Feliicia, kiitos valtavasti ihanasta kommentistasi!
Mä en kirjoita sen takia, että saisin kommentteja, vaan sen takia, koska se on mun elämäntehtävä ja musta tuntuu, etten vois elää ilman kirjoittamista. On jotenkin niin ihanaa sukeltaa toisten maailmaan, elää hetken aikaa toisen elämää ja paeta kaikkea kamalaa, jota joutuu elämässään kokemaan.
Oma sana luvusta: Viides luku on nyt viimein päässyt uunista ulos ja näkee päivänvalon. Itse pidän jonkin verran luvusta ja varsinkin loppu oli mun mielestä tosi onnistunut. Kauheeta itsekehumista tämä, mutta ei voi mitään. On luvussa toki sellaisiakin kohtia, joista en varsinaisesti pitänyt, vaikka monta kertaa ne kirjoitin. Esimerkiksi Harryn kirje oli totaalisen vaikea kirjoittaa, angstasin sitä(kin) monta kertaa Kilahtaneiden kirjoittajien kerhossa.
Mutta apuja saatiin ja miljoonat kiitokset niille, jotka ovat apujaan tälle luvulle (LUE: KIRJEELLE!) antaneet! Ilman teitä, ei olisi viides luku nähnyt päivänvaloa koskaan, olisin lopettanut koko roskan. Välillä tosiaan tuntui siltä. Mutta! Nyt olen superhyperonnellinen, koska sain tämän pois päiväjärjestyksestä, pääsen kirjoittamaan kuudetta lukua ja ficissä on niiin helvetisti sivuja. Okei, neljätoista sivua ja sanoja on 5059 ja merkkejä 36730, pisteet sille, joka osaa lausua nuo oikein, itse en siihen kykene.
Lukujen lausuminen ei ole koskaan ollut vahvimpia puoliani.
Luku 5
Tapaaminen Sirius katsoi, kun harmaa pöllö lensi hänen ikkunalleen. Hänen sydämensä teki muutaman ylimääräisen lyönnin, sillä hän tiesi, keneltä kirje oli. Harrylta.
Hei, Nuuhku,
Olen vähän hämmentynyt. En tiedä, pitäisikö minun olla sinulle vihainen vai pitäisikö minun olla iloinen siitä, että minulla on biologinen isä elossa. Tavallaan olen vihainen, tavallaan iloinen. Hankalaa.
Tunteeni sinua kohtaan ovat näiden kahden vuoden aikana olleet suuremmat, kuin uskoinkaan. En ole koskaan katsonut sinua tarpeeksi, en ole koskaan tajunnut yhdennäköisyyttämme. Olen kai ollut niin kiinni omassa elämässäni, etten osaa edes katsoa kummisetääni kunnolla. Jos olisin, olisin tajunnut heti. Anteeksi.
Anna anteeksi myös se, että olin sinulle niin vihainen silloin Rääkyvässä Röttelössä. Minulle oli kerrottu, että sinä olit Voldemortin puolella, joten mitä muutakaan olisin voinut tehdä? Luulin, että olit pettänyt äidin ja... Jamesin. Jamesia olitkin pettänyt aikoinaan, mutta minä en ole siitä vihainen. Olen iloinen. Iloinen siitä, että olit pettänyt Jamesia äidin kanssa, sillä jos et olisi, minulla ei olisi nyt isää elossa.
Hiukan pelottavaa ajatella, että olet isäni, mutta yritän tottua siihen ajatukseen. Miten sinä ja äiti oikein päädyitte edes yhteen? Kukaan ei ole koskaan kertonut minulle mitään äidin ja Jamesin menneisyydestä. Tiedän vain, että äiti ja James olivat Tylypahkan parhaimmat noita ja velho aikoinaan. Ja tiedän, että James oli rohkelikkojen huispausjoukkueen kapteeni ja pelasi etsijää. Tiedän myös, että sinä pelasit jahtaajaa, kuten pelaan minäkin. Mitään muuta en tiedäkään ja pyydän nyt, että teet minulle palveluksen ja kerrot seuraavassa kirjeessäsi juurta jaksaen nuoruudestasi Jamesin ja muiden kelmien kanssa.
Harry
Siriuksen silmät olivat kostuneet jo ennen kuin hän oli lukenut kirjeen loppuun asti. Harry oli antanut hänelle anteeksi kaiken. Se merkitsi Siriukselle paljon.
Hei, Harry,
Olen tosi iloinen ja helpottunut siitä, että annat minulle anteeksi. Se merkitsee minulle paljon.
Minun ja muiden kelmien nuoruus oli huoletonta aikaa. Ajattelimme vain huispausta ja tyttöjä ja silloin tällöin myös koulunkäyntiä. Tiedän, että ihmettelet, miten olemme voineet joskus elää huoletonta elämää, mutta meillä ei ollut juuri mitään huolia, muutamia jälki-istuntoja lukuunottamatta. Tiedät meistä kuitenkin jo aika paljon, sillä minä ja Remushan kerroimme sinulle Rääkyvässä Röttelössä melkein kaiken. Paitsi Lilystä ja minusta.
Kun sain Lilyn itselleni, olin maailman onnellisin poika. Oli uudenvuodenjuhlat, olimme juuri aloittaneet tanssimisen ja bilettämisen, kun Lily poikkesi luokseni. Hän tärisi kylmästä ja hetken aikaa vain seisoi vieressäni boolilasi kädessään. Lopulta hän kysyi:
”Tulisitko tanssimaan kanssani, Sirius?”
Vastasin myöntävästi ja aloimme tanssimaan hitaaseen tahtiin. Kappaleen lopussa suutelimme. Siitä se kaikki oikeastaan alkoi. Sitä kesti kokonaiset kolme vuotta. Muistaakseni seitsemännen vuoden joulujuhlissa Lily alkoi seurustelemaan humalassa yllättäen Jamesin kanssa. Siitä alkoi riita, minä suutuin, huusin. Lily yritti selittää. Lopulta annoin anteeksi ja olimme jälleen yhdessä. Olimme yhdessä yhdeksäntoista vuotiaaseen saakka, silloin erosimme lopullisesti. En edes muista, minkä takia silloin erosimme, joku yhdentekevä riita. Kadun sitä ja sen jälkeen olen aina halunnut Lilyä takaisin. Kun tajusin, että hän oli kuollut... Sanat eivät riitä kuvailemaan senhetkisiä tunteitani. Olin peloissani, murtunut... En nähnyt yhtäkään valonpisaraa elämässäni. Kaikki oli yhtäkkiä mustaa, niin mustaa, niin kuin perheeni oli aina halunnut elämäni olevan.
Kun sinä synnyit, tajusin heti, että olet minun poikani. Tiesin sen, olin varma siitä. James oli ylpeä, minä olin ylpeämpi ja rakastin sinua ensinäkemästä saakka. Ainoa valonpisarani vankilassa oli se, että, kun pääsen pois näen taas sinut. Vahvana ja vanhempana, samanlaisena kuin Lily.
Voitko kuvitella onneani, kun tajusin, että sinulla on Lilyn silmät? Rakastan sinua itsesi takia, mutta silmiäsi voisin katsella miljoonia vuosia kyllästymättä niihin.
Toivottavasti tämä kirje antoi useimman vastauksen kysymyksiisi.
Sirius Sirius lähetti kirjeen Harrylle. Hän otti taikasauvansa ja puristi sitä rintaansa vasten. Hän aikoi mennä pois, pois Kyprokselta. Kypros ei ollut hänen paikkansa. Hänen paikkansa oli siellä, missä Harrykin oli.
Sirius heilautti sauvaansa ja ajatteli tiiviisti poikaansa. Hetken kuluuttua hän päätyikin poikansa pimeään huoneeseen. Sirius virnisti tyytyväisenä.
Harry makasi sängyssä, jossa oli aivan liian ohut patja, sängyssä, joka oli ihan riekaleina. Poika mutisi unissaan jotain, mutta Sirius ei saanut sanoista selvää.
”Sirius...”, pojan suusta kuului ja Sirius kumartui lähemmäs kuullakseen paremmin. ”Minä rakastan sinua.”
Sirius hymyili onnellisena. Rakkaus, rakkaus oli se, joka voitti pimeän. Rakkautta ei pystynyt määrittelemään, mitä olikaan se, kun sai kuulla poikansa suusta, että tämä rakasti isäänsä, mitä olikaan se, ku sai kuulla vaimonsa tai tyttöystävänsä suusta, että tämä rakasti miestään. Se oli rakkautta kahden ihmisen välillä. Sukulaisrakkautta tai muuten vain rakkautta. Mitä väliä sillä oli, kunhan sai kuulla sanan rakkaus? Ei mitään. Ihan sama, kuka sen sanan lausui. Pääasia oli, että joku lausui sen.
Siriuksesta oli melkein sääli herättää nukkuva poikansa, mutta kuitenkin hän ravisteli tämän hellästi hereille.
”Sirius?” Harry ihmetteli unisena nähdessään isänsä kasvonsa. ”Mitä sinä täällä?”
”Ajattelin tulla käymään”, Sirius vastasi virnistäen.
”Etkö tajua, kuinka vaarallista se on?” Harry kysyi kuiskaten.
”Etkö tajua, että olet sen arvoinen?” Sirius kysyi hiukan kovemmalla äänellä. ”Etkö tajua, että joka ikinen päivä ajattelen vain sinua? Etkö tajua, että olet ainoa, joka minun perheestäni on jäljellä? Minun oli pakko nähdä sinut, tietää, että voit oikeasti hyvin”, hän jatkoi hiljentäen koko ajan ääntään.
”Jos sanon, että kaikki on hyvin kirjeissäni, yleensä silloin, kaikki myös on hyvin!” Harry sanoi poikeuksellisen kovaan ääneen.
”Älä viitsi nyt ruveta... Hetki pieni”, Sirius sanoi, sillä hän oli saanut loistavan idean. Hän hiipi varpaisillaan ovelle, kuiskasi ”Vaimennous” ja käveli sitten tyytyväisenä itseensä Harryn eteen ja istuutui poikansa vuoteen vieressä olevalle penkille.
”Niin, älä viitsi ruveta kiljumaan ihan turhasta asiasta. Jos haluan tavata sinut, oman poikani, mitä väärää siinä on?” Sirius kysyi normaalilla äänensävyllä.
Harry ei osannut vastata kysymykseen. Tämä kohotti olkapäitään ja yritti näyttää mahdollisimman paheksuvalta, mutta silmät paljastivat, että poika oli oikeastaan tyytyväinen siihen, että Sirius oli hänen luonaan.
Sirius nousi tuolista ja seisoi hetken aikaa katsoen suoraan Harryn vihreisiin silmiin. Harrykin nousi sängyltään ja Sirius kietoi kätensä poikansa ympärille. He halasivat pitkästä aikaa ja Harry painautui Siriuksen kainaloon ja painoi päänsä tämän vatsalihaksia vasten. Harry kuuli, kuinka Siriuksen sydän hakkasi jännityksestä ja hän halusi, ettei Sirius jännittäisi enää, pelkäisi, sillä kaikki oli hyvin. Paremmin kuin hyvin. Sirius painoi päänsä Harryn mustiin hiuksiin ja tunsi kyyneleiden tekevän taas tuloaan.
-------------------------------------------------
A/N2: Harryn kirje ei vieläkään oikein miellytä minua, mutta toivottavasti siiitä saa edes jonkin verran irti. Ja jouduin tosiaan muuttamaan niin Harryn luonteesta kuin ulkonäöstäkin jonkin verran, sillä tiedän kyllä, että Harry pelaa etsijää, mutta tässä hän on perinyt isänsä jahtaajan kyvyt, ei Jamesin etsijänkykyjä, niin kuin kirjassa.
Toivottavasti luku antoi teille paljon vastauksia kysymyksiin, joita arvelen, että teilläkin oli esitettävänä, vaikka ette olisi niiitä minulle ilmoittaneet. Niin ja kommentit ovat aina tervetulleita!