Nimi: Ystävänpäiväkortti
Kirjoittaja: Invisiblegirl
Rating: S
Pairing: D/Hrm
Genre: hieman Romance, oneshot
Warnings: -
Summary:
Mutta siltikään hän ei uskonut, että kortti tosiaankin voisi olla tytöltä.A/N: FF100:seen sanalle
Punainen.Aici haastoi minut. Haaste kuuluu näin:
Eli, vuoteen 2 liittyvä haaste, kun on se Lockhartin järjestämä ystävänpäivä. Hermione - ujo ja käkkäräpäinen hikari, joka on ollut ihastunut Dracoon jo muutaman vuoden ajan, lähettää tälle sellaisen laulettavan ystävänpäiväkortin, mutta mitä sitten käy, saat sinä päättää. Itse suosin onnellisia loppuja, mutta neiti päättää, neiti päättää. ^^
Tälläinen siitä nyt tuli.
******
Ystävänpäiväkortti
Hermione Granger - kiharahiuksinen, tuuheatukkainen tyttö, jota ihan nätisti sanottuna yleensä kutsuttiin hikipingoksi ja Draco Malfoy - koulun paha poika, luihuinen, jolle mikään ei ollut liian pahaa ja joka luuli omistavansa koulun, oli pari, jota kukaan ei koskaan uskoisi olevan yhdessä.
Mutta silti Draco Malfoy mietti saamaansa punaista ystävänpäiväkorttia, ja mietti, oliko se todella Grangerilta. Hän kyllä tunnisti käsialan kortissa, joka lauloi hänelle hieman synkähköä runon tapaista laulua, jossa tuntui silti olevan vähän toivoa.
Mutta siltikään hän ei uskonut, että kortti tosiaankin voisi olla tytöltä.
Vaikka asia tietysti kiinnosti.
Eipä kiinnostanut. Ei se kiinnostanut Dracoa, poika korjasi itsekseen mielessään.
Ehkä hieman. Mutta ei millään muulla tavalla, kuin sillä, että hän saisi tietää kuka lähetti hänelle kortin.
Tai ehkä hieman jollain muullakin tavalla.
Ei. Ei se ollut mahdollista. Draco Malfoy ei, EI, ollut kiinnostunut kuraverisestä. Ei edes painajaisissaan. Hän oli sentään Malfoy.
Silti, aina kun hän ohitti tytön käytävällä ja kun tämä oli kävellyt hänen ohitseen, hän saattoi aina tuntea hennon kookospähkinän tuoksun, joka jätti jälkensä pojan keuhkoihin niin, että hän yritti koko ajan haistaa tuoksua ilmassa, mutta ei onnistunut. Poika oli vaihtanut paikkoja Crabben takia vain sen takia, että tuoksu kiinnosti. Sitä ei ollut lotrattu ympäriinsä litroittain, kuten muilla rohkelikkotytöillä oli tapana, kuten Lavenderilla, jonka ruusuntuoksun haistoi jo toiselta puolelta linnaa.
Draco Malfoy vain piti tuoksusta, eikä mistään muusta. Ehkä se toi hänen mieleensä jonkun muiston. Mutta poika ei silti halunnut tulla lähemmäs Grangeria. Hän vain piti tämän tuoksusta.
Ja ehkä myös tämän käsialasta. Tutkaillessaan korttia poika saattoi nähdä, kuinka k-kirjain oli tehty kauniisti koristellen, kuten muutkin kirjaimet, kuinka kirjoitus pysyi täydellisesti samalla näkymättömällä viivalla, eikä tyttö ollut tehnyt minkäänlaisia apuviivoja siihen.
Hän ei koskaan ollut tavannut ketään, jolla olisi yhtä hyvä käsiala kuin hänellä itsellään.
Ja pojalle oli sentään opetettu kirjoittamista siitä asti, kun kynä pysyi hänen kädessään.
Eikä poika malttanut olla katsomatta tytön kärsivällisyyttä. Kaksi taulapäätä, joita hän piti kavereinaan, jaksoivat ärsyttää ja tehdä tyhmiä juttuja, mutta tyttö pysyi heidän kanssaan. Draco olisi varmasti siinä vaiheessa tullut hulluksi aika monta kertaa.
Oikeastaan poika ei myöskään pystynyt olemaan huomaamatta, että Hermione ei oikeastaan ollut enää niin ruma kuin ennen. Tuuheahiuksinen, kyllä, ja hänellä oli ehkä vähän isommat etuhampaat kuin normaalisti, mutta kuitenkin. Hiukset olivat jotenkin laskeutuneet, eivät olleet enää niin tuuheat ja isot kuin aikaisemmin. Tytöllä oli sirot kasvonpiirteet ja keho, jota sirompaa sai hakea. Hän ei ollut laihoin kaikista, ei tietysti, mutta jotenkin pehmeämmän ja kevyemmän näköinen kuin muut. Ehkä se oli vain joku näköharha, mutta siltä se näytti.
"Vuonna 1978", kuului kirkas vastaus taikahistorian tunnilla. Draco, joka oli torkahdellut jo monta kertaa tunnilla kohotti katseensa kuullessaan äänen. Se oli kirkas, pehmeä ja siitä sai selville, että vastauksen antaja oli täysin varma, että se oli oikein. Opettaja myhäili luokan edessä mutta tyttö ei punastunut, eikä reagoinut niin ihmeellisesti. Ehkä hän oli jo tottunut siihen, että opettajat palvoivat maata hänen jalkojensa alla, toisin kuin Dracon. Ainut opettaja, joka piti hänestä, oli Kalkaros, eikä poika suuremmin välittänyt siitä rasvaletistä.
Sinä yönä Draco ei saanut ääntä pois mielestään. Se jatkoi kuiskailemista hänelle, kuiskaillen törkeitä asioita, jotka samaan aikaan kuohuttivat Dracoa, saivat hänen likaisen mielikuvituksensa liikkelle ja suututtivat häntä.
Ne punaiset huulet. Draco kuvitetteli ne kaulalleen, kasvoilleen, rinnalleen, joka paikkaan. Kuvitteli miltä ne tuntuisivat hänen huuliaan vasten, ja läimäytti itseään sitten. Hän ei saanut ajatella sellaisia asioita. Ei ainakaan kuraverisestä.
Sana särähti pojan mielessä. Hän oli jo tottunut mielessään sanomaan Hermione.
Poika nukahti sättiessään itseään.
Seuraavana aamuna hän heräsi rättiväsyneenä ja noustessaan sängystä hän sai muiden luihuisten katseet puoleensa. He katselivat häntä niin oudosti, että Dracoa ihmetytti.
"Mitä te oikein siinä toljotatte? Ettekö te ennen ole ihmistä nähneet?" hän tiuskaisi ja painui suihkujen puolelle. Parissa suihkussa oli jo porukkaa.
"Kuulitko, mitä Malfoy mutisi unissaan?" kuului Blaise Zabinin ääni.
"Kuulin, kuraverisen nimeä... Toivon vain, että hän voihki sitä samalla, kun unessaan tappoi tämän...", kuului Crabben murahdus takaisin. Draco kääntyi kannoillaan ja palasi takaisin makuuhuoneeseen. Hän vetäisi nopeasti vaatteet päälleen eikä viitsinyt edes käydä suihkussa.
Viitta liehuen hän ryntäsi kohti ulko-ovia. Suuren salin ohi hän juoksi, saaden parien rohkelikkojen kummastuneet katseet selkäänsä. Hän avasi oven nopeasti ja astui ulkoilmaan. Pari askelta, ja hän pysähtyi hengähtämään syvään.
Pari minuuttia hän veti kirkasta ilmaa keuhkoihinsa silmät kiinni, ja tunsi rauhoittuvansa.
Sitten lumi narisi jonkun kenkien alla. Jonkun kevyen, narahdus oli pieni. Poika avasi silmänsä, ja siinä hän oli.
Tummat, suuret silmät avoimina. Punaiset huulet hieman raollaan, posket kevyesti punaisina, toppatakki hieman auki ja kasvoillaan kummastunut ilme.
Ajatus iski poikaan.
Hän piti kaikesta tytössä.
Parin askeleen päässä Hermione ei voinut mitään muuta, kuin ihmetellä pojan outoa, mutta samalla ihanaa käytöstä. Sitä hän oli tavoitellut, ja lähettänyt jopa kortin sen takia.
