Nooni, täälllä sitä jatkoa taas kerran vihdoin ja viimein puolen vuoden jälkeen taas kerran olisi
Olen niin surkea pitämään mistään kiinni ja koko syksyn muutenkin inspis ollut kaivossa. Tekstin laadusta siis en paljoa voi sanoa koska olen tässä koko tämän puolen vuotta pienissä pätkissä tätä kirjoittanut, joten voi tuntua ehkä jossai kohti hajanaiselta tai jotai
Toivottavasti se ei tunnu hajanaiselta
Luvulle en nimeä taaskaan keksinyt joten jos joku mielikuvituksekkaampi keksii sopivan nimen niin saa antaa ehdotuksia
Kiitän myös yhteisesti kaikkia kommentoijia ja lukijoita kärsivällisyydestä ja siitä että jaksatte tätä vielä seurata! Oma kärsivällisyyteni olisi lopput aikapäiviä sitten
Mutta pidemmittä puheitta tässä tämä on!
Niin joo vielä se, että tätä lukua ei ole vielä betattu! Jos virheitä löytyy, syyttäkää minua. Yritän lähettää tämän mahd. nopeasti betalleni ja vaihdan tänne sitten betatun version Luku vaihdettu betattuun, kiitos betalle 22. luku
Viikon päästä oikeudenkäynnistä ministeriöltä saapui pöllö, jossa kerrottiin, että William oli saanut syytteen pahoinpitely-yrityksestä. Chelly tuli siitä niin hyvälle mielelle, että unohti olevansa vain ystävät Siriuksen kanssa. Chelly kiljahti ja hyppäsi Siriuksen kaulaan suudellen tätä, mutta erkaantui sitten saman tien punastuneena erehdyksestään.
’’Anteeksi’’, Chelly mutisi ja rauhoittui. Sirius virnisteli hänen edessään itsetyytyväisyyttä pursuten.
’’Ei se mitään, voit tehdä tuollaisia erehdyksiä vähän useamminkin’’, hän virnuili, ja Chelly mottasi tätä käsivarteen hymyillen leveästi.
Kelly sai taas kirjeen Jonathanilta. Tällä kertaa he kirjoittelivat vain ihan tavallisista jutuista kuten siitä, miten Kellyn koulu sujui, mitä Jonathan oli tehnyt töissään, ja milloin he voisivat tavata seuraavan kerran. Jonathan vitsaili, että tämä tulisi avustajaksi yrttitietoon ja voisi sitä kautta asua Tylypahkassa. Kellyn mielestä se olisi ollut mahtava idea, mutta ehkä muut katsoisivat häntä kieroon, jos hän alkaisi seurustella opettajan kanssa. Lopulta he päätyivät siihen, että Jonathan tulisi ystävänpäivänä Tylyahoon.
Chelly, Lily ja Lola ihmettelivät Kellyn leveää hymyä ja tavallista pirteämpää käytöstä. Tyttö ei nimittäin vieläkään ollut maininnut sanallakaan muille, että hän oli kirjeenvaihdossa heitä vuoden vanhemman pojan kanssa. Lola oli tosin yrittänyt Chellyn avustuksella urkkia mitä kirjeissä oli, koska ne saivat Kellyn hymyilemään niin autuasta hymyä. Lilyn mielestä tällainen käytös oli moraalitonta ja törkeää, joten hän pysyi kaukana kyseisestä asiasta. Tosin hänkään ei voinut kieltää itseltään sitä, että oli kovin kiinnostunut saamaan selville, kenelle Kelly kirjoitteli koko ajan.
’’Sano minun sanoneen, että se on joku taivaallisen ihana prinssi höystettynä sukkahousuilla ja valkoisella konilla’’, Chelly sanoi tietäväisenä eräänä iltana omalta sängyltään.
’’Minusta tuntuu, että sillä prinssi Rohkealla on myös valkoinen peruukki ja oma soittokunta’’, Siriuksen ääni kuului poikien puolelta. Makuusaleja yhdistävä ovi oli tuettu auki sinä iltana, koska Kelmit olivat vihdoin kertoneet salaperäisestä pergamentista tytöille.
’’Hei tiedättekö’’, Lily sanoi lattialta. Hän oli istunut siinä jo jokusen tovin tutkien pergamenttia ja tökkien sitä sauvansa kärjellä. ’’Minusta jotenkin tuntuu, että tämä teksti viittaa kirjastoon.’’
’’Mistä niin päättelet?’’ kysyi Remus hänen viereltään, sillä hänkin oli tökkinyt vuorollaan pergamenttia ja mutissut mitä kummallisimpia loitsuja.
’’No esimerkiksi tuo ’tekstiä on paljon ja vähän’ viittaa ihan selvästi kirjaan. Kirjassa voi olla tekstiä paljon tai vähän’’, Lily selitti ja katseli sotkeutuneita sanoja kulmat kurtussa.
’’Ei kai’’, Sirius sanoi sarkastisesti tultuaan tyttöjen puolelle ja istuttuaan Chellyn sängyn tyynypuolelle.
’’Hierotko hartioitani?’’ Chelly kysyi ja nousi istumaan risti-istuntaan. Lily sivuutti Siriuksen kommentin ja jatkoi: ’’Ja tuo ’mene’ -kohta viittaa siihen, että meidän pitää mennä paikkaan, jossa on vastauksia, eli kirjastoon.’’
’’Sarvihaara, ei pahalla, mutta tyttöystäväsi taitaa olla menettämässä otettaan ainakin noiden huomioiden perusteella, joita hän laukoo tänä iltana’’, Sirius sanoi.
’’No yritä itse keksiä parempia vaihtoehtoja! En näe sinua tässä pähkäilemässä suurilla älynlahjoillasi mitä tämä tarkoittaa!’’ Lily huudahti turhautuneena. Hän olisi silläkin hetkellä pystynyt lukemaan S.U.P.E.R. -kokeisiin, mutta oli päättänyt auttaa Kelmejä ratkaisemaan pergamentin arvoitusta.
’’Lahjoista puheen ollen’’, Sirius sanoi ja nousi äkisti ylös muisteuttaan jotain.
’’Hei!’’ Chelly huudahti Siriuksen hävitessä poikien puolelle.
’’Tulen ihan kohta takaisin’’, poika huusi vastaukseksi ja tuli pian kädessään pieni rasia.
’’Hyvää myöhäistä joulua, Chelly’’, Sirius sanoi ja ojensi paketin Chellylle. ’’Minun piti antaa tämä jo aikoja sitten, mutta jouluna pahoitit mielesi siitä, kun värjäsin hiuksesi oransseiksi. Sitten suutuit minulle siitä yhdestä jutusta’’, Sirius sanoi vältellen mainitsemasta Saraa ja sitä onnetonta suudelmaa, joka oli erottanut Chellyn ja Siriuksen, ’’ja sitten tämä vain unohtui. Mutta tässä se nyt on.’’
’’Voi kiitos’’, Chelly vastasi ja otti paketin hymyillen vastaan. Suorakaiteen muotoinen rasia oli kääritty kultaiseen paperiin ja sidottu kiinni kauniisti kimaltavalla kultarihmalla.
’’Voit avata sen nyt heti jos tahdot’’, Sirius sanoi. Muut heidän ympärillään alkoivat yhtäkkiä jutella harvinaisen kovalla äänellä, ja Lola ja Kelly siirtyivät omilta sängyiltään tutkimaan Lilyn ja Remuksen kanssa pergamenttia. James ja Peter heittelivät paperilennokkia mahdollisimman kovaäänisesti. Chelly katsoi Siriusta ensin silmiin ja repi sitten varovasti kääreen auki. Sisältä paljastui kimmeltävä ketju, jossa oli pieni kultainen sydän. Sydämessä oli keskellä avaimen mentävä aukko.
’’Sirius’’, tyttö henkäisi ja ihaili korua läpinäkyvän kannen läpi. ’’Tämä on ihana, kiitos.’’
’’Eikä siinä vielä kaikki’’, Sirius sanoi ja kaivoi t-paitansa kaula-aukosta kultaisen ketjun, jossa riippui pieni kultainen avain. Chelly katsoi avainta ja sitten taas juuri saamaansa korua. Avain kuului selvästi sydämeen. Chelly tunsi yhtäkkiä palan kurkussaan ja polttelua silmäkulmissaan.
’’Sinun ei tarvitse käyttää sitä ellet halua. Kunhan vain tiedät, että tämä avain roikkuu kaulassani aina’’, Sirius sanoi hiljaa ja laittoi avaimen jälleen piiloon paitansa alle.
’’Sirius’’, Chelly aloitti hymyillen, ’’jos en näkisi, että huulesi liikkuvat kun puhut siinä, en uskoisi, että sinä sanoit tuon äsken.’’ Sirius virnisti vastaukseksi.
’’Ja sinäkö olet ihan varma, että teksti viittaa kirjastoon?’’ kuului Jamesin tavallista kovempi ääni. Sirius oli hetkeksi unohtanut, että kaikki muutkin olivat paikalla. Chelly näytti unohtaneen saman, sillä hän hätkähti kuultuaan Jamesin äänen.
’’Olen yhtä varma tästä asiasta kuin siitä, että Sirius on oikeasti nainen ja sinä käytät naisten alusvaatteita’’, Lily ärähti vastaukseksi ja sai aikaan syvän hiljaisuuden. Remus tuijotti Lilyä pöllämystyneenä, ja muut tuijottivat Siriusta ja Jamesia. Lily kohotti katseensa pergamentista ja tuhahti. ’’No älkää nyt turhan tosissanne ottako!’’ Tilanne raukesi sillä sekunnilla, ja sama pulina jatkui pergamentin ympärillä. Chelly istui yhä sängyllään tuijottaen korua. Hän tunsi valtavaa tarvetta lyödä Siriusta ihan vain siksi, että tämä oli niin täydellisen tyhmä ja ihana yhtä aikaa.
’’Autatko laittamaan tämän kaulaani?’’ Chelly kysyi katsellen Siriusta silmiin. Hän näki niissä sekä huojennuksen että ilon pilkahduksen.
’’Hei sydänkäpyset siellä sängyllä, me lähdemme käymään kirjastossa, koska Lily on niin varma, että tällä on jotakin tekemistä sen kanssa. Voi olla, että huomenna on uutisissa otsikkona ’Raivostunut kirjastonhoitaja murhasi kylmäverisesti kuusi nuorta’, koska en usko matami Prillin pitävän siitä mitä aiomme tehdä’’, James sanoi ja meni muiden perässä paukauttaen makuusalin oven kiinni. Äänet vaimenivat, ja Sirius ja Chelly jäivät kahden.
’’Kuule Sirius’’, Chelly aloitti. Sirius katsoi häntä toiveikkaana ja toi tytölle elävästi mieleen Jamesin ennen kuin tämä ja Lily olivat alkaneet seurustella. ’’Vaikka emme seurustele, se ei tarkoita sitä, ettenkö minä haluaisi sitä.’’
’’No miksei me voida sitten seurustella, jos kerran haluat sitä?’’ Sirius kysyi järkevästi. Hän ei selvästikään ollut vieläkään ymmärtänyt Chellyn pointtia.
’’Ei, kuuntele nyt’’, Chelly sanoi ja katsoi poikaa niin tiiviisti silmiin kuin vain pystyi. ’’Se vaatii aikaa. Vaatii aikaa, että pystyn taas luottamaan sinuun tarpeeksi, että annan sydämeni siihen mukaan.’’
’’Aikaa ja aikaa’’, Sirius tuhahti. Hänen mielestään Chelly ei ollut älynnyt hänen pointtiaan. ’’Ei ole aikaa! Voldemort riehuu ympäriinsä tuolla seinien ulkopuolella! Mikä hyvänsä päivä voi olla se viimeinen!’’
’’Luuletko etten tiedä tuota!’’ Chelly huudahti.
’’En tietenkään’’, Sirius sanoi nopeasti ja otti häntä käsistä kiinni. ’’Mutta eikö sinulle riitä, että katson sinua suoraan silmiin ja vannon vilpittömästi sydämeni pohjasta, että en enää ikinä, ikinä satuta sinua. Ja tämä on oikeasti todella paljon minulta. Pelotan välillä itseänikin tämän pehmoilun takia, joka on kyllä ainoastaan Sarvihaaran vika. En ole ikinä sanonut näitä asioita kenellekään tytölle.’’ Chelly katsoi sanattomana Siriusta silmiin, muttei voinut päästää itseään jälleen siihen pisteeseen, että luottaa sokeasti.
’’Minä uskon sen, Sirius. Minä ihan totta uskon, että tarkoitat aidosti noita asioita’’, hän sanoi huokaisten, ’’mutta minulla on ihan liikaa huonoja kokemuksia miehistä. Joudut vain odottamaan jonkin aikaa, että luottamukseni sinua kohtaan palaa ennalleen. Toisin sanoen joudut kärsimään tekojesi seuraukset.’’
’’Kai se on sitten pakko uskoa’’, Sirius sanoi ja hymyili sitten vaisusti perään.
’’Voi sinua’’, Chelly hymähti ja halasi häntä pitkään ja lujaa.
’’Pitäisiköhän meidän mennä kirjastoon?’’ tyttö kysyi halatessaan yhä Siriusta.
’’Kai. Tiedä mitä Sarvihaara ja Lily keksivät tehdä kirjojen läheisyydessä’’, Sirius sanoi virnuillen. Chelly naurahti, ja he lähtivät kirjastolle, Sirius poikien ja Chelly tyttöjen portaita pitkin.
Lily penkoi kirjaston hyllyjä. Hiukset valuivat koko ajan silmille, ja hikinorot alkoivat tehdä puroja ohimoita pitkin. Taas yhden tuloksettoman hyllyn kohdalla Lily puuskahti kuuluvasti ja haroi hiuksiaan pois silmiltä. Yhtäkkiä hänen näkökenttänsä pimeni ja hän tunsi kädet silmillään.
’’James ei nyt’’, Lily sanoi, mutta kääntyi hymyillen poikaan päin.
’’Juuri nyt’’, James kuiskasi virnistellen ja suuteli tyttöystäväänsä. He nojailivat hyllyihin, ja kasa kirjoja tippui tömisten lattialle. Kimakka kiljahdus kuului toiselta puolelta kirjastoa, ja tiheät ja äkäiset korot kopisivat kivilattiaan.
’’Hemmetti’’, James mutisi Lilyn suuta vasten ja nauroi. Lilykin nauroi ja kuvitteli matami Prillin tulevan nuttura vinossa heitä kohti. Silti tämä mielikuva ei saanut häntä lopettamaan suudelmaa, vaan he jatkoivat siitä mihin olivat jääneet ennen kirjojen putoamista.
’’Jotenkin arvasin, ettette osaa pysyä kahtakaan sekuntia erossa toisistanne, jos tarjolla on pimeä hyllyvälikkö ja sopivan ahdasta. Ja vielä salaisten kirjojen osastolla. Täytyy myöntää, se tuo pientä jännitystä ja kiinnijäämisen pelkoa kaulailusessioon, ja se jos mikä sytyttää’’, Sirius sanoi vinoillen ja nojaten hyllyyn Lilyn ja Jamesin takana. ’’Täytyy onnitella sinua, Sarvihaara. Osaat vihdoin valita kunnollisia paikkoja. Tosin itse olisin käyttänyt tuota edellistä hyllyvälikköä, mutta kyllä tämäkin ajaa saman asian.’’ James nauroi ja heitti höyhenenkevyellä, mutta tiiliskivenkokoisella kirjalla Siriusta. Hän sai katua sitä saman tien. Vaikka Sirius saikin kirjan kiinni, matami Prilli oli ennättänyt siihen samaan hyllyvälikköön, jossa he kaikki olivat.
’’Mitä hirveyksiä te täällä teette!’’ matami kimitti silmät päästä pullistellen. Raivosta johtuva puna nousi tasaisesti kohti hiusrajaa, ja James olisi voinut vaikka vannoa, että näki matamin sieraimista tulevat savuhahtuvat. ’’Ulos niin kuin olisitte jo! Ja kuinka te
kehtaatte heitellä kullan kalliita kirjojani! ULOS!’’ James otti Lilyä kädestä kiinni ja lähti juoksemaan poispäin Sirius kintereillään. Matami oli lähtenyt jahtaamaan heitä naama punaisena ja silmät salamoiden. Peter katsoi kummastuneena kun ensin James ja Lily juoksivat hänen hyllyvälikkönsä ohi, ja heti heidän perässään tuli Sirius nauraen katketakseen. Siriuksen perässä juoksi raivostunut kirjastonhoitaja, ja se jos mikä sai Peterin nauramaan.
’’Nyt te kaikki ulos täältä, senkin kirjojen turmelijat!’’ Prilli huusi. Peter tönäisi juuri kädessään olleen kirjan takaisin hyllyyn ja lähti kiireen vilkkaa pois matamin tieltä.
Takaisin makuusaleihin päästyään kaikki kaatuivat tyttöjen makuusalin lattialle nauramaan.
’’Mitä äsken tapahtui?’’ Remus kysyi toivuttuaan naurusta.
’’Prilli ei oikein pitänyt siitä, että minä ja Lily viihdytimme toisiamme’’, James vastasi.
’’Ja viimeinen niitti taisi olla se, että Sarvihaara heitti minua kirjalla, ja siitä jos mistä Prilli alkoi syöstä tulta’’, Sirius sanoi kooten itseään. ’’Olen aina ollutkin varma, että hänessä on jotain lohikäärmemäistä.’’
’’Mutta tämä ei tainnut viedä meitä yhtään edemmäs?’’ Kelly kysyi ja katsoi pergamenttia, joka oli annettu hänen huolekseen.
’’Ei kai sitten niin’’, Remus huoahti ja otti pergamentin Kellyltä. ’’Mutta kai me voimme olla varmoja siitä, että kyseessä on kirjasto ja salaisten kirjojen osasto?’’
’’Hetkonen’’, Chelly sanoi, ’’miten niin salaisten kirjojen osasto?’’
’’No jos voi jotain päätellä ’salaiset, löydät kamalimmat alaiset’ -kohdasta, kyseessä ei voi olla mikään muu kuin salaisten kirjojen osasto. Vai väitätkö, että kamalimmat alaiset löytyvät Lemmenrohdot ja muut rakkausliemet -osastolta?’’ James järkeili.
’’En menisi vannomaan etteikö sieltäkin löytyisi kamalia alaisia’’, Sirius mutisi.
’’Kuitenkin’’, Lily sanoi poikien päälle, ’’meidän täytyy keksiä nuo viimeiset sanat, jotta tähän saadaan edes jotain järkeä.’’
’’Totta’’, Remus sanoi, ’’joten, ehdotuksia?’’ Lola käveli ympäriinsä mietteliäänä, Kelly makoili lattialla ja puhalteli höyhentä, joka oli hänen suunsa päällä, ja Chelly oli asettunut lueskelemaan lehteä.
’’Ei nyt kaikkien tarvitse yhtä aikaa ehdotuksiaan huutaa, eihän täällä kuule edes omia ajatuksiaan’’, Remus sanoi happamana. Lola tuli hänen luokseen ja suuteli häntä nopeasti.
’’Ihailtavaa tuo sinun sinnikkyytesi, mutta emme me pääse puusta pitkään kuitenkaan’’, Lola sanoi ja halasi Remuksen kylkeä, ’’yritetään uudestaan joskus myöhemmin.’’
’’Mutta haluan yrittää juuri nyt!’’ Remus huudahti turhautuneena. Sirius alkoi nauraa itsekseen. Muut tuijottivat häntä kulmat koholla, ja se mikä ikinä viihdyttikin Siriusta, oli pimennossa kaikilta muilta.
’’No kun’’, Sirius hekotti, ’’jos olisi kuunnellut Kuutamon ja Lolan keskustelun silmät kiinni, olisi saanut ihan toisenlaisen käsityksen.’’
’’Jos nyt vaan lopetetaan tältä illalta’’, Kelly ehdotti haukotellen, ’’Remus, ota kopiot siitä kaikille niin voidaan itse miettiä sitä silloin kun huvittaa.’’ Remus teki työtä käskettyä ja monisti seitsemän kappaletta identtisiä pergamentinpalasia.
’’Kuka ottaa tämän alkuperäisen?’’ hän kysyi ja Sirius tarrasi siihen.
’’Löytäjä’’, Sirius perusteli ja taitteli pergamentin farkkujensa takataskuun.
’’Katsokin ettei se häviä.’’
’’Korkeintaan se voi tippua vessanpönttöön, ei sen kauheampaa’’, Sirius vastasi ja meni takaisin poikien makuusalin puolelle.
’’Kaipaan raitista ilmaa. Remus tuletko mukaan ulos?’’ Lola kysyi ja sai hymyilevän Remuksen seurakseen kävelylle. Lily kaivoi esiin muodonmuutoskirjan ja kaikki muistiinpanonsa ja alkoi lukea. Hän oli päässyt muodonmuutosten koealueessa jo lähes puoleen väliin, mutta silti hänestä tuntui, ettei hän muistanut ainoatakaan asiaa. Kokeisiin oli onneksi vielä monta kuukautta aikaa, mutta valmistautumista ei koskaan voinut aloittaa liian aikaisin. Lily linnottautui sängylleen kirjojensa ja muistiinpanojensa keskelle.
’’Lilyyy’’, James sanoi ja meni makoilemaan Lilyn viereen.
’’En halua olla ilkeä, mutta haluaisin lukea tätä muodonmuutosta nyt’’, Lily sanoi katsomatta Jamesia.
’’Vähän aikaa edes?’’ James anoi ja katsoi tyttöystäväänsä silmät kimmeltäen.
’’Tekisit sinäkin jotain hyödyllistä’’, Lily hymähti eikä vieläkään katsonut Jamesia, sillä jos hän niin olisi tehnyt, kokeisiin lukemisesta ei olisi tullut sen jälkeen mitään. Hänen itsekurinsa oli heikentynyt huomattavasti siitä lähtien, kun he olivat alkaneet seurustella. Yksikin koiranpennun katse Jamesin suunnalta sulatti Lilyn sydämen, eikä mistään muusta tullut sen jälkeen yhtään mitään. Tällä kertaa Lily aikoi pysyä tiukkana itsensä suhteen.
’’No tämä on hyödyllistä’’, James perusteli, ’’muuten saatan vaikka unohtaa kuinka pussaillaan, jos en vähintään kerran päivässä saa muistutusta siitä.’’ Lily käänsi kasvonsa Jamesiin, suukotti häntä ja pörrötti tämän hiuksia.
’’Mene kiusaamaan vaikka Siriusta, mutta antaisitko minun nyt lukea rauhassa? Vannon, että olen mukavampaa seuraa silloin kun minulla ei ole huonoa omaatuntoa siitä, etten ole lukenut tarpeeksi’’, Lily sanoi, ja James vihdoin uskoi häntä. Poika laahusti oman makuusalinsa puolelle ja veti oven kiinni perässään.
Ulkona pienessä pakkasessa ja tähtien tuikkeessa Remus ja Lola kävelivät järven rantaa pitkin käsi kädessä.
’’Remus?’’ Lola kysyi.
’’Mmh?’’
’’Mistä sinä pidät minusta eniten?’’ Remus naurahti Lolan kysymykselle. Hän ei osannut vastata siihen heti, koska piti Lolasta täytenä kokonaisuutena.
’’Tuota’’, Remus aloitti, mutta Lola keskeytti hänet.
’’Sano vain ihan rehellisesti, haluan tietää.’’
’’No yksi on ainakin sinun naurusi’’, Remus sanoi ja tunsi punan nousevan kasvoilleen. ’’Se on jotenkin niin iloinen ja kevyt, että sitä on kiva kuunnella.’’
’’Vooi’’, Lola huokaisi ja nojasi Remuksen olkaan. ’’Entä muuta?’’
’’No’’, Remus mietti. Hän tiesi tasan tarkkaan mitä haluaisi sanoa, mutta ei keksinyt kuinka muodostaa sopiva lause siitä. Hän tiesi, että yksikin väärä sana väärässä paikassa loukkaisi Lolaa todella pahasti.
’’Sano, sano’’, Lola kannusti ja odotti mitä kuulisi.
’’No, älä ota tätä millään muotoa loukkauksena, mutta pidän muodoistasi’’, Remus sanoi ja naurahti vaivautuneena perään. Nyt hän oli varma siitä, että hänen kasvonsa hohtivat kirkkaanpunaisina ja heijastuivat ympärillä olevasta lumesta.
’’Muodoistani?’’ Lola kysyi ja pysähtyi katsoen Remusta.
’’Niin, tiedäthän. Et ole kulmikas vaan sinussa on muutakin kuin pelkkää luuta ja nahkaa’’, Remus mutisi kaulahuiviinsa ja seurasi Lolan reaktioita.
’’Nyt sinä loukkaannuit’’, Remus huoahti ja katsoi anteeksipyytävästi tyttöä.
’’Tarkoitatko että olen jollain tavalla… paksu?’’
’’Ei, en todellakaan!’’ Remus huudahti hätääntyneenä, ’’tiedäthän sinä. Joillakin tytöillä törröttää luut joka puolelta, mutta sinulla ne ovat sopivasti peitossa… tai jotain. Äh, en halua yrittää selittää, koska menen kohta ihan solmuun ja sitten varmasti loukkaannut.’’
’’Olet suloinen’’, Lola sanoi ja kuulosti siltä kuin olisi puhunut pörröiselle kissanpennulle. Remus huokaisi mielessään helpotuksesta ja halasi häntä.
’’Sinun ei pidä kysellä noin vaikeita kysymyksiä’’, Remus sanoi ja rutisti tyttöä itseään vasten.
’’Sinua on kiva kiusata’’, Lola sanoi ja suuteli poikaa onnellisena.
’’Jatketaanko matkaa, täällä alkaa tulla jo vähän kylmä’’, Remus mutisi Lolan suuta vasten.
’’Okei.’’
Peter löntysti pitkin koulun viileitä käytäviä yrittäen saada päähänsä jotain tolkkua. Pergamenttia pohdittuaan hänen ajatuksensa olivat menneet kerrassaan sekaisin. Pergamentti oli toki erittäin mielenkiintoinen, mutta silti Peter ei saanut vakuutettua itseään siitä, että kyseessä olisi jotain merkityksellistä. Jotenkin tuntui typerältä ajatella, että oikeasti oli olemassa epämääräisiä arvoituksia, jotka johtivat jonnekin tiettyyn paikkaan. Sellainen oli mahdollista vain saduissa ja mielikuvituksessa. Silti hän hypisteli taskussaan olevaa kopiota kyseisestä mahdottomuudesta. Peter naurahti ajatukselle ja kaivoi paperinpalan taskustaan. Hän silmäili sitä hämärässä käytävässä epäluuloisena. Ei mitään niin lapsellista vain voinut olla olemassa. Se oli vastoin kaikkea järkeä ja ymmärrystä.
’’Merkityksetöntä’’, hän mutisi ääneen ja tuhahti. Peter survoi pergamentin takaisin taskuun ja kutitti edessään olevaa päärynää vatsasta. Päärynä kikatteli itsekseen, ja hetken päästä taulu avautui. Lauma polvenkorkuisia olentoja ryntäsi tiskien parista katsomaan, kuka heitä oli tullut tervehtimään.
’’Iltaa, herra Piskuilan’’, tontut tervehtivät. He tunnistivat Peterin, koska tämä oli käynyt keittiössä hyvin monesti muiden Kelmien kanssa hakemassa yöpalaa.
’’Hei’’, Peter tervehti takaisin ja kavahti hivenen, kun yksi tontuista tuuppi häntä hellästi alaselästä kohti takkaa ja sohvia.
’’Mitä herralle saisi olla? Leipää? Vanukasta? Vai kenties täytekakkua?’’ kysyi sama tonttu, joka oli tuuppinut Peteriä.
’’Pari teeleipää ja kuppi kirsikkateetä olisi hyvä’’, Peter sanoi ja istui sohvalle. Tonttulauma hävisi ruokakomerolle ja jätti hänet yksin ajatustensa kanssa. Tuijotellessaan tyhjyyteen hän kuuli, kuinka tontut kuiskailivat toisilleen etteivät vain häiritsisi Peteriä. Kuin lumottuna poika tuijotteli takkaan ja säpsähtikin kovaa kalahdusta, kun muutama kattila ja kauha tipahti kivilattialle. Peter kääntyi heti katsomaan mistä ääni johtui ja huomasi jähmettyneen ja kyyristelevän Annabellan pudonneiden kattiloiden vieressä.
’’Annabella?’’
’’Sinun ei pitänyt nähdä minua’’, tyttö sanoi selvästi häpeillen toivotonta kömpelyyttään. ’’Tai kuulla…’’
Peter naurahti ja heilautti sauvaansa, jolloi kattilat nousivat taas pöydälle. Annabellan sylissä oli kasa täytettyjä voileipiä. Hän oli selvästikin yrittänyt lähteä keittiöstä ilman, että Peter olisi huomannut häntä.
’’Tule istumaan kanssani’’, poika ehdotti ja viittasi vastapäätään olevaan nojatuoliin. Annabella oli kahden vaiheilla. Häntä ilmiselvästi hävetti äskeinen välikohtaus.
’’No ehkä minä voisin’’, hän lopulta myöntyi ja käveli hyvin varovaisesti Peterin luokse katsoen koko ajan käsissään olevia leipiä, etteivät ne vain tippuisi.
’’Mitä sinä täällä muuten teet?’’ Peter kysyi keskustelevalla äänellä ja otti lautaselleen yhden teeleivän tarjottimelta, jonka hän oli juuri saanut.
’’Tuli nälkä’’, Annabella virnisti ja otti yhden omista leivistään.
’’Haluaako neitikin teetä?’’ yksi tontuista kysyi ja niiasi sievästi.
’’Voisin ottaa. Jos on mangoteetä, niin sitä. Jos ei ole, mikä tahansa muu käy’’, Annabella sanoi ystävälisesti, ja iloinen tonttu lähti hakemaan teekuppia ja -kannua.
’’Mitä meinasit tehdä ystävänpäivänä?’’ Annabella kysyi teetään juovalta Peteriltä. Peter kohotti katseensa kupistaan tyttöön ja mietti hetken.
’’En tiedä vielä, en ole edes miettinyt koko päivää’’, hän sitten sanoi olkiaan kohauttaen. ’’Entä sinä?’’
’’Menen Tylyahoon muutaman kaverin kanssa’’, Annabella naurahti ja haukkasi jokseenkin ison palan teeleivästään.
’’Minäkin voisin mennä sinne. Ehkä törmäämme siellä sitten’’, Peter sanoi ja ihmetteli itseään. Hän ei ollut oikeastaan koskaan puhunut kellekään tytölle sillä tavalla, kuin juuri sillä hetkellä puhui. Ensinnäkään hän ei änkyttänyt yhtään ja toisekseen hän oli epävirallisesti sopinut treffit Annabellan kanssa. Sitä hän ei ollut tehnyt aiemmin kenenkään kanssa.
’’Se olisi kivaa’’, Annabella sanoi hymyillen teensä yli. Etäisesti perhosia muistuttava aalto pyyhkäisi kevyesti Peterin vatsanpohjan yli.
James makasi apaattisena sängyllään ja kuunteli Siruksen murahteluja. Sirius selasi Jamesinkin yllätykseksi taikajuomien kirjaa edestakasin jotenkin hermostuneen oloisena.
’’Aioitko sinä milloinkaan kertoa minulle, mikä sinua vaivaa?’’ James kysyi hetken päästä, siellä tiesi, ettei Sirius selaillut koulukirjoja ellei joku asia vaivannut hänen mieltään. Sirius läimäisi kirjan kiinni, sysäsi sen kauemmas itsestään ja kävi makaamaan lattialle.
’’No kun’’, hän aloitti ja puuskahti pari kertaa.
’’Anna tulla vain’’, James rohkaisi ja kierähti toisinpäin, jotta näkisi ystävänsä.
’’No äsken kun annoin Chellylle hänen joululahjansa, me kävimme pienen keskustelun…’’
’’Ah, jotenkin arvasin, että Chelly liittyi asiaan tavalla tai toisella’’, James sanoi ja kurtisti kulmiaan. ’’Eronne taitaa todella vaivata sinua?’’ Sirius katsoi Jamesia ihan tosi –ilmeellä ja hautasi kasvonsa käsiinsä.
’’En koskaan kuvitellut, että nainen saisi pääni näin sekaisin’’, Sirius sanoi ahdistuneella äänellä.
’’Uskotko, että olen aina tiennyt, että sinusta löytyy tuollainen puoli’’, James sanoi virnistäen ja sai Siriukselta ruman käsimerkin.
’’Juttelin Chellyn kanssa luottamuksesta’’, Sirius sanoi, ’’hän sanoi, että ei vielä pitkään aikaan pysty luottamaan minuun.’’
’’Itse asiassa en ihmettele tuota ollenkaan’’, James vastasi.
’’On se niin kiva kun pidät puoliani’’, Sirius sanoi sarkastisesti ja hieroi silmiään.
’’Anteeksi nyt, mutta teit oikeasti aika paskamaisen tempun kun vehtasit Saran kanssa’’, James tuhahti. He olivat hiljaa ennen kuin Sirius parkaisi turhautuneena ja ponkaisi lattialta ylös.
’’Mitä helkkaria minun pitää tehdä, että saisin Chellyn takaisin! Olen pyytänyt anteeksi, kadun tekoani erittäin paljon ja RIUDUN ikävään eikä neiti Smith edes harkitse, että luottaisi minuun taas!’’
’’Kuule, itse tuossa tilanteessa antaisin tomun laskeutua’’, James sanoi rauhoittelevalla äänellä, ’’sinun on turha yrittää painostaa Chellyä luottamaan sinuun taas. Siitä ei seuraa mitään muuta kuin lisää harmia ja mahdollisuus siihen, ettei hän enää ikinä halua olla mitään muuta kanssasi. Joten pidä matalaa profiilia.’’
’’Niin kai sitten pitäisi… mutta en kestä olla erossa hänestä’’, Sirius parahti epätoivoisena.
’’Anteeksi, mutta nyt on ihan pakko sanoa. Mikä ihme sinuun on tullut? Et ole enää sama Anturajalka kuin muutama kuukausi takaperin’’, James sanoi oikeasti ihmetellen.
’’Sen kun tietäisin itsekin. Minusta on tullut ihan pehmo’’, Sirius sanoi olkiaan kohauttaen.
’’Et sinä pehmo ole. Olet vain samanlainen kuin minä’’, James tuumasi ja Sirius kohotti kulmaansa epäuskoisena.
’’Ja sinähän et tunnetusti todellakaan ole pehmo’’, hän sanoi ja James naurahti. Sirius vilkaisi kelloa ja ponkaisi seisomaan.
’’Jaha, se olisi sitten iltapalan aika’’, hän tuumasi ja lampsi portaisiin jättäen typertyneen Jamesin taakseen. James ei tajunnut kuinka Sirius pystyi ajattelemaan ruokaa äskeisen keskustelun jälkeen.
Ystävänpäivän aamuna Kelly oli hereillä hyvin varhain. Hän oli koko yön hätkähdellyt hereille katsomaan kelloa siinä toivossa, että olisi jo ihan hyvä aika herätä. Hän oli herännyt ensimmäisen kerran kolmelta ja melkein jo noussut ylös valmistautumaan, mutta päättänyt sitten, että olisi ehkä vielä turhan aikaista. Jälleen herättyään puoli kuudelta hän oli päättänyt luovuttaa ja nyt hän siis pesi hampaitaan jännityksen velloessa vatsanpohjassa. Hän oli vaihtanut vielä yhden kirjeen Jonathanin kanssa edellisenä iltana. He olivat sopineet tarkan tapaamisajan ja –paikan pääkadun varrelle. Kelly huuhteli hammasharjansa ja laittoi sen hammasmukiinsa. Kun hän oli laittamassa mukia takaisin peilikaappiin, se lipesi hänen kädestään ja kolisi lattialle. Hetken päästä Lola rymisteli vessan ovelle hiusharja kädessään valmiina lyömään.
’’Minulla on hiusharja enkä pelkää käyttää sitä!’’ hän kiljaisi hiukset sekavana sotkuna pitkin kasvoja.
’’Lola!’’ Kelly huudahti, ja Lola laski kätensä alas.
’’Ai, sinä se vain olit’’, hän sanoi ja hoipersi silmät ristissä takaisin makusalin puolelle. ’’Miksi ihmeessä olet hereillä näin aikaisin?’’ hän kysyi kömpiessään takaisin peiton alle.
’’Heräsin, enkä saanut enää unta’’, Kelly valehteli sujuvasti ja meni istumaan Lolan sängyn vierelle lattialle.
’’Mmh’’, Lola vastasi silmät kiinni.
’’Lola’’, Kelly sanoi ja tuijotti ystäväänsä.
’’Mmh.’’
’’Mitä olet mieltä, kannattaisiko minun alkaa jo meikata?’’ Kelly kysyi ja tapitti puolinukuksissa olevaa ystäväänsä.
’’Kuule, ihan sama mitä teet mutta jätä minut rauhaan, jooko? Haluaisin mielelläni nukkua etten, näytä päivällä elävältä kuolleelta.’’
’’Okei, sori’’, Kelly kuiskasi ja nousi ylös. Hän hipsi omalle sängylleen ja istui sen reunalle. Hän heilutteli jalkojaan ja puri huultaan miettiessään mitä voisi tehdä. Paikallaan hän ei halunnut istua, koska silloin hän vain alkaisi ajatella sitä, kuinka hän kuitenkin onnistuisi sotkemaan asiat Jonathanin kanssa. Hän oli nähnyt sen verran paljon Jamesin kohellusta, että oli ottanut opikseen ainakin sen, ettei pitänyt mennä lähentelemään liian aikaisin. Kuitenki oli paljon muita asioita, jotka saattaisivat mennä päin mäntyä. Kelly hypähti seisaalleen, laittoi aamutossut jalkaansa ja päätti lähteä katsomaan josko aamupala olisi jo katettu. Olihan kello jo peräti kuusi. Avattuaan oven hän ei ehtinyt askelta pidemmälle, kun kuuli takaansa Lilyn äänen.
’’Kelly, miksi ihmeessä sinä olet hereillä jo kuudelta?’’ tämä kysyi ja hieroi otsaansa.
’’En saanut enää nukuttua’’, Kelly sanoi.
’’Okei… mihin olet menossa?’’ Lily kysyi ja veti aamutakkiaan ympärilleen.
’’Aamupalalle’’, Kelly vastasi ja oli jo lähdössä, kunnes Lily pyysi odottamaan, sillä halusi tulla mukaan.
Suuri sali oli tyhjä. Edes aaveet eivät norkoilleet siellä kuten tavallisesti.
’’Eikö tämä ole vähän liian aikaista aamiaiselle?’’ Lily kysyi kuiskaten. Hän ei itsekään tiennyt syytä miksi kuiskasi. Ehkä hän pelkäsi herättävänsä jonkun, jos puhuisi ääneen.
’’Taitaa olla’’, Kelly sanoi katsoen tyhjiä pöytiä. He kääntyivät ovelta ja suuntasivat kohti tyttöjen vessaa.
’’Kelly kuule’’, Lily sanoi pestessään käsiään kuumalla vedellä. Hän katsoi ystäväänsä peilin kautta ja virnisti. ’’Haluaisitko kertoa minulle todellisen syyn, miksi olet hereillä?’’ Kelly vältteli Lilyn katsetta hetken, mutta ei pystynyt enää pitämään pintaansa.
’’Okei’’, Kelly sanoi ja ripusti pyyhkeen takaisin naulakkoon. Pyyhe kuivui itsestään samalla kun Kelly keräsi rohkeutta. ’’Et sitten sano tästä muille.’’
’’En, en’’, Lily vakuutti ja odotti jo innoissaan, mitä Kellyllä oli sanottavanaan.
’’No tuota… muistatko silloin uutena vuotena Jamesin luona sen yhden pojan, jonka kanssa vietin iltaa?’’ Kelly aloitti ja väänteli käsiään. Hymy kohosi väistämättä hänen kasvoilleen.
’’Hatarasti, juu’’, Lily sanoi miettiessään, kenen kanssa hän oli nähnyt Kellyn.
’’No, olen nyt kirjoitellut hänen kanssaan kirjeitä siitä lähtien –’’
’’Hah! Minä tiesin että sinulla on joku!’’ Lily huudahti voitonriemuisena. ’’Olemme Lolan ja Chellyn kanssa miettineet päämme puhki, kenen kanssa sinä mahdollisesti kirjoittelet niin paljon! Nyt se sitten selvisi! No, mitenkäs teillä sitten sujuu?’’
’’En oikein tiedä’’, Kelly sanoi, mutta hymyili leveämmin kuin koskaan. Tuntui hyvältä vihdoin kertoa jollekin. ’’Sovimme tapaavamme tänään Tylyahossa. Hän tulee Lontoosta tapaamaan minua!’’
’’Oi’’, Lily huokaisi, ’’kuka hän sitten on?’’
’’Hän on Jonathan. Hän oli täällä vuosi sitten. Puuskupuhissa.’’
Lily näytti mietteliäältä miettiessään muistiko hän ketään sen nimistä.
’’Hei! Eikös hän ole se yksi aika pitkä tyyppi, vaaleat hiukset?’’ Lily sanoi muistettuaan etäisesti erään Jonathanin.
’’Joo! Juuri hän!’’
’’No voi herranpieksut, olet siis napannut itsellesi varsin komean yksilön’’, Lily sanoi vinkaten silmäänsä.
’’Ja minä todella toivon, ettei James saa koskaan tietää sinun sanoneen noin’’, Kelly naurahti. ’’En tosin tiedä mihin tämä juttu on menossa. Olemme vain kirjoitelleet kirjeitä. Eivätkä ne mitenkään romanttisia ole olleet. Tämä päivä kertoo aika paljon.’’
’’No, sitten sinun täytyy olla parhaimmillasi’’, Lily sanoi hymyillen ja he lähtivät pois vessasta. ’’Sinun täytyy muistuttaa häntä siitä, kuinka ihana ja kaunis olet.’’ Kelly hihitti.
’’Lily’’, hän sanoi ja katsoi ystäväänsä.
’’Niin?’’
’’Minua pelottaa’’, hän sanoi ja pysähtyi niille sijoilleen.
’’Miksi ihmeessä?’’
’’Entä jos olen vain kuvitellut kaiken? Entä jos hän haluaakin olla vain ystävä minun kanssani ja olen käsittänyt kaiken ihan väärin?’’
’’No kerro minulle hänen kirjeidensä sisällöstä?’’
’’No tuota… hän sanoo, että hänellä on ikävä minua ja ei malta odottaa että näkee minut taas. Sitten hän on lähetellyt minulle kirjoittamiaan runoja. Tosin itse olen niitä pyytänyt, mutta silti. Ja aina kirjeen loppuun hän kirjoittaa jotain ihanaa, kuten ’nähtäisiinpä pian’ tai ’on ikävä’.’’
’’Voi, tuo kuulostaa juuri niin ihanalta, miltä se varmasti tuntuukin. Ja noista kaikista päätellen hänellä on varmasti lämpimiä tunteita sinua kohtaan’’, Lily sanoi ja halasi Kellyä.
’’Toivon todella niin’’, Kelly sanoi ja halasi takaisin. He erosivat halauksesta ja lähtivät hiljakseen kohti suurta salia. ’’Onko sinulla ja Jamesilla muuten jotain suunnitelmia?’’
’’Ajattelimme jäädä koululle’’, Lily sanoi, ’’minua ei yhtään huvita mennä Tylyahoon tuossa pakkasessa. Ja muutenkin se kaikki vaaleanpunaisuus ällöttää minua.’’
’’Okei.’’
Viiden tunnin päästä Kelly värjötteli Tylyahon pääkadun varrella. Pakkanen oli noussut yllättäen yön aikana, ja nyt joka paikka kiilteli kuurassa ja huurteessa. Kauppojen ikkunoihin oli jäätynyt pakkaskukkia, joiden läpi sydämet ja konfetit näkyivät epäselvästii. Kelly oli sopinut tapaavansa Jonathanin postikeskuksen kohdalla kahdeltatoista, mutta poikaa ei näkynyt vielä missään. Kellyn ohi kulki paljon tuttuja, ja kaikki katsoivat häntä hivenen säälivästi. Kelly tuhahti ajatuksissaan kaikille katseille, koska hän tulisi vielä näyttämään heille kaikille, ettei hän aikonut viettää ystävänpäivää seisomalla syväjäässä postin edessä. Hän katseli katua päästä päähän ja yritti etsiä Jonathania katseellaan. Vihdoin hän tunnisti vaalean hiuspehkon ja punaisen kaulahuivin väkijoukon keskeltä. Jonathan kiiruhti Kellyä kohti henki höyryten.
’’Anteeksi kamalasti että olen myöhässä’’, Jonathan puuskutti ja halasi pikaisesti Kellyä. ’’Hyvää ystävänpäivää.’’
’’Samoin. Ei se mitään, en minä tässä vielä kovin pitkään ole seisonut’’, Kelly vastasi hymyillen. Hänen vatsassaan myllersi ja sydän hakkasi.
’’Noh, minne mennään? Onko sinulla nälkä? Voitaisiin käydä syömässä lounasta ja samalla lämmitellä’’, Jonathan ehdotti.
’’Joo, mennään vain. Tiedätkö sinä täällä mitään kivaa paikkaa? Itse en ole paljoa jaksanut kierrellä muuta kuin pääkatua, joten en tiedä jos täällä on jossain syrjässä joku kiva paikka’’, Kelly vastasi ja lähti seuraamaan Jonathania, joka lähti johdattamaan häntä jonnekin.
’’Joo, tuossa vähän matkan päässä on edullinen ravintola, mennään vaikka sinne.’’
Lily istuskeli oleskeluhuoneessa lukemassa kirjaa. Hän oli päättänyt pyhittää koko päivän rentoutumiselle eikä edes uhraisi ajatusta S.U.P.E.R. –kokeille. Ykkös -ja kakkosluokkaisia parveili siellä täällä pienissä ryhmissä. He näyttivät niin pieniltä ja eksyneiltä, kun kaikki vanhemmat oppilaat olivat Tylyahossa.
’’Mitäs rakaskullannuppuni lueskelee?’’ James kysyi ja istahti Lilyn viereen odottava ilme kasvoillaan.
’’Kirjaa, joka saisi sinut oksentamaan’’, Lily vastasi hymyillen ja räpsytellen ripsiään. ’’Tai oikeastaan en olisikaan niin varma. Sen verran siirappinen sinä itsekin olet, että saattaisit vain innostua tästä.’’
’’Tehdäänkö jotain?’’ James kysyi sivuuttaen tytön huomautuksen. ’’Mennään vaikka ulos tai jotain.’’
’’En millään jaksaisi’’, Lily huokaisi ja sulki kirjan, ’’olisi niin kiva vain istua paikallaan ja olla.’’
’’Ei sitten’’, James sanoi ja nousi ylös, ’’käyn etsimässä Anturajalan ja keksin jotain kehittävää tekemistä hänen kanssaan.’’
’’Hei, et kai sinä nyt pahoittanut mieltäsi?’’ Lily kysyi ja kääntyi sohvalla nähdäkseen Jamesin selän.
’’En sitten ollenkaan’’, James sanoi ja heilautti kättään. Pojan äänensävy oli aika neutraali, joten Lily ei voinut päätellä oliko hän pahoittanut mielensä vai muuten vaan hyväksynyt sen tosiasian, ettei Lily juuri sillä hetkellä jaksanut tehdä mitään. Tyttö kohautti harteitaan ja uppoutui takaisin kirjaan.
Chelly istui vaaleanpunaiseksi värjätyllä penkillä kolmannen kerroksen käytävällä tuijotellen ikkunasta ulos. Kuuraiset puut kimmelsivät pakkasessa. Tytön hengitys huurtui ikkunaan muodostaen väreileviä läiskiä. Chelly huokaisi syvään ja sulki silmänsä.
’’Moi’’, Sirius sanoi ja istui hänen viereensä.
’’Mitä sinä täällä teet, eikö sinun pitäisi olla Tylyahossa viihdyttämässä naisia?’’ Chelly hymähti eikä katsonut poikaa. Siriuskin naurahti ja katseli hänkin ulos ikkunasta.
’’En mennyt.’’
’’No, montako kutsua edes sait?’’
’’Varmaan kymmenen. Paljon huonommin kuin koskaan aiemmin.’'
’’Oho, mistäs moinen?’’ Chelly kysyi ihmetellen.
’’Äh, tytöt eivät ole enää niin kiinnostuneita minusta. Sanovat, että minusta on tullut tylsä ja liian rauhallinen’’, Sirius sanoi, mutta ei kuulostanut lainkaan surulliselta tai muutenkaan apealta. Hän kuulosti pikemminkin iloiselta ja helpottuneelta.
’’Miksi ihmeessä? Et sinä minusta ole tylsä tai rauhallinen’’, Chelly sanoi ja katsoi nyt Siriusta.
’’No, voi johtua tosiaan siitä, että en ajattele enää oikeastaan muita kuin sinua’’, poika sanoi ääni vaimentuen loppua kohti.
’’Sirius’’, Chelly aloitti, ’’mitä minä olen sanonut sinulle noista vihjailuista?’’ Hän ei todellakaan jaksanut sitä, että Sirius jaksoi koko ajan muistuttaa palavasta rakkaudestaan häntä kohtaan. Chelly tiesi sen varsin hyvin, eikä hänen mielipiteensä ollut vieläkään muuttunut. Sirius saisi luvan yrittää sisäistää tämä ennen kuin tyttö lopullisesti menettäisi hermonsa.
’’Anteeksi’’, Sirius sanoi ja nousi ylös. ’’Tuletko kanssani kirjastoon?’’ Chelly kääntyi katsomaan poikaa kulma koholla.
’’En muuten ikinä olettanut kuulevani tuota lausetta sinun suustasi’’, hän sanoi hymyillen vinosti.
’’No, nytpä kuulit. Tuletko?’’
’’Mitä sinä siellä?’’
’’Ajattelin yrittää selvittää sitä arvoitusta ja katsella vähän ympärilleni’’, Sirius sanoi ja kohautti olkiaan.
’’Voisin tulla’’, Chelly sanoi. Poika ojensi kätensä ja veti tytön ylös penkiltä. He lähtivät yhdessä kohti autiota kirjastoa.
’’No, onko sinulla ideaa siitä, mitä tämä koko roska voisi tarkoittaa?’’ Sirius kysyi rikkoen vaivautuneen hiljaisuuden.
’’Ei sen enempää kuin sinullakaan’’, Chelly sanoi.
’’Ei kannata sanoa noin’’, Sirius sanoi ja virnisti.
’’Miten niin?’’
’’No, voihan olla, että olen jo ratkaissut koko arvoituksen’’, hän sanoi viekkaasti ja Chelly hymähti.
’’Ja sinun aivoillasiko? Älä naurata.’’ He saapuivat kirjastoon, jossa ei tosiaan näkynyt ristin sielua. Ainoastaan matami Prilli selaili vihkosta, johon merkattiin lainatut ja palautetut kirjat. Hän loi pistävän katseen kaksikkoon ilmeisesti sen takia, ettei kumpaakaan ollut oikeastaan koskaan aiemmin näkynyt kirjaston alueella. Herätti siis epäilyksiä, kun Sirius ja Chelly marssivat suoraan salaisten kirjojen osastolle.
’’Okei, lue jälleen se loru’’, Sirius sanoi ja antoi pergamentin Chellylle.
’’Kun avaat ka...ot salaiset,
löydät kamalimmat alaiset.
Tekstiä on paljon ja vähän,
mut niistä et v...au..a löydä tähän.
vastausta
Sun tajuttava on katsoa a..m...,
tai muuten s..a....tta tätä et päivänvaloon paljasta.
salaisuutta
Siis mene ti.....ano..ten tai.aa...n,
avulla sen, löydät va...uk..n kiperään ar..........
vastauksen arvoitukseen’’, Chelly luki kyllästyneenä. Hän muisti sepityksen jo lähes ulkoa, niin monesti hän oli sen jo lukenut.
’’Okei, ei ole yhtään selvempi kuin kuusi kertaa sitten’’, Sirius sanoi ja istui pöydän ääreen mietteliäänä.
’’Eipä niin’’, Chelly huokaisi, ’’voitaisiin toki yrittää ratkaista puuttuvia sanoja?’’
’’Niin kai’’, Sirius sanoi ja veti pöydällä lojuneen sulkakynän ja mustepullon lähelleen. ’’Mitä pystyy avaamaan? Tuosta näyttäisi puuttuvan kolme kirjainta, ainakin mitä voi päätellä noista mustetäplistä.’’
’’Meinaatko tuota ensimmäistä sotkeutunutta sanaa vai?’’ Chelly kysyi ja nojautui katsomaan pergamenttia. Hän tajusi, että oli nojautunut Siriuksen olan yli ja veti itsensä nopeasti pois. Hän oli tuntenut, kuinka poika oli hätkähtänyt hänen läheisyyttään. Sirius yskäisi ja nyökkäsi.
’’No, kirjoja pystyy avaamaan… samoin kortteja, kirjeitä, ovia, luukkuja, ikkunoita, koteloita ja vaikka mitä muuta!’’
’’Oletkohan sinä nyt kovin järkevä?’’ Sirius kysyi ja kohotti kulmaansa, ’’sana alkaa ka ja loppuu ot ja välistä puuttuu kolme kirjainta. Se ei siis mitenkään voi olla ikkuna, ovi, luukku tai kirje. Eikä myöskään appelsiini, banaani tai maitopurkki.’’ Chelly naurahti ja istui Siriusta vastapäätä.
’’No mitä sinä sitten ehdotat, kokeilemme kaikkia kirjaimia eri järjestyksessä siihen, että saamme sanan selville, niinkö?’’
’’No ei, siihen menee tuhottomasti aikaa’’, Sirius sanoi ja katseli ympärilleen. ’’Lilyn mukaan arvoitus johtaa kirjastoon. Mitä kirjastossa on? Kirjoja. Mitä kirjastossa voi avata?’’ He olivat hiljaa ja miettivät. Chelly ei tosin ajatellut, mikä sana voisi sopia arvoitukseen. Hänen ajatuksensa seikkailivat Siriuksen rypistyneissä kulmissa ja tummissa hiuksissa. Hän huomasi, että poika ei ollut muistanut ajaa partaansa sinä aamuna, sillä terävä sänki peitti leukaa. Harmaat silmät näkyivät tummien kulmien alta aavistuksen, kun hän luki edessään olevaa pergamenttia ja piirteli levottomana ympyröitä pergamentin reunaan. Chelly niin halusi olla Siriuksen lähellä ja halata tätä, mutta järki sanoi, ettei vielä kannattanut. Hänen täytyisi olla ensin varma, että voisi luottaa poikaan jälleen. Sirius kohotti katseensa pöydästä ja tuijotti Chellyä suoraan silmiin. Chelly huomasi, että Siriuksen huulet liikkuivat, mutta hän ei kuullut puhetta.
’’Chelly?’’ Sirius kysyi huolta äänessään, ’’oletko kunnossa?’’
’’Äh, joo’’, Chelly sanoi ja ravisti päätään selkeyttääkseen ajatuksensa.
’’Keksin tuohon sopivan sanan’’, Sirius sanoi ja näytti pergamenttia. ’’Kansiot.’’ Chelly tuijotti mitään näkemättä pergamenttia ja ravisti sitten uudestaan päätään.
’’Aa, joo. Hyvä.’’
’’Taidat olla ajatuksissasi, vai?’’
’’Lievästi.’’
’’Mitä ajattelet’’, Sirius uteli ja hymyili vinosti. Chelly ei vastannut mutta Sirius taisi silti tietää, mitä tai oikeastaan ketä hän ajatteli.
’’Niin minkä sanan sinä keksit?’’ tyttö kysyi harhauttaakseen Siriusta.
’’Kansiot’’, Sirius sanoi ja tutkaili tyttöä. ’’Chelly hei, et ole reilu itsellesi.’’
’’Mitä sinä tulet minulle reiluudesta saarnaamaan?’’ Chelly sanoi pistävämmin kuin oli aikonut.
’’Anteeksi, mutta ilmaisen vain mielipiteeni, että itsepetos ei oikeasti kannata’’, Sirius tuhahti ja tuijotti taas pöydällä olevaa pergamenttia.
’’Sirius, lopeta tuo painostaminen! Arvaa onko ahdistavaa ajatella koko ajan kuinka sinä ajattelet, että me palataan yhteen! Ajattele tätä välillä minunkin kannaltani!’’ Chelly huusi ja kolisteli pois kirjastosta.
’’Kirjastossa ei metelöidä!’’ Prilli kimitti pöytänsä äärestä.
Kelly sorkki suklaavanukastaan ja katseli Jonathania, kun tämä kertoi jotain hauskaa tarinaa. Tyttö ei tiennyt mistä poika puhui, koska ei ollut keskittynyt kuuntelemiseen vaan seuraamaan Jonathanin suun ja silmien liikkeitä. He olivat juuri lopettaneet ruokailun ja nauttivat nyt jälkiruoistaan.
’’Kelly?’’ Jonathan kysyi hivenen vaivautuneena. Kelly havahtui ja hymyili.
’’Anteeksi.’’
’’Taisit vaipua haavemaailmaan?’’ Jonathan hymähti ja maistoi vanukastaan. ’’Tämä on hyvää.’’
’’Jep’’, Kelly vastasi ja painoi päänsä punastuneena. Hän hymyili vanukkaalleen posket kuumottaen.
’’No mistäs haaveilit?’’
’’En mielelläni kertoisi’’, Kelly vastasi hymähtäen ja katsoi Jonathania. Hänen poskensa olivat varmasti yhä kirkkaanpunaiset, mutta Kellyä se ei haitannut. Hän toivoi, että Jonathan ehkä pystyisi päättelemään hänen ajatuksensa.
’’Haluaisin mielelläni kuulla sen’’, Jonathan sanoi mutisten.
’’Arvaa’’, Kelly sanoi ja nojautui tuolissaan taakse.
’’En millään haluaisi loitsia lukitilista sinuun’’, Jonathan naurahti ja kosketti pöydällä olevaa taikasauvaansa.
’’Noh, sitten joudut käyttämään omia aivojasi’’, Kelly sanoi hymyillen ovelasti. Jonathan nauroi tytön ilmeelle ja heitti tätä koristekirsikalla.
’’Hei!’’ Kelly sanoi ja kaivoi kirsikan pois paitansa sisältä. Jonathan punastui ja vetäytyi tuolissaan taaemmas.
’’Sori.’’
’’Ei se mitään. Se tuntui vain kylmältä.’’ Jonathan hymyili ja tuijotti taas vanukastaan.
Chelly tuli muotokuva-aukosta oleskeluhuoneeseen ja meni istumaan Lilyn lähelle kädet puuskassa. Hän mutisi itsekseen ja tuhahteli ajatuksilleen.
’’No, mikä on?’’ Lily kysyi kohottamatta katsettaan kirjasta.
’’No Sirius on’’, Chelly tuhahti.
’’Anna tulla’’, Lily sanoi kohottamatta vieläkään katsettaan.
’’No se ääliö yrittää koko ajan painostaa minua, että palaisimme yhteen. Kuinka paksukallo täytyy olla, että tajuaa etten vielä halua palata hänen kanssaan yhteen!’’
’’Se on Sirius, mitä muuta häneltä voisi odottaa?’’
’’Silti! Raivostuttava ihminen’’, Chelly puuskahti ja kaatui makaamaan sohvalle. ’’Jos hän jättäisi minut hetkeksikin rauhaan niin voisin sulatella asioita rauhassa. Mutta ei, herra vihjailee jatkuvasti.’’
’’Sano hänelle suoraan mitä ajattelet’’, Lily sanoi ja laski vihdoin kirjansa.
’’Olen sanonut varmaan kymmenen kertaa’’, Chelly sanoi epätoivoisena ja nojasi kyynärpäähänsä.
’’No entä jos minä juttelisin hänen kanssaan?’’
’’Viitsisitkö? Sirius ei taida enää haluta kuunnella minua…’’
’’Joo. Seuraavan kerran kun näen hänet, puhun hänelle.’’
’’Kiitos, Lily. Toivottavasti hän kuuntelee sinua. En jaksa tätä kohta enää. Julistaudun vielä nunnaksi tai jotain’’, Chelly hymähti ja laskeutui makaamaan selälleen.
’’Älä nyt sentään.’’
Sirius naputti sulkakynällä pöytää ja tuijotti pergamenttia. Arvoitus ei vieläkään ollut järkeenkäypä, vaikka vain kolme sanaa puuttui. Ne kolme sanaa olivat ilmeisesti sitten ne ratkaisevat, joiden avulla lorussa olisi jotain järkeä.
’’Perhana’’, Sirius tuhahti ja heitti sulkakynän pöydälle. Matami Prillin konkkanokka pilkisti hyllyn takaa, ja Sirius katsoi tätä kulma koholla. ’’No en tehnyt mitään väärää.’’
’’Tavaroita ei pitäisi heitellä’’, Prilli sanoi narisevalla äänellä.
’’No eipä paljoa vahinkoa syntynyt’’, Sirius murisi ja tuijotti jälleen pergamenttia. Prilli hivuttautui hyllyn takaa lähelle Siriusta.
’’Mitä sinä oikein tuhiset ja puhiset ja tuijottelet sitä pergamenttia?’’ Prilli kysyi muka ei-kiinnostuneena. Sirius kuitenkin kuuli hänen äänestään, että vanha kirjastonhoitaja olisi kuollakseen halunnut tietää mitä hän yritti ratkaista.
’’Erästä arvoitusta’’, Sirius sanoi, koska tajusi mahdollisuuden, joka hänelle oli tarjoutunut. Prilli oli viettänyt kirjastossa aikaa niin monta vuotta elämästään, että hän tiesi ja tunsi kirjaston läpikotaisin viimeistä pölyhippua myöten.
’’Saanko vilkaista?’’ Prilli hengähti ja hänen silmänsä laajenivat mielenkiinnosta. Sirius ojensi pergamentin matamille, joka piti sitä kädessään kuin arvokkainta tavaraa maan päällä.
’’Päättelimme, että se johdattaa kirjastoon. Täällä sitten pitäisi ilmeisesti mennä jonnekin. Ajattelimme, että tuo toinen rivi viittaa salaisten kirjojen osastolle’’, Sirius sanoi ja hieroi silmiään.
’’Hyvin päätelty, hyvin päätelty’’, kirjastonhoitaja mutisi ja tutki lappua tarkoin. Sirius ei halunnut häritä hänen keskittymistään, joten pysyi hiljaa.
’’En ole koskaan aiemmin nähnyt tällaista’’, Prilli sanoi ja katsoi Siriukseen silmät säihkyen, ’’kerrassaan ainutlaatuista. Mistä löysit tämän?’’
’’Pihalta’’, Sirius sanoi mainitsematta jälki-istuntoa ja kiellettyä metsää. Nainen ei vastannut mitään.
’’Kun avaat kansiot salaiset,
löydät kamalimmat alaiset.
Tekstiä on paljon ja vähän,
mut niistä et vastausta löydä tähän.
Sun tajuttava on katsoa – minne, minne sinun on tajuttava katsoa?’’ Prilli mutisi ja käveli pientä ympyrää. Sirius painoi käsiään silmiinsä niin lujaa että hän näki pieniä tähtiä. Hän kelasi juuri kuulemaansa mielessään kunnes se iski häneen yhtäkkiä.
’’Alemmas. Sun tajuttava on katsoa alemmas’’, Sirius sanoi ja Prilli tuijotti häntä tyrmistyneenä. Siriuksen mielestä naisen reaktio oli hiukkasen liian dramaattinen. Kirjastonhoitaja katsoi pergamenttia ja hänen silmänsä kimmelsivät vieläkin voimakkaammin, jos se enää oli mahdollista.
’’Mahtavaa!’’ Prilli huudahti iloisena, mutta hillitsi itsensä heti. Siriuksesta tuntui, kuin kirjastonhoitaja ei olisi halunnut näyttää mitään tunteita ja halusi olla hillitty kokonaisuus aamusta iltaan. Matami yskäisi ja ojensi pergamentin takaisin Siriukselle.
’’Älähän sitten tuhoa paikkoja’’, hän sanoi ja palasi jäykin askelin oman työpöytänsä ääreen tarkkailemaan, ettei kukaan pahoinpidellyt tai muuten kaltoinkohdellut kirjoja. Sirius katsoi hämmentyneenä Prillin perään, mutta ravisti sitten päätään jokseenkin koiramaisesti ja kirjoitti juuri ratkaistun sanan ylös. Hän päätti, että tarvitsisi apua, joten kaivoi taskustaan pienen käsipeilin ja puhui sille.
’’Sarvihaara’’, hän sanoi ja tuijotti peiliin. Hetken päästä Jamesin pörröinen pää ilmestyi siihen.
’’No mitä nyt?’’
’’Tule kirjastoon’’, Sirius sanoi ja näki selvästi kuinka Jamesin silmät rävähtivät auki.
’’Hitto, olen etsinyt sinua vaikka mistä! Pihalta ja Suuresta salista ja keittöstä ja Hagridin mökistä ja luutakaapeista ja vaikka mistä, ja äijä on painunut kirjastoon! Oletko varma ettet ole lyönyt päätäsi tai jotain?!’’
’’Yritän ratkaista tätä arvoitusta ja minusta tuntuu, että kohta se on ratkaistu. Tule nyt vaan tänne niin ratkaistaan tämä loppuun.’’
’’No selvä. Ei saa säikytellä vanhaa sydäntä tuolla tavalla. Kirjastoon, hemmetti’’, James mutisi ja hävisi peilistä.
