Pako: Raapaleita Paon hahmoista, Paenneet (K-11)

[Dana Wolf]

Title: Paenneet
Author: Dana Wolf
Rating: K-11
Paring: Ei varsinaisia parituksia. Sucre/Maricruzia voi lukea rivien välistä.
Genre: Drama, pienimuotoinen angst
Fandom: Pako Yukimura lisäsi fandomin myös alkutietoihin ja Beyond otsikon etummaiseksi.
Disclaimer: Hahmot kuuluvat Pako-sarjan tekijöille, keitä he sitten lienevätkään. Edes T-bag ei kuulu minulle, vaikka mielelläni haluaisin niin. Pöh.
A/N: Raapaleita Paon hahmoista, jokainen saa myös oman kuolemansyntinsä raapaleen otsikoksi. Theodorella niitä on kaksi, koska oli aivan pakko tunnustaa lempihahmoa. Lukekaa ja kommentoikaa.

************

Himo
Theodore Bagwell

Hän leikki aina olevansa inhimillinen, jotain parempaa ja suurempaa, mutta ei hän ollut.

Väliinputoajilla on aina yhteiset kasvot, kuvitelma selviytymisestä, mutta onko minulla?

Eläin. He sanovat minua sairasmieliseksi eläimeksi, vaikka kasvoton pelko vainoaa minua. Se odottaa jokaisen nurkan takana. Ojentaa käsiään ovista ja ikkunoista.

En ole tyhmä, en vain ajattele muita, ei siinä ole mitään tuomittavaa. Mitä pahaa on siinä, että tahtoo koskettaa, saada toisen tuntemaan?

Silloin, kun se kauneuden illuusio särkyi, taivaskin huusi tuskissaan. Uhrieni huudot eivät kaiu korvissani samalla tavalla.

He korjaavat minut, kokoavat kappaleet kasaan, sovittavat ne yhteen.

Katumus, mitä se on? Se on vain toisenlaista himoa.


Kateus
Fernando Sucre

Pohjoisesta etelään, juoksisin perässäsi vaikka maailman ääriin. Tekisin kaiken saadakseni hymysi omakseni vielä kerran.

Silloin joskus sait minut iloitsemaan niin, mutta muuttiko kaiken se, että menetin pelin.

Jätetty.

Silloin, kun kaikki meni päin helvettiä. Silloin se ihminen tuli, vei sinut ja asteli rakkauden portaat ylös hymyillen.

Avoin, niin avoin, niin avoin.

Sanoin rakastavani, tahtovani, mutta kelpasiko se sinulle?
Olen vainottu, halveksittu, pelätty, olen jo antautunut.

Kun tunsin taas vapaan maan jalkojeni alla, kun olin valmis varastamaan sinut itselleni, rakastamaan sinua niin kuin olin aina rakastanut.

Olen aina pystynyt hillitsemään sen tunteen, olemaan ajattelematta sitä,
mutta nyt kateus vie voiton.


Viha
John Abruzzi

Kakkosia hienoissa puvuissa, ylimielinen ilme vakavilla kasvoilla. Sellaisia me olimme.

Kun ase laukesi kerran, toisenkin, sain uhrin vapisemaan ja vetämään väristen henkeä viimeisen kerran.

Mitä hän oli tehnyt? Sinä vastustelit jälleen. Käskin sinua vaikenemaan, antamaan olla. Ja sinä vaikenit.

Lapset kuulevat. Kysymys näkyy heidän viattomilta lapsenkasvoiltaan. Silti he rakastavat ehdoitta. He tietävät, että pimein hetki on ennen auringonnousua. Sininen hämärä, aika tunnustaa.

Kun jonkun täytyy kuolla, hän myös kuolee. Se ei ole minun käsissäni, se on kohtalo.

Kun painan lapsiani rintaani vasten, ajattelen onnellisuutta tuntien heidän olevan vielä ehjiä.

Yksikin teko herättäisi minussa valkohehkuisen viha.
Eikä se viha laannu, ei katoa.


Laiskuus
David Apolskis

Päähän potkittu, typerä rikottu lelu, joka heitetään syrjään hyödyttömänä.

Useless.

Hukkasin kaiken baseball-kortin takia, tuhosin korttitalon. Tilaisuudet lipesivät sormieni välistä kuin juoksuhiekka.

Istuin siellä, täällä ja tuolla. Turhana.

Ei auttanut, vaikka potkin ovia, yritin pettää, olla edes jollekin enemmän kuin pelkkä hylkiö.

Kun he saivat tietää, he vain katsoivat minua syyttävästi. Onneton on ihminen, joka ei tiedä, mihin menee. Ei mistä on tulossa.

Hylätty, haukuttu ja raiskattu. Likainen, hyväksikäytetty. Pakotettu olemaan jotain sairasta ja kuvottavaa.

Kun käsiraudat loksahtavat kiinni, tiedät vihdoin, mitä pelko on. Se tukehduttaa sinut.
Ja kaikki vain siksi, koska halusin päästä helpolla.

Liian laiska ansaitakseen oman kunniansa.


Ylpeys
Michael Scofield

Jos sinä kuolet, se on minun vikani, ja tiedän sinunkin ajattelevan samoin. Vaikka oletkin veljeni, tiedän, että syyttäisit minua kuolemastasi. Enkä aio katsella sitä, en antaa sen tapahtua.

Me pakenemme täältä yhdessä, vaikka se vaatisi sata ihmishenkeä, vaikka joutuisimme ottamaan puolet vankilasta mukaamme. En aio antaa sinun kuolla.

Kartta on piirretty, kohtalot on saneltu, tiedän mitä teen. Ja silti se tuntuu vaikealta.

Minulla on aina ollut vahva tahto, voin sanoa sen itsekin, eikä se kuulosta itsekehulta. Ei enää.

Vaikeudet on tehty voitettaviksi, aion murtaa tämän rakennuksen suojamuurit ja saattaa meidät takaisin valoon.

Sillä tätä taistelua en aio hävitä. En koskaan.


Ahneus
Theodore Bagwell

On vitun inhottavaa olla koko ajan niin vihattu, tiedätkös. Vihattu syystä, joka ehkä oikeuttaa siihen, mutta on kuitenkin niin kovin moniulotteinen.

Raiskasin, tapoin, käytin hyväkseni, koska se huvitti minua. Tahdoin vain tuntea.

Kaikki ne pelkäävät katseet, kaikki aiheuttamani kipu. Onko sillä mitään helvetin väliä loppupeleissä. Ei, ei varmasti ole.

Silloin, kun joku huutaa tuskasta, eihän siitä voi kuin nauttia. Se, että joku on niin täydellisesti armoillasi, valmis rukoilemaan sinulta armahdusta.

Mikä siinä on niin kiihottavaa?

Miksi sellaisesta ilosta täytyy maksaa vapaudellaan? Miksi ihmisen ei anneta nauttia kerrankin, kun siihen on tilaisuus? Niin monta kysymysmerkkiä, niin vähän vastauksia.

Antakaa minun olla.

[Calke]

Ja minut pakotettiin kommailemaan :>

Ihan hauskoja - taino ei hauskoja - vaan aika angstisia pätkiä, mutta ihan kivasti kirjoitettu ja asiaa. Abruzzista olisi tietenkin löytynyt aihetta kahteenkin kirjoitettavaan pätkään, oikeastaan miljooniin!

Pakko vielä mainita, että ärsytti nuo kamalat välit joka lauseen jälkeen. Jotkut sanat siellä täällä rikkoivat vähän tunnelmaa.

On vitun inhottavaa olla koko ajan vihattu, tiedätkös.

Emmie oikein osaa selittää, että miksi, mutta jotenkin ne vaan hyppäs silmille. Se jotenki toi semmosen mielikuvan, että siinä puhutaan jollekin kolmannelle osapuolelle, eikä ajatella itsekseen. Emmie tiiä, oliko se tarkoitus?  :'> Kehittävää, eikös.
Olivathan nämä aika ajantuhlausta, kun sinulla on niin paljon muuta, mielenkiintoisempaakin kirjoitettavaa! :'D

Mutta hyviä pätkiä, kivaa vahtelua siihen aina löytyvään - jos siihenkään - Michael/Sara - paritukseen.

[ruttotohtori]

Ääh, voi kamala kun tämä on vanha... Mutta kommentoin nyt kuitenkin kun löysin ihan vahingossa, koska voih. Oon viimeiset kolme viikkoa ollut ihan liekeissä tästä sarjasta, eikä tästä nyt hirveesti oo ficcejä täällä Finissä, niin että niin.

Kirjoitustapa näissä oli jotenkin tosi raaka, mistä pidin koska kuolemansynnit ei aiheena oo mikään puhtoisin ja nää hahmotkin, no, niin. Raapaleissa on aina pakko vähän pelkistää, mistä syystä en hirveesti raapalemuodosta tykkää, mut nää toimi, kun näissä esitettiin kysymyksiä selittelyn sijaan. Sataan sanaan mahtuu aina liian vähän asiaa, mutta kun se asia jätetään lukijan itse pohdittavaksi, lukukokemuksesta tulee monin verroin miellyttävämpi, kun saa vähän haastetta.

Tosi hienosti oot kyllä saanut kaikkien hahmojen olemukset tiivistettyä näinkin pieniin osiin, tai ainakin yhden tärkeän piirteen jokaisesta. Jotenkin nää kaikki uppos tosi syvälle, vaikka tekstiä oli vähän. Tykkäsin hirmusti miten otit Michaelin kohdalle ylpeyden, se on niin hieno kääntöpuoli Miksun yliempaattisuudelle. Se haluaa pelastaa kaikki ja kaiken, mutta tekeekö se sen siks että välittää vai siks ettei halua menettää arvokkuuttaan, sitä pohdittiin tässä erittäin kivasti. Tykkäsin kans kovasti Abruzzin kohdasta, ristiriita kristillisen katumuksen ja alati sykkivän vihan välillä on upea, ja toi että kohtalo määrää senkin jos Abruzzi ite tappaa jonkun, niin osuvaa! Et jotenkin sen on pakko, vaikka se sisimmässään tietää että se tekee valintansa itse. Mutta se yrittää uskotella itselleen muuta. Hrr, ihan meni kylmät väreet!

Kerronnalliset ratkaisut näissä vähän hämmensi välillä, en ollut aina ihan varma kelle puhutaan. Mutta ei se sinänsä häirinnyt, mitä nyt yhdessä kohdassa:

Kun käsiraudat loksahtavat kiinni, tiedät vihdoin, mitä pelko on. Se tukehduttaa sinut.

Sinä-passiivi on anglismi, ja vaikkei se nyt suoranaisesti väärin oo niin vähän se tökkii.

Hmm, tekis mieli vielä vetäistä hirveet analyysit noista Theodoren kohdista, mut en taida. Mutta pakko vaan hehkuttaa kuinka täydellisesti oot kirjoittanut ne! Se rikkinäisyys mikä hahmossa näkyy ihan jo sen silmistä alkaen tuli esille jokaisessa sanassa, ja se miten se elää niin omassa todellisuudessaan, vaikka kyllähän se tajuaa tekevänsä pahoja juttuja mut jotenkin ei vaan osaa lopettaakaan. Onhan se ihan kauhee tyyppi, mut ton viimeisen raapaleen kohdalla tuli vaan surku. Noi kysymykset, että miksi täytyy mennä vankilaan ja kaikkea - se on niin surullisen pölvästi, ääfgh. Ja toi, et katumus on vaan himoa, on tosi hieno virke! Koska onhan katumus vaan halua saada menetetty hyväksyntä takaisin. Tajuttoman hieno ajatus.

Kiitokset näistä, ja olen pahoillani vanhojen juttujen esiin nostamisesta, mut oli pakko. Pidin huikeesti.

[Fírinne]

Koukutuin tähän heti. Jokin veti kiinni tähän tekstiin enkä olisi malttanut lopettaa lukemista.
Tykkäsin siis ihan hirveästi ja varsinkin T-Bagin raapaleista. Olit saanut todella hyvin kirjoitettua ne ja tykkäsin myös ihan hirveästi Scofieldin raapaleesta! Se oli jotenkin niin kosketava (tai olen sitten herkällä päällä) ja olisipa niitä ollut useampi! Sucre oli myös ihana, surettaa vain niin hirveästi mitä hänen sydämmelleen tapahtui.

-Mara kiittää