19. luku
Tiina, Johanna, Harry, Ron ja Cedric olivat käyneet sairaalasiivessä paikattavana. Pojat olivat saaneet naarmuja, eikä Johannan nenä ollut murtunut. Tiina joutui turvautumaan kainalosauvoihin nyrjähtäneen nilkkansa takia.
Viisikko siirtyi muiden oppilaiden joukossa Suureen saliin, jonne Dumbledore oli kutsunut kaikki koulun oppilaat sekä koko henkilökunnan. Porukka istuutui vapaalle penkkiriville.
Harry tuijotti sylissään olevia käsiään ja hytisi yrittäessään pidättää itkuaan. Cedric taputti häntä olkapäälle lohduttavasti. Johanna tuijotti lattiaa tyhjä ilme kasvoillaan. Tiinan kummallekin poskelle valui kyynel. Ron tarttui Tiinan käteen ja huokaisi syvään.
-On tapahtunut hirveitä asioita, Dumbledore aloitti, kun kaikki olivat päässeet paikoilleen ja sali oli hiljentynyt. -Hän-joka-jääköön-nimeämättä on palannut.
Kaikki salissaolijat hätkähtivät Johannaa, Tiinaa, Ronia, Harrya ja Cedriciä lukuun ottamatta.
-Muutama koulumme oppilas joutui vaaraan Tiedätte-kai-kenen tähden, Dumbledore jatkoi. -En halua, että kukaan muu joutuu hänen kynsiinsä ollessaan koulussa. En halua, että kukaan teistä saa surmansa, niin kuin yhdelle henkilölle on jo tapahtunut.
Harry niiskaisi kuuluvasti ja haroi hiuksiaan käsillään.
-Koska Tylypahka ei välttämättä ole tällä hetkellä niin turvallinen, kuin me henkilökunnan jäsenet sen toivoisimme olevan, olemme yhteisesti päättäneet lähettää kaikki oppilaat kotiin, Dumbledore ilmoitti. -Lukuvuosi keskeytetään ja koulu jatkuu syksyllä, kun Tiedätte-kai-kuka on toivottavasti kukistettu.
Väki salissa kohahti.
-Kun poistutte salista, menette heti pakkaamaan tavaranne, Dumbledore ilmoitti. -Sen jälkeen olette vapaat lähtemään.
Oppilaat alkoivat valua oleskeluhuoneisiinsa.
-Johanna, Cedric sanoi ja tarttui Johannan käteen. -Minulla on jotakin, mitä haluan sanoa sinulle.
Tiina vilkaisi Cedriciä ja Johannaa, koska oli kuullut pojan sanat. Tiina ei kuitenkaan pysähtynyt, vaan jatkoi matkaansa Harryn ja Ronin kanssa, koska tiesi Cedricin haluavan puhua Johannan kanssa kahden.
Cedric veti Johannan pienelle sivukäytävälle piiloon muiden katseilta. Johanna katsoi Cedriciä ihmeissään. Poika vaikutti pohdiskelevalta.
-Nyt on tapahtunut hirveyksiä eikä tämä ole välttämättä paras hetki kertoa tätä, Cedric aloitti ja käänsi katseensa lattiasta Johannan silmiin. -Haluan kuitenkin sanoa tämän, ennen kuin lähdemme koululta.
Johanna nielaisi, ja hän tunsi sydämensä jyskyttävän lujaa. Mitä Cedric aikoisi sanoa hänelle?
-Halusin vain sanoa, että välitän sinusta ihan kauheasti, Cedric jatkoi sulkien tytön syleilyynsä.
-Pidän sinusta niin paljon, että olisin enemmän kuin tyytyväinen..., Cedric sanoi ja mietti hetken.
-Tai siis tarkoitan, että olisin todella onnellinen, jos voisin jakaa elämäni kanssasi.
Johanna tunsi olevansa totaalisen sekaisin. Hän oli samaan aikaan poissa tolaltaan Siriuksen kuoleman takia, mutta Cedricin ehdotuksen vuoksi hän oli samaan aikaan hyvin onnellinen. Johanna ei saanut sanaa suustaan.
-No? Cedric kysyi. -Tiedän, että olet varmasti melko sekaisin kaikesta, mutta...
-Kyllä, siis joo, Johanna änkytti. -Tietysti, tai siis joo.
Cedric kurtisti hieman kulmiaan. Johanna veti henkeä ja jatkoi:
-Olen ihan sekaisin kaikesta, mutta kyllä minäkin pidän sinusta. Vaikka se tuskin on jäänyt sinulta huomaamatta.
-Huolit siis minut itsellesi ihan kokonaan? Cedric kysyi. Johanna nyökkäsi vastaukseksi.
Cedric sipaisi Johannan leukaa katsoen tyttöä samalla suoraan silmiin. Johannalla oli aavistus siitä, mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan. Ja se aavistus oli oikea: Cedric suuteli häntä suoraan huulille.
***
Tiina naksautti matka-arkun kiinni, kun Johanna juoksi makuusaliin.
-Siinä sinä olet! Tiina huudahti Johannan istuutuessa sängylle. -Vihdoin ja viimein!
-Niinpä, Johanna tokaisi. -Vihdoin ja viimein.
Tiina katsoi Johannaa kysyvästi.
-Vihdoin ja viimein olen Cedricin tyttöystävä, Johanna sanoi ja hymyili hiukan. -Olen samaan aikaan niin onnellinen mutta surullinen.
Tiina ei vastannut mitään. Hän oli tyytyväinen, että Cedric ja Johanna olivat lopultakin löytäneet toisensa.
-Pakkasin muuten tavarasi, Tiina ilmoitti Johannalle hetken kestäneen hiljaisuuden jälkeen. -Meidän pitää mennä tapaamaan McGarmivaa hänen luokkaansa ennen kuin lähdemme.
-Miksi? Johanna ihmetteli kulmat kurtussa. Tiina kohautti olkiaan.
-Kai hänellä on jotakin asiaa meille, Tiina ajatteli.
-Tiina! kuului Ronin ääni rappusten alapäästä. -Me lähdemme nyt!
-Odottakaa! Tiina huusi ja nappasi kainalosauvansa. Hän nilkutti sauvojen avulla rappuset alas Johanna perässään ja kirosi liikkumisen vaikeutta.
Oleskeluhuoneessa Harry, Ron ja Seamus seisoivat odottamassa. Harryn silmät punoittivat itkemisen jäljiltä. Tiina olisi halunnut sanoa Harrylle jotakin lohduttavaa, muttei tiennyt, mitä sellaista hän voisi tälle sanoa.
-Oli kiva tutustua, Harry sanoi Tiinalle ja Johannalle. -Kiitos kaikesta.
Tytöt hymyilivät hieman.
-Nähdään ensi lukuvuonna, Harry tokaisi ja sai kohotettua aivan pienen hymynpoikasen huulilleen.
-Muista kirjoittaa meille, Johanna muistutti. Harry nyökkäsi vastaukseksi.
-Ja te kanssa, Tiina jatkoi katsoen ensin Seamusia ja sitten Ronia. -Teidänkin pitää kirjoittaa meille, jooko?
-Totta kai, Seamus lupasi. -Kirjoitan joka viikko.
-Minä kirjoitan sinulle joka päivä, Ron sanoi Tiinalle saaden tytön sulamaan sisältä vaikka kuinka monennen kerran.
Porukan välille laskeutui hetkellinen hiljaisuus.
-Ehkä meidän pitäisi lähteä, Seamus sanoi lopulta.
-Niin, Harry mutisi. Tiina ja Johanna puristivat Harryn ja Seamusin kättä, minkä jälkeen kaksikko poistui matka-arkkuineen oleskeluhuoneesta jättäen Tiinan, Johannan ja Ronin kolmestaan. Johanna tunsi itsensä ylimääräiseksi.
-Menen hakemaan arkkumme makuusalista, Johanna sanoi Tiinalle ja lähti kipittämään rappusia ylös.
-Kai tulet käymään joskus meillä? Ron kysyi Tiinalta. Tiina nyökkäsi.
-Totta kai, hän vastasi. -Ensin minun pitää mennä käymään Suomessa perheeni luona.
-Joo, Ron mutisi. Ontuen Tiina siirtyi lähemmäs Ronia ja halasi tätä lujasti. Ron muiskautti Tiinan huulille suudelman.
-Nähdään, poika sanoi kaksikon irrottauduttua toisistaan. -Hei hei.
-Heippa, Tiina vastasi ja katsoi, kun Ron poistui paikalta.
***
Tiina ja Johanna olivat menneet tavaroidensa kanssa McGarmivan luokkahuoneeseen. Professori piteli kädessään eräänlaista esinettä.
-Tämä on ajankääntäjä, McGarmiva sanoi ja näytti esinettä kummallekin tytölle. -Sen avulla voi matkata ajassa eteenpäin tai taaksepäin.
Professori sujautti ajankääntäjän ketjun kaikkien kaulan ympärille, minkä jälkeen hän väänsi sitä muutaman kerran.
PLOP!
Tiina ja Johanna seisoivat McGarmivan kanssa aivan eri paikassa kuin äsken. He seisoivat satulahuoneessa, samassa paikassa, mistä Tiina ja Johanna olivat lähteneet.
McGarmiva otti ajankääntimen pois Tiinan ja Johannan kaulan ympäriltä ja hymyili.
-Näkemiin, professori sanoi.
-Näkemiin, professori, tytöt vastasivat yhteen ääneen ja katsoivat, miten McGarmiva käänsi ajankäännintä ja katosi paikalta.
Tiina ja Johanna vilkaisivat ympärilleen ja näkivät tutun satulahuoneen. Tiina tajusi kainalosauvojensa olevan poissa ja nilkkansa olevan kunnossa.
Pian tytöt kuulivat askelia ja kääntyivät satulahuoneen ovelle päin. Laila saapui paikalle ja laittoi suitset roikkumaan seinälle.
-Miten tunti meni? Laila kysyi hymyillen.
Johanna katsoi Lailaa ihmeissään, kunnes muisti olleensa aikaisemmin ratsastustunnilla.
-Ihan hyvin meni, Tiina vastasi Johannan puolesta ja hytkyi innosta. -Arvaa mitä?
-No? Laila uteli ja katsoi tyttöjä kysyvästi. Tiina ja Johanna hymyilivät leveästi.
-Palasimme äsken takaisin Tylypahkasta, Tiina selitti. -Olimme Tylypahkassa!
-Ihan oikeasti olimme! Johanna hihkui.
Laila naurahti ja näytti siltä, ettei uskonut tyttöjä. Hän ajatteli kaksikon vitsailevan.
-Me pelasimme huispausta ja olimme joulutanssiaisissa, Johanna selosti. -Tiina rakastui Roniin.
Tiina punastui.
-Itse rakastuit Cedriciin, Tiina muistutti Johannaa ja kääntyi sitten takaisin Lailan puoleen. -Sitten kohtasimme Voldemortin.
Laila katsoi Johannaa ja Tiinaa oudosti, kun nämä jatkoivat Tylypahka-aikojensa muistelua. Laila siirtyi tallin käytävän puolelle ja kaivoi kännykän taskustaan.
-Numerotiedustelusta päivää. Miten voin auttaa?
-Yhdistäisitkö lähimpään mielisairaalaan, johonkin psykiatrille tai jotain? Laila pyysi. -Johonkin, jossa on tilaa kahdelle sekopäälle.
-Hetki, yhdistän.
***
Tiina ja Johanna istuivat pöydän ääressä pienessä huoneessa mielisairaalassa. Kaksikko muisteli Tylypahkassa viettämäänsä aikaa. Hoitajat ja psykiatrit seurailivat kaksikkoa lasin takaa ja kuulivat heidän keskustelunsa.
-Mikä heillä on? yksi hoitajista kysyi.
-He eivät erota fantasiamaailmaa todellisuudesta, eräs tohtoreista sanoi. -He väittävät olleensa Tylypahkassa, vaikka koko paikka on satua.
-Mitä teemme heidän kanssaan?
-Ei tuolle voi tehdä mitään. He ovat nyt sekaisin ja tulevat aina olemaan sekaisin. Luultavasti oleilevat puoliksi fantasiamaailmassa ikuisesti. Kumpikin jää tänne. Ei heitä voi päästää normaaleiden ihmisten ilmoille.
Tiina ja Johanna juttelivat innokkaasti.
-Aion mennä Ronin luo piakkoin, Tiina sanoi. -Minulla on kauhea ikävä häntä. Olemme kirjoitelleet joka päivä.
-Minä sain käännytettyä Cedricin tulemaan Suomeen, Johanna hihkui. -Hän tulee käymään luonani.
-Ihanaa! Tiina huudahti leveästi hymyillen.
-Niin on, Johanna intoili.
***
Johanna ja Tiina saivat kumpikin oman huoneen mielisairaalasta, totta kai vierekkäiset. He tapaavat toisiaan joka päivä ja odottavat seuraavaa lukuvuotta Tylypahkassa alkavaksi.
LOPPU.
