Haaalllooowwww, Eka olit ^^
Toivottavasti on tarpeeks pitkä, *kattelee omia simssejään* VOLDU <3 Kiitos kommentista ^^
Whitegirl Kiitooossss ^^ Ite en oikeastaan ees tajua miten kuvailen tunteet ja sit ku kuulee että se on hyvin niin aaaaaa...
Melynna, Uu.. Ehket nyt ihan koko yötä ^^ Kiitos että kelpaa
romance91, Tack =) Jatkoa tässä;
Whitegirlille kiitos betauksesta!!!Luku 7
Harryn pää kuhisi kysymyksillä, mutta tajusi kumminkin olla kysymättä niitä, poika hänen edessään oli ilmeisesti mennyt juuri raskaan matkan ja halusi ajatella.
Miksei hän halunut kuolonsyöjäksi...?
Mikä oli muuttunut..?
Harryn kuva Dracosta oli kyllä muuttunut sen keskustelun Siriuksesta myötä, muttei hän olisi silti arvannut että tämä kääntäisi niin vahvan kantansa siitä että vain kuolonsyöjäksi tuleminen oli tärkeää. Harry upposi ajatuksiinsa kunnes Draco herätti hänet ajankohtaisella kysymyksellä;
"Mistä täältä pääsee ulos ja missä edes olemme?" Poika oli selvästi rauhoittunut paljonkin. Harry katseli hetken ympärilleen ja päätti että he olivat Rääkyvän Röttelön kellarissa. Hän ei sanonut mitään vaan lähti kulkemaan uloskäynnille ja Draco seurasi perässä.
***
He saavuttivat Tylypahkan ovet vieläkin hiljaisuudessa kunnes Draco huomautti;
"Nähdään!" Sitten poika katosi kulman taakse ja Harry lähti tupaansa päin ahdistuneena...
Hermione...
Harry ajatteli että olisi paras ottaa tytöstä etäisyyttä ennenkuin satuttaisi tätä, pelkkä ajatus kumminkin satutti Harrya pahasti, olihan Hermione toinen hänen parhaista ja ensimmäisistä ystävistään.
Hän tuli pian Lihavan Leidin muotokuvalle ja seisoi siinä monta minuuttia ennenkuin uskaltaisi mennä sisään. Harry luokitteli itsensä todella huonoksi ihmiseksi eikä mielestään ansaitse enään yhtään mitään, vähiten ystäviä.
Nykyinen kuolonsyöjä keräsi rohekutensa ja tokaisi salasanan taululle joka aukeni. Harry astui sisään ja huomasi sen onneksi olevan tyhjä. Tai ei sittenkään pisamainen naama kuriksti sohvankarmin yli ja huudahti.
"HARRY! Missä olet ollut?" Harrysta tuntui todella pahalta, hänen ystävänsä todella luulivat hänen olevan sen mukava entinen ihminen.
" ... En missään, älkää tuhlatko sille ajatustakaan", Harry sanoi ja irvisti. Ron katsoi häntä alta kulmien kunnes;
"HERMIONE TULE ALAS HARRY-"
"Ron, Ei!"
"ON TÄÄLLÄ!"
Harry kääntyi poispäin... Hän kuuli askeleet tulevan kierreportaita alas ja sitten toisen huudahduksen joka muistutti Ronin omaa...
"Ja missäs sitä on oltu?!" tiukka ääni kysyi Harryn takaa.
"Ei edelleenkään missään!"
Harry kääntyi, mutta ei millään pystynyt katsoa Hermionea silmiin. Se häiritsi häntä sen verran että tunnetta oli pakko paeta. Hän katosi poikien makuusaliin, eikä häntä pahemmin nähty seuraavan päivän tunneilla...
***
Päiviä meni kun Draco tuli kysymään Harrylta jotain, että miten oli pärjännyt tai muuta, poikaa oli myös ihmetyttäneet mieliala hypyt. Harrya alkoi harmittamaan että oli luvannut toiselle yhtään mitään, osasi tämä olla niin piikikäs välillä, mutta kun muisti sen epätoivoisen katseen, Harry olisi tehnyt saman uudestaan. Hänelle ei kyllä tullut mieleenkään että olisi mennyt kysymyään Nottilta jotain vaikka ongelmia eteen tulikin, omituisia viha kohtauksia Hermionea kohtaan, vaikka Harry yritti pysyä tästä mahdollisimman kaukana.
Ja sitten eräs Taikaolentojen Hoidon tunti, käänsi elämän Tylypahkassa päälaelleen.
***
"Te kaikki tiiätte keijut? Hyvä..."
"Anteeksi professori, mutta eikös keijut ole jotain... kolmannen luokan oppimateriaalia?" joku kysyi. Hagrid remahti nauruun.
"Enkös käsitä oikeen että kuudennella luokalla käsitellään niin sanottuja lumoavia taikaolentoja? Ensi kerralla on veelat?"
"Kyllä, mutta hämykeijut ja-"
"Ne on hämykeijuja ne, nää on niitä joista jästitki kertoo lapsilleen tarinoita", Hagrid sanoi ja hymyili, "Kirja auki sivulta 299!" Luokkaan syntyi täysi touhu kun kaikki ihastelivat kuvia keijuista. "Ja kaikki tietää että nää ei kuole ennen kun niiltä on viety siivet, se on vankilareissu se että olkaas varovaisia. Noniin siis, haluaako joku kertoa jotain faktoja keijuista?" Pari kättä nousi luokassa.
"Neiti Bullstrode saa kertoa."
"No keijut elävät kaikista mieluiten metsälammilla ja niillä ei ole kovin paljon yhteyksiä ihmiseen", Millicent selitti jostain luihuisjoukon uumenista.
"Hyvä, viisi pistettä. Eli te tiiätte miten vaikeeta mun oli saada näitä keijuja suostumaan tulemaan tänne käymään-" luokassa kävi kohahdus, kukaan ei ollut koskaan nähnyt niitä niin mystisiä olentoja. "eli haen ne tänne, muodostakaa parit, yksi keiju on yhden parin tutkittavana ja ottakaa huomioon että niitä pitää kunnioittaa ja pitää ihmisen arvoisina." Hagrid käveli mökin ovelleen ja avasi sen. Oli kuin sisältä olisi hyökännyt sateenkaari, värit leiskuivat yhdessä kasassa kunnes tämä pilven näköinen ilmestys hajaantui pareille jotka olivat muodostuneet. Kukaan ei osannut sanoa mitään kun pienet ihmisen oloiset olennot tulvivat teltan alle jossa tunnit pidettiin sateella.
***
Draco istui maassa Pansyn vieressä ja seurasi kuinka keijut yrittivät valita mille parille menisivät esittämään itsensä. Pian heidän eteensä lensi sinertävä noin seitsemän tuuman korkuinen vanhahkon oloinen mieskeiju.
Pansy örähti turhautuneena ja mulkaisi Dracoa, jota ei kiinnostannut edes hymyillä, ei ollut vähään aikaan.
"Tervehdys", Keiju sanoi masentuneesti ja odotti vastausta.
"Moi", tuli kuorossa pettyneen näköiseltä kaksikolta. Hagridin ääni kantautui luokan edestä;
"Saatte kysyä keijulta mitä haluutte ja teette sitte niistä esitelmän!" Draco katseli ympärilleen ja huomasi että muilla näytti olevan pirteitä ja nuoria keijuja, heidän takanaan Crabbe ja Goyle tökkivät keijua ihmestyneen näköisinä, Blondi luihuinen tunsi pientä sääliä keijua kohtaan, sen vihreä väri näytti ailahtelevan ruskeaan ärsyyntyisyneisyydestä aina kun toinen gorilloista örähti tai tökkäsi keijua. Hän keskitti huomionsa sitten olentoon edessään ja aloitteli kyselyn.
"Mikäs on nimesi?"
"Lacus."
"Ai. Käsitykseni keijuista on luonnonläheinen, pitääkö paikkansa?" Draco jatkoi tylsistyneesti kun Pansy katseli ympäri luokkaa.
"Kyllähän tuo." Keiju näytti vastaavan mahdollisimman lyhyesti.
"Missäs on yleisin asuinpaikka?" Draco yritti hymyä, mutta epäonnistui surkeasti.
"No jaa, järvillä, lammilla..." Saarna jatkui turhankin pitkään, ehkei keiju ollutkaan niin vähäpuheinen.
***
Harry seurasi kiinnostuneena Crabben ja Goylen kinastelua kumpi saisi puhua keijulle, molemmat olivat aivan haltioissaan, heille oli sattunut näköjään aika nuori keiju. Harry ei jaksanut kiinnittää huomiota omaan työhönsä kun Ron piti keijulle kyselyä joka oli harvinaisen tunkeileva. Heille oli sattunut juuri murrosiän saavuttanut naispuolinen keiju, joka vastaili aika töykeästi.
Harry säikähti kun huomasi että Crabbe roikkui keijun toisessa siivessä yrittäessään saada sitä Goylen käsistä, joka puolestaan tarttui keijun toiseen siipeen. Siitä aika lähti kulumaan hitaasti, kuin madellen. Hagrid huomasi kinan ja äkkiä lähti juoksemaan kohti gorilloja. Liian myöhään, Harry näki kun keijun siivet repesivät selästä ja hopeinen veri valui pitkin keijun selkää, sotkien kaikki vaatteet. Olento huusi niin paljon kun pystyi, ei sitä tunnetta kai pystyisi edes kuvittelemaan, kipua, tuskaa, kauhua, pahempaa kuin kuolema.
Keijun koko alkoi kasvaa ja ääni voimistua, veri joka vuosi vielä äsken hopeana muuttui punaiseksi. Kun hahmo alkoi näyttää jo ihmiseltä joka istui maassa omien jalkojensa päällä, vielä äsken elänyt keiju avasi silmänsä ja katsoi ympärilleen, huuto muuttui itkuksi joka ei nähnyt loppua.
Harry vilkaisi ympärilleen, kaikki olivat kauhuissaan ja van tuijottivat uutta ilmestystä.
"KAIKKI ULOS!" Hagrid huusi ja pian teltta tyhjeni, taakse jäin vain yksinäinen hahmo maahan itkemään. Kukaan ei puhunut mitään, Hagrid komensi Crabben ja Goylen Dumbledoren kansilaan ja he lähtivät, taisivat tajuta olevansa todella ongelmissa.
Hagrid meni mökkiinsä eikä tullut ulos. Kaikki jäivät pihalle sateeseen ihmettelemään mitä oli tapahtunut.
Harry huomasi että Draco kuiskasi Nottille jotain ja meni telttaan, Harryn olisi tehnyt mieli mennä perään, mutta tiesi ettei pystyisi puhumaan.
***
Draco sanoi Theodorelle menevänsä sisälle takaisin, ei tuosta voinut selvitä yksin.
"Tulen perässä, kunhan muut porukka hälvenee", Theodore vastasi kun Draco harpaasi ovelta sisälle.
Draco erotti ihmishahmon ja käveli sen luokse, kyykistyi katsomaan oliko kaikki hyvin.
"Mene pois!" kuului vastaus.
"En mene, tulet hulluksi jos olet nyt yksin."
"Et tiedä tästä tilanteesta mitään, joten mene pois!!!"
"Enkö, olosi on hyväksikäytetty? ... Pilattu? ... Raiskattu?" Ruskeahiuksinen teinityttö nosti kasvonsa katsomaan Dracoon, tämä lopetti itkunsa.
"Miten ...?"
"Siten, kyllä sinä pärjäät. Olen minäkin tuosta olostä päässyt jo melkein yli", Draco sanoi ja tämän oli pakko olla hiukan iloinen kun tyttö nousi seisomaan. Samassa Theodore pöllähti sisään ja haukkoi henkeään ennenkuin sai mitään suustaan...
"Miten täällä pärjäillään?" hän kysyi epävarmasti. Hän sai vastaukseksi surullisen hymyn tytöltä, joka oli kyllä kieltämättä kauneinta mitä oli koskaan tullut vastaan, veelojakin oli helpompi vastustaa joka loitsujen kanssa, mutta olento hänen edessään osoitti kauneutta ja särkyvää olemusta yliluonnollisella tavalla, tämän pitkät ruskeat hiukset ja sammaleenvihreät silmät, pitkä nenä ja täydellisesti muodotunut suu saivat aikaan vaikutelman maalauksesta, mutta tyttö oikeasti seisoi hänen edessään vain pari metriä.
"Anteeksi, mutta mikä on nimesi?" Draco kysyi tytöltä joka yritti saada tasapainoaan hallintaan, liian tottunut lentämiseen kai. Kyyneleet vielä vierivät tytön silmistä, mutta tämä taisi nopeasti tottua ajatukseen ihmisenä olemisesta.
"Selene..." Tyttö, nimeltään Selene oli murtumassa taas itkuun kun Theodore otti tytön syliinsä ja halasi. Hetki kului.
"Kiitos, uskon että pärjään, on minua tästä valistettu, mutta yksi asia... Minne menen?"
"Jää tänne!" Theodore huudahti.
A/N: Voi kauhistus... Tää osa on nyt niin järkyttävä kun mahollista ^^ Eikä nyt niin pitkäkään... Ja tuo yks kohtaus on melkeenpä kopioitu Emilie Autumnilta, muttah, toivottavasti kelpaa?
