Title: Kanervikkoisia polkuja
Author: Upsila
Genre: ihan pientä angstia, pusuromantiikkaa, het
Fandom: Matkantekijä - kirjasarja
Pairing: Claire/Jamie
Raiting: K-11
Disclaimer: Kaikki hahmot ja paikat kuuluvat Diana Gabaldonille, minä vain lainaan.
A/N: Ihastuin syvästi sarjan ensimmäiseen kirjaan, Muukalaiseen, enkä malttanut olla kirjoittamatta tästä fandomista tekstiä, kun niin kutkuttavan hyvä se oli. Tämä menee Perspektiiviä parittamiseen (canon).
Kanervikkoisia polkuja
Minä istuin pajujen reunustaman lammen rannalla, ja pyörittelin sormissani puoliksi nakerretun ruohonkorren keskittyneesti. Taivaalla pehmeänharmaat sadepilvet, mutta huljutin jalkojani vain viileässä vedessä ja hyräilin.
Joskus minä rakastin tälläisiä hetkiä: nummea kehystivät rivi rosoisia kallioita, joiden laitamilla kasvoi ohdakkeja ja kanervikkoisia poluja sirorakenteisia kauriita varten. Jamie ja minä kahlasimme usein veden poikki etsimään syötäviä vesikasveja ja kokosimme varhaissyksyn kypsyviä marjoja ja puitten kyljissä kasvavia kääpiä. Me nauroimme, kieriskelimme maassa ja katselimme uneksivasti ruiskukansinistä itäistä taivasta. Jamien kullanpunaisissa hiuksissa oli taittuneita risuja ja leuassa aamusänki.
Minä muistin häitämme. Olin ollut suunnattoman hermostunut ja hikoillut raskaan häämekon alla, valmiina pakenemaan tätä kaikkea. Jamie tuki kuitenkin minua ja minä häntä, ääneni värisi puhuessani, mutta hän hymyili rohkaisevasti. Karmosiininpunaista tartaania pukeva skotti oli silloin henkeäsalpaava näky. Paidassa oli pliseerattu rintamus, pussihihat ja pitsikoristeiset hihansuut sekä runsas rinnusröyhelö, jota koristi rubiinineula; Jamie oli hätkähdyttävän komea ja oli silloinkin, kun minä vein hänen poikuutensa hääyönämme.
Ja minä rakastin häntä, vaikka minulla oli toisella vuosisadalla aviomies. Frank. Hänen ajatteleminen oli kuin kipeä isku vatsaan, mutta en yrittänyt karistaa sitä pois mielestäni. Piirsin hänen piirteitään mielessäni: muistelin tyylikkäitä kulmakarvoja, joita olin tavannut usein myötäillä sormillani. Pystyin tuntemaan hänen kätensä ihollani ja ohuen huulensa, kun hän puhui taukoamatta esi-isistään ja sukupuustaan. Puristin käteni yhteen tiukasti ja irvistin inhottavan tunteen valtaessa minut kiduttavasti.
”Tykkäätkös sää tästä paikasta, mo duinne?” Jamien pehmeä ääni havahdutti minut.
Hänen kätensä olivat yllättäen lempeinä niskassani, huulet kurottautuivat painamaan kevyen suukon olkapäilleni. Minä hymyilin.
”Tottakai minä pidän”, vastasin ja kohotin lokinsiipien muotoista kulmakarvaani kysyvälle kaarelle, ”missä sinä olit?”
Jamie nyökkäsi pajumetsän suuntaan. ”Tamma oli karannut aitauksesta, niin mää vein sen takaisin.”
Skotti virnisti iloisesti ja istuutui viereeni kietoen samalla käsivartensa vyötäisilleni ja veti minut itseään vasten. Polskutimme vettä jaloillamme ja muistelimme Lallybrochissa asuvaa Jennyä ja talon lähellä olevaa myllyä. Se oli hyvin kaunis rakennus. Viininpunainen köynnös kapusi keltaiseksi rapattua seinää pitkin, ja vihreiksi maalatut, ajan patinoimat ikkunaluukut olivat auki. Vesi virtasi liikkuvan vesirattaan alitse myllylampeen, jossa sorsaat olivat pysähtyneet lepämään. Ja sitten oli rouva MacNab, joka piti minulle seuraa ja nojasi orapihlajasta veistettyyn keppiin hymyillen.
Naisella oli silloin päässään valkoinen tärkätty hilkka ja kuivia omenoita muistuttavien poskien ympärillä leijui muutamia harmaita haituvia. Hän karsi hyödyttömän juuren lääkekasveja pursuavasta koristani ja kertoi huolensa muitta mutkitta minulle. Huomasin pitäväni hänestä silloinkin, kun hän ei arastellut nähtyään Jamien ilkosillaan.
Nauroimme molemmat Mamma MacNabille, mutta äänemme hiljentyivät pian hiljaisuudeksi. Jamie siveli kylkiäni ja jätti kätensä lepäämään lanteilleni. Nojauduin paremmin häntä vasten ja kuljetin sormiani hopeankarvaisien arpien päällä yksi kerrallaan ja kosketukseni sai hänet värähtämään.
Jamien hengitys painui raskaasti ihooni, hellyys välttyi huulien kautta leukaani ja solisluiden tienoille. Himo sai hänen äänensä käheäksi ja hien kihoamaan otsalle, minä taivutin selkäni kaarella myötäilessäni hänen kevyeitä kosketuksia sisäreidelläni.
Myöhäisaamupäivän lämpö sai oloni raukeaksi yllättävän nopeasti ja tunsi miten suupielini nyki jatkuvasti hymyn tapaiseen. Jamien pää lepäsi reidelläni ja hänen hiuksensa sojottivat erisävyisinä punaisina auringossa. Kun hän kohotti kasvonsa minuun lampeesta, skotin suu vääntyi valloittavaan virnistykseen ja silmät hehkuivat taivaansinistä itsevarmuudesta:
”Mää rakastan sua.”