Jokuwannab; Ehkäpä se ei ajatellu mitä teki x)) Jos vielä jaksat lukee ni tossapa tietoo ->
praline; Nyt :3
Popcornizer;
Jatkoa jatkoa : D Tulee tulee...
Narcy; Oi! kiva et tykkäsit : D No eihän Harry mikään kuolonsyöjä-kuolonsyöjä oo : D Tommonen raukkaparka pakotettu... =(
Yaay... Tää oli valmis 2 kuukautta sitte, mutta betasta ei kuulunu mitään : D Laitanpas sitte muuten... Ja haluan rakentavaa palautetta... =(
Warnings: Ällö klisee fluffi...
BEHOLD OSA 11!
Aamun ensimmäiset auringonsäteet tulvivat sisään sairaalasiiven ikkunoista ja osuivat erään platina-hiuksisen luihuispojan kasvoille saadakseen tämän heräämään.
"Ugh", sanoi poika ja käänsi kylkeä. Pian huoneen täytti höyryävän teen ja juuri leivotun leivän tuoksu ja tämä jos joku sai ruualle person nuorukaisen heräämään ja nopeasti.
Harmaat silmät avautuivat hitaasti, mutta varmasti ja jo parin minuutin kuluttua poika istui sänkynsä laidalla leipä suussaan ja hiukset räjähtäneinä. Dracon jyrsiessä leipää aurinko nousi täyteen hohtoonsa ja pian koko sairaalasiipi hohti valossa. Ensimmäisen kulauksensa juotuaan poika räpytteli silmiään laiskasti ja totesi heränneensä kunnolla. Hän katseli huonetta ja totesi että ne pari muuta oppilasta huoneessa nukkuivat vielä.
Kello seinällä näytti kahdeksaa aamulla ja pian ihmisiä tulvisi kyselemään tapahtumista, eikä poika jaksaisi vastata yhteenkään kysymykseen. Kaikki tapahtunut tuntuikin vain kaukaiselta unelta, jota ei koskaan ollut tapahtunut ja Granger tulisi käytävällä vastaan väitellen Potterin ja Weaslyn kanssa läksyistä. Draco ei ollut voinut tappaa ketään, ei hän olisi kyennyt siihen, mutta silti kaikki todisteet väittivät toisin. Ehkä se oli vain myrkky, eikä Dracolla olisi ollutkaan mitään osuutta asiaan. Poika naurahti ajatukselle ja painoi pään käsiinsä, joissa vielä juuri ollut leivänpala oli juuri kadonnut.
Poika ei halunnut sulattaa ajatusta siitä, että saattaisi joutua Azkabaniin ja hänet nimettäisiin kuolonsyöjäksi, vaikka mikään ei lähiaikoina Azkabanissa ollut pysynyt, oli se silti kaamea ajatus. Tosin Dracon itsemurhayrityksen jälkeen Dumbledore saattaisi uskoa että Draco katui tekoaan ja ehkäpä antaisi hänelle vielä mahdollisuuden.
Mungon psykologinen osasto ei ollut kovin houkutteleva vaihtoehto, mutta todennäköisin kuitenkin. Poika huokaisi ja katsoi kattoon. Hän ei tiennyt mitä tehdä ja epäili joutuvansa Mungoon kuukaudeksi jos onnituisi esittämään seonnutta. Azkabanin hän jättäisi mielusti pois laskuista, mutta sitten oli vielä mahdollisuus karata ja etsiä turvaa ja ainut paikka mistä hän sitä saisi olisi Voldemort. Poika nauroi ironialle. Ja jos hän aikoi karata, hänen pitäisi toimia nyt. Hän punnitsi vaihtoehtoja ja tuli tulokseen että Mungo oli turvallisin, eikä kuukausi ollut niin pitkä aika, jos sen jälkeen ei olisi järkyttävää määrää ihmisiä niskassa roikkumassa.
Pojalle tuli mieleen Potter ja mitä hän aikoi tehdä. Draco oli varma että hän suunnittelisi kostoa ainakin jossain määrin, tosin blondi ei ollut enää varma tulisiko kosto kohdistumaan häneen vai Voldemortiin lähiaikojen tapahtumien saatossa. Onnistuisikohan Potter juonen kehittelemisessä ilman Grangeria?
Samassa poika ahdistui. Hän oli oikeasti vienyt ihmisen elämän, elämän joka olisi mitä luultavimmin ollut tärkeä ja arvokas. Kyseinen henkilö oli myös pitänyt elämästään ja olisi halunnut omistaa tulevaisuuden. Draco kauhistui ja alkoi täristä. Hetken päästä poika itsi jo avoimesti. Kuvitteelliset köydet kietoituivat pojan ympärille ja kuristivat häntä, tai niin hänestä tuntui...
Hetken kuluttua Pomfrey tuli tarkastamaan potilaitaan ja Draco tärisi vieläkin, tosin hän ei itkenyt enää. Hoitaja katsoi Dracoa paheksuvasti, mutta toi tälle kuitenkin uni- ja pahoinvointilääkkeitä. Draco myös huomasi purkin rauhoittavia.
Loppupäivän Draco esitti olevansa tolaltaan ja se tuotti tulosta, nimittäin seuraavana päivänä hän löysi itsensä mielivikaisten joukosta.
***
Neljän valkoisen seinän sisällä oli tylsää ja ehkä hiukan pelottavaakin. Onneksi paikasta puuttui se jästien stereotypinen kuva mielisairaaloista, joissa patterit olivat katossa, sekä kaikki terävä oli viety pois paikasta. Silti parantajat kohtelivat osaston potilaita varoen ja pitäen heitä kyvyttöminä normaaliin ajatteluun. Olihan niitäkin, mutta että kaikkia piti pitää täysin järjiltään olevina.
Potilaat olivat jotkut ihan normaaleja ja mukavia, kun taas vakavimpia potilaita sai juosta pakoon kuin viimeistä päivää, jos he sattuivat pääsemään karkuun parantajilta, vaikka sitä sattui harvoin, oli Draco sitä jo pari kertaa päässyt todistamaan. Hän oli saanut niinkutsutun ystävän, jolle puhuikin ja kertoi kuulumisiaan. Aurora oli joutunut osastolle jo nuorena. Hän oli joutunut todistamaan kun hänen hänen koko perhe oli tapettu ja hän oli ollut ainut, joka oli päässyt piiloon hyvin taitavasti ja saanut pahat traumat, joiden vuoksi hän ei oikein luottanut kehenkään ja pysyi mielusti Mungossa.
Draco oli arvannut oikein, kun oli luullut joutuvansa olemaan Mungossa kuukauden. Hän oli myös joutunut korvaamaan suuren summan Hermionen kuolemasta ja tulisi luultavasti maksamaan koko elämänsä. Hän oli myös saanut aikaa ajatella rauhassa, joka oli antanut hänelle vähän suuntaa, minne edetä. Hän ei todellakaan pystyisi tappamaan ja tulisi myös pyytämään anteeksi mahtipontisesti kaikilta Grangerin läheisiltä. Draco oli myös ajatellut kuinka paljon kaikki nämä järjettömät tapahtumat olivat saaneet hänen näkökantansa muuttumaan, esimerkiksi Potteria hän ei vihannut enää laisinkaan, hän oli vähän kuin ystävä, muttei silti lähelläkään. Draco pystyi arvostamaan kuinka hyvin toinen tuli silti toimeen kaiken tämän kanssa, jonka vuoksi Draco pysyi arvostamaan ja ihailemaan Potterin olemusta ja luonnetta. Ja olihan Potter ainut joka koki saman tuskan...
Selene oli joutunut käymään täällä hoidossa siipensä menetettyään ja Draco oli kuullut häneltä, ettei paikka ole niin kamala. Selenen puheet myös antoivat Dracolle hyvän kuvan, siitä mitä vielä oli edessä, joten ehkäpä hän sattuisi pärjäämään hyvinkin.
'Toivottavasti Voldemort on tyytyväinen", blondi ajatteli turhautuneena. Hän uskoi että hänen vaivannäkönsä korvattaisiin ja hän saisi vielä hyvän aseman Voldemortin joukoissa, tosin hän ei ollut enää yhtään varma halusiko hän sitä. Jos kuolonsyöjänä olo merkitsisi vain tappamista ja melkeinpä viattomien ihmisten kiduttamista, hän ei halua olla mukana, mutta ei ole enää mahdollista perääntyä. Hän saisi arvonimen; murhaaja ja saisi ehdottomasti kuolemantuomion jos tekisi vielä yhdenkin rikkeen.
Vaikka Granger olikin vain yksi henkilö vielä, hän maksaisi loppuikänsä ja joutuisi käymään kaiken maailman hoidoissa. Hän oli onnekas että sai syytettyä tekonsa mielenterveydelleen, eikä näin joutuisi istumaan loppuelämäänsä Azkabanissa.
'Mitähän Potter aikoo tehdä kostoksi?... ' Dracon ajatukset harhailivat parin viikon takaiseen kohtaukseen järvellä ja siihen mitä oli tapahtunut.
'Ehkei hän aio kostaa... Hänhän silti esti itsemurhayritykseni ja jopa elvytti.' Nyt hän ajatteli jo miten paljon Potterin on täytynyt hävetä kohtausta jälkeenpäin ja Draco virnisti.
Maatessaan epämukavalla sängyllään Draco pystyi nähdä Potterin punastelevan vain pari senttiä hänen omien kasvojensa yläpuolella ja tajusi että ne huulet olivat juuri koskeneet Dracon omia... Tavallaan suudelma, mutta silti jotain ihan muuta. Dracoa hymyilytti ajatus siitä, että Potter olisi vapaaehtoisesti suudellut Dracoa... Ehkäpä hänen olisi pitänyt kauhistua ajatusta, mutta nyt se vain huvitti...
Toisaalta oli ymmärrettävää että he olivat joutuneet käymään jo paljon läpi yhdessä ja oli vielä se tieto, että Potter silti pelasti hänet, vaikka Draco luuli että Harry haluaisi päästä hänestä eroon heti ensimmäisen mahdollisuuden tullen.
Mitäpä jos toinen olisikin kiintymyksen arvoinen?
A/N; Ja kirjotin tän osan ennenku kuulinkaan Narutosta... Ja luin uusiks ja tajusin et Aurora on aika kopio Sasukesta O_O
