Rakkauteni rutiini K-11

[marakatti]

Ikäraja: K-11
Varoitukset: Lievää vihjailua seksistä
A/N: Tällänen yöllinen inspiraatio  kirjotusvirheitä varmasti löytyy mutta mitäs pienistä kun ei pienetkään meistä

Rakkauteni rutiini


Mä tykkään Tuomaksesta. Mä tykkään sen naurusta,sen silmistä, sen sekaisista hiuksista ja hieman nuhruisen  näköisestä parrasta. Mä tykkään siitä miltä se saa mut tunteen vaan olemalla mun vieressä. Mä tykkään siitä miltä se tuoksuu, mä tykkään sen äänestä, mä tykkään siitä miltä se tuntuu mua vasten ja mä varsinkin tykkään siitä miltä se maistuu kun se suutelee mua. Vähän kaljalta, mutta sillain hyvällä tavalla... Kun se nauraa mun koko maailma muuttuu valoisammaks, kun se puhuu voisin vaan kuunnella sen ääntä ikuisuuden. Mä tykkään siitä kun se soittaa mulle ja kertoo tulevansa käymään. Se istuu ja kuuntelee kun puhun jotain turhanpäiväistä tiskatessani. Me molemmat tiedetään mihin sen vierailut johtaa, mutta teeskentelen tietämätöntä. Lasken katseen altaaseen ja koitan pestä hankalaa tahraa. Sillon se tulee ja ottaa mut syleilyynsä, suutelee mun kaulaa, kuiskaa korvaan asioita joita ei voi ääneen sanoa. Mun sydän lyö varmaan miljoona kertaa nopeampaa kun normaalisti. Käännyn ja katson sitä silmiin ja me suudellaan. Se maistuu taas kaljalta, mutta ihmekös tuo, ei se oo koskaan tullut tänne selvin päin. En välitä. Se ei ole taaskaan ajanut partaansa ja sänki pistelee mun kasvoja. En välitä. Tiskit saa jäädä tohon nyt koska en välitä. Välitän vain tästä hetkestä ja Tuomaksen läheisyydestä. Tästä mä tykkään. Se johdattaa mua kohti makuuhuonetta ja siellä me revitään toisiltamme vaatteet
pois. Mun sydän pamppailee kun Tuomas kuiskaa mulle asioita ja kaataa sänkyyn. Ja kun kaikki on ohi se yleensä pukee ja lähtee pois. Mä jään yksin kaipaukseni kanssa. Näin käy joka kerta. Olen sille vain: se lihava tyttö jolta saa kun muilta ei. Mulle se on kuin auringonpaiste. Ja jään odottamaan sen seuraavaa soittoa...

Mä tykkään Aleksista. Tykkään sen veistoksellisista kasvoista ja sen hyvistä tavoista. Tykkään siitä kuinka se tuoksuu saippualta ja sen kädet on lämpimät. Tykkään siitä kuinka se saa mut tuntemaan itseni kauniiks pelkällä
katseellaan. Tykkään siitä että se on kun enkeli; laiha ja komea. Tykkään siitä kuinka sen silmät syttyy kun se keksii jotain. Mut Aleksi asuu kaukana ja näen sitä ehkä pari kertaa kuussa. Mutta silloin kun näen sitä on  kaikki intensiivisempää. Se odottaa juna-asemalla ja kädessään sillä on kukka jonka se toi naapurin istutuksista. Kun se näkee mut se alkaa hymyilemään ja halaa mua. Ja me kävellään käsikädessä sen luokse. Mennään suoraan sen huoneeseen. Halataan eikä kumpikaan päästä irti. Kerrotaan vaan toisillemme kuinka on ollut ikävä ja kuinka pitäis tavata useemmin. Istutaan sen sängylle, se silittää mun poskea hellästi ja me suudellaan. Aleksi maistuu erilaiselta kuin Tuomas, mutta tykkään siitä miltä se maistuu. Se katsoo mun kasvoja tutkivasti ja kertoo mun olevan kaunis. Se myös kertoo mun olevan erilainen kuin muut ja lopulta se kertoo rakastavansa. Kuiskaan sen korvaan sen merkkaavan mulle niin paljon etten pysty käsittämään. Koko viikonloppu kuluu hellyydenosoituksiin ja kauniisiin sanoihin. Mut me ei olla koskaan sillain Aleksin kanssa, ei meidän tarvi sillä pelkkä yhdessä oleminenkin saa meidät jo ekstaasiin. Viikonloppu kuluu liian nopeasti ja se saattaa mut junalle. Kun astun junaan sisälle tiedän sen menevän toisen tytön luokse ja sieltä toisen ja niin edelleen. Toivoisin että mä olisin ainoa jolle Aleksi tunnustaa rakkautta mutta en ole. Sillä Aleksi elää sillä että joku rakastaa sitä. Se on kuin vampyyri joka imee rakkautta toisista saamatta koskaan omaa sydäntään lyömään aidosti jollekulle. Ja jään odottamaan seuraavaa kertaa kun tapaan sen...

Mä tykkään Sannasta. Mä tykkään sen upeasta vartalosta ja siitä kuinka se sais vaik jätesäkin näyttään hyvältä yllään. Mä tykkään siitä kun se laulaa lauluja joita kukaan muu ei oo kuullut ja on innoissaan. Mä tykkään siitä kuinka se on niin omituinen, istuu parvekkeellaan sateenvarjo kädessä, edessään ämpärillinen hiekkaa, syö jäätelöä ja nauraa. Mä tykkään siitä kun se selittää mulle enkä ymmärrä puoliakaan. Mä tykkään sen pehmeästä ihosta ja siitä kun se tuoksuu makealta. Mä tykkään siitä kun se haluaa aina laittaa mun hiuksia. Mä tykkään sen hymystä, se on  kuin söpö irvistys. Se laittaa mulle viestin " Palkkapäivä wohoo!Tänään meillä: skumppaa ja viinaa?" Korkataan pullo, sitten toinen, nousen pilviin, kolmas pullo. paljonko me ollaan juotu? mua naurattaa ja en pysy pystyssä. Se tekee mulle viinapaukun ja juon, irvistän kun oli niin vahvaa. Sitten taas naurattaa. Istutaan parvekkeen lattialla ja hymyillään elämälle. Sitten me suudellaan. Tää on ihan erilaista kun Aleksin tai Tuomaksen kanssa. Kuiskaan että välitän siitä ja se kuiskaa välittävänsä myös. Sit ollaan hetki hiljaa kunnes se alkaa kikattaan ja hakee kermavaahtoa. Sitten me sotketaan sillä toisemme, syytä ei edes ole mutta me nauretaan. Me mennään yhdessä suihkuun koska molemmilla on kermavaahtoa hiuksissa. Sen maskarat leviää sen seisoessa vesisuihkun alla. Me suudellaan. Hellää koskettelua ja kauniita sanoja veden valuessa. Sammutaan samaan sänkyyn ja aamulla ollaan kuin mitään ei ois tapahtunut. Olen sille vain humalainen kokeilu kerta toisensa jälkeen vaikka se on mulle jotain erityistä. Ja jään odottamaan seuraavaa ryyppyreissua...

Mä taidan olla rakastunut... Ei vaan mä OLEN rakastunut! Olen rakastunut Tuomakseen. Olen rakastunut Aleksiin. Olen rakastunut Sannaan. Olen rakastunut rakastamiseen...

[Snouk]

Tiedätkö, yleensä mä vihaan tekstejä, joissa ei ole repliikkejä, joissa on kirjoitusvirheitä ja joissa käytetään tekstin korostuskeinoja. Tässä taas, mä rakastan niitä. Ainiin, ja yleensä mä inhoan myös ylipäätään tällaisia päiväkirjamaisia tekstejä. Tätä mä rakastan.

Kirjoitusvirheet eivät varmaan ole tahallisia, mutta ole kiltti, vaikka kuka sanoisi mitä, älä missään nimessä korjaa niitä! En tiedä, onko tämän tarkoitus olla päiväkirjateksti, mutta sellaiselta tämä vaikuttaa hyvin pitkälti. Ja mielestäni se on täydellistä. Tätä kaikkea suurta inhimillisyyttä korostaisi yhä enemmän, jos fontti olisi käsialamainen, mutta sellaista on hankalahkoa lukea, joten hyvä näin. Ajoittainen pilkuttomuus ym. kirjoitusvirheet ja tekstin korostukset ovat tässä aivan mahtavia, koska hei, niitähän ihmiset käyttävät. Päiväkirjaan ei tarvitse kirjoittaa oikein, puhekielellä, selkeällä tekstillä, koska useimmiten se on tarkoitettu vain ja ainoastaan itselle.

Pidän siitä, että kerrankin päähenkilö ei ole mikään täydellisyys. Lihava, itsetunto-ongelmainen tyttö, joka ei osaa päättää, kenet haluaa ja ketä rakastaa eniten. Loistavaa! Olen iloinen myös siitä, ettei se ollut kuitenkaan mikään ainoa playeri, että sen rakkaillakin oli muita. Vain pieni ihminen, that's it.

Ja se toistelu. Ah! Mä tykkään. Ehkä paras tapa aloittaa lause ja ihmisten kehuminen on ihanaa. Jokainen pätkä oli erilainen niin kuin kaikki ihmisetkin. Rakastuneen mielestä kaikki ovat kuitenkin täydellisiä vikoineen. Jokaisen kanssa tehtiin erilaisia asioita, oltiin erilailla ja kaikilla on niin very own identiteetti, ettei mikään voisi olla todellisempaa.

Mä tykkään siitä, kun ihmiset kirjoittavat tällaisia tekstejä ja kaikki on niin täydellisen epätäydellistä. Kiitos. 

[marakatti]

@Snouk : Oih kun ihana kommentti :3 Ilahduttaa kuvasti jos tekstini ilahduttaa muita Joo ja tekstin on juuri tarkoitus olla päiväkirjamainen ja pikkuvirheet tekee siitä inhimillisemmän tuntuisen. Ikään kuin päähenkilön rakkauden huumassa kirjoittamana Eikä päähenkilöni kuulukkaan olla playeri vaan vähän "eksyksissä" rakkautensa kanssa Mutta juu kiitos aivan huimaavan ihanasta kommentista, piristi kovasti

[Kompleksiluku]

Täähän oli hyvä, käsitteli uskottavan oloisesti tuota ei niin harvinaistakaan ilmiötä että nuori ei oikein tiedä kenet nyt haluaa ja silti kaikki on suurta rakkautta. Kaikki neljä hahmoa oli mukavasti luonnosteltu ja sopivan erilaisia, näinkin lyhyessä pätkässä sai aika hyvät käsitykset ja hahmot vaikuttivat just sellaisilta oikeilta ihmisiltä. Varsinkin päähahmo joka onnistui herättämään monenlaisia ajatuksia, kun toisaalta kävi surku kun hän oli muille vaan jotain säätöä, ja toisaalta taas huomasi sen kaksinaismoralismin... Hyvä kokonaisuus!

[marakatti]

@Kompleksiluku : Ihanaa kun tykkäsit! Ja hienoa että vaikutti oikeilta ihmisiltä, sillä tarkoituksena on olla päiväkirjamainen teksti jokai voisi olla kuin sivu jonkun nuoren päiväkirjasta kopioitu Kiitoksia ihanasta kommentista