Nimi: Varjossa
Kirjoittaja: nnora
Ikäraja: K-11
Pituus: 380 sanaa, ficlet
Genre: angst, deathfic
Hahmot/paritus: Nuori Remus Lupin (+ nuori Sirius Musta)
Summary: Hänen ei enää tarvitsisi jäädä kenenkään varjoon. Hän olisi se kirkkain tähti taivaalla.
Vastuunvapaus: Kaikki muu kuuluu Rowlingille paitsi juoni, joka on minun.
Varoitukset: Angst, angst, angst. Kieroutunut ficci, hahmon kuolema.
A/N: Okei, älkää tappako mua. Mä sain tosi hullun idean vaan alkaa kirjoittaa siitä, että Remus oli kateellinen tms, ja mä en aloittaessani tiennyt ficin loppua, mutta siitä muotoutui tälläinen. Mä en ole hirveän angstinen ihminen, mutta angstia on jotenkin tosi helppo kirjoittaa, ja se vaan tulee. Sirius sekä Remus on yksi lempihahmojani eikä Remus ole mielestäni näin... öö. En tiedä. Ei näin tälläinen. En ole vielä päättänyt, pidänkö tästä vai en, mut julkaisen nyt kuitenkin. Nauttikaa! (:
Remus oli aina ollut kateellinen Siriukselle. Hän oli niin itsevarma. Hän oli niin sanavalmis. Hänellä oli lukuisia tuttuja, tytöt pitivät hänestä, häneltä juttu luisti. Viisi vuotta hän oli ollut Siriuksen varjossa. Remus saattoi aamuisin laittaa hiuksiaan tunninkin ennen muiden heräämistä, mutta kukaan ei silti huomannut ja Siriuksen juuri sängystä noussut-tyyli vetosi uudelleen ja uudelleen. Remusta ärsytti. Hän jäi joka kerta Siriuksen varjoon. Sirius oli aina vahvempi, hauskempi ja komeampi. Kukaan ei pitänyt Remusta hyvännäköisenä, kaikki olivat aina vain ihastuneet Siriukseen. Siriuksella saattoi olla yhtä aikaa kolme tyttöä kainalossa ja kolme kertaa enemmän jonossa, mutta Remukselle ei liiennyt yhtään. Siriuksella ei ollut rumia arpia ympäri kehoa, toisin kuin Remuksella. Sirius oli se kovis.
Sirius oli itse jättänyt perheensä ja saanut paremman Jamesin perheestä. Remuksella oli vain vanhemmat, joista kumpikin syytti itseään Remuksen ihmissuteudesta. Kotona oli ankea ja painostava tunnelma. Siriuksella oli vahvat piirteet; tummat kulmakarvat, vahva leuka ja määrätietoinen miehekäs nenä. Korkeat poskipäät, tummat kapeat silmät, jotka hurmasivat joka tytön. Sirius oli pitkä, satakahdeksankymmentäkuusi senttiä täydellisyyttä. Remus itse oli kymmenisen senttiä lyhyempi. Liian paljon. Siriuksella oli paljon lihaksia. Siriuksella oli selkeät vatsalihakset ja vahvat kädet. Sirius huispasi ja selvisi pimeyden voimilta suojautumisesta ja muodonmuutoksista olemattomalla työskentelyllä. Remus itse oli puurtanut monta tuntia esitelmän kimpussa, mutta Sirius oli saanut Upean taitavasta käytännön työskentelystä. Totta kai Sirius oli täydellinen kaikessa, mitä teki. Remusta pidettiin vain toivottomana lukutoukkanörttinä, joka sai kaikesta Upean ja asui kirjastossa.
Tänään siihen tulisi muutos. Hän oli valmistellut tätä kuukauden. Kuukausi sitten hän oli alkanut etsiä kirjastosta tietoa ulkonäönmuunnosloitsuista, ja viikko sitten hän oli löytänyt loitsun. Hän oli saanut Siriuksen tarvehuoneeseen. Siriuksen ollessa selin, Remus lausui haparoiden sanat. Avada kedavra. Siriuksen ruumis makasi elottomana maassa puoliksi kyljellään ja puoliksi mahallaan. Remus alkoi muuttaa itseään.
Suloiset kiltin pojan kasvot muotoutuivat Siriuksen jykeviksi kasvoiksi, siniharmaat silmät muuttuivat tummiksi, vaaleanruskeat hiukset pitenivät, muuttuivat laineikkaiksi ja tummuivat miltei mustiksi. Remuksen vartalo piteni ja hänestä tuli lihaksikkaampi. Hänen äänensäkin oli Siriuksen. Arvet hävisivät. Ihmissuteudesta hän ei pääsisi eroon, mutta hänen ei tarvitsisi kärsiä arvista. Hän voisi hävittää ne joka kuukausi. Hänellä oli Siriuksen vaatteita mukanaan. Hän vaihtoi vaatteensa, hylkäsi taikasauvansa ja otti Siriuksen taskusta Siriuksen taikasauvan. Hän oli voittanut Siriuksen, taikasauva oli hänen. Nyt hän oli Sirius Musta, naistennaurattaja ja koulun suosituin. Hänen ei enää tarvitsisi jäädä kenenkään varjoon. Hän olisi se kirkkain tähti taivaalla.