Title: Kuutamolla
Author: Marlene McKinnon
Genre: angst
Pairing: Sirius/Remus
Rating: S
Kuutamolla-biisi, Laura Närhi laulaa. Ehkä.
“Ilta lyö huoneeseen auringonlaskun”
Istun pienessä huoneistossani, joka sijaitsee kerrostalon kolmannessa kerroksessa Tylyahossa. Minä vain istun ja istun. Sinä olet kuollut, et enää palaa. Voi, kuinka tahtoisinkaan käyttää ajankääntäjää, mutta Dumbledore kielsi, ja minä luotan häneen vakaasti.
Katson ulos keittiön ikkunasta. Päivä on ollut kaunis, nyt aurinko laskee luoden viimeiset valonsäteet huoneeseen. Näkymä on hyvin kaunis. Mutta se saa minut entistä surullisemmaksi, auringonlaskut ja auringonnousut olivat minun ja sinun juttu.
Me valvoimme kerran, erään ikimuistoisen illan ja yön yhdessä ja näimme sekä auringonlaskun että nousun. Valvoimme yön ulkona puhuen. Puhuimme kerrankin asiat halki, nojasimme toisiimme auringon laskiessa ja menimme nukkumaan auringon noustua.
Odotan, odotan ja odotan, mutta kyyneleet eivät tule. Olen odottanut kyyneliä siitä asti, kun sinä kuolit. Mutta kyyneleet, ne eivät vain tule. Yleensä saan kyyneleet tavattoman helposti silmiini, olen kovin herkkä ihminen.
Sydämeni on pakahtua. Miksi sinä? Miksen minä? Sirius, voi Sirius. Sinä, sinä olit niin elämäniloinen vielä ennen Lilyn ja Jamesin kuolemaa. Olit koulun komein ja suosituin. Älykäs, viisas, yllytyshullu, itsepäinen, viehättävä. Minun Siriukseni. Uskollinen, itsevarma, rohkea.
Et ollut enää Azkabanista palattuasi samanlainen kuin ennen, et tietenkään. Vain hämärästi muistutit entistä itseäsi, Azkabanin jälkeen, karattuasi ja tavattuamme, ajattelin, että olet se sama vanha Sirius, muttet kuitenkaan ole. Azkaban ja Lilyn ja Jamesin kuolema veivät veronsa. Tiedän, ettet koskaan antanut itsellesi anteeksi Lilyn ja Jamesin kuolemaa, vaikka sinun olisi pitänyt. Ja Peter, sinä luotit Peteriin, mutta tämä petti sinut. Sinut, minut, Lilyn ja Jamesin. Meidät. Sinä joit, joit ja joit ollessasi Kalmanhanaukiolla. Murehdit. Aika ajoin olit oma entinen itsesi, niitä hetkiä vaalin sydämessäni. Entä, jos Voldemort olisi kukistettu ja sinä eläisit? Olisitko palannut ennallesi? Leikittelen ajatuksella. Ei, et olisi, kun Lily ja James ovat kuolleet ja Peter pettänyt meidät. Ja niin monet ystävät, tärkeät ihmiset ovat poissa. Mikään ei olisi tuonut vanhaa Siriusta takaisin. Mikään ei toisi sinua takaisin. Ajatukset risteilevät päässäni, kunnes nukahdan pääni pöydällä.
***
“Teepannu herättää äänellä sun”
Olen ihan jumissa nukuttuani pää pöydällä. Heräsin sinun äänesi kuullessani. Vasta viikko sitten, silloin oli yksi harvoista hyvistä hetkistäsi, olimme kuin keskenkasvuiset. Sinä ostit minulle teepannun, joka toimii myös herätyskellona. Keitin eilen teetä, enkä ollut muistanut, että asensit teepannun herättämään 12 tunnin päästä teenkeitosta. Kelloon saa tehdä itse herätysääniä, ja sinä teit. Oli tuskallista herätä kuulemaan äänesi puhuvan teepannussani. Huokaan ja odotan kyyneliä. Mutta ne eivät vieläkään tule. Nousen ja juon lasin vettä. Enempää en saa alas.
“Ei haihdu kuvasi pois
Ei haihdu kuvasi pois”
Sinä pysyt mielessäni. Näen sinut joka hetki sieluni silmin ja kelaan päässäni koko ajan muistoja sinusta. Onneksi niitä on paljon. Päässäni pyörivät oudot asiat, meidän ystävyytemme ensipäivät, valinnaisaineiden valitseminen, yölliset retket, liemitunnit… Osan muistoista olin jo kerran unohtanut, mutta nyt ne palasivat. Onneksi.
“Taivas kumartuu kattojen ylle
Lammikoissa täysikuu, jalat mua vie
Ja kasvot vieraat taas susta muistuttaa
Kuulen sanasi taas, sydän pysähtyy”
On taas ilta. Talojen katot ovat varjojen peitossa. Astelen pikavauhtia kohti Rääkyvää röttelöä. Minua vastaan tulee mies, jolla on samantapaiset valloittavat silmät kuin sinulla oli. Lammikoista heijastuu jo täysikuu avatessani Rääkyvän röttelön oven. Muodonmuutos on jo alkanut. “Rakastan sinua, Kuutamo”, sanasi kaikuvat mielessäni. Kerrankin olen onnellinen muodonmuutoksesta. Tarvitsen sitä kipua.
***
“Se ei mee pois
Puistoissa ja katujen kulmilla”
Seuraavat päivät vietän kiertelemällä Tylyahoa. Kävelen puistoissa katsellen onnellisia ihmisiä. Kirjoitan puiston penkeillä, olen aina kirjoittanut päiväkirjaa. Kävelen pitkin katuja. En tietenkään tahdo unohtaa sinua, en, mutta tahdon ajatella jotain muuta välillä, sillä haluan unohtaa suruni.
“Se ei mee pois
Museoissa ja kirjakaupoissa
Se ei mee pois”
Kuljin myös museoissa ja kirjakaupoissa, joissa olen aina viihtynyt. Mutta en löydä yhtään mielenkiintoista kirjaa eikä museoissa kiertely tunnu samalta kuin ennen. Sinä pysyt mielessäni.
“Kuljin kanssasi katuja pitkin
Suutelin ilmaa ja yksin itkin”
Eläessäsi harrastimme kävelyä. Kuutamokävelyä, kuten sinä sanoit. Kävelimme vain öisin, kuutamossa. Käsi kädessä. Keskustellen tai vaieten. Kerran kun kävelin yksin, olimme riidelleet. Minä itkin kadulla ja kuvittelin suutelevani sinua. Antaisin mitä vain palatakseni tuohon hetkeen. Siitä ei ole pitkä aika. Silloin kadulla kyyneleet tulivat niin helposti, sinä olit elossa. Ja me sovimme riitamme. Minä tietysti pyysin ensimmäisenä anteeksi.
***
“Viinilasi lämmittää, puheen sorinaa
Antaa sen selittää, sanat katoaa”
On taas ilta. Sataa. Astun savuiseen baariin. Tilaan lasillisen viiniä. Ihmiset puhuvat ympärilläni. Tilaan toisen lasin. Ja kolmannen lasin.
Mutta kyyneleet eivät tule.
“Ja kasvot vieraat taas susta muistuttaa
Kuulen sanasi taas, sydän pysähtyy
Se ei mee pois
Puistoissa ja katujen kulmilla
Se ei mee pois
Museoissa ja kirjakaupoissa
Se ei mee pois
Kuljin kanssasi katuja pitkin
Suutelin ilmaa ja yksin itkin
Ja kasvot vieraat taas susta muistuttaa
Kuulen sanasi taas, sydän pysähtyy
Se ei mee pois…
Ei haihdu kuvasi pois
Ei haihdu kuvasi pois
Se ei mee pois…”
