Emmy: Kiitos kommentista:) Ehkä velhojen sovituskopeissa on äänieristys?
Luku 5Pieni harmaa kani istui Severuksen sängyllä, ja tuijotteli tympeänä ympärilleen, kunnes lopulta loikkasi ja katosi poksahtaen. Severus mietti kuumeisesti pyöritellen taikasauvaansa. Nisäkkään luominen tyhjästä (no ei oikeastaan tyhjästä, vaan epäolevaisuudesta) taikavoimilla oli erittäin hankalaa, eikä hän ollut saanut aikaiseksi, kuin muutaman apaattisen rotan ja kanin. Nekin näyttivät epäilyttävästi siltä, ettei niillä ollut minkäänlaista aivotoimintaa, ja ne katosivat hetkessä. Severus ei toisaalta edes tiennyt, mitä iloa mokomasta olisi. Tyhjästä luodut asiat eivät koskaan olleet pysyviä, ja vaikka hän olisi saanutkin rottansa ja kaninsa viipymään kauemmin, kuin vajaan minuutin, siitä tuskin olisi kamalasti iloa. Hän kuvitteli kesken kaksintaistelun taikovansa eteensä pörröisen jäniksen, ja pyöräytti silmiään omalle ajatuksenkululleen.
Nisäkkäät piti ehkä unohtaa toistaiseksi, hyödyllisenkokoisen (ja tarpeeksi älykkään) elukan luominen ei häneltä vielä onnistuisi. Hän vilkaisi pylvässängyn tolppia kiertäviä puisia käärmekuvioita, ja pohti mielessään olisiko jalattoman matelijan luominen helpompaa. Hän mietti sopivia loitsusanoja, ja kävi läpi mielessään latinan sanastoa, riimumerkkejä ja jo tuntemiaan loitsuja. Hän tiesi, ettei loitsusanalla välttämättä ollut väliä, mutta sopiva sana, äänensävy ja sauvan liike auttoivat mieltä keskittymään siihen mitä oli loitsimassa. Voimakas velho ei tarvinnut mitään näistä, riitti, kun vain keskittyi sauva kädessään siihen mitä halusi.
Severus hymyili itsekseen. Jonain päivänä hänkin vielä pystyisi siihen. Hän oli jo muutamaan otteeseen onnistunut loitsimaan yksinkertaisia loitsuja ääneti, ja harjoitteli niitä usein iltaisin, kun ei saanut unta. Aluksi hänen harjoittelunsa oli ollut hyvin rajoitettua, sillä muut makuusalissa yrittivät nukkua. Sitten hän oli vahingossa keksinyt Vaimennous-loitsun, joka esti muita kuulemasta mitä hän sänkynsä verhojen takana puuhasteli.
Severus jätti ajatuksen käärmeestä hautumaan, ja päätti kokeilla toista kehittelemäänsä loitsua.
”Rattustulios”, hän kuiskasi nopeasti, ja pian hänen edessään kökötti apaattisen näköinen harmaa rotta.
”Keholeijaus”, hän kuiskasi heti perään, saaden rotan leijumaan ilmassa, kuin marionettinukke. Rotta kuitenkin mätkähti muutaman sekunnin kuluttua sängylle ja katosi pian sen jälkeen. Severus koetti vielä pariin otteeseen muutellen hieman loitsua ja sauvan liikettä, kunnes hän vihdoin onnistui.
”Keholeijus”, hän mutisi, ja rotta leijaili sätkyen hänen edessään aina siihen saakka, kunnes se katosi. Severus virnisti itsekseen. Sitten hän tajusi, että kello oli varmaan jo todella paljon.
Heillä olisi heti aamusta taikajuomatunti, joten Severus sujautti taikasauvansa vastentahtoisesti yöpöydälleen ja painoi päänsä tyynyyn. Hän oli joutunut olemaan koko kesän taikomatta, sillä äitinsä kuoleman jälkeen hän ei enää voinut vedota siihen, että äiti se oli loitsinut, eikä hän itse. Hän tunsi tavatonta ylpeyttä uuden loitsunsa onnistumisesta, ja riemua siitä, että sai taas tehdä kokeitaan. Huomenna hän voisi näyttää uuden loitsun muillekin.
***
Ensimmäinen koulupäivä valkeni aurinkoisena. Lily venytteli, ja nousi sitten ylös sängystään. Muutkin makuusalin tytöt heräilivät ja hoitivat aamupuuhiaan.
”Tosi kiva, kun lukukauden pitää alkaa liemillä, olen niissä ihan käsittämättömän surkea!”, Mary Macdonald puhisi harjatessaan lyhyitä ruskeita hiuksiaan.
”Olisit paljon parempi, jos keskittyisit tunneilla vähän enemmän, etkä yrittäisi iskeä Siriusta”, Anne Jenkins tuhahti. Lily tirskahti heidän selkänsä takana. Hän voisi lyödä vaikka vetoa, että Annekin parhaillaan kähersi suoraa, vaaleaa tukkaansa haaveillen samasta pojasta.
”Lily hei, tule istumaan minun viereeni liemissä! Sinä olet luokan paras, jos vain vähän auttaisit, niin…”, Mary kysyi epätoivoinen ilme kasvoillaan.
”Lily taitaa mennä taas Prinssin viereen”, Nellie Wemyss keskeytti astuessaan makuusaliin kuivatellen suihkun jälkeen kosteita kiharoitaan taikasauvansa avulla.
”Prinssin?”, Anne nauroi. ”Minä en kyllä näe hänessä yhtään ainoata prinssimäistä piirrettä, en ihan totta tajua miten sinä Lily viitsit olla hänen kanssaan”.
”No hänen Luihuisjenginsä kutsuu häntä prinssiksi, kuulin eilen illalla”, Nellie sanoi, saaden muut tytöt repeämään hurjaan kikatukseen.
”Mihinköhän he sillä viittaavat… ettei vain olisi… tiedättehän..”, Mary hihitti ja sai naurunsa lomasta vaivoin ähkittyä epämääräisen viittauksen prinssinakkeihin. Kyseinen kommentti sai muut tytöt jälleen repeämään, ja Lilyäkin alkoi naurattaa.
”Prinssi oli hänen äitinsä tyttönimi”, hän kuitenkin korjasi virnistäen, ”Enkä minä ’ole hänen kanssaan’, me ollaan kavereita vain”, hän jatkoi. Hän oli edellisenä iltana saanut tytöt vihdoin uskomaan, ettei kesän aikana ollut tapahtunut mitään hurjaa, mutta asiasta riittäisi varmasti vitsailua vielä pidemmän aikaa.
”Miksi he kutsuvat häntä hänen äitinsä tyttönimellä”, Anne kysyi ihmetellen. Lily irvisti.
”Severuksen isä oli jästi, mutta äiti on noita. Eivät ilmeisesti halua kutsua häntä jästi-isän nimellä”, hän tuhahti.
”Siinä on toinen syy, minkä takia sinun ei pitäisi olla kovin läheinen hänen kanssaan. Heidän puhdasverisyyshömpötyksensä on aivan käsittämätöntä, hehän inhoavat jästisyntyisiä ihan avoimesti!”, Mary tuhahti. Mary oli itsekin jästisyntyinen noita.
”Severus… No hän on itse sanonut minulle, ettei minun syntyperälläni ole väliä. Ja me ollaan tunnettu vuosia. Hän ei erityisemmin tykkää jästeistä, mutta tuskin meillä olisi niin kivaa yhdessä, jos hän salaa vihaisikin jästisyntyisiä”, Lily vastasi. Häntä kyllästytti se, että hän joutui aina selittelemään sitä, miksi hän oli Severuksen kaveri. Joskus hän mietti, oliko tyttöjen sanoissa jotain perääkin, mutta hän päätyi aina siihen lopputulokseen, että he eivät olleet viettäneet aikaa Severuksen kanssa kaksin. Hän oli.
Lopulta kaikki olivat valmiita, ja he lähtivät aamupalalle. Eteisaulassa he törmäsivät ryhmään Luihuistyttöjä, jotka hihittelivät ja vilkuilivat Lilyn suuntaan.
”Onko se totta, että sinä tapailet Severus Kalkarosta?”, yksi heistä kysyi hävyttömän utelias ilme kasvoillaan.
”Se kuuluu sinulle ihastuttavan vähän, Kelsey”, Lily sanoi jäätävästi. Hän ei jostain syystä kyennyt sietämään kyseistä Luihuistyttöä. Juorut leviäisivät Tylypahkassa kymmenen kertaa hitaammin ilman häntä.
”Eihän se oikeastaan haittaisi. Tai siis seurusteleehan meidän Maisrikin sen Rohkelikkolaisen Murrayn kanssa. Mutta sinä olet kur…anteeksi, jästisyntyinen”, Kelsey sanoi huvittunut ilme kasvoillaan. Lily veti syvään henkeä, ja keräsi kaiken tahdonvoimansa ollakseen sanomatta mitään typerää. Maisri Wilsonin ja Jacob Murrayn seurustelusuhde oli ollut edellisen vuoden kuuma juoru, mutta nykyään sekä Luihuiset, että Rohkelikot olivat jo tottuneet asiaan. Kaivattiin siis uusia puheenaiheita.
Lily oli juuri vastaamaisillaan jotain nasevaa, kun hän näki silmänurkastaan nopean liikkeen ja tajusi samassa keikkuvansa ylösalaisin ilmassa. Kaapu valahti hänen kasvoilleen, ja hän tunsi, ennemmin, kuin näki, kuinka hänen hameensa nousi myös korviin. Lily tajusi puristavansa taikasauvaansa, ja tähtäsi sillä nopeasti itseensä. Hän sähähti pari tarkoin valittua loitsua, joiden avulla hän olisi laskeutunut hallitusti maahan, valmiina höyhentämään hyökkääjät. Hän ei kuitenkaan ehtinyt viedä niitä loppuun, kun käytävän päästä kajahti ”lopeti loitsuimes”, ja hän mätkähti maahan selälleen, ilman paetessa hänen keuhkoistaan.
Kun Lily vihdoin pääsi ylös lattialta, olivat Potter ja Musta jo kironneet Averyn, joka oli ilmeisesti loitsinut Lilyn, sekä Mulciberin, joka oli huudellut härskejä vitsejä hänen alushousuistaan. Ja tietysti Severuksen, joka ilmeisesti ei ollut tehnyt yhtään mitään, mutta olipahan vain sattunut olemaan paikalla. Lily hieroi kipeää takaraivoaan ja yritti kovasti niellä kiukkuaan. Lupin asteli hänen luokseen.
”Oletko sinä kunnossa?”, hän kysyi. Lily nyökkäsi posket punaisina, muttei sanonut mitään. Hän oli niin vihainen, että pelkäsi räjähtävänsä siihen paikkaan.
”JAMES POTTER!”, hän karjaisi toivuttuaan tarpeeksi pudotuksesta, saaden sekä Potterin, että Mustan kääntymään häntä kohti. Lily näki silmäkulmastaan, kuinka Severus tähtäsi Potteria taikasauvallaan, ja heitti kiukkuisen torjuntaloitsun hänen suuntaansa.
”Ja sinä myös!”, hän kivahti. Severus näytti hiukan nololta, mutta kuitenkin uhmakkaalta. Lily mulkaisi häntä pahasti ja kääntyi sitten takaisin Potterin ja Mustan puoleen.
”Kuvittelitko sinä mahdollisesti, että pitäisin sinua sankarina, koska pelastit minut MÄTKÄYTTÄMÄLLÄ MINUT LATTIALLE!”, Lily sähisi Potterille kylmästi.
”Minä ajattelin, että olit pulassa”, James vastasi typerä hymy naamallaan.
”No, en ollut. Ja vastedes pyydän apuasi, jos tarvitsen sitä”.
”No hei, minä sentään yritin auttaa. Entäs tuo sinun rakas ystäväsi! Hän vaan toljotti, sanomatta yhtään mitään!”, James väitti vastaan.
Lily kiristeli hampaitaan. Kirottu Potter oli oikeassa.
”Mulciberin ja Averyn saat kaikessa rauhassa kirota, he sentään tekivät jotain, mutta Severus ei tehnyt yhtään mitään. Ja ainoa, jolla on oikeus suuttua hänelle siitä, olen minä! Ja otan kymmenen pistettä Luihuiselta”, Lily äsähti kiukkuisena, mulkaisi koko joukkoa vielä pahasti, ja tarttui sitten Marya käsivarresta ja asteli suuren salin ovista sisään taakseen katsomatta.
Kun he istuivat tupapöydän ääreen, Anne katsoi häntä merkitsevästi.
”Etkö sinä ollut vähän tyly Potterille. Hän vain halusi auttaa!”, hän sanoi hiljaa.
”Minä en tarvinnut apua. Minä en yksinkertaisesti siedä sitä, että hän yrittää jatkuvasti ”auttaa” minua kysymättä minulta mitään… tiedättekö mitä hän –”, Lily aloitti mutta joutui keskeytetyksi.
”Hän tykkää sinusta. Siksi hän tekee sellaista”, Nellie huomautti.
”En käsitä, miksi hän tykkäisi minusta, jos hän samalla kuitenkin käyttäytyy niin, kuin olisin joku toistaitoinen tunari, joka tarvitsee apua joka asiassa. Miettikää nyt, hän kuulee Remukselta, että minä ja Severus oltiin yhdessä Viistokujalla. Sitten he yhtäkkiä epäilevät, että me seurustellaan, ja että Severus on tehnyt jotain huijatakseen tai kiristääkseen minut siihen. Sen sijaan, että hän kysyisi minulta miten asia on, hän menee mäiskimään Severusta pitkin seiniä”, Lily ähkäisi.
”James on itse asiassa ihan hauska tyyppi”, Mary sanoi mutustaessaan paahtoleipäänsä. Lily huokasi, Mary pelasi huispausjoukkueessa ja vietti siksi Potterin kanssa paljon aikaa. Joko muut olivat täysiä typeryksiä väittäessään, että Potter oli yleensä ihan ”hauska”, tai sitten Potter käyttäytyi kuin idiootti vain silloin, kun hän oli läsnä. Kumpikaan vaihtoehto ei kuulostanut erityisen innostavalta.
Aamupalan jälkeen he siirtyivät tyrmiin. Rohkelikko ja Luihuinen jakoivat liemitunnit tänäkin vuonna, joten Lily etsi luokkahuoneena toimivan tyrmän ovella seisoskelevasta Luihuisporukasta katseellaan Severusta. Pian hän löysikin etsimänsä. Severus nauroi muiden mukana jollekin Mulciberin kertomalle (todennäköisesti huonolle) jutulle. Lily tunsi poskensa punehtuvan muistaessaan mitä kyseinen ällötys oli kommentoinut hänen alushousuistaan… Jos Potter ei olisi keskeyttänyt, hän olisi varmaan käynyt kuristamassa mokoman paljain käsin.
Kuhnusarvio saapui paikalle täsmällisesti, avasi tyrmän oven, ja hymyili oppilailleen. Lily tervehti häntä nopeasti, ja istahti sitten vanhalle tutulle paikalleen eturiviin. Severus istahti hänen viereensä, kuten aina ennenkin. Hänellä oli kasvoillaan jokseenkin tutkimaton ilme.
”Tänään me työskentelemme pareittain”, Kuhnusarvio aloitti tervehdittyään ensin luokkaa iloisesti. ”Parista toinen valmistaa vanhetuslientä, ja toinen nuoretuslientä”, hän jatkoi, ja hymyili ystävällisesti oppilaiden kummeksuville ilmeille. ”Tiedän, nämä juomat opeteltiin jo viimevuonna, mutta nyt kokeilemme miten osaatte soveltaa liemenkeittotaitojanne. Saatte käyttää kaikkia ainesosia mitä luokan varastoista löytyy, ja kaikkea liemitietoutta, mitä teiltä itseltänne löytyy.” Mary voihkaisi Lilyn takana.
”Tavoitteenanne on tehdä liemestä mahdollisimman vahvaa! Ja jottei menisi liian tylsäksi, tehdäänpä tästä pieni kilpailu”, Professori hihkaisi, ja hieroi käsiään yhteen. ”Kun juomat ovat valmiita, jompikumpi parista juo ensin vanhetuslientä, ja sen jälkeen tismalleen saman verran nuorennuslientä. Mikäli vanhetusliemen vaikutukset katoavat nuorennusliemen jälkeen, ja liemiä juonut velho tai noita palaa normaaliin ulkomuotoonsa, molemmat ovat onnistuneet liemen teossa, ja saavat palkinnon. Mikäli lientä juonut henkilö jää nuorennusliemen jälkeenkin vanhemmaksi, kuin piti, vanhetusliemestä tuli vahvempaa. Jos hän taas nuortuu liikaa, nuorennusliemi on vahvempaa. Vahvemman liemen keittäjä palkitaan”.
Luokassa heräsi innostunutta muminaa. He tiesivät, että Kuhnusarvion palkinnot olivat yleensä erittäin mielenkiintoisia. Muutamat tytöistä vilkuilivat toisiaan kauhistuneena, ilmeisesti ajatus rypyistä kauhistutti heitä. Kuhnusarvio huomasi sen ja hymyili leveästi. ”Älkää pelätkö, juoman vaikutus katoaa joka tapauksessa muutamassa tunnissa! Aloittakaahan”.
”Mitä voittajat saavat palkinnoksi, professori?”, Rosier kysyi saaden Kuhnusarvion myhäilemään itsekseen.
”Tässä”, hän vastasi näyttäen koko luokalle pientä sinistä liemipulloa, ”on näkymättömyyslientä”. Luokka alkoi supista innoissaan. Lily näki Potterin tökkäävän Mustaa kylkeen, ja huokasi. Jos mokomat pystyisivät kaiken huipuksi tekemään ilkityönsä vielä näkymättöminä, kukaan ei olisi turvassa.
”Koko pullollinen riittää noin tunnin näkymättömyyteen, joten käyttäkää se hyvin. Muistakaa, että teidät voidaan paljastaa loitsuilla, näkymättömyysliemen avulla on siis turha yrittää livahtaa minnekään vartioituun paikkaan. Näkymättömyysliemen avulla voitte kuitenkin olla, kuin ette olisikaan”, Kuhnusarvio naurahti omalle vitsilleen, ”ja nähdä sellaista, mitä ette muuten näkisi”.
”Lisään vielä”, hän sanoi osoittaen sanansa luokan vasemmassa reunassa virnuilevalle poikajoukolle, ”että tyttöjen makuusalit Tylypahkassa kuuluvat näihin vartioituihin paikkoihin. Pojat eivät pääse livahtamaan sinne, olivat he sitten kuinka näkymättömiä tahansa”. Tämän sanottuaan hän nosti pöydälleen laatikon, jossa oli useita samanlaisia pulloja.
Kommentti aiheutti luokassa jonkin verran hihittelyä ja kikatusta, mutta Professori Kuhnusarvio lopetti sen lyhyeen taputtamalla käsiään yhteen aloittamisen merkiksi. Lily vilkaisi viereiseen pulpettiin istunutta Severusta, joka näytti olevan kahden vaiheilla. Rosier oli asettunut Kelseyn pariksi, ja Mulciber ja Avery selasivat jo keskenään oppikirjaansa. Vilkaistuaan heitä Severus työnsi oman pulpettinsa kiinni Lilyn pulpettiin.
***
He valmistivat liemiään kaikessa hiljaisuudessa. Severus vilkuili Lilyä, mutta tämä tuijotti keskittyneestä noidankattilaansa eikä vastannut katseeseen.
”Lily kuule..”, hän kuiskasi. Lily oli sentään suostunut hänen parikseen, mikä oli hyvä asia. Toisaalta, Lily oli lähes aina liemissä hänen parinsa.
”Sev, mikä ihmeen loitsu se oli?”, Lily kuiskasi takaisin, silmäillen häntä tietäväisesti.
”Se… No se oli se, mitä pohdin kesällä. En tarkoittanut, että sitä testattaisiin sinuun”, Severus huokasi.
”Sinä opetit sen heille, ja oletit, että he _eivät_ testaa sitä ensimmäiseen jästisyntyiseen jonka näkevät?”, Lily pyöräytti silmiään.
”No en minä arvannut, että se olisit..”
”Et arvannut, että se olisin minä? Mutta et olisi välittänyt, jos se olisi ollut joku muu?”
”Tietysti olisin.”
”Et kuulosta vakuuttavalta.”
”No… sehän on oikeastaan aika harmiton.”
”Sinusta se on harmitonta, että Avery näytti koko eteisaulalle minut hame korvissa?”
”No ei, mutta –”
”Kuule, mitä jos se olisi ollut vaikka Musta? Tai kuka tahansa muu, kuin tuo sinun jengisi. Sinä olisit kironnut heidät saman tien!”
”Minä… En minä ehtinyt tehdä mitään, kun Potter ryntäsi pelastamaan päivän”
”Olisitko tehnyt mitään, vaikka olisit ehtinytkin? Mutta ihan totta, olisin pärjännyt loistavasti ilman Potterin apuakin. Satuttiko hän sinua?”
Severus irvisti. Häntä ärsytti se äänensävy, jolla Lily kyseli hänen vointiaan aina, kun Potter oli käynyt hänen kimppuunsa. Lily sääli häntä. Lily piti häntä heikkona ja puolustuskyvyttömänä. Voi miten hän olisi halunnut näyttää Lilylle pystyvänsä.. Jos Potter vaan joskus kävisi hänen kimppuunsa rehellisesti, eikä ylivoimalla tai yllättäen. Hän osasi loitsuja, jotka saisivat Potterin varmasti muistamaan sen kohtaamisen loppuelämänsä, mutta toisaalta, jos hän käyttäisi niitä Lilyn nähden…
”Ei”, hän murahti vastaukseksi, ja sekoitti noidankattilaansa kiukkuisesti.
Tunnin lähestyessä loppuaan Kuhnusarvio taputti jälleen käsiään, ja jakoi oppilaille pienet liemipikarit.
”Mikäli teitte liemen täysin ohjeen mukaan, juomalla tämän pikarillisen, te vanhenette noin kaksi vuotta. Voitte kuitenkin ylittää sen, mikäli olette onnistuneet käyttämään oikeita kikkoja juoman tehostamiseen”, hän sanoi. ”Maistakaahan!”.
”Kumpi ottaa?”, Severus kysyi.
”Otetaan molemmat?”, Lily virnisti, ”Katsotaan alanko näyttää Petunialta”.
Lily kaatoi lientä pikariin ja nielaisi sen irvistäen. Sitten hän kaatoi lientä Severukselle, joka myös nielaisi omansa. Severus tunsi väristyksen käyvän vartalonsa läpi ja sulki silmänsä, kunnes liemi oli vaikuttanut. Kun hän avasi ne, hänen katseensa kohtasi edessään seisovan kauniin nuoren naisen. Liemi oli vanhentanut Lilyä viisitoistavuotiaasta ainakin kahdeksaantoista, hän oli kasvanut vajaat neljä tuumaa, ja hänen kaapunsa kiristi hänen yllään tietyistä kohdista.
”No, mitäs sanot, Severus”, Lily hymyili. ”Näytänkö Petunialta?”
”Kuka se Petunia on? Jos hän näyttää tuolta, niin Sarvihaara voisi saada uuden kohteen pakkomielteelleen”, Sirius Musta huudahti heidän vierestään. Lily tirskahti.
”Potter saa koska tahansa käydä tervehtimässä minun sisartani”, hän virnisti, ja vilkaisi sitten Severusta.
”Enkai minä oikeasti näytä häneltä sen enempää, kuin ennen?”
”Et tosiaankaan”, Severus vastasi. Kun Lily ja Petunia olivat vierekkäin, heistä kyllä näki, että he olivat sukulaisia, mutta yleisesti ottaen he olivat kuin yö ja päivä. Petunia oli ruskeatukkainen, harmaasilmäinen ja kovin tavallisen näköinen. Lily oli perinyt isänsä punaiset hiukset ja äitinsä vihreät silmät. Lily oli myös sisartaan hieman siropiirteisempi. Severuksen pohdinnat keskeytyivät, kun Lily alkoi katsella häntä tutkivasti.
Severus vilkaisi itseään. Hän oli venähtänyt pidemmäksi, kuin Lily, se ainakin oli hyvä asia. Todellisuudessa he olivat toistaiseksi yhtä pitkät. Hän katsoi käsivarsiaan, ja huomasi ettei enää näyttänytkään venytetyltä ruipelolta. Ei hän mitenkään erityisen lihaksikas ollut, mutta eipä enää mikään luuviulukaan.
”Sinä näytät itse asiassa aika hyvältä”, Lily hymyili hänelle.
”Kuulostatpa yllättyneeltä”, Severus virnisti takaisin.
”Ei sinusta mitään kansikuvapoikaa tule, mutta toisaalta sellaiset ovat yleensä kaikkein omahyväisimpiä idiootteja”, Lily sanoi korottaen ääntään niin, että Potter varmasti kuuli viimeisen osan. Severus virnisti ja käänsi katseensa omaan noidankattilaansa kauhaistakseen pikariin nuorennuslientä. Potter, joka oli juuri kehuskellut Mustalle iskevänsä vanhetusliemen avulla kenet tahansa, hiljeni ja haroi tukkaansa hämmentyneen oloisena.
