Kirjoittaja: Ruskapoika
Ikäraja: K11
Genre: Femme, joku random drama
Vastuuvapaus: J. Karjalaiselle kiitos nimestä, muuten sitten minun omaa.
Haaste: Ficlet300 (072. Älytön.)
A/N: Suosittelen kuuntelemaan tai edes lukemaan J. Karjalaisen kappaleen Telepatiaa, koska se on ehkä maailman paras kappale ja kuuntelin sitä tauotta tätä kirjoittaessa. Tuskin mitään kovin suurta tunnelmaa tarttui mukaan, mutta olipahan kuitenkin taustatekijänä. Kommentteja otetaan avosylin vastaan. <3
Tähtilampun alla
Älytön, upea, hullu ja outo lintu. Niin minä ajattelin, kun näin sen sähkönsinisen hiuspehkon. Olit pörröttänyt lyhyet hiukset takaraivosta takkuun ja vetänyt otsatukan pois silmiltä pannalta. Oli alkukesä, ihmiset tietysti juhlivat omalla tavallaan kesän alkua, toiset lukuvuoden päättymisiä ja toiset viikonlopun lomaa, kunnes maanantaina tarvitsisi raahautua taas töihin. Itse oli yksi niistä onnellisista, jotka saisivat nauttia koko kesän kestävästä lomasta. Mutta en ymmärrä, mikä sai minut lähtemään vanhempieni mukana Mikkelistä Lappeenrantaan sukuloimaan kahdeksi ensimmäiseksi viikoksi. Ne viikot olivat sitä aikaa, kun tutut olivat juhlimassa, ennen kuin heidänkin täytyisi tottua kesätyön rytmiin.
Mutta nähtyäni sinut ensimmäisen kerran kaupungilla kiitin vanhempiani, että he olivat enemmänkin pakottaneet minut mukaan, eikä kumpikaan ymmärtänyt kiitostani, mutta hymyilivät kuitenkin. Ehkä hymyilin jo silloin tyhmästi. Olihan Lappeenranta iso paikka, mutta jostain syystä tiesin silloin, että näen sinut vielä uudestaan. Ehkä sitä tyhmää itsevarmuuttani?
Meni kaksi kokonaista päivää ennen kuin todella näin sinut uudestaan. Hiuksesi olivat erilailla ja silmissäsi oli vahvempi meikki, kuin kaksi päivää edeltävällä kerralla, mutta se ei rikkonut kuvaa sinusta (jonka tyhmänä olin onnistunut jo luomaan). Kadehdin, että osasit kävellä niin upeasti korkeilla koroilla; minun silmiini ne ainakin olivat korkeat. Olenko hirveä, kun seurasin sinua suurimman osan päivää vaivihkaa? Ehkä, ehkä en. Joku tietysti olisi saattanut tehdä siitä poliisiasian, mutta sinä et onneksi edes huomannut – tai jos huomasit, niin peitit sen taidokkaasti.
Kun näin sinut kolmannen kerran sillä viikolla, tapahtuma oli vahinko. Vanhempani olivat raahanneet minut kauppaan mukaan, jättäneet lopulta CD- ja DVD-hyllyjen luokse laraamaan niitä lävitse. Asetuit viereeni CD-alekorin viereen.
Tavallisesti osasin flirttailla rohkeasti melkein kenelle tahansa. Tuttavieni mielestä flirttailin enemmän kuin oli tervettä. Sinuun en kuitenkaan uskaltanut kajota tuosta noin vain. Minkä ikäinen olit? Mikä oli seksuaalinen suuntautumisesi? Kiljuisitko, jos tyttö lähestyisi sinua muussa kuin kaverimielessä?
“J. Karjalaisella on upea ääni”, sanoin lopulta, kun olit pitänyt kädessäsi pitkään
Tähtilampun alla albumia. Katsahdit hitusen yllättyneenä minuun ja tajusin vasta nyt, että ilman korkokenkiä olisit minua paljon lyhyempi, enkä minäkään taivasta hiponut.
“Hällä on. Kuunteletko sää paljonkin herran tuotantoa?”
“Kaikki levyt.”
Katselit minut päästä varpaisiin ja tajusin nauttivani katseestasi. Kirkkaanvihreät silmät, jota tumma silmämeikki vain korosti; nättiä. En edes tajunnut hävetä vaatetustani. Löysät farkut, koska en ollut muita löytänyt ja kulahtanut musta hihaton.
“Viola Kärki.”
“Nilla Ojala.”
#
Olit oikeasti outo lintu. Kutsua nyt täysin ventovieras ihminen kahville jonnekin pystyyn kuolleeseen kahvilaan. Tosin olit oikeassa kahvin suhteen, se oli varmaan parasta, mitä olin koskaan juonut. Loppujen lopuksi ainoa asia, mitä siitä loppupäivästä muistan on se, että puhuimme ja puhuimme, sekä kahvilan katossa oli ruma tähtilamppu, jonka alla me ensimmäisen kerran suudeltiin kunnolla.
Älytöntä, mutta ei ollenkaan paha.
