Luulen, että olen väsynyt auringonlaskuihin [max. K11]

[Ruskapoika]

Kirjoittaja: Ruskapoika
Ikäraja: laitan jokaiseen erikseen, mutta max K11 //zougati muokkasi vastaamaan uusia ikärajoja
Genret: lähinnä varmaan draamaa, haikeutta ja angstia, laitan jokaiseen erikseen.
Vastuuvapaus: J.K. Rowling omistaa Potterit ja kaiken siihen kuuluva. Minä vain lainaan ja leikin.

A/N: Tänne keräilen Ksenofilius/Rabastan raapaleita, koska en jokaiselle viitsi tehdä omaa topaansa. Raapaleet eivät muodosta järkevää kokonaisuutta, mutta kertovat sieltä sun täältä hetkiä parin elämästä, minun fanonistani. Aluksi tästä piti tulla raapalekokoelma kaiken maailman parituksilla, mutta näin jälkikäteen (8.8.2011) ajateltuna haluan pitää tämän topicin ainoastaan Kseno/Rabbe -topicina. Kommentoida saa ja pitää! :)

Topsuun ilmestyneet raapaleet: 4 kpl
~ Ehkä ukkosta pitäisi kiittää (S | drama, slash) 300 sanaa
~ Tyhjyys ja kaipaus (K11 | slash, angst) 200 sanaa
~ Kahdesankymmentäkahdeksan kosketinta (S | drama, lievä fluffy, ficlet) 370 sanaa
~ Arkihiljaisuutta (S | drama, pieni fluff) 255 sanaa

[Ruskapoika]

Nimi: Ehkä ukkosta pitäisi kiittää
Ikäraja: S //zougati muokkasi vastaamaan uusia ikärajoja
Paritus: Rabastan Lestrange/Ksenofilius Lovekiva
Genre: draama, slash
A/N: Omistus EpikFeilille, koska muru tätä pyys ja minähän kirjoitin, koska tää pari on joku niin söppänä.

*

Rabastan vihasi ukkosta. Pienenä hän piiloutui aina peiton tai pöydän alle salamoita ja jyrinää. Jyrinä oli pahinta. Se oli uhkaavaa ja haalisti salamoiden kirkkautta, kauneutta. Rodolphus kiusasi häntä aina siitä, vaikkei ihminen voi mitään peloilleen. Varsinkaan niille, mitä kuka tahansa voi kokea. Pelkäsihän veli itsekin suvun päämiehen paikkaa, joka tälle periytyisi! Vaikka mukaan tuli se ristiriita, että veli myös himoitsi paikkaa, koska siinä sai vastuuta ja päätäntävaltaa. Rabastan ei ymmärrä, mikä päätäntävallasta tekee niin hienoa.


Se sattui vahingossa sattumalta tarkoituksetta, että hän päätyi pitämään sadetta saman katoksen alle Ksenofiliuksen kanssa. Sekä sitä perhanan ukkosta. Aluksi jyrinä kuului kaukaa ja taivaan rannassa siintävät salamat pystyi näkemään selkeinä viivoina, mutta se tuli kokoajan lähemmän, eikä Rabastan päässyt karkuun. Hän oli varma, että Ksenofilius tiesi, kuka hän oli – tiesi varmasti jo silloin, mutta puhui silti kuin kenelle tahansa tutulleen.

Silloin Rabastan piti miestä sekopäänä, sanoihan Rodolphuskin niin. Ettei Lovekivasta ollut mihinkään muuhun kuin hullutteluun. Silti Ksenofiliuksen seurassa Rabastan pystyi sietämään ukkosta paljon paremmin. Miehen seura oli jo silloin rauhoittavaa, likaisen vaaleat hiukset näyttivät siltä, kuin niitä ei olisi koko päivänä harjattu. Miehen ääneen Rabastan kuitenkin tykästyi ihastui (jotain vastaavaa), tuudittautui sen rauhallisuuteen, vaikka vähän väliä jyrisi ja jylisi. Se sai hänet säpsähtelemään, mutta toisen seura oli lohduttavaa.

Ei Rabastan ole varma, miksi hän lopulta etsi Ksenofiliuksen käsiinsä, mutta sen hän teki. Tapasi tämän, kuunteli huvittuneena miehen suusta pääseviä lauseita (mistä lie näkymättömästä epätodellisesta puhui), tuudittautui taas siihen äänen pehmeyteen. Jossain vaiheessa heidän tapaamisistaan tuli jokapäiväisiä, ja Rabastan unohti heidän eriarvoisuutensa, jopa Ksenofiliuksen omalaatuisen ajatusmaailman. Hän etsiytyi varsinkin silloin Ksenofiliuksen seuraan, kun ukkoseen oli vaara. Mies oli ainoa, joka pystyi auttamaan häntä unohtamaan ulkona riehuvan sähkömyrskyn.

Eikä Rabastan lopulta yhtenä iltana vastustellut, kun Ksenofilius istui hieman liian lähelle, painaen huulensa hänen huuliaan vasten. Tämän kosketuksessa oli vahvuutta, karheutta – ja sitä lopulta Rabastan kaipasi Azkabanissa.

[Ruskapoika]

Epikki, äää, mitä mie tommoseen ihanaan kommenttiin osaan vastata. No jos alotan tällä selittälyllä, jonka sanoin kyllä mesessäkin; oisin halunnu tehdä tosta ehdottomasti pidemmän, mutta oon tyhmä, enkä jaksanu alkaa tehä mitään raapalesarjaa ja sitten sanamäärä oli tyhmä ja raja tuli vastaan. :< Mutta mie lupaan näin täällä muidenkin silmien alla, että kirjotan siulle paaaaljon Rabbe/Ksenoa, koska ne on vaan. <3 Varmaankin suurimmaksi osaksi noista syistä, mitä luettelit tossa. Kseno on ihan ehdottomasti se dominoiva osapuoli noiden suhteessa, kun sen sylissä Rabben ei tarvii esittää mitään kovaa troo pahista! Joten joten, hmm... Kiitos kaikista kehuista ja erityisesti kommentista palanen.
Nimi: Tyhjyys ja kaipaus
Ikäraja: K11 //zougati muokkasi vastaamaan uusia ikärajoja
Paritus: Rabastan/Ksenofilius
Genre: Slash, angst

*

Tyhjyys tarkoittaa Ksenofiliukselle Rabastania. Rabastan oli tuomittu Azkabaniin; elinkautinen. Tämä olisi poissa, eikä tulisi takaisin. Joten Ksenofilius keskittyy kirjoittamaan Saivartelijaan Alankomailta löytyneestä, uudesta haiskulajista. Ja muuten hän siinä kyllä onnistuikin. Pitämään ajatuksensa haiskuissa, narskuissa ja hötöstelijöissä (pienissä, vihreissä olioissa, jotka elivät vaatekaapin nurkissa). Mutta illan tullen se oli vaikeampaa.

Kun oli vain oliivinvihreäksi maalattu katto, joka näytti yön tummuessa melkein mustalta. Ja tyhjyys sängyn toisella laidalla, jossa Rabastan yleensä nukkui – syyn keksi aina olla poissa kotoa. Rabastan oli vain viikkoa aikaisemmin puhunut omaan asuntoon muuttamisesta; nauranut matalasti ja piirrellyt viivoja (ei päätä, eikä häntää) hänen käsivarteensa. Epäreilua, yksinäistä.



Rabastan kaipaa Azkabanista pois. Siellä on vain kylmät muurit, kostea ilma, ja ankeuttajat. Toisten vankien huutaminen, vaikeroiminen – tyhjyys näiden äänissä. Ne eivät enää muista keitä ovat, niillä on ainoastaan muistonsa, mitä ovat tehneet väärin, missä ovat epäonnistuneet.

Kun ankeuttajat menevät Rabastanin ohitse, hän tuudittautuu niihin muistoihin, missä Ksenofilius nauraa tai liitelee orgasmin euforioissa. Mies oli niin kaunis, on takuulla edelleen; kukaan muu ei vain tuntunut koskaan näkevän sitä. Tällä oli ehkä outo ajatusmaailma, joka häiritsi ihmisiä, mutta se teki Ksenofiliuksesta erikoisen. Antoi tämän kosketukseen (ääneen) karkeutta, tunnetta.

Hän pitää muistoista kiinni kynsin ja hampain, mutta kuvat alkavat olla jo sumeita.

[Odo]

Kseno/Rabantan raapaleketju, aws. Miksen oo huomannut tätä aiemmin?<3

Nää kaksi raapaletta sopi niin hyvin yhteen, että tuli sitten kommentoitua samalla kumpaakin. Kuitenkin toisessa kerrottiin kaiken alusta ja toisessa kaiken lopusta ja äww, nättiä. Sekavaa kommentointia jo nyt... no ehkä se tästä vielä jossain vaiheessa. :')

Ehkä ukkosta pitäisi kiittää, todellakin.
Kseno/Rabastan on rakkaus. Ja tämä teksti oli kaikinpuolin haikeahko. Siinä oli jotain lämpöä, mistä kaikki alkoi mutta silti siinäkin kaikessa oli oma haikeutensa Rabastanin pelosta ukkosta kohtaan ja siitä, kuinka Ksenofilius on niin erilainen. He kuitenkin saivat toisensa, mutta kaikki päättyi niin surullisesti.

Edellinen tekstisi, jonka luin kertoi siitä, kun Kseno mietti entä jos Rabastan joutuu azkabaniin ja siinä Rabastan kielsi miettimästä sitä. Tässä sitten Rabastan oli azkabanissa ja muistot muuttuivat sumeiksi ja se oli kaikinpuolin niin haikeaa. Haikeus on kaunista samoin kirjoitustyylisi. En oikein osaa kommentoida tätä mitenkään ja taustalla soiva disneybiisi häiritsee ajattelemista. :'D Mutta kuitenkin tyksin paljon ja odottelen tähän topikkiin lisää raapaleita. :'>

[Ruskapoika]

Voi apua, mie oon varmaan ihan perseestä. Te ootte laittanu melkein vuos sitten kommenttia ja mie en oo saanu mittee aikaa, enneko nytten.... Mutta joo, Pyhimys, toivottovasti et pety miun Rabastaniin. Se taitaa olla hieman erilainen kuin miten sie sen miellät. Jeremy-rakkaani, IIK NÄHÄÄN YLIHUOMENNA, tai siis, ei toi miun asia ollu, mutta siis. Taidan punastua kuoliaaks, kun luen noita siun kehuja uudestaan näin pitkän ajan jälkeen... Toivottavasti tää ei oo ihan lässähtänyt. Ja Odo, voi Odo, kun mekään ei olla nähty. Täytyy tulla käymään tai jotain ja öö öö, oot ihana ja oon ihan väsyny, enkä keksi sanottavaan muuta kun sen, että oot oikeessa, kun sanot, että Kseno/Rabbe on rakkaus. ♥

Nimi: Kahdeksankymmentäkahdeksan kosketinta
Ikäraja: S //zougati muokkasi vastaamaan uusia ikärajoja
Genre: drama, pieni fluffy
A/N: Antakaa anteeks ja kertokaa onko tää sitten ihan paska vai ehkä jopa onnistunu.

*

Rabastan seurasi, kuinka Ksenofilius kiepautti puikkoja ja teki nurjan silmukan. Toisen, teki kaksi oikeaa ja teki taas nurjaa. Nuorempi mutristi huuliaan ja tarkkaili Ksenofiliuksen keskittynyttä, mutta rauhallista ilmettä. He olivat istuneet jo monta kymmentä minuuttia vain hiljaa. Ainoastaan huokaukset, vanhan talon narina ja Ksenofiliuksen kutominen toivat huoneeseen ääntä. Talviaurinko paistoi sisään verhottomasta ikkunasta (Rabastan oli vihannut niitä omeletinkeltaisia hirvityksiä) ja nauroi miesten hiljaisuudelle. Eikö kauniina talvipäivänä kuulunut hymyillä ja miettiä tulevaa kevättä?

”Minä haluaisin opetella soittamaan pianoa.”

Rabastan kallisti päätään ja nojautui nojatuolin selkänojaan, kallistui aavistuksen oikealle, kyynärpäähän tukeutuen. Näihin lauseisiin – hetkellisiin haluamisiin ja toisinaan mielikuvituksen kehittämiin valheisiin – hän oli jo ehtinyt tottua. Ksenofilius saattoi sanoa missä vaiheessa tahansa, ihan mitä tahansa. Miehen tapoihin ei kuulunut miettiä, mitä sanoi, tai mitä toiset saattoivat hänestä tai sanoista ajatella. Se oli se pääpiirre, missä hän oli tykästynyt toiseen mieheen – ettei koskaan voinut tietää, mitä seuraavaksi tapahtui, ettei tarvinnut esittää mitään.

”Miks?”
”Piano on elegantti soitin; siinä on kahdeksankymmentäkahdeksan kosketinta, joista viisikymmentäkaksi on valkoisia ja kolmekymmentäkuusi mustaa ja silti kaikki saavat oman äänen aikaan. Sitä paitsi minä pidän pianomusiikista.”
”Sen mää kyllä tiedän.”

Hämmentyneen harmaat silmät kääntyivät kutomisesta Rabastaniin ovelasti pilkehtien. Rabastan levitti kätensä kuin ei olisi muka voinut sanoa muuta, mutta vastasi hymyyn, joka karehti vanhemman huulilla. Vaaleat hiukset hipaisivat nenää, kun pää pyörähti hivenen kummallekin puolelle ja katse palasi takaisin puikkoihin ja silmukoihin.

”Tuonkin sää voisit tehdä helpommin.”
”Mitä järkeä siinä olisi?”
”Se, että toi näyttää vaikeelta”, Rabastan mutisi ja kurkotti sohvapöydältä tupakka-askinsa.
”Se on sinun mielipiteesi”, Ksenofilius vastasi hymähtäen.
”Kenelle sää edes noita väkerrät? Sulla on itelläs ainakin miljoonat lapaset, jotka oot tehny, etkä kertaakaan käytä niitä pareina”, Rabastan kysyi ja seurasi, kuinka lanka vaihtui aina vain harmahtavampaan suuntaan ja muuttuisi lopulta taas mustaksi. Mustasta Ksenofilius oli alkanut neuloa, mutta mitä enemmän lankaa käytti, sitä enemmän se oli vaalennut, kunnes se oli alkanut taas tummua.

”Sinulle. Sinulla ei ole yhtään paria lapasia tai minkään näköisiä hanskoja”, Ksenofilius vastasi äänensävyllä, joka kertoi, että asiasta oli turha yrittää keskustella tai ylipäätään väittää vastaan. Joten Rabastan tyytyi vain nostamaan hienoisesti kulmakarvaansa ja sytyttämään syöpäkääryleen huuliensa väliin.

Hän ei hennonut kertoa Ksenofiliukselle, ettei tulisi käyttämään lapasia usein, kun vanhempi jatkoi neulomistaan hennosti hyräillen. Hän vain heltyi itsekin hymyilemään ja polttelemaan päätään pyöritellen tupakkiaan.

[Odo]

Epikin kanssa samoilla linjoilla mennään: fandomista (ja ficeistä yleensäkin) liikaa vieroitunut ja kommenttiruosteessakin kaiken lisäksi. No, sopiihan sitä hyvän tekstin luettua palata jälleen fandomin pariin, kuten myös kommentoimisenkin.

Ruskis, tiesitkö että oot tehnyt juuri yksinkertaisesta tapahtumasta todella nätin välipalatekstin? Tunnelma oli suloinen ja yksinkertaiseen asiaan, kuten neulomiseen oli saatu kuitenkin sellaista syvyyttä ja kahden erilaisen ihmisen välittämistä toisistaan. Erityisesti loppu oli söpö! Tämmöisiä raapalaiden kuuluisikin olla: yksinkertaisia ja somia. (Tosin tykkään kyllä sanakiemuroista ja kaikesta hankalastakin, mutta siis yleisesti ottaen: raapaleessa tulee olla yksinkertaisuuden kauneutta, koska se on lyhyt). Selitin muuten taas tosi näppärästi päin honkia, mutta. Ehkä olet jo tottunut mun outoon tapaani kommentoida. (Tosin siitä on liian pitkä aika kun oon viimeksi kommentoinut!)

Kuitenkin: nättiä luettavaa ja paritus on edelleen yksi lemppareitani, vaikka ficeistä olenkin ollut erossa liiaksi asti (koska tuntuu irl-elämä yrittävät riistää minulta finin). Kiitokset siis tästä iltapalasta!

[Ruskapoika]

Murut, ootte ihania! 
Nimi: Arkihiljaisuutta
Ikäraja: S eli sallittu
Genre: Drama, slash, pienen pieni fluff
Haasteet: Rarepari10, OTP20
A/N: Yölliset inspiraatiot ja jostain syystä kirjoittaminen sujuu vaihteeksi paremmin kuulakärkikynän ja vihkon kanssa. Ainoa mikä siinä edelleen kyllä tökkii, on se, että ranne ottaa itseensä. Kyllä, minäkin rakastan. Mutta ei, Ksenon ja Raben takia sitä voipi ottaa hieman rannekipuja vastaan, koska tää pari on vaan söpsä. Kommenteilla saa ruokkia, jos tästä jotain irti saatte!

*

”Satakielellä on kaunis ääni.”

Rabastan kääntyy katsomaan sohvalla, selällään makaavaa Ksenofiliusta. Vanhemman miehen katse on verhottu aamusumulla, joka pysyi Ksenofiliuksen katseessa aina iltaan saakka – mutta silti se oli siltikin aamusumua Rabastanin mielestä. Sellaista kuin pelloilla näkee; paikoittain revennyttä, ja silti hän ei saa siitä kiinni. Ei ole koskaan saanut, vaikka ei Rabastania haittaa, vaikka hän ei koskaan saisikaan.

Rabastan pysyy hiljaa, juo loput kahvistaan ja tumppaa tupakan, joka polttaa jo sormia, tuhkakuppiin. Ja Ksenofilius jatkaa katon tuijottamista, eikä jatka ajatustaan. Vaikka eihän tuo tavatonta ole, ei heidän arjessaan, jonne Rabastan pakenee yhä uudelleen maailmaa; Lestrangen nimeä, suvun toisinaan liiankin tiukkoja aatteita, Rodolphuksen stressikertymiä – isoveljelle suvun päämiehen paikka oli raskas taakka harteilla.

”Mistä sää ton nyt päähäs sait?” Rabastan kysyy ja kuljettaa sormet viininpunaisten hiusten lävitse. Laiskasti, koska valmiissa maailmassa mihinkään ei ole kiire, vaikka siitäkin löytyy sateen kaivamia kuoppia, kuten hiekkateistä talven jälkeen.

Ksenofilius kääntyy vatsalleen ja vain tuijottaa viinipoikaansa. Hänen luokseen paennutta, nuorta, mutta ei naiivia viinipoikaansa. Siniset, peltojen aamusumun peittämät silmät kohtaavat aristokraattisen ruskeat, ja Ksenofilius hymyilee hymyä, josta Rabastan on oppinut pitämään liikaa. Ja joka kerta vain enemmän, kun se eksyy Ksenofiliuksen huulille.

”Katosta.”
”Höpsö.”
”Itse olet.”

Ja taas ollaan lähtöpisteessä; Rabastan istuu pöydän ääressä ja polttaa päivän liian monetta tupakkia, ja Ksenofilius tuijottaa kattoa, mutta hyräilee nyt valssia, jonka nimeä ei muista. Jos edes loppujen lopuksi tietääkään. Talon lankut natisevat kevät puuskien innoittamina, ja hiusut juoksentelevat äänettömästi nurkissa, kuiskien toisilleen rakastavaisten oudosta arjesta. Niiden pienet silmät kohtaavat toisen ja ne virnistävät salaa, kun suuntaavat keittiöön – olisi aika järjestää hieman ääntä taloon.

[Renneto]

Luin tämän alun perin uusista viesteistä ja raavin päätäni kovasti, että olen varmasti törmännyt samanlaiseen otsikkoon aikaisemminkin. No, sehän on vanhemman topikin nimi, minkä tajuan vasta nyt. :P Kirjoitin kommenttini siis autuaasti tietämättömänä siitä, että raapaleita on enemmänkin, hahaha!

No, pieni moka piristää päivää. Joka tapauksessa paritus on minulle ihkauusi, Ksenofilius hahmona oudon tuntematon enkä Rabastanistakaan ole liiaksi lukenut. Pidin hahmoista jännällä tavalla, esimerkiksi Ksenofilius on hahmona niin taipuisa, että canoninkin perusteella hänelle mahtuisi menneisyyteensä ainakin yksi kuolonsyöjä. :D Oikein mainio palanen. Yllätyin sulostelun määrästä positiivisesti, sillä olin varautunut synkkiin luoliin ja itkuisaan vääntöön, mutta puhekieli pilkahteli, samoin arki. Aivan vallattoman ilahduttavaa. Tunnelmassa ei tosiaankaan haettu puhtia gotiikasta vaan melkeinpä maalaisromantiikasta sateineen ja peltoineen. Oi!

Satakielestä päästään valssin hyräilyyn ja talvesta kevääseen, pieniä tarinoita sisäkkäin kuin maatuskoja. :> Kieli oli todella soljuvaa, mutta ajatusviivoja oli aika monta näin lyhyeen tekstiin, mikäli sitä ajattelee tehokeinona.

Vanhemman miehen katse on verhottu aamusumulla, joka pysyi Ksenofiliuksen katseessa aina iltaan saakka – mutta silti se oli siltikin aamusumua Rabastanin mielestä.

!

Ja taas ollaan lähtöpisteessä; Rabastan istuu pöydän ääressä --

!!

Suosikkikohtani olivat alusta ja lopusta, koska niihin kertyi tarinan ydintä: luovivaa kieltä ja yllättävyyttä oudossa pehmeydessä. Aivan vihoviimeinen lopetus oli pakahduttava, ja kekseliäs, lusikallinen ilkikurisuutta saa odottamaan kevättä. Pidiskelin kuitenkin myös keskikohdasta ja erityisesti dialogista, jonka saatoin hyvin kuvitella taloon kaikumaan. Kiinnostava aamuhetki kuvattuna, ei lainkaan tyypillinen kahvinjuonti mutta tuntui silti näille herroille luontevalta.

En tajunnut, mitä "keväs" tässä oikein tarkoitti, mutta tykkäsin silti!

[Odo]

Oon lukenut tämän varmaan kolmesti ja saan nyt vasta kommentoitua. Elämän vie liikaa aikaa kaikelta kivalta, kuten koneella jumittamiselta rauhassa! Mut vihdoin saan kirjoitettua kommenttia, sori, et jouduit odottamaan! (Ja tökkää yksärillä, jos oon unohtanut jonkun muunkin kommentoida mitä lupailin. Kommentointihaasteessa mulla oli ainakin 6 kommentoimatonta, joten oon ihan sekaisin, mitä piti kommentoida, kun hävitin kommentoitavat selaimen vaihdon yhteydessä!)

ja hiusut juoksentelevat äänettömästi nurkissa, kuiskien toisilleen rakastavaisten oudosta arjesta. Niiden pienet silmät kohtaavat toisen ja ne virnistävät salaa, kun suuntaavat keittiöön – olisi aika järjestää hieman ääntä taloon.

Mitä on hiusut? Mulla ei ole mitään käsitystä. Toki kyseessä voisi olla joku Ksenon juttu, mutta kun tuossa yhteydessä sitä ei yhdistetty Ksenoon (kuten Lunan narsku-jutut esimerkiksi) niin en oikein tajunnut, että mitä ne sitten loppujenlopuksi oli, kun vaan olivat.

Mutta sitten muuhun. Otetaan nyt aluksi vaikka täältä muutama juttu, mitkä pisti silmään:

Rabastan pysyy hiljaa, juo loput kahvistaan ja tumppaa tupakan, joka polttaa jo sormia, tuhkakuppiin.

Tää oli jotenkin hassu. Tai tuo tuhkakuppi tuntu ylimääräiseltä sanalta, jota ilman lause ehkä olisi ollut selkeämpi. Tai se tuntuu jotenkin kuulumattomalta, vaikka sinne ne tumpit kuuluukin. Mut ku siinä on jo hiljaa olemista, kahvi kuppia ja tupakkaa, joka polttaa sormia. Eli sormet ja tuhkakuppi yhdistelmästä vain toinen riittäisi, vaikka tykkään pienistä yksityiskohdista. Mut on vaan mun mielipide, ei siinä varmaan mitään kielioppivirhettä ole.

Ja taas ollaan lähtöpisteessä; Rabastan istuu pöydän ääressä ja polttaa päivän liian monetta tupakkia

Myös liian monetta kuulostaa hassulta. En oikein tiedä miksi, koska kuitenkin ymmärrän sen, että Rabastan polttaa liikaa tai ketjussa, mutta liian monetta kuulostaa kummalta. Tai tarkemmin sana monetta, joten sen olisi ehkä voinut muotoilla jotenkin toisin, että Rabastan polttaa liikaa.

Mut nyt niihin positiivisiin juttuihin! Rodon stressikertymät oli nerokas keksintö. Tykkään noista veljeksistä ja oli mukavaa, että Rodo pääsi mukaan ja stressikertymät sai miettimään vauhkoontunutta Rodoa, joka purkaa stressiään. Pieni yksinkertainen lisä, mutta se sai ajattelemaan Lestrangen perheen arkea. Myös yksittäisistä kohdista voisin mainita heti ficin alun, jossa Kseno miettii satakieltä. Se on ksenomainen lause, joka aloittaa tekstin heti omanlaisellaan tunnelmalla joka sopii näistä kahdesta kertoviin ficceihin. Kseno on irrallaan oikeastaan kaikesta ja elää omassa maailmassaan. Rabastan taas haluaa irrottaa itsensä maailmasta ja sen velvotteista, joten irrallisuus sopii noista kahdesta kertoviin juttuihin ja Ksenon irtonaisella lausahduksella alkava ficci tavallaan virittää lukijan tunnelmaan, joka säilyy koko tekstin ajan noiden kahden hahmon välillä.

Tykkään tosi paljon noiden kahden arjesta kertovista ficeistä, eikä tämä ollut poikkeus. Osaat kertoa yksinkertaisia lyhyitä hetkiä vetämällä mukaan isompia kuvoita, kuten nyt Lestrangen perheen päänä elämisen, mutta samalla pysyit yhdessä hetkessä, josta osaat kertoa kivoja pieniä yksityiskohtia. Tuuli narisuttaa taloa, se aamusumu juttu ja semmoisia pieniä yksityiskohtia, jotka pitävät yksinkertaisen hetken mielenkiintoisena luettavana.

Kiittelenpä tästä ja kirjoitahan näitä kahta taas pian lisää!