Seuraava kommentoija ottaa vuoron vastaan, kommentinkerjäyshaasteesta hyvää iltaa! Täytyy heti näin alkuun tunnustaa, että ihastuin tämän ficin hirvittävän kauniiseen nimeen jo ennen kuin sain tekstisi kommentoitavakseni, tosin en ollut uskaltautunut sitä lukemaan, sillä luulin ettei James/Lily-fluffy herättäisi minussa sen kummempia tunteita. Voi, kuinka väärässä sitä ihminen voikaan olla!
Minä nimittäin pidin ficistäsi paljonkin, monista asioista tässä. Pienet tai vähän isommatkin kliseisyydet istuivat tähän ihan hyvin, eivätkä ne häirinneet ollenkaan (tai sitten en vain onnistunut tunnistamaan niitä kaikkia, haha). Ja minusta oli noin muutenkin virkistävää lukea Jamesista tällaisissa niin sanotusti enemmän canonin mukaisissa puitteissa (vaikka minä niin rakastankin James/Siriusta), ja Lily taas on minusta hahmona tosi mielenkiintoinen. Onnistuit pitämään heidät molemmat hyvin IC:nä. Jamesissa oli ihanaa sanojen taakse piilotettua romanttisuutta, hänen hermostuneisuutensa oli suloista luettavaa. Lily taas... minä ihastuin hänen nauruunsa. Niin kuin nominal jo totesikin, harva nainen oikeasti nauraa tullessaan kosituksi! Kekseliäs ja Lilylle sopiva reagointitapa. Hänen vastauksensa taas oli ehkä vähän, en tiedä, minusta tuntuu, että rakastuneen ihmisen kyllä kuuluisi vastata tuollaisessa paikassa hieman eri tavalla, mutta toisaalta, en olisi tahtonut lukea mitään sokeriin uitettua: "Voi kyllä, James, minä niin rakastan sinua!" -tyyppistä huokaustakaan. Nyt menin ihan sekaisin, että mitä mieltä loppujen lopuksi olenkaan. Ehkä se kohtaus sitten olikin paras noin, sillä vastauksen leikkisän kiusoitteleva sävy kuvasi omalla tavallaan osuvasti kaksikon välistä suhdetta. Niin, ja piti vielä mainita, että saatoin kuvitella täydellisen hyvin yksitoistavuotiaan Jamesin, joka kysyy suloisella lapsenäänellään Lilyä vaimokseen yhä uudestaan ja uudestaan. Hellyyttävä yksityiskohta, kenties suosikkini!
Käyttämäsi kieli oli kaunista ja omaperäisen maalailevaa, tavallaan jopa unenomaista. Nostit esiin sinänsä pieniä, mutta tunnelmaa taitavasti syventäviä yksityiskohtia, kuten ajantajun sumeneminen tai otsikossakin toistuva himmeästi hajaantuva auringonvalo. Tämä oli ennen kaikkea taidokas tunnelmapalanen, joka toi hassun hymyn huulille. Ja dialogi! Se oli oikein sulavaa ja vuoropuheluksi uskottavaa, ei yhtä runollista kuin sen ympärille piirretty kuvaus, mikä on pelkästään hyvä asia. Ajatukset ja sanat ovat kuitenkin kaksi eri asiaa (ja itseltä unohtuu kirjoittaessa tämä seikka ikävän usein).
Minusta olisi mukavaa lopettaa tämä kommentti lainauksiin, mutta hienoja lauseita on liikaa, enkä tahdo kuitenkaan lainata koko ficciäsi, sillä mikä idea lainaamisessa silloin olisi? Sanonpahan vain, että olet tunnelmanrakentajana todella taitava ja meistä jokainen tarvitsee aina tietyn väliajoin kunnon fluffyannoksen. Kliseetkin ovat yksinomaan rakastettavia.
Niin, ja lopetus on tälle tekstille se kaikista osuvin. Se jatkoi alun runollista linjaa ja sinetöi sen, että tässä oli todellakin kyseessä rakkaustarina. Nyt on ihanan kevyt olo, kiitos!