Puuterihuisku ja huulikiilto
Ficin nimi: Puuterihuisku ja huulikiilto
Kirjoittaja: Zobris
Beta: Ei käytössä, joten virheet ovat minun omaa huolimattomuutta.
Tyylilajit: Angst, Fluffy, Romance, One-Shot
Ikäraja: K-11, ilmoittakaa jos olen väärässä.
Paritus: Ron/Hermione
Lyhyesti: ”Minun oli pakko maistaa”, Ron sanoi hiljaa suudelman jälkeen.
Vastuuvapaus: Hahmot ja paikat kuuluvat J.K. Rowlingille, minä kirjoitan vain huvikseni.
Kirjoittajan sana: Tämä on ensimmäinen ficci, jonka olen koskaan kirjoittanut. Näin ollen tämä on myös ensimmäinen julkaistu ficci. Toivon rakentavaa palautetta =). Niin ja tarina sijoittuu Kuoleman Varjelusten aikaan.
Vihasin peilikuvaani nyt enemmän kuin koskaan. Häät olivat aivan ihana valopilkku tämän kaiken sodan ja pelon keskellä, mutta kuitenkaan en ollut päässyt mukaan häätunnelmaan. Olin onnellinen Billin ja Fleurin puolesta, mutta en vain ollut juhlatuulella. Muut olivat valmistelleet juhlia suurella innolla ja jaksaneet touhuta järjestelyjen kanssa. Normaalisti minäkin olisin ollut mukana innoissani, mutta jotenkin minusta tuntui pahalta. Ehkä surin Villisilmän kuolemaa, ehkä pelkäsin Harryn puolesta. Sisälläni jokin kertoi että nämä juhlat eivät voisi päättyä onnellisesti.
”Hermione”, kuului Ronin varovainen ääni oven takaa.
”Tule vain”, vastasin kiukkuisena pojan keskeyttäessäni ajatteluni.
Ovi avautui ja Ron tuli puku päällä sisään. Kuinka komealta Ron saattoikaan näyttää? Pelkäsin punastuvani, joten käänsin katseeni pois pojasta. Puku sopi Ronille täydellisesti. Tunsin olevani täysin epäonnistunut laittautumisessani, vaikka minulla oli ollut selkeä suunnitelma kaikesta. Hiukseni eivät halunneet asettua, enkä ollut tyytyväinen mihinkään meikkiin. Olin pyyhkinyt ainakin kolme eri meikkiyritystä kasvoiltani. Käänsin katseeni takaisin Roniin ja väänsin kasvoilleni hymyn poikasen. Hän oli komea, ei ihan Billin tasoa, mutta hän takuulla yhtä hyvältä kuin kaksoset.
”Olet komea”, sanoin Ronille, joka oli hetken katsellut minua.
”Sinä olet kaunis”, Ron vastasi hiljaisella äänellä ja istuutui viereeni sängylle.
”Enkä ole!”, parkaisin. ”En ole saanut mitään aikaiseksi, olen saamaton ja suunnitelmani ei toiminutkaan. En vain ole juhlatuulella”, jatkoin ja sopersin itkua.
Ron kietoi kätensä ympärilleni ja hymyili rauhoittavasti. Rakastin hänen hymyään juuri nyt enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa. Rakastin häntä enemmän kuin kirjoja, enemmän kuin vanhempiani. Voi kunpa tämä tunne jatkuisi ikuisuuden. Tiesin kuitenkin että tunne menisi ohi yhtä nopeasti kuin se tulikin.
”Anteeksi”, sopersin hiljaa, pyyhkien kyyneliä poskiltani ja keskityin taas meikkipussini sisältöön.
”Ei ole mitään anteeksiannettavaa”, Ron kuiskasi kiusoitellen minua.
Tiesin että Ron halusi piristää minua. Valitettavasti oloni ei ollut helpottanut vieläkään. Kaivoin puuterin ja nappasin vanhan puuterihuiskun käteeni. Levitin kevyesti puuteria kasvoilleni, ainakin kolmannen kerran sinä aamuna. Ron leikki hiuskiehkurallani ja vei lopulta sormensa niskaani. Sain kylmiä väreitä ja minua puistatti.
”Olet kaunis”, Ron kuiskasi ja käänsi kasvoni häneen päin.
Ron antoi minulle hennon, varovaisen suudelman josta huokui rakkaus. En voinut olla vastaamatta suudelmaan.
”Minun pitäisi meikata, jotta olisin nätti juhlissa”, kuiskasin pojalle.
”Ei sinun tarvitse”, Ron vastasi ja moiskautti suukon otsalleni.
”Tarvitseepas”, sanoin ja keskityin taas meikkipussini sisällykseen.
Ron siveli poskeani ja mieleni teki käpertyä hänen syliinsä. Tunsin kuinka oloni hieman helpotti kun Ron oli vierelläni. Halusin näyttää Ronille kuinka paljon häntä rakastin, mutta nyt ei ollut sen aika. Keskityin laittamaan ripsiväriä peilin kanssa ja Ron ymmärsi lopettaa silittelyn siksi aikaa. Kaivoin vanhan huulikiillon pussista ja sipaisin sitä kevyen kerroksen huulilleni. Saatuani huulikiillon levitettyä, Ron suuteli minua huulille. Suudelma oli pidempi kuin aikaisempi, siinä oli enemmän tunnetta. Sydämeni suli ja tunsin helpotuksen sisälläni. Kiitin onneani siitä että minulla oli joku, joka sai minut onnelliseksi, vaikka asiat eivät sujuneetkaan. Toivon vain että tämä suudelma ei loppuisi koskaan. Tämän hetken olisin halunnut pullottaa ja säilyttää sen ikuisesti. Nämä hetken saivat minut tuntemaan että olin tärkeä, että minä todellakin kuuluin tänne.
”Minun oli pakko maistaa”, Ron sanoi suudelman jälkeen.
Kevyesti töytäisin poikaa kädelläni ja Ron naurahti kevyesti. Hän osasi pilata herkän hetken.
”Olet inhottava”, sanoin ja mulkaisin poikaa pahasti.
”Siksi sinä minua rakastatkin, koska olen inhottava ja tyhmä. Eikö totta?”, Ron totesi ja katsoi minua lempeällä katseellaan suoraan silmiin.
”Rakastan sinua siksi että seurassasi tunnen olevani maailman älykkäin ihminen. Rakastan sinua siksi että sinulla on teelusikan tunneskaala, etkä tunne kuin mustasukkaisuutta ja rakkautta vaihtelevalla määrällä”, iskin takaisin.
”Olen kerta kaikkiaan rakastettava.”
”Niin olet.”
”Mennään”, Ron sanoi tarttuen minua kädestä.
”Sinulla on kimalletta huulissasi”, sanoin pojalle ja naurahdin kevyesti.
”Tiedän. Sinun kimalletta.”
