Nimi: 3 ruusua, jotka Remus on saanut
Kirjoittaja: Annie Black
Genre: fluff, romance
Paritukset: Sirius/Remus
Ikäraja: S
Disclaimer: Hahmot ja paikat kuuluvat J.K. Rowlingille ja ei, en saa tästä rahallista hyötyä.
A/N: Tämä on
3, kertaa kun...-haasteeseen. Pahoittelen sitä, että kaikissa ficeissäni joku työntää päänsä ovesta sisään. :D Ja itse tykkään eniten romanttisesta Siriuksesta, saa nähdä mitä mieltä te olette. :> Ja tämähän on muuten FF100-fic, aiheenani on Sirius/Remus. Enjoy!
Ja varoituksen sananen vielä: Fluffyistä menoa edessä päin! ;D
011. PunainenMustasukkainen SiriusRemuksen kasvot hehkuivat kuumana kuin aurinko ja hälyttävän punaisena. Tytöllä hänen edessään oli mustat, pitkät hiukset ja ujo ilme. Tytön kädessä oleva ruusu oli yhtä punainen kuin pojan naama samalla hetkellä.
”Remus, minä todella haluaisin olla ystäväsi, eli jos poikien seura ei enää kiinnosta, niin tiedät mistä minut löytää. Tämä on sinulle.” Tyttö ojensi ruusun pojalle, joka otti sen varovasti vastaan.
Niiden kahden vuoden aikana, jotka Remus Lupin oli viettänyt Tylypahkassa James Potterin, Sirius Mustan ja Peter Piskulanin ystävänä, hänenkin mieleensä oli syöpynyt ripaus kaksimielisyyttä. Niinpä tytön kommentti ”poikien kanssa olemisesta” syvensi hänen kasvojensa punaa entisestään. Ennen kuin tyttö poistui paikalta, omatkin posket lievästi punehtuneina, hän moiskautti suukon Remuksen sileälle poskelle. Remuksen lähtiessä kävelemään autiota käytävää pitkin, hän ei huomannut kulman takan selkä seinää vasten nojaavaa Siriusta, jonka kasvoilla vallitsi äärimmäisen juro ilme.
”Remus, pidätkö sinä siitä tytöstä?” Sirius kysyi rennosti makoillessaan oleskeluhuoneen pehmeällä sohvalla.
”Mistä tytöstä?”, kuului Remuksen ääni suuren, painavan näköisen kirjan takaa.
”Siitä, jonka kanssa olit tänään iltapäivällä? Amysta?” Siriuksen ääni oli utelias, eikä Remus voinut mitään sille, että suuri kirja tipahti kipeästi hänen reisilleen. Ulvahdettuaan kivusta hän vastasi Siriukselle välttelevästi.
”En minä tiedä, en minä tunne häntä.” Kun Sirius tuntui tyytyvän tähän vastaukseen, Remus palasi takaisin opuksensa pariin. Muutaman minuutin hiljaisuuden jälkeen Sirius häiritsi uudelleen hänen lukemistaan.
”Seurusteletteko te?” Remuksen silmät laajenivat. Hän ei ollut itsevarma ja hyvä puhumaan tytöille niin kuin Sirius. Niinpä aihe oli hänelle arka. Kysymystä ei voinut kuitenkaan vältellä loputtomiin, joten hänen oli vastattava, etteivät he seurustelleet.
”Hyvä” oli ainoa vastaus, joka Siriuksesta irtosi. Kun Remus kääntyi vastauksesta hämmästyneenä ympäri, oli tämä jo kääntynyt sohvalla niin, ettei hän nähnyt tästä kuin selän. Jos Siriuksen kasvot olisivat olleet Remukseen päin, hän olisi nähnyt onnellisen hymyn leviävän Siriuksen kasvoille.
Maailman paras poikaystävä - SiriusRemus avasi silmänsä. Viereisellä tyynyllä lepäsi kaunis, vaaleanpunainen ruusu ja hänen oli pakko hymyillä typerän, rakastuneen näköisenä. Hän ojensi kätensä, tarttui ruusun piikikkääseen varteen ja haisteli sen tuoksua unenpöpperöisenä.
”Huomenta, muukalainen.” Siriuksen mustahiuksinen pää työntyi ovesta sisään. Remus toivotti myös hyvät huomenet ja Sirius siirtyi kokonaan makuuhuoneen puolelle kantaen käsissään tarjotinta. Hän asteli muutaman askelen eteenpäin, istahti sängyn laidalle ja asetti tarjottimen samalle paikalle, missä ruusu oli hetki sitten ollut.
”Eilisilta oli mahtava”, Sirius sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen ja hymy hänen kasvoillaan näytti tosiaan ylettyvän korvasta korvaan.
”Tarkoitat kai eilisilta ja -yö?" Remus kysyi virnistellen. Sirius naurahti.
”No, ilta ja yö sitten”, hän sanoi edelleenkin autuaasti hymyillen ja jatkoi:
”Saitko sinä yöllä ollenkaan nukuttua?”
”En erityisemmin, mutta ei se haittaa.” Remus sanoi ja katsahti kysyvästi tarjottimeen päin.
”Mistä hyvästä tämä on?” Hän sanoi samalla kun otti teekupin käteen ja hörppäsi kuumaa juomaa suuhunsa.
”Siitä, että eilen oli ensimmäinen kertamme ja todisteeksi siitä, että minä olen maailman paras poikaystävä.” Remus laski teekupin kädestään ja nousi istumaan Siriuksen viereen. Hetken he vain katsoivat toisiaan silmiin. Harmaat, tuikkivat silmät lukittuivat mietteliäisiin ruskeisiin.
Remus rikkoi katsekontaktin tavoitellessaan huulillaan Siriuksen huulia. Muutaman hellän suudelman jälkeen hän kuiskasi Siriuksen korvaan:
”Siitä tittelistä saat taistella minun kanssani.”
Romanttinen SiriusRemus Lupin istui suuressa nahkanojatuolissa kotonaan. Sirius oli myöhässä. Ei ollut kuitenkaan aivan tavatonta, että Sirius Musta oli myöhässä sovitusta ajasta. Se oli itse asiassa melko tavallista. Silti hän aina odotti Siriuksen parantavan tapansa ja tulevan ajoissa. Yhtäkkiä Remus kuuli koputuksen ovelta. Sirius tuskin koputtaisi, tämä kokeilisi kaikkia avaimiaan avaimen reikään ja muutaman minuutin päästä olisi ehkä jo päässyt räyhäämään Remukselle siitä, miksei tämä tullut avaamaan hänelle ovea. Tapojensa mukaan Remus vastaisi, ettei ollut kuullut Siriuksen saapumista.
Kukaan tuskin koskaan kävi heillä, sillä kaikki naapurit kummeksuivat heidän ”elämäntapaansa”. Kummeksua oli tosin melko lievä ilmaisu kuvaamaan heidän naapureidensa tunteita. Homoseksuaalisuuteen kun lisättiin ”yleinen outous” (taikuuden jalo taito), he todellakin saivat ihmiset vaihtamaan kadulla puolta heidän kävellessään näitä kohti. Kuten Remus oli arvellutkin, oven takaa ei löytynyt häpeilevää Siriusta eikä pelästynyttä naapuria vaan kummastuneen näköinen postimies.
”Tarvitsisin tähän allekirjoituksen.” Posteljooni ojensi Remukselle paperin ja mustekynän. Tämä oli kuitenkin niin hämmästynyt jästipostin saapumisesta, ettei tajunnut vastata muuta kuin:
”Anteeksi?”
”Tarvitsen allekirjoituksen siitä, että olette vastaanottanut pakettinne.” Mies sinisessä virkapuvussa näytti hieman turhautuneelta, joten Remus päätti allekirjoittaa paperin, vaikkei koko pakettia näkynyt missään.
”Olen pahoillani, mutta mikähän paketti minun pitäisi saada?” Tässä vaiheessa posteljooni nauroi huvittuneena.
”Tässähän se on, mutta varoitan, se painaa kuin synti.” Edelleenkin naureskellen postimies laskeutui kaksi askelmaa takaisin kadulle ja pian hän oli ajanut autollaan pois näkyvistä. Remus tuijotti hetken seinää vasten nojaavaa, ruumisarkun kokoista puulaatikkoa. Tarkistettuaan, ettei kukaan vain ollut katsomassa, hän leijutti laatikon sisälle talon eteiseen ja sulki oven. Katsoessaan laatikkoa tarkemmin, ensimmäisenä hän huomasi valkoisen lapun teipattuna laatikon kanteen.
Remus, olen pahoillani, että olen myöhässä. Anturajalka”Sirius, senkin kapinen koira.”
Remus ei ollut varma siitä, halusiko avata laatikon. Siriuksen järjestämistä yllätyksistä harmittavan monet osoittautuivat pettymyksiksi. (
”Sirius, sontapommit ovat tylypahkalaisten juttu, ei aikuisten ihmisten… Anteeksi, unohdinkin, että henkinen ikäsi on yhä vain yksitoista vuotta..”) Uteliaisuudelle Remus ei kuitenkaan voinut mitään. Nopealla taialla hän poisti kantta paikoilla pitäneet naulat ja nosti kannen jännittyneenä pois.
”Sirius.”
Jotain tämän suuntaista hän oli odottanutkin. Hän ei kuitenkaan voinut peittää hämmästystään Siriuksen noustessa virnistellen laatikosta yllään musta jästien puku ja kädessään yksi tummanpunainen ruusu.
”Mitäs pidät?” Siriuksen virne vain leveni hänen pyörähtäessään Remuksen edessä tehden hyvin siriusmaisen, liioitellun liikkeen takapuolellaan. Remusta lähinnä nauratti, vaikka olikin vaikeaa olla huomaamatta, kuinka hyvältä Siriuksen takapuoli näytti mustissa housuissa.
”Hyvältä näyttää”, Remus vastasi hymyilleen, kun Sirius oli jälleen kasvot häneen päin.
”Sirius, minua vähän ihmetyttää, miksi ihmeessä lähetit itsesi postissa minulle. Olisit voinut joutua väärään osoitteeseen ja säikyttää jonkun mummo-paran hengiltä.”
”No, ensin ajattelin ilahduttaa sinua kauniilla ruusulla, mutta sitten tajusin jotain.” Siriuksen silmät loistivat ja suu kaartui kauniiseen hymyyn. Remus haukkoi dramaattisesti henkeään Siriuksen viimeisten sanojen jälkeen.
”Sirius, en voi uskoa korviani.
Sinäkö muka tajusit jotain?” Siriuksen hymy vain leveni, kun hän astui eteenpäin suudellakseen poikaystäväänsä.
”Ei, kun ihan oikeasti minä sain älynväläyksen!” Siriuksen kädet olivat kiertyneenä Remuksen niskan taakse.
”Ole hyvä ja jaa väläyksesi minunkin kanssani.” Remuksen kasvoilla leikki hilpeä hymy ja hänen äänensä oli lempeä.
”Minä olen kuin ruusu.”
Remus ei voinut pidättää nauruaan kuullessaan tämän lapsenomaisen ja hyvin vakavan tunnustuksen. Keskeytetty Sirius näytti närkästyneeltä, hänen suunsa oli mutrussa ja otsa rypyssä.
”Remus sinun on kuunneltava, tämä on oikeasti tosi hyvä juttu, mietin tätä tosi pitkään. Ruusuissa on piikkejä ja sinähän tiedät, että minä osaan olla aika piikikäs välillä.” Sirius ei suostunut jatkamaan ennen kuin Remus oli nyökännyt huvittuneesti päällään.
”Ruusut ovat kauniita. Sinun pitäisi ymmärtää tämä yhteys hetkessä, mutta valaisen silti asiaa vähäsen. Minä myös olen riipaisevan komea.” Tämä itseriittoinen kommentti sai Remuksen silmät pyörimään.
”Ruusut ovat punaisia, se on intohimon väri. Sinä tiedät myös, että minä osaan olla aika intohimoinen joidenkin asioiden suhteen.” Viimeisen lauseen jälkeen Sirius kohotteli kulmiaan tökerön ja erittäin yliampuvan vihjailevasti.
”Ja viimeisenä, ruusut ovat romanttisia. Minäkin olen romanttinen, vai kuinka Kuutamoiseni?” Sirius katsoi Remusta vetoavin silmin ja tämä oli vähällä vastata ”kyllä, sinä olet romanttisin mies, mitä maa päällään kantaa”, mutta sitä vastoin hän sanoikin:
”Sirius, sinä olet pehmo ja täydellisen lapsellinen kaksikymppinen. Mutta kyllä, täytyy myöntää, että kaikkine sontapommeinesikin sinä osaat yllättää minut ja olla välillä jopa romanttinen.” Näiden sanojen jälkeen Remus nojautui eteenpäin ja hänen ohuet huulensa kohtasivat Siriuksen huulirasvan avulla pehmennetyt huulet.
Siriuksen teki mieli väittää vastaan, mutta hän ei tahtonut rikkoa suudelmaa. Remus saisi vielä kuulla tästä. Hänkö muka pehmo, mitä vielä…
A/N2: Kommentit tekevät päivästäni paremman, joten jos haluat kommentoida, se olisi oikein kiva juttu. :)
