Title: Lehtiä hiuksissa
Author: Katriona
Beta: Herkkuoone
Rating: S
Genre: fluffy, slash
Haasteet: Osallistuu Vuodenaika-haasteeseen (syksy)
A/N: Eka Harry/Ron -ficcini ja itse ainakin tykkään tästä. Toivottavasti sinäkin. Toivoisin saavani jotain kommenttia
LEHTIÄ HIUKSISSA
Harry PoV
Tuuli oli alkanut jo käydä kylmemmäksi, mikä enteili lähestyvää talvea. Puuskainen syystuuli riipi kellanruskeita lehtiä puista ja sai ne kieppumaan villeinä pyörteinä. Nykäisin matkaviittani tiukemmin ympärilleni ja vavahdin hyisen tuulen tunkeutuessa luihin ja ytimiin asti. Onneksi pääsisin pian Kotikolon lämpöön. Mikä parasta, Ron oli siellä. Toisaalta en olisi millään halunnut mennä sinne, koska rouva Weasley ei tiennyt minun ja Ronin suhteesta eikä olisi varmastikaan hyväksynyt sitä. Hermionekin hyväksyi rakkauteni Roniin pitkin hampain. Hermione tuntui jotenkin ajattelevan, että Ron oli hänen.
Hymyilin muistoilleni, jossa olimme tajunneet ensimmäisen kerran, että rakastimme toisiamme. Se oli ollut ihanaa. Miten se olikaan piristänyt tylsää ja kylmää syyspäivää niin valtaisasti.
”Harry, tulisitko ulos hetkeksi?”
Katsoin Ronia hiukan kysyvänä. Tällä oli kellanruskeita vaahteran lehtiä hiuksissa. Se oli oikeastaan aika suloista. Punaiset hiukset ja nuo syksyisen väriset lehdet. Ronin pähkinänruskea jumpperikin sopi syksyiseen värimaailmaan. Tällaisena hetkenä Ronin inho pähkinänruskeaa kohtaan tuntui ihan naurettavalta. Ronhan oli ihan uskomattoman suloinen lehtiä hiuksissaan ja ruskea jumpperi yllään. Minun syysprinssini.
”Joo.”
Seurasin Ronia ulos ja hämmästyin, kun tämä kävelikin yllättävän kauas. Ikään kuin hän haluaisi pitää sanansa, tai tekonsa, salassa. Sydämeni kiihdytti vauhtiaan ja perhoset lepattivat vatsassani. Mitä nyt? Tuuli riepotteli hiuksiamme ja hulmautti tumman matkaviittani nurin. Kylmä viima puski suoraan sisimpääni, hyyti sydäntänikin. Ron hymyili ja ravisti lehdet hiuksistaan, vaikka niitä tulikin koko ajan lisää. Se kuitenkin kuului syksyyn. Lehdet, ja se, että niitä tippui puista. Ronin päässä ne vain olivat suloisia.
”Harry, pyysin sinut tänne, koska…”
Ron punastui. Kasvot olivat riitasoinnussa punaisten hiusten kanssa, mutta se oli silti jotenkin suloista. Ron oli muutenkin suloinen, ei vain näin syksyllä. Ronin ominaislaatuun tuntui kuuluvan se, että oli suloinen.
”Harry, minä… rakastan sinua.”
Ron, niin minäkin. Niin minäkin rakastan sinua. Huokaisin hiljaa ja seuraavassa hetkessä tajusin jo olevani rakkaani karhumaisessa rutistuksessa. Ronin hiuksissa oli taas lehtiä. Niiden reunat kutittivat korvaani. Ron käänsi minua pystyäkseen painamaan suudelman huulilleni. Suutelimme ensimmäistä kertaa ruskan väriloistossa, lehtiä hiuksissamme ja syystuulen kutittaessa ihoamme kangaskerrosten läpi. Toivoin hetken kestävän ikuisesti. Sain Kotikolon viimein näkyviini ja samassa Ron jo säntäsikin sisältä, lensi pihan poikki ja kapsahti kaulaani. Tervetuliaissuukko painettiin huulilleni ja kaikki katosi. Olimme kaksin. Nyt ja aina.
”Ron, minä rakastan sinua. Ikuisesti.”
