Otsikko: Kaipuu (Sirius/oma hahmo)
Kirjoittaja: AraPippin
Tyylilaji: draama, angsti
Ikäraja: S
Henkilöt: Sirius Musta/Saran Jackson (oma hahmo), James Potter
Varoitukset: vahvoja tunteita ja muistoja
Disclaimer: en omista ketään, jonka lukija tunnistaa Harry Potter –kirjoista. Kaikki tutut nimet ovat Rowlingin käsialaa.
A/N: Kommentit ovat tervetulleita.
Astelen keittiöön laahaten askeleitani lattiaa vasten. En jaksa välittää, että paras ystäväni heräisi ääniini keittiössä, vaikka en kaivannut hänen sääliään.
Menen laittamaan teeveden kiehumaan ja heilautan sauvallani hedelmän luokseni. Omena. Jään hetkeksi katsomaan myrkyllisen punaista omenaa kädessäni. Jotenkin siitä tulee mieleen vain hän. Hän oli rakastanut omenia enemmän kuin mitään muuta hedelmää. Miksi olen ottanut juuri sen hedelmän? Vilkaisen hedelmävatiin. Ei siellä ollutkaan kuin vain omenia. Hemmetti. Pitäisi sanoa Jamesille, että pitää käydä kaupassa.
Painan omenan vasten huuliani tuntien sen kuin hänen huulina. Kaipaan häntä enemmän kuin ketään sillä hetkellä. Vedenkeitin piippaa merkiksi, että vesi on kiehunut. Kaadan höyryävää vettä vakiomukiini, jonka hän on antanut minulle pari vuotta sitten syntymäpäivälahjaksi. Hymähdän muistolle heittäessäni veteen teepussin ja huokaan. Muistan sen päivän, kun olen saanut sen mukin, kuin eilisen. En ikinä unohtaisi sitä päivää. En nyt tämän jälkeen.
Maistan teetä. Se on tavalliseen tapaan sitä parempaa kuin hänen tekemänsä. Yleensä pyydän, ettei hän tekisi teetä, sillä se ei ollut mitään maistamisen kokemista, mutta nyt kaipaan sitä. Kaipaan hänen tekemäänsä liian vahvaa tummaa teetä, jossa on myös liikaa sokeria. Itse pistän aina vain pienen, puolikkaan pienen lusikallisen sokeria teehen, jos edes sitäkään. Hän pisti aina kolme täyttä pientä lusikallista. Hörppäsin teestä toisen kulauksen ja menin istumaan keittiön pyöreän pöydän ääreen.
Tajuan edelleen pitäväni omenaa kädessäni ja pistän sen pöydälle. Juon teen hiljaisuudessa, muistellessa häntä. Kun teekuppi on tyhjä, hajamielisesti nostan omenan pöydältä. Tiedän, ettei hän haluaisi, että jämähtäisin elämässäni, mutta miten siirtyä eteenpäin? Tarvitsin hänen olemassa olon lähelleni. Hänen takiaan olen menettänyt poikamies elämäni, mutta nyt jouduin kestämään elämäni ilman häntä. Huokaisen. Minun pitää vain kestää.
Kuulen askeleiden lähestyvän keittiötä.
”Huomenta, Anturajalka”, James tervehtii minua.
”Moi, Sarvis”, huokaan takaisin.
”Miten jakselet?” James kysyy kaataessaan itselle teetä kuppiinsa. Kohautan olkiani. ”Miten uskoisit?”
”Sirius, sä tiedät, että sä voit puhua mulle”, James sanoo istuessaan mua vastapäätä. Huokaan taas.
”Tiedän, ettei hän haluaisi minun jäävän paikoilleen”, mumisen Jamesille.
”Ei tietenkään haluaisi”, James vakuuttaa. ”En minäkään.”
”Missä Kuutamo ja Matohäntä?” kysyn.
”Nukkumassa edelleen. Haluatko, että jään vielä tänne, vai ilmoitanko Lilylle, että tulen vasta huomenna kotiin?” James kysyy. Huokaan jälleen kerran miettiessäni. ”Tee, miten haluat.”
”Sirius, haluatko, että jään?” James kysyi vaativasti.
”No, joo, mut – ”, vastaan, mutta James keskeyttää. ”Sitten minä jään.”
”En halua, että joudut olemaan Lilystä erossa takiani”, mumisen.
”Anturajalka, tämä on tärkeämpää. Sä olet mulle kuin veli, sä olet mun sielunveli. Autamme toisiamme, ja myönnät itsellesi tai et, sä tarvitset mun apua, jokainen meistä tarvitsee välillä”, James sanoi. Vihaan olla väärässä, mutta tiedän Jamesin olevan oikeassa ja nyökkään Jamesille.
”Hyvä”, James sanoi.
”Etkö ikinä pelkää menettäväsi Lilyä?” kysyn yhtäkkiä.
”Mikä kysymys tuo oli?” James kysyy takaisin.
”Vastaa vain”, pyydän. James huokaa. ”Pelkäänhän minä joka päivä, että Voldemort tappaisi hänet, mutta en ikinä häntä todellisuudessa menetä.”
Katson häntä kysyvästi. James huomaa katseeni ja vie kätensä sydämensä päälle. ”Hän on aina täällä, kuten myös sinä, Kuutamo ja Matohäntäkin.”
Katson häntä kiitollisena lievästi hymyillen. James siirtyy silti välissämme olevalle tuolille, jossa Remus yleensä istuu.
”Sirius. Kaikki, joita me rakastamme, pysyvät sydämessämme. Kaikista päällimmäisimpänä ovat aina he, joita todella rakastamme. Minun tapauksessa sydämessäni päällimmäisinä ovat te, sinä, Kuutamo ja Matohäntä, Lily, vanhempani…” James sanoo. Hymyilen hänelle, mutta aistin, että hänellä on jäänyt virke kesken. Katseeni saa Jamesin lisäämään vielä listan kärkeen: ”Ja tuleva lapseni.”
”Mitä?” puuskahdan.
”Tiedän. Olen pahoillani. Minun piti kertoa vasta viikon päästä, tämän takia. Lily kertoi vasta eilen”, James sanoo.
”Ei se mitään. Olen iloinen puolestasi”, sanon. James hymyilee.
”Ehdimme silti puhua asiasta hieman, ja meillä on jo yksi kummisetä toivomus”, James paljasti. ”Lily on samaa mieltä kanssani, että sinä olisit hyvä siihen.”
Hymyilen. Elämä tuo heti lisää valoa tämän jälkeen. ”Kiitos, veli.”
”Eipä kestä”, James hymyilee ja halaa minua.
Ehkä sittenkin kestän tämän traagisen elämän vaiheeni yli, hänen kuolemansa yli. En ehkä ikinä kokonaan, mutta suurimman yli ainakin. Ja James on suuri osa sitä apua, varmasti. Ja Saran pysyisi aina sydämessäni.
// Sca siirsi ikärajan alaotsikosta otsikkoon
