Title: Peililasinsirpaleita
Author: senna
Beta: eip
Genre: angst, angst ja angst, lievä horror
Rating: K11
Starring: Medeia Selena Lestrange (OC)
(ja tietämättömille tiedoksi, että kyseessä on Bellatrixin tytär)Disclaimer: Medeia on minun, muu on Rowlingin
Quote: Sinä olet erilainen kuin minä, täysin erilainen. Mutta kuitenkin niin samanlainen.Warnings: pahanlaatuista angstia
A/N: Kyseessä siis tosiaan on spinoff ficciini
Palapelisotkuja K11. Medeia on tässä kolmetoistavuotias ja antaa itsestään varmasti täysin erilaisen kuvan kuin Palapelisotkuissa. Mutta tähänkin on selitys olemassa, sillä kolmentoista vuoden ikä oli tyttöselle hankala, jonka vuoksi ehkä näin. Ja Palapelisotkuja lukeneet huomatkaa, ettei Medeian tästä vaiheesta ficissä ollut mitään vaan noin kahdentoista vuoden iästä hypättiin suoraan kuuteentoista, joten... No, tässäpä tämä, olkaa hyvät.
PeililasinsirpaleitaPienikokoinen, siro ja hento tyttölapsi katselee minua. Hän keikistää päätään samaan aikaan kanssani, hänen ilmeensä ja eleensä ovat kuin kopioita omistani. En voi olla ihmettelemättä, kuinka joku voikaan olla niin samankaltainen kuin minä.
Mutta kyllä joku voi. Minun peilikuvani, kaksoseni. Ainoa, joka ymmärtää minua, hyväksyy minut seuraansa, vaikka olenkin tällainen. Me olemme identtiset, eroavaisuuksia ei ole. Mutta vaikka puhunkin hänelle, ei hän koskaan vastaa. Hän on vain vaiti ja kuuntelee, ei sano sanaakaan. Toisinaan toivoisin hänen olevan todellinen. Se on kuitenkin turha toivo. Kaksoseni kuuluu toiseen maailmaan, joka on kaukana omastani. Ja vaikka kuinka hartaasti sitä olen jo pitkän aikaa toivonutkin, ei kaksoseni astu peililasin lävitse tähän maailmaan, jolla on annettavanaan vain sirpaleita. Sirpaleita, jotka viiltävät auki jalkapohjien pehmeän ihon.
Onhan täällä toki yksi, kenelle voisin puhua. Sinä. En kuitenkaan tahdo puhua sinulle, sillä sinä vihaat minua kuten minäkin sinua. Etkä sinä ymmärtäisi, voisi koskaan edes tulla ymmärtämään. Sinä olet erilainen kuin minä, täysin erilainen. Mutta kuitenkin niin samanlainen.
Sinun näkemisesi saa minut voimaan pahoin. En kestä läsnäoloasi, josta olen tietoinen joka ikinen päivä, joka ikinen sekunti, jonka vietän tässä rakennuksessa. Minä en tahdo sinua lähelleni, en tahdo edes nähdä sinua. Mutta minun on pakko, sillä sinä pakotat minut siihen. Et ymmärrä, kuinka paljon olen sinun vuoksesi joutunut kärsimään. Ja miksi edes ymmärtäisit? Et sinä koskaan ole nähnyt pintaa syvemmälle. Tai sitten sinä vain sokeasti kieltäydyt näkemästä.
Enää neljä vuotta niin pääsen pois täältä. Sitten olen vapaa kaikesta, aivan kaikesta, eikä minun enää koskaan tarvitse palata tähän rakennukseen, jossa elämäni tuhottiin tai nähdä sinua. Sinä pilasit minun lapsuuteni, koetit turhaan saada minusta aikuista aivan liian varhain. Se todistaa vain jotain sinusta itsestäsi, siitä, ettet vielä itsekään ole aikuinen. En minä voi asua sinun kanssasi, minun pitäisi päästä jonnekin muualle.
Mutta minne minä muka menisin? Sinun siskosi luokse? Älä naurata, en ikinä. Siskosi on liian paljon sinun kaltaisesi. Ylpeä, koppava, ei välitä muista kuin itsestään. Ja ehkä pojastaan. Toisen siskosi luokse? Enhän ole koskaan edes tavannut häntä, sillä välinne ovat olleet poikki jo ties kuinka kauan. Ei minulla ole mitään muuta paikkaa, joudun vain kitumaan täällä sinun seuranasi.
Sinä et hyväksy minua, et pidä minusta tällaisena. Pitäisikö minun muuttua? Pitäisikö minusta tulla kiltti ja kuuliainen lapsi, totella jokaista sinun sanaasi sanomatta lainkaan vastaan? Olisinko sitten edes jollain tavoin hyvä, kelvollinen? Epäilen. Saan olla täysin oma itseni vain kaukana kotoa, koulussa. Tai sitten vaihtoehtoisesti serkkusi luona. Serkkusi, joka on aina ollut minulle kuin isä. Hänen luonaan olen aina tuntenut itseni hyväksytyksi, jopa rakastetuksi. Täällä en ole koskaan saanut sellaista tuntea. Sen vuoksi tahdonkin vain pois, tahdon vapauteen. Tahdon, että päästät minusta irti ja annat minun lentää. Et sinä voi määrätä minun elämääni, se ei ole sinun. Minun elämäni, minun päätökseni ja valintani, joihin sinun aina täytyy puuttua. Etkö kerrankin voisi jättää minua rauhaan, antaa minun vain olla? Enkö kerrankin saisi tehdä oman mieleni mukaan? Aina sinulta löytyy jotain vastaansanomista kaikkeen. Etkö kerrankin voisi olla huutamatta minulle siitä, kuinka huono ihminen minä olen? Minä en kestä kuunnella sinua, olet polkenut minut jalkoihisi. Sen vuoksi vihaan sinua niin kuin sinäkin minua.
Silmäni kääntyvät taas katsomaan kaksostani. Ainoaa, joka ymmärtää minua. Eikä hänkään edes ole todellinen. Ei vaikka kuinka tahtoisin. Nyt minua takaisin katsovat ainoastaan tummat ja tyhjät, välinpitämättömät silmät, joita mustat kiharat reunustavat. Kasvot ovat huulia myöten kalpeat, tummat varjot silmien alla kielivät huonosti nukutuista öistä. Öistä, joita en sinun vuoksesi ole pystynyt nukkumaan kunnolla. Näen aina vain painajaisia. Saatan säpsähdellä monta kertaa yössä hereille ja huomata itkeneeni, vapisevani kauttaaltaan. En tiedä enää, mitä minun pitäisi tehdä, tahdon vain pois.
Mitä minä olen tehnyt, kun en kelpaa sellaisena kuin olen edes omalle äidilleni?