Anturajalka93: Tietenkin mun nyt pitää välillä kirjoittaa vähän onnellisimpiakin lukuja, eikä aina vaan mitään kauheeta angstangstangstia
Mun omasta mielestä toi lumisota on kiva, vaikken talvesta muuten oikein perustakaan..
Bea: Ja minähän muuten väitän vastaan, jos huvittaa väittää vastaan!
Kiva, että kuulosti realistiselta, koska musta tuntuu, etten vieläkään osaa kirjoittaa mitään tuollaista söpöilyfluffymitälieonkaan.. Kiva, ettei feilannu
Silli: No voi aaww.. Voi sua, älä itke. Ja niin, Ina joutuu kesällä lähtemään takasin kotia. Aika surullista oikeestaan, mutta siihen on vielä ainakin jonkin aikaa
Ja kysytkö sä multa, miten voi mennä paljain varpain lumihankeen? Ei, älä kysy sitä sennalta, joka kävi talvella lumihangessa uimassa
Natte: Mulla on melko lailla aina hauskaa kun kirjottelen. Siis kun mä periaatteessa nään nää tapahtumat niinku elokuvana päässäni.
"Eivät kukat voi kukkia talvella.." Mut entäs jos ne onkin taikakukkia?
Eikä ollu kyllä yhtään kiva juttu, että sua heitettiin kengällä..
--Ama: Oij, kiva kuulla uusista lukijoista, hei vaan ja suuret kiitokset puumerkin jättämisestä
Giril: Joo, pitäähän välillä tapahtua jotain kivaakin, kun äsken vasta on angstattu niin paljon. Pitää olla suru ja ilo balanssissa
Hyvä muuten kuulla, että luvut on olleet aidon kuuloisia. Ettei vaan ole feilannut tai mitään ainakaan kovin pahasti
A/N: Ihmiset. Olette ihania. Nyt tuntui tärkeältä sanoa tuo, etten vain missään vaiheessa unohda sitä. Kiitos kaikista kommenteistanne, kiitos että olette olemassa, kiitos kaikesta. En edes tiedä, mistä tämä tuli, mutta se tuntui nyt erittäin tärkeältä sanoa
Ja jos tässä luvussa on jotakin todella häiritsevää, siitä saatte syyttää vain ja ainoastaan
Beatricea, koska hän sanoi, että minulla on lupa kirjoittaa niin
Huu, 13. luku, todellakin epäonnen luku..
Kolmastoista luku
Kunnes syytön murtuu mielivankilassaHeräsin aamulla, kun Bellatrix vierelläni alkoi mutista hiljaa unissaan. Hän kurtisti kulmiaan siihen malliin ja otsa rypistyi tavalla kuin hän olisi jäänyt tappelussa alakynteen.
”Älä”, Bellatrix mutisi. ”Lopeta tuo, minä en halua.”
”Trixie”, kuiskasin. ”Herää. Älä näe painajaisia, minä kiellän sen sinulta.”
Bellatrix raotti unisena silmiään, mutristi huuliaan hiukan ärtyneenä.
”Äläkä sinä aina herätä minua”, Bellatrix tokaisi, ”sillä minä kiellän sen sinulta.”
”Mikä sinä olet minua kieltämään?” kysyin hiukan ivallisesti hymyillen.
”Mene pois”, Bellatrix käski ja työnsi minut alas sängystä. Putosin selälleni lattialle. ”Sinä olet typerä, enkä jaksa sinua juuri nyt, joten mene pois.”
”Entä jos en?” kysyin.
”Sitten minä... sitten minä...” Bellatrix mietti.
”Niin?” kehotin häntä jatkamaan.
”En minä vaan tiedä”, Bellatrix tokaisi. ”Kiroan sinut tai jotain. Jos et lopeta minun kiusaamistani, saat olla varma siitä, että saat vielä minut kimppuusi.”
”Siinä nyt ei ole mitään uutta, että sinä käyt kimppuuni”, sanoin. ”Tuo oli huono yritys,
Trixie.”
”Hemmetti”, Bellatrix manasi. ”Sinä koettelet hermojani aivan tahallasi. Odotapa vaan, kun pääsen ylös tästä niin -”
Bellatrix kiljahti yrittäessään nousta, mutta pudotessaankin lattialle viereeni. Hymy kohosi kasvoilleni, enkä voinut estää pientä naurunpurskahdusta karkaamasta huuliltani. Bellatrix katsoi minua myrtyneenä.
”Nauratko sinä minulle?” hän kysyi.
”En toki”, hymähdin. ”Muuten vain.”
”Nyt sinä olet kuollut, Davina Lovett”, Bellatrix tokaisi ja painoi huulensa huulilleni.
”Siltähän tämä näyttääkin”, mutisin. ”Vai yritätkö sinä mahdollisesti suudella minut hengiltä?”
Bellatrix työnsi minut kauemmas irrottautuen samalla suudelmasta.
”Mene pois”, hän käski. ”Sinä olet oikeasti aivan typerä. Ei sitten, jos ei kelpaa. En minä pakota sinua yhtään mihinkään.”
”Enhän minä mitään -” yritin.
”Pää kiinni”, Bellatrix tokaisi ja kömpi takaisin sängylleen. Ehdin kuitenkin tarttua häntä nilkasta ja vedin takaisin lattialle istumaan. ”Anna minun olla ja mene pois.”
”En anna, enkä mene pois”, kieltäydyin. Laskin pääni Bellatrixin syliin, käperryin kyljelleni hänen vierelleen, annoin sormieni hiljaa kutitella hänen kylkeään.
”Hemmetti sinun kanssasi”, Bellatrix totesi. ”Sinä ja sinun koiranpentuilmeesi.”
Bellatrix kävi lattialle vatsalleen jalat osoittaen vastakkaiseen suuntaan kuin minun jalkani. Hän kohottautui kyynärpäittensä varassa kasvojeni yläpuolelle ja hymyili. Minä hymyilin takaisin.
”Hyvää joulua, Bella”, sanoin hiljaa.
”Hyvää joulua, Ina”, Bellatrix totesi, toi sitten kasvonsa aivan likelle omiani ja painoi huulet huulia vasten.
Hiljainen koputus ovelta sai Bellatrixin kierähtämään nauraen yläpuoleltani lattialle selälleen. Ovi aukeni, ja Andromeda kurkisti sisään.
”Ai, te olettekin jo hereillä”, tyttö sanoi. ”Olin nimittäin vain tulossa sanomaan, että isä ja äiti lähtevät kohta juhliin jonnekin ystäviensä luo ja palaavat vasta illalla. Olemme koko päivän täällä keskenämme. Niin ja hyvää joulua.”
”Hyvää joulua”, sanoin hymyillen.
”Mitä te muuten teette siellä lattialla?” Andromeda kysyi.
”Bella pudotti minut sängystä”, naurahdin. ”Ja putosi itse perässä, kun yritti kai kostaa minulle jotakin. En minä oikeastaan edes tiedä.”
”Oikeasti”, Bellatrix totesi vakavana, ”Ina veti minut tähän, kun yritin päästä takaisin nukkumaan, sillä neiti Lovett herätti minut kesken unieni.”
”Koska neiti Musta näki painajaista”, huomautin.
”Näki painajaista, että neiti Lovett kiusasi häntä”, Bellatrix tokaisi. ”Mutta ei minua kyllä enää lainkaan väsytä ja se on täysin tuon vika.”
Bellatrix katsoi minua.
”Niinpä tietenkin”, huokaisin. ”Pitihän se arvata. Hyvä on, anna mennä, tee minusta syyllinen aivan kaikkeen, en minä välitä.”
”Välität kuitenkin”, Bellatrix hymähti.
”No niin välitänkin”, tokaisin.
”Minä en ymmärrä teitä, en sitten lainkaan”, Andromeda sanoi.
”Mikset?” Bellatrix oli yllättyvinään. ”Mehän emme ole lainkaan vaikeasti ymmärrettävissä. Emmehän?”
”Ei, ette sitten ollenkaan”, Andromeda totesi. ”Mutta minä menen nyt. Koettakaa te saada itsenne ylös sieltä lattialta ja syötyä jotakin. Isä ja äiti lähtevät aivan kohta, kello on jo ties mitä.”
”Paljon?” Bellatrix kysyi.
”Lähemmäs neljä iltapäivällä”, Andromeda sanoi, poistui huoneesta ja sulki oven huolellisesti takanaan.
”Lähemmäs neljä iltapäivällä...?” hämmennyin. ”Oliko hän tosissaan?”
”Luulisin, että oli”, Bellatrix totesi, nousi seisomaan ja meni avaamaan verhot. ”Kyllä, Meda oli tosissaan. Siellä tosiaan on jo päivä. Kamala, kun me olemme nukkuneet pitkään. Mutta ei se mitään, onhan nyt loma. Ja nyt kun vielä muistan niin minulla oli jotakin... jossain... kunhan vain löytäisin sen...”
Bellatrix siirtyi penkomaan matka-arkkuaan. Yhäkin epäilin, oliko sieltä kaiken sekamelskan keskeltä ylipäätään mahdollista löytää mitään. Ilmeisesti oli, sillä vain hetkeä myöhemmin Bellatrix sai käteensä pienen, vihreään paperiin käärityn paketin.
”Tässä”, Bellatrix sanoi ojentaen paketin minulle.
”Kiitos”, sanoin. ”Oli minullakin sinulle jotakin. Kas tässä, ole hyvä.”
”Kiitos”, Bellatrix hymyili ottaen vastaan oman pakettinsa.
Hetken ajan huoneessa vallitsi täysi hiljaisuus, kuului vain pientä paperien rapinaa, kun kumpikin keskittyi avaamaan omaa pakettiaan.
”Ina, minä en ala sinun kanssasi oikeasti yhtään mitään”, Bellatrix tokaisi.
”Se on samaa sarjaa kaulakorusi kanssa”, sanoin välittämättä Bellatrixista. ”Ei kamala, Bella. Ja sinäkö et muka ala minun kanssani mitään? Entäs minä sitten sinun?”
”Näin sen ja ajattelin, että ehkä pitäisit siitä”, Bellatrix totesi.
Poimin rasiasta hopeisen kaulaketjun, johon oli pujotettu kotkan päätä muistuttava riipus. Pitelin sitä sormissani ja saatoin tuntea, kuinka se huokuikaan taikuutta joka puolelta.
”Niitä on oikeasti kaksi”, Bellatrix sanoi. ”Minulla on se toinen. Ajattelin... ajattelin, että ne ehkä kuvastaisivat ystävyyttä tai jotakin. Anna minä autan.”
Bellatrix otti korun käsistäni. Siirsin hiukseni sivuun niskasta, ja hän pujotti ketjun kaulaani. Hiljainen lukon naksahdus, kevyt paino kaulalla kertoi korun olevan paikoillaan. Bellatrix kietoi kätensä takaapäin kaulalleni ja laski päänsä olkapäälleni.
”Arvaa mitä?” Bellatrix kysyi. ”Sinä olet kaunis.”
”Itse olet”, hymähdin.
”Me olemme molemmat”, Bellatrix sanoi.
Bellatrix nosti silmieni tasolle oman riipuksensa, samanlaisen kuin minulla. Katselin sitä vaiti.
”Näissä on taika”, Bellatrix kertoi. ”Kun toinen unohtaa toisen, pää muuttuukin kalloksi. Ja nämä tunnistavat toisensa. Tunnetko sinä, kuinka taika väreilee näiden ollessa lähellä toisiaan? Toivon, etteivät nämä koskaan muuttuisi kalloiksi.”
”Niin minäkin”, sanoin.
Hetken siinä oltuamme nousimme ylös, ja Bellatrix käski kotitontun tuomaan meille aamiaista. Jossakin vaiheessa, auringon alkaessa jo painua mailleen ja illan hämärtyessä, kävivät Narcissa ja Andromeda tuomassa meille joululahjamme ja ottamassa vastaan omansa.
”Oikeastaan joulutanssiaisissa oli aika hauskaa”, Bellatrix totesi.
”Oletko tosissasi?” kysyin hieman yllättyneenä.
”Olen”, Bellatrix myönsi. ”Ja itse asiassa jopa tanssiminen oli kivaa. Aiemmin olen lähinnä vain vihannut sitä kaikkea. Mutta nyt... kenties se johtui paristani.”
”Ehkäpä”, naurahdin. ”En kyllä minäkään kiellä, etteikö minulla hauskaa olisi ollut. Se oli aivan uskomattoman hieno kokemus. Oli niin paljon ihmisiä ja kaikkea, ja kaikilla tuntui olevan niin hauskaa.”
”Niin, etenkin Cissylla ja Medalla”, Bellatrix tokaisi synkistyen.
”Mitä tarkoitat?” kysyin varuillani.
”Meda ja se kuraverinen...” Bellatrix mutisi itsekseen silmät kaventuen uhkaavasti viiruiksi. ”Meda tanssi kuraverisen rohkelikon kanssa, oli hänen parinsa...”
”Bella, rauhoitu”, sanoin hiljaa.
”En”, Bellatrix kieltäytyi ja ponkaisi jaloilleen. ”Meda saa kuulla kunniansa.”
Bellatrix lähti huoneesta. Juoksin hänen jälkeensä koettaen saada tytön mielen muuttumaan, saada hänet kääntymään takaisin ja jättämään siskonsa rauhaan.
”Andromeda Musta!” Bellatrix raivosi tömistellessään portaita alas.
”Bella, älä”, pyysin koettaessani epätoivoisesti pysytellä hänen kannoillaan. ”Älä tee tätä, sinä et halua -”
”Pysy sinä erossa tästä”, Bellatrix tokaisi. ”Älä puutu minun ja siskoni välisiin asioihin.”
Käytävällä Andromeda ilmestyi meitä vastaan. Narcissa pisti päänsä ulos oleskeluhuoneen ovesta ja nähdessään Bellatrixin mielentilan astui myöskin käytävän puolelle. Andromeda tuntui olevan vähintäänkin hämillään jouduttuaan isosiskonsa raivon kohteeksi.
”Mitä nyt?” Andromeda kysyi varuillaan. ”Mitä on tapahtunut?”
”Jotta mitä”, Bellatrix tuhahti. ”Joulutanssiaiset! Tuleeko mitään mahdollisesti mieleen? Sinä tanssit sen helvetin kuraverisen kanssa! Käsitätkö? Tanssit
kuraverisen kanssa?”
”Mitä siitä?” Andromeda kysyi.
”Mitä siitä?” Bellatrix kirkui. ”Kysytkö sinä, mitä siitä?! Etkö sinä lainkaan tajua, että kuraveriset ovat roskasakkia kaikki tyynni? Sinä pilaat koko suvun maineen tuolla! Mutta ethän sinä sitä ajattele, et! En ymmärrä, miksei kukaan näe tuon sinun kiltin kuoresi alle, kuinka todellisuudessa et ajattele mitään muuta kuin itseäsi!”
”Minä saan tanssia kenen kanssa huvittaa”, Andromeda tokaisi kylmänviileästi. ”Sinulla ei ole mitään oikeutta puuttua asiaan, eikä kenelläkään muullakaan. Minun elämäni, minun päätökseni. Älä aina työnnä nenääsi minun asioihini, jotka eivät kuulu tippaakaan sinulle.”
Andromeda veti kivaasti henkeä Bellatrixin ottaessa esille taikasauvansa ja tähdätessä sillä keskelle siskonsa kasvoja. Bellatrix oli valmis kiroamaan Andromedan hetkenä minä hyvänsä.
”Bella, älä”, pyysin ja koetin taivuttaa hänen taikasauvaa pitelevää, pidätellystä raivosta tärisevää kättään alas.
”Älä sinä puutu tähän!” Bellatrix kiljahti ja tyrkkäsi minut seinää päin. ”Tämä on minun ja Medan välinen asia!”
”Laske sauvasi”, Andromeda pyysi koettaen pysytellä mahdollisimman rauhallisena. ”Älä tee mitään, Bella, minä pyydän.”
”Sinä pyydät?!” Bellatrix kiljui silmät mielipuolisesti kiiluen. ”
Sinä pyydät?!”
”Mitä pahaa sinä näet jästisyntyisissä?” Andromeda kysyi.
”Kaiken!” Bellatrix sylkäisi. ”He ovat jästejä, kuuluisivat omaan maailmaansa! Se, että kaveeraat heidän kanssaan, saa sinut vain vajoamaan heidän tasolleen! Et sinä oikeasti tahdo olla likaista pohjasakkaa!”
”Entä jos tahtoisinkin?” Andromeda kysyi saaden Bellatrixin haukkomaan henkeä järkytyksestä.
Katseeni poukkoili hermostuneena näiden kahden siskoksen välillä pysähtyen aina välillä Narcissaan, joka oli vetäytynyt aivan ovenrakoon ja kuunteli sieltä riitaa pelokkaana, valmiina vetäytymään viereisen huoneen puolelle.
”Sinä et tarkoita tuota”, Bellatrix sanoi ääni väristen, lipaisten nopeasti huuliaan.
”Saatanpa vaikka tarkoittaakin”, Andromeda totesi. ”Mutta sinä et ymmärrä. Ja miksi edes ymmärtäisit? Sinun mustavalkoiseen maailmaasi ei mahdu mahdollisuus jästin ja velhon välisestä liitosta. Sinä et -”
Enempää Andromeda ei ehtinyt sanoa, kun jo lennähti loitsun voimasta päin seinää, valahti lattialle istumaan. Välittömästi tyttö kuitenkin ponkaisi jaloilleen, katsoi Bellatrixia uhmakkaana silmiin.
”Sinä tiedät, että olen vielä alaikäinen, enkä saa taikoa lomilla”, Andromeda sanoi. ”En voi kaksintaistella kanssasi, joten jos tahdot niin antaa mennä sitten. Kiroa minut.”
Vetäisin oman taikasauvani esiin ja kun kirous lähti kiitämään kohden Andromedaa, lähettämäni taika onnistui kääntämään sen suuntaa. Kirous ohitti Andromedan hipoen. Täysin hurjistuneena, vähääkään mistään muusta välittämättä Bellatrix käännähti puoleeni, ja ennen kuin ehdin edes huomata, olin minäkin lennähtänyt päin seinää.
Ja sitten kirous iski Andromedaan. Tyttö lyyhistyi lattialle, käpertyi siihen sikiöasentoon ja kiljui, kiljui kuin tapettava. Nousin hitaasti jaloilleni ja katsoin peloissani lattialla kärvistelevää Andromedaa ja sitten hieman kauempana seisovaa Bellatrixia. Oli olemassa vain yksi vaihtoehto, mitä kirousta Bellatrix käytti siskoonsa.
Ulko-ovi aukeni ja jysähti sitten kiinni. Andromedan huuto lakkasi ja hetken aikaa talo pysytteli täysin vaiti. Mutta vain hetken, sillä pian herra ja rouva Musta ilmestyivät käytävään.
”Mitä täällä tapahtuu?” rouva Musta kysyi. Hänen katseensa vaelsi ovenraossa piileskelevästä Narcissasta taikasauvaansa pitelevään Bellatrixiin sekä lattialla makaavan keskimmäisen tyttärensä aika ajoin hallitsemattomasti nytkähtelevään ruumiiseen. ”Trixie? Selitä.”
Bellatrix painoi katseensa maahan ja lipaisi jälleen hermostuneena huuliaan. Hän pudisteli päätään, ei päästänyt ilmoille sanaakaan.
Herra Musta työntyi ohitse, meni Bellatrixin eteen, tarttui tyttöä leuasta ja pakotti tämän kasvot itseään kohti. Bellatrix katsoi sivulle koettaen parhaansa mukaan vältellä isänsä katsetta.
”Vastaa, kun sinulta kysytään”, herra Musta käski. ”Mitä sinä teit?”
”En minä mitään”, Bellatrix sanoi. ”Minä vain -”
”Vaiti!” herra Musta jyrähti. Hänen sormensa irrottivat otteensa Bellatrixin leuasta samalla, kun toinen kämmen läimähti tytön poskelle. Bellatrixin pää kääntyi sivulle, hiukset valahtivat kasvoille. ”Mene heti paikalla oleskeluhuoneeseen.”
Bellatrix kääntyi, laahusti erittäin vastahakoisesti Narcissan luokse ja katosi ovesta viereiseen huoneeseen. Herra ja rouva Musta seurasivat häntä.
Heidän kaikkien poistuttua näkyvistä minä ja Narcissa säntäsimme Andromedan luokse. Polvistuin lattialle ja pyyhkäisin hiukset pois kasvojen edestä. Andromeda raotti voipuneena silmiään. Hengitys oli jo rauhoittunut, mutta ottaessani häntä kädestä kiinni ja asettaessani sormeni ranteen iholle, saatoin tuntea pulssin lyövän lujaa.
”Oletko kunnossa?” Narcissa kysyi.
”Paremminkin olen voinut”, Andromeda hymähti vaisusti. ”Mutta ei tässä mitään, olen vielä ihan hyvässä kunnossa.”
”Oletko varma?” epäilin.
”Olen, olen”, Andromeda vakuutti nousten istumaan. ”Se tuli vain niin yllättäen, en olisi koskaan voinut edes kuvitella Bellan iskevän minua kidutuskirouksella. Minusta tuntuu... Minä luulen, että meidän kaikkien on parasta mennä nyt yläkertaan.”
Andromeda vilkaisi nopeasti oleskeluhuoneen tummaa, suljettua ovea ja nousi sitten horjuville jaloilleen. Narcissan tukiessa häntä siirryimme kaikki kolme yläkerran puolelle. Varmistin, että Andromeda pääsi turvallisesti omaan huoneeseensa ennen kuin itse menin Bellatrixin huoneeseen.
Kohotin taikasauvani, osoitin sillä itseäni ja mutisin loitsun. Hetkessä korvani kuuroutuivat. En tahtonut kuulla mitään siitä, minkä arvelin piakkoin tulevan, se sattui liikaa.
Siirryin sängylle istumaan. Vedin polveni vasten rintaa, kiedoin käteni jalkojeni ympärille ja koetin tuudittautua siihen uskoon, ettei mitään tapahtuisi. Aivoni sanoivat kuitenkin muuta. Jotakin oli meneillään, ja tiesin sen itsekin, vaikka kuinka koetin sitä kieltää.
Meni pitkän aikaa ennen kuin huoneen ovi aukeni, ja Bellatrix tuli sisään Narcissan tukemana. Vaalean tytön kasvot olivat hätääntyneet, siniset silmät tulvivat huolta ja pelkoa. Hän auttoi Bellatrixin sängylle viereeni. Heilautin taikasauvaani ja kuulin taas normaalisti.
”Tulisitko käymään tuossa käytävän puolella?” Narcissa pyysi hiukan epäröiden.
”Tietenkin”, myönnyin ja seurasin tyttöä pois huoneesta. ”Mitä on käynyt?”
”He tiesivät Bellan käyttäneen kidutuskirousta Medaan”, Narcissa sanoi hiljaa. ”Kyllä he sen tunnistavat. Mutta Bellaa ei lyöty. Sen sijaan... sen sijaan hän sai myös tuntea kidutuskirouksen aiheuttaman tuskan.”
”Ei!” henkäisin.
”Niin”, Narcissa myönsi. ”En ymmärrä tätä, en sitten lainkaan. Tällaista tämä on ollut aina. Minua pelottaa olla täällä. Pelkään, että joku päivä tapahtuu jotakin vielä kamalampaa. Ei Bella oikeasti tarkoita mitään pahaa kenellekään, hän sattuu vain olemaan hieman kiivaampi luonne.”
”Minä menen...” yritin, ”katsomaan, missä kunnossa hän on.”
”Tee se”, Narcissa sanoi.
Pujahdin takaisin huoneeseen. Bellatrix istui yhä sängyn reunalla, järkytys luettavissa selkeänä kalvenneilta kasvoiltaan. Menin hänen vierelleen, tartuin varovasti reiden päällä lepäävään käteen.
”Ina...” Bellatrix kuiskasi.
”Minä tiedän”, sanoin.
”Halaa minua”, Bellatrix pyysi.
Kiedoin käteni hiljaa tytön ympärille. Bellatrix ei vastannut halaukseen millään tavoin, mutta hän käpertyi vierelleni kuin turvaa hakien. Tyttö veti väristen henkeä.
”Ei ole enää mitään hätää”, kuiskasin rauhoittavasti. ”Sinä olet nyt turvassa.”
”Se sattui”, Bellatrix totesi värittömällä äänellä. ”Sinä et voi edes kuvitella... Se sattui niin paljon. Aivan kuin joku olisi yrittänyt polttaa minut sisältäpäin. Minä en halua.”
”Ei sinun tarvitsekaan”, lupasin. ”Kohta pääsemme taas takaisin kouluun, eikä sinulla ole enää mitään hätää.”
”Sinä vihaat minua”, Bellatrix tokaisi.
”Kuinka niin?” hämmennyin. ”Miksi minä nyt sinua vihaisin?”
”Sen vuoksi, mitä tein Medalle”, Bellatrix sanoi. ”Ja mitä melkein jo tein sinullekin.”
”En minä sinua vihaa”, totesin.
”Mitä sinä sitten tunnet minua kohtaan?” Bellatrix kysyi.
Olin pitkän aikaa hiljaa. Pyörittelin kysymystä päässäni koettaen löytää sopivia sanoja vastatakseni.
”Ina?” Bellatrix kysyi.
”Sinä ehkä...” mietin, ”pelotat minua. Sinun kiivas ja tulinen luonteesi saa minut hämilleni. Pelkään, että joku päivä teet suutuspäissäsi vielä jotakin harkitsematonta ja kadut sitä jälkeenpäin. Tänäänkin oikeasti pelkäsin sinun satuttavan Medaa pahasti.”
”Kai Meda on kunnossa?” Bellatrix varmisti.
”On kyllä”, myönsin. ”Et sinä häntä kovin pahasti onnistunut satuttamaan.”
”Minua pisti vain vihaksi niin paljon”, Bellatrix sanoi. ”Ja kaiken huipuksi Medan järkähtämätön rauhallisuus sai minut näkemään lähinnä punaista. Enkä edelleenkään hyväksy sitä, että hän tanssi sen kuraverisen kanssa. En todellakaan hyväksy sitä. Vielä minä -”
”Rauhoitu, Bella, rauhoitu”, tyynnyttelin. ”Mitään ei ole tapahtunut. Älä ajattele nyt tuollaista, ole vain ihan rauhassa.”
Bellatrix laski päänsä syliini. Silittelin hiljakseen hänen takkuisia kiharoitaan samalla hiukan niitä sormillani selvitellen. Bellatrix otti yhden kiharan käsiinsä ja pyöritteli sitä sormensa ympärille.
”Minä haluan pois täältä”, Bellatrix viimein kuiskasi.
”Sinä pääsetkin”, sanoin. ”Joku päivä pääset vielä lopullisesti pois täältä. Ei sinun tarvitse kestää tällaista. Sinä pääset pois, minä tiedän sen, Bella.”
”Pääsenkö varmasti?” Bellatrix kysyi.
”Pääset”, vakuutin.
”Kiva”, Bellatrix hymähti vaisusti ja vaikeni sitten taas hetkeksi. Hänen ilmeensä muuttui synkäksi, silmänsä tummuivat ja kasvoille lankesi varjo. ”Niin että hyvää joulua vaan teillekin.”
