Title: Veritahroja
Author: Sieppeli
Fandom: APH - Axis Powers Hetalia
Hahmot: Liettuja ja Venäjä, maininnat muista hahmoista
Genre: Oneshot, Draama
Paritukseton, ellet jollain tavalla ole tarpeeksi kieromielinen sellaisia ajatellaksesi.
Summary: Liettua pesee pyykkiä ja saa käsiinsä jotain, mitä ei uskonut ikinä pitävänsä käsissään.
Ikäraja: K11
Varoitus: Sisältää mainintoja taisteluista, jotka on jo käyty, eli varottava historian oppimista. Ja pienimpiä kiusataan armottomasti.
A/N Muistaakseni katselin videoita Youtubesta ja minut valtasi hinku kirjoittaa… Tämä. Päätin julkaista tasapainottaakseni vähän Finin pohjoismaisuutta ; )
Ikäraja saattaa olla hieman…. HIEMAN yläkanttiin. Veri pysyy suonissa, mutta se ei ole pysynyt suonissa
Keskittyy epämääräiselle ajalle, jolloin Baltian maat olivat vielä Venäjän (Neuvostoliiton? Dunno) vallan alla ja pesukoneet on keksitty C:
Go ->
* * *
Lisää pesuneste, laita luukku kiinni, avaa pesukoneen sähköt, valitse oikea ohjelma, avaa vesihana ja käynnistä ohjelma.
Pyykinpesu oli nykypäivänä niin helppoa, Liettua ajatteli mielessään ja hymyili miettiessään aikoja, jolloin hän oli joutunut pesemään kaiken omine käsineen. Neljän hengen vaatteita pestessä siihen saattoi kulua välillä puolikin päivää, mutta sittenpä sitä ei aina joutunut pariin päivään tekemään. Nykyään se onnistui niin helposti. Vielä helpompaa olisi kuitenkin jos ei tarvitsisi pestä kuin omat vaatteensa…
Liettua huokaisi ja suoristautui pesukoneen ääreltä. Nyt sekin olisi hoidettu ja sitten pitäisi siirtyä muihin tehtäviin. Hän oli kääntymässä, mutta huomasi vasta silloin hahmon seisovan aivan takanaan tuijottaen kiinnostuneena hänen olkansa ylitse. Liettua säikähti ja yli hypähtää suoraan pyykinpesukonetta päin, mutta sai juuri ajoissa pysäytettyä hyppäyksensä.
”Laitoit sen jo päälle?” Venäjä kysyi viattomasti. Liettua haukkasi happea ja toivoi sen rauhoittavan liian lujaa tykyttävän sydämensä.
”Jo… Jo. Kyllä.”
”Sääli.” Venäjä sanoi ja suoristautui, ”Tämä olisi pitänyt pestä.” Hän osoitti huiviaan. Liettua kohotti kulmakarvojaan. Hän ei tiennyt, että sen huivinkin pystyi pesemään, tai, että sitä oli joskus pesty. Sehän oli Venäjälle kuin ruumiinosa ja joskus Liettua olikin miettinyt oliko se itse asiassa kasvanut häneen kiinni, sillä suurvalta ei ikinä ollut ilman sitä.
”Noh…” Liettua mietiskeli ja pakotti kasvoilleen jonkinlaisen hymyn, ”Se taitaisi muutenkin olla parempi pestä käsin. Voin hoitaa asian.” Venäjä näytti iloiselta vastaukseen.
”Niin minä vähän toivoinkin.” Hän sanoi ja lähti kierittämään huivia irti kaulansa ympäriltä, ”Tiesin pystyväni luottamaan sinuun.”
Liettua kumarsi pienesti ottaessaan huivin vastaan varovasti, kuin pitäen käsissään aarretta. Kaikki se varmuuden varalta, sillä hän tiesi hyvin tarkkaan huivin arvon.
Hän kuitenkin jäi huomaamattaan tuijottamaan sitä. Liettua ei usein päässyt näkemään huivia läheltä, eikä ollut ikinä saanut pidellä käsissään. Nyt kun sen hetki oli sananmukaisesti käsillä, hän huomasi näkevänsä sen pienintä yksityiskohtaa myöten. Hän näki normaalisti valkoiselta näyttävän huivin olevan täynnä eripunaisia tahroja, osa suurempia, osa pienempiä. Venäjä huomasi hänen tarkastelunsa ja hymyili.
”Ne ovat sotamuistoja.” Hän sanoi reippaasti. Liettuan silmät laajenivat ja hän käänsi huivia käsissään, löytäen lisää jälkiä.
”Ovatko nämä… Verta?” Hän kysyi katsoen suurvaltaa silmiin. Ne silmät painuivat kiinni ja näyttivät iloisilta.
”Tietenkin.”
Venäjä tuli lähemmäs ja otti huivin toisen pään käsiinsä. Hän etsi hetken, ja näytti sitten Liettualle yhtä veritahraa.
”Tämä tuli kun hyökkäsimme Saksan kanssa Puolan kimppuun.” Kertomus vihlaisi Liettuaa sisimmältä ja hän muisti sen päivän. Venäjä ei kuitenkaan huomioinut hänen järkyttynyttä ilmettään vaan jatkoi huivinsa tutkimista.
”Se taisi muistaakseni olla rintahaava. Oikealta puolelta. Ah, ja tämä!” Hän osoitti paljon haaleampaa, mutta suurempaa jälkeä, ”Ranska ja Englanti taistelivat kerran. Minä menin väliin ja… Tämä taas tuli samasta taistelusta, mutta se on omaa vertani.” Hän osoitti äskeisen tahran vierellä olevaa, huomattavasti pienempää jälkeä ja jatkoi sitten eteenpäin.
”Tämä tuli Saksan hyökättyä kimppuuni. Se oli hänen omaa vertaan, ja voittohan oli tietenkin minun. Tällä puolella taas oli Kiinan poskesta valunutta, johonkinhan se piti pyyhkiä.”
Liettua huomasi irrottaneensa otteensa koko huivista ja astuneensa pari askelta taemmas. Hän osasi enää vain tuijottaa Venäjän hymyileviä kasvoja tämän muistellessa taisteluja joissa oli ollut mukana, eikä hän halunnut muuta kuin lähteä juoksemaan ja piiloutua. Hymy kuitenkin suli hetkeksi Venäjän jäädessä tuijottamaan suunnilleen keskellä huivia olevaa tahraa.
”1905… Vallankumous… Niin moni hyvä sielu tuli menetettyä.” Nyt Liettua todellakin oli jo täysin valmis juoksemaan. Hän muisti liiankin tarkasti sen päivän, sillä hänelläkin oli omat arpensa siitä tapahtumasta. Se tapahtuma toimi myös rajapyykkinä kahden Venäjän syntymälle: Sen normaalin Venäjän, ja sen hullun, psykopaattisen Venäjän.
Suurvalta kuitenkin siirtyi enempää sanomatta seuraavaan tahraan ja hymy palasi hänen kasvoilleen.
”Ah, suurhyökkäys Suomen kimppuun 1944. Heh, olisitpa nähnyt Suomen ilmeen silloin kun… Hihi! Ja tämä tuli samasta sodasta!” Hän etsi uuden kohdan, ja esitteli sitä ylpeänä Liettualle, ”Molemmat kuuluivat itse asiassa Suomelle! Ah, näistä saisi niin monta tarinaa…” Venäjä sanoi vielä hymyillen ja käänteli huivia vielä käsissään. Sitten hän kuitenkin vielä pysähtyi ja jäi naurahtaen katsomaan yhtä kohtaa. Liettua ei voinut olla huomaamatta sitä kuinka jälki näytti kaikkein tuoreimmalta. Jopa vasta äsken tulleelta.
”Aivan.” Venäjä naurahti, ”Latvia.”
Hän hymähti vielä ja taitteli sitten huivinsa kasaan.
”Ehkä on sittenkin parempi jos pesen tämän itse. Sinun pitäisi varmaan mennä pihalle ja etsiä pikkuinen käsiisi.” Hän sanoi ja käveli tyynesti Liettuan ohitse. Tämä kuvitteli, etteivät hänen silmänsä voisi enää laajeta enemmän kauhusta, mutta oli selvästi väärässä ja uudelleen pyytämättä hän ryntäsi ulos pesuhuoneesta.
Venäjä käänteli silitti huiviaan ja tutki sen pintaa. Sitten hän hymähti vielä kerran, antoi huivinsa levitä koko pituuteensa ja kieritti sen uudelleen kaulalleen.
”Mitä sitä hyviä muistoja pyyhkimään pois.”
* * *
A/N
Ehkä vielä joku päivä saisin kirjoitettua muutakin kuin Hetaliaa? Suunnitteilla olisi, mutta mitä nyt toistaiseksi tämä aihe. <3
//Classick lisäsi fandomin alkutietoihin
//Hups! Tack! - Sieppeli