Oi.
Olen alkanut viimeaikoina tykkäämään Harry/Ginnystä enemmänkin, ja varsinkin tällaisena astetta surullisempana se on makuuni kovinkin. Epilogin ällösokerinen versio, kolme lasta, valkoaitainen piha ja kuolematon rakkaus särähtää kyllä korvaani vieläkin, mutta tosiaan, surulliseksi ja varsinkin Ginnyn puolelta katkeraksi jättäväksi tarinaksi se on ihan omiaan. Tässä ficissä oli oikeastaan kaikki, mistä Harry/Ginnyssä pidän, vaikka loppu olikin omia mielikuviani onnellisempi.
Tykkäsin siitä, kuinka et ollut erityisesti sijoittanut tätä mihinkään tiettyyn ajankohtaan, vaan aika oli yleisesti vain sodan jälkeen. Se korosti kivasti vielä enemmän sitä, miten juuri viimeinen taistelu Tylypahkassa oli se käänne, että vaikka maailma iloitsi, niin Harryyn kaikki oli vaikuttanut muutenkin kuin vain saamalla miehen itsetyytyväiseksi ja onnelliseksi, kuten Rowling kirjoissa antoi olettaa. Illalla myöhään liikkuminen ja yritykset hukuttaa tapahtumia lasinpohjaan saattoi olla myös jonkinnäköinen myöhäinen teinikapina, eihän Harry ikinä saanut tilaisuutta olla tavallinen teini, huutaa, itkeä, olla vastuuton ja flirttailla.
Onnellinen ja toiveikas loppukin oli sopiva keventämään muuten raskasta ja ahdistavaa tunnelmaa, varsinkin nyt muutaman lukukerran jälkeen tykkään siitäkin; siitä, miten Harry kuitenkin rakasti Ginnyä ja kaikki saattaisi sittenkin mennä hyvin, antamaasi vaikutelmaa, että ehkä Harry olikin hieman peloissaan lapsesta ja Ginnyn hormonit sittenkin liioittelivat. Tai että ehkä Harry pakeni osaksi myös Ginnyä; se sopisi äsken esille ottamaani teinikapinateoriaan varsin hyvin, olihan Ginny Harryn ensimmäinen tyttöystävä. Ehkä sellaisessa tilanteessa tosiaan tulisi jossiteluta, että mitä jos tämä ei olekaan sitä todellista rakkautta, vaan vain jotain, mihin tarttuu, kun ei ole kokemusta muustakaan.
Olisin mielelläni lukenut tästä enemmänkin, raapaleeseen ei ehkä mahtunut ihan kaikkea kuitenkaan, ja olisi ollut hauskaa lukea myös muista, muiden ajatuksista; tiesivätkö esimerkiksi Ron ja Hermione, miten Ginnyllä menee? (Harryn baarikäynnit nyt tuskin salassa juuri pysyivät.) Ficin nimikin jätti vähän kylmäksi; kirjoittaja ja paritus onneksi saivat uteliaisuuteni heräämään ja klikkasin ficin auki, mutta ollessani hieman neuroottisuuteen asti menevää tyyppiä otsikkoihin tullessa, Elämän uusi alku tuntui tylsältä. Tunnelma ja kirjoitustyylisi sen sijaan miellyttivät kovasti, kuvailut tuntuivat korostavan Ginnyn vaihtuvia tunnetiloja ja kokonaisuus oli aidon oloinen, sellainen jonka voisi kuvitella tapahtuneen ihan oikeastikin canonin puitteissa. : )
Kiitos kovasti tästä lukukokemuksesta, tykkäsin kovasti!