Natte: Joo, päästään (ehkä) seuraamaan Mustan perheen joulua. Ainakin jollain tavoin. Osittain. Pitää vielä hioa ajatuksia sen suhteen
Ja niinpä, super-Cissy tuli ja pelasti Rabbe-paran päivän
Kiva muuten, että pidät tuosta minäkertojasta. Mä ainakin ajattelin, että sillä tavoin olisi helpompi tätä ficciä kirjoittaa. Ainakin tulevien lukujen kannalta jos ei muuten..
Lumikki: Huomaa, myös sulla on nyt lempinimi,
Lumille Kyllähän mä nyt sun ihmeellisistä raapustuksistas otan nykyään selvän ihan yhtä hyvin kuin aina ennenkin. Ja totta kai Rabastan nyt on suloinen. Mutta Bella on kyllä suloisempi
Anturajalka93: Voi sua. Enkä mä saa olla edes pahoillani siitä, että olen addiktoinut sut näihin. Hmh, mitä mä nyt teen? No, joka tapauksessa kiitän ja kumarran virheen bongaamisesta ja siitä ilmoittamisesta
Kyllä niitä näköjään aina välillä näkyy, vaikka tuonkin luvun varmaan sen tuhat ja yksi kertaa olen jo läpi lukenut..
Bea: Jeejee, hyvä, kyllä sä vielä selviät niistä kasveista, mä uskon suhun
Inalta löytyy paljon loistavia ja erittäin kieroutuneita ideoita (vähän niinku multakin!), ja toki Bellallakin sellaisia on. Ehkä se joulu yhdessä voi hieman epäilyttävä tosiaan olla.. Saapa nähdä, mitä käy
Bellan ja Inan tuntien.. no, se jääköön vielä salaisuudeksi..
Hermione: Jee, kivaa että on luku kelvannut. Eikä se haittaa, vaikka kommentti noin lyhyt olikin. Piristi kuitenkin kivasti päivää - jokainen kommentti on arvokas
Kuolotar: Eipä mitään, sillä kuten jo Hermionelle sanoin niin minulle jokainen pienikin kommentti on arvokas. Erittäin mukava kuulla, että olet pitänyt
A/N: Päät poikki! Eiku.. Toivottavasti ette nyt pelästynyt mun kivaa, kilttiä ja kohteliasta vastaanottotervehdystä (pahoittelen,
Natte, tiedän, että sait tuosta ikuiset traumat..). Mutta ei sille voi mitään, että katsoi tässä illalla Päättömän ratsumiehen
Hihi, mulla oli jotain järkevääkin asiaa olevinaan, mutta unohdin sen jo, hyvä minä
Eikun ai niin joo, keskeltä tätä lukua löydätte (ehkä) kaksi linkkiä. Ehkä. Kai te ne löydätte. Heittäkää mua avada kedavralla, jos ette löydä
Yhdeksäs luku
Tämä ilta kävellään käsi kädessä ihmisten edessäMekko löytyi Tylyahosta viikonloppuna. Se oli väriltään hennon vaaleanvihreä. Harsomainen kangas, joka koko mekkoa hallitsi, kiersi leveänä niskan taakse jättäen selän paljaaksi. Vyötäisillä oli vasemmalla sivulla suuri, koristeellinen rusetti. Mukaan kokonaisuuten kuului samaa sävyä mekon kanssa olevat hieman kyynärpäitten alle ulottuvat hansikkaat. Kaiken kaikkiaan koko
mekko muistutti melkoisesti jotakin keijukaisprinsessan asua.
Seuraavan viikon aikana innostukseni joulutanssiaisia kohtaan vain nousi. Olin aina pitänyt tanssimisesta, tanssinutkin jo ennen kuin opin edes kunnolla kävelemään. En kyennyt vain käsittämään, miksei minun omassa koulussani oltu tällaista keksitty, miksei sielläkin olisi voitu järjestää joulutanssiaisia.
Bellatrix sen sijaan muuttui koko ajan vain kiukkuisemmaksi, mitä lähemmäksi tanssiaiset tulivat. Hän oli erittäin hermostunut, sillä häntä yhäkin käytiin päivittäin pyytämässä pariksi tansseihin. Nykyään sen kanssa piti olla varuillaan, sillä saattoi saada muutaman erittäin vihaisen kirouksen niskaansa. Bellatrixin hermoja koeteltiin muutenkin, sillä meille annettiin paljon läksyjä, jotka ennen lomaa pitäisi olla tehtynä ja palautettuna. Ja kuinkas muutenkaan, olisi Bellatrix ajatellut mitä tahansa muuta kuin läksyjä. En kiellä, etteivätkö minunkin ajatukseni olisi toisaalle jatkuvasti harhailleet – lähinnä koko ajan lähestyviin tanssiaisiin.
Kun tanssiaispäivä viimein koitti, aloitin valmistautumisen jo hyvissä ajoin ennen iltaa. Hiippailin valkoisessa topissa ja alushameessa ympäri makuusalia koettaen epätoivoisesti saada hiuksiani tottelemaan, pikkuhiljaa alkoi tuntua siltä, että niillä oli oma tahto, jonka taltuttamiseen ei minun kärsivällisyyteni riittäisi. Loppujen lopuksi päädyin punomaan jo leukaan saakka ylettyvän otsatukkani muiden hiusten sekaan pienelle ranskalaiselle letille. Mukaan letitin pari hopealankaa.
Juuri kun olin saanut hiukseni suurin piirtein ojennukseen, makuusalin ovi kävi ja sisään tuli neljä tyttöä, Bellatrix hieman kolmen muun jäljessä ja sulkien oven takanaan. Siinä missä kolme muuta suuntasivat makuusalin perälle, Bellatrix tuli minun luokseni.
”Joko sinä olet aloittanut?” hän ihmetteli. ”Missä välissä sinä tänne ehdit karata?”
”Jo”, myönsin. ”Ja tänne pakenin... varmaankin siinä vaiheessa, kun sinä jäit vielä syömään ja riitelemään Medan kanssa. Pakkohan minun on ajoissa aloittaa, että ehdin valmiiksi tanssiaisiin mennessä.”
”Siihen on vielä kaksi tuntia”, Bellatrix sanoi.
”Silti”, totesin. ”Tiesin joutuvani kuitenkin tappelemaan ikuisuuden hiusteni kanssa, jotka eivät sitten millään suostu asettumaan aloilleen. Sitäpaitsi sinunkin hiuksillesi kannattaisi tehdä jotakin.”
”Luuletko?” Bellatrix kysyi. ”Ei niille kylläkään mitään voi tehdä. Tällaisena ne pysyvät, teki sitten mitä hyvänsä.”
”Älä ole niin varma”, sanoin. ”Kyllä niille takuulla jotakin pystyy tekemään. Kuvittele nyt, millainen pari sinä olisitkaan, jos hiuksesi näyttäisivät yhtä räjähtäneiltä kuin aina. Olen aivan varma, että kyllä minä sinun kiharasi vielä kuriin saan.”
”Sopii yrittää”, Bellatrix totesi.
”Käy sitten tuohon istumaan niin katsotaan”, sanoin.
Bellatrix istuutui tuolille pienen peilipöydän eteen. Otin harjan käteeni ja aloin hiljalleen selvitellä hänen takkuisia kiharoitaan. Siinä kesti pidempään kuin alunperin olin ajatellut ja käsittelyn jälkeen Bellatrixin hiukset olivat niin pörrössä, ettei pahemmasta väliä.
”Luoja, tästä ei tule mitään”, Bellatrix huokaisi ja nojautui tuolin selkänojaa vasten.
”Älä nyt sentään vielä menetä kaikkea toivoasi”, hymähdin. ”Kyllä tästä vielä hyvä tulee, usko pois vaan.”
”Sitä vain on tällä hetkellä erittäin vaikea uskoa”, Bellatrix tokaisi ja koetti kädellään pehkoaan. ”Ei helvetti näiden kanssa.”
Laskin harjan pöydälle ja otin samalla käteeni sekä kamman että pullon suihkutettavaa hoitoainetta. Kun noin puolisen tuntia olin käytellyt taitavasti kampaa ja menettänyt lähes kaiken hoitoainepullon sisällöstä, Bellatrixin hiukset valuivat suorina ja sileinä alaselkään saakka. Ja kyllä, myös kuivina.
”Sinä olet todellinen velho, Ina”, Bellatrix henkäisi. ”Eihän tämä voi olla todellistakaan. Ei minun hiuksillani... ei... Apua, kaikki sanatkin ovat jo minulta kadonneet. Mitä ihmettä siinä pullossa oikein oli?”
”Hoitoainetta, joka suoristaa ja siloittaa vaikeimmatkin tapaukset”, sanoin. ”Tämä on Suomesta ostettu, etten sitten tiedä, myydäänkö näitä täälläkin. Ja näemmä tämä toimii hyvin.”
”Paremmin kuin hyvin”, Bellatrix totesi.
”Tässä muuten, kun hiuksesi ovat suorat”, sanoin, ”näkee sen, miten paksut ne oikeasti ovat. Aivan käsittämättömän paksut ja hyväkuntoiset hiukset. Olen tosissani, en ole varmaan kenelläkään tätä ennen nähnyt näin vahvaa tukkaa. Tai kaunista.”
”No en nyt sanoisi”, Bellatrix hymähti.
”Se on”, vakuutin. ”Sitäpaitsi minusta sitä ei tarvitse mitenkään erikoisemmin laittaa, luulen sen olevan oikein hyvä vain näin. Vai mitä luulet?”
”Niin”, Bellatrix myönsi. ”Jos sinä sanot sen olevan hyvä niin kai se silloin myös on hyvä. Sinä osaat nämä asiat paljon paremmin kuin minä, joten luotan sinun sanaasi.”
”Paitsi että...” mietin, ”jotain pientä voisi ehkä laittaa. Niin kuin vaikka tämän.”
Kurottauduin ottamaan pöydältä hopeaisen hiussoljen. Kampasin Bellatrixin hiuksia edestä taaksepäin niin, että jakaus katosi näkyvistä ja suljin ne soljen avulla paikoilleen. Kumarruin Bellatrixin puoleen ja laskin leukani hänen olkapäälleen.
”Nyt se on täydellinen”, sanoin. ”Itse saat kyllä meikkisi laittaa, minulle on jo tarpeeksi hankalaa meikata itsenikin.”
”Toki”, Bellatrix naurahti.
Hieman vajaata tuntia myöhemmin olimme täysin valmiina lähtöön. Kolme tyttöä makuusalin perältä olivat lähteneet hetkeä aiemmin.
Katselin Bellatrixin
tanssiaismekkoa. Se oli juuri niin hänen näköisensä. Mekon yläosa oli mustaa kangasta, jolla oli suuria, sinisiä kuvioita, syvään uurrettu, kolmiomallinen kaula-aukko jätti olkapäät paljaiksi. Hameosa oli samaa sinistä kuin yläosassakin, mutta päällystettynä mustalla tyllillä. Käsissään Bellatrixilla oli kyynärpäihin ulottuvat mustat hansikkaat ja jalassaan mustat, matalakorkoiset kengät.
”Olet kaunis”, sanoin.
”Niin sinäkin”, Bellatrix hymähti. ”Kiitos, en olisi selvinnyt ilman sinua.”
”Ole hyvä vaan”, totesin.
”Millaiset kengät sinulla muuten on?” Bellatrix kysyi. ”En ehtinyt nähdä niitä.”
”Tällaiset vain”, sanoin. Nostin helmaani näyttäen valkoisia, remmeillä nilkasta kiinni sidottavia kenkiäni, joissa oli arviolta viiden sentin korot. ”Huomaatko, olen oppinut käyttämään korkokenkiä. Saapa nähdä sitten, kuinka tanssiminen näillä oikein tulee sujumaan.”
”Et kai sinä oikeasti aio tanssia siellä?” Bellatrix kysyi epäillen.
”Tietenkin aion”, vastasin. ”Ja sinä tanssit minun kanssani.”
”En varmasti tanssi”, Bellatrix tokaisi. ”Enhän minä osaa tanssia, kuten varsin hyvin tiedät.”
”Ei se mitään”, sanoin. ”Minä kyllä opetan. Olen tanssinut jo ennen kuin osasin edes kävellä, joten kyllä minä nyt sinut tanssimaan pystyn opettamaan. Se ei ole saavutus eikä mikään – etenkään tuon jälkeen, mitä onnistuin hiuksillesi tekemään.”
”Niin no”, Bellatrix totesi. ”Hyvä on sitten,
keijukaisprinsessa.”
”Keijukaisprinsessa?” naurahdin.
”No kun sinulla on tuollainen keijukaisprinsessan asu”, Bellatrix sanoi.
”Voi kiitos, neiti
draamakuningatar”, totesin. ”Mennään nyt, ettemme myöhästy.”
”Mitä väliä, vaikka myöhästyisimmekin?” Bellatrix kysyi. ”Sitten ainakin näytämme kaikille epäilijöille sen, että me tosiaan olemme parin löytäneet.”
”Silti”, sanoin. ”En minä nyt tanssiaisista tahdo myöhästyä.”
”Mennään sitten”, Bellatrix totesi.
Lähdimme makuusalista. Oleskeluhuoneessa muutamat parit tapasivat toisiaan ja katosivat sitten yhdessä ovesta tyrmien käytäville. Mekin olimme sinne jo menossa, mutta meidät pysäytettiin.
”Hei”, Andromeda tervehti. ”Tapaatteko tekin parinne vasta aulassa?”
”Kai sitä niinkin voisi sanoa”, hymähdin ja vilkaisin Bellatrixia, joka näytti lähinnä siltä, että kiroaisi Andromedan kohta suohon, jos tämä ei katoaisi.
”Missä Cissy on?” Bellatrix yritti kysyä mahdollisimman herttaisesti.
”Voi, hän meni jo”, Andromeda sanoi. ”Parinsa kanssa nimittäin.”
”Kuka on Cissyn pari?” Bellatrix kysyi.
”Etköhän sinä sen pian näe”, Andromeda totesi. ”Minä menen nyt.”
Ja sen sanottuaan tyttö katosi oleskeluhuoneesta pois valuvien juhlapukuisten ihmisten sekaan. Bellatrix kääntyi minun puoleeni hieman ihmeissään, kun siirryimme käytävän puolelle.
”Kuka on Cissyn pari?” hän kysyi. ”Tiedätkö sinä?”
”Tiedän”, sanoin. ”Mutta lupasin olla kertomatta sinulle.”
”Miksi?” Bellatrix tivasi. ”Miksei minulle muka saisi kertoa?”
”Koska...” mietin. ”No, se lienee Cissyn oma asia. Ja kyllä sinä varmastikin sen aivan tuota pikaa saat tietoosi. Malta nyt vain pieni hetki.”
”Typerää...” Bellatrix mutisi. ”Kyllä minun kuuluu saada tietää, olen sentään hänen isosiskonsa. Ja sitäpaitsi jos Medakin tietää niin... Tämä on epäreilua.”
”Rauhoitu nyt”, hymähdin. ”Ethän sinäkään suostunut Cissylle ja Medalle kertomaan, kuka on sinun parisi, joten ei heidänkään tarvitse omia parejaan sinulle paljastaa.”
Bellatrix tuhahti. Loppumatkan kävelimme vaiti aina aulaan saakka, jossa oli todellista tungosta, kun parit etsivät siellä toisiaan päästäkseen sisään saliin. Vilkaisimme toisiamme.
”Se on menoa nyt”, Bellatrix totesi. ”Saa nähdä, mitä McGarmiwa tästä sanookaan.”
”Ei hänellä mitään sanottavaa pitäisi olla”, tokaisin. ”Eihän tätä ole erikseen säännöissä edes kielletty, joten... Aivan hyvin me voimme tanssiaisiin parina mennä.”
”Niinpä”, Bellatrix myönsi.
”Mutta nyt kyllä mennään eikä meinata”, sanoin.
Otin Bellatrixia käsipuolesta ja liityimme jonoon, joka liikkui kohden suurta salia. Etenimme hitaasti, pienoinen jännitys kupli vatsanpohjassani. Kun viimein pääsimme ovien kohdalle, jossa jokaiselta tarkastettiin, että tällä oli varmasti pari, oli professori McGarmiwa välittömästi kimpussamme, kuten olimme arvelleetkin.
”Neidit Musta ja Lovett, mitä tämä tarkoittaa?” hän tivasi.
”Tuota noin...” Bellatrix oli miettivinään, ”me olemme pari, joten voisiko professori ystävällisesti laskea meidät sisälle saliin?”
”Mutta ettehän te voi -” professori McGarmiwa aloitti.
”Ei tyttöpareja ole säännöissä kielletty”, Bellatrix tokaisi. ”Joten jos vain viitsisitte.”
Professori McGarmiwa vaikutti hieman vihaiselta, mutta taisi tajuta asian laidan, sillä sanaakaan enää sanomatta hän laski meidän saliin.
”Mistä vetoa, että hän menee vielä tämän päivän sisällä lisäämään sääntöihin pykälän, jossa tyttöparit kielletään?” Bellatrix kuiskasi.
Minä en sanonut mitään, sillä olin täysin lumoutunut edessäni avautuvasta näystä. Tupapöydät oli taiottu seinille ja niiden sijaan salin reunustoja kiersi lukematon määrä pikkupöytiä. Sali oli valaistu tuhansin jäälyhdyin ja -kynttilöin, koristeina hieman joka puolella oli toinen toistaan upeampia jääveistoksia ja salin katosta satoi hiljakseen pehmeitä lumihiutaleita. Etuosassa salia oli esiintymislava, jonka molemmin puolin oli suuri, tähdin koristeltu, huurteinen joulukuusi.
”Uskomatonta”, henkäisin. ”En ole varmaan koskaan nähnyt mitään näin kaunista.”
Etsimme itsellemme vapaat paikat penkeiltä salin reunalta ja jäimme katselemaan, kuinka orkesteri pikkuhiljaa aloitteli soittoaan ja ensimmäiset parit lähtivät lattialle pyörähtelemään. Suurin osa pareista kuitenkin parveili vielä salin laitamilla hakien toisinaan jotain juotavaa tai syötävää pöydistä.
”Hei”, kuului innokas tervehdys edestäni.
”No hei taas, Meda”, Bellatrix tokaisi silmiään pyöräyttäen. ”Oliko sinulla jotain asiaakin olevinaan? Jos nimittäin ei ollut, voit saman tien häipyä siitä.”
”Tulin vain tervehtimään”, Andromeda sanoi.
”Missä sinun parisi on?” Bellatrix kysyi. ”Ei kai pieni, kiltti Meda vain ole jättänyt pariaan yksikseen? Ei kai suloinen pikku-Meda nyt sellaista tekisi?”
Huomasin selkeänä ivallisen sävyn Bellatrixin tekolepertelevässä äänessä. Andromedakin takuulla havaitsi saman, muttei isosiskon piikittelystä vähääkään hätkähtänyt.
”En minä häntä jättänyt”, Andromeda vastasi. ”Hän meni vain -”
”Mitä helvettiä Cissy tekee Rabastan Lestrangen kanssa?!” Bellatrix kiljahti keskeyttäen Andromedan.
”He ovat pari”, Andromeda selitti. ”Miksi muuten he olisivat tuolla nyt kahdestaan, jos he eivät olisi pari? Äläkä huuda, Bella.”
”He –
mitä?!” Bellatrix jatkoi välittämättä. ”Ja minähän huudan, jos niin haluan! Cissy ja Rabastanko muka pari? Ei, nyt minä kyllä -”
Bellatrix ponkaisi seisaalleen. Hän oli jo menossa, mutta tartuin häntä ranteesta kiinni ja nykäisin takaisin istumaan. Bellatrix koetti pyristellä irti, mutta minä en luovuttanut.
”Älä”, pyysin. ”Näethän sinä, miten onnellinen Cissy tällä hetkellä on. Älä vie sitä häneltä.”
”Ai minäkö muka?” Bellatrix tuhahti. ”Minäkö tässä olen Cissyn onnellisuuden viemässä? Rabastan käyttää häntä hyväkseen, tiedän sen. Hän vie Cissyn onnellisuuden, jos kuka.”
”On toki liikuttavaa, että huolehdit pikkusiskostasi noin”, sanoin, ”mutta en usko mitään tuollaista. Kyllä Cissy takuulla pärjää ilman sinuakin. Kai hän itse tietää, mikä hänelle on parasta.”
”Niin varmasti”, Bellatrix puuskahti. ”No, eipä ole sitten minun ongelmani, jos Cissy aamulla itkee elämän julmuutta. Tai siis kyllähän se periaatteessa on, sillä saatan joutua siitä ongelmiin.”
”Nyt lopeta tuollainen heti alkuunsa”, käskin. ”Meillä on joulujuhla, nauti siitä, äläkä yhtään siinä äksyile. Menisit vaikka tanssimaan.”
”Siitä tulikin muuten mieleeni”, Andromeda sanoi, ”että missä teidän parinne ovat? Tehän väititte kumpikin jo heti ilmoituksen jälkeen löytäneenne parin itsellenne. Niin että missä he ovat, teidän parinne?”
”Tuossa”, sanoimme Bellatrixin kanssa täysin yhtä aikaa ja osoitimme toisiamme.
”Mitä?” Andromeda häkeltyi.
”Niin”, myönsin. ”Minä olen Bellan pari, ja Bella on minun parini. Yksinkertaista.”
”Siis mitä?” Andromeda kysyi. ”Onko se edes... onko se...?”
”Sallittuako?” päätin kysymyksen. Andromeda nyökkäsi. ”Ei sitä ainakaan kielletty ole, joten silloin se siis on tietenkin luvallista. Tosin McGarmiwa ei kyllä alkuun meinannut meitä edes sisään laskea.”
”No en ihmettele kyllä lainkaan miksi”, Andromeda totesi. ”Te olette kumpikin ihan outoja. Minä tästä sitten menenkin. Nähdään.”
Andromeda katosi väenpaljouteen. Minä ja Bellatrix vilkaisimme toisiamme ja oli lähellä, ettemme purskahtaneet nauruun.
”Huomaatko, Ina?” Bellatrix kysyi. ”Me karkotamme kaikki ihmiset ympäriltämme.”
”Niinpä näkyy”, hymähdin. ”Mutta nyt lähdet kyllä tanssimaan.”
”Ei!” Bellatrix kauhistui. ”Enkä varmasti lähde. Sinä et voi pakottaa minua tanssimaan.”
”Kyllä voin”, totesin päättäväisenä. Nousin seisomaan ja otin erittäin vastahakoista Bellatrixia käsistä kiinni. ”Tule nyt, se on oikeasti hauskaa.”
”En tule”, Bellatrix tokaisi. ”Minä en tanssi.”
”Tulisit nyt”, lähestulkoon anelin. ”Minun vuokseni, Bella. Minä haluan tanssia.”
”Mutta minä en”, Bellatrix totesi.
Katsoin Bellatrixia surullisena alta kulmien, mutta hänen ilmeensä oli päättäväinen, järkkymätön. Hän ei mielipidettään muuttaisi.
”Minä en tanssi”, Bellatrix sanoi. ”Äläkä yhtään yritä siinä. Minä en taivu, vaikka räpsyttelisitkin pitkiä ripsiäsi ja katselisit minua suurilla sinisilmilläsi koko loppuillan kuin mikäkin koiranpentu. Älä, Ina, älä yhtään... Minä en tule, usko jo. Ei, Ina, minä en -”
Kiskoin Bellatrixin jaloilleen ja vedin hänet mukanani tanssilattialle kaikesta vastaanhangoittelusta huolimatta. Vaikka Bellatrix olikin vahvempi, ei hän sillä kertaa mitään minulle mahtanut.
”Et sinä voi tehdä tätä minulle”, Bellatrix valitti.
”Ja kyllähän muuten voin”, totesin. ”Kun minä sanon, että sinä tanssit niin silloinhan sinä myös tanssit. Äläkä yhtään nyt murise siinä vaan laita vasen kätesi minun olkapäälleni. Noin, hyvä. Ja sitten anna toinen kätesi minulle, kiitos.”
”Kelpaako?” Bellatrix kysyi myrtyneenä.
”Jo vain”, hymyilin asettaen toisen käteni Bellatrixin vyötäisille ja toisella tarttuen häntä kädestä. ”Nyt olet kyllä oikein kiltti tyttö, Bella.”
Bellatrix näytti minulle hapanta naamaa.
”Hyvä on”, nauroin. ”Älä sitten ole kiltti. Minusta olisi ollut vain niin kivaa sanoa sinua kiltiksi, mutta ei sitten, jos et kerran halua. No, joka tapauksessa. Tämä musiikki, joka tällä hetkellä soi, näyttäisi olevan valssia. Valssin askel on kolmijakoinen. Jos minä aloitan oikealla jalalla taaksepäin niin sinä aloitat silloin vasemmalla eteen. Näin. Yksi, kaksi, kolme. Hyvä, juuri noin. Sen tahdin kuulee selkeästi tästä musiikista, joten siinä suhteessa valssi on erittäin helppo tanssi. Sitten kun vielä mukaan saa sellaisen pienen keinunnan... Hienoa, Bella. Ja sinä väität, ettet muka osaa tanssia.”
”En minä osaakaan”, Bellatrix sanoi.
”Osaathan”, vakuuttelin. ”Kyllä minä nyt sen tässä näen ja hyvin. Oletko koskaan ennen edes koettanut tanssia?”
”Tuota noin...” Bellatrix mietti, ”en varmaankaan.”
”Niinpä”, myönsin. ”Ethän sinä voi tietää, osaatko tanssia vai et, jos et ole koskaan ennen kokeillut. Ja tässä se nyt nähtiin, kyllä sinä tanssia osaat. Sinultahan tämä näyttää luonnistuvan paremmin kuin hyvin. Oikea luonnonlahjakkuus.”
”En nyt sanoisi”, Bellatrix hymähti.
”Mutta minäpä sanon”, totesin. ”Enkä suostu lainkaan kuuntelemaan vastaväitteitä, joten älä edes yritä. Tiedän kyllä, että aiot kuitenkin sanoa jotain.”
”Niin aionkin”, Bellatrix tokaisi. ”Ja myös sanon. Nimittäin -”
Sitten hän vaikeni ja jähmettyi täysin paikoilleen, silmiensä katse kiinnittyneenä johonkin kauempana. Rypistin kulmiani ihmetellen, mutta vastaus äänettömään kysymykseeni tulikin heti.
”Ei helvetti, nyt Meda on kuollut!”
