Ray, a drop of golden sun (K-11) [VIHDOIN JATKOA 8.9.]

[Miriam]

Uusi luku! Toivottavasti pidätte:) Ja jos joku teistä arvaa, ketä ajattelin kun kehitin Matthew Alvinin hahmon, niin viisikymmentä tupapistettä hänelle (Emmy ei saa vastata!). Kyseessä on fiktiivinen hahmo, muttei Potterhahmo.

Kuolotar & _jj_: Kiitos kiitos kehuista:) Toivottavasti myöhempien kouluvuosien kuvaus vastaa teidän odotuksia! Sinne on kuitenkin vielä piiitkä matka. Ja niin! Lupaan pyhästi olla sortumatta kelmificcien suuriin kliseisiin, kun se aika koittaa, että alan kirjoittaa heistä enemmän.

Lunella: Kiitos todella paljon rakentavasta palautteesta! Täytyy ruveta seulomaan noita pilkku- ja pistevirheitä tuolta ihan tosissaan.. Olen meinaan ihan säännönmukaisesti laittanut esimerkiksi juuri kolmen pisteen ja kysymysmerkin jälkeisen lainausmerkin perään pilkun. Harmi että olen jo kirjoittamassa luvussa 21... hiukkasen tekstiä läpikäytävänä! Hyvä oppia tässä vaiheessa että se on väärin Kiitos! Mitä tulee kouludraamailuun, niin sitähän tämä on. Tykkään itse kirjoittaa ja lukea sellaisia slice of life tyyppisiä tarinoita, joten tämäkään ei juoneltaan välttämättä huikaise (vaikka se onkin tarkkaan mietitty), ja voi olla joidenkin mielestä tylsä. Tietysti kouluvuosien jälkeen (n. 200 sivun päästä....) juttu muuttuu synkemmäksi, ja vakavemmaksi kun aletaan pohtia miten Severus - Voldemort - Dumbledore kolmio alkaa rakentua, ja miten Severus lopulta kasvaa siksi mieheksi, jona me hänet tunnemme. Mutta sinne asti pääseminen kestää vielä pitkään. Olen vasta kirjoittamassa viidennen vuoden kevättä...

_________________

Luku 7

Seuraavat viikot kuluivat opiskelujen merkeissä. Keholeijus loitsu oli levinnyt aluksi Luihuisten keskuudessa, mutta pian myös moni muu innostui käyttämään sitä. Yksikään tyttö ei pitänyt enää hametta kaapunsa alla, eikä kukaan koskaan tiennyt kuka singahtaisi ilmaan seuraavaksi, ja kenen toimesta. Kuhnusarvion jakamat näkymättömyysjuoma-annokset lisäsivät myös jännitystä koulupäiviin, sillä vähän väliä jossain leimahti salakuuntelun seurauksena syntynyt riita, puhumattakaan piloista ja säikyttelyistä, joita näkymättömät myös harrastivat.

Potter kumppaneineen järjesti näkymättömänä ties minkälaisia temppuja ja yllättäviä ilmestymisiä milloin mihinkin. Lily alkoi epäillä, etteivät Kuhnusarviolta saadut pienet näkymättömyysjuoma-annokset millään voisi riittää sellaiseen. Hänellä ei kuitenkaan ollut todisteita päinvastaisestakaan, joten ehkä Potter jengeineen käytti juomia erittäin suunnitelmallisesti ja säästäväisesti.

Viime päivinä he olivat kuitenkin majailleet epäilyttävän paljon kirjastossa, tai oleskeluhuoneen syrjäisimmässä nurkassa. Lily oli jokseenkin utelias tietämään, mitä he puuhasivat, mutta he keskustelivat niin hiljaa, ettei hänellä ollut mahdollisuutta salakuunnella. Parhaillaan he istuivat oleskeluhuoneen nurkassa päät yhdessä.

”Kesällä minä melkein jo onnistuin siinä! Ihan totta, senkun vaan mennään ja kokeillaan. Lahjattomat opiskelee”, Musta sanoi kärttyisenä niin kovaa, että Lilykin kuuli.
”Se voi mennä pahasti pieleen, eikä…”, Lupin toimi ilmeisesti taas järjen äänenä porukalle. Lily ei kuullut enää miten keskustelu jatkui, mutta arveli, että kyseessä oli jälleen joku idioottimainen kepponen, johon he olivat ryhtymässä. Lupin näytti jokseenkin sairaalta, eikä Lily voinut olla vilkaisematta ikkunasta ulos. Ilta oli jo pitkällä, ja kuu alkoi nousta metsän takaa. Vielä muutama päivä, ja se olisi täysi. Lily vilkaisi taas Remusta ja sysäsi sitten asian mielestään. Hän uskoi yhä, että Severus oli väärässä sen asian suhteen. Lily nappasi käteensä Päivän Profeetan, joka lojui viereisellä nojatuolilla. Häntä väsytti hieman, mutta pian hänen täytyisi lähteä kiertämään seitsemäs kerros Lupinin kanssa, ja varmistamaan ettei käytävillä enää liikkuisi oppilaita.

"London Hilton hotellin räjähdys edelleen selvittämättä", ilmoitti heti ensimmäinen otsikko. Lily huokasi. Irlannin ja Iso-Britannian välit olivat kireät: jästit tappelivat keskenään ja räjäyttelivät pubeja, ja tämänkin iskun oletettiin liittyvän samaan sarjaan. Velhomaailmassa kuitenkin tiedettiin, että kyseessä ei tällä kertaa ollut jästien keskinäinen juttu. Tapahtumia oli selvästi edistetty taikuudella. Ilmeisesti joku sai siitä huvia, että jästit tappoivat toisiaan.

Muutkaan lehden jutut eivät tuoneet parempia uutisia. Kaksi ministeriön työntekijää oli komennutettu, ja heidät oltiin saatu kiinni vakoilusta. Naamioituneiden miesten joukko oli hyökännyt jästimiehen ja noitanaisen häihin, ja sulhanen oli surmattu. Vanha noita, joka oli salaa autellut taikakeinoin kylässään asuneita jästejä, oli löytynyt pahoin kidutettuna kotoaan. Kaksi kuolonsyöjäksi itseään kutsunutta naamiomiestä oli pidätetty, mutta toinen oli päässyt karkuun ja toinen väitti nyt toimineensa komennuskirouksen alaisena. Velhoneuvoston jäseniä erosi tehtävistään, sillä he pelkäsivät, että rikollisten tuomitseminen saattaisi heidän perheensä vaaraan.

Lily heitti lehden pois käsistään. Häntä ei suoranaisesti pelottanut, mutta hänellä oli silti epämukava olo. Tällaisia uutisia oli julkaistu tipoittain, mutta kiihtyvään tahtiin koko hänen kouluaikansa ajan. Aluksi hän oli uskonut, että pahantekijät saadaan nopeasti kiinni, mutta pikkuhiljaa toivo alkoi hiipua. Heidän johtajansa oli vaatinut avoimesti ministeriötä luopumaan salaisuussäädöksistä, jotka pakottivat velhot piilottelemaan jästeiltä.

Hänen puheensa velhojen nostamisesta ansaitsemalleen paikalle yhteiskunnassa upposivat moniin -  etenkin puhdasverisiin velhosukuihin, kuin häkä. Tästä seurasi kuitenkin järjetöntä jästivihamielisyyttä. Aluksi Lily oli ajatellut, että kyseinen esitys oli antanut tietyille tahoille vain tekosyyn käydä heidän kimppuunsa, ja että iskut olivat vain satunnaisten jästivihaajien tekosia. Pian kuitenkin ilmeni, että tuo Pimeyden Lordiksi itseään tituleerannut velho ei tuominnut iskuja, vaan päinvastoin, rohkaisi niihin. Hän halusi valtaa itselleen ja velhosuvuille, eikä ilmeisesti kaihtanut keinoja.

Kello kilahti hiljaa takan reunuksella, ja Lily nousi ylös sohvalta. Hän käveli Lupinin luokse, ja pojat hiljenivät heti, kun huomasivat hänen tulleen lähemmäs. Potter virnisti hänelle leveästi, ja tökkäsi Lupinia kylkeen.
"Juttelin tässä juuri Remuksen kanssa, mitäs sanoisit, jos tulisin seuraksesi hänen sijastaan", hän kysyi. Lupin katsoi Potteria kasvoillaan ilme, josta Lily päätteli helposti, että Potter ei todellakaan ollut jutellut Lupinin kanssa asiasta.
"Sinä et ole valvojaoppilas", Lily totesi ykskantaan. Lupin ei sanonut mitään, mutta nousi itsekin seisomaan. Hän vaikutti kalpealta ja vaisulta, ja hieman pahoinvoivalta.
"Kyllä minä pärjään yksinkin, jos olet kipeänä", Lily sanoi ystävällisemmin. Remus hymyili vaisusti, mutta kieltäytyi tarjouksesta. He lähtivät yhdessä, ja olivat juuri poistumassa oleskeluhuoneesta, kun Potter juoksi heidän peräänsä.
"Evans, Kuhnusarvio pitää varmasti tänäkin vuonna Kurpitsajuhlatanssit, ja sinä saat varmasti kutsun. Mennäänkö yhdessä?" hän sanoi pöyhien tukkaansa. Ennen, kuin Lily ehti vastata, hän jatkoi hieman hermostuneen oloisena: "Etkai sinä sentään ole vielä lupautunut kellekään? Se Korpinkynnen jahtaaja, Matthew Alvin, uhkasi pyytää sinua ennen minua, mutta sanoin ettet sinä hänestä ole kiinnostunut...".
"Auts!" Musta huudahti sohvalta heidän takaansa. "Tuota sinun ei olisi pitänyt sanoa!".
"Ei todellakaan!" Lily äyskähti. "Kuka sinä olet päättämään mistä minä olen kiinnostunut?"
"Siinä näet, James. Naiset ei tykkää siitä, että joku kuvittelee tietävänsä mitä ne ajattelee", Musta pisti väliin.
"Sinähän sen tiedät", Piskuilan tirskahti. "Näin, kun Anemone yritti lyödä sinua luudanvarrellaan, kun yritit–”
"Pää kiinni, Peter!" Sirius vastasi heittäen nauravaa poikaa sohvatyynyllä. Lily mulkaisi pahasti Potteria, ja lähti sitten Lupinin kanssa käytävään.

"Remus, sanoiko Matthew minusta oikeasti noin?" Lily kysyi, kun he olivat kulkeneet hetken vaitonaisina pitkin käytävää.
"Taisi se sanoa", Remus vastasi poissaolevasti. Lilyä hymyilytti. Matthew Alvin oli lähes joka tytön unelma. Urheilullinen, komea... Tosi komea! Matthew oli korpinkynnen tavoitelluin poikamies, mutta kovin erilainen, kuin Sirius Musta (joka oli Rohkelikon tyttöjen päiväuni numero yksi). Siinä missä Sirius pyöritti kerralla kolmea tyttöä lupailemalla vaikka mitä, Matthew oli viileän etäinen. Saaden tytöt innostumaan vielä enemmän. Lily ei ollut koskaan jutellut hänen kanssaan, eikä tiennyt hänestä juuri mitään muutakaan. Oli kuitenkin melkoisen imartelevaa, että Matthew saattaisi olla kiinnostunut hänestä. Remuksen syvä huokaus herätti hänet kuitenkin näistä ajatuksista.

"Oletko sinä kunnossa? Pystyn kyllä hoitamaan tämän yksinkin", Lily toisti ehdotuksensa.
"Ei tarvitse. Minulla on vain vähän kuumeinen olo, mutta voin hyvin tehdä tämän kierroksen", Remus vastasi hitusen uhmakkaasti.
"Selvä... mutta sen jälkeen menet sairaalasiipeen!" Lily vastasi tiukasti.
"Menen kyllä, viimeistään huomisaamuna.." Remus vastasi syvään huokaisten.
"Varmasti kurjaa sairastella tuolla tavoin", Lily sanoi myötätuntoisesti. "Mutta kyllä sinun nyt pitäisi mennä lepäämään. Me ei onnistuta nappaamaan yhtäkään hiippailevaa oppilasta rysän päältä, kun sinä huojut ja huokailet tuolla tavalla", hän jatkoi hymyillen. Remus näytti jokseenkin surkealta, ja selvästi pohti jaksaisiko hän sittenkään.
"Pärjäätkö sinä varmasti yksin?" hän kysyi sitten.
"Pärjään. Saat tehdä saman minulle sitten, kun minä olen joskus kipeä", Lily vastasi.  Remus hymyili.
"Anteeksi. Luulin ihan tosissani, että jaksaisin. Yleensä se ei ole näin paha etukäteen", hän sanoi vaisusti.
Lilystä näytti siltä, että Remus suorastaan pelkäsi. Lily ei oikein tiennyt miksi, mutta yhtä kaikki hän hetken mielijohteesta halasi Remusta nopeasti.
"Kyllä sinä paranet", hän sanoi, ja toivoi sitä todella. Remus hymähti hämillään, ja lähti sitten kohti sairaalasiipeä.

***

Koulupäivän jälkeen Lily ja Severus istuivat kirjastossa tekemässä taikaliemien läksyjä. Remus oli ollut poissa koko päivän, ja ainakin Severus oli pannut sen merkille.
"Lily hei, ihan totta. Olen aivan varma, että hän on ollut kipeänä aina nimenomaan täydenkuun aikaan, olen tarkkaillut –"
"Entä sitten? Se voi olla vaikka mitä muuta!"
"Mieti nyt, miksi kutsutaan sellaista otusta, joka muuttuu kerran kuukaudessa äkäiseksi ja sairaan näköiseksi, ja sitten –"
"Naiseksi."
"Täh?"
"Ihan totta Sev, noiden oireiden perusteella Remuksella voisi ihan hyvin olla vaikka erittäin täsmälliset ja kivuliaat kuukautiset!"

Lily oli tokaissut kommenttinsa melko kiukkuisesti, mutta alkoi kikattaa nähtyään Severuksen kasvoille levinneen tyrmistyneen ilmeen.
"Asia ei kuulu meille kummallekaan, mikset vaan unohda koko juttua? Onhan se surullista, että hän on niin paljon kipeänä, mutta mikä hänellä sitten onkin, hän on hyvässä hoidossa", hän jatkoi ystävällisemmin.
”Mutta hän voi olla vaarallinen! Ja sinä liikut hänen kanssaan kahdestaan…”
”Severus, sinä olet ennakkoluuloinen! Vaikka hän olisikin ihmissusi, hän olisi silti vaarallinen vain kerran kuussa, ja silloin hän ei ole oppilaiden joukossa”.
”Sinun ei silti pitäisi olla kaksin hänen kanssaan!”
”Älä ole naurettava. Rehtori Dumbledore ei ikimaailmassa olisi päästänyt häntä tänne, jos hän olisi vaaraksi!”
”Ei Dumbledore tiedä kaikkea! Sinun sietäisi varoa, olet ihan liian luottavainen!”
”Luotan enemmän Dumbledoren päätökseen, kuin sinun epäilyihisi. Ja kuka tässä on luottavainen? Sinä liikut aina vain enemmän Averyn jengin kanssa, vaikka tiedät mitä he tekevät ja puhuvat!”
”Eivät he pahoja ole, he vain –”
”Miksi sinun täytyy puolustella heitä? Tiedät, että he ovat kiinnostuneita pimeyden voimista! Paitsi, että niin olet sinäkin..”
”No kiinnostunut, mutta en minä..”
”Sinä et ehkä käyttäisi pimeyden taikoja, mutta samaa en usko heistä. Ja olethan sinä kuullut mitä ne puhuvat kuraverisistä.”
”Lily!”
”Älä väitä vastaan.”

Lily veti henkeä, ja katsoi Severusta tuimasti. Poika väisti katsetta ja alkoi selata kirjaansa. Silloin, kun Severus ei ollut kieltänyt heidän seurusteluaan, hän oli kuvitellut, että kenties heidän välilleen voisi kehittyä jotain. Toisin oli kuitenkin käynyt. Heti, kun koulu kunnolla alkoi, he ehtivät tuskin näkemään toisiaan. Severus pysytteli Luihuisten joukossa, hyvä, kun sentään tervehti häntä käytävällä. Liemitunneilla he olivat edelleen pari, ja silloin tällöin, kun Luihuiset olivat muualla, he ehtivät juttelemaan. Lily ei keksinyt siihen muita syitä, kuin sen, että Severus ei yksinkertaisesti halunnut Luihuiskaverinsa näkevän häntä Lilyn seurassa.

”Voi Severus”, Lily huokasi.
”Mitä?”, poika vastasi hieman kärttyisenä.
”Avery ja kumppanit ovat katselemassa Luihuisen huispaustreenejä. Olisitko sinä muuten tullut tänne minun kanssani?”, Lily kysyi vaisusti.
”Olisin. Me ei olla pitkään aikaan ehditty juttelemaan mistään”, Severus vastasi katse edelleen kirjassaan.
”Niin.. minusta vaan tuntuu, että sinä olet alkanut taas vältellä minua”, Lily huokasi ja tuijotti edessään olevaa kirjaa.
”Lily hei, en minä sinua välttele. En vain halua, että joudut tekemisiin heidän kanssaan, he ovat vähän –”
”Tiedän! Ja siksi en ymmärräkään miksi olet heidän kanssaan!”
”Itse liikut Lupinin kanssa!”
”Älä taas aloita. Me ollaan valvojaoppilaspari, ja mitä tulee –”
”Minä en vain halua… Lupin on Potterin kaveri, ties mitä he juonivat… Ties millaiseen vaaraan sinä vielä heidän kanssaan joudut!”
”Severus!” Lily ähkäisi. Hän ei ehtinyt kuitenkaan vastata mitään, kun Potter, Musta ja Piskuilan ilmestyivät kirjahyllyjen välistä heidän luokseen.

”Kuulinko oikein, mainitsiko Ruikuli minun nimeni?”, Potter huudahti.
”En”, Severus vastasi nopeasti ja vetäisi taikasauvansa esiin. Pojat nauroivat hänelle remakasti.
”Evans, Professori Kuhnusarvio lähetti kutsunsa tänä aamuna. Kai sinä jo sait omasi”, Potter kysyi virne kasvoillaan.
”Ei hän sinun kanssasi halua lähteä”, Severus sähähti. Potter yritti yhtä aikaa loitsia ja näyttää hyvältä, joten hänen taikansa meni huti. Severus reagoi nopeasti, ja tähtäsi hajotusloitsun tämä silmälaseihin. Loitsu osui maaliinsa, ja silmälasit räsähtivät rikki. Severus ei ehtinyt, kuin naurahtaa, kun Musta jo heitti häntä kohti polttoherjan ja Severuksen kaapu kärventyi olkapäästä.
”Ja sinunko kanssa hän sitten lähtisi”, Potter sähähti ja kohotti sauvansa.
”VARJELUM!”, Lily kiljaisi ja iski kilpiloitsun tappelijoiden väliin.
”Potter! Minä en lähde sinun kanssasi yhtään mihinkään, etkö sinä jo usko!”, hän myrskysi.
”Etkai sinä sentään tuon kanssa mene?”, Potter vastasi hiukan hämillisen oloisena.
”En todellakaan. Menen juhliin mieluummin sivistyneiden ihmisten kanssa, kuin sellaisten luolamiesten, jotka käyvät toistensa kimppuun heti, kun vaan sattuvat näkemään toisensa”, Lily kihisi.
”Siinäs kuulit, Ruikuli!”, Piskuilan nauroi.
”Tarkoitin teitä kaikkia!”, Lily huusi ja paiskasi kirjan pöydälle. Severus katsoi Lilyä tyhjä ilme kasvoillaan, pakkasi oman laukkunsa yhdellä sauvanhuitaisulla ja häipyi paikalta horjahtaen mennessään Piskuilanin tönäisyn seurauksena. Samassa Matami Prilli ilmestyi paikalle, ja piti paikalle jääneille kiukkuisen saarnan siitä, miten kirjastossa tulee käyttäytyä.

Kun Lily vihdoin jäi yksin pöydän ääreen, hänen teki mieli itkeä. Että Potterin ja Severuksen pitikin kokoajan haastaa riitaa keskenään. Ja miksi ihmeessä Severus oli niin käsittämättömän vakuuttunut siitä, että Remus olisi hänelle vaaraksi. Dumbledore oli sentään luottanut Remukseen niin paljon, että oli valinnut hänet valvojaoppilaaksi.
”Hei, Evans”, joku sanoi ja havahdutti Lilyn ajatuksistaan. Matthew Alvin oli kävellyt hänen eteensä.
”Hei!”, Lily sanoi hieman hämmentyneenä, mutta hymyili kuitenkin ystävällisesti.
”Anteeksi, minun ei ollut tarkoitus kuunnella, mutta sitä ei oikein voinut välttääkään. Kuulin, että sinulla ei vielä ole seuralaista Kuhnusarvion Kurpitsapippaloihin”, hän aloitti ja hymyili kevyesti. ”Tahtoisitko mennä minun kanssani?”.

Lily huokasi, hän oli itse asiassa oikeasti ajatellut pyytää Severusta. Mutta toisaalta Severus oli kieltäytynyt kerran aikaisemminkin, ja äskeisen jälkeen hän tuskin olisi sen halukkaampi lähtemään. Ja sitä paitsi, Avery ja joukko muita Luihuisia olivat myös tulossa paikalle. Tuskin Severus haluaisi lähteä hänen kanssaan.
”Kyllä se sopii”, Lily sanoi ja hymyili. Matthew vastasi hymyyn, kiitti ja lähti takaisin kavereidensa luokse nyökäten hyvästiksi. Lily lysähti takaisin tuoliin. Hänen olisi kaiken järjen mukaan pitänyt olla innoissaan. Matthew Alvin oli pyytänyt häntä.. Mutta hänellä oli edelleen kurja olo. Hänen ei olisi pitänyt suuttua Severukselle, hyväähän poika vain kai oli tarkoittanut, ja mitä tappeluun tuli, Potterhan sen oli aloittanut. Lily pakkasi tavaransa, ja päätti lähteä etsimään. Hän oli anteeksipyynnön velkaa.

***

Severus häipyi kirjastosta niin nopeasti, kuin juoksematta pääsi. Hän ei suunnannut Luihuisen oleskeluhuoneeseen, vaan lähti väkijoukon ohi pääovista pihalle. Käveltyään tarpeeksi hän istui puun alle, nykäisi kouluviitan harteiltaan ja heitti sen viereensä maahan. Hän pyöritteli hetken taikasauvaa kädessään ja räjäytti sitten kiukkuisesti muutaman kovakuoriaisen nurmikolta.

Hän oli vihainen Potterille, joka oli keskeyttänyt heidän keskustelunsa. Enemmän häntä kuitenkin harmittavat Lilyn sanat. Tietenkään Lily ei halunnut lähteä hänen kanssaan, mitä hän oli edes kuvitellut. Hän oli nähnyt kutsukortin Lilyn laukussa, ja hän oli tosiaan salaa toivonut, että ehkä… Mutta eihän se tietenkään niin mennyt. Lilyhän oli sanonut aika selvästi, ettei todellakaan olisi menossa juhliin Severuksen kanssa. Severus kirosi sitä, että oli tullut edes ajatelleeksi, että se olisi mahdollista. Pieni lohtu sentään, että Lily oli kieltäytynyt menemästä Potterinkaan kanssa.

Hänen olisi pitänyt ajatella järjellä. Hän ei osannut tanssia, ja oli sitä paitsi kieltäytynyt tiukasti viimevuonna, kun Lily oli häntä pyytänyt. Hän ei edes muistanut, miksi oli tehnyt niin. Ja kun asiaa ajatteli järjellä, ei hänellä tietenkään ollut mitään mahdollisuuksia. Lily oli kiltti, suosittu, kaunis ja fiksu. Hän itse oli kaikkea muuta, kuin suosittu, komea tai erityisen fiksu. Kaiken lisäksi Lily kuvitteli hänen häpeävän tytön seuraa. Hänen täytyi myöntää, että kaikki olisi ollut paljon helpompaa, jos Lily olisi ollut edes puoliverinen. Jästisyntyiset eivät olleet erityiset suosittuja Luihuisporukoissa, eikä Severus itsekään suhtautunut heihin kovin positiivisesti. Lily oli kuitenkin poikkeus, sillä hän oli paljon fiksumpi ja taitavampi, kuin monet puhdasveriset. Ja hän oli tuntenut Lilyn vuosia. Juuri hän oli kertonut Lilylle taikamaailmasta ensimmäisen kerran. Lily oli erityinen, olkoonkin, että hän oli jästisyntyinen. Koulussa se oli kaikkien tiedossa, mutta kenties myöhemmin… koulun jälkeen. Eihän kukaan arvaisi sitä, ellei Lily kertoisi?

***

Lily asteli pääovista syksyiseen auringonpaisteeseen ja räpytteli hetken silmiään tottuakseen valoisuuteen. Sitten hän huomasi Severuksen istuvan yksinään pihan toisella puolella, ja oli jo aikeissa kävellä reippaasti hänen luokseen, kun hän huomasi huispauskentältä saapuvat Luihuiset. Hekin olivat huomanneet Severuksen, ja kävelivät oikopäätä hänen luokseen. Ryhmä oli pian uppoutunut johonkin kiihkeään keskusteluun, ja koska he olivat osaksi puun takana, eivät he huomanneet Lilyä, joka lähestyi heitä ja pysähtyi sitten vähän matkan päähän.

”Smith on liian kiltti luihuisen kapteeniksi. Rogers pitäisi potkia pihalle joukkueesta, hän on surkeampi pitäjä, kuin se Korpinkynnen kuraverinen apina”, eräs luihuisen joukkueen jäsenistä mesosi kovaan ääneen. Lily ei muistanut pojan nimeä.
”Ettekai te silti Rohkelikolle häviä?”, Severus kysyi.
”No sepä se. Rohkelikon jahtaajakolmikko on tosi kova, ja jos meidän pitäjä on surkimus, ei –”, poika jatkoi äkäisesti.
”Sinä olet etsijä, hurjatkaan jahtaajat eivät voi mitään, jos nappaat siepin tarpeeksi nopeasti”, keskeytti toinen.
”Rohkelikolla on aika hyvä etsijäkin”, etsijä vastasi niin hiljaa, että Lily juuri ja juuri kuuli sen.
”Sehän on kuraverinen!”, Mulciber vastasi nauraen.
”Eikä ole, kun puoliverinen”, etsijä vastasi.
”Eikö se ole melkein yhtä paha”, Rosier virnisti.
”Kiitti vaan!”, Severus murahti kädet kaavun taskuissa.
”Älä huoli, Prinssi. Parempi sekin, kuin, että olisit täysin kuraverinen”, Rosier vastasi läimäyttäen Severusta hartioille.

Lily kiristeli hampaitaan, ja odotti, että Severus vastaisi kommenttiin jotain. Sen sijaan, että olisi väittänyt vastaan, Severus kuitenkin vain naurahti, ja huispauskeskustelu jatkui, nyt sen verran hiljempaa, ettei Lily saanut siitä enää selvää. Hän kääntyi kannoillaan ja lähti kiukkuisena kävelemään toisaalle, päätyen lopulta istumaan kivipenkille riistanvartijan mökille vievän polun varteen. Tietenkään Severus ei ruvennut puolustamaan jästisyntyisiä siinä seurassa, mutta silti… Keskustelun sävy oli kuulostanut siltä, että Severus oli muiden kanssa täysin samaa mieltä asiasta. Lily huitaisi äkäisesti liian lähelle yrittänyttä hyttystä, ja löi rystysensä vahingossa penkin käsinojaan. Hän kirosi ääneen ja nuolaisi käteen tullutta nirhamaa. Perhanan Severus.

Lily oli yrittänyt jättää muut luihuiset omaan arvoonsa. Hän oli yrittänyt ymmärtää Severuksen käytöstä. Mutta silti hän pelkäsi, että Severukselle hänen syntyperänsä merkitsisi enemmän, kuin hän itse. Hänen olisi saatava tietää, mitä mieltä Severus todellisuudessa oli. Jos poika tosiaan oli vain liian kiltti sanoakseen asiaa hänelle suoraan… tai jos Severus piti heidän ystävyyttään yllä enää tavan vuoksi. Lily ei halunnut uskoa sitä, mutta silti pieni epäilys kaihersi häntä aina välillä. Hän ei kuitenkaan voinut muuta, kuin luottaa parhaaseen ystäväänsä. Hän vilkaisi luihuisten suuntaan ja päätti sitten odottaa sopivaa hetkeä kysyäkseen Severukselta asiasta kahden kesken.

You've got your dumb friends
I know what they say
They tell you I'm difficult
But so are they
But they don't know me
Do they even know you?
(Avril Lavigne - My Happy Ending)

[Emmy]

Hups, jäi 6. luvun kommentointi välistä:D No ensin siitä: Luku oli vähän lyhyt ja tapahtumaköyhä, mutta olit hienosti miettinyt noita Sevyn tulevaisuudensuunnitelmia. Sitten tässä seitsemännessä luvussa tapahtui jo enemmän:) Severus on kauhean ennakkoluuloinen Remusta kohtaan, ja etääntyi tässä vähän Lilystä:( Minusta olisi kivaa jos kirjoittaisit vähän enemmän muistakin hahmoista, ettei koko ajan pyörisi vaan Lily/Severuksen ympärillä. Vaikka he ovatkin tarinan päähenkilöitä, niin voi niitä muitakin ihmisiä välillä kirjoittaa vähän enemmän mukaan. Emt. Kello on vasta näin vähän ja olen silti niin väsynyt että tästä kommentista ei taida saada mitään selvää?

[Brangwen]

Nyyh, lukuisista syistä johtuen jäi kuutosluku kommentoimatta. Korjataan virhe nyt;

Lilyn ja Severuksen keskustelut ovat edelleen ihan huippuja. Tuo opettajaphdinta oli aika huvittava. Mutta tottahan Seveus puhui, pedagogisesta näkökulmasta se on ehkä hirstorian huonoin opettaja    Tämä uusin luku oli melkein itkun paikka. Väärät sanat väärässä tilanteessa ja sivusta kuullut keskustelut, yhtälö, josta tulee vain synkkää draamaa ja rikkoutuneita ihmissuhteita. Pidän muuten erityisen paljon siitä, miten kuvaat Lupinia. Juuri tuollainen kiltti poika se on ollut.

[Kuolotar]

Jes uusi luku tullut!

Luku oli oikein nautittava pidin tästä kovasti,minusta oli mukavaa kun se  Matthew Alvin pyysi Lilyn kuhnusarvion kekkereisiin.Se oli myös kiintoisaa kun Lily kuuli Luihusjengin keskustelun,James on niin ihana kun jatkaa aina Lilyn hurmaamista. Minusta alkaa tuntua että James saa vain intoa siit kun Lily antaa hänelle rukkasia. Niillä varmaa voisi varustaa jo koko tylypahkan oppilaat tai ainakin rohkelikon!

Luihuset ei taida oikein pitää omasta joukkueestaan, se että haukutaan muita joukkuieta oikein olan takaa on sitä todellista luihus meininkiä.Kuvasit luvun ihanasti pidin siitä kovasti, Voi sälii ettei Lily kutsunut Severusta kuhnusarvion juhliin mutta se nyt oli taas kohtalon oikku. Taitaa Severus olla mustan kipeä kun on niin huolissaan Lilystä joka partioi Remuksen kanssa.

Mukavat naurut sain kun Lily ilmoitti Severukselle että Remus voisi sairastaa kuukautisia!
Kiitos paljon mahtavasta luvusta, Jatkoa pian

Kuolotar

[Miriam]

Hei!

Anteeksi kamalasti myöhästynyt luku, viime sunnuntaina oli päällä sellainen ketutus että oksat pois (syynä mm. tämä, moottoritienopeus ja peura ei sovi yhteen, henkilövahingoilta säästyttiin), että unohtui koko julkaiseminen. Ja tämä viikko on sitten mennyt töissä ja kaikessa muussa, joten.. Annattehan anteeksi? Kiltit?

Kuolotar, Brangwen ja Emmy, kiitos kun jaksatte lukea ja kommentoida:) Olen saanut teiltä ihan liikaa kehuja! Toivottavasti jatko ei petä odotuksianne:)



Luku 8

Lily heitti lehden käsistään Marylle, joka vilkaisi sen etusivua ja tyrkkäsi lehden eteenpäin Nellielle. Etusivulla kerrottiin taas uusista hyökkäyksistä, eikä heitä huvittanut enää lukea niistä. Aamupalalla oli melko apea tunnelma, sillä Betty Gerard oli saanut tiedon aurori-isänsä kuolemasta, ja eräs toisluokkalainen korpinkynsi oli lähtenyt katsomaan kahakasta vaivoin selvinneitä vanhempiaan Pyhään Mungoon. Jopa Potter jengeineen söi paahtoleipää kasvot vakavina, vaikka he yleensä koettivat kaikin mahdollisin tavoin piristää Rohkelikkoja.

”Eikö tämä lopu ikinä?”, Lily huokasi.
”Pahalta näyttää”, Potter vastasi pöydän toiselta puolelta. ”He haluavat velhot valtaan, mutta eivät tunnu tajuavan miten paljon hyvää salaisuussäädökset ovat tuoneet mukanaan”, hän sanoi vakavana.
”Monet puhdasveriset velhot eivät ymmärrä mitä siitä seuraisi, jos jästit saisivat tietää meistä”, Musta murahti.
”No mitä sitten?”, Piskuilan kysyi kulmat kurtussa, ”Eiväthän he meille mitään voisi tehdä”.
”Peter, oletko sinä täysin typerä?”, Potter tuhahti.
”Jästit pelkäisivät ja kadehtisivat meitä”, Lily sanoi ja irvisti muistaessaan Petunian inhon ja kateuden.
”Jep, siitä seuraisi noitavainoja. Sehän nähtiin jo keskiajalla, ei velhoa erota jästistä pelkästään katsomalla. Jästit alkavat vainota toisiaan, kun eivät tiedä kuka on velho ja kuka ei”, Mary selitti. Hän oli jästisyntyinen, mutta hänen sukulaisiaan oli keskiajalla syytetty noituudesta. Mary oli perehtynyt tarkkaan taikuuden historiaan, ja se oli hänen lempiaineensa muiden suureksi ihmetykseksi.

Lily tunsi käden olkapäällään ja huomasi Matthew Alvinin seisovan hänen takanaan.
”Hei, oletko jo syönyt”, hän kysyi hymyillen viileää ja kaunista hymyään.
”Olen minä”, Lily hymyili takaisin, ja väisti Marya, joka yritti tökätä häntä merkitsevästi kylkeen. Potter vilkuili heitä kulmiensa alta.
”Haluaisitko lähteä minun kanssani kävelylle”, Matthew kysyi. Tytöt Lilyn molemmilla puolilla tirskahtelivat, ja Lily punastui hieman. Hän nyökkäsi, nousi pöydästä ja heilautti kättään kavereilleen ennen, kuin poistui salista Matthewin rinnalla.

He kävelivät hiljaisuuden vallitessa tuulisella pihamaalla. Lokakuu oli jo pitkällä, ja ilma oli kylmä. Lilyn teki mieli rikkoa hiljaisuus jotenkin, mutta ei keksinyt mitä sanoisi. Voisiko olla mahdollista, että Matthew olisi oikeasti ihastunut häneen? Ajatus imarteli Lilyä, mutta vilkaistuaan vierellään kulkevaa poikaa, hän ei jostain syystä osannut kuvitella ihastuvansa häneen. Ulkonäössä ei todellakaan ollut mitään vikaa, mutta jokin pojan epäinhimillisen viileässä ja kohteliaassa käytöksessä häiritsi häntä suuresti. Hän ei kyennyt kuvittelemaan, että he kaksi voisivat pitää hauskaa yhdessä. Hän ei kyennyt kuvittelemaan Matthewia edes nauramaan aidosti.

”Mitä sinulle kuuluu”, Matthew aloitti keskustelun. Lily hätkähti ajatuksistaan.
”Ei mitään erityistä”, hän vastasi, ja heilautti kättään Hagridille, joka touhusi jotakin mökkinsä kasvimaalla.
”Onko hän sinun ystäväsi?”, Matthew kysyi vilkaisten mökin suuntaan.
”Eipä oikeastaan. Mutta onhan se ystävällistä tervehtiä”, Lily vastasi ihmetellen.
”Minä vain ajattelin.. näin sinun tulevan muutama päivä sitten hänen mökkinsä luota”, Matthew jatkoi ja hymyili Lilylle jälleen ystävällistä hymyään.
”Ai. En minä ollut hänen luonaan, istuin vain tuossa penkillä hetken”, Lily sanoi osoittaen penkkiä, jolla hän oli pohtinut suhdettaan Severukseen.
”Mitä sinulle kuuluu? Miten Korpinkynnen uusi joukkue pärjää?”, Lily jatkoi. Koko keskustelu oli kovin kiusallinen, mutta hiljaisuus oli vielä kiusallisempaa Matthewin vilkuillessa häntä mystinen hymy kasvoillaan.
”Ihan hyvin”, Matthew vastasi Lilyn kysymykseen, mutta käänsi keskustelun nopeasti takaisin Lilyyn. ”Miten valvojaoppilaana olo sujuu? Mitä pidit valvojaoppilaiden kylpyhuoneesta?”, hän kysyi. Lily tunsi niskakarvojensa nousevan pystyyn. Tiesikö Matthew, että hän oli käynyt siellä eilen illalla ensimmäistä kertaa? Hän ravisti ajatuksen mielestään. Mistä Matthew sen tietäisi, kysymys oli täysin viaton.
”Ihan kivasti. Toistaiseksi ainoa tehtäväni on ollut pitää lapset poissa käytäviltä öiseen aikaan, ja opastaa ensiluokkalaisia luokkiin”, Lily vastasi.
”Ihan helppoa se onkin. Tiesin, että pärjäisit hyvin”, Matthew sanoi.
”Miten niin?”, Lily kysyi kohottaen kulmiaan.
”Sinä olet vastuuntuntoinen ja ahkera. Ei siihen muuta tarvita”.

Lily oli hetken vaiti. Hän ei ollut oikeastaan koskaan aiemmin jutellut Matthewin kanssa, he olivat eri tuvissa ja eri vuosikursseilta. Mistä Matthew mitään tiesi hänen ahkeruudestaan?
”Mitä mieltä sinä olet tiedät-kai-kenen valtapyrkimyksistä”, Matthew kysyi.
”Mitäs luulisit. Olen jästisyntyinen”, Lily tuhahti.
”Tiedän. Siskosikin on vain jästi, eikö totta?”, Matthew jatkoi välittämättä Lilyn äkäisestä äänensävystä. Lily pysähtyi.
”Mistä sinä sen tiedät?”, hän kysyi. Hyvin harva hänen tuttavistaan tiesi Petuniasta, eikä yksikään heistä kuulunut Matthewin kaveripiiriin. Eihän hänen jästisyntyisyytensä mikään salaisuus ollut, eikä Petuniakaan, mutta…
”Olen vain kuullut”, Matthew vastasi vähätellen. ”Minusta sillä ei ole mitään väliä millainen sinun sukusi on. Sinä olet oikein kyvykäs noita, se on pääasia”, hän jatkoi hymyillen edelleen. ”Ja kaunis”.
”Tuota… kiitos”, Lily vastasi hämmentyneenä. Matthew näytti itsevarmalta ja huikaisevan hyvännäköiseltä, kuten aina.

”Oletko miettinyt tanssiaisia?”, Matthew kysyi. ”Oletko vielä tulossa minun kanssani?”.
”Olen”, Lily vastasi. Kysymys oli jokseenkin outo, sillä Lilyhän oli luvannut jo. Matthew ei näyttänyt yhtään siltä, että olisi ollut epävarma hänen vastauksestaan.
”Hienoa, en malta odottaa!”, poika vastasi. Hänen äänensävynsä oli kiihkeän innokas, ja Lily punastui hieman. Mitähän Matthew oikein kuvitteli heidän välillään olevan? Samassa ryhmä Korpinkynsiä käveli heidän luokseen, ja Matthew kumartui kuiskaamaan hänen korvaansa: ”Nähdään taas. Sinullahan on illalla valvojakierros, minulla on myös”.

Sen sanottuaan Matthew heilautti kättään Lilylle, ja siirtyi Korpinkynsien seuraan. Ilmeisesti tänään oli heidän joukkueensa harjoituspäivä, koska he suuntasivat kohti huispauskenttää. Lily jäi seisomaan paikalleen erittäin hämmentyneenä. Hänellä oli ikävä tunne, että Matthew tiesi hänestä paljon enemmän, kuin hänen olisi kaiken järjen mukaan pitänyt tietää. Mistä hän oli edes tiennyt, että hän ja Remus hoitaisivat käytävävuoronsa tänään? He olivat sopineet vuorosta vasta eilen, se ei kuulunut heidän normaaleihin vuoroihinsa, mutta koska Rohkelikon vanhempi valvojaoppilaspari oli tuurannut heitä Remuksen ollessa sairaalasiivessä... Miten se muka olisi päätynyt korpinkynsien tietoon? Lily kohautti olkapäitään ja lähti kulkemaan takaisin sisätiloihin. Syystuuli oli jo melko kirpeä, ja Lily veti viittaansa tiukemmin ympärilleen.

Samassa tytöt ryntäsivät hänen luokseen ja alkoivat kysellä mistä hän oli Matthewin kanssa keskustellut. Lily kertoi kaiken, ja ilmaisi ihmetyksensä siitä, että miten ihmeessä Matthew saattoi tietää hänestä niin paljon. Tytöt reagoivat kuitenkin aivan päinvastoin, kuin hän oli kuvitellut.

”Sehän on vain suloista! Ehkä hän on katsellut sinua salaa, koska on ollut niin ihastunut sinuun, ettei uskaltanut lähestyä!”, Anne kihersi.
”Ei hän kyllä vaikuttanut kovinkaan aralta”, Lily tuhahti takaisin.
”Tottakai hän on rohkaistunut nyt, kun lupauduit hänen tanssiaisparikseen. Älä ole noin kyyninen, moni olisi valmis antamaan toisen kätensä päästäkseen hänen kanssaan treffeille”, Mary vastasi.
”Minä olisin ainakin vain imarreltu, jos Matthew Alvin olisi seuraillut minua!”, Nellie virnisti haaveellisen näköisenä. Lily huokasi. Samassa hän huomasi Severuksen, joka asteli yksinään kohti kasvihuoneita.
”Tytöt hei, minulla on asiaa Severukselle”, hän sanoi, ja kääntyi lähteäkseen hänen peräänsä.
”Lily hei, mitä Matthewkin ajattelee ,kun liikut edelleen hänen seurassaan. Hän se vasta onkin epäilyttävä!”, Nellie huudahti hänen peräänsä. Lily pyöräytti heille silmiään, ja juoksi Severuksen perään.

”Sev! Odota!”, hän henkäisi, ja tarttui poikaa hihasta. Severus kääntyi ja pysähtyi kasvoillaan yllättynyt ilme. Lily oli hetken hiljaa ja tasasi hengitystään juoksupyrähdyksen jälkeen.
”Olen etsinyt sinua!”, hän sanoi lopulta. Severus kohotti kulmakarvojaan, yllättynyt ilme oli kadonnut eivätkä kalpeat kasvot kuvastaneet oikeastaan minkäänlaisia tunteita.
”Kuule, anna anteeksi se mitä sanoin silloin siellä kirjastossa. Potterhan sen aloitti, ei se sinun syysi ollut”, Lily sanoi pitäen edelleen Severusta kädestä.
”Tiedän”, Severus vastasi. Hän ei vetänyt kättään pois, mutta ilme hänen kasvoillaan ei muuttunut.
”Minä itse asiassa ajattelin tosissani pyytää sinua niihin juhliin, ja olisi varmaan pitänyt pyytääkin. Matthew on jotenkin..”
”Sinä menet Alvinin kanssa vai?”, Severus kysyi. Hänen kasvonsa rentoutuivat hiukan. ”Mistä lähtien sinä olet hänestä ollut kiinnostunut?”.
”No en minä olekaan! Hän pyysi minua, ja koska hän on kuitenkin Matthew Alvin, ajattelin, että… No kai se on tyhjää parempi, mutta ainakaan tähän mennessä hän ei ole osoittautunut kovin mukavaksi”.
”Eikö se ole vähän julmaa lupautua pariksi sellaiselle, josta ei pidä? Ties mitä toiveita hän elättelee”.

Lily irvisti.
”Tule, meidän täytyy jutella”, hän sanoi ja veti Severuksen perässään pieneen lämmitettyyn kasvihuoneeseen. Lily istahti nurinpäin käännetyn ämpärin päälle ja verrytteli kohmeisia sormiaan. Severus seisoi vaitonaisena hänen vierellään, mutta vaikutti jo rennommalta.
”Miksi sinä olit tulossa tänne, tunnithan alkavat vasta kahden tunnin päästä”, Lily kysyi. Severus kohautti olkapäitään.
”Kunhan kuljeskelin”, hän vastasi. Lily ei kysellyt enempää. Hän mietti, miten aloittaisi. Severus ehti kuitenkin ennen häntä.
”Olisitko sinä oikeasti pyytänyt minua, jos Potter ei olisi ilmestynyt paikalle?”, hän kysyi niin hiljaa, että Lily hädin tuskin kuuli. Hän vilkaisi Severusta yllättyneenä.
”Mietin sitä kyllä ihan tosissani, olisitko muka lähtenyt minun kanssani?”, Lily huokasi. ”Ja siitä minun pitikin sinun kanssasi jutella”. Severus kohotti kulmiaan, mutta näytti jostain syystä paljon tyytyväisemmältä. Oliko hän kenties tyytyväinen, että Lily oli arvannut asian laidan oikein? Helpottunut, ettei tarvinnut keksiä tekosyitä? Lily ravisti nämä ajatukset mielestään ja puraisi huultaan. Ilmeisesti hän oli näyttänyt jokseenkin surkealta, sillä Severus taikoi itselleen tuolin ja istui Lilyn viereen.

”Mikä nyt on?”, Severus kysyi ja näytti hitusen hämmentyneeltä. Lily kohtasi mustien silmien katseen.
”Olisitko sinä tullut minun kanssani, jos olisin pyytänyt sinua?”, hän kysyi. Severus räpäytti silmiään, ja näytti jokseenkin yllättyneeltä.
”Minä… Olisin minä tullut”, hän sanoi. ”Mutta toisaalta, mielipiteeni tanssimisesta tai yleensäkään iltajuhlimisesta ei ole muuttunut. Olisin ollut kehnoa seuraa.”
Lily hymyili vaisusti. Hänen olisi kysyttävä suoraan.
”Haittaako sinua, että minä olen jästisyntyinen? Tiedän, että olen kysynyt tätä moneen kertaan, mutta silti. Olethan minulle rehellinen? Se sinun porukkasi puhuu kuraverisistä, etkä sinä sano vastaan, ja –”
”En minä välitä. Sinä olet vuosikurssin parhaimmistoa, parempi, kuin monet puhdasveriset. Puhukoot he mitä puhuvat, minä en koskaan sanoisi sinua kuraveriseksi”, Severus sanoi vakaasti.
”En vain voi sille mitään, minusta tuntuu taas siltä, että sinä häpeäisit minua ja välttelisit minun seuraani muiden nähden. Mikset sinä voi olla oma itsesi silloinkin, kun me ei olla kahden”, Lily huokasi ja painoi päänsä Severuksen olkapäätä vasten.

”Se on… Anteeksi Lily, ihan totta. He ovat ihan mukavia tyyppejä suurimman osan ajasta, mutta heidän käsityksensä jästisyntyisistä on kovin mustavalkoinen. Sanoin siitä sinulle jo aikaisemminkin. En halua, että joudut taas heidän pilkkansa kohteeksi”, Severus laski kätensä Lilyn hartioille.
”Mutta kerrohan sitten. Eikö Alvin olekaan unelmamies?”, hän sanoi huolettomalla äänensävyllä. Lily huokasi, ja kertoi nopeasti pääpiirteet heidän keskustelustaan.
”Tyttöjen mielestä se on vaan romanttista, mutta minua se lähinnä inhottaa. Mieti nyt, että joku seurailisi sinua salaa.. Yhtä inha ajatus, kuin se, että joku katselisi salaa, kun nukun!”, Lily puuskahti.
”Sano hänelle, ettet halua mennä hänen kanssaan”, Severus sanoi sen suurempia miettimättä.
”En minä voi, lupasin jo hänelle”, Lily vastasi. ”Ja voi sitä paitsi olla, että vain kuvittelen kaiken”.

Lilyn olo parani huomattavasti keskustelun edetessä. Hänen täytyisi vain luottaa Severukseen, eikä epäillä turhia. Hän sulki silmänsä hetkeksi kuunnellessaan Severuksen kuvausta pimeyden voimilta suojautumisen tunnista, jolla eräs oppilas oli onnistunut tainnuttamaan itsensä kolmesti. Lily oli lapsesta saakka rakastanut Severuksen tapaa kertoa asioista. Hänestä tuntui hyvältä istua siinä kahdestaan lämpimässä ja katsella lasi-ikkunoiden läpi juuri alkanutta sadetta, kuunnellen Severuksen pehmeää ääntä.

***

Severus oli koko yrttitiedon tunnin erittäin hyvällä tuulella. Lily oli sittenkin ajatellut pyytää häntä! Häntä ei edes harmittanut, että Lily päätti lopulta mennä toisen kanssa, sillä tyttö ei selvästikään ollut innostunut Matthewista, ja toisaalta hän itse ei erityisemmin pitänyt juhlista, joissa pitäisi seurustella muiden ihmisten kanssa. Severus muisteli, kuinka Lily oli painautunut hänen kainaloonsa, kun he olivat jutelleet pikkukasvihuoneessa, ja hymyili itsekseen kävellessään muiden kanssa kohti koulua. Edes kolea syyssade ei haitannut häntä.

Severus erosi muista eteisaulassa, ja asteli kohti kirjastoa. Hänen täytyisi hakea yksi kirja erästä esseetä varten. Kirjastossa oli hiljaista, joten Severus luikahti hiljaa erääseen hyllyväliin ja alkoi etsiä tarvitsemaansa. Hänen etsintänsä kuitenkin keskeytyi, kun hän kuuli tutut äänet hyllyn takaa. Severus ei voinut itselleen mitään, ja uteliaisuus otti hänestä vallan. Hän painautui hyllyä vasten, ja kuunteli tarkkaavaisesti. Koska kirjastossa oli täysin hiljaista, ja ilmeisesti hyllyn takana olevat luulivat olevansa paikalla yksinään, Severus kuuli heidän keskustelunsa jokseenkin hyvin.

”Ensi yönä mennään yhdessä kokeilemaan. Etköhän sinäkin ole siihen jo valmis, Peter?”, Potterin matala ääni kuului vaimeana hyllyn takaa.
”Luulisin niin”, vaimea ääni vastasi. Severus höristi korviaan.
”Ei se ole enää kovin vaikeaa, kun kaikki valmistelut on tehty”, Musta sanoi.
”Te ette voi olla tosissanne, et kai sinä ole jo kokeillut sitä?”, Lupin ihmetteli.
”Äläs nyt, Kuutamo. Hyvin me pärjätään. Me ollaan molemmat kokeiltu jo. Käytiin pienellä kierroksella”, Musta kehuskeli.
”Miltä se tuntui?”, Piskuilan kysyi innostuneen kuuloisena.
”Shh, älä nyt kaikille kailota. McGarmiwa ei välttämättä tykkäisi, jos James olisi taas jälki-istunnossa huispaustreenien aikaan”, Musta nauroi.
”Se oli itse asiassa oikein hauskaa, Peter. Sarvihaara ja Anturajalka, yöllisten retkien sankarit!”, Potter nauroi.
”Ja tänä yönä mukaan liittyy Matohäntä, ja kun Kuutamokin pääsee mukaan, kelmit ovat koossa!”, Musta sanoi, ja Severus pystyi kuvittelemaan ärsyttävän virneen tämän kasvoille.
”Tänä yönä siis, sanotaan vaikka… yhdeltätoista? Kuutamo, johdattele Evans vähän kauemmaksi muotokuva-aukolta silloin. Me kerrotaan sitten myöhemmin, miten kävi”, Potter sanoi.
”Voi teitä.. Dumbledore heittää teidät vielä pihalle koulusta, jos saa tietää. Ihan totta, se on vaarallista… Mutta tuskinpa se teitä hetkauttaa..”, Lupin huokasi tuskastuneen, mutta myös hieman huvittuneen kuuloisena ennen, kuin vaihtoi puheenaihetta: ”Kuulkaas, löysin yhden loitsun karttaa varten”, hän jatkoi hiljaisemmalla äänellä.

Keskustelu jatkui tylsänä, erilaisten loitsujen pohtimisena, eikä se enää kiinnostanut Severusta. Potter kumppaneineen aikoi selvästi jotain luvatonta, ja hän aikoisi todellakin saada heidät rysän päältä kiinni! Severus hiipi hiljaa pois kirjastosta, jottei tulisi huomatuksi, unohtaen, että oli tullut hakemaan kirjaa.

Kellon lähestyessä yhtätoista, Severus pujahti ulos luihuisen oleskeluhuoneesta. Hän oli lopun koulupäivää pohtinut, mikä olisi paras tapa napata kelmit kiinni itse teosta. Mitä he ikinä sitten tekivätkin. Hän hiipi käytävälle, ja piiloutui haarniskan taakse odottamaan. Pian hän kuulikin tuttua kuiskuttelua, mutta ei nähnyt ketään missään. Näkymättömyysjuoma? Vieläkö heillä muka oli sitä? Potter saattaisi onnistua kyllä keittämään sitä lisääkin, mutta sen liikakäyttö ei ollut millään muotoa terveellistä. Severus kuuli, kuinka kevyet askeleet kulkivat käytävällä hänen ohitseen, ja kun he katosivat kulman taakse, hän hiipi hiljaa heidän peräänsä.

Hän huomasi nurkassa olevan hevospatsaan jalustan olevan auki, ja kurkisti varovasti luukusta sisään. Hän kuuli edelleen ääniä, mutta ne olivat kaukana salakäytävässä. Severus pujahti alas heidän peräänsä, ja seurasi kapeita kierreportaita mahdollisimman hiljaa. Lopulta hän huomasi päätyneensä linnan pihalle, muttei enää edes kuullut seurattaviensa ääniä. Severus asteli hetken pihamaalla, ja kurkisteli pensaikoihin, mutta totesi lopulta vetäneensä vesiperän. Häntä harmitti suunnattomasti, mutta ainakin hän oli nyt aivan varma siitä, että Kelmit (Severus hymähti tälle nimitykselle) tosiaan hiippailivat öisin koulun tiluksilla luvatta. Ja hän aikoi selvittää, mitä he tekivät, maksoi mitä maksoi. Hän todistaisi Lilylle, että Potter oli kuin olikin sääntöjä rikkova idiootti, ja että Lupin todella oli ihmissusi. Lilyn sietäisi pysyä kaukana koko kööristä.

Severus päätti kääntyä takaisin, ja palata salakäytävää pitkin takaisin kouluun. Hän kuitenkin sai nopeasti huomata, että käytävä oli sulkeutunut hänen takanaan eikä hän saanut sitä auki. Hän kirosi mielessään, ja toivoi, että hänellä olisi niin hyvä tuuri, ettei kukaan huomaisi, kun hän livahtaisi pääovista sisään. Hiipiessään kohti pääovea toiselta puolelta pihaa kuului raivoisaa haukuntaa. Musta koira hyökkäsi pensaista uroshirvi kannoillaan. Hirvi näytti ensin juoksevan pakoon, mutta tekikin sitten äkkipysähdyksen ja koira jysähti sen jalkoihin. Samassa molemmat käänsivät katseensa suoraan Severukseen, ja loikkasivat takaisin metsään, josta olivat tulleetkin. Severus räpäytti silmiään useaan otteeseen, ja mietti, mitä ihmettä oli juuri todistanut. Hän ei kuitenkaan erityisesti pitänyt eläimistä, saati sitten ollut kiinnostunut niistä, joten lopulta hän vain kohautti olkapäitään ja livahti ovesta sisään.

Severuksen onnistui hiipiä oleskeluhuoneeseen jäämättä kiinni, ja pian hän makasi pylvässängyssään ja pohti jälleen keinoja napata Potter kiinni verekseltään. Hän kaivoi oman näkymättömyysjuomapullonsa yöpöytänsä laatikosta, ja katseli sitä hetken. Hän tiesi, mihin käyttäisi sitä. Hänen tarvitsi enää vain selvittää, koska Potter jengeineen lähtisi taas yöjuoksulleen.

[Brangwen]

Saat täysin anteeksi myöhästymisen. Teillä on ollut suojelusenkeleitä takakontissa.

JKRn omissa teksteissä on aina ollut kauhean hämäävää noiden keskiajan noitavainojen korostaminen. Ok, Englannissa noitavainot ajoittuivat hiukan varhaisempaan aikaan kuin muualla Euroopassa, mutta mistään varsinaisista vainoista ei vielä keskiajalla puhuttu. Noidille tuli kuumat paikat vasta uuden ajan alussa (aavistuksen sivuun aiheesta, tiedetään, mutta kun kerran mainitsit ne noitavainot, en voinut olla tarttumatta siihen yhteen pieneen yksityiskohtaan, joka minua HP-kirjoissa ärsyttää).

Mary on aika tyttö, kun pystyy jäljillämään sukulaisiaan keskiajalle asti. Muutenkin pidän siitä, että Lilyn ystävillä on omat luonteet ja he oikeasti tekevät jotain taustalla eivätkä vain ole tarvittaessa paikalla kutsuttavia statisteja.

Ja Lily ja Severus saivat riitansa sovittua! Jee, nyt niillä on vielä hyvin aikaa ennen kevättä (ja Seven väistämätöntä mokaa) keksiä olevansa luodut toisilleen... Edellyttäen että Severus ei sitä ennen onnistu saamaan kenkää koulusta, kun hiippailee pitkin käytäviä keskellä yötä (olisi aika noloa, jos Lily ja Lupin saisivat sen kiinni). Se, että Seve leikkii salapoliisia ja seuraa kelmien taustasäätöjä ("opetellaan animaageiksi!") on ihan loistava juonikuvio.

Tulipa taas vaihteeksi sinun tekstiäsi lukiessa mieleen, että sinä ihan oikeasti osaat kirjoittaa. Teksti on niin sujuvaa, että lukiessa voi keskittyä täysin asiaan, eikä tarvitse koko ajan kompastella tekstin kömpelyyteen. Hyvää työtä kaikin puolin.

Kiitos! Lisäää!!!!!!

[Kuolotar]

Okei eli mukavaa kun Severus ja Lily sopivat riitansa on niin ihanaa kun riidat sovitaan vielä tässä vaiheessa.Rohkelikoiden keskustelu oli todella hyvä, niin no noitavainot ovat varmasti ikäviä ja jos jästit aloittaisivat noitavainot eivät noidat ja velhot pukeutuisi yhtä huomiota herättävästi.Oih kelmien pikku keskustelu oli ehkä ficin herkullisin kohta!Voi ja aivan loistavaa kun he vielä suunnittelivat kelmien kartan tekemistä ( yritän ensi kerralla kommentoida pitemmästi)

Jatkoa pian
Kuolotar

[Miriam]

Kiitos jälleen kommenteista, Kuolotar ja Brangwen!:) Hyvä pointti muuten noitavainoista, itse en koskaan ajatellut sitä asiaa noin tarkkaan, mutta oikeassa olet.

Luku 9
Severus sai pian huomata, ettei kelmien vakoileminen ollutkaan niin helppoa. Hän oli yrittänyt salakuunnella heitä muutamaan otteeseen, mutta joko he eivät olleet keskustelleet mistään mielenkiintoisesta, tai sitten he olivat huomanneet Severuksen. Hän oli saanut kerran jopa jälki-istuntoa käytävällä tappelemisesta. Potter, Musta ja Piskuilan saivat myös, mutta se ei juuri lohduttanut Severusta sillä he joutuivat viettämään jälki-istunnon yhdessä. He olivat käyneet kierroksella kielletyssä metsässä etsimässä Metsäyrttiä, ja kelmit olivat onnistuneet kahdesti ujuttamaan etanoita hänen kaapunsa alle.

Vasta seuraavan täysikuun jälkeen (Lupin oli taas ollut kipeä!), hän kuuli jälleen jotakin mielenkiintoista.
”Edellisyö oli aivan loistava! Seuraavan täydenkuun aikana otetaan varmasti uusiksi, ehkä me ehditään jopa–”, Musta aloitti vähän turhan kovaan ääneen heidän odotellessaan liemitunnille pääsyä luokan oven ulkopuolella.
”Hiljempaa!” Lupin keskeytti hänet nopeasti, eikä Severus kuullut keskustelusta enempää. Se kuitenkin riitti. Seuraavan täydenkuun aikaan hän olisi valmis! Hän kuvitteli mielessään, kuinka hän saisi koko konkkaronkan kiinni pahanteosta. Se olisi todellakin sen arvoista. Kaiken sen jälkeen, mitä Potter oli hänelle tehnyt.

Liemitunti sujahti ohi nopeasti, ja hän sai jopa kehuja Kuhnusarviolta onnistuneesta rauhanliemestään. Kerta kaikkiaan päivä vaikutti todella lupaavalta, kunnes hän huomasi tunnilta poistuttuaan, että Potter käveli Lilyn vierellä ja supatti tälle jotain erittäin tärkeän näköisenä. Lily kohautti olkapäitään ja nyökkäsi, ja Severus oli kuolla uteliaisuudesta. Ilmeisesti Potter kuitenkin pilasi jälleen mahdollisuutensa sanomalla jotain typerää, sillä Lily mulkaisi häntä lopulta kiukkuisesti ja kiihdytti askeleitaan jättäen Potterin seisoskelemaan käytävälle.

Severus jättäytyi omasta porukastaan, ja lähti Lilyn perään. Potter oli niin ilmiselvän ihastunut Lilyyn, että Severusta suorastaan inhotti. Hän tiesi kyllä, että Lily oli suosittu, eikä se erityisemmin häirinnyt häntä… Mutta jos Lily olisi varomaton, ja joutuisi Potterin huijaamaksi.. Severus oli melko varma, ettei Lily koskaan valitsisi häntä, mutta hän ei kestänyt ajatustakaan siitä, että Potter saisi tytön. Potter sai muutenkin kaiken. Hän oli kaikesta omahyväisyydestään ja kusipäisyydestään huolimatta suosittu, kehuttu huispaaja, ja tyttöjen mielestä kovinkin fiksu ja komea. Jos hän vielä kaiken lisäksi onnistuisi saamaan Lilyn… Severus tuhahti ääneen.

Hän sai Lilyn nopeasti kiinni.
”Mitä Potter tahtoi?” Severus kysyi. Lily pyöräytti silmiään.
”Hän kertoi minulle, että Matthew Alvin on outo hiippari. Ja että se on kysellyt minusta juttuja vaikka keneltä”, Lily vastasi. Severus vilkaisi häntä yllättyneenä.
”Ihanko totta se rehellisesti vaan yritti auttaa sinua?” hän sanoi sarkastisesti.
”No melkein uskoin häntä. Sitten hän alkoi selittää, etten millään voisi lähteä juhliin Matthewin kanssa, koska Korpinkynsi oli viimevuoden huispauscupissa surkea, ja että Matthew oli surkea pelaaja”, Lily nauroi. ”Potter yritti selvästi vaan saada itsensä näyttämään vähän paremmalta”, Severus virnisti huojentuneena.
”Todellakin”, Lily vastasi. ”Mutta Severus, minun täytyy nyt mennä. Anne lupasi tehdä minulle kampauksen tanssiaisiin, ja hän tahtoo kokeilla eri ideoita nyt, kun meillä on hyppytunti!” hän jatkoi. Severus nyökkäsi, ja he erosivat portaikon alapäässä.

Severus jatkoi kohti Luihuisen oleskeluhuonetta kuvitellen mielessään Potterin ja kumppaneiden ilmeitä, kun hän saisi heidät kiinni.

***

Lily pyörähti mekossaan, ja ihasteli hetken peilikuvaansa. Hänen hiuksensa oli kiharrettu kauniisti, ja mekko näytti hänen yllään todella hyvältä, vaikka hän itse sen sanoikin. Se kiristi ihan pikkuhitusen vatsan kohdalta, sillä hän ei ollut malttanut olla ahmimatta kurpitsaleivoksia juhlapäivällisellä. Se menisi kuitenkin nopeasti ohi. Hänen kasvonsa hehkuivat kauniisti pitkän syyspakkasessa vietetyn päivän jälkeen, hän oli muiden valvojaoppilaiden kanssa ohjannut kolmasluokkalaiset ensikäynnilleen Tylyahoon.

”Sinä olet tyrmäävän upea!” Anne hihkaisi. Mary kiharsi parhaillaan hänen vaaleaa tukkaansa, ja tökkäsi häntä taikasauvalla niskaan, kun tämä ei pysynyt paikoillaan.
”Kiitos, Anne. Niin sinäkin!” Lily vastasi. Siro ja hoikka Anne oli oikein kaunis vaaleansinisessä juhlakaavussaan.
”Ei taida riittää kavaljeerilleni”, hän virnisti. ”Hän kuolaa kuitenkin vain sinua”. Potter oli lopulta pyytänyt Annea, joka oli suostunut, koska ei muuten olisi päässyt tanssiaisiin.
”Saat pitää Potterin ihan itselläsi”, Lily lupasi hymyillen.
”No niin kai, kun sinulla on Matthew!” Nellie huokaisi haaveksuvasti samalla, kun hän katseli Lilyn korulaatikon sisältöä.
”Eikä sillä niin väliä”, Anne vastasi. ”Jos Potter ei ole kiinnostunut minusta, paikalla on muitakin”, hän virnisti ja vilkuili itseään peilistä.
”Ettet vaan yritä iskeä Mustaa?” Mary kysyi viimeistellessään Annen tukkaa.
”No, Sirius tulee paikalle Carolinen kanssa. Sen isotissisen Puuskupuhin. Minä satun tietämään, että Caroline on todella hidasjärkinen typerys, ja että Sirius valitsi hänet ainoastaan ulkonäön takia. Kun hän kyllästyy Carolineen…”, Anne jätti lauseen kesken ja virnisti tyytyväisenä. Mary tökkäsi häntä uudelleen taikasauvallaan harmistuneena.

Rohkelikkopojat viheltelivät Lilyn ja Annen laskeutuessa portaita alas oleskeluhuoneeseen. Heitä vuotta vanhempi Cathy seisoi jo muotokuva-aukolla upeassa mustapunaisessa juhlakaavussaan, ja viittoi heitä tulemaan lähemmäs. Potter oli myös odottamassa, ja lähti kulkemaan Annen rinnalla vilkuillen kuitenkin välillä olkansa yli Lilyä, joka käveli heidän perässään. Matthew ja hauskannäköinen puuskupuhpoika Felix, Cathyn tanssiaiskavaljeeri, odottelivat heitä muotokuva-aukon ulkopuolella.

Cathy ja Felix lähtivät heti kulkemaan käytävää pitkin heidän edellään kuiskutellen iloisesti, heillä oli selvästi hauskaa keskenään. Lily vilkaisi Matthewia, joka piti häntä tiukasti kädestä. Poika oli kehunut häntä kauniiksi, muttei ollut sen jälkeen sanonut mitään. Hymyillyt vaan, ja katsellut suoraan eteenpäin. Annella ei tuntunut olevan sen hauskempaa, Potter näytti jokseenkin tympääntyneeltä. Lily ravisti päätään, ja päätti nauttia illasta kaikesta huolimatta.

Ilta alkoikin hyvin. Matthew oli loistava tanssija, ja vaikka hän ei kovin puhelias ollutkaan, hän oli kohtelias ja huomaavainen. Lilyllä oli itse asiassa oikein hauska ilta. Hän oli käynyt mielenkiintoisen keskustelun erään taikaministeriön työntekijän kanssa, tanssinut ja nauttinut jonkin verran kermakaljaa niin, että hänellä oli lämpimän tyytyväinen olo, kun Matthew veti hänet pois tanssisalista, pienen pöydän ääreen suojaisaan syvennykseen. Poika katseli häntä nyt merkillisen kiihkeä katse silmissään. Samassa hän nousi ylös.
”Haen meille vähän juotavaa”, hän sanoi hiljaa. Pian hän palasikin kantaen käsissään kahta pientä lasia. Toisen hän ojensi Lilylle, ja toisen asetti eteensä.
”Tässä on Kuhnusarvion loistavaa mansikkasiideriä. Maista ihmeessä, se on tosi hyvää!” hän sanoi ja joi kulauksen omasta lasistaan. Lily katseli kuplivaa vaaleanpunaista juomaa ja siemaisi sitä sitten. Se oli itse asiassa todella hyvää, hän huomasi. Hän otti toisenkin kulauksen. Hän ei ollut maistanut juomaa ennen, sillä Kuhnusarvio oli melko tiukka siitä, että viidesluokkalaiset ja sitä nuoremmat eivät saaneet ottaa kermakaljaa vahvempia juomia hänen juhlissaan.
”Tämä on tosi hyvää!” Lily hymyili. Samassa hän kuuli Kuhnusarvion huhuilevan Matthewia. Lily kuvitteli hetken nähneensä pojan kasvoilla suorastaan raivostuneen ilmeen, mutta uskoi sen sitten johtuneen vain hämärästä valaistuksesta.
”Anteeksi Lily, tulen pian takaisin”, hän sanoi ja nousi pöydästä jättäen Lilyn yksin.

Lily maisteli siideriä kaikessa rauhassa. Hän oli taitava maistamaan liemien aineisosia, ja jäi pohtimaan mistä juoma oli valmistettu. Siinä oli mansikan lisäksi yllättäviä vivahteita. Keto-orvokkia, ehkä ripaus tyrniuutetta… Pohtiessaan ainesosia, ajatus iski hänen mieleensä. Hän kävi ainesosat nopeasti mielessään läpi, maistoi juomaa vielä kerran ja sylkäisi sitten sen suustaan takaisin lasiin. Romantiota. Lemmenjuomaa.

Lily koetti muistella, mitä hän oli juomasta lukenut. Kevyt pyörrytyksen tunne sai hänet kauhistumaan. Romantio oli helppo keittää, ja lemmenjuomana kohtuullisen harmitonta. Jos sen kuitenkin sekoitti alkoholiin, seuraukset saattoivat olla arvaamattomat. Lily maistoi hiukan Matthewin omasta pikarista, ja totesi sen olevan ihan eri makuista. Matthew oli terästänyt hänen juomansa. Lily nousi pöydästä niin nopeasti, että iski polvensa kipeästi pöydänkulmaan. Kyyneleen tulvahtivat hänen silmiinsä, mutta hän ei välittänyt vaan etsi katseellaan Kuhnusarviota. Hän löysi pian etsimänsä, mutta valitettavasti professori oli juuri keskustelemassa Matthewin kanssa. Lily ajatteli ohikiitävän hetken ajan ryntäävänsä paikalle, ja kertovansa mitä oli tapahtunut. Juoman vaikutus alkoi kuitenkin nopeasti, ja hän lysähti takaisin tuolilleen silmien sumetessa.

Oliko Matthew tiennyt, että alkoholiin sekoitettu Romantio oli kuin vahvaa huumetta? Oli tai ei, hän oli silti yrittänyt huijata Lilyn vähintään ihastumaan itseensä. Lily iski nyrkillä reiteensä ja taisteli päästäkseen jaloilleen ja pysyäkseen pystyssä. Hän lähti kohti ulko-ovea niin kovaa, kuin pääsi. Hänestä tuntui, että hän ennemmin lipui eteenpäin, kuin käveli. Hän ei kyennyt enää ajattelemaan järkevästi. Jos hän olisi jäänyt juhlapaikalle, siirtynyt vain muiden näkyviin, hän olisi ollut turvassa Matthewilta. Mutta juoma oli jo sumentanut hänen mielensä, eikä hän enää ajatellut muuta, kuin pakenemista paikalta.

Lilyn onnistui livahtaa kenenkään huomaamatta juhlista. Hän hoippui eteenpäin pimeällä käytävällä, kunnes kompastui korkokenkiinsä ja lysähti pitkälleen. Hän puri huultaan, kiskoi kengät jalastaan ja jätti ne käytävälle kömmittyään pystyyn. Hänen oli päästävä… mihin? Hän ei enää tiennyt mihin oli menossa, mutta ei silti uskaltanut pysähtyä. Juomasekoitus herätti hänessä vahvoja pakokauhun väristyksiä. Hän ravisti päätään tiukasti yrittäen selvittää ajatuksiaan. Mihin hän menisi? Se ei kuitenkaan auttanut, vaan lisäsi pyörrytyksen tunnetta. Lily nieleskeli hetken, ja räpytteli silmiään. Pelko sai kyyneleet valumaan poskille. Purtuaan hammasta hän yritti taas jatkaa matkaa. Pyörrytyksen tunne helpotti pikkuhiljaa, ja hän alkoi tuntea olonsa oudon kevyeksi ja uneliaaksi. Lily taisteli nukahtamista vastaan, ja lähti juoksemaan paljain jaloin kohti portaikkoa. Hänen olisi päästävä pois…

***

Severus ei saanut unta. Hän mietti kuumeisesti ratkaisua erääseen riimuläksyynsä, muttei keksinyt mitään järkevää. Lopulta hän kömpi ylös sängystään, ja veti kaavun niskaansa. Hän istui hetken tyhjässä oleskeluhuoneessa, mutta tunsi itsensä aina vain rauhattomammaksi. Pitäisikö hänen lähteä vielä tähän aikaan käymään kirjastossa? Hän tiesi, mistä kirjasta olisi apua, mutta ihan hyvin hän voisi hakea sen heti aamusta. Severus mietti hetken ja huokasi sitten. Ei hän kuitenkaan saisi unta, joten sama se. Valvojaoppilaat olisivat vielä tansseissa, joten kukaan ei saisi häntä kiinni öisestä hiiviskelystä. Hän kielsi itseään edes ajattelemasta sitä, että hänen rauhattomuutensa johtuisi siitä, että Lily oli tansseissa jonkun toisen kanssa. Hänen olisi turha olla mustasukkainen. Lily ei ollut hänen.

Severus käveli jokseenkin pahantuulisena portaat ylös pääaulaan, josta hän jatkoi ylemmäs kohti neljättä kerrosta, jossa kirjasto oli. Kolmanteen kerrokseen tullessaan hän kuitenkin pysähtyi. Hän uskoi kuulleensa jonkun liikkuvan käytävällä, mutta luuli jo erehtyneensä ennen, kun hän kuuli äänen uudelleen. Askeleita, huohotusta… ja nyyhkytystä? Severus käveli kolmannen kerroksen toiseen päätyyn katsomaan mitä oli tekeillä. Hän ei ehtinyt kuitenkaan sen paremmin nähdä, kuin kuullakaan mitään, kun joku juoksi häntä päin ja kaatoi hänet istualleen maahan.

”Mitä hittoa!” hän ähkäisi, ja oli juuri tyrkkäämässä törmäilijän kiukkuisesti sivuun, kun hän tunnisti punaiset hiukset ja vihreän mekon.
”Sinä…Severus?" Lily sanoi oudolla äänensävyllä. Hänen katseensa harhaili, mutta hän näytti äärimmäisen huojentuneelta tunnistettuaan Severuksen. Severus katsoi häntä täysin sanattomana, mitä ihmettä oli tapahtunut? Samassa Lily läimäisi itseään poskelle niin kovaa, että kyyneleet tulvahtivat silmiin. Isku ilmeisesti selvitti hänen ajatuksiaan, sillä tyttö sai katseensa hetkeksi kohdistettua suoraan Severuksen silmiin.
”Romantiota. Hän sekoitti sen siideriin, minä… luojan kiitos, että löysit minut, minä… auta minua”, Lily sai sanotuksi. Sitten hän lysähti lattialle.

Severus nappasi Lilyä kädestä, ja yritti vetää tämän jaloilleen. Tytölle oli saatava jostain vastalääkettä ennen, kuin hän tekisi mitään typerää. Lily ei kuitenkaan suostunut enää nousemaan lattialta, vaan katseli Severusta kasvoillaan hyvin omituinen ilme. Lily oli ilmeisesti kyennyt vastustamaan juoman vaikutusta aina siihen saakka, kunnes oli kokenut olevansa turvassa.
”Lily kuule, mennään sairaalasiipeen”, Severus yritti vetäen tyttöä kädestä.
”Au, älä kisko”, Lily sanoi kärttyisesti. Severus päästi irti ja katseli kauhuissaan ympärilleen. Millä ihmeellä hän saisi Lilyn ensimmäiseen kerrokseen? Helvetin Alvin, hän kiroaisi mokoman heti, kun olisi saanut Lilyn turvaan.

Se oli kuitenkin helpommin sanottu, kuin tehty. Lily vastusteli kikattaen hänen jokaista yritystään, eikä Severus voinut lopulta tehdä muuta, kuin istua tämän viereen käytävälle. Lily tarttui saman tien hänen hiuksiinsa.
”Au!” Severus vinkaisi, ja yritti irrottaa tytön otetta siinä onnistumatta.
”Shh”, Lily kuiskasi hänen korvaansa, ja kikatti hiljaa. Severus ei voinut muuta, kuin antaa tytön näpertää hänen hiuksiaan. Lyhyen hetken jälkeen hän päästi irti, ja katseli Severusta arvioivasti. Severus kosketti hiuksiaan, ja tajusi, että Lily oli tehnyt hänelle siistin letin toiselle puolelle päätä. Severus ravisti päätään jokseenkin järkyttyneenä, ja yritti jälleen saada Lilyn liikkumaan.
”Mihin sinä minut viet”, Lily kysyi hymyillen pelottavan pirteänä. Hän puristi Severuksen kättä, ja nousi ylös lattialta. ”Mennäänkö me jonnekin kahdestaan”, Lily kuiskasi hänen korvaansa. Severus värähti.
”Ei…”, Severus ähkäisi, ja tarttui horjuvaa Lilyä vyötäisiltä samalla, kun he etenivät hitaasti portaita alaspäin.
”Miksei? Etkö sinä halua olla kahdestaan minun kanssani?” Lily sanoi yhtäkkiä silmät kyynelissä. Severus vilkuili taas kauhuissaan ympärilleen. Lily käyttäytyi suorastaan pelottavasti.

”Kuule, sinä et ihan oikeasti ole tuota mieltä, ja tappaisit minut huomenna, jos..”, Severus yritti, mutta Lily ei tuntunut kuuntelevan. Hän oli taas istunut alas, mutta piti edelleen Severusta tiukasti kädestä kiinni. Lily veti hänet istumaan viereensä, ja pujotti taas sormensa Severuksen hiusten sekaan, tällä kertaa vetääkseen Severusta lähemmäs itseään. Severus kiskoi itsensä irti tytön otteesta, Lily ei kerta kaikkiaan jättänyt hänelle vaihtoehtoja. Hän otti esiin taikasauvansa. Hänen olisi sidottava Lily jotenkin, ja leijutettava tämä sitten sairaalasiipeen. Lily ei selvästikään tiennyt, mitä teki, ja jos hän saisi tietää, ettei Severus ollut tehnyt kaikkeaan estääkseen… Severus kohotti taikasauvansa, mutta ei ehtinyt sanoa mitään, kun Lily hypähti pystyyn, kietoi kätensä Severuksen kaulaan, ja suuteli tätä suoraan suulle. Severus yllättyi niin, ettei ehtinyt reagoida tilanteeseen oikein mitenkään, sillä siinä samassa Lily valahti veltoksi, taikasauva lipsahti Severuksen käsistä, ja hän menetti tasapainonsa. He kierivät yhdessä loput portaat alas, ja mätkähtivät seuraavalle tasanteelle.

Severuksen sydän hakkasi niin, että hän pelkäsi tukehtuvansa. Hän jätti jumalien kiittelemiset sikseen, sillä hän oli aivan varmasti punastunut pahemmin, kuin ikinä ennen. Hän kohottautui käsivarsiensa varaan, ja vilkaisi Lilyä, joka makasi puoliksi hänen allaan, ja oli nyt ilmeisen tajuton. Severus hieraisi kyynärpäätään, jonka oli iskenyt kipeästi lattiaan, nousi polviensa varaan, ja katseli hermostuneena tyttöä. Ei kai hän ollut taittanut niskaansa? Ei, tyttö oli ilmeisesti vain pyörtynyt juoman vaikutuksesta. Severus ryntäsi hakemaan taikasauvansa portaista, ja palasi takaisin Lilyn luokse. Hän oli juuri osoittamassa tyttöä taikasauvallaan, kun..

”Mitä täällä tapahtuu?” Professori McGarmiwan teräksenkova ääni kaikui käytävässä. Severus kääntyi ympäri kauhistuneena. Tietysti heidän kolistelunsa oli herättänyt tässä kerroksessa nukkuvan professorin. Severus vilkaisi käytävällä makaavaa Lilyä, ja tajusi samassa, että hän näytti itse erittäin syylliseltä tytön tilaan. Hänhän oli jäänyt verekseltään kiinni osoittamassa taikasauvalla jaloissaan makaavaa tajutonta tyttöä. Ilmeisesti McGarmiwa huomasi saman, sillä hän ryntäsi heitä kohti aamutakin helmat liehuen, ja tarttui Lilyä hartioista.
”Kalkaros! Mitä sinä olet tehnyt?” hän kysyi vihaisesti samalla, kun yritti herätellä tyttöä.
”En minä tehnyt sitä!” Severus vastusteli. ”Hän joi vahingossa jotain lientä… hän sanoi maistaneensa siideriin sekoitettua Romantiota, minä löysin hänet täältä”, hän yritti selittää. McHarmiwa katsoi häntä kuitenkin kylmästi.
”Sinä ilmestyt rehtorin kansliaan heti kahdeksalta huomenna aamulla. Säästä selityksesi sinne”, hän sanoi ja nosti sitten Lilyn paareille, jotka hän oli taikonut jostain. Severus seurasi järkyttyneenä, kuinka he katosivat kulman taakse. Sitten hän lysähti istumaan portaalle, ja painoi pään käsiinsä. Mitä ihmettä äsken oli tapahtunut?

***

(A/N: Btw, kuvittelin Matthew Alvinin alusta alkaen Edward Cullen kopioksi )

[Brangwen]

Hehheh, onneksi edes kopio sai ansionsa mukaan. Minua ei pitäisi päästää kirjoittelemaan kommentteja tähän aikaan illasta, mutta nyt en kyllä voi vastustaa kiusausta. Teksti oli taas kerran todella nautittavaa ja aivan ihanan sujuvaa (en voi ylikorostaa tätä sujuvuutta, koska niin monissa ficeissä homma kaatuu siihen, että kirjoitustekniikka ei ole kunnossa).

Tuo "Seve pelastaa Lilyn ja saa syyt niskoilleen" oli aivan pakollinen kohtaus. Severus vaan nyt on sellainen sankari, jolle on ihan pakko käydä noin. Olet kirjottanut siitä aivan ihanan, se on Lilya kohtaan niin herrasmies, että tämä minun mielestäni vain alleviivaa, että näiden kahden on ihan pakko kuulua toisilleen. Odotan niin kauhulla väistämättä edessä odottavia itkunpaikkoja.

Tässä luvussa oli tosi monta helmeä; tuo alkoholiin sekoitettu lemmenjuoma, Lilyn luonteenlujuus ja tahdonvoima, herrasmies-Seve, Lily letittämässä Seven hiuksia... Rakentava on jo mennyt nukkumaan, mutta sanonpahan vain, että hämmästelen joka luvun kohdalla kirjoittajantaitojasi (vaikka pikkuhiljaa siitä pitäisi varmaan tulla jo oletusarvo), mutta juttu on niin, että joka luvussa on jotain uutta ja koukuttavaa. Kiitos siis, ja jatkoa kiitos!

[Joa]

Ficcisi on oikein viihdyttävää luettavaa, olin oikein iloinen löytäessäni tämmöisen suomenkielisen tarinan suosikkihahmoistani. Tykkään älyttömästi draamasta Severuksen, Lilyn ja Jamesin välillä, ja odotan todella sitä, kun pääset kirjoittamaan vaiheesta, jolloin Lily ja James alkavat tapailla, ja tietysti Severus-raasun suhtautumisesta asiaan. Uskon ja toivon, että osaat uskottavasti kirjoittaa siitä, miten Lilyn tunteet Jamesia kohtaan vähitellen muuttuvat. Tykkään siitä, että olet pysynyt ficcisi kanssa niin tiukasti canonissa, ja jopa Lilyn kaverit olet kuvaillut ihan siedettävästi (yleensä Lilyn kaverit ovat mielestäni ficceissä aika ärsyttäviä ja en voi olla huomaamatta, että he ovat melkein aina ihastuneita Siriukseen - vaikkei kirjoissa käsittääkseni ole mitään erityisiä viitteitä tällaiseen ). Kirjoitat sujuvasti ja tekstiäsi olisi kivaa lukea vaikka useammankin kerran viikossa.

[Kuolotar]

Jes jatkoa 
No Severus on tietysti sankari joka saa samalla syyt niskoilleen, varmasti näytti epäilyttävältä McGarmiwan silmissä mutta koska Severus näytti varmasti McGarmiwan silmissä syylliseltä ja seko päiseltä tyttön kimpuun hyökänneeltä sai hän syyt niskoilleen.Toivottavasti Lily herää ja pelastaa Severuksen, voi Severusta hän on niin utelias kelmien asioista.Tietäisipä hän miten James lopulta Lilyn oikein saa,no taas teit upean ja mahtavan ficin jota voi vain kehua tai ainakin minun on vain pakko kehua sitä.Jännään kohtaan ficin lopettit se jätti tunteen että nyt minun on aivan pakko juosta joka ikinen minuutti ficissä.Rakastan tätä ficciä

Jatkoa innolla odottaa kuolotar

[Emmy]

Hui, unohdin taas kerran kommentoida, joten kommentoin taas kerran kahta lukua.

Minusta on hyvä, että James ja Lily pystyvät ihan kunnolliseen keskusteluun, eikä Lilyllä ole mitään selittämätöntä vihaa/ärsyyntymistä Jamesia kohtaan:) Severus ja Lily sopivat riidan, oi:) Mutta ennustan pahoja ongelmia Sevylle, kun se tuolla lailla hyörii pitkin pihaa öisin..

Hyyi, limainen ja ilkeä Matthew Cullen:< Mulla menee kylmiä väreitä ku luen siitä.. Mutta tuo lemmenjuomasotku oli loistava keksintö saada Severus jälleen kerran pinteeseen:D Siinä on kyllä tosi epäonninen ihminen:(

[Miriam]

Kiitos kaikille kommentoijille jälleen! Ihanaa että te jaksatte tämän tarinan matkassa:) Brangwen, Kuolotar & Emmy, kiitos rohkaisevista kommenteista! Ei sen aina tarvii olla rakentavaa, kehut piristävät aina mieltä! En ole kyllä ihan varma olenko ansainnut näin suuria kehuja;)Olen kyllä tykännyt tosi paljon tämän kirjoittamisesta, ja jopa tulos on ihan omaa silmää tyydyttävää, mutta mutta.. Olette antaneet tälle vallan mahdottoman ihanan vastaanoton! Kiitos ihanat! <3

Joa, Kiitos kiitos ihanasta kommentista! Olen huomannut saman Siriusongelman myös. Tosiaan hyvin hyvin monissa kelmien aikakauteen sijoittuvissa ficeissä Lilyn ystävät paritetaan kelmeille. Itse ajattelen asian niin, että Sirius oli hyvännäköinen, ja monet salaa ihaili sitä (tähän muistaakseni viitattiin jollain tapaa Snape's Worst Memoryssa). Siksi myös Lilyn ystävät tuossa alussa juttelee siitä, mutta sen voin paljastaa jo nyt, etten aio lopulta parittaa heitä kelmeille, en. Se on yksi inhokkikliseistäni! Tytöt päätyvät aika yllättäviin suuntiin, etenkin Nellie:)

Luku 10
Severus heräsi aamulla sängystään hikisenä ja viluissaan, ja hypähti saman tien istumaan. Hänen kyynärpäänsä ja reitensä olivat mustelmilla portaissa kierimisestä, joten edellisyön tapahtumat eivät ainakaan olleet täysin unta. Hän oli palannut makuusaleihin yksin, käymättä kirjastossa, ja kun hän lopulta oli nukahtanut, hän oli nähnyt hyvin… mielenkiintoisia unia. Hän kävi pikaisesti suihkussa ja pukeutui sitten vaivautumatta kuivaamaan hiuksiaan. Paljon enempää hän ei ehtinytkään, sillä samassa joku huusi häntä alakerrasta.

Heti portaikkoon päästyään hän huomasi McGarmiwan odottelevan häntä kasvoillaan tuima ilme. Jep, edellisen yön tapahtumat eivät todellakaan olleet unta. Severus lähti hänen mukaansa sanaakaan sanomatta, katse tiukasti eteenpäin luotuna. Hän pystyi suorastaan haistamaan Luihuisten ihmetyksen. Hänhän oli ollut koko edellisen päivän oleskeluhuoneessa, kukaan ei tiennyt, että hän oli käynyt yöllä missään. Ilmankos he ihmettelivät mihin Rohkelikon tuvanjohtaja häntä vei ja miksi. Kukaan ei kuitenkaan kysellyt mitään.

Oleskeluhuoneesta päästyään he kulkivat käytävällä hiljaisuuden vallitessa. Severus yritti olla kuvittelematta, mitä hänelle seuraavaksi tapahtuisi. Tietysti Dumbledore uskoisi McGarmiwan kertomuksen, ja Lily tuskin muistaisi mitään koko illasta. Ja Matthew Alvin kiistäisi taatusti kaiken. Kukaan ei siis uskoisi häntä. Hienoa. Häntä siis syytettäisiin tytön huumaamisesta, ja ties mistä, mitä hän oli muka yrittänyt tälle tehdä. Kosteat hiukset tuntuivat kylmiltä niskassa, ja häntä värisytti. Mitenköhän paljon Lily muistaisi? Enträ jos Lilykin kuvittelisi, että hän… Severus huokasi raskaasti. Kerrassaan loistavaa.

”Lakritsitaikasauva”, McGarmiwa sanoi yhtäkkiä. Severus nosti katseensa yllättyneenä, ja tajusi samassa, että he olivat jo päätyneet rehtorin kanslian ovelle. Suuri kivihirviö siirtyi sivuun, ja paljasti heille portaikon. Severus nielaisi ja tunsi kämmentensä hikoavan. Hänellä ei edelleenkään ollut uskottavaa selitystä tapahtuneelle. Ja rehtori Dumbledore tuskin uskoisi häntä, jos hän kertoisi totuuden. Hänhän oli itsekin Rohkelikko, totta kai hän olisi Lilyn ja McGarmiwan puolella. Ja Alvin nyt oli kaikkien lemmikki.

McGarmiwa koputti oveen, loi tuiman katseen Severukseen, ja kääntyi sitten kannoillaan ja palasi portaita alas. Severuksen mielessä kävi hurja ajatus pakenemisesta, mutta hän ei ehtinyt toteuttaa sitä, kun ovi avautui.
”Hyvää Huomenta!” kuului pehmeä ääni huoneesta. Severus irvisti kuullessaan iloisen tervehdyksen. Todella hyvää huomenta tosiaan. Severus astui epäröiden ovesta sisään, ja kuuli oven sulkeutuvan hitaasti takanaan. Rehtori istui pöytänsä päädyssä ja katseli häntä tutkivasti. Severus tunsi kylmät väreet selässään, eikä uskonut sen johtuvan kosteista hiuksistaan.
”Käy istumaan”, Dumbledore sanoi ja osoitti tuolia työpöytänsä edessä. Severus epäröi hetken, ja siirtyi sitten hitaasti istumaan. Dumbledore katseli häntä edelleen tiukasti, ja Severus katsoi häntä uhmakkaasti takaisin. Hän aisti kevyen kosketuksen, mutta ei enempää. Dumbledore ei edes yrittänyt etsiä totuutta hänen mielestään.
”Kerrohan, mitä viimeyönä oikein tapahtui”, Rehtori jatkoi ystävällisesti.
”Olet varmaan kuullut siitä jo”, Severus vastasi kiukkuisesti.
”Mutta pitäähän minun kuulla sinunkin versiosi tapahtumista. Enkä sitä paitsi tiedä, mitä oli tapahtunut ennen, kuin professori McGarmiwa löysi teidät. Neiti Evans ei ole vielä herännyt”, Dumbledore selitti katsellen edelleen Severusta tutkivasti. Severus räpäytti silmiään, muttei väistänyt katsetta. Hän painoi hikiset kämmenensä kaapuaan vasten ja yritti näyttää vähemmän syylliseltä.

Hän selitti lyhyesti, mitä oli tapahtunut ja Dumbledore kuunteli kärsivällisesti keskeyttämättä. Severus tarkkaili rehtoria puhuessaan. Hän oli kyllä nähnyt rehtorin ennenkin suuressa salissa, ja välillä kulkemassa käytävillä, mutta ei koskaan ollut nähnyt tätä näin läheltä. Dumbledorea pidettiin erittäin mahtavana velhona, mutta lähempi tarkastelu sai Severuksen pitämään väitettä liioitteluna. Olihan Dumbledore voinut tehdä nuoruudessaan vaikka mitä, mutta ainakin tällä hetkellä mies vaikutti aivan tuiki tavalliselta partaveikolta. Ja sitä paitsi, jos kerran Dumbledore oli niin mahtava velho, kuin väitettiin, miksi ihmeessä hän olisi jäänyt Tylypahkan rehtoriksi? Hänhän olisi voinut saavuttaa vaikka mitä.

”Et vaikuta kovin huolestuneelta neiti Evansin tilasta”, Dumbledore keskeytti hänen pohdintansa kertomuksen loputtua. ”Et ole kysynyt hänen vointiaan”. Severus katsoi häntä kulmiensa alta.
”Ei Romantio ole erityisen vaarallista. Hänhän on sairaalasiivessä?” Severus vastasi kulmat kurtussa. Tottahan rehtori sen tiesi.
”Tiedän, ja kyllä on. Mutta tunnut olevan kovin varma siitä, että kyseessä on Romantio. Et kuitenkaan itse nähnyt lientä?” Dumbledore kysyi.
”En! Minähän sanoin. Matthew Alvin sen keitti, en minä. Lily kertoi siitä ennen, kuin… pökertyi”, Severus intti uhmakkaasti.
”Ja luotat tässä huumatun tytön sanaan? Entä jos hän erehtyi? Vai johtuuko varmuutesi siitä, että nimenomaan tiedät, mitä lientä hänelle annettiin?” Dumbledore kysyi edelleen ystävälliseen äänensävyyn.
”En minä tiedä! Lily kertoi… hän on hyvä sellaisessa, minä uskoin häntä. Eikö hän sitten ole toipumassa?” Severus kysyi eikä kyennyt peittämään pelästystään. Dumbledore katsoi häntä tiukasti, muttei sanonut mitään.

”Hei! Onko hän kunnossa?” Severus kysyi ääni väristen. Hän ei ollut tullut edes ajatelleeksi, että Lily olisi voinut erehtyä. Dumbledore ei sanonut mitään, ja nyt Severus tajusi etäisesti, että rehtori tosiaan seurasi hänen reaktioitaan ja tutki hänen mieltään. Severus ei kyennyt kuitenkaan estämään sitä, hänen okklumeuksensa oli ehkä vahva verrattuna muihin hänen ikäisiinsä, mutta säikähtäneellä teinipojalla ei ollut juuri mitään mahdollisuuksia aikuista velhoa vastaan. Severus olisi ehkä kyennyt estämään sen osittain, mutta juuri sillä hetkellä hän ei edes yrittänyt.
”Professori! Onko hän kunnossa? Hän on minun ystäväni, en minä tekisi hänelle mitään sellaista!” Severus kysyi yrittäen peittää hätäännystä äänestään. Hän kirosi omaa ajattelemattomuuttaan.
”Niinkö?” Dumbledore vastasi hieman yllättyneenä. Äänensävy suorastaan raivostutti Severusta.
”En tietenkään! Se oli Alvin. Matthew Alvin! Hän on seuraillut Lilyä, Lily ihmetteli hänen käytöstään jo ennen tanssiaisia!” Severus yritti selittää. Hän halusi tietää miten Lily voi, ja rehtori yhä vain kiusasi häntä typerillä kyselyillään.

”Uskon sinua. Neiti Evans toipuu kyllä”, Dumbledore sanoi lopulta hymyillen. Severus tuijotti häntä. ”Hän saattaa olla jo herännyt, voit mennä katsomaan”. Severus tuijotti edelleen. Tässäkö kaikki?
”Sinä olit luvatta liian myöhään käytävällä, joten otan sinulta viisi pistettä. Mutta menehän nyt, haluat varmaan jutella mieluummin hänen, kuin minun kanssani”, Dumbledore myhäili ja katsoi Severusta kasvoillaan tietäväinen ilme. Severus kääntyi ja lähti sanaakaan sanomatta ovesta ulos portaikkoon.

Käytävät olivat autioita, sillä tunnit olivat juuri alkaneet. Severus ei suunnannut yläkertaan riimutunnille, vaan juoksi suoraan kohti sairaalasiipeä. Hän pohti juostessaan, mitä Lily mahtaisi muistaa edellisestä yöstä. Dumbledore oli kuitenkin uskonut häntä (Severus tuhahti kiusaantuneena ajatellessaan rehtorin tietäväistä hymyä), niin miksei Lilykin. Hän nykäisi sairaalasiiven oven auki, ja katseli ympärilleen. Hän huomasi saman tien Lilyn ärsyttävät ystävät, jotka istuivat erään sängyn reunalla. Ja he huomasivat hänet.

”Häivy, Kalkaros”, yksi heistä totesi ja mulkaisi Severusta pahasti. Hän teki jo mieli paeta paikalta, kun Lily kohottautui tyynyltään.
”Onko se Severus? Tule tänne”, hän sanoi voipuneella äänellä. Hän oli hurjan kalpea, ja hänen tummat punaiset hiuksensa korostivat sitä. Severus vilkaisi sängyllä istuvia tyttöjä, mutta asteli sitten heidän luokseen.
”Mitä ihmettä yöllä oikein tapahtui?” Lily kysyi, ja lysähti silmät suljettuna takaisin tyynylleen Severuksen päästyä sängyn viereen.
”Miten sinä voit?” Severus kysyi katsellen Lilyn kalpeita, suorastaan kellertäviä kasvoja.
”No. Päätä särkee, oksettaa, valo sattuu silmiin, ja minulla on kamala jano, mutten saa juoda muuta, kuin tuota kamalaa litkua, jonka pitäisi auttaa tähän kamalaan oloon”, Lily sanoi ja huitaisi kohti yöpöytää edelleen silmät suljettuina. ”Mutta se siitä. Muistan viimeyöstä sen, että tajusin juoneeni sitä pahuksen lemmenjuomaa. Sitten muistan hoippuneeni käytävällä, ja törmänneeni sinuun. En muuta. Mitä ihmettä sitten oikein tapahtui?” Lily kysyi. Severus ei ehtinyt vastata, kun yksi Lilyn ystävistä (Anneko se oli?) avasi suunsa.

”Mitä hittoa sinä oikein teit hänelle? Hän katosi tanssiaisista, ja me etsittiin häntä Matthewin kanssa ympäri koulua. Sitten me saadaan tietää, että Lily on viety sairaalasiipeen, ja että sinä…”.
”Anne. Se oli Matthew, joka sen litkun laittoi juomaani. Ei Severus”, Lily sanoi äkäisesti sängyn pohjalta.
”Mutta aika pirun hyvä sattuma, että hän kuitenkin löysi sinut!” Anne kivahti takaisin.
”Kuule, jos Severus olisi yrittänyt juottaa minulle Romantiota, hän olisi ollut tarpeeksi fiksu ollakseen sekoittamatta sitä alkoholiin. Ja miksi ihmeessä hän olisi juottanut minulle sitä tanssiaisissa, jossa olin Matthewin kanssa?” Lily mutisi kyllästyneen oloisena. Ilmeisesti hän oli koettanut selittää asiaa tytöille jo aiemmin.
”No eikö se ole ilmiselvää? Hän halusi vierittää syyn Matthewin niskoille! Aina sinä olet puolustelemassa häntä!” toinen tyttö puuttui puheeseen. Severus mulkaisi tätä pahasti, ja oli juuri vastaamassa jotain ilkeää, kun Lily keskeytti hänet.
”Matthew toi siiderit minulle ja itselleen. Lasit olivat samanlaiset, juoma näytti samalta. Jos Severus olisi halunnutkin huumata minut, olisi voinut käydä ihan yhtä hyvin niin, että Matthew olisi juonut liemen. Antakaa nyt Severuksen selittää, olkaa kilttejä. Puhuminen halkaisee pääni”, Lily ähkäisi ja tytöt hiljenivät. He mulkoilivat Severusta kuitenkin edelleen ikävästi.

”Sinä kompuroit luokseni, ja kerroit mitä oli tapahtunut, ja sen jälkeen lysähdit lattialle. Minä yritin viedä sinut sairaalasiipeen, mutta… teit sen melko hankalaksi”, Severus mutisi. Lily huokasi.
”Anteeksi Sev, ei ollut tarkoitus. Mitä minä tein?” hän kysyi hiljaa.
”No… sinä kieltäydyit liikkumasta, letitit hiukseni… ja sitten…”, Severus nielaisi ennen, kuin jatkoi ”tyrkkäsit minut portaita alas, ja pökerryit”. Hän ei tosiaankaan aikonut kertoa Lilylle suudelmasta. Lily nosti käden kasvoilleen ja tirskahti. Nauraminen ei ilmeisesti tuntunut kovin hyvältä, sillä hän otti sen jälkeen nopeasti kulauksen yöpöydällä olevasta pikarista ja valahti sitten takaisin tyynylleen.
”Ei saa naurattaa… anteeksi, Severus. Taisin olla aika raivostuttava”, hän sanoi hiljaa ja hymyili. ”Eihän sinuun sattunut?”.
”Ei”, Severus vastasi lyhyesti. Hänellä oli tosiaankin ollut jotain aivan muuta ajateltavaa putoamisen jälkeen.
”Mutta mikset sinä tuonut häntä sairaalasiipeen, miksi McGarmiwa teki sen, hän sanoi löytäneensä teidät–”, eräs tytöistä aloitti taas. Severus ei välittänyt hänestä, vaan jatkoi.
”Kun sinä sitten olit tajuton, olin aikeissa leijuttaa sinut tänne. Siinä vain kävi niin, että McGarmiwa löysi meidät juuri sillä hetkellä. Sinä makasit tajuttomana minun jaloissani, ja minä osoitin sinua taikasauvalla. Jouduin siitä hyvästä Dumbledoren puhutteluun”, Severus lopetti selityksensä. Lily irvisti.
”Mitä hän sanoi?” hän kysyi.
”Hän uskoi selitykseni”, Severus sanoi lyhyesti. Hän värähti jälleen ajatellessaan rehtorin tietäväistä hymyä. Lilyn ystävät vilkuilivat häntä epäluuloisesti.
”Hyvä… hei, tytöt. Ja Severus. Minusta tuntuu, että haluan nukkua hetken. Menkää te vain tunneille”, Lily huokasi irvistäen. Hän joi pari kulausta pikaristaan, ja vajosi sitten sänkyyn.

***

Koko koulu oli luonnollisesti saanut tietää Lilyn tanssiaiskatoamisesta. Kun juoruun lisättiin Luihuisten tiedot Severuksen joutumisesta puhuteltavaksi, ja Lilyn ystävien epäilykset, Severus sai käytävällä kulkiessaan erittäin rumia katseita etenkin Rohkelikoilta, mutta myös Korpinkynsiltä. Lisäksi hän uskoi, että Potter jengeineen juoni jotain ikävää häntä vastaan. Matthew Alvin oli puolilta päivin haettu rehtorin kansliaan puhutteluun, ja Severus oli nähnyt (huomattavan tyytyväisenä), kuinka korpinkynnen tupapistetiimalasin sisältö oli huvennut reippaasti. Se ei kuitenkaan auttanut, sillä sitkeä juoru kertoi edelleen Severuksen tehneen Lilylle jotain. Koska Lily makasi edelleen sairaalasiivessä, eikä kukaan tuntunut uskovan Severuksen omia selittelyjä, päivästä muodostui suorastaan tuskallinen.  Kun soppaan vielä lisättiin lähestyvä Rohkelikon ja Luihuisen välinen Huispausottelu, ilmapiiri käytävillä oli kaikkea muuta, kuin rento.

Severus pakeni koulupäivän päätteeksi Luihuisen oleskeluhuoneeseen, ja vannoi itselleen, ettei poistuisi sieltä ennen seuraavan aamun liemituntia. Hän mutisi vastaloitsun hikkaherjaan, jonka joku oli langettanut häneen käytävällä, ja lysähti sohvalle. Mulciber ilmestyi samassa hänen viereensä.
”No, kerro! Mitä sä teit sille kuraveriselle?” hän kysyi innostuneena. Severus huokasi.
”Itse asiassa en yhtään mitään”, hän murahti.
”Älä nyt ole vaatimaton! Sinähän sitä paitsi selvisit Dumbledoren puhuttelusta. Voit ihan hyvin kertoa meille, ei siitä enää ole mitään haittaa”, Severuksen toiselle puolelle istahtanut Avery virnuili ja tökkäsi häntä kyynärpäällä kylkeen.
”Niin just! Kerro ihmeessä vähän vinkkejä. Mun tekisi mieli antaa opetus sille MacDonaldin nirppanokalle, se sanoi…”
”Naama kiinni, Mulciber, ei kai vaan MacDonaldin puheet osunut arkaan paikkaan”, Smith huusi huoneen toiselta puolelta. Hänen ja Mulciberin välit olivat erittäin kehnot, sillä Mulciber kritisoi usein erittäin äänekkäästi pojan tapaa toimia Luihuisen huispausjoukkueen kapteenina. Smith kommentoi vastavuoroisesti Mulciberin lyöjän taitoja erittäin piikikkäästi.
”Pidä sä turpas kiinni siellä! Se kuraverinen ei tiedä lentämisestä mitään. Jos me hävitään Rohkelikolle, niin se johtuu tasan siitä, että sä et etsi uutta pitäjää, vaan annat Rogersin pelata”, Mulciber ärähti.
”Tai ehkä se Rohkelikkotyttö oli oikeassa. Meidän toinen lyöjämme on lihonut niin paljon, että kohta hänen luutansa ei jaksa nousta ilmaan!”.
”Turpa kiinni! Mä lennän tasan kovempaa, kuin sä, kokeillaanko?!” Mulciber jatkoi räyhäämistä.

”Naamat umpeen, joka iikka! Täällä yritetään opiskella”, yksi seitsemäsluokkalaisista tytöistä huusi oleskeluhuoneen pöytien äärestä. ”Ettekö te osaa muusta puhua, kuin huispauksesta? Avery, sinä olet valvojaoppilas, ihan totta”. Avery ilmeisesti ymmärsi vinkin, ja hiljensi Mulciberin katseellaan. Hetken poika olikin hiljaa, mutta pian hän jo uteli Severukselta yön tapahtumista.
”Totta puhuen se oli oikeasti Matthew Alvin, joka maustoi hänen juomansa. Minä vain löysin hänet käytävältä, ja se ei näyttänyt kovin hyvältä, kun McGarmiwa löysi minut tajuttoman tytön vierestä”, Severus vastasi.
”No hö. Et ehtinyt tehdä sille mitään?” Mulciber kysyi isot sieraimet väristen, toiveikkaana.
”En, enkä minä kyllä olisi tehnytkään.”
”Ihan hyvä vaan, siinä on kanssa yksi. Kuraveriset on Dumbledoren lellikkejä, taitat hiuksen sen päästä, niin lennät ulos koulusta”, Avery irvisti.
”Hitto, että tekisi mieli antaa kuraverisille pieni opetus siitä, mitä merkitsee olla velho!” Mulciber mutisi puoliksi itsekseen. Severus hymähti. Todennäköisesti Mulciber saisi itse opetuksen, jos yrittäisi tehdä jotain Lilylle.

”Olisikos sinulla jotain sopivaa kirousta, jos vähän huvittelisin”, Mulciber kysyi sitten. Severus virnisti, ja kaivoi koululaukustaan esiin erään vanhan opuksen, jota oli ollut tutkimassa. Hänen olisi ehkä pitänyt potea huonoa omaatuntoa siitä, että hän opetti pojille kirouksia, joita oli itse kehittänyt, tai opetellut isoisänsä kirouskirjoista. Hän kuitenkin uskoi, etteivät pojat halunneet tehdä koulussa mitään sellaista, mikä aiheuttaisi suurempia rangaistuksia. Ja sitä paitsi, hänestä tuntui hyvältä ajatella, että joku oli oikeasti kiinnostunut hänen osaamisestaan. Hänen isänsä oli lapsesta asti hokenut hänelle, ettei hänestä ollut mihinkään. Kun Lily oli pyytänyt häntä kerta toisensa jälkeen kertomaan taikamaailmasta, hän oli ensimmäistä kertaa tajunnut, miltä tuntuu, kun joku arvostaa hänen tietojaan ja taitojaan. Nykyään Lily oli monessa asiassa jopa häntä taitavampi, ja pärjäsi nykyään loistavasti itsekseenkin.

Lily ei ehkä enää tarvinnut häntä, mutta Severus tunsi suurta ylpeyttä esitellessään oppimiaan kirouksia, herjoja ja manauksia kavereilleen. Mulciber oli laiska lukemaan mitään, eikä Averykaan ollut erityisen kiinnostunut loitsujen kehittelystä, joten he molemmat ihailivat Severuksen kykyä löytää, muokata ja kehittää mitä mielenkiintoisimpia loitsuja. Ja opettaa ne heille. Osan näistä loitsuista saattoi ehkä voida määritellä pimeyden taikuudeksi, mutta Severus ei oikeastaan välittänyt. Hänestä oli jokseenkin typerää välttää pimeyden taikuutta, kuin ruttoa, vain siksi, että se oli pimeyden taikuutta. Mitä järkeä jättää oppimatta kokonaista ryhmää voimakkaita loitsuja vain siksi, että niitä pidettiin pahoina? Varsinkin, jos vastapuoli olisi erikoistunut juuri niihin?

[Brangwen]

Mmmm, niin, Sevehän ei hahmota, että nuo sen kaverit opiskelee sen kirouksia käyttääkseen niitä koulussa... ja todennäköisesti Lilyyn. Odotan mielenkiinnolla, millaisen ylimitoitetun koston kelmit saavat aikaan (ja millaisen raivokohtauksen Lily saa kostosta kuultuaan).

Mutta ääh, tahdontahdontahdon tähän jotain söpöä säätöä Lilyn ja Seven välille. Olen varma, että osaisit kirjottaa sen oikein canonisti ja asiaankuuluvan siististi   

Ja tietisti Dumbledore uskoi Seveä... itse asiassa oli aika raju veto, että Dumbledore otti Seveltä pisteitä, onkohan se mahtanut koskaan ennen rokottaa keneltäkään pisteitä yhtään mistään?

Tämän koko jutun tragedia on siinä, että Lily ja Seve voisivat ihan oikeasti olla the täydellinen pari, jos noi niiden ystävät ei koko ajan tunkisi nokkaansa joka paikkaan.

Jälleen kerran hieno luku. Viikon välit tuntuvat ihan tuskallisen pitkiltä seuraavia lukuja odotellessa.

[Emmy]

Taas jälleen kerran ihana ja jännittävä luku! Onneksi Dumbledore uskoi Severusta, vaikka kaikki muut syyttikin sitä. Mutta Severus jätti kertomatta siitä kaatumiseen johtaneesta tapahtumasta:< No ehkä Lilyn kavereiden ei siitä tarvitse tietää, mutta Lilyn täytyy saada tietää jossain vaiheessa!

Mulciber ja Avery on kauheen ikäviä ja Severuskin vähän kun ei välitä vaikka ne kiroaa ihmisiä Severuksen kirouksilla:/

[Miriam]

Kiitos jälleen ihanista kommenteista Brangwen & Emmy. Söpöstä Lily & Seve säädöstä en halua sanoa vielä mitään, spoilaisin vaan:3 Mutta pakkohan niiden välillä jotain pientä oli olla, eiks niin?^^; Näette sitten.

Tajusin tänäiltana, että minullahan on tosiaan suunniteltuna jo kaikki viimeiset kohtaukset tätä ensimmäistä osaa varten, ja viimeiset lauseet on jopa kirjoitettu.. Pari lukua siis enää kirjoittamatta! Sitten saatan alkaa julkaisemaan nopeammin. Olen siis itse tällähetkellä kirjoittamassa lukua nro 22, mutta julkaisen näin hitaasti siksi, että pelkään että kehut aiheuttavat liikaa paineita uuden luvun kirjoittamiseen. Tällätavalla saan rauhassa kirjoitella eteenpäin kun siltä tuntuu, ja pitää taukoja, mutta silti julkaista säännöllisesti:)

Luku 11

Rohkelikon ja Luihuisen välinen huispausmatsi pelattiin kirpeässä marraskuisessa pakkassäässä. Lily seisoi ystäviensä kanssa katsomon reunalla ja heilutti Rohkelikkolippua joukkueiden esiintulon kunniaksi. Rohkelikon ja Luihuisen välisissä peleissä oli aina erityistä jännitystä. Se johtui varmasti osaltaan muutamien Rohkelikkojen ja Luihuisten huonoista väleistä, mutta myös siitä, että yleensä näiden tupien välinen peli oli lukukauden ensimmäinen. Oman lisänsä jännitteisiin toi myös se, että Rohkelikko oli edellisenä vuotena hävinnyt ottelunsa Luihuiselle. Rohkelikko oli voittanut huispauspokaalin täpärästi voittamalla muut pelinsä, mutta nyt oli aika maksaa potut pottuina.

Lily vilkaisi yhden penkkirivin päässä hänen takanaan istuvaa Severusta ja tämän kavereita. Severus tuijotti kentälle happamana Rohkelikon esittäessä lentokuvioitaan. Lily käänsi katseensa takaisin kentälle, ja ehti juuri parahiksi näkemään James Potterin hurjan syöksykiepin. Lily hurrasi muiden mukana. Hänen täytyi tunnustaa, että ainakin Potter oli kehujensa mukainen lentäjä. Rohkelikon jahtaajakolmikko oli sama, kuin edellisenä vuotena, ja siltä odotettiin suuria. Mary huiskutti Lilylle ja kumppaneille lentäessään katsomon ohitse. Rohkelikon etsijä sen sijaan oli uusi. Nuori Adam Shields lensi kuitenkin vakuuttavasti muun joukkueen mukana. Häntä varmaan jännitti, Lily mietti. Joukkue laskeutui kentälle, ja jäi odottamaan. Tytöt istuivat penkeilleen katsomaan Luihuisen sisääntuloa.

Luihuiset hurrasivat joukkueelleen. Erityisen suuret suosionosoitukset saivat Mulciber ja Wilkes, joita pidettiin parhaana lyöjäkaksikkona koko koulussa. Lily irvisti. Tehokkaita he ainakin olivat, mutta pelasivat erittäin inhottavasti.
”Onko se vatipää päästänyt Regin lentämään”, kuului Lilyn toiselta puolelta huvittunut tyrskähdys. Ryhmä rohkelikkopoikia oli tunkeutunut katsomon eturiviin heidän viereensä, Sirius Musta heidän joukossaan.
”Kenet?” Lily huikkasi hänelle.
”Minun typerän veljeni. Hän pelaa jahtaajan paikkaa näköjään”, Sirius nauroi.
”Te olette kyllä veljesrakkauden multihuipentuma”, Lily virnisti ja katsoi sitten tarkkaan Luihuisen jahtaajaryhmää. Todellakin, Siriuksen pikkuveli oli juuri laskeutunut Smithin ja Cutnerin rinnalle.
”Onko hän hyväkin?” Lily huusi metelin yli. Joukkueiden kapteenit kättelivät parhaillaan.
”Aivan täysi sukka! Minä en edes muista miten monta kertaa olen tyrkännyt hänet luudalta!” Sirius huusi takaisin omahyväinen virne kasvoillaan.
”Mutta etpä ole itse päässyt joukkueeseen!” Lily vastasi.
”Koska en ole Luihuinen! Rohkelikon joukkueen taso on valitettavasti kovempi”, Sirius naurahti koväänisesti saaden katsomon ylempien rivien Luihuiset huutelemaan hänelle hävyttömyyksiä. Sirius kumarsi Luihuisille ja kääntyi sitten katsomaan kentälle. Lily vilkaisi jälleen Severusta, mutta tämä keskusteli Averyn kanssa osoitellen kentälle päin, eikä vilkaissutkaan hänen suuntaansa.

”Ja ottelu alkaa! Rohkelikko ottaa heti pelin hallintansa – Potter – MacDonald – Daniels! Rohkelikon jahtaajatrio on loistava!” selostus alkoi. Jahtaajat tosiaan viskoivat kaatoa toisilleen sellaisella vauhdilla, että Luihuinen ei pysynyt perässä. Kun Potter viskasi hurjan pujottelun jälkeen ensimmäisen maalin, Lily hyppi ja kiljui muiden Rohkelikkojen mukana. Luihuispojat heidän takanaan kirosivat pitäjäänsä, joka oli kyllä Lilyn mielestä tehnyt parhaansa.

Kaato oli hetken Luihuisilla, ja Regulus Musta onnistui melkein tekemään maalinkin, mutta Marco Stebbins torjui sen ilmiömäisesti. Mary nappasi putoavan kaadon, ja kiisi sen kanssa kohti kentän toista päätyä. Mulciber ja Wilkes löivät ryhmyt hänen suuntaansa, ja yrittivät estää hänen etenemisensä samalla, kun Luihuisen jahtaajat odottivat tilaisuutta napata kaadon. Mary sukelsi kaadon kanssa, mutta Mulciber kiilasi hänet törkeästi.

”Hellurei ja hellät tunteet!” selostaja ähkäisi.
”Näytä sille Mulciber!” Lily kuuli jonkun huutavan takaansa.
”Tiputa se kuraverinen luudalta!”

Lily käännähti ympäri. Hän oli lähes varma, että se oli ollut Severus. Meteli oli kuitenkin kova, sillä Mulciberin onnistui häiritä Marya niin, että tämä pudotti kaadon, ja katsomo huusi niin suosionosoituksia, kuin kirouksiakin. Severus hurrasi muiden mukana. Lily ei enää kuullut omia ajatuksiaan, joten hän katsoi parhaaksi jatkaa pelin seuraamista. Hän toivoi kuulleensa väärin.

Kaato oli päätynyt Cutnerin käsiin, mutta hyvin tähdättyjen ryhmyjen seurauksena se oli jälleen Rohkelikoilla. Potter ja Daniels tekivät molemmat maalin, ennen, kuin Luihuinen sai taas mahdollisuuden. Regulus Mustan onnistui tehdä yksi maali Rohkelikkopäädyssä, mutta tämän jälkeen Potter ja Mary tempoivat taas kaksi maalia. Kenttäpeli oli niin aktiivista, ettei kukaan ollut huomioinut etsijöitä, jotka kaartelivat pelin ympärillä. Kun tilanne oli 20-170, huomio kiinnittyi kuitenkin yhtäkkiä Luihuisen etsijään.

Oskar Vanamo syöksyi eteenpäin keskittyneen näköisenä, ja koko katsomo huusi. Mikäli peli nyt loppuisi, tulisi tasapeli. Se oli Luihuisille tässä tilanteessa paras vaihtoehto, mutta Rohkelikot janosivat voittoa. Ja valitettavasti Rohkelikon oma etsijä oli aivan liian kaukana. Samassa huomio kiinnittyi toiseen kenttäpäätyyn. James Potter syöksyi kaadon kanssa kohti Luihuisen maalisalkoa hurjalla vauhdilla. Lily kiljui muiden mukana. ”Lennä Potter! Lennä!”

Potter väisti uhkarohkeilla kuvioilla lyöjät ja heitti maalin lähes samalla sekunnilla, kun sieppi napattiin. Selostajakin huomasi mitä tapahtui: "Näettekö minkä maalin kaveri iskee?! Luihuispelaajat katsovat kentällä, että herranjestas mitä siellä tapahtuu? Potter ottaa kaadon kainaloonsa, ja tekee yhden Tylypahkan historian hienoimmista maaleista! Ei mitään muuta voi sanoa! Ja Rogers katsoo, että taivas varjele mitä sieltä tulee - sieltä tulee maaaaaaaaaali!"

Meteli oli korvia huumaava, mutta vasta, kun taululle lävähtivät lukemat 170-180, katsomo räjähti. Kaikki Rohkelikot katsomossa halasivat toisiaan, hyppivät, kiljuivat ja loihtivat ilmaan kipunoita ja pikkulintuja. ”Sarvihaara osaa ottaa yleisönsä”, Sirius nauroi ja tökkäsi Lilyä kiusoittelevasti. ”Lyön vaikka vetoa, että hän kuuli kannustuksesi, ja omisti tuon maalin sinulle”.

Lily pyöräytti silmiään ja näytti kieltä Siriukselle. Samassa joku tyrkkäsi häntä lujaa selkään. Heidän takanaan seissyt Luihuisjoukko yritti tehdä itselleen tilaa päästäkseen pois katsomosta. Lily katsoi pahasti Averya, joka oli ilmeisesti tyrkännyt häntä. Hänen perässään tuli Severus kasvoillaan hapan ilme. Hän kulki Lilyn ohi sanomatta sanaakaan, mutta ei ehtinyt pitkälle, kun Sirius tyrkkäsi jalkansa tämän eteen kampatakseen hänet.
”Noinko sitä ystäviä tervehditään? Vaikka hän nyt ymmärrettävistä syistä onkin enemmän kiinnostunut loistavasta lentosuorituksesta, kuin sinun säälittävästä naamastasi, mutta…”.
”Musta! Anna olla”, Lily sanoi ärsyyntyneenä.
”Mutta hänenhän pitäisi olla sinun ystäväsi!” Sirius sanoi muka järkyttyneenä. Hänestä koko ajatus oli selvästi uskomaton. Severuksen kasvot vääntyivät vihaiseen irvistykseen, mutta Sirius vaan nauroi.
”Minä tiedän, että te aiotte taas lähteä retkillenne täydenkuun aikaan!” Severus sylkäisi. Sirius ei näyttänyt välittävän, mutta hänen takanaan seissyt Remus näytti pelästyneeltä.
”Vai niinkö? Sinä varmaan haluaisit mukaan, varmaan harmittaa olla noin säälittävän tylsä”, Sirius nauroi. Lily vilkaisi ensin Remusta ja sitten Severusta, ja astui sitten Siriuksen ja Severuksen väliin. Hän ei todellakaan halunnut Severuksen huutavan ilmoille ihmissusiteoriaansa täpötäydessä katsomossa.
”Pää kiinni molemmat!” Lily huusi. Severus loi häneen vihaisen katseen. Ihmismassa alkoi kuitenkin siirtyä katsomoista kohti portaikkoa, ja Severus joutui sen virran viemäksi.

***

Severus mutusti aamiaisleipää ajatuksissaan. Häntä ärsytti vieläkin se, miten Lily oli hyppinyt ja kiljunut riemusta Potterin esitellessä taitojaan. Puhumattakaan Sirius Mustan käytöksestä. Postipöllöt pelmahtivat saliin ajallaan, mutta Severus vilkaisi niitä vain ohimennen. Yksi pieni pöllö kuitenkin laskeutui Severuksen yllätykseksi hänen olkapäälleen, ja nyhtäisi häntä hiussuortuvasta. Severus nappasi pöllön käsiinsä ja irrotti sen nilkasta pienen pergamenttilappusen. Pöllö lehahti lentoon heti irti päästyään, ja Severus vilkaisi lappua. Hän arvasi heti keneltä se oli, ja kääri sen auki. Pergamentille oli kirjoitettu kaksi lyhyttä riviä.

Hei! Nähdäänkö tänään iltapäivätuntien jälkeen kirjastossa? Tarvitsen apuasi liemiläksyjen kanssa, kun olin niin monelta tunnilta poissa.
~ Lily

Severus sujautti lapun kaapunsa taskuun, ja vilkaisi kohti Rohkelikkopöytää. Lily vilkuili hänen suuntaansa, joten Severus nyökkäsi hänelle lyhyesti. Severus oli tarkoituksella vältellyt Lilyn tapaamista huispauspelin jälkeen, sillä hän oli pelännyt paljastavansa Lilylle, kuinka mustasukkainen hän oli. Ja kaikenlisäksi hän oli ollut Lilylle vihainen siitä, että tämä oli asettunut hänen ja Mustan väliin. Eikö Lily muka uskonut hänen pärjäävän? Severus nousi huokaisten pöydästä, mutisi vieressään istuneelle Wilkesille hakevansa unohtuneen kirjan oleskeluhuoneesta, ja asteli ulos suuresta salista.

Pitikin Potterin olla niin pahuksen hyvä huispauksessa. Hän oli selvästi ihastunut Lilyyn, mutta yksipuoleisesti ainakin toistaiseksi. Severus muisti kuitenkin Lilyn innostuneen ilmeen, kun hän oli katsonut Potterin lentoa. Severus asteli eteishallista Luihuisen oleskeluhuoneelle vievään käytävään, ja vilkaisi tympääntyneenä sen seinustoille loihdittuja julisteita. Niissä Rohkelikon leijona jyrsi Luihuisen käärmettä, ja rohkelikkojoukkueen jäsenet lentelivät julisteesta toiseen. Kelmit olivat asettaneet julisteet seinille heti pelin jälkeen. Silloin ne olivat vielä huudelleet kuuluvasti hävyttömiä ohikulkeville Luihuisille. Kuhnusarvio oli saanut julisteet hiljaisiksi, mutta ilmeisesti ne oli loihdittu niin, ettei niitä voinut poistaa seinältä kukaan muu, kuin Rohkelikkotupaan kuuluvat. Ja ilmeisesti idioottimaiset julisteet olivat olleet McGarmiwan mielestä hurjan hauskat, sillä hän ei ollut edes yrittänyt poistaa niitä.

Severus kiristeli hampaitaan, pysähtyi autiolle käytävälle ja istui seinän vieressä olevalle penkille kauas julisteista. Hän haroi hetken ärtyneenä hiuksiaan ja otti sitten taikasauvan käsiinsä ja pyöritteli sitä hajamielisesti. Olisi niin paljon helpompaa, jos hän pystyisi unohtamaan tunteensa, sillä koko asian ajatteleminen sai hänet tuntemaan olonsa niin epävarmaksi. Severus inhosi epävarmuuden tunnetta. Hän halusi pitää tilanteet aina hallinnassaan. Hän ei voinut kuitenkaan hallita omia ajatuksiaan, ja ne jaksoivat muistuttaa hänelle jatkuvasti, kuinka erilaisia hän ja Lily olivat.

Kun Severus kulki samaa käytävää myöhemmin takaisinpäin, James Potterin hahmo julisteessa nauroi hänelle äänettömästi lentäessään. Severus iski julisteeseen kiukkuisen polttoherjan ja juliste-Potter jäi tuohtuneen näköisenä puhdistamaan huispauskapteenin merkkiään noesta.

***

”Minne sinä menet?” Anne kysyi Lilyltä. Iltapäivätunnit olivat juuri loppuneet, ja Lily oli suunnannut askeleensa kohti kirjastoa.
”Kirjastoon tekemään liemiläksyjä”, hän sanoi. Hän oli joutunut lemmenjuomasotkun takia olemaan pois kolmelta liemitunnilta, ja häneltä oli jäänyt erittäin tärkeitä oppeja väliin. Hän oli pyytänyt Severusta tulemaan seurakseen, sillä poika oli varmasti opiskellut asiat huolellisesti.
”Miksi ihmeessä kirjastoon? Eihän siellä voi keskustella ilman, että Matami Prilli hyökkää kimppuun! Mennään oleskeluhuoneeseen, minullakin on ne tehtävät tekemättä”, Mary puuttui puheeseen.
”Eikä mennä, Severus lupasi auttaa minua enkä usko, että hän haluaa tulla meidän oleskeluhuoneeseen”, Lily huokasi, arvaten tyttöjen seuraavat kommentit.
”Ihan totta! Moni muukin on hyvä liemissä, miksi sinun tarvitsee kysyä häneltä”, Nellie mutisi. Mary nyökkäili vieressä.
”Koska Severus on minun ystäväni, ihan niin, kuin tekin. Ja koska teistä kukaan ei osannut selittää minulle miksi muistiuutteeseen täytyy lisätä hevoskotkan verta, kysyn häneltä”, Lily vastasi.
”Ihan totta, hän on inhottava. Ja sitä paitsi, kuulin kuinka hän kutsui yhtä kolmasluokkalaista puuskupuhia kuraveriseksi, koska poikaparka kompastui kompaportaaseen ja tönäisi häntä kaatuessaan”, Mary sanoi.
”Ihan totta Lily, me ollaan vain huolissaan sinusta. Hän ja hänen kaverinsa pitävät jästisyntyisiä pohjasakkana, en ymmärrä miten sinä –”
”Nellie! Severus ei ole ikinä kutsunut minua kuraveriseksi, enkä usko, että hän käyttäisi sellaista nimitystä muistakaan. Me ollaan ystäviä. Olen tuntenut hänet lapsesta asti, kuten sinä hyvin tiedät!” Lily vastasi ärsyyntyneenä.
”Ihmiset voivat muuttua”, Anne mutisi hiljaa, mutta ei jatkanut asiasta enempää Lilyn mulkaistua häntä pahasti.

Lopulta he päätyivät kaikki neljä kirjaston nurkkaan pyöreän pöydän ympärille. Kun Severus sitten löysi heidät hyllyjen välistä, hän kohtasi kolmen tytön ynseän katseen. Lily hymyili hänelle vaisusti, ja katsoi sitten kavereitaan paheksuvasti enn,en kuin teki Severukselle tilaa vieressään.
”Et sinä taida minua täällä tarvita”, Severus sanoi vaisusti, ja oli jo kääntymässä pois.
”Tarvitsenpas, tule tänne”, Lily vastasi. Tyttöjen käytös ärsytti häntä suunnattomasti. He katselivat Severusta, kuin jotain lihansyöjäetanaa. Severus näytti hetken siltä, että kieltäytyisi, mutta istui lopulta vastahakoisen näköisenä Lilyn viereen.

Lily kyseli Severukselta hiljaa muutamasta kohdasta, mutta muuten he tekivät tehtäviä hiljaisuuden vallitessa. Lily vilkaisi Severusta kulmiensa alta samalla, kun kirjoitti ylös seuraavan tehtävän tehtävänantoa. Severus nojasi kyynärpäihinsä, ja katseli Lilyn tehtäväpaperia. Tytöt supattivat välillä jotain keskenään, mutteivät puhuneet juuri mitään heille. Lilystä tuntui kurjalta, että hänen ystävänsä suhtautuivat Severukseen niin nuivasti.

”Lily hei, miksi tässä kohden ei voi käyttää suoruusua?” Mary kysyi kulmat kurtussa.
”Minä en ole vielä siellä asti, en ollut sillä tunnilla. Kysy Severukselta”, Lily vastasi. Mary vilkaisi Severusta.
”No kerro sitten”, hän töksäytti.
”Olipas kauniisti kysytty”, Severus vastasi pilkallisesti, mutta vakavoitui Lilyn potkaistessa häntä pöydän alta.
”No tuossa liemiohjeessa käytetään suoruusua, koska kangasruusun yhdistäminen noihin muihin aineksiin aiheuttaa räjähdyksen”, hän selitti alistuneesti. Kangasruusu toi Lilyn mieleen muutaman vuoden aikaisia tapahtumia, ja hän tirskahti. Neljä kummastunutta silmäparia tuijottivat häntä
”Sev, muistatko, kun löysit äitisi taikajuomatarpeet teidän ullakolta?” Lily kysyi hymyillen.
”Muistan”, Severus sanoi kulmat kurtussa.
”Sinä halusit kokeilla, miten –”, Lily aloitti, mutta Severus keskeytti hänet.
”Se olit kyllä sinä! Älä yhtään yritä. Yritit keittää kutituslientä rangaistukseksi Petunialle, mutta onnistuit räjäyttämään teidän leikkimökin!” Severus virnisti.
”Eikä?” Anne kysyi epäuskoisesti. ”Teittekö te taikaliemiä koulun ulkopuolella?”. Lily virnisti.
”Kunhan kokeiltiin, ja tuo liemi ei edes vaatinut sauvan käyttöä, joten se ei ollut kiellettyä!”.
”Meidän kiltti ja tunnollinen Lily!” Nellie sanoi epäileväisesti. Kireä tunnelma oli kuitenkin hellittänyt, ja Lily huokasi helpotuksesta.
”No, se oli kyllä Severus, joka sanoi, että ruusu kuin ruusu, kun minä harmittelin, että suoruusua ei löytynyt, mutta kangasruusua oli”, Lily jatkoi, mutta vakavoitui sitten yhtäkkiä.
”Minä en ole täällä”, hän sihahti ja valahti penkissään alemmas ja nosti kirjan eteensä.

Matthew Alvin käveli heidän pöytänsä ohi vilkaisemattakaan heihin. Poika oli tullut Rohkelikon oleskeluhuoneen ovelle pyytämään Lilyltä anteeksi edellisenä päivänä, ja väittänyt kovasti, ettei ollut tiennyt Romantion ja alkoholin yhteisvaikutuksesta, ja että koko taikajuomasotku oli ollut todella typerä päähänpisto. Lily uskoi lopulta, ettei Matthew ollut tahallaan yrittänyt myrkyttää häntä. Lily oli hyväksynyt anteeksipyynnön, ja häipynyt nopeasti paikalta. Jälkeenpäin hän oli kuullut, että Kelmit olivat noituneet Korpinkynsipojan kauniille kasvoille ikäviä paiseita. Mikä oli Lilyn mielestä ihan oikein, joskaan hän ei sitä ihan heti kelmeille myöntäisikään.

Ei Lilyä varsinaisesti pelottanut, sillä nyt, kun hän tiesi varautua, hän pystyisi helposti kiroamaan Matthewin, jos tarve tulisi. Hän ei kuitenkaan halunnut enää jutella pojan kanssa, jos ei olisi aivan pakko. Ajatuskin nosti niskakarvat pystyyn. He vaihtoivat Severuksen kanssa merkitsevän katseen, jonka jälkeen he jatkoivat taas läksyjen tekemistä. Matthew oli kadonnut hyllyrivien väliin.

He jatkoivat tehtävien tekoa puolisen tuntia, kunnes Mulciber ja Rosier ilmestyivät kirjastoon, ja Severus nousi lähteäkseen.
”Sori, täytyy mennä”, hän sanoi ja heitti laukun olalleen. Lily katseli, kun hän liittyi Luihuispoikien seuraan, ja käänsi sitten katseensa takaisin kirjaansa.
”Hän ei halunnut tulla nähdyksi meidän kanssamme”, Nellie totesi kuivasti.
”Tai sitten hän halusi mennä tervehtimään ystäviään”, Lily vastasi. Häntä kuitenkin vaivasivat samat epäilyt, vaikkei hän sitä sanonutkaan.
”No, ainakin sain nämä tehtävät tehtyä”, Mary vastasi. ”Hänestä oli sentään jotain hyötyä”.
”Kaipa häntä voisi pitää mukavana, jos hän ei olisi kokoajan niin juro ja kiukkuinen!” Anne sanoi.
”Tai noin kelmeä ruipelo”, Nellie jatkoi tirskahtaen.
”Hei, tuo on ilkeää! Eikä hän sitä paitsi ole juro tai kiukkuinen!” Lily puolusti ystäväänsä. Hitto, että tytöt joskus osasivat.
”No täytyy myöntää, että sinun kanssasi hän on paljon rennompi. Ettei vain olisi ihastunut sinuun!” Anne sanoi saaden Maryn hihittelemään. Lily pyöräytti silmiään.
”Hyvin suurella todennäköisyydellä Sev välittää minusta hyvin sisarellisella tavalla”, hän sanoi hymyillen.
”No toivottavasti! Jamesilta saattaisi nyrjähtää pää, jos päättäisit oikeasti alkaa seurustella Kalkaroksen kanssa”, Anne virnuili.
”Todellakin! Milloin sinä oikein lähdet hänen kanssaan ulos? Me ei oikeasti jakseta enää huispaustreeneissä kuunnella, kuinka hän pohtii, että millaisella suorituksella hän pääsisi kanssasi treffeille!” Mary nauroi teeskennellen tuskaista.
”Ei hän ole sellaista sanonut!” Lily irvisti.
”No ei nyt ihan! Mutta hän kehuskeli viimeksi kovasti, kuinka sinä olit huudellut hänelle kannustushuutoja”.
”…kuten kaikki muutkin Rohkelikot”, Lily vastasi. ”James Potter tekee itsensä naurettavaksi yrittäessään päästä minun kanssani yhtään mihinkään”.
”Hän on ihan oikeasti ihastunut sinuun”, Anne vastasi nyt vähän vakavammin.
”Niinkö? Ja samalla hän treffailee ties ketä muuta”, Lily virnisti. Se ei haitannut häntä yhtään.
”No joo, mutta ei hän kenestäkään muusta puhu sillä tavalla, kuin sinusta”, Mary virnisti ja yritti tökätä Lilyä kylkeen.
”Ja minusta he ovat kaikkine kepposineen hauskoja. James on oikeasti tosi reilu tyyppi, sinun pitäisi vain antaa hänelle mahdollisuus”, Nellie sanoi.
”Lupaan antaa hänelle mahdollisuuden heti, kun hän lopettaa muiden kiusaamisen, ylettömän itsekehun ja kun hän lakkaa kävelemästä käytävillä niin, kuin omistaisi ne!” Lily nauroi.
”James parka. Mitä hyötyä on olla fiksu, söpö ja helkkarin taitava huispaaja, jos niillä avuilla ei saa haluamaansa tyttöä”, Mary sanoi dramaattisesti ja tytöt repesivät nauramaan. Matami Prilli katsoi heitä varoittavasti.

***

”Mikäs Rosieria nyppii”, Severus kysyi katsellen jurona heidän edellään kävelevää poikaa.
”Kelsey suuttui, kun Rosier ei muistanut hänen syntymäpäiväänsä”, Mulciber virnisti.
”Joo, älä koskaan sekaannu naisiin. He ovat käsittämättömiä otuksia!” Rosier vastasi. ”Minun olisi kuulemma pitänyt muistaa tuoda kukkia. Loihdin hänelle kimpun, mutta hän suuttui entistä enemmän. Kuulemma ei ollut tarpeeksi ajatusta”, hän jatkoi.
”No, meidän poikamiesten kerhossa on paljon hauskempaa”, Mulciber virnisti. ”Paitsi, että Prinssillähän näytti olleen oikea Rohkelikkohaaremi äsken!” hän nauroi.
”Pää kiinni”, Severus mutisi.
”Sulla on kyllä silmää naiskauneudelle, mutta että puolet niistä jästisyntyisiä..”, Mulciber ravisti päätään.
”Pää kiinni”, Severus toisti harmistuneena. Hän vilkaisi käytävän ikkunasta ulos, ja näki samalla jotain outoa.

Hämärtyvässä illassa kaksi hahmoa kulki yhdessä kohti tällipajua. Severus tunnisti toisen mustavalkeasta kaavusta matami Pomfreyksi, ja kulkiessaan seuraavan ikkunan ohi, hän oli tunnistavinaan toisen Remus Lupiniksi. Hän muisti samassa, että ensiyönä olisi tosiaan täysikuu. Näkymättömyysjuoma oli edelleen hänen yöpöytänsä laatikossa, ja tänä iltana sille tulisi käyttöä. Hyvällä tuurilla hän varmistuisi Lupinin tilasta, ja onnistuisi vielä järjestämään Kelmeille potkut. Hän kiihdytti askeliaan pysyäkseen muiden perässä.
___

A/N: Huispausselostuksessa on häpeilemättömästi lainailtu Antero Mertarantaa, sillä tuota kohtaa kirjoittaessani oli just MM kisat meneillään.

[Brangwen]

Mitämitämitä? Miksi James ja Regulus eivät olet etsijöinä? Eikös kumpikin canonin mukaan ole nimenomaan etsijä? Jos selviän tästä järkytyksestä pystyn ehkä kommentoimaan jotain fiksuakin.

”Onko se vatipää päästänyt Regin lentämään”,
---
”Te olette kyllä veljesrakkauden multihuipentuma”,

Näin on    Sirius suhtautuu ihanan realistisesti pikkuveljensä kykyihin.

Happi meinasi loppua, kun aloit puhua viimeisistä luvuista, mutta ilmeisesti tätä riemua riittää kuitenkin vielä pitkään    Jee! Ja kyllä, LilySeve-säätöä täytyy olla!

Toivottavasti noilla tyypeillä on Leen tai vähintään Mertarannan veroinen selostaja, koska muuten tuo selostus menettää kaiken puhtinsa    Ymmärrän, että kirjoitusajankohdan huomioon ottaen sillä on ollut varmaan ihan kiva fiilistellä, mutta vähän tuo ilmaveivi pisti silmään tekstin muuten niin yhtenäisessä tyylissä.

Aivan ihanaa, että olet kirjoittanut Marysta huippuhuispaajan. On tosi rasittavaa, jos kaikki täydellisyysgeenit aina kasautuu vain päähenkilöille. Ja muutenkin Lilyn ystävät ovat mielenkiintoisia ja onnistuneita hahmoa; he ovat valmiita jopa muuttamaan suhtautumistaan Severukseen Lilyn vuoksi.

Apua, seuraavana on ilmeisesti vuorossa "James pelastaa Seven ja Seve joutuu uudestaan Dumbledoren puhutteluun". Tahdon jatkoa!

[Emmy]

Brangwen, minusta James oli jahtaaja eikä etsijä:) Ekassa leffassa luki jossain pokaalissa, että James olisi ollut etsijä, mutta minun käsittääkseni Rowling on korjannut, että oikeasti on jahtaaja. Reguluksen pelipaikasta minulla ei kylläkään ole mitään käsitystä:/

Mutta aah, tämä luku! Kaikkea jännää tapahtui, ja seuraavassa tapahtuu varmasti lisää! Tykkään tosi paljon tyttöjen välisistä keskusteluista. Ja sait Severuksenkin mukaan, vaikka tunnelma olikin aluksi viileähkö:)

James parka. Mitä hyötyä on olla fiksu, söpö ja helkkarin taitava huispaaja, jos niillä avuilla ei saa haluamaansa tyttöä

Ihanasti sanottu:)

[Brangwen]

Mutta kun James leikkii sillä siepillään! Mistä se sen on saanut, jos ei oo etsijä. Vaan etsijät saa koskee sieppiin paljain käsin! Ja Harry katselee jossain vaiheessa Kuhnusarvion valokuvista, että Regulus on etsijän paikalla.

//niin siis pointti ei ollut ruveta niuhoamaan, vaan ihmetellä kovaan ääneen. Itselläni on aina ollut sellainen kuva, että James on etsijä.

[Miriam]

Kiitos kiitos kommenteista molemmat!:) Piti ihan oikeasti googlettelemalla tarkistella noiden molempien pelipaikat nyt, ja oikeassahan Brangwen osittain oli. Reguluksen pelipaikassa menin vikaan, vaikka olin tarkistavinani sen jostain! Tuota kirjoittaessani ajattelin, että sitä ei ole kirjoissa missään mainittu, mutta nyt kun sanoit niin on minullakin tuosta valokuvakohtauksesta jotain muistikuvia. Täytyy siis ehkä vaihtaa seuraavana lukuvuonna Regulus etsijäksi. Jos vaikka nykyinen etsijä valmistuisi Tylypahkasta? Potter oli varmasti (Rowlingin haastattelun, Potterwikin ja Potterlexiconin mukaan) jahtaaja. Hyvä pointti kuitenkin, että miksi sillä on se sieppi. Sitä piti oikein tosissaan pohtia.

Viisastenkivessä Wood näyttää Harrylle siepin paljain käsin, vaikkei se ole etsijä. Silloin siis, kun se opettaa Harrylle pelin sääntöjä. Kai se käy järkeen, että huispauskapteenilla on mahdollisuus päästä näpistämään sieppi, jos niin haluaa? Ja kaivoin seuraavan Potterwikistä (lähteistä en ole varma).

The Snitches have flesh memories and remember the touch of the first person who handled them in case of a disputed capture. Everyone, including the maker, has to wear gloves when handling the snitch until releasing one for each game. Because of this a new snitch must be used for each game.

Eli jos joka peliin käytetään uutta, koskematonta sieppiä, ja Potter on pöllinyt jonkun käytetyn siepin, ei tuota paljain-käsin- sääntöä ole rikottu. Sieppi oli koskematon ennen peliä, ja se muistaa sen etsijän joka sen ekalla kerralla nappasi, mutta se ei välttämättä estä sitä, että sillä voi joku muukin leikkiä. Tai sitten Potter on vaan pöllinyt käyttämättömän siepin, ja nyt kun sitä on käpälöity, sitä ei enää voi käyttää pelissä;)  Woodin esittelemä sieppi saattoi myös hyvin olla jo aiemmin käpälöimällä "pilattu". Mene ja tiedä:)

Awws, tykkään tällaisesta pohdinnasta ja spekuloinnista. Sitä on tullut tämän kirjoittamisen myötä harrastettua reilusti. Ja ei hätää, tämän ficin kanssa saa olla canonin suhteen niuho, koska tavoitteena on saada mahdollisimman hyvin canoniin istuva ficci. Joten ai hitsi, miten ärsyttää tuollaiset pikkumokat :< Olen näköjään joihinkin alkupään muistiinpanoihinkin merkinnytkin Regin etsijäksi, mutta jostain syystä "korjannut" sen..

Täytyy siirtää Regulus jonkun sattuman kautta etsijäksi seuraavana lukuvuotena (joka tosin tulee vasta seuraavassa osassa). Kiitos huomiosta!