Disclaimer: JKR omistaa kaiken hänelle tunnistettavan. En saa tästä taloudellista hyötyä.
Author: It's me, it's me Odoshi
Title: Puhut vain vierastakieltä
Genre: angstista romantiikkaa, femme
Paring: Padma Patil/Fleur Delacour
Raiting: Sallittu
Summary: Totesit minulle: ”En ymmärrä sinua, puhut vain vierastakieltä”, enkä koskaan osannut vastata hänelle ennen kuin pehmeä suudelma jo painautui vasten huuliani hellänä, mutta viileänä kuin hän olisi tuuli, jota ei voinut koskaan ottaa kiinni.
A/N: Joo, mulla on näköjään joku inspiroiva yö. Tää on jo kolmas teksti, jonka julkaisen tän yön aikana ja en oikein tiedä rupeaako se kohta näkymään laadussa! Mutta kun tulee vaan tekstiä niin silloin pitää kirjoittaa, eikö? Tästä piti tulla suunnittelemani Minerva/Bellatrix, mutta sitten jotain sähläsin otsikon kanssa ja syntyi tuo... sitten tuli mieleen Fleur ja sitten tulikin femmeä ja sitten Cho muuttuikin Padmaksi (aluksi ajattelin sen tosin Parvatina, mutta tahdoin Korpinkynnen). Niinkai se meni, nauttikaa.
Haasteet: Femme10 (Padma/Fleur), Rare10 (Padma/Fleur), Tutut ja tuntemattomat tuvat haaste (Korpinkynsi)
Puhut vain vierastakieltä
Vaaleat hiukset kuin enkelillä ja nauru, joka helisee kuin kauneimpien soittimien laulu. Hän oli Fleur Delacour, minun jumalattareni. Se oli päivä ennen toista koetusta, kun hiivin hiljaa (tietenkin salaa kenenkään katseilta) hänen huoneeseensa. Siellä hän istui, yksin, kuten tiesinkin hänen olevan, mutta itsevarma hymy oli jossain kaukana poissa ja jäljellä vain itkuinen kuori. Hän nyyhkytti pyyhkien sinisen mekkonsa hihoihin kyyneliä, jotka tahrasivat helmen valkoista ihoa – hänen kauneuttaan. Katsoessani häntä hetken ajattelin, että hän oli kaunis myös itkiessään – liian kaunis ollakseen olemassa. Ehkä se oli silloin, kun rakastuin häneen tai myöhemmin, kun suutelimme ensimmäistä kertaa piilossa katseilta Kielletyn metsän kristallin kirkkaan lammen rannalla.
Nyt hän on jo kaukana poissa ja voin vain muistella hetkiä hänen kanssaan, kun karkasimme salaa jonnekin syläilläksemme toisiamme ja tunteaksemme välittämisen lämmön tullessamme yhdeksi. Kuulen toisinaan vieläkin tuulen huminasta, kuinka kuiskaat nimeäni vasten korvanlehteä: ”Padma”, mutta se on kaikki vain kuvitelmaa. Sillä, ethän sinä koskaan todellisuudessa rakastanut minua, vaikka minulle sinä olit kaikkeni – jokaisella hengenvedollani tahdoin kuiskata rakastavani sinua, mutta sinä vain nauroit, yhtä kauniisti kuin aina. Totesit minulle: ”En ymmärrä sinua, puhut vain vierastakieltä”, enkä koskaan osannut vastata hänelle ennen kuin pehmeä suudelma jo painautui vasten huuliani hellänä, mutta viileänä kuin hän olisi tuuli, jota ei voinut koskaan ottaa kiinni. Ei kosketella käsin ilman, että hän avaisi valkoiset siipensä ja lentäisi kauas pois.
Nyt sinä olet siellä jossain ja katsot ehkä samaa kuuta, samaa lumisadetta, joka täällä kylmässä ja sateisessa Lontoossa valloittaa maan puhtaudellaan. Kartanon ikkunasta katselen kahta lintua, jotka ovat eksyneet reitiltään etelään – tai ehkä ne ovat vasta lentämässä sinne siivillään, kuten sinäkin lensit pois. Takaisin Ranskaan, kotimaahasi. Huhut kertovat sinun palanneen, tulleen takaisin tähän maahan, josta et koskaan pitänyt kovasti. Niiden puheiden mukaan olet täällä vain, jotta voisit oppia paremmin meidän kieltämme. Onko se totta? En tiedä, mutta haluan uskoa sinun vielä joskus tulevan luokseni, jolloin voin kuiskata sinulle hymyillen: ”minä rakastan sinua” ja sinä vihdoin ymmärtäisit halaten minua ja vasteten rukouksiini: ”Niin minäkin sinua, Padma.”
Ehkä se oli vain tyhmän tytön hassu unelma. Aion silti odottaa sinua, Fleur.
Nyt, aina ja ikuisesti – sinä olet minun Jumalattareni, joka kasvatti itselleen siivet, joilla lensi yli suuren meren jättäen minulle vain yksinäiset yöt ja muistot menneestä, jotka veivät minut meidän taivaaseemme – kauas todellisuudesta.
