sänky vain nitisi ja James alkoi pohtia mahtoiko joku olla hereillä, sillä aamuinen sängyn natina saattaisi herättää epäilyksiä esimerkiksi hänen kaksimielisenä tunnetussa ystävässään, Sirius Mustassa.
James ähkäisi ja nousi. Ehkä hän onnistuisi herättämään jonkun kolistelemalla tahallisesti vähän turhan kovaa poikien makuuhuoneen vessassa. Harjatessaan hampaitaan hän huomasi peilikaapissa pilleripurkin. Sen kyljessä luki ”puutteen hoitoon ja ehkäisyyn”.
Minttuhammastahnan sekainen sylki lennähti pesualtaaseen ja James alkoi nauraa hysteerisesti. Ehkä aikaisella aamulla oli osuutta asiaan ja pian puoli makuusalia olikin rynnännyt katsomaan mikä hänellä oli.
”Löikö pilleripurkki sinua halkinauruksella vai mikä on?” Sirius uteli hiukset pörrössä kuin peikolla... jos peikoilla ylipäätään oli tukkaa.
”Ei, ei toki”, James saadessaan hengityksensä tasoittumaan. ”Mutta kenellä on niin kova puute että nauttii siihen pillereitä?”
Nyt kaikki tuijottivat pilleripurkkia hyytävässä hiljaisuudessa. Yllättäen hänen ystävänsä Peter Piskula punehtui ja kiirehti nappamaan purkin.
”KALSIUMIN puutteen hoitoon ja ehkäisyyn”, Peter sanoi ääni väristen. ”Kääntäisit purkkia ja lukisit koko tekstin ennen kun alat nauramaan kuin kirottuna”
Kuului pettynyt mutina. Makuusali oli selvästi odottanut kuumempaa paljastusta kuin ”Peter Piskula käyttää kalsiumtabletteja vaikka voisi kai saada Matami Pomfreyltä paremmankin ratkaisun luusto-ongelmiinsa”.
”Ainii, sori jos herätin!” James huikkasi virnistellen zombimaisesti sänkyihinsä raahautuville rohkelikoille.
***
Aamiainen suuressa salissa sujui osalta rohkelikoista lievässä horkassa. Sirius oli ollut muutaman sekunnin kiivastunut Jamesille aamun herätyksestä, mutta kiukku oli kadonnut heti kun James oli onnistunut möläyttämään pitävänsä erään korpinkynnen rinnoista. Tissien tiirailun jälkeen aihe siirtyi luontevasti yleiseen Tylypahkan naistarjontaan.
”Onko sinusta, Sarvihaara, Typypahkassa ketään… erityisen kaunista?”
”Typypahka, mikä semmoinen on, kuulostaa hyvältä?”
”TYLYpahka, Sarvis, sinun pitäisi ehdottomasti tarkistuttaa lukutaitosi lisäksi kuulosikin. Tosin Typypahka kulostaa hyvältä, erityisesti jos minä olisin rehtorina…”
”Anturajalka, sinä olet kyllä vähän turhankin pervo välillä…”
”Sanot sinä puutetabujesi kanssa”
James naurahti ja käännähti Remuksen ja Peterin puoleen.
”No, Kuutamo ja Matohäntä, kiinnostaisiko teitä perustaa Typypahka?”
”Kyllä”, Peter virkkoi hajamielisenä ja söi pekoniaan.
”Teidän seurassanne kaikki on mielenkiintoista”’, vastasi Remus lempeästi hymyillen. Hän vaikutti olevan loisto tuulella, vaikka tiesi yhtä hyvin kuin James täysikuun olevan seuraavana yönä.
”Tosin te puhutte ihan pehmeitä”, Remus sanoi ja oli jatkamassa ”sillä onhan näitä noitakouluja olemassa käsittääkseni”, mutta ikävä kyllä ei saanut sanotuksi asiaa loppuu sillä James kysyi:
”Mitä, en minä ainakaan ole pulu”
Remus tuijotti Jamesia hyvin hölmistyneenä ja tämä kysyi:
”Mistä sä pulut tempasit?”
”Samaa aioin juuri kysyä sinulta.”
”No kun sanoit että ”te pulut olette ihan pehmeitä” että mistä pehmeät pulut tuli?”
Sirius löi käden otsaansa ja alkoi nauraa haarukka puolitiessä matkalla suuhun.
”Sarvihaara… heko heko… teetko sinä tuon… heko… tahaltesi?”
”Häh?” James kysyi hämmentyneenä
”Nokun… Remus sanoi, että puhumme pehmeitä, ei mitään puluista”, Sirus sanoi ja hohotti jälleen.
”Ahaa…”
”Oikeasti James, tarkistuta korvasi Pomfreyllä tai kaiva ainakin turha korvavaikku pois.”
”Hehe…”
***
Tuli yö. Ei synkkä ja myrskyinen, vaan melkeinpä pitkästyttävän tavallinen. Unelias kuutamoyö. Tosin jos kelmeiltä kysyttäisiin, ei yöstä olisi mitenkään tulossa tylsä. Remuksesta ehkä synkkä ja myrskyinen, mutta häntäkin piristi ajatus hauskanpito ystäviensä kanssa.
Oli täydenkuun yö. Remus oli ihmissusi. Kai tiedät miten ihmissusille käy täydenkuun öinä? No he muuttuvat, eivätkä edes ihmisiksi vaan ihmissusiksi.
Remus oli viety illalla salakähmäisesti rääkyvään röttelöön. Muut kelmit leikkivät nukkuvansa tai torkkuivat siihen asti kunnes muut makuusalissa olivat nukahtaneet.
”Mennään. Meillä on yksi kutsu”, Sirius kuiskasi.
”Yksi kohtu? Sinulla?” James oli yllätys yllätys kuullut väärin ja tirskahti.
”Hsss… kutsu, sinä aivoton fletkumato… onkohan niillä normaalisti aivoja, en usko…”
”Aa..”
”Kutsu kekkereille Kuutamon kanssa.”
***
Näkymättömyysviitta olisi ollut ahdas kolmelle, mutta Peter oli ottanut jo animaagimuotonsa ja viipotti nyt rottana varjoissa.
He livahtivat ulos ja muuttivat muotoaan ja kirmasivat sitten juoksu jalkaa tällipajulle. Peter juoksi vihtovien oksien ali sen kyljessä olevalle kyhmylle ja painoi sitä. Tällipaju jähmettyi kuin peikon nähneenä ja kelmit pystyivät astumaan pieneen käytävään sen alla.
***
Joku ulvoi edessäpäin, eikä ollut epäilystäkään kuka. Remus ihmissuden muodossahan se siellä. Sirius haukahti ja Ihmissusi-Remus katsahtiheihin ja nuuhkaisi. Hän muisti heidät, niin kuin aina kunhan sai haistettua. Muodon muutos ihmisen ja suden välillä söi aina osan muistoista. Sudenhymy.
Ja niin neljä eläimen hahmoista ihmistä tassutteli ulkoilmaan, viettämään kuutamokarkeloita.
***
Tuli aamu. Liian varain, sillä yön riehuneet kelmit vaikuttivat puolikkailta zombeilta.
”Miten te noin väsyneitä olette?” Kysyi eräs tupatoveri silmät sirrallaan nojatuoliin lysähtäneeltä Siriukselta.
”On ollut bisneksiä…”
Kuului tirskahdus. James.
”Taas se alkaa…”, mumisi Sirius unisesti. ”Mitä sinä kuulit”.
”On ollut biseksiä”
”No olisikin...”
”Häh?”
”Unohda.”
”Kerro nyt!”
”En!”
James ryntäsi energisenä Siriuksen päälle ja pian kaksikko kinasteli.
”Jo riittää nahistelu, Sirius Musta ja James Potter.”
”Naiminen? Sanoitko sinä tosiaan naiminen?” Kysyivät James ja Sirius yhtä aikaa inhoava ilme kasvoillaan.
”Tuo taitaa olla tarttuvaa”, Mumisi Peter Piskula ja hivuttautui nojatuolissaan vähän kauemmaksi.
