Anturajalka93: Joo, yökukkuilu on oikein kivaa - paitsi siinä vaiheessa, kun pitää aamulla herätä ja mennä töihin
Munkin mielestä tuommoiset sekoitusnimijutut on kivoja. Itsellä on sukujuuret Venäjällä, mutta omistan ihan suomalaisen nimen, joka on erittäni typerää.. Mutta joo, kiitoksia
NeitiMusta: Whii, kiva kuulla, että lopusta tykätään, koska se oli minulla ihan vain sellainen äkillinen päähänpisto, oivallus, josta innostuin niin kovasti
Pimeän piirto tosiaan saa Bellan kiinnostumaan Dolphysta ja sitä Dolphy varmaan itsekin ajaa takaa - onhan hän ollut (ja on ilmeisesti edelleen) ihastunut Bellaan.
Hermione: Oi, kiva kun sie tykkäät noista lukujen nimistä. Ne olen tainnut kaikki napata julmasti joistain kappaleista, joita olen tätä ficciä kirjoittaessani kuunnellut. Ehkä Bella mahdollisesti vielä joku päivä hamassa tulevaisuudessa liittyy kuolonsyöjiin
Lumille: Juu, mä ehkä lievästi sanottuna vähän epäröin tuon edellisen luvun kanssa, että valmistuuko se tiistaiksi vaiko ei - ja niin muuten epäröin tämänkin kanssa
Miten mulla on jotenki semmoin tunne, että Bella on vähän niinku ikuinen lapsi..
Natural: Niin, eihän nyt supisuomalaisen tytön nimi edes voisi olla Davina Christianna Lovett. Täytyy tytöllä nyt ulkomaiset juuret olla
Haa, dialogeja on kiva kirjoittaa ja mukava kuulla, että olen niissä onnistunut. Ja onnistunut vielä saamaan Bellan ja Inan puhumaan juuri omalla tavallaan
Bea: No joo, pakko kyllä sanoa, etten itsekään liiemmin kiroilusta välitä, mutta kun en vain osaa kuvitella Bellaa, joka ei kiroile
Sen takia ehkä Inan kielenkäyttö onkin hieman hillitympää, toisin kuin tämän yhden kahjon
Niin ja joo, kiitoksia tuosta kommentistasi banneriin, Helenahan siinä on Bellana. Ja kyllä, hyvä on, minä myönnän sen, että bannerin Ina olen minä itse
A/N: Ja vaikka aamulla taas herätys töihin (viimonen työviikko/-päivä tulossa) ja ilta menee taas teatterilla niin senna se silti jaksaa valvoa ja laittaa uuden luvun teidän luettavaksenne tänne
Olkaa iloisia siitä, että senna on yökukkuja, sillä muuten tämä luku näkisi päivänvalon vasta mahdollisesti ensi viikolla. Toivottavasti tämän kanssa ei käy niin, että lukijat katoavat, koska sekä lukijat että kommentit innostavat minua jatkamaan kirjoittamista ja pakottamalla pakotan itseni aina viikon aikana kirjoittamaan yhden uuden luvun teille. Eli toivotaan, etteivät lukijat vain kaikkoa, jotta saatte jatkoa, niinhän?
(ja tämä ei ollut vihje..)Kuudes luku
Hengittämästä vihaisena lakkaatSyksy kulki nopeaan tahtiin, enkä edes ehtinyt huomata ajankulua ennen kuin ensimmäiset lumihiutaleet leijailivat tumman maan pinnalle. Opiskelu vei niin paljon aikaa, ettei muuta oikein ehtinyt tekemään, mutta sen kyllä ymmärsi. En silti ymmärtänyt, kuinka Bellatrixilla aina löytyi aikaa kaikelle muulle, vaikka yhdessä läksyjämme teimmekin. Tai ehkä hän teki vain tehtävänsä ja jätti sen siihen. Usein iltaisin hän saattoi istua tuntikausia oleskeluhuoneessamme sohvalla kuiskailemalla nuorille pojille salaisuuksia ja sitten vain kadota jonnekin yhden kanssa. Niinä hetkinä en saattanut olla huomaamatta, kuinka Andromeda huokaisi hiljaa ja pyöritteli itsekseen päätään.
Eräänä aamuna odottelin jo hieman hermostuneena, mutta myöskin väsyneenä, kun Bellatrix istui peilipöydän edessä ja meikkasi silmiään mahdollisimman huolellisesti onnistuen saamaan ripsensä näyttämään erityisen pitkiltä. Enää en epäillyt lainkaan, miksi niin monia poikia Bellatrixin kauneus tuntui kiehtovan. Bellatrix osasi niin halutessaan olla todella viehättävä. Ja kun se yhdistettiin kujeilevaan hymyyn ja hiljaisiin lupauksiin, ei ollut ihmekään, kuinka montaa poikaa Bellatrix tosiaan tuntui magneetin lailla vetävän puoleensa.
”Joko sinä tulet?” kysyin haukotellen. ”Jos olet vielä vähän hitaampi, myöhästymme aamiaiselta ja sitä myötä myöskin muodonmuutoksista.”
”Tulen, tulen”, Bellatrix totesi. ”Odota nyt vain ihan pieni hetki vielä.”
”Kenet sinä tänään aiot iskeä?” kysyin. ”Et sinä normaalisti itseäsi tuolla tavoin laita. Niin että kenet sinä tänään aiot oikein iskeä?”
”Sinut”, Bellatrix tokaisi.
”Vai jaahas”, naurahdin. ”Sopii yrittää, en minä kuitenkaan lämpene.”
”Kyllä sinä vielä jossain vaiheessa, usko pois”, Bellatrix hymähti. ”No niin, nyt mennään.”
Seurasin Bellatrixia pois makuusalista, oleskeluhuoneen läpi, suoraan tyrmien kolkkoon ja ankeaan käytävään. Riensimme aamiaiselle suureen saliin, emmekä olleet edes pahasti myöhässä, emme varmasti edes viimeisiä. Onnistuimme löytämään omasta tupapöydästämme kaksi vierekkäistä, vapaata paikkaa, joille pujahdimme istumaan.
Vasta istuutuessani pöydän ääreen huomasin, kuinka väsynyt todella olinkaan. En ollut nukkunut yötäni kunnolla, vain parin tunnin pätkiä, heräillyt jatkuvasti. Siis sen jälkeen tietenkin, kun olin pitkän aikaa, takuulla reilusti yli puolenyön, pyörinyt sängyssäni saamatta unen päästä kiinni. Ei siis ihmekään, että tuntui kuin nukahtaisin piakkoin istualleni.
”Väsyttääkö sinua?” Bellatrix kysyi.
”Ehkä vähän”, sanoin.
”Niin minä arvelinkin”, Bellatrix totesi. ”Olet jotenkin vain niin kalpea ja unisen näköinen.”
”Niin”, myönsin. ”En tosiaankaan nukkunut hyvin viime yönä.”
Loppuajan Bellatrix, ihme kyllä, pysytteli hiljaa, ja minä sain syötyä rauhassa. Kun kumpikin viimein oli saanut aamiaisensa syötyä, ja suuri sali oli alkanut pikkuhiljaa tyhjentyä, suuntasimme kulkumme kohti muodonmuutosten luokkahuonetta. Väsymykseni alkoi kuitenkin olla sitä sorttia, että lähestulkoon kaikki tapahtumat menivät minulta ohi, eikä minulla ollut muistikuvaa yhtään mistään.
”Bella?” kysyin siinä vaiheessa, kun tajusin luokkatovereideni pakkailevan tavaroitaan laukkuihin aamun kaksoistunnin päätyttyä.
Bellatrix nosti päätään.
”No?”
”Tahtoisitko sinä kertoa, miksi ihmeessä minulla on siniset hiukset?” kysyin.
Bellatrix katsoi minua kummastuneena ja kallisti aavistuksen verran päätään. Hänen tummat kulmansa kurtistuivat hiukkasen, toinen suupieli vetäytyi ylöspäin.
”Oletko sinä ollut koko kaksoistunnin ajan unessa?” Bellatrix kysyi. ”Jos et sattunut huomamaan niin me harjoittelimme ihmisten muodonmuutoksia, ja sinä olit minun koekaniinini, joten muutin sinun hiuksesi sinisiksi. Ja itse asiassa, jos et sitäkään muista niin itsekin muutit minun hiukseni juuri äsken punaisiksi.”
”Ai muutin vai?” hämmästyin ja katsahdin Bellaa. ”Bella, sinulla on punaiset hiukset.”
”Kappas vaan”, Bellatrix hymähti. ”Hyvää huomenta, Ina ja tervetuloa takaisin tähän maailmaan juuri, kun muodonmuutosten maanantaiaamun kaksoistunti on päättymässä.”
”Missä vaiheessa me olemme tänne tulleet?” ihmettelin.
”Siinä vaiheessa, kun tunti alkoi”, Bellatrix totesi. ”Ei, emme myöhästyneet sekunnillakaan. Missä sinä oikein olet ollut, Ina? Kuinka monta tuntia nukuit viime yönä?”
”En varmaan kovinkaan montaa”, sanoin.
”Olisitko nyt niin ystävällinen ja muuttaisit hiukseni takaisin normaaleiksi?” Bellatrix pyysi.
Heilautin taikasauvaani. Valo välähti ja nopeasti Bellatrixin hiukset muuttuivat punaisesta takaisin mustaksi. Hän huokaisi helpotuksesta, ja itsenikin oli pakko kyllä myöntää, etteivät punaiset hiukset hänelle lainkaan sopineet.
Vain hetkeä myöhemmin tunti päättyi. Heitin laukun olalleni ja poistui luokasta edes huomaamatta, että Bellatrix jäi jälkeeni.
”Ina! Ina!”
Pysähdyin ja käännyin hitaasti ympäri. Bellatrix riensi luokseni.
”Mihin sinä oikein jäit?” kysyin.
”Missä maailmassa
sinä oikein elät?” Bellatrix tivasi. ”Haloo, Ina. Herätys. Vai oletko sinä vetänyt jotakin aineita?”
”En ikinä”, tokaisin. ”Tiedät sen varsin hyvin. Ei mitään, eikä koskaan. Nukuin vain liian vähän viime yönä.”
”Ja sen kyllä huomaa”, Bellatrix totesi. ”Mutta niinhän sinä teet miltei joka yö. Voisit joskus ehkä harkita nukkumista.”
”Älä viitsi”, pyysin. ”En juuri nyt jaksaisi.”
”Hyvä on sitten”, Bellatrix huokaisi. ”En ärsytä sinua vaan olen ihan kiltisti, koska en tahdo kiukkuista kirousryöppyä niskaani.”
Lähdin kävelemään nopeasti eteenpäin. Pian kuitenkin jähmetyin paikoilleni hiusteni valahtaessa silmilleni ja huomatessani niiden olevan yhäkin siniset. Bellatrix tuli vierelleni.
”Mitä nyt?” hän kysyi.
”Miksi minun hiukseni ovat edelleenkin siniset?” kysyin.
”Ai”, Bellatrix virnisti. ”Minusta ne ovat kivat, sopivat sinulle.”
”En silti tahdo niitä”, tokaisin. ”Muuta ne takaisin vaaleiksi.”
”Entä jos en?” Bellatrix kysyi.
”Ihan oikeasti, Bella”, sanoin. ”Minä tahdon omat hiukseni takaisin.”
”Niinpä tietenkin”, Bellatrix puuskahti. ”Sitten voit taas leikkiä ihmisten rakastamaa pikkuenkeliä. Eiköhän vielä kiharreta hiuksesi niin näytät vielä viattomammalta suurten, sinisten silmiesi kanssa.”
”Sinua kiharat eivät ainakaan tee yhtään viattomamman näköiseksi”, totesin. ”Puhumattakaan suurista, tummista silmistäsi. Ne saavat sinut näyttämään vain kamalan pirulliselta ihmiseltä.”
”Tiedän sen”, Bellatrix tokaisi. ”Sellainenhan minä olenkin.”
”No niin olet”, myönsin. ”Et koskaan ajattele lainkaan toisten tunteita, teet vain oman mielesi mukaan. Niin kuin nytkin. Et ajattele lainkaan, mitä minä olen mieltä sinisistä hiuksista. Ehkä minä vihaankin niitä yli kaiken ja tahdon ne pois.”
”Et sinä voi niitä vihata”, Bellatrix sanoi. ”Ne ovat ihanat ja sopivat sinun silmiisi.”
”Enkö?” epäilin. ”Siinä tapauksessa et sinäkään voi vihata näitä.”
Kiepautin taikasauvaani Bellatrixin kasvojen edessä. Valo välähti, ja Bellatrixin hiukset muuttivat taas väriään.
”Mitä sinä teit niille?” hän kauhistui ja tarttui kiharaan vieden sen silmiensä eteen. ”Ina, mitä sinä teit? Taio ne välittömästi takaisin mustaksi, minä en tahdo näitä.”
”Miksi et?” kysyin teeskennellen hämmästynyttä. ”Minä kun luulin, että olet aina tahtonut vaaleat hiukset näyttääksesi viattomalta pikkuenkeliltä. Ja kun sinulla vielä on nuo kiharat niin kaikki on täydellistä, eikä kukaan enää epäile sinua mistään, kun näytät niin kiltiltä.”
”Olen tosissani”, Bellatrix sanoi. ”Tahdon omat hiukseni takaisin.”
”Niin minäkin”, totesin.
”Mutta tuo sininen oikeasti sopii sinulle niin hyvin”, Bellatrix yritti.
”Niin vaaleakin sinulle”, tokaisin. ”Näytät vain entistä enemmän halvalta katulutkalta.”
Seuraavassa hetkessä löysin itseni selältäni lattialta. Löin pääni. Hetkeksi silmissäni sumeni, kunnes näkymä taas tarkentui Bellatrixiin, joka oli päälläni, painoi minua lattiaan. Koetin parhaani mukaan potkia ja lyödä häntä, jotta saisin hänet kauemmas, mutta yritykseni jäivät lähinnä vain pelkiksi huitaisuiksi tai ohi menneiksi potkuiksi.
Bellatrixin käsi läimähti selkäpuoli edellä oikean silmäni alapuolelle, rystyset osuivat kipeästi poskiluuhun. Pyristelin irti, vaikka tiesinkin sen mahdottomaksi, sillä Bellatrix oli minua huomattavasti vahvempi ja kaiken lisäksi hänellä oli yliote.
Puristin silmäni kiinni, kun tunsin tytön pitkät kynnet kasvoillani. Olisin tahtonut huutaa, mutta pakottauduin puremaan hammasta. En tahtonut osoittaa Bellatrixin olevan voitolla, en tahtonut näyttää, miten minuun sattui. Vaikka minulla yleensäkin oli korkea kipukynnys, terävät kynnet kasvoillani, repimässä ihoa rikki, olivat silti liikaa.
”Neiti Musta ja neiti Lovett!” kajahti McGarmiwan ääni käytävässä.
Valo välähti, kuului pamaus ja Bellatrix kierähti pois päältäni. Minä nousin kyynärpäitteni varaan ja avasin viimein silmäni. Ympärillemme oli kerääntynyt jonkin verran ihmisiä seuraamaan tappelua, McGarmiwa seisoi meistä parin metrin päässä huulet tiukasti yhteen puristettuina ja kädet lanteillaan.
Vilkaisin vierelleni. Bellatrix istui siinä käsiinsä nojautuneena, mulkoili tummilla silmillään pahasti sekä minua että McGarmiwaa kasvoilleen valahtaneiden kihararyöppyjensä takaa.
”Viisikymmentä pistettä luihuiselta”, McGarmiwa sanoi kylmästi.
Suuni loksahti kauhistuneena auki. Tismalleen yhtä aikaa ponkaisimme Bellatrixin kanssa jaloillemme ja aloimme väittää vastaan. Eihän professori voisi tehdä niin.
”Hiljaa!” McGarmiwa käski ja me vaikenimme välittömästi. Koko käytävä oli hiirenhiljaa. ”Mikä teihin kahteen on mennyt? Ratkotte erimielisyyksiänne nyrkkien avulla, ette puhumalla sivistyneesti, kuten pitäisi. Tämä on koulu, eikä mikään eläintarha. Te molemmat -”
”Musta hyökkäsi Lovettin kimppuun!” joku huikkasi. Vilkuilin ympärilleni nähdäkseni sen sanojan. Huomasin Bellatrixin tekevän samoin, mutta mitä luultavimmin täysin eri syystä kuin minä. Hänen silmänsä nimittäin olivat kaventuneet uhkaavasti viiruiksi.
”Kiitos, tiedän sen”, McGarmiwa sanoi. ”Musta, kaksi viikkoa jälki-istuntoa minun huoneessani.”
”Mitä?!” Bellatrix kiljahti. ”Miksei Ina -”
”Suu poikki tai se on kaksi kuukautta”, McGarmiwa sanoi.
”Mutta -” Bellatrix yritti.
”Vaiti”, McGarmiwa sanoi. ”Vai tahdotko sinä välttämättä, että kirjoitan myös vanhemmillesi, kuinka sinä oikein käyttäydyt täällä?”
”Minä –
ei!” Bellatrix huudahti.
”Joka arki-ilta kello kuusi minun työhuoneessani. Neiti Lovettin olisi varmaankin hyvä käydä Sairaalasiivessä paikattavana”, McGarmiwa sanoi, kiepautti taikasauvaansa muuttaen kummankin hiukset entiselleen, kääntyi sitten ja lähti. Kuulin hänen kuitenkin mutisevan mennessään itsekseen. ”Hyökätä nyt vaihto-oppilaan kimppuun...”
Kun mitään kiinnostavaa ei enää tapahtunut, alkoi porukka ympäriltämme pikkuhiljaa hajaantua kuiskien kiivaasti keskenään äskeisestä välikohtauksesta.
Käännyin kohden Bellatrixia. Tyttö oikoi kiukkuisena kaapunsa helmoja ja poimi sitten laukkunsa maasta. Laukku kuitenkin oli sattunut avautumaan, joten kirjat putosivat rymisten lattialle.
”Helvetti!” Bellatrix manasi ja kyykistyi keräämään kirjojaan.
Astelin varovasti Bellatrixin luo, kävin polvilleni lattialle, tartuin yhteen kirjaan ja ojensin sen edessäni olevalle tytölle. Bellatrix vilkaisi minua, riuhtaisi kirjan kädestäni ja paiskasi sen laukkuunsa.
”Bella”, yritin aloittaa.
”Pää kiinni!” Bellatrix tiuskaisi. ”Nyt ymmärrän varsin hyvin, mitä tarkoitit! Olet täysin samanlainen kuin Cissy, joka myös tekeytyy aina viattomaksi pikkuenkeliksi, eikä herätä koskaan epäilyjä kenessäkään, sillä hän on oikea esimerkillinen lapsi!”
”Bella, minä -” yritin taas.
”Älä!” Bellatrix kivahti. ”En tahdo kuunnella sinua tai sitä, kuinka olet pahoillasi siitä, mitä juuri olet aiheuttanut, joten painu helvettiin! En jaksa sinua!”
Otin Bellatrixia kädestä kiinni. Hänen sormensa olivat lämpimät siinä, missä minun olivat jääkylmät kuten aina. Bellatrix nosti päätään ja katsoi minua raivoissaan silmiin. Hän riuhtaisi kätensä vapaaksi, nousi ylös ja lähti kaavun liepeet lepattaen ja korot kopisten kävelemään poispäin. Minä jäin polvilleni keskelle käytävän lattiaa katselemaan hänen jälkeensä.
