A/N: Toinen luku on vihdoin täällä, kiitos Valkean paperin joulu-haasteen. :> Kaiken lisäksi toinen luku piteni niin pitkäksi, että päätin jakaa kaksiosaisen tarinan kolmeen osaan! Myös ensimmäinen luku on nyt käyty ihan ajatuksen kanssa läpi ja sieltä on korjailtu ainakin suurin osa niistä kamalista virheistä, postaan sen kunhan pääsen omalla koneellani nettiin. Ja niin, jos kappalejaot ovat oudot saa syyttää wordin ja finin huonoa yhteistyötä ja siskoni konetta jolla oli ärsyttävä rueta niitä korjailemaan. Parantelen nekin, kun oma nettini suostuu toimimaan. Olkaapa hyvät; Pikku-Myyn seikkailut jatkuvat~
PS! Ne jotka ehti huomata tekstissä olleet kohdat "SE VIHREÄ LOHIKÄÄRME" ja "SE TOINEN LOHIKÄÄRME" niin mun muka! Olin unohtanut kokonaan muokata julkasuvaiheessa... hups Takasta tipahtanut – Pikku-Myyn seikkailut Tylypahkassa – Osa 2
Harry käveli Tylypahkan käytäville Pikky-Myy rinnallaan, jokatoisinaan otti muutamia juoksuaskelia vilkaistaakseen lähempää milloin mitäkin. Liikkuvat taulut ja haarniskat olivat Myyn mielestä kaikki mielenkiintoisia ja jännittäviä, eikä ilman houkutinta Harry olisi saanut Myytä liikkumaan luultavasti metriäkään eteenpäin. Harry oli luvannut esitellä Myyn Ronille ja Hermionelle, sekä samalla tehnyt lupauksen, että Hermione näyttäisi Myylle muutamia yksinkertaisia taikoja.
Päästyään Lihavan leidin muotokuvan eteen Myy kiinnitti ensimmäistä kertaa huomiota erikoiseen oviaukkoon, sillä ei Muumilaaksossa ollut tauluja, jotka toimivat ovina; saati puhuneet ja halunneet tunnussanaa.Lihava leidi katseli hetken aikaa uteliaana Myytä, kunnes kääntyi jälleen Harryn puoleen.
”Tiedäthän, ettei tupahuoneeseen saa tuoda muita kuin Rohkelikkoja”, Lihava leidi puhui vilkaisten Myyn suunnalle, joka seisoi kädet puuskassa odottaen sisälle pääsyä.
”Tiedän. Myy on vieraana Tylypahkassa, hän ei kuulu mihinkään tupaan. Dumbledorelta on lupa näyttää hänelle paikkoja”, Harry selitti Lihavalle leidille todeten tunnussanan perään. Lihava leidi uskoi Harryn selityksen ja päästi heidät oven toiselle puolelle Rohkelikkotorniin, jossa oli edelleen hiljaista ihmisten nukkuessa vielä makuusaleissaan.
”Mikä on Rohkelikko?” Myy kysyi vilkaisten nopeasti Harryyn kääntäen sitten katseensa tutkimaan jälleen pyöreää huonetta ympärillään. Harry mietti hetken, kuinka saisi helpoten selitettyä asian Myylle.
”Se on tupa. Kun tulemma kouluun 11-vuotiaina meidät lajitellaan ensimmäisenä päivänä kukin omaan tupaamme, jossa elämme kaikki seitsemän lukuvuottamme. Kaikilla tuvilla on omat tupahuoneensa, sekä me käymme yhdessä tunneilla omien vuosikurssilaistemme kanssa.” Myy innostui ja mietti kuumeisesti, mihinkä tupaan hänet laitettaisiin, kunnes muisti innostukseltaan ettei hän tiennyt muita tupia kuin Rohkelikon.
”Montako tupia on? Mitä ne muut ovat nimeltään?”
”Neljä.R ohkelikko, jossa me olemme sekä Korpinkynsi, Puuskupuh ja Luihuinen.” Harry selitti saaden Myyn jälleen pohtimaan hetkeksi.
”Mistä tiedätte oman tupanne? Arvotaanko ne vai testataanko teitä jotenkin?”
”Lajitteluhattu jakaa meidät omien kykyjemme mukaan.” Harry kertoi myös lajitteluperusteista, Rohkelikkojen rohkeudesta, Korpinkynsien viisaudesta ja Puuskupuhien ahkeruudesta. Luihuisen kohdalla Harry piti lyhyen taon. Myy ajatteli, että Luihuiset olivat kaikkein mielenkiintoisimpia, koska Harry piti tauon heidän kohdallaan. Hän haluasi mielellään tavata jonkun Luihuisista.
”Luihuinen on tupa, josta tulee useimmiten pimeytä kannattavia velhoja. Heihin ei kannata tutustua”, Harry sanoi murskaten Myyn innostuksen; Harry ei varmasti esittelisi häntä Luihuisille, eikä Myy uskonut, että Luihuiset olivat niin ilkeitä kuin Harry oli hänelle juuri väittänyt.
Ennen kuin Myy ehti pyytää Harryltä lupaa tavata muitakin kuin Rohkelikkoja kuului tytön ääni muhkeasta nojatuolista. Hermione oli hereillä, kuten kaksikko jo tiesikin.
”Huomenta, Harry”, Hermione sanoi rauhallisesti, nostamatta katsettaan paksusta kirjasta. Myy käveli noidan luokse uteliaana, tarkkaili hetken aikaa suurenkirjan kantta ennenkuin aukaisi suunsa.
”Sinä näytät minulle kuulemma taikoja”, Myy tokaisi saaden Hermionen kohottamaan katseesta Muinaisista riimuista, suuresta oppikirjastaan. Hermione tuijotti hetken aikaa Myytä, vilkaisi sitten Harryä, joka vain hymyili hänelle kannustavasti.
”Anteeksi, mutta kuka sinä olet?” Hermione kysyi Myyltä kohtaliaasti vastaamatta Myyn aiempaan kysymykseen.
”Olen Myy, Muumilaaksosta. Sinä olet Hermione. Harry sanoi, että voit näyttää minulle taikoja ja Dumbledore sanoi taas Harrylle, että Harryn on esiteltävä minulle paikkoja.” Hermione vilkaisi Harryn suunnalle kuin odottaen vahvistusta siitä, että tyttö puhui totta. Harry nyökkäsi.
”Hyvä on, Myy. Voin näyttää sinulle muutaman taian”, Hermione sanoi hymyillen saaden Myyn hypähtämään innostuksesta paikoillaan. Hermione kaivoi taikasauvansa kaavun kätköistä ja tutkaili ympäristöään etsien jotain lumottavaa, miettien samalla, mitkä loitsut esittelisi Myylle.
”Hmm, ehkäpä voisin näyttää sinulle esineiden lennättämistä”, Hermione totesi pohtien lähinnä itsekseen Myyn istuutuessa risti-istuntaan lattialle odottamaan jotain tapahtuvaksi. Hermione mittasi kohteita katseellaan ja valitsi lopulta kohteekseen sylissään lepäävän suurikokoisen kirjan. Hän heilautti taikasauvaa luoden loitsun, jonka taikasanat Myy yritti kuulla, mutta turhaan – tyttö osasi luultavasti taikoa äänettömästi. Myykin tarvitsisi oman taikasauvan, siitä olisi varmasti hyötyä Muumilaaksossa.
Kirja nousi leijumaan muutaman jalan korkeuteen ja kulki nyt ilmaa halkoen Hermionen sauvan osoittamaa reittiä. Myy oli ihmeissään, esineiden lennettäminen helpottaisi siivoamista ja olisi ennenkaikkea hauskaa; hän keksi nopeasti ainakin kymmenen asiaa, joita voisi tehdä, jos vain osaisi leijuttaa tavaroita ilmassa. Hänen kunnioituksensa Hermionea kohtaan nousi valtavasti; hän tahtoi itsekin olla, kuten Hermione!
Napsautuksen myötä kirja tipahti kevyesti tömähtäen takaisin Hermionen syliin tytön hymyillessä Myyn innostukselle, miettien toista taikaa, jonka saattaisi näyttää.
”Mitä sinä haluaisit nähdä minun tekevän?” Hermione kysyi kohteliaasti, vaikka miettikin osasikohan hän toteuttaa Myyn toivomia loitsuja.
”Muuta minut lohikäärmeeksi!” Myy huudahti heilauttaen kätensä korkealle pään yläpuolelle innostuneena, sivustakatsojana ollut Harry nauroi: ”Ei meidän kykymme riitä muuttamaan ihmistä eläimeksi, saati sitten lohikäärmeeksi. Sitäpaitsi sinun pitäisi olla hyvin pieni lohikäärme, että mahtuisit tänne.” Myy mietti hetken aikaa muistellen Muumilaaksossa ollutta lohikäärmettä; se oli ollut kovin pieni, mahtui nukkumaan Nuuskamuikkujen olkapäälläkin.
”Ovatko lohikäärmeet täällä isoja?” Myy kysyi silmät tuikkien.
”Ne ovat valtavia”, Harry sanoi muistellessaan hänen ystävänsä Hagridin lemmikkilohikäärmettä Norbertia. Se oli ollut vasta vauva, mutta kasvanut silti hyvin nopeasti suurikokoiseksi. Mieleen juolahti myös muistikuvia vielä suuremmasta ja pahasisuisemmasta Unkarilaisesta sarvipyrstöstä, jonka oli kerran tavannut. Myy oli haltioitunut ja ilmaisi innostuksensa tavata joskus jättimäisen lohikäärmeen sekä kertoi samalla Muumilaaksossa vierailleesta pienestä lohikäärmeestä, joka Harryn mielestä vaikutti paljon hauskemmalta kuin heidän maailmansa lohikäärmeet.
”Haluaisitko nähdä kuvan lohikäärmeestä?” Hermione kysyi katsoessaan Myyn innostuneisuutta. Hän ei saattanut näyttää Myylle oikeaa lohikäärmettä, mutta kuvia löytyi useasta kirjasta, sekä muutamia Colin Creeveyn ottamia kuvia Kolmivelhoturnajaisista.
”Liikkuvatko ne kuvat?” Myy kysyi ja näytti hakevan katseellaan valokuva albumia tai kirjaa, jossa viitattaisiin lohikäärmeisiin. Hermione keksi samalla myös taian, jonka voisi näyttää Myylle.
”Tulejo lohikäärme-valokuva”, Hermione huikkasi ja hetken kuluttua Myy huomasi ilmassa Hermionea kohti kiitävän ohuen nipun epäilemättä valokuvia. Hermione nappasi nipun ilmasta ojentaen ne sitten Myylle. Harry istuutui Myyn viereen kertomaan kuvissa esiintyvistä lohikäärmeistä.
”Tuo on Kiinalainen pallosalama”, Harry osoitti kuvaa punaisesta lohikäärmeestä, joka kiiti yhden kolmivelho-ottelijan perässä hampaat kiiluen.
”Se on hurja!” Myy hihkaisi vaihtaessaan valokuvaa seuraavaan ja Harry ajatteli, että jos Myyn mielestä pallosalama oli hurja niin mitähän tyttö sanoisi sarvipyrstöstä. Seuraavissa kuvissa esiintyi Walesin vihreä ja Ruotsalainen ruttukuono. Viimeisimpänä hän piteli kädessään sarvipyrstön kuvaa tuijottaen mitäänsanomattomasti, ihailun kiiluessa silmästä kohoten sitten Harryyn, jota puistatti.
”Vau! Sinä olet lentänyt tuon kanssa! Se on upea”, Myy haukko henkeään, toivoen, että pääsisi joskus näkemään tuollaisen pedon aivan omin silmin ilmielävänä. Lohikäärmeet kiehtoivat Myytä nyt vielä enemmän kuin koskaan aiemmin. Hänen mielestään ne olivat kauniita ja hurjia.
Myy aloitti pitkän listan kysymyksiä lohikäärmeistä, mutta poikien makuusalin suunnalta kuuluvat askelten äänet keskeyttivät hänet. Punahiuksinen poika, jolla oli kasvoissa pisamia astui oleskeluhuoneeseen hieroen silmiään. ”Jos olet kiinnostunut lohikäärmeistä noin paljon sinun pitäisi tavata veljeni Charlie. Kuulostat ihan häneltä, kun hän oli vielä niin nuori, etten opiskellut vielä Tylypahkassa”, Ron mutisi unisena Myyn suunnalle virnistäen toispuoleisesti. Harry ei ihmetellyt ollenkaan sitä, ettei Ron kiinnittänyt Myyhyn sen enempää huomiota; pojalla oli tapana huomioida asiat paremmin vasta aamiaisen jälkeen, josta Harry muisti, ettei ollut vielä ehtinyt käydä syömässä Suuressa Salissa.
”Huomenta, Ron”, Hermione sanoi kohottaen huvittuneena katseensa poikaan. Harry virnisti ja Ron näytti rekisteröivän vasta nyt, että Harrykin oli jo hereillä täysissä pukeissa.
”Miten sinä olet jo nyt hereillä?” Ron kysyi ja Harry kohautti harteitaan vastaukseksi.
”Sinun unenlahjojasi voisi verrata Nipsuun! Missä se veljesi muuten mahtaa olla?” Myy tokaisi Ronin suunnalle, joka katsoi tyttöä hölmistyneenä. Harry selitti Ronille nopeasti, mitä toisen nukkuessa oli tapahtunut. Ron ei näyttänyt ymmärtävän ihan täysin, mutta tervehti Myytä kysyen samalla, kuka Nipsu oikein oli. Myy selitti nopeasti ja lyhyesti ystävästään, joka nukkui tuntitolkulla ja rakasti kultaisia aarteita. Hermione naurahti, sillä Myyn kertoman mukaan Nipsu ja Ron todellakin olivat samankaltaisia.
”Pitäisikö meidän käydä aamiaisella?” Harry kysyi vilkaisten Ronia ja Myytä, koska uskoi Hermionen jo käyneen aamiaisella ollen oikeassa tytön sanoessa suuntaavansa siksi aikaa kirjastoon. Ronin vastaus oli myöntyvä ja Myy vilkaisi kelloa; hänellä ei ollut enää aikaa kuin kaksikymmentäkaksi tuntia, mutta ehkä silti oli hyvä syödä jotain, että jaksaisi tutkia vielä koko päivän valtavaa linnaa.
”Sinun on nähtävä Suuri Sali. Siellä on lumottu katto, joka näyttää taivaalta ja saat samalla tavata lukuisia muita oppilaita ja ruokakin on hyvää”, Hermione sanoi pakatessaan laukkuunsa useita kirjoja.
”Kuulostaa hauskalta”, Myy totesi vilkaisten Ronin ja Harryn suunnalle lähdönmerkiksi. Ron kiiruhti takaisin ylös vaihtamaan pyjamansa arkivaatteisiinsa, jonka aikaa Myy odotti malttamattomana lähtöä siihen suureen saliin, jossa hän saisi vihdoin tavata muitakin noitia ja velhoja.
Samalla hän toivoi, että saisi tavata myös Charlien, jonka Ron oli aiemmin maininnut. He kävelivät kolmisin seitsemännestä kerroksesta liikkuvien portaikkojen läpi ja oikaisivat muutaman Harryn tunteman oikoreitin kautta, jotka paljastuivat patsaiden tai muotokuvien takaan. Myystä oli ollut huvittavaa, kun eräskin muotokuva oli vaatinut ainakin viisi kehua ennenkuin päästi heidän takanaan olevalle salakäytävälle. Matkallaan he näkivät käytävillä myös joukon muita noitia ja velhoja, joista muutamat tervehtivät heitä iloisesti. Myy olisi halunnut jäädä juttelemaan heille, mutta Harry ja Ron olivat hoputtaneet Myytä kulkemaan eteenpäin, etteivät he myöhästyisi aamiaiselta.
”Onko vielä pitkä matka?” Myy kysyi heidän mennessään varmaan jo viidensistä rappusista alaspäin. Ron naurahti, koska kerrankin joku muukin ilmaisi mielipiteensä Tylypahkna liiallisesta suuruudesta ja pitkistä matkoista. Harry vastasi, ettei enää ollut kauan ja jännitys puristi jälleen Myyn rintaa. He jatkoivat reippaasti eteenpäin ja saapuivat suureen aulaan, joka Myytä kiehtoi kovasti. Heidän eteensä avartui valtavat ulko-ovet, jättimäiset tiimalasit, joissa oli punaisia, vihreitä, sinisiä ja keltaisia timantteja ja Myy oli varma, että Taikuri olisi hyppinyt riemusta, jos olisi nähnyt noin paljon timantteja kerralla.
”Mitä nuo tiimalasit mittaavat?” Myy kysyi uteliaana huomatessaan vihreiden timanttejen tippuessa ylemmässä tasosta alempaan kohoten kymmenen pisteen verran ylemmäs, kun taas keltaisesta lasista nousi samaisen verran timantteja ylöspäin vähentäen pisteitä, jotka olivat kaiverrettuina lasiin.
”Ne ovat tupapisteitä. Jos käyttäydymme hyvin tai pärjäämme tunneilla saamme pisteitä, jos taas rikomme sääntöjä meiltä otetaan pisteitä pois. Eniten pisteitä saanut tupa voittaa tupapokaalin lukuvuoden päätyttyä”, Harry selitti Ronin vilkuillessa tiimalasien suunnalle myöskin.
”Jos arvaan oikein Kalkaros suosii taas Luihuisia jossain Puuskupuhien ja Luihuisten välisessä jutussa”, Ron totesi mietteliäänä jatken katsoessaan Myytä: ”Kalkaros on Luihuisten tuvanjohtaja ja todella epäreilu.” Yskähdys kantautui Ronin seläntakaa ja punahiuksinen poika kääntyi katsomaan taakseensa Harryn ja Myyn tehdessä samoin. Siinä seisoi jälleen sama mies, jonka Myy oli nähnyt aiemmin Dumbledoren toimistossa.
”Epäreilu? Opettajan loukkaamisesta viisi pistettä pois Rohkelikolta, Weasley”, Kalkaros totesi ja samalla hetkellä Rohkelikon tiimalasista katosi viiden pisteen verran timantteja.
Myyn teki mieli puraista mustahiuksista, koukkunenäistä miestä oikein lujaa, mutta Harry tarttui Myystä kiinni kuin arvaten, mitä saattaisi tapahtua ellei Kalkaros kelmeän hymynsä kanssa poistuisi pian. Myy oli ottanut selvästi tuvakseen Rohkelikon, koska näytti tuohtuneelta pisteiden kadotessa heidän tuvaltaan.
”Tule, Ron. Mennään”, Harry totesi tönäisten Ronia olkapäähän, joka näytti olevan valmistautunut toteamaan mielipiteensä Kalkaroksesta.Harry tiesi, että sitä Kalkaros varmasti yrittikin, että saisi laittaa hänet tai Ronin jälki-istuntoon ja nauttia piikittelystä kaikinsiemauksin. Harry uskoi Kalkarosta kalvavan edelleen Myyn aiemmat sanat, mutta koska ei voinut purkaa sitä Myyhyn oli se purettava johonkin toiseen; eli Harryyn tai Roniin jollain typerällä tekosyyllä. Kolmikko jätti Kalkaroksen maleksimaan aulaan lähtiessään kohti sivussa olevia suuria ovia (lähes yhtä suuria kuin ulko-ovetkin), jonka takana Suuri Sali sijaitsi. Myy kiiruhti kaksikon edelle nähdessään eteensä avautuvan salin, joka nimensä mukaan oli niin suuri kuin saattoi kuvitellakin.
”Vau”, Myy henkäisi nähdessään useita velhoja ja noitia istumassa pitkien pöytien äärellä syömässä niin monenlaista herkkua, ettei Myy ollut nähnyt niin montaa erilaista edes Muumimamman valmistamassa koreassa juhlapöydässä. Kattokin oli niin upea kuin Hermione oli sanonut, heidän yläpuolellaan näkyi pilvinen taivas ja Myy epäili, ettei kattoa edes voinut olla olemassa niin aidolta taivas näytti.
”Tule, Myy. Mennään tuohon reunimmaiseen pöytään”, Harry osoitti Rohkelikkojen pöydän suunnalle. Kolmikko asteli pöydän luokse ja huomatessaan pyöreäkasvoisen pojan vilkuttavan heille, menivät he sinne istumaan. ”Huomenta, Neville”, Harry ja Ron sanoivat yhteen ääneen pojan tervehtiessä heitä.
”Kuka sinä olet?” Nevillekiksi kutsuttu poika kysyi Myyltä ja Myy kertoi jälleen samaisen tarinan kuin aiemmin Hermionelle ja Dumbledorellekin. Neville näytti yllättyneeltä ja ehkä hieman epäluuloiselta, joten Harry päätti vahvistaa Myyn sanoman oikeaksi.
”Kuulostaa hienolta”, Neville sanoi syödessään muroja aloittaen kysymyksien esittämisen Myylle. Poika oli hyvin kiinnostunut Muumilaakson kasveista, eikä Myy voinut olla nauramatta ääneen; Tylypahkasta löytyi aivan samanlaisia ihmisiä kuin Muumilaaksostakin väkeä. Ron oli kuin Nipsu, Harry muistutti ehkä pikkuisen Muumipeikkoa ja heidän uusin tuttavuutensa oli ilmiselvä Hemuli. Vaikka kaikki oli niin erilaista ja jännittävää alkoi Myystä pikkuhiljaa tuntua sille, ettei Tylypahkassa ehkä ollutkaan mitään niin erikoista ja jännittävää kuin hän oli aluksi kuvitellut. Ruoka oli kuitenkin niin erikoista, kuin saattoi kuvitella; tarjolla oli niin monenlaista ruokaa ja herkkua, vaikka kyse oli pelkästään aamiaisesta, ettei kaikki Myyn valitsemat ruuat mahtuneet yhdelle lautaselle.
Suu täynnä ruokaa katsellessaan ympärilleen Myy haki katseellaan Ronin näköistä poikaa, joka mahdollisesti voisi olla Charlie – Myy olisi kovasti halunnut kuulla lisää lohikäärmeistä. Katseltuaan hetken ympärilleen hänen silmiinsä osui punapäinen kaksikko, joilla oli samanlaiset pisarat kuin Ronilla. Ei voinut erehtyä siitä, että ne kaksi ihmistä olivat kaksosia, jos Myy olisi tiennyt heidän nimensä ei hän olisi osannut sanoa kumpiko oli kumpi, mutta siitä hän oli varma, että kaksoset olivat Ronin veljiä.
”Onko toinen heistä Charlie?” Myy kysyi suu täynnä kolmatta paahtoleipää. Ron pudisti päätään nielaisten suunsa tyhjäksi,kuultuaan miljoonatta kertaa Hermionen valituksen ruoka suussa puhumisesta oli hän oppinut jo jonkunlaisia pöytätapoja (tyttö ei koskaan kyllästynyt huomauttamaan asiasta).
”Ei. He ovat Fred ja George”, Ron selitti jatkaen palaten takaisin toisiksi vanhimpaan veljeensä: ”Charlie ei ole enää koulussa vaan työskentelee ja opiskelee lohikäärmeiden parissa Romaniassa.” Myy oli tavallaan pettynyt ja ajattelikin toivoa seuraavan kerran Taikurilta, että pääsisi Ronin mainitsemaan Romaniaan, jossa Charlie oli tutkimassa lohikääremeitä. Myy kuvitteli mielessään miehen, jolla oli vahvat hartiat ja mielikuvissa punatukkainen mies talutti lohikäärmettä talutusketjussa.
”Meitä veljeksiä on minut mukaan laskettuna viisi ja yksi sisko”, Ron selitti Myylle, joka kuunteli vain sivukorvalla keskittyessään samaanaikaan kaikkeen muuhun ympärillääno levaan. Hän oli saavuttanut katseellaan Dumbledoren sekä joukon vanhempia velhoja ja noitia, jotka Harry esitteli opettajiksi. Myös mustahiuksinen Kalkaros istui heidän joukossaan.
Myy oli jo syönyt ja alkoi kyllästyä istumiseen, sillä kiertelevä katse oli löytänyt paljon kaikkea mielenkiintoista, kuten vaaleahiuksisen velhopojan, joka esitteli ympärillään istuvalle joukolle sanomalehteä,suuriäänisesti jotain kertoen.
”Malfoy pitää taas meteliä”, Harry totesi Ronille, joka vilkaisi Luihuisten pöydän suunnalle.
”Joo, luultavasti tarinoi jälleen siitä, kuinka isänsä nauttii taikaministerin suosiosta”, Ron kuulosti nyrpeältä miettiessään Malfoyn isän kultakasoja, joista jakoi antaeliaita lahjoituksia ministeriölle. Myy ei jäänyt kuuntelemaan, häntä kiinnosti vaaleahiuksisen pojan puheet. Myy kuljeskeli ihmisten jaloissa kohti salin toisessa päädyssä olevaa pöytää ja kuuli matkallaan puhetta huipauksesta, josta olisi halunnut kysyä lisääkin. Hän oli erottanut mustahiuksisen tytön puheesta sanat ottelu, luuta ja huonot lentämisolosuhteet.
”Tulkaa, Grabbe ja Goyle”, vaaleahiuksinen poika komensi kahta suurikokoista poikaa, jotka nousivat hänen käskystään lähtien laiskasti kulkemaan kohti aulaa, josta he olivat aiemmin saapuneet saliin. Myy päätti seurata heitä huomaamattomasti ja tarkkailla heidän tekemisiään linnassa. Kolmikko suuntasi alaspäin johtaviin portaisiin jutellen jostain, mitä Myy ei ymmärtänyt. Ainut, minkä Myy ymmärsi oli liemienoppitunnit ja siihen liittyvät tehtävät, vaikkakaan hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä liemitunneilla tehtiin – luultavasti liemiä ja ellei Myy olisi salaa seurannut poikia hän olisi varmasti kysynyt velhojen oppitunneista. Matka jatkui aina vain alemmaksi, aina tyrmiin saakka, kunnes he saapuivat Luihuisten oleskeluhuoneen eteen; vaaleahiuksinen poika totesi tunnussanan ja Myy livahti ovenraosta sisälle oleskueluhuoneeseen.
”Hei”, Myy päätti vihdoin paljastaa itsensä ja hyppäsi vaaleahiuksisen pojan eteen. Poika katseli häntä yllättyneenä, Crabbe ja Goyle typerästi virnistäen.
”Kuka sinä olet? Mikä sinä olet?” Kysymys toisti itseään jälleen kerran ja Myy tuhahti nimensä vielä kerran, enää hän ei jaksaisi esittäytyä yhdellekään noidalla tai velholle vaan janosi jotain toimintaa. Aikaa ei enää ollut paljoa, kunnes hän joutuisi takaisin Muumilaaksoon.
Samaan aikaan Suuressa salissa Ron ja Harry etsivät katseellaan kadonnutta Myytä kysellen tupatovereiltaan punapäisen pikkutytön perään.
”Toivottavasti Myy ei vain tee mitään typerää”, Harry voihkaisi Ronin kohottaessa kulmakarvojaan uteliaana; mitä typerää Myy muka voisi tehdä? ”Kunhan ei vain joutuisi tekemisiin Luihuisten kanssa”, Harry huokaisi lähtiessään yhdessä Ronin kanssa etsimään Myytä.
