A/N: Laatua en takaa ja virheistä itse vastaan.
3. luku
"Saatanan homo!" Theodore Nott, Dracon ainoa kunnon ystävä, pamautti makuusalin oven kiinni, herättäen luultavasti loput nukkujat.
Draco huokaisi syvään, tämä oli heidän kolmas paha riita koskaan. Sillä ei edes tuntunut olevan syytä, he vain olivat olleet lähiaikoina kaikesta erimieltä. Hän käveli taaksepäin ja törmäsi sohvaan kaatuen istumaan sille, roikotti päätään matalan selkänojan yli. Hänen katseensa osui nurinkurin olevaan takkaan. Samassa hän vaipui uneen.
Hän heräsi suunniillen keskiyöllä kamalaan kipuun niskassaan. Draco hieroi kipukohtaa ja sen jälkeen silmiään, häntä ei väsyttänyt, vaikka masensi. Hän nousi sohvalta ja päätti lähteä tekemään tarkistusta valvoja oppilaan velvollisuuksiin kuuluen.
Hän ohitti käytävän toisensa jälkeen, ketään ei näkynyt, eikä Dracoa nukuttanut. Hän päätti lähteä käymään korkeammalla linnassa. Hän käveli miljoonat portaat ja päätyi pöllölään. Hän omisti paheen ruokkia Potterin pöllön silloin kun kävi muutenkin tornissa, se oli vain niin kaunis. Draco olisi aina halunnut oman pöllön, mutta oli saanut vain vastaukseksi että yksi perheellä riittää. Hän ei pitänyt tavasta ettei pöllön omistaja välittänyt lemmikistään. Draco kaivoi taskuistaan jotain syötävää jota hän piti aina mukanaan.
"Ole hyvä", Draco sanoi ja lähti.
Hän tuli pohjois-tornille ja säikähti kun kuuli itkun ääniä. Draco avasi oven ja säikähti vielä pahemmin.
"Potter?! Taas! Sinä kuivut kohta jos et lopeta tuota rääkymistä!" Draco naurahti, mutta meni silti kuitenkin sisään.
"Taidan joutua sanomaan Kalkarokselle jotain."
"Ai. Noh, ei se mitään, ei hän välittäisi vaikka kuulisi että olisin tappanut Hermionen", Harry vastasi. Nyt Dracon kauniin harmaat silmät olivat täynnä hämmentyneisyyttä;
"Saanko kysyä miksi itket?" Draco kysyi vältellen kysymistä juuri kuulemastaan vertauskuvasta.
"Mistä lähtien sinä olet välittänyt?" Harry kysyi, ääni kitkeryyttä täynnä.
"Anteeksi nyt vain, mutta huolestun kyllä jos löydän ihmisen keskellä yötä itkemästä kylmässä! En ole sydämetön, tiedätkös", Draco tiuskaisi. Harry vain katsoi häntä halventavasti.
"No okei, itken koska ikävöin Siriusta, hänelle pystyin kertomaan kaiken, hän ymmärsi aina, nytkään en voi vuodattaa sydäntäni kenellekkään", Harry valehteli ja puhkesi entistä suurempaan itkuun, miksi hän ajatteli juuri Siriusta?
"Olen pahoillani... Tiedätkös hän oli minullekkin sukua, aika läheistäkin", Draco sanoi.
Harry kääntyi katsomaan Dracoa tarkemmin. Hänen ilmeensä ei muuttunut, mutta hänen silmistään saattoi huomata että hän hymyili, ne lopettivat kyynelien tuottamisen ja pilkahtivat iloisesti.
"Tiesin, mutten osannut havainnoistaa että välittäisit, tai edes tuntisit." Draco hymyili ja istui Harryn viereen lattialle vanhan sohvan viereen.
"Jos en pystynyt puhumaan vanhemmilleni jostakin, tämä on noloa, mutta kirjoitin hänelle, hän ymmärsi aina", Draco sanoi. Harry tunsi hirveän myötätunnon myllertävän sisällään ja kamalan tarpeen vuodattaa kaikki viereen istuneelle pojalle.
"Wau", sanoi Harry. Pidättäen kysymys ryöppään sisäällän, oliko blondilla jokin vinosti, ei yhtään normaalia tulla vain puhumaan mukavia.
Dracon mielentila oli laskenut, kun asia oli tullut puheeksi. Harryn myötätunnon määrä tuntui pursuavan korvista.
"Hän oli minulle välillä enemmän isä kuin Lucius", Draco sanoi vaivaantuneena Potterin oudosta käyttäytymisestä. Hän oli ensin ajatellut kannella, mutta oli nähnyt niin hyvin että Potter kärsi oikeasti. Hän ei viitsinyt pahentaa tilannetta. Draco kyllä osasi lopettaa ajoissa.
He keskustelivat Siriuksesta kauan. Päätyen siihen että Draco lopulta nukahti, pää toisen pojan olalla. Harry taas oli nukahtanut nojaten sohvaan.
Miksei Sirius koskaan kertonut?***
Harry heräsi rentoutuneessa tunnetilassa ja huomasi Dracon nukahtaneen hänen olalleen. Harry hymyili tietämättömästi ja nosti blondin pään sylistään ja nosti hänet sohvalle nukkumaan. Sitten hän kiirehti syömään. Oli kirkas sunnuntai-aamu ja aurinko porotti jo korkealla. Hän muisti eilisen keskustelunsa Dracon kanssa ja hymyili raukeasti.
Hän saavutti rohkelikkojen pöydän ja kai noin viiden kilon painoisen määrän kysymyksiä missä oli ollut.
"Ööh... Olin kirjastossa ja nukahdin sinne...", Harry vastasi nopeasti, liian nopeasti ja alkoi lappomaan puuroa suuhunsa, ettei kukaan kyselisi enempää. Hän söi vaivaantuneena Hermionen epäilevästä katseesta ja samassa hän tunsi kamalan vihlaisun kädessään. Hän päätti kadota paikalta ennen kuin joku huomaisi hänen tuskansa. Hän päätti suunnistaa pohjoistornille, samalla hän halusi tarkistaa oliko eräs muu herännyt, tälläkertaa vähät välittäen polttavasta kivusta.
Kun Harry saavutti tornin hän näki Dracon vieläkin sohvalla nukkumassa. Harry ei viitsinyt herättää poikaa samalla kun oli itse lähtenyt, koska tämä oli näyttänyt aika väsyneeltä.
"Malfoy, herätys..." Harry tökki poikaa kylkeen. Draco heräsi haukotellen ja säikähti nähdessään Harryn kasvot edessään ja sormen kyljessään.
”No mitä nyt?” Se eilinen sympaattisuus oli kadonnut kuin tuhka tuuleen.
"Sinun varmaankin pitäisi mennä syömään jotain", Harry sanoi ja hymyili, paremminkin irvisti väkinäisesti ja hieroi käsivarttaan. Draco murhati ja mitään sanomatta lähti.
Harry jäi yksin ja meni ikkunan luo katselemaan pihalle. Harry huomasi ettei nähnyt mitään ja kaivoi lasit taskustaan ja haravoi katsellaan pihan sitten uudelleen. Hän näki Hagridin touhuavan mökissään jotain, pari pöllöä Kielletyn metsän yllä. Hän oli siinä vaikka kuinka kauan. Harry huokaisi ja lähti pois.
***
"Harrysta on tullut ihan totaalisen outo", Ron kommentoi juoksevan Harryn perään.
"Niin on, ensinnäkin, hän ei ollut kirjastossa, minä olin siellä", Hermione vastasi. Seamus näytti mietteliäältä, Dean pölähtäneeltä, Neville pelokkaalta, Ginny hätäiseltä, Parvati keskittyneeltä ja Lavender väliinpitämättömältä.
"Miten ihmeessä sinä pääsit rohkelikkoon?" Hermione kysyi Lavenderilta. "Olisit kuulunut luihuiseen, olet niin ärsyttävä välillä." Nyt Lavender näytti liioitellun loukkaantuneelta.
"Anteeksi nyt vain, mutta sinä kuuluisit korpinkynteen, neiti näsäviisas", Hän sanoi ja lähti töykesti pois paikalta.
Ron katseli opettajien pöytään ja keskitti huomionsa erityisesti kahteen ilmeeseen. Dumbledore näytti miettivän jotain niin paljon että voisi tippua tuolilta millä sekunnilla tahansa. Kalkaros taas katsoi rehtoria virnistäen hyvin tietäväisesti. Samalla Draco Malfoy tuli sisälle saliin.
***
"Anteeksi", Theodore sanoi heti kun Draco istui hänen viereensä ruokailussa.
"Ei se mitään, niitä sattuu", Draco vastasi.
"Etkä sinä ole homo, anteeksi siitäkin", Nott jatkoi sivuttaen Dracon kommentin.
"
Joojoo, Theo. Rauhoitu, en minä ole vihainen." Theodore rypisti otsaansa, mutta jatkoi rauhassa syömistä. Samassa pöllöt liitelivät sisään ja yksi tiputti Dracolle kirjeen. Poika tutki sen sisältöä ilmeettömänä. Hän nosti katseensa pois paperista ja katsoi Theodorea apua pyytävästi.
”Mitäh..”
”Noh?”
”Isä kutsuu minut kuolonsyöjien kokoukseen ’todistamaan jotain suurta’. Enhän minä edes kuulu sinne?”
A/N: huonoa tekstiä... Kommenttia?
