Author: Camiela
Beta: Squirrelle
Raiting: K-11
Pairing: Hermione/?
Genre: fluffy, romance, drama, (angst), one-shot
Disclaimer: Kaikki kuuluu J.K Rowlingille. En saa tästä rahallista korvausta tai mitään muuta.
Warnings: Hahmot on hieman/paljon OoC, kiihkeämpi toiminta...
Challenges: Osallistuu FF10 Hermione Granger sanalla 03. Hämärä
Summary: Kaikki se oli kiellettyä heidän kahden välillä
A/N: Tämän kirjoitin jo aikoja sitten, mutta sain vasta nyt julkaistua. Olen betani Squirrellen kanssa samaa miltä, että hahmojen luonteita olen huomaamattani muokannut... Mutta mitä olisivat ficit, ellei jotain joskus muokattaisi? Rakastan kommentteja♥
Hämärän peitossa
Naisella oli päällään punainen mekko, joka ylsi puoleen reiteen ja jätti selän avonaiseksi. Kylmä tuuli puhalsi pistelevästi hänen selkäänsä naisen istuessa kostealla nurmikolla. Ilta alkoi hämärtää. Se kaikki olisi tuntunut siedettävältä, mutta kymmenen metrin päässä olevasta talosta kuului hirveä melu ja bailaaminen. Se pilasi kaiken.
”Kulta? Hermione! Tuletko sinä sisälle?” Ron huudahti ulko-ovelta.
”Kohta. Haukkaan hieman raitista ilmaa”, nainen vastasi katsomatta miestä.
Vastaamatta poikaystävä katosi ovelta takaisin sisälle. Hermione oli saanut tarpeekseen tärisevästä talosta, juhlivista ihmisistä ja musiikista, joka soi liian kovalla. Yksinäinen tyttöystävä painoi silmänsä kiinni ja yritti kuvitella olevansa muualla. Se ei onnistunut. Musiikki tulvi pakostakin hänen korviinsa ja muistot pinnallisista, juhlivista ihmisistä täyttivät hänen mielensä.
”Miksi et ole juhlimassa sisällä? On sentään 20-vuotis syntymäpäiväsi.” Nainen säikähti ääntä. Kysymys oli kuulunut varjoista.
”Minä halusin Ronilta vain kauniin kukan ja pienen lahjan. En järjettömän isoja juhlia. Yli puolet vieraista eivät edes tiedä miksi juhlivat”, Hermione tokaisi ärtyneesti ja halasi polviaan niellen osan kyyneleistä.
”Voih… Ole kiltti äläkä itke. En osaa käsitellä itkeviä naisia”, mies kuiskasi ja otti pari askelta lähemmäs.
”Minä kun en voi sille mitään!” Hermione sihahti. Hän itki täysin tuntemattoman miehen edessä ja nyt häpesi sitä.
”Anteeksi. Ei ollut tarkoitus loukata”, varjo korjasi nopeasti.
”Ei se mitään. Minä vain…”
”Olet hieman hämmentynyt”, mies täydensi lauseen.
”Niin. Kiitos”, Hermione hymähti ja pyyhki loput kyyneleet käteensä.
”Mistä?”
”Että ymmärrät”, nainen hymyili lopulta ja kääntyi katsomaan miestä tarkemmin. Hän erotti hämärässä vain ääriviivat. Mies oli hoikka ja pitkä.
”Mitä sinä yrität?” Varjo hätkähti taaksepäin.
”Miettiä kuka olet. Mutta luulen, että en edes tunne sinua. Ron kutsui niin paljon väkeä juhliin.”
”Ehkä on parasta, että et näe minua.”
”Tunnistaisinko sinut?”
”Et ainakaan tunnista nyt.” mies kuulosti salaperäiseltä, mikä sai Hermionen huomion nousemaan. Kylmä tuuli puhalsi uudelleen ja naisen paljaat kädet menivät kananlihalle. Automaattisesti nainen hieroi käsiään saadakseen ne uudestaan lämpimäksi.
”Ota tämä”, mies nakkasi varjoista mustan nahkatakin.
”Kiitos. Taas”, nainen naurahti kuivasti ja nosti takin ympärilleen.
”Yritän tehdä parhaani viihdyttääkseni neitiä.”
”Tähän mennessä olet onnistunut.”
”Se on mukava tietää.”
”Tule istumaan. On ikävää katsoa sinne pimeään.”
Varjo heilahti takana hieman hermostuneesti, mutta näytti tekevän päätöksensä. Hän liikahti epävarmasti ja istuutui naisen selän taakse jääden edelleen pimeyteen. Hermionea ärsytti ja kiehtoi samalla suunnattomasti tämä miehen salaperäisyys.
”On tämäkin parempi”, Hermione hymähti ja hengitti syvään. Ilmassa oli sateen tuoksu. Myös hyvin kutsuva partaveden tuoksu lennähti hänen nenäänsä. Se tuli takista.
”Kerro jotain itsestäsi”, nainen ehdotti ja toivoi kovasti, että mies suostuisi.
”Olen velho. Pidän huispauksesta. Olen myös elänyt kauan väärässä tiedossa.”
”Moni velho pitää huispauksesta. Et ole mikään erityistapaus. Mutta miten niin ’väärässä tiedossa’?” Hermione pohti puoliksi ääneen.
”Minulle on opetettu tietyt asiat pienestä pitäen ja kerrottu mikä on tehtäväni. Mutta nyt olen tajunnut sen kaiken olleen verho muulle maailmalle.”
”Viisaita sanoja viisaalta mieheltä”, tyttö tokaisi ja nojautui hitaasti varjon polviin. Hän kaipasi tukea ja samalla lohdutusta. Vaikka hän ei tuntenut miestä hän tiesi, että voisi luottaa tähän.
Mies ei väittänyt naisen nojautumiselle vastaan vaan alkoi pyöritellä Hermionen hiuskiekuroita sormissaan. Hän oli jo kauan halunnut koskea noihin pehmeisiin, ruskeisiin hiuksiin. Vihdoin hän pystyi tekemään niin.
”Tiedätkö. Et tunnu ollenkaan niin tuntemattomalta, kuin voisit olla”, Hermione hymähti ja hengitti salaa nahkatakin hajua sisäänsä.
”Sinua odotetaan sisällä”, mies muistutti.
”Minusta on mukavampaa olla täällä sinun kanssasi.”
”Sinähän seurustelet sen Weasleyn kanssa?” Varjon äänestä pystyi kuulemaan ärtymyksen Weasley –sanan kohdalla.
”Niin. Hän on mukava ja kiltti. Silti hän on niin…”
”Inhottava, näsäviisas, itsekäs, ilkeä, ääliö, pelle…” miehellä olisi ollut pitkä lista, mutta Hermione keskeytti hänet: ”Itsekäs. Se kuvaa häntä hyvin. Itsekäs. Ensinnäkään hän ei edes kysynyt minulta mitä haluan tehdä syntymäpäivänäni. Kun kuulin, että hänellä oli minulle yllätys ajattelin sen olevan jotain todella romanttista. Mutta sainkin teini-ikäisille kuuluvat kotibileet.”
Mies oli alkanut silittämään hänen hiuksiaan hitaasti. Se oli rauhoittavaa. Varjon karhea kosketus tuntui hyvälle. Pitkästä aikaa hän tunsi olevansa osittain onnellinen. Hermione yritti löytää uusia tuoksuja takista. Hän halusi muistaa ne kaikki. Lievä savun haju nousi takista, mutta se sekoittui tuoreen nahkan hajuun. Takki oli uusi.
”Sinun vuorosi kertoa minulle jotain uutta itsestäsi”, mies hymähti ja lopetti hiusten näpertämisen.
”Sinä tunnut tietävän kaiken minusta.”
”En kaikkea. Haluaisin kuulla jotain syvällisempää.”
”En lupaa mitään erityistä”, nainen piti tauon ja sitten hän aloitti hitaasti: ”Minä pidän opiskelusta ja kaikki olettavat minun tekevän aina parhaani. Välillä minä haluaisin pitää päivän, jolloin olisin aivan joku muu. Haluaisin oikeasti hullutella.”
”No tuo oli täysin uutta.”
”Jos et pidä salaisesta haaveestani, jonka sinulle juuri paljastin, voit lähteä. Minä en ainakaan estä!” Hermione tiuskaisi ja liikahti miehestä poispäin nopeasti. Hän nappasi takin pois päältään ja heitti sen varjoihin.
”Ei! En lähde. Minä oikeastaan pidän haaveestasi”, mies sanoi ja kuljetti karheaa sormeaan hitaasti naisen selkärankaa pitkin.
Hermione jähmettyi siihen paikkaan ja rukoili mielessään, että varjo ei lopettaisi. Sormi jatkoi hiljalleen matkaa ja alkoi saapua mekon reunalle. Se tunnusteli hitaasti pehmyttä ihoa mekon vieressä. Alaselän sileys sai miehen haluamaan lisää. Hän hipaisi toisella kädellään naisen rintaliivien olkainta sivummas ja hamuili huulillaan naisen kaulaa. Hermione tunsi miehen rauhallisen hengityksen kaulansa kohdalla. Hän oli kauttaaltaan kananlihalla. Varjo mietti hetken mitä tekisi seuraavaksi. Hän olisi kovasti halunnut jatkaa, mutta päätti lopettaa. Kaikki se oli kiellettyä heidän kahden välillä.
Nainen ei kestänyt tiedottomuuden tunnetta. Hänen oli pakko saada tietää, kuka tämä mysteerinen varjo oli. Hermione teki nopean liikkeen ja sai juuri käännyttyä katsomaan miestä, mutta mies oli nopeampi. Hän oli samaan aikaan hypännyt hämärään.
”Miksi? Miksi en saa nähdä sinua?” nainen kuiskasi tuhraantuneena ja hänkin nousi seisomaan.
”Se pilaisi kaiken.”
”Paskat. Minulla ja Ronilla menee nyt jo niin huonosti. Luuletko että se voisi mennä vielä enemmän pilalle?!” Hermione huudahti ja tajusi vasta sitten, mitä oli sanonut. Hän tajusi myös sanoneensa totuuden.
”En tarkoita sitä! Mitä vitut piittaan koko Weasleysta!” Mies huusi tuskaisesti. Hän ei voinut sanoa totuutta suoraan. Hän tiesi, ettei Hermione hyväksyisi häntä.
”Minä…” nainen aloitti.
”Hermione?! Oletko tulossa sisälle? Sinähän palellut! Oletko siellä jonkun kanssa?” Ron huusi juuri silloin ovelta. Hänestä näki, että hän oli juonut.
”Tulen silloin, kun haluan! Ja ei! Täällä ei ole ketään muuta”, tyttöystävän hermot alkoivat pettää – kummankin kanssa: poikaystävän ja miehen.
”Minun pitää varmaan lähteä sisälle. Täällä on tosiaan kylmä. Kiitos takista”, Hermione sanoi ja tarjosi takkia takaisin miehelle.
”Ei!” varjo huudahti. Hän harppasi Hermionen luo ja otti häntä hartioistaan kiinni. Tyttö erotti kalpean ihon ja sängettömän leuan. Hahmo oli häntä puolipäätä pidempi ja vaaleat hiukset ulottuivat hartioille.
”Enkö saa mennä?”
”Ei mene vain, mutta pidä takki”, mies kääntyi hämmentyneenä naisesta poispäin. Näytti siltä, että hän lähtisi. Mutta sitten hahmo pysähtyi.
”On asia, jonka olen halunnut tehdä kolmannesta luokasta lähtien”, mies totesi.
Hän harppoi takaisin ja otti Hermionen olkapäistä rajusti kiinni. Hän painoi huulensa naisen omille ja rutisti intohimoiseen syleilyyn. Kaikki tuli Hermionelle yllätyksenä, mutta hänellä ei ollut mitään varjon suudelmaa vastaan. Miehen huulet ahmivat hänen omiaan ja kieli raotti niitä hellävaraisesti. Hermione piti silmänsä kiinni ja vastasi suudelmaan ilman käskyä. Hän nosti kätensä miehen hiuksiin ja painautui miestä vasten.
Mies irrottautui naisesta ja kääntyi nopeasti selin häntä kohti. Kumpikin tasasi hengitystään.
”Ehkä jonain päivänä kaikki voi olla mahdollista”, varjo totesi hiljaa.
”Meidän kohdallammeko? Kuka olet?” Hermione kysyi.
”Saat sen selville, jos todella haluat tietää”, mies katosi yön pimeyteen jättäen Hermionen seisomaan nahkatakin kanssa. Nainen kosketti huuliaan ja toivoi, että saisi kokea sen kaiken uudestaan. Hän katsahti taloa vieressään, jossa juhlittiin häntä parasta aikaa. Nainen ei halunnut mennä takaisin sisälle. Hän lähti kävelemään bussipysäkkiä kohti.
*****
Hermione istui bussissa. Se oli melkein tyhjä. Vain puolihumalainen nainen etupenkillä ja rapistuneen näköinen kulkuri hänen vieressään. Hermione oli vetänyt nahkatakin ympärilleen tiukasti. Hän toivoi, että olisi vaihtanut vaatteet ennen kuin oli päättänyt lähteä.
Nainen katsoi ulos. Pimeää, hämärää, koleaa… Nuo sanat kävivät kuvaamaan säätä ja hänen oloaan. Ainoa asia joka häntä lohdutti oli mysteerinen varjo ja nahkatakki. Vaatteesta huokuva partaveden haju sai ajatuksista hieman kirkkaampia. Nainen alkoi tutkia takkia tarkemmin valossa. Takin vuori oli tummanvihreää silkkiä. Nahka oli varmasti aitoa. Takin selän vuoressa tuntui pieni merkki, johon oli merkattu tarkasti koko ja materiaalit, sekä valmistusmaa. Hintaa unohtamatta. Hermionen silmät pyöristyivät kun hän näki sen: 1 200 puntaa. Ei mikään halpa takki. Antaisiko kukaan täysin tuntematon hänelle näin kallista vaatetta?
Hermione sulki silmänsä ja mietti mitä mies oli sanonut hänelle. Hän oli kertonut hiljalleen olleensa Tylypahkassa samaan aikaan kuin hän. Mies oli ollut hoikka ja pitkä. Hänen ihonsa oli ollut melko vaalea.
”Voi vittu”, Hermione henkäisi ja painoi bussin nappia jäädäkseen pois. Samalla hän tutki takin uudestaan läpi. Merkki, sitä hän nyt etsi. Hän ei ollut katsonut tietoja enempää, kun oli nähnyt hinnan. Löytyi! Merkin toisella puolella luki takin omistajan nimi.
Hermione oli ollut oikeassa.
*****
Nainen painoi ovikelloa hermostuneesti ja odotti. Hetken mielijohteesta hän oli tullut tänne. Vain sen yhden hetken mielijohteesta. Mitä hän oli menossa tekemään?
”Granger. Mitä sinä täällä teet?” Draco Malfoy kysyi hämmästyneenä, kun hän avasi oven.
”Minä tulin palauttamaan nahkatakkisi. En tarvitse sitä enää”, Hermione vastasi ääni täristen. Hän tiesi, että takki oli Dracon. Hän oli siitä aivan varma.
”Mistä sinä? Miten sinä?” miehen ääni ei pysynyt tasaisena.
”Arvasin aluksi. Oman takkinsa nimeäminen ei ollut tässä tapauksessa kovin järkevää. Siis jos halusit pysyä tuntemattomana”, nainen sanoi ja tärisi jännityksestä.
”Pidä se. En tarvitse sitä”, Malfoy sanoi ärtyneesti ja alkoi sulkemaan ovea.
”En. Minä en halua ottaa näin kallista takkia! Varsinkaan lahjuksena!” Granger huudahti, ennen kuin ovi olisi sulkeutunut.
”Ajattele sitä syntymäpäivälahjana”, miehen ääni yritti kuulostaa kylmältä.
”Se on sinun ja miesten takki! Mitä Ron sanoisi?” Hermione huusi takaisin ja hänen silmäkulmiinsa ilmestyi kyyneleet.
”Vitut siitä Weasleysta! Minä en tee tuolla takilla enää mitään! Heitä se vaikka menemään!” Draco huusi ja pamautti oven kiinni.
”Minä en halua heittää sitä pois”, Hermione kuiskasi itsekseen ja nojautui oven pieleen. Kyyneleet alkoivat virtaamaan hänen kasvojaan pitkin.
Ovi avautui hitaasti uudelleen
”Oikeasti. Minä en osaa käsitellä itkeviä naisia”, Draco kuiskasi. Ylimielinen ilme oli hävinnyt hänen kasvoiltaan.
”Tunti sitten sinä osasit.”
”Jospa koitan sitten samaa menetelmää.”
Draco heilautti oven kokonaan auki. Kaappasi Hermionen syliinsä ja suuteli häntä. Nainen sulki silmänsä ja antautui Dracon huulille. Sydän hyppäsi pois paikoiltaan ja jätti pari lyöntiä väliin, kun mies puraisi hellästi hänen alahuultaan. Hermione oli haaveillut saavansa suudella varjoaan uudestaan. Nyt hän sai. Nainen painautui miestä vasten tiukemmin koko vartalollaan ja leikitteli miehen hiuksilla sormillaan. Miehen kurkusta pääsi hiljainen murahdus, kun syntymäpäiväsankari sipaisi nopeasti kielellään miehen huulen sisäpintaa.
Varjo kuljetti käsiään Hermionen selkää alemmas hapuillen vetoketjua. Näppärin sormin hän sai siitä kiinni. Hitaasti, mutta varmasti hän alkoi avata vetoketjua.
”Näkeekö joku?” Nainen kysyi huohottaen. He seisoivat edelleen ulkona.
”En usko. On pimeää”, Draco vastasi ja hamuili huulillaan Hermionen kaulaa.
”Hyvä on. Tee se, mutta vain jos kukaan ei näe.”
”Lupaan, että tämä pysyy meidän välisenämme.”
”Salaisuutena?”
”Niin. Salaisuutena.”
