Kiitos taas
yami ja
carrot Virheet on käyty korjaamassa, ihme ettei niitä ollut enempää, sen verran tiheään tahtiin edellista lukua kirjoitin.
A/N:Nyt on sitten luvassa toimintaa...
7. ViimeinenAuringon nousu vei mukanaan yön, jonka olin viettänyt lähinnä manaten itseäni ja Jackia.
Jackia siksi, että hän oli mikä oli; sukkelasanainen naistenvalloittaja, jonka tumma katse oli aivan liian mukaansatempaava.
Ja itseäni siksi, että olin ylipäätään langettu Jackin sanoihin ja katseeseen.
Olin minä ennenkin kohdannut moisia naistennaurattajia, Englannin seurapiirit olivat olleet heitä täynnä, mutta yksikään heistä ei ollut onnistunut siinä, mikä Jackilta oli onnistunut lähestulkoon yhdessä illassa; minun saamiseni hämilleen kaikin mahdollisin tavoin.
Astellessani takaisin nuotiolle en tiennyt, mitä uusi päivä olisi tuova tullessaan ja kaipasin jotakuta tyynyttämään rauhattomuuteni. Mutta ainoa, joka siihen olisi kyennyt...
Sääli vain, että sinä saatoit uskoa niin, soi korvissani katkeamattomana nauhana.
Nuotiolla oli hiljaista. En nähnyt Marthaa missään, joten uskoin hänen olevan lammella pesulla. Kaksoset nukkuivat sikeää unta selät vastakkain, Marty ja Pintel kuorsasivat kilpaa palmun runkoon nojaten tyhjät rommipullot käsissään.
- Haukkavaara! Raakkui Cottonin papukaija ja sai Ragettin ja Cottonin katsomaan minua.
- Huomenta, päivää, lettipää, Ragetti tervehti minua. - Maistuisko kahvi? Hän kysyi ja ojensi minulle mukin, jossa oli kuumaa, höyryvää nestettä.
- Kiitos, sanoin ja otin mukin vastaan. Hengitin syvään kahvin aromia ja maistoin mukista varovasti.
- Kuinkas te ylhäällä olette? Kysyin.
- Täytyyhän jonkun pitää vahtia yllä, Ragetti totesi. - Tosin eipä siitä paljoakaan iloa ole, kun kapu ja perämies ovat taju kankaalla.
- Molemmatko? Kysyin, koska laivoilla, joilla olin seilannut, perämiehen piti olla ollut valmiina purjehtimaan, jos kapteeni ei ollut siihen kykeneväinen.
- Kyllä vaan, Ragetti sanoi. - Kapu tuli myöhään illalla nuotiolle ja oli kiukkuinen kuin perseeseen ammuttu karhu. Ja jostain syystä se kyräili alkuun Finniä, vaan sitten se pyysi sen ja Gibbsin mukaansa ja pullojen kanssa ne meni mettään. Cotton kävi äsken kattomassa niitä ja siellä ne kolme makas pitkin maata. Joten ei taideta ihan heti lähteä.
- Ja minne me lähtisimme, älähdin.
Aloin olla kurkkuani myötä täynnä viimeistä vihjettä, jota olin turhaan yrittänyt ratkoa kuluneena yönä.
- No, ootpa säkin ärtynyt. Jos me vaikka yrittäis ratkoa sitä vihjettä yhdessä, Ragetti ehdotti sopuisasti.
Kaivoin lapun taskustani ja annoin sen Ragetille.
- Siinä on.
Ragetti luki lappua hartaasti ja tokaisi sitten: - Eikös kirkkoa sanota Herran temppeliksi?
Vedin kahvini väärään kurkkuun ja Cotton tuli hakkaamaan selkääni nauraen mykkää nauruaan.
- Kyllä sanotaan, sain vastattua.
- No sitten meillä on jo yks osa ratkaistu, Ragetti iloitsi.
- Sääli vaan, että kirkkoja on melkoisesti, totesin lakoonisesti ja katselin käsiäni, jotka pitkästä aikaa olivat puhtaat ja joissa suonet erottuivat selvästi vaaleaa ihoani vasten.
Samassa tajusin mitä myrkyn väriä vihjeessä tarkoitettiin ja huudahdin sen ääneen: - Sininen.
- Täh? Ragetti kysyi.
- Katso nyt itsekin, intoilin ja ojensi käteni. Seurasin sormellani suoniani, jotka piirtyivät sinisinä ihoni alla.
- Joo, mutta mikä myrkky sitten on sinistä? Ragetti sanoi ja huomasin hänen epäröivän ideaani.
- Syanidi, sanoi ääni, joka ei ollut minulle juurikaan puhunut matkamme aikana. - Mutta vihje on hieman harhaanjohtava, koska vihjeen oikea vastaus on kuninkaallinen. Sinistä verta, tiedättehän, herra Gibbs jatkoi ja istui puunrungon päälle päätään pidellen.
- Olisiko sitä kahvia minullekin? Hän kysyi Ragetilta ja sai mukin käteensä.
- Port Royal, kuiskasin katseeni hiekassa. - Vihjeessä haetaan Port Royalin kaupunkia, sanoin nostaessani katseeni muihin, jotka katsoivat minua silmät aavistuksen levinneinä. - Neidot keinuu kahleissaan tarkoittaa laivoja satamassa ja royal tarkoittaa kuninkaallista. Viimeinen helmi on Port Royalin kirkossa, totesin.
Kolme miestä edessäni vaihtoivat synkän, paljon puhuvan katseen eikä yksikään heistä innostunut siitä, että vihje oli ratkaistu.
- Mikä nyt on? Kysyin, koska tajusin heidän tietävän jotain mitä minä en.
Ragetti vilkaisi herra Gibbsiin ja kehoitti häntä kertomaan.
- Mahdatkohan sinä tietää, etta kapteeni on etsintäkuulutettu ja jo kerran meinattu hirttää Port Royalissa? Herra Gibbs kysyi. - Kapteenin pako oli onnenkauppaa enkä usko, että hän ihan helposti Port Ryaliin suuntaa.
Siinä sitä taas oltiin, ajattelin, historian ovien edessä. En totta vie ollut tietoinen Jackin etsintäkuulutuksesta saatikka hirttotuomiosta. Enkä todellakaan halunut saattaa häntä moiseen vaaraan.
- No sitten menen yksin, vastasin tomerasti.
- Niin menet yksin minne? Kysyi Jack yllättäen takaatamme.
Käännyin ympäri ja näin Jackin siristelevän silmiään auringon valossa. Hänen paitansa oli vyötärölle asti auki paljastaen sileän rinnan ja vähäisen, tumman karvoituksen, joka lähti navasta alaspäin häviten housujen vyötärön alle.
- Port Royaliin, vastasin ennen miehiä. - Viimeinen helmi on siellä ja minun täytyy hakea se. Mutta koska sinä olet etsintäkuulutettu, enkä aio vaarantaa teistä ketään muutakaan, niin menen kaupunkiin yksin.
- Etkä muuten mene, Jack vastasi lyhyesti. - Minä lupasin auttaa sinua helmien kanssa ja sen myös teen. Jos se vaatii menoa Port Royaliin, niin olkoon niin.
- Et voi olla tosissasi noin jäärä, huudahdin ja tunsin, kuinka kiukkuni nousi. - Ei sinun ole mitään järkeä lähteä tappamaan sinne itseäsi. Menen yksin kaupunkiin ja sillä selvä. Saatuani helmen palaan laivalle ja voit auttaa minut edelleen saarelle.
Jack katsoi minua tovin pää hieman vinossa ja sanoi sitten: - Hyvä on.
Silmäni revähtivät auki hänen äkillisestä mielenvaihtoksesta ja huomasin vierelläni istuvien miesten liikahtavan hämmentyneinä.
- Paitsi, että neiti lähtee sitten vaan uimaan, Jack sanoi.
- Mitä?! Huudahdin ja kuulin hyväntuulisia naurahduksia viereltäni.
- Kuulit kyllä, Jack sanoi. - Jos haluat mennä yksin, niin tiemme eroavat tässä ja nyt.
Ja koska sinulla ei ole kulkuvälinettä, joudut uimaan. Ellet sitten jää odottamaan, että joku alus seilaisi saaren vierestä, mikä on hyvin epätodennäköistä, sen verran sivussa tämä saari on, Jack sanoi tähyillen aavaa merta ympärillämme.
Nousin sanattomana seisomaan ja katsoin Jackia, joka nyt asteli luokseni sanoen: - Jos taas haluat päästä laivallani kaupunkiin, niin silloin kyse on sinusta ja minusta ja me kohtaamme yhdessä sen, mitä kohtalolla on meille tarjottavana.
Hetken ajan tuijotin Jackia suoraan silmiin ja ne olivat vakavammat kuin koskaan.
- Senkin itsetuhoinen piraatti! Kiljahdin ja poljin jalkaani kuin pikkulapsi, mikä herätti naurua puheseemme heränneisissä lopuissa miehissä. - Tule sitten mukaani, kun kerran tahdot olla niin suurta kapteenia!
- Mutta muista, että minä en kanna vastuuta muista kuin itsestäni! Huusin ja aloin marssimaan kohti soutuvenettä.
Päästyäni sinne istuuduin veneeseen ja huusin nuotiolla oleville: - Mitä te siellä vielä odotatte, lähdetään sitten!
Näin veneeseen asti, kuinka Jackin hartiat hytkyivät ja tiesin hänen nauravan käytökselleni. Sitten hän sanoi jotain miehilleen ja hetken perästä näin herra Gibbsin ja kaksosten tulevan veneeseen, jossa istuin, ja he työnsivät sen veteen hypäten myös itse kyytiin ja William alkoi soutaa meitä kohti Helmeä.
- Muut tulevat perässä, jahka ovat siistineet jäljet, ja Martha on tullut pesulta, herra Gibbs vastasi kysymättömään kysymykseeni.
/
- Siinä se nyt on, Port Royal, herra Gibbs sanoi ja tuli viereeni seisomaan.
Minä nojasin reelinkiin ja katsoin yössä valaistua kaupunkia, jota ympäröivät muurit vartiotorneineen.
- Melkoinen linnoitus, sanoin.
- Onhan se, herra Gibbs myönsi, - ja täynnä vakavasti otettavia sotilaita. Vaan kyllähän sinä näytät aika hyvin varustautuneelta, hän jatkoi ja silmäili pistooliani, joka oli vyöni alla, ja miekkaani, joka roikkui oikean jalkani vieressä.
- Olet vasenkätinen, hän totesi yllättyneenä.
- Kyllä, vastasin ja huomasin herra Gibbsin hymyilevan tyytyväisenä ja myhäilevän: - Apu sekin.
Niinhän se oli, mietin ja muistin, kuinka monesti olin nähnyt hämmentyneen ilmeen vastustajani kasvoilla, kun miekkani olikin iskenyt väärältä puolelta.
Lisäavuja oli myös piilossa molempien saappaitteni varsien alla tikareiden muodossa, joita osasin heitellä melko hyvin.
Askeleet kopisivat kannella lähestyen meitä ja vilkaisin tulijaan.
Jackilla oli yllään pitkä takki, miekka roikkui hänen jalkaansa vasten, pistooli oli tungettu vyön alle, päässään hänellä oli kolkkahattunsa ja kasvoillaan vakava ilme.
Jack pysähtyi vierellemme ja silmäsi pikaisesti minua ennenkuin kääntyi perämiehensä puoleen.
- Herra Gibbs, hän sanoi.
- Kapteeni. Vene on laskettu, kuului lyhyt vastaus.
Jack katsahti Port Royaliin ja huokaisi lyhyesti.
- Hienoa, hän totesi ja avasi reelingin portin, josta lähti portaat alas laineilla odottavaan veneeseen. - Mennaän sitten, naiset ensin, hän virkkoi ilman humoristista sävyään.
Aloin laskeutua portaita alas veneeseen ja kuulin Jackin antavan herra Gibbsille käskyn pysyä säännöstössä. Nielaisin ja toivoin, että olisin löytänyt keinon kääntää Jackin pää Port Roaylin suhteen.
Jack laskeutui perässäni veneeseen ja käänsi minulle selkänsä istuutuessaan soutajan paikalle. Ajatus tuli päähäni kuin tyhjästä ja toimin saman tien.
Pistoolin päällä kun kopauttaa toista päähän, niin ihminen kuin ihminen putoa kanveesiin. Niin teki Jackin hatustaan huolimatta.
- Herra Gibbs! Huusin ja perämies säntäsi reelingille. Nähdessään Jackin lojuvan pitkin pituuttaan veneen pohjalla, hän älähti: - Mitä ihmettä?!
- En ota Jackia mukaani, vastasin. - Nostakaa hänet takaisin laivaan ja häipykää samantein. Kun Jack herää, sanokaa hänelle, että hänen velkansa on kuitattu, sanoin ja katsoin, kuinka miehistö siirsi tajuttoman Jackin laivaansa ja toivoin samalla, etten ollut lyönyt miestä liian lujaa.
- Neiti Falcon- , herra Gibbs yritti, mutta keskeytin hänet: - Älkää nyt tekin aloittako, herra Gibbs, vaan viekää Jack, Helmi ja miehistö turvaan. Minä pärjään kyllä, sanoi ja työnsin veneen irti Helmestä.
Soudin Port Roaylin poukamaan vilkaisematta kertaakaan taakseni.
/
Kulkieassani pitkin Port Royalin öistä katua olin kiitollinen siitä, että Jack oli suvainnut näyttää minulle kaupungin karttaa ja löysin pienen kirkon helposti. Kirkon ovi oli lukossa, mutta se ei pitänyt minua kirkon ulkopuolella.
Ikkunan lasi helähti vaimeasti, kun löin sitä pistoolin kahvalla. Siirsin lasinpalat pois tieltäni ja kiipesin sisälle kirkkoon.
Pitkin kirkkoa paloi yksittäisiä lyhtyjä ja otin niistä yhden käteeni ja sen valossa tutkin rakennusta. En vieläkään tiennyt, mitä tarkoitettiin vihjeen nelisiipisellä ja etsin kaikkea mahdollista siivellistä. Ja löysin sen taulusta, jossa oli kuvattu kerubeja, nelisiipisiä enkeleitä.
Kuljin taulun luo ja aloin tutkia sen alapuolta. Ja löysin kiven, johon oli hakattu kyynel. Kaiken lisäksi kivi oli irti ja vedin sen pois paikaltaan. Kiven takaa löytyi kolo ja sieltä tutunnäköinen rasia. Otin rasian käteeni ja -
- Ei liikettäkään, kuului komento takaatani.
En kuitenkaan totellut sitä, vaan yhdellä nopealla liikkeellä kumarruin, vedin tikarin esiin saappanvarresta ja käännyin. Samassa tikari jo lensi kuolettavasti kohti sotilasta, joka seisoi kirkon ovella ja tuskin hän ehti tajuamaan, mikä häneen iski, kun hän jo kaatui kuolleena maahan.
Jätin rasian alttarille ja lähdin juoksemaan kohti sotilasta, minun olisi saatava hänet piiloon ennenkuin joku näkisi hänet.
Ovelle ilmestyi kuitenkin toinen sotilas miekka ojossa.
Pysähdyin ja tavoittelin kädelläni omaa miekkaani, kun kuulin laukauksen ja sotilaan kaatuessa maahan Jack astui esiin kirkon varjoista.
- Mitä hittoa? Älähdin Jackille.
- Lyö seuraavan kerran lujempaa, hän vastasi ja alkoi raahata kuolleita sotilaita seinän viereen piiloon katseilta ja kysyi samalla: - Löysitkö helmen?
- Kyllä, rasia on alttarilla, sanoi ja juoksin takaisin sinne. Otin rasian käsiini ja avasin sen. Viimeinen helmi kiilsi rasiassaan ja helpottunut hymy huulillani siirsin helmen pussukkaan.
- Mennään, Jack kehoitti. - Laukaukseni johdattaa varmasti lisää sotilaita tännepäin.
- Mitäs rupeat ammuskelemaan keskellä yötä? Älähdin Jackille meidän kiiruhtaessa kohti kirkon ulko-ovea. Vaikka olin tyytyväinen helmien kokoonsaamiseen, ajatus kiinnijäämisestä hermostutti minua.
Ja kuin kohtalon oikusta kirkonovella törmäsimme sotilasseinään.
Vaistonvaraisesti hain miekan käteeni, mutta sotilaan miekan kärjen pään painautuessa ihooni muutin mieltäni ja kohotin aseettomat käteni koholle Jackin tavoin.
- Riisukaa heidän aseensa, yksi sotilaista, jolla selvästikin oli johtoasema, komensi ja nopeasti olimme ilman miekkojamme, pistooleitamme ja minä ilman tikareitani.
Sitten sama sotilas astui lähemmäksi Jackia ja yhtäkkiä sotilaan kasvoilleen nousi hymy ja hän lausahti: - Kas, kas. Eikö mereltä löydy enää rosvottavaa, kun täytyy tulla kirkkoja ryöväämään,
kapteeni Sparrow? Sotilas jatkoi selvästikin tuntien Jackin.
- Näytin vain tytölle nähtävyyksiä, Jack vastasi ja sotilas käänsi katseensa minuun.
- Niin varmasti, hän naurahti, ja komensi ankarammalla äänellä pari sotilasta tutkimaan meidät, josko olisimme vieneet kirkosta jotain.
Pikaisen ruumiintarkastuksen jälkeen sotilaat pudistivat päitään, mikä selvästikin harmitti johtavaa sotilasta.
Hän käänsi katseensa jälleen minuun ja juoksutti sitä kasvoillani ja kaulassani, jonne se pysähtyi. Hän ojensi kätensä, onki pussukan kaulastani ja avattuaan sen ravisti sisällön kouralleen.
- Hmp, mitättömiä helmiä, hän jupisi eikä ollut selvästikään tietoinen helmien arvosta. Mutta hän ei kuitenkaan antanut helmiä takaisin vaan laittoi ne taskuunsa, enkä voinut olla miettimättä, näkisinkö helmiä enää.
- Lähdetäänpä sitten, johtava sotilas komensi. - Onpahan ainakin vapaata tiedossa, kun tuomme Sparrow'n Lordin eteen.
/
Tyrmän ovi avautui ja meidät työnnettiin kaltereiden taaksen. Niin pian kun ovi oli lukittu ja sotilaat marssineet pois harppasin Jackin luo ja löin häntä poskelle.
- Auh! Hän älähti. - Mistä tuo nyt oli? Hän kysyi poskeaan hieroen.
- Siitä, että sinä olet yksi tyhmimmistä jääräpäistä, joita olen tavannut! Huusin hänelle. - Mitä kohtaa sinä et tajunnut yrityksessäni estää sinua tulemasta tänne?!
- Luulitko tosissasi, että lähtisin noin menemään ja jättäisin sinut tänne?! Jack vastasi eikä hänkään enää säästellyt ääntänsä.
Avasin suuni vastatakseni, mutta sanakaan ei tullut ulos ja käänsin Jackille selkäni ennenkuin kuin kyyneleet tulvivat silmiini ja purskahdin itkuun. Yhtäkkiä kaikki se itsevarmuus, joka minulle oli niin ominaista oli poissa, ja tunsin itseni heikoksi.
- Amber, kuulin Jackin sanovan hellästi ja tunsin hänen otteensa käsivarsillani. Hän käänsi minut ympäri ja veti syliinsä nyyhkimään.
En muista, koska olin viimeksi itkenyt, enkä edes tiennyt, mitä lopulta itkin; kiinnijäämistämmekö, tehtävässä epäonnistuttumistako vaiko tuomiota, joka meitä uhkasi.
Lopulta kyyneleet tyrehtyivät ja jäljelle jäivät vain äkkinäiset nyyhkäisyt. Jack tarttui leukaani ja kohotti kasvoni ylöspäin.
- Hei, hän sanoi hiljaa ja pyyhki toisella kädellään lettejäni sivuun kasvoiltani.
- Et olisi tullut tänne, kuiskasin. - Nyt kuolemme molemmat.
- Ei kukaan elä ikuisesti, Amber kultaseni, Jack vastasi.
- Niin, mutta näin, vaikeroin. - He hirttävät meidät varmasti, ja sanat sanottuani värähdin pelosta ja painaudin uudelleen kiinni Jackiin. Olin nähnyt jokusen hirttämisen enkä todellakaan halunut lähteä maailmasta niin.
- Se on kiinnijääneiden merirosvojen kohtalo, Jack totesi selkääni hiljaa silittäen enkä kyennyt ymmärtämään, kuinka hän saattoi olla niin tyyni.
- Mutta jos teemme sinusta piikani, jonka olen ryöstänyt mukaani ja pakottanut tahtoni alaiseksi, niin he saattaavat jättää sinut eloon, Jack ehdotti ja minun piti nostaa kasvoni nähdäkseni pilailiko hän vai ei. Mutta sitä eivät hänen kasvonsakaan minulle kertoneet.
- Älä viitsi Jack, vastasin. - Luuletko, että antaisin alentaa itseni piiaksesi? Kysyin, ja vaikka pelko kiersi yhä minua, huomasin Jackin tehneen sen taas, tyynyttäneen mieleni. - Sitä paitsi minä tapoin sotilaista toisen.
- Eivät he sitä tiedä, Jack vastasi. - Partio tuli paikalle vasta laukaukseni johdattelemana.
- Siinä näet, senkin puupää, tuhahdin. - Jos olisit pysynyt poissa...
Vaikenin ja löysin itseni taas Jackin sylistä. Vedin syvään henkeä ja Jackin tuoksu täytti nenäni.
- Mutta saat anteeksi näissä olosuhteissa, mutisin Jackin paitaa vasten ja naurahdus, joka Jackista kumpusi, oli kuin kultaa korvilleni.
- Kiitos, Jack kuiskasi hiljaa ja tunsin hänen painavan huulensa hiuksiini.
- Missä muut ovat? Kysyin hiljaisen tovin jälkeen.
- Lähetin heidät pois, Jack vastasi huulensa yhä hiuksissani.
- Luuletko, että herra Gibbs totteli sinua? Jatkoi kyselyäni, koska kaipasin Jackin tyyntä ääntä.
- Toivottavasti, Jack vastasi lyhyesti.
- Onpa herkkää, Jack Sparrow, sanoi yllättäen ääni kaltereiden toiselta puolen ja jähmetyin Jackin sylissä. - Oi, anteeksi unohdin.
Kapteeni Jack Sparrow, ääni jatkoi ja koko vartaloni alkoi kihelmöidä.
-
Lordi Beckett, Jack totesi ja tunsin hänen käsivarsiensa tiukentavan otettani ympärilläni.
- Ahaa, nasaalillla äänellä puhuva mies jatkoi. - Olet siis kuullut ylennyksestäni.
- Ikävä kyllä, Jack vastasi ja äänessään oli nyt sävy, jota en ollut siinä aikaisemmin kuullut. Se oli sekoitus halveksuntaa ja vihaa.
- Mutta luulin sitä vain hullujen höpinäksi, koska jo ajatus siitä, että johtaisitte Kauppakomppaniaa ja edustaisitte vielä Englannin kuningastakin, kuulostaa lähinnä hullujen houreilta.
- Hulluudessakin piilee totuus, Jack hyvä. Ja sinä, jos kuka, olet oiva esimerkki siitä, jatkoi mies, jonka Jack oli nimennyt Beckettiksi.
- Vaan kukapa on tämä ystäväsi, jota niin suloisesti pidät sylissäsi? Beckett kysyi ivallisesti kohdistaen huomionsa minuun.
Jackin jättäessä vastaamatta kysymykseen keräsin viimeiset tahtoni rippeet ja käännyin ympäri kohdatakseni puhujan.
Puhujan, jonka nimen olin kuullut vasta nyt, mutta, jonka ääni oli minulle tuttu kuukausien takaa. Hänen kasvonsa olivat piinanneet minua houreunissani, joissa hän oli toistellut yhä uudelleen ja uudelleen viimeisiä sanojaan minulle: ”Kuole, senkin saastainen piraatti.”
Nähtyään kasvoni ja kohdattuaan silmäni miehen omat silmät laajenivat hämmästyksestä ja suunsa loksahti auki.
Sitten hänen kasvoilleen levisi ilkeä hymy ja ääni, jolla hän puhui, enteili kuolemaa.
- Tämäpä yllätys,
piraatti.
Ja katseensa yhä minussa hän komensi mukanaan olleita sotilaita: - Viekää nainen yläkertaan, kuulustelen ensin Sparrow'ta.