Nimi Loppuelämä edessä
Kirjoittaja Valene
Ikäraja K-11
Tyylilaji huumori, jännitys
Varoitukset ei
1. luku, Pelkoa ja hätää äänessä
Oli tavallinen, harmaa, elokuinen päivä. Makoilin sängylläni ja katselin ulos huoneeni ikkunasta. Olin päättänyt, että tänä päivänä en aio tehdä paljon mitään, niin kuin yleensäkään sunnuntaisin. Huomenna olisi taas pakko nousta aikaisin ja lähteä kouluun. Mutta tänään... Tänään sain makoilla sängyssäni kaikessa rauhassa koko päivän. Ihanko totta?
"Suski, Suski!" kuului karjunta oven takaa ja joku hakkasi sitä niin, että se tuntui kohta hajoavan. Sitten ovi rämähti auki ja raivostunut, pitkä poika ryntäsi huoneeseeni ja siinä vaiheessa havahduin kokonaan unelmistani. Katsoin tulijaa.
"Suski, mitä olet taas tehnyt kännylleni?" raivostunut pikkuveljeni Kevin huusi.
"En mitään", vastasin tyynesti ja vaisusti ja käänsin taas katseeni ikkunaan.
"No miksi se ei sitten toimi?!" Kevin jatkoi räyhäämistään. Nousin sängyltäni, astelin hänen viereensä, otin tuota olkapäästä kiinni ja vilkaisin kännykkää, jota Kevin piteli.
"Ehkä kannattaisi avata se", sanoin lopulta ja menin takaisin sängylleni. Kevin katsoi tyrmistyneenä kännykkää. Sitten hän tokaisi:
"Oho, sori!" ja lähti huoneesta pamauttaen oven kiinni. "Kiitos, kun pilasit päiväni jo heti aamusta!" huusin veljeni perään. Vastausta ei kuulunut.
Kevin ei tosiaan ole haka noiden kännyköiden, eikä muidenkaan vempeleiden kanssa. Viimeksi kun istuimme takapihalla ja Kevin räpläsi kännykkäänsä, se sammui yhtäkkiä. Tietysti Kevin alkoi heti syyttää minua sen rikkomisesta, vaikka en edes koskenut siihen. Sellainen veli sitten minulla.
Äiti yleensä aina puolustaa Keviniä ja jos väitän vastaan, niin hän toteaa vain: "Kevin on niin nuori vielä." Ei veljeni nyt sentään mikään pikkuvauva ole! Isä ei juuri puutu riitoihimme, tai mihinkään muuhunkaan, hänellä on muka "työkiireitä". Just...
Niin ja mainitsinko jo, että isäni on Englannista, siksi sukunimemme on Weston? Isä on Ricky Weston, äiti Emma Weston ja minä tietysti Susanna Weston. Keviniä nyt ei edes tarvitse mainita. Äiti ja isä ovat olleet naimisissa jo melkein 20 vuotta ja minäkin olen vasta kuudentoista. He tapasivat ihan täällä Suomessa, kun isä oli tullut katsomaan, että "millainen mesta tämä Suomi oiken on". Isä osaa kyllä puhua Suomea täydellisesti. Onhan hän sitä yli 20 vuotta opiskellut. Isä on siis yksityisyrittäjä ammatiltaan. Äitikin on sairaalassa töissä, tosin siivoojana, mutta on kuitenkin. Minä aloitin juuri lukion ja Kevin on kahdeksannella luokalla.
Mutta, se siitä. Nyt asiaan. Muistatte varmaan vielä, että oli elokuu, harmaa ja tavallinen päivä? Sunnuntai. Nyt kun Kevin oli keskeyttänyt unelmointini, niin kaipa se oli pakko tehdä jotakin. Olimme koko perhe samaan aikaan aamiaispöydässä, mutta veljeni ei vilkaissut minuun kertaakaan. Lopulta isä rikkoi hiljaisuuden:
"Noh, onkos teillä täksi päiväksi mitään suunnitelmia?" hän kysäisi.
"Menemme Empun kanssa ulos", sanoin kireästi, nousin pöydästä ja juoksin portaat ylös omaan huoneeseeni. Samassa puhelin soi.
"Moi Emppu!" vastasin iloisesti.
"Tulkaa nopeasti tänne Kevinin kanssa!" kuului Emilian hätääntynyt ja pelokas ääni.
"Kevinin? Mutta..." Enempää en ehtinyt sanoa, kun yhteys katkesi. Emilia pyysi minua sinne Kevinin.. Siis KEVININ kanssa?
Jokin oli pielessä ja pahasti!
