Anteeksi! Sunnuntai vähän venyi, mutta tässä tulee:)
Brangwen: Pääsiäislomaideasi on kyllä niin loistava, että miun on melkein ihan pakko hyödyntää sitä vielä! Täytyy vaan ensin saada Lily ja Severus yhteen
Tosin Vernon hyppää kuvioihin vasta myöhemmin, mutta odotan jo innolla Jamesin ja Vernonin tapaamista, vaikka siihen nyt meneekin vielä aikaa
Mutta eiköhän ne ennen pääsiäistä. Katsotaan, katsotaan (en halua spoilata:D)
Emmy: Kiitos kaunis jälleen
Kärvistelyä joudutte lukemaan vielä hetken kyllä.. anteeksi siitä
****
Luku 16”Pimeyden Lordilla on valtaa ja voimaa. Hänellä on mahdollisuus saada aikaan muutos”, Avery totesi innostuneena. ”Ja minun isäni on ollut hänen läheisimpiä kannattajiaan hänen kouluajoiltaan saakka!”.
”Hurjaa, sinä varmaan liityt hänen kannattajiinsa koulun jälkeen”, Regulus Musta kysyi, ja katseli vuotta vanhempaa Averyä ihaillen.
”Nojaa, saattaahan siinä käydä niin”, hän vastasi teeskennellyn vaatimattomasti.
”Miten minä olen ollut huomaavinani, että se lordi on keskittynyt enemmän kiduttamiseen ja murhaamiseen, kuin muutosten tekemiseen”, Smith hymähti.
”No se on sivuseikka”, Avery huitaisi kädellään vähätellen. ”Lopullinen päämäärä on nostaa velhot valtaan, ja lopettaa piileskely. Se vaatii uhrauksia.”
”Ja miettikääs ny, oikeastaan vain jästejä on sattunu. Ja niitä idiootteja, jotka yrittää suojella niitä! Jästeille pitää näyttää, missä niiden paikka on!” Mulciber lisäsi.
”Minusta jästeissä itsessään ei ole mitään vikaa, eiväthän he meille mitään voi. Mutta taikaverta ei pitäisi sotkea jästivereen. En ymmärrä miksi puhdasta verta arvostetaan nykyään niin vähän!” Regulus sanoi vakavana.
”Nimenomaan”, Rosier totesi. ”Jästit eläköön omissa laumoissaan, kunhan eivät häiritse velhojen elämää”.
”En usko, että jästin ja velhon suhde voisi edes toimia”, Avery totesi. ”Vai mitä, Prinssi”.
Severus irvisti. Hän ei erityisemmin arvostanut sitä, että hänen puoliverisyytensä otettiin esille tällaisissa keskusteluissa. Hän oli kuitenkin täysin samaa mieltä Averyn viimeisen kommentin kanssa.
”Jep, isäni oli pikkumainen, kateellinen ja katkera, kun äitini osasi enemmän ”temppuja” – niin kuin hän niitä kutsui – kuin hän itse”, hän sanoi. ”Ja lopulta äitini kuoli, koska isällä ei käynyt mielessäkään, että taikuus voisi pelastaa hänet”.
Muut lähellä istuvat nyökkäilivät vakavana, ja myöntelivät, ettei jästien ja taikovien pitäisi ryhtyä minkäänlaisiin ihmissuhteisiin keskenään.
”Ei sitä liiallista kulttuurieroa varten tarvitse olla edes jästin kanssa”, Vanamo puuttui puheeseen. ”Isäni on jostain helkkarin Lapista, Lappalainen. Äiti kertoi, että mies oli voimakas velho, muttei ollut koskaan käynyt kouluja ja käytti voimiaan lähinnä sään ennustamiseen ja porojen paimentamiseen. Ei sillä ollut edes taikasauvaa. Heillä oli hauskaa yhden kesän, mutta lopulta äiti ei kestänyt”.
”Totta. Minusta kaikkien puhdasveristen velhojen ja noitien pitäisi päästä kouluun! Nyt koulupaikat täyttyvät jästisyntyisistä, jotka –”, Avery aloitti, mutta Mulciber keskeytti hänet.
”Jästisyntyiset on kanssa yks kulttuurishokki. Miten niiden voi ees kuvitella pärjäävän meidän maailmassa, kun ne saa tietää siitä vasta Tylypahkan kirjeen mukana!” hän sanoi tuohtuneena.
Severus oli sanomaisillaan jotain, mutta Smith puuttui jälleen puheeseen toisen pöydän äärestä.
”Mulciberia taitaa vaan ketuttaa, että MacDonald peittoaa sen huispauksessa ja Evans… no, kaikessa muussa”, poika totesi kyynisesti, ja jatkoi kirjansa lukemista. Severus värähti, muttei sanonut mitään. Hän vain katseli hiljaa sivusta, kun Mulciber vastasi kommenttiin, ja pian hän Smith ryhtyivät kiukkuiseen sanaharkkaan. Severus oli yrittänyt koko joululoman olla ajattelematta Lilyä, mutta se ei ollut onnistunut erityisen hyvin. Ja nyt kun lukukausi oli alkanut, se onnistui vielä kehnommin. Severus vilkaisi kelloa, ja totesi, että reilun tunnin päästä tyttö odottaisi häntä eteisaulassa. Severus ei ollut erityisen innokas juhlimaan omia syntymäpäiviään, ja hän oli suunnitellut jonkin tekosyyn turvin jättävänsä heidän iltatapaamisensa väliin.
Jos Lily oli tajunnut hänen tunteensa, hän voisi kenties välttelemällä saada tytön uskomaan, että tämä oli vain kuvitellut kaiken. Pelkkä ajatuskin siitä, että Lily alkaisi selitellä hänelle kuinka hänen tunteensa olivat puhtaasti kaverillisia, inhotti Severusta. Hän tiesi sen jo, eikä halunnut kuulla sitä. Suunnitelmassa oli kuitenkin yksi huono puoli: Severus itse. Kaikesta huolimatta hän halusi viettää illan Lilyn kanssa. Ja jos hän alkaisi vältellä tyttöä, Lily alkaisi vain epäillä, että hän salailisi jotain. Lily huomasi sellaiset asiat. Suurista suunnitelmista huolimatta Severus siis odotti kärsimättömästi iltaa. Eihän se mikään ongelma olisi? Hehän olivat viettäneet toistensa syntymäpäiviä aina yhdessä. Ja sitä paitsi..
” – varsinkin sinun pitäisi tietää se hyvin, Severus”, Smith sanoi tylysti, ja havahdutti tämän ajatuksistaan.
”Mitä?” hän kysyi yllättyneenä. Smith harvemmin puhui hänelle.
”Sitä vaan, että viitsisitkö kertoa noille kavereillesi, että jästisyntyiset ovat ihan yhtä kykeneviä velhoja ja noitia kuin muutkin. Sinähän tunnet Evansin, luulisi sinun sentään tajuavan”, Smith toisti kasvoillaan ärsyyntynyt ilme.
”No aina jästisyntyinen noita on parempi kuin jästi”, Severus mutisi. ”Eikä jästisyntyisissä minusta ole vanhempien lisäksi mitään muuta suurta vikaa, ainakaan niissä, jotka pysyvät koulussa muiden tahdissa”, hän jatkoi.
”Musta se on vaan helkkarin epäilyttävää! Mistä kuraveriset on muka saanu taikavoimansa? Älä viitti Prinssi puhua tuolla tavalla, joku vielä luulee, että oot tykästynyt siihen likkaan”, Mulciber sanoi äkäisesti.
”En ole!” Severus vastasi nopeasti. ”Tarkoitin vain, ettei hänen syntyperänsä tee hänestä taidoiltaan huonompaa. Ei se silti tarkoita, että haluaisin –”
”Syksyllähän koko koulu juorusi, että sinä seurustelisit sen kanssa”, Avery keskeytti hänet.
”Se oli typerä vitsi! Me ollaan lapsuudentuttuja, siinä kaikki”, Severus sanoi jo hieman tuskastuneena.
”Hän on aika hyvännäköinen, varo vaan ettei hän onnistu huijaamaan sinua petiinsä”, Vanamo nauroi.
”Hän ei ikinä..” Severus aloitti, mutta nielaisi nopeasti sanat, jotka oli kiukuspäissään melkein päästänyt suustaan. ”En rupeaisi kuraverisen kanssa mihinkään sellaiseen”, hän sanoi sitten kylmästi.
”Hyvä”, Mulciber töksäytti, ja keskustelu jatkui. Severus vajosi takaisin ajatuksiinsa.
Hän oli monessa asiassa samaa mieltä, kuin Avery ja kumppanit. Hänen mielestään oli naurettavaa, että velhot joutuivat piileskelemään jästeiltä, ja salaamaan taitonsa, vaikka pystyisivät helposti hallitsemaan koko jästipopulaatiota. Mokomat salaisuussäädökset olivat johtaneet hänen äitinsä kuolemaan. Jos olisi ollut yleisesti tiedossa, että taikavoimaisen ihmisen voisi pelastaa taikuudella pahankin loukkaantumisen jälkeen, hän ei… Severus nielaisi ja tyrkkäsi ajatukset äidistään kauas mielensä perukoille. Jästisyntyisistä hänellä ei sen sijaan ollut mielipidettä oikein suuntaan eikä toiseen. Lily oli jo kauan sitten todistanut hänelle, että jästisyntyinen saattoi olla ihan yhtä taitava kuin puhdasverinenkin, mutta se ei toisaalta muuttanut sitä tosiasiaa, että tyttö oli jästiperheestä, ja sen vuoksi monien mielestä toisen luokan velhokansalainen.
Kun kello näytti seitsemää, Severus lähti oleskeluhuoneesta ja pujahti käytävään. Kun hän pääsi eteisaulaan, Lily odotteli häntä jo.
”Hyvää syntymäpäivää”, tyttö hihkaisi ja halasi Severusta lämpimästi. Tytön vapaana olevat hiukset kutittelivat hänen nenäänsä, ja tuoksuivat hyvältä. Severus oli aina pitänyt Lilyn hiuksista.
”Kiitos”, Severus sanoi, ja toivoi äänensä kuulostavan normaalilta. Hän työnsi päättäväisesti häiritsevät ajatukset mielestään. Lily päästi irti hänestä, ja astui askeleen kauemmas ja katseli häntä tutkivasti. Severus kurtisti kulmiaan kysyvästi, ja Lily alkoi nauraa.
”Sinä olet kasvanut pituutta”, hän sanoi.
”Mitä? Päivällisen jälkeenkö?” Severus vastasi, vaikka tiesikin Lilyn olevan oikeassa.
”No ei! Mutta en vain ole huomannut sitä. Sinähän olet salaa kasvanut pidemmäksi kuin minä! Mutta toisaalta, sinä olet jo kuudentoista”, tyttö virnisti, ja tarttui Severusta kädestä. ”Mennään”.
He livahtivat tyhjään luokkahuoneeseen, ja sulkivat oven perässään. Kyseessä oli loitsuluokka, ja nurkassa oli kasa pehmeitä tyynyjä, joita oli viimeksi käytetty apuna kangistusloitsujen harjoittelussa. He istuivat tyynykasaan, ja Lily kaivoi laukustaan pienen vihreän lahjapaketin, shakkilaudan, pullon kermakaljaa ja rasian keksejä. Sitten hän ojensi lahjapaketin Severuksen käsiin.
”Hyvää syntymäpäivää, toivottavasti pidät siitä. Tein sen itse”, tyttö hymyili.
”Pitäisikö minun pelätä?” Severus vastasi, ja väisti nauraen, kun Lily yritti leikkisästi huitaista häntä. Lily katseli häntä herkeämättä, kun hän avasi paketin ympärille solmittua nauhaa.
”Sev, ihan totta! Sinun tapasi avata lahjapaketteja on niin turhauttava!” tyttö virnisti, kun Severus lopulta sai solmun auki.
”Sinä olet vain kärsimätön”, Severus vastasi. Ehkä se johtui siitä, että hän harvoin sai lahjoja, tai sitten ei, mutta joka tapauksessa hän halusi avata pakettinsa aina huolellisesti. Lily sen sijaan poikkeuksetta repi lahjakääreet päästäkseen nopeasti käsiksi pakettinsa sisältöön.
”Sinä taittelet siististi auki joka ikisen taitoksen, ja nyperrät auki jokaisen solmun… etkä edes käytä siihen taikaa!” tyttö nauroi.
”Paketin avaaminen on puolet huvista”, Severus vastasi, saaden Lilyn purskahtamaan nauruun.
”Kuulostit ihan Sirius Mustalta!” Lily virnisti.
”Mitä?!” Severus ähkäisi ja lopetti lahjapaketin avaamisen.
”Se oli vitsi, Sev, älä pelästy”, Lily nauroi. ”Satuin kuulemaan, kuinka he keskustelivat tytöistä oleskeluhuoneessa… ja Sirius kehui, kuinka riisuminen on puolet huvista!”.
”Koska minulla ei ole tyttöjä riisuttavana, minun täytyy tyytyä lahjapaketteihin?” Severus irvisti, ja jatkoi lahjapaketin näpertämistä.
”Mies, joka kehuskelee tuollaisilla asioilla julkisesti, on ääliö”, Lily virnisti. ”Avaa nyt jo se paketti”.
Severus sai vihdoin paketin auki, ja avasi sen sisältä paljastuneen pienen yksinkertaisen puurasian. Rasiassa oli siro hopeinen käärme, jonka taustaan oli kiinnitetty kaksi vihreää nauhaa. Severus nosti sen kämmenelleen, ja tutki sitä.
”Se on kirjanmerkki”, Lily sanoi innoissaan. ”Eihän se mitenkään erityinen ole, mutta –”
”Se on hieno, mutta sinut tuntien se ei taida olla vain pelkkä kirjanmerkki”, Severus totesi, ja napautti käärmettä sauvallaan. Se heräsi eloon ja kiemursi hänen sormensa ympärille.
”Voit kertoa sille sivunumerot, jotka haluat muistaa, tai kysyä siltä miltä sivulta jokin tietty asia löytyy. Ja mikäli viimeinen loitsuni toimii, voit asettaa siihen myös salasanan joten kukaan ei pääse salaa katsomaan mitkä sivut olet laittanut muistiin!” Lily virnisti. ”Mitä pidät?”.
Severus hymyili. Lily oli todennäköisesti kuullut liian usein, kuinka hän oli kironnut etsiessään jotain tiettyä asiaa koulun paksuista kirjoista.
”Kiitos, tämä on loistava!” hän sanoi vilpittömästi, ja laski käärmeen takaisin rasiaansa ja pujotti rasian sitten kaapunsa taskuun. Sitten hän nosti shakkilaudan heidän väliinsä.
”Valitsit shakin tällä kertaa, kyllästyit häviämään räjähtävässä näpäyksessä?” Severus kysyi samalla, kun nappulat asettautuivat omille paikoilleen.
”Pöh, vaihtelu virkistää! Kunhan et sitten huijaa, koska minä huomaan sen kyllä!” Lily sanoi teeskennellen vakavaa. ”Ja sitä paitsi, shakkia pelatessa on helpompi jutella”, hän lisäsi iloisempaan sävyyn ja kaatoi kermakaljaa kahteen esiin taikomaansa lasiin.
”Mistähän sinä mahdat haluta jutella? Pitäisikö minun huolestua?” Severus kysyi huolettomasti, vaikka olikin omassa mielessään kaikkea muuta kuin huoleton.
”Tarvitsenko syytä jutellakseni parhaan ystäväni kanssa hänen syntymäpäivänään”, Lily vastasi hieman harmistuneen oloisena, ja käski yhtä valkoista sotilasta astumaan eteenpäin.
”Et tietenkään. Kuule, sinä sanoit, että onnistuit käyttämään lukilitista Petuniaan?” Severus kysyi, ja vastasi siirtoon siirtämällä omaa sotilastaan.
”Jep! Se oli itse asiassa yllättävänkin helppoa”, Lily vastasi pohtiessaan omaa siirtoaan.
”No, hän on jästi, eikä erityisemmin salaile tunteitaan.”
”Hän vihaa minua.”
”Tuskin sinua. Ennemminkin taikuutta. Hän on jästi, hän on kateellinen.”
”Et nähnyt niitä välähdyksiä hänen tunteistaan ja muistoistaan.”
”Näit oikein välähdyksiä? Se on jo aika hyvä!”
”Miten niin?”
”No jos lukilitis ei ole tarpeeksi vahva, et näe välähdyksiä. Saatat tuntea häivähdyksiä toisen tunteista, muttet näe mitään. Olet siis ilmeisesti parempi lukilitiksessa kuin okklumeuksessa.”
”Hei! Sinähän sanoit, että olin hyvä okklumeuksessa.”
”No vasta-alkajaksi kyllä. Mutta se käy ihan järkeen.”
”Miten niin?”
”Sinä olet luonteeltasi kovin avoin, on vaikea oppia piilottamaan tunteitaan, jos ei ole tottunut siihen. Ja taas toisaalta, sinulla on taipumus huomata, jos toiset ovat huonolla tuulella tai salailevat jotain. Minä en osaa lukea toisia ihmisiä sillä tavalla.”
”Joten sinä olet parempi okklumeuksessa, kuin lukilitiksessa, koska olet tottunut salailemaan asioita?”
”Tuo kuulostaa väärältä, kun sanot sen noin..”
”Anteeksi, en tarkoittanut sitä ihan niin. Kuule, saanko kokeilla joskus lukilitista sinuun?”
”Ehkä joskus, mutta jollet ole huomannut, meillä on tässä shakkipeli kesken. Antaisinko sinun vapaaehtoisesti huijata?” Severus virnisti, ja ohjasi ratsunsa syömään yhden Lilyn sotilaista.
Severus huokasi. Shakkipeli oli onneksi hyvä syy kieltäytyä, vaikka hän varmasti pystyisikin piilottamaan peliin liittyvät ajatuksensa tytöltä. Hän oli huolissaan aivan muista ajatuksista. Sellaisista, joiden salaaminen olisi paljon hankalampaa, jos Lily katsoisi häntä suoraan silmiin. Severus olisi halunnut unohtaa nuo tunteet ja ajatukset itsekin, mutta koska he kuitenkin viettivät usein aikaa yhdessä, se oli melko hankalaa.
”Severus, onko sinulla joku tyttö?” Lily sanoi yhtäkkiä saaden Severuksen vetämään juuri juomaansa kermakaljaa henkeen.
”Mitä sinä tarkoitat?” hän yski, ja kiitti jumalia siitä, että yskiminen sentään antoi jonkun tekosyyn punastumiselle.
”Tarkoitin… että oletko ihastunut johonkuhun? Tai siis.. me ollaan aina puhuttu minun suhteistani ja ihastuksistani. Enkä ole koskaan kysynyt sinulta. Etkä sinä ole kertonut”, Lily selitti puhuen melko nopeasti. Lily puhui sillä tavoin nopeasti aina, kun hän yritti selitellä ja peitellä todellisia ajatuksiaan tai aikomuksiaan. Severus nielaisi. Lily tiesi. Lily oli arvannut, ja nyt hän aikoi kertoa sen Severukselle. Hän ei halunnut kuulla sitä, hän ei..
” Millaisista tytöistä sinä edes pidät? Minä olen kertoillut sinulle vaikka mitä, sinun vuorosi”, Lily jatkoi rauhallisemmin, ja Severuksen kurkkua kuristava kauhistus hellitti hieman. Voisiko olla mahdollista, että tyttö kysyi asiasta ihan viattomasti?
”No.. En minä tiedä… kun –”, Severus yritti epätoivoisesti keksiä mitä vastaisi.
”Kai sinä olet sentään kiinnostunut tytöistä, etkä –”, Lily aloitti teeskennellyn kauhistuneesti.
”Hei!” Severus ähkäisi, arvaten millaisiin suuntiin Lilyn mielikuvitus seuraavaksi johtaisi.
”Kyllä minä olisin silti ystäväsi, vaikka olisitkin ihastunut johonkin poikaan. Paitsi ehkä, jos se olisi Mulciber, minä –”
Severus heitti Lilyä puolikkaalla keksillä, ja tyttö väisti sen nauraen.
”Se oli vitsi, Sev!” hän kikatti.
”Mutta oikeasti?” Lily kysyi hetken päästä lopetettuaan nauramisen.
”Mistä sinä yhtäkkiä keksit kysyä tuota?” Severus uskaltautui kysymään. Lily katsoi häntä kasvot vakavina.
”Koska joku sinua on viimeaikoina häirinnyt, kun olet ollut minun seurassasi. Olen miettinyt, johtuuko se siitä, että häpeät minua, mutta olet aina kieltänyt sen, kun olet kysynyt. Ja koska luotan sinuun, uskon että puhut totta, mutta –”
”Mutta?”
”Mietin vain, että ehkä olet ihastunut johonkin sellaiseen tyttöön, jota häiritsee, että paras ystäväsi sattuu olemaan tyttö… Minä ainakin olisin mustasukkainen sellaisessa tilanteessa!” Lily puhui jälleen melko nopeasti, mutta Severus ei enää pelästynyt. Lily oli todennäköisesti huolissaan heidän ystävyydestään, eikä ollut edes ajatellut mitään muuta. Se oli samalla sekä helpottava, että masentava ajatus.
”Ei minulla ole ketään… sellaista. Suurin osa täällä olevista tytöistä on typeriä, ilkeitä, tai sitten vain yksinkertaisesti pelottavia. Enkä ole oikeastaan edes katsellut”, hän totesi katse tiukasti shakkipelissä. Lily oli niukasti voitolla.
”Kuule, mitä jos joku tulee ja löytää meidät täältä? Eihän tähän aikaan illasta saisi olla enää käytävillä, saati sitten luokkahuoneissa”, Severus päätti vaihtaa puheenaihetta. Lily näytti hetken siltä, että olisi halunnut jatkaa edellistä keskustelua, mutta luovutti sitten.
”Minä olen valvojaoppilas, minulla on lupa hiiviskellä käytävillä. Voinhan aina sanoa, että nappasin sinut kiinni luvattomilta retkiltä”, Lily iski silmää hänelle.
”Mitäs minä sanoin, tytöt ovat ilkeitä”, Severus virnisti ja joi kermakaljansa loppuun.
Samassa luokan ovi avautui rämähtäen ja James Potter astui sisään yhdessä Sirius Mustan kanssa. Peter Piskuilan tuli heidän perässään käsissään epämääräinen taiteltu pergamentti.
”Mitä pirua te täällä teette?” Lily kysyi hämmästyneenä ja nousi seisomaan. Musta virnuili leveästi.
”Me nähtiin, että te tulitte tänne, joten me päätettiin tulla katsomaan, ettei vanha kunnon Kalkaros yritä tehdä mitään epämiellyttävää meidän valvojaoppilaallemme. James oli kovin huolissaan”, Musta sanoi, ja tyrkkäsi kaveriaan kylkeen. Potter vilkuili lattialla lojuvaa kermakaljapulloa ja shakkilautaa ja näytti luvattoman hämmentyneeltä. Mitä hän oli oikein odottanut? Severus nousi jaloilleen ja puristi taikasauvaansa. Se siitä mukavasta synttäri-illasta. Lily ilmeisesti arvasi, mitä hän aikoi, sillä astui nopeasti hänen ja kelmien väliin.
”Teillä ei ole lupaa olla käytävillä enää tähän aikaan”, hän totesi viileästi.
”Eipä ole tuollakaan”, Piskuilan totesi tärkeänä, ja osoitti Severusta sormellaan.
”Hän on minun kanssani, idiootti”, Lily äsähti. ”Mistä te edes tiesitte, että me ollaan täällä? Ette te olleet käytävällä, kun me tultiin tänne.”
”Se on salaisuus”, Musta virnisti ja vinkkasi silmää Peterille joka edelleen piteli tyhjää pergamenttia käsissään. Se olisi herättänyt Severuksen uteliaisuuden, ellei hänen katseensa olisi ollut keskittynyt Potteriin, joka näytti hämmästyttävän hämmentyneeltä, ja haroi hiuksiaan. Oliko poika odottanut pääsevänsä leikkimään sankaria? Yllättynyt, kun he olivatkin viettäneet iltaa sulassa sovussa? Heidän katseensa kohtasivat, eikä Severus tiennyt kumpi heistä inhosi toista sillä hetkellä enemmän.
”Mitä sinä yritit? Juottaa hänet humalaan kermakaljalla vai?” Potter sanoi teeskennellyn huvittuneesti.
”Turpa kiinni, James”, Lily vastasi kylmästi, ja vilkaisi samalla Severusta varoittavasti.
”Me oltiin huolissamme sinusta!” Potter vastasi kiukkuisesti, mutta näytti samalla hitusen lannistetulta.
”Älä ole julma Jamesille, hän pelkäsi ihan tosissaan, että löytäisi teidät pussailemasta tuosta tyynykasasta”, Musta nauroi.
Severus värähti, ja oli ottamassa jo askelta eteenpäin taikasauva kädessään, kun Lily heilautti vasemman kätensä hänen eteensä ja osoitti sauvallaan kelmejä.
”Te olette uskomattoman inhottavia! Miksi pirussa teidän täytyy aina olla Severuksen kimpussa? Voisitteko häipyä hittoon täältä?” Lily sähisi.
”Voi James, Lily taitaa olla kiinnostunut toisesta miehestä. En tosin arvannut, että tyttö valitsisi ennemmin Ruikulin, kuin sinut, mutta –”
”TURPA KIINNI SIRIUS”, Lily ja James huusivat yhtä aikaa. Severuksen itsehillintä petti.
”Kuule, pidä hyvänäsi Potter!” hän huudahti vihaisena, katsoi julmasti muita huoneessa olijoita ja ryntäsi avoimesta ovesta käytävälle.
”Severus!” Lily huusi hänen peräänsä, mutta hän ei pysähtynyt. Severus taisteli sitä mielihalua vastaan, että olisi sittenkin kääntynyt kannoillaan ja palannut kiroamaan koko porukan. Hän oli vihainen Lilyllekin. Miksi ihmeessä tytön piti aina hypätä puolustamaan häntä? Ei hän tarvinnut puolustajaa, piruvie! Ja Lily ei ymmärtänyt, että se vain pahensi tilannetta. ’Ruikuli piiloutuu tyttöjen selän taakse’, ’Pelkurikalkaros tarvitsee tyttöjä pitämään puoliaan!’. Ja vielä Potter. Poika oli niin ilmiselvän ihastunut Lilyyn, ja niin uskomattoman kateellinen Severukselle heidän ystävyydestään. Potter vihasi häntä, mutta hän vihasi Potteria vähintään yhtä paljon.
***
Lily huusi Severuksen perään useamman kerran, mutta poika ei edes vilkaissut taakseen. Lopulta tyttö luovutti, ja palasi takaisin luokkahuoneeseen, jossa kesken jäänyt shakkipeli lojui tyynyjen keskellä.
”Oletteko nyt tyytyväisiä?” hän kysyi kylmästi.
”Kuule, meidän pitäisi varmaan mennä”, Potter sanoi yhtäkkiä melko epävarman oloisena.
”Voi kyllä pitäisi. Miksi te edes tulitte? Ettekö te vieläkään ymmärrä, että Severus on minun ystäväni? Ihan älytöntä rynnätä tänne, ja –”
”James oli kyllä ihan oikeasti huolissaan sinusta. Ja mitä minuun tulee, niin toisten yllättäminen pussailemasta on kovin hauskaa hupia”, Sirius naurahti haukahtavasti. Eikö pojan naama jo venähtänyt jatkuvasta virnistelystä?
”Me ei pussailtu, me ei seurustella, hän ei ole minulle vaaraksi. Tajuatteko?” Lily kysyi lannistuneena. Hän vilkaisi uudelleen kesken jäänyttä shakkipeliä.
”Hei… anteeksi. Se oli aika typerästi tehty”, Potter yritti selitellä, mutta Lily ei heltynyt.
”No niin oli. Miksette voineet häipyä edes silloin, kun näitte, että kaikki on kunnossa?”.
”No näithän sinä hänet, hänhän suorastaan huokui halua kirota meidät kaikki jollain julmalla pimeyden kirouksella”, Musta totesi ja Piskuilan nyökytteli vieressä.
”En yhtään ihmettele! Te olette olleet ihan kamalia hänelle! Olisitte edes tämän illan pysyneet poissa, pitikö teidän pilata hänen syntymäpäivänsäkin? Painukaa helvettiin.”
”Sirius ja Peter, mennään”, Potter sanoi kuivasti. Musta kohautti olkapäitään, ja lopulta he suunnistivat ovelle. Potter vilkaisi vielä Lilyä kasvoillaan kummallinen ilme, joka saattoi ehkä olla anteeksipyytävä. Harvinainen ilme kelmeille, Lily totesi, ja lysähti yksin jäätyään tyynykasaan istumaan.
Hänen teki mieli itkeä. ’Pidä hyvänäsi, Potter’ kaikui hänen mielessään kerta toisensa jälkeen. Ja Severuksen katse tämän rynnätessä pois huoneesta.. Se oli suorastaan pelottava. Ei Severus ollut koskaan ennen katsonut häntä sillä tavalla. Lily painoi pään käsiinsä ja nyyhkäisi surkeana.