Slytherin cat: Kiitos! Jos tuo sai sut jo kuolemaan niin ootappas vaan mitä tapahtuu parin luvun päästä...
Kuolotar: Kiitos!
Hard: Oi, jokainen kommentti on ihana <3 Kiitos!
Uusi luku taas. Tämä oli ehkä yksi vaikeimmista kirjoittaa, koska kaikki hahmot tuntuivat tappelevan vastaan, mihin sitten yritinkin niitä tunkea. Mutta kyllä se ainakin tarkoituksensa palvelee, jos ei muuta.
Kahdeskymmenes luku: Draama-syndrooma
Eirikur toipui nopeasti takaisin kuntoon ja kuunteli kiltisti Lukaksen luennon siitä, että talvella liian vähissä vaatteissa meren rannalla liikkuminen tappaisi hänet vielä. Eikä edes lunnin ruuan etsiminen olisi tarpeeksi hyvä syy saada kuolemantautia. Kyseinen lunni istui koko luennon ajan nuorukaisen sylissä ja katseli hänkin totisena puhuvaa Lukasta, vaikka tuskin mitään ymmärsi.
Tino alkoi viettää yhä enemmän aikaa totisen viikinkimiehen kanssa. Berwald seurasi hänen mukanaan silloin kun hän työskenteli ja Tino vuorostaan seurasi häntä silloin kun mies työskenteli. Samalla he myös auttoivat toisiaan ja kumpikin vannoi ääneti, ettei kukaan muu olisi osannut auttaa niin hyvin. Tino tuntui ymmärtävän kaiken jopa pelkästään Berwaldin pienistä eleistä ja ruotsalainen teki aina tarkasti sen, mitä häneltä pyydettiin.
He alkoivat myös metsästää yhdessä. Berwald oli lupaustensa mukaisesti tehnyt Tinolle oman jousen ja se oli yksi parhaista, joita hän oli koskaan tehnyt. Tino oli pitänyt hänelle seuraa iltaisin ja valmistanut nuolia samalla, kun ruotsalainen huolella käsitteli puuta ja teki siitä tarpeeksi vahvan, mutta samalla notkean palvelemaan suomalaista. Kun se oli valmis, Tino oli kaatanut ensimmäisen hirvensä sillä.
Ja aina, kun he olivat kahden, he jakoivat pieniä suudelmiaan ja nauttivat toistensa läheisyydestä. He silti kokeilivat ja yrittivät löytää parhaan tavan osoittaa huomiota toisilleen. Berwald oli nopeasti mieltynyt suukkoihin, joita hän antoi aina tilaisuuden tullen. Tino taas löysi parhaan paikan ruotsalaisen sylistä. He puhuivat paljon, mutta joskus myös pelkkä hiljaisuus riitti.
Tino, joka oli silti hieman epävarma uuden suhteensa julkistamisesta, uskoi tyytyväisenä, ettei kukaan huomannut. Mutta hän ja Berwald olivat niin keskittyneet toisiinsa, etteivät huomanneet kuinka Tinon veljien silmät seurasivat heitä. Eirikur oli vain utelias, mutta Lukaksen katse oli tiukka ja kylmä eikä luvannut mitään hyvää.
****
Heidän viimeisimmän taistelun jälkeen tapahtuneen vahingon jälkeen Lukas piti tiukasti huolta, ettei törmäisi Mathiakseen edes vahingossa. Hänen yrityksensä onnistuivat yllättävän hyvin, sillä jostain syystä viikinkimies tuntui myös välttelevän häntä ja pariin viikkoon Lukas ei nähnyt vilaustakaan miehestä, joka yleensä virnuili hänelle aina ja jonka hiukset olivat niin sekaiset, että ne eivät olleet luultavasti koskaan edes nähneet kampaa. Oikeastaan Lukas epäili vahvasti, että mies ei edes tiennyt, mikä kampa oli.
Vaikka Mathias loisti poissaolollaan, jokin miehessä kuitenkin oli aina lähellä ja Lukaksen ajatuksissa. Hän huomasi miettivänsä Mathiaksen tapaa hymyillä ja puhua sekä sitä miten mies liikkui silloin kun keskittyi taistelemaan. Lukas alkoi myös nähdä outoja unia, jotka saivat hänet lähes raivon partaalle ja hämmentyneeksi samalla.
Keskitalven juhla tuli ja meni ja Lukas piti itsensä kiireisenä tekemällä kaikenlaisia pieniä töitä, joita hän vain kylästä löysi. Ainoastaan Elizalle hän kieltäytyi tekemästä mitään. Sen yhden kerran, kun hän oli lupautunut hoitamaan polttopuut naiselle, tämä oli palkinnut hänet kasalla hämmentäviä ja kiusallisia kysymyksiä hänestä ja Mathiaksesta. Lukas ei edes halunnut tietää, mistä Eliza oli oppinut sellaista kieltä ja mistä saanut kuvitelmansa.
Hän jatkoi taisteluharjoituksiaan ensin yksin, mutta totesi sen pian turhaksi. Lukas ei kuitenkaan antanut periksi ja etsinyt Mathiasta käsiinsä vaan hän puoliksi pakotti ja puoliksi suostutteli Gilbertin ja Daanin harjoitusvastustajiksi. Hän arveli, että miehet olivat tarpeeksi typeriä, etteivät välittäisi mahdollisesta Mathiaksen kostosta. Myös Tinoa kaikkialle seuraava Berwald olisi muutoin kelvannut harjoitusvastustajaksi, mutta Lukaksella oli epäilyksiä hänen suhteen eikä hän halunnut olla missään tekemisissä miehen kanssa. Aluksi harjoittelu Daanin ja Gilbertin kanssa sujui hyvin ja Lukas alkoi voittaa yhä useammin ja useammin, mutta sitten yhden voiton jälkeen Gilbert huomautti siitä miten paljon Lukaksen tyyli muistutti Mathiaksen tyyliä. Sen jälkeen Lukas lopetti ja palasi harjoittelemaan vain yksin.
*****
Eliza, joka seurasi aina kaikkea kulisseista ja oli pitänyt hiipijän taitonsa kunnossa, rypisti kulmiaan äkäisesti katsoessaan Lukasta etäältä. Hän ei todellakaan pitänyt siitä, miten asiat olivat kääntyneet. Toisaalta hän oli erittäin tyytyväinen Tinon ja Berwaldin suhteen kehittymiseen, vaikka naisen mielestä he voisivat jo aivan hyvin julkistaa sen koska kaikki tiesivät jo kuitenkin, mutta Lukas ja Mathias tuntuivat vain jumittavan paikallaan. Hän oli todellakin toivonut parasta sen erittäin mielenkiintoisen tapahtuman jälkeen, mutta kaikki tuntui menevän vain huonompaan. Kaiken lisäksi Mathias, jonka Eliza oli kuvitellut kantavaksi voimaksi tässä suhteessa, ei tehnyt enää mitään! Nainen alkoi olla jo todella turhautunut ja hän melkein puri huulensa verille miettiessään tilannetta.
”Tämä ei käy näin”, hän lopulta mutisi päättäväisesti ja osoitti Lukaksen selkää sormellaan, ”sinä tulet saamaan miehesi, vaikka se olisi minun viimeinen tekoni!” Tämän oman uhmakkaan eleensä jälkeen hän sulautui takaisin talojen varjoihin ja lähti etsimään erästä tiettyä kalpeaa miestä, jonka hän tiesi saavansa mukaansa.
”Hei, Gil”, Eliza kuiskasi aivan miehen vieressä ja nauroi, kun tämä hätkähti.
”Helvetti, Eliza, mahtava minä en pidä tuosta”, Gilbert sanoi toivuttuaan nopeasti. Nainen vain hymyili viattomasti täysin tyytyväisenä itseensä.
”Sinun heikot huomiointikykysi eivät ole minun vikani”, hän sanoi, ”mutta Gil, kertoisitko minulle kaiken mitä tiedät Mathiaksesta?” Gilbert katsoi häntä epäillen.
”Miksi kertoisin?” hän kysyi.
”Koska haluat auttaa”, Eliza vastasi täysin varmalla äänellä, ”katsos, minua todella ärsyttää se tapa, kuinka hän ja Lukas eivät etene minnekään. Tarvitaan pieni tönäisy.” Gilbert näytti miettivän hetken, mutta kohautti sitten olkiaan.
”Hän on kyllä hyvin epä-mahtava puhuessaan vain siitä Norgestaan”, hän totesi ja Eliza tiesi, että hän olisi mukana, ”ja viime aikoina hän ei ole muuta tehnytkään kuin istunut yksin tuopin kanssa mutisten jotain. Sanoi, että haluaa antaa Lukakselle ’aikaa ja tilaa’, mitä se sitten tarkoittaakin.”
”Mielenkiintoista”, Eliza sanoi miettien, ”hän kuitenkin puhuu Lukaksesta?”
”Paljon”, Gilbert myönsi, ”oikeastaan ei mistään muusta.”
”Sinähän olet harjoitellut Lukaksen kanssa, etkö olekin?” Eliza varmisti ja Gilbert nyökkäsi.
”Miten sinä edes tiedät siitä?” hän kysyi, mutta nainen vain heilautti kättään väheksyvästi.
”Minulla on tapani”, hän sanoi, ”mutta minä haluan sinun puhuvan Mathiakselle Lukaksesta huomenna.”
”Puhuvan mitä?” Gilbert kysyi tarkennusta ja rypisti sitten kulmiaan epäillen, ”jos sinä haluat minun tekevän hänestä kateellisen, voit unohtaa sen. Hän on täysin hullu Norgestaan ja mahtava minä en suunnittele kuolemaa vielä.”
”Ei sinun tarvitse mennä niin pitkälle mennä”, Eliza sanoi, ”pieni kateus on vain hyvästä sitä paitsi. Kehu häntä vähän tai jotain. Laita Mathias ajattelemaan.” Gilbert tarkasteli häntä hetken tarkasti ja nyökkäsi sitten hitaasti.
”Hyvä on”, hän lopulta myönsi, ”mutta sinä olet minulle yhden velkaa tästä, Eliza.” Nainen nyökkäsi tyytyväisenä ja katosi paikalta lyhyen hyvästin jälkeen. Nyt hänen pitäisi vaan saada Lukas oikeaan paikkaan oikeaan aikaan.
****
”Hei, Mathias”, Gilbert tervehti ja romahti penkille viikinkimiehen viereen. Hän oli tuonut oman kolpakkonsa mukanaan, mutta se oli vielä tyhjä. Sali näytti samoin suurimmaksi osaksi autiolta. Vain muutamat viikingit luuhasivat nurkassa ja Daan istui lähettyvillä polttaen piipussaan ties mitä.
”Ai, hei Gil”, Mathias mumisi tervehdykseksi, mutta Gilbert ei kiinnittänyt huomiota epänormaalin rauhalliseen tervehdykseen ja kiinnostuksen puuttumiseen.
”Mahtava minä harjoittelin Norgen kanssa muutama päivä sitten”, hän sanoi päättäen, että olisi kaikkein viisainta vain siirtyä suoraan asiaan, ”hän on aika hyvä. Voitti jopa muutaman kerran.” Nyt Mathiaksen mielenkiinto alkoi herätä. Hän käänsi päätään ja tuijotti Gilbertiä pitkään oudosti.
”Hän on hyvä”, mies kuitenkin vain sanoi.
”Jeah, mutta olin hieman yllättynyt siitä, että opetit hänelle niin paljon”, Gilbert jatkoi, ”jopa ne pari hienoa temppua, joista olet niin ylpeä. Hän onnistui kerran yllättämään Daanin todella niillä. Eikö niin, Daan?” Mies heilautti kättään myöntävästi ja mumisi jotain haluamatta liittyä keskusteluun sen enempää.
”Vain parasta minun Norgelleni”, Mathias totesi, ”tietenkin opetin hänelle kaiken. Hän osaa ne jo todella hyvin.” Nyt viikinki alkoi kuulostaa ylpeältä, mutta Gilbert ei ollut varma, oliko hän ylpeä itsestään vai norjalaisesta.
”Niin osaakin”, Gilbert myönsi, ”mahtava minä olin aivan hämmästynyt. Hän on aika suloinenkin kaiken lisäksi.” Gilbert ei ollut koskaan ollut kovin hyvä kehumaan muita, mutta hän yritti parhaansa ja ilmeisesti se toimi. Mathiaksen osoittama kiinnostus alkoi pikkuhiljaa vaihtua joksikin muuksi ja mies katsoi häntä nyt totisena. Gilbert tosiaan toivoi, että Elizalla oli jokin suunnitelma, sillä hän ei tosiaankaan halunnut tulla kateellisen hullun viikingin tappamaksi.
Hänen onnekseen pelastus saapui juuri erään tietyn norjalaisen muodossa. Lukas astui saliin ja, vaikka hän oli yksin, hän näytti siltä että olisi halunnut olla jossain muualla. Gilbert ei välittänyt tietää, millä juonella Eliza oli saanut hänet sinne. Luultavasti jollain todella kierolla.
Lukas katseli ympärilleen aivan kuin etsisi jotakuta ja Mathias pomppasi nopeasti ylös osoittaen viimeinkin sitä hänelle luonnollista aktiivisuutta, jota häneltä oli puuttunut viime aikoina. Pakenemisen sijaan hän käveli suoraan norjalaisen luo ja loi kasvoilleen tutun hymyn.
”Norge!” hän huudahti, muttei yrittänyt halata tai koskettaa miestä. Lukas hätkähti hieman huomatessaan hänet, muttei perääntynyt.
”Mathias”, hän sanoi totisena.
”Miten voit?” viikinki kysyi iloisella sävyllä ja Lukas kohautti toista kulmaansa.
”Hyvin”, hän kuitenkin vastasi, ”se nainen väitti, että Eirikur oli pyytänyt minut tänne, mutten näe häntä missään.” Kenenkään ei ollut vaikea arvata, kuka ”se nainen” oikeasti oli. Elizan jälki näkyi aivan liian selvästi.
”Eirikur?” Mathias toisti hämmentyneenä, ”en ole nähnyt häntä täällä.” Pieni epäilys viivähti norjalaisen kasvoilla, mutta hän ei maininnut siitä.
”Vai niin”, hän mutisi.
”Minä kuulin, että sinä olet jatkanut harjoittelua”, Mathias totesi iloisesti ja pienen epäröinnin jälkeen Lukas nyökkäsi.
”Niin olen”, hän myönsi.
”Se on hyvä”, Mathias sanoi, ”olen paljon iloisempi, jos Norgeni osaa puolustaa itseään. Vaikka tietenkin minäkin pidän sinusta huolta mielelläni.”
”Minä en tarvitse huolenpitoa”, Lukas muistutti.
”Mutta pyydä mitä tahansa ja se on sinun”, Mathias lupasi virnistäen.
”Itse asiassa”, Lukas sanoi kaikkien yllätykseksi, ”voisit käskeä sen kaverisi jättää minun veljeni rauhaan. Minä en pidä siitä mitä hän tekee Tinolle.” Mathias mietti hetken, ketä Lukas tarkoitti, mutta loppujen lopuksi hän tajusi sen.
”Berwald?” hän kuitenkin varmisti ja Lukas nyökkäsi vakavana, ”mutta hän on aivan harmiton.”
”Minä en välitä siitä, jos hän on harmiton. Minä en halua häntä Tinon lähelle”, norjalainen sanoi kylmästi.
”Jos sinä sitä toivot, minä puhun Berwaldin kanssa”, Mathias lupasi, vaikka hän itse olisi antanut asian olla. Hän kuitenkin kovasti kaipasi huomiota norjalaiselta ja, jos tämä olisi ainoa tapa saada sitä, sitten hän tekisi sen näin. Hän olisi tietenkin voinut käyttää omia vanhoja keinojaan, mutta hän huomasi nauttivansa paljon enemmän kun Lukas tuli hänen luokseen omasta tahdostaan.
”Kiitos”, Lukas sanoi nopeasti pienen hetken jälkeen ja lähti kävelemään sitten poispäin. Mathias, joka oli saanut normaalin pirteän olotilansa takaisin, palasi pöydän ääreen ja alkoi jutella niitä näitä. Gilbert sen sijaan pysyi hiljaa ja mietti mielessään, menivätkö asiat tosiaan niin kuin Eliza oli toivonut.
****
Berwald istui omassa kodissaan ja hämmensi keittopataa. Hän oli tällä kertaa yksin, mutta jo hetken yksinäisyys sai hänet kaipaamaan Tinon seuraa. Hän oli elänyt vuosia yksin ennen kuin suomalainen oli liittynyt hänen elämäänsä, mutta Berwaldilla ei ollut enää mitään ajatustakaan miten hän oli silloin pärjännyt päivästä päivään. Nytkin jo pelkästään kaikki yöt ja ne hetken, jolloin Tino oli veljiensä kanssa, olivat lähes liikaa.
Ovi narahti hiljaa ja Berwald kohotti katsettaan toiveikkaana vain pettyäkseen nähdessään Mathiaksen Tinon sijaan.
”S’nä”, mies mutisi ja palasi taas keitoksensa pariin.
”Sve, mikä tapa tuo on tervehtiä hyvää ystävää”, Mathias kysyi ja astui kutsumatta peremmälle, ”olen loukkaantunut.”
”H’vä”, ruotsalainen mutisi takaisin. Mathias istuutui alas toiselle tuoleista ja katseli häntä hetken, ”ol’ko s’nulla as’aa?”
”Itse asiassa oli”, viikinki vastasi, ”minä kuulin vähän juttuja sinusta ja Norgen veljestä.”
”Entä s’tten?” Berwald kysyi. Hän ei keksinyt mitään erityistä syytä, miksi Mathias olisi kiinnostunut hänen elämästään.
”Norge ei pidä siitä”, viikinki sanoi ja Berwald pysähtyi hetkeksi luodakseen häneen pitkän katseen.
”M’tä s’itä”, hän mutisi.
”Sinun täytyy lopettaa”, Mathias sanoi ja samassa Berwald oli ylhäällä ja nosti myös toisen miehen kauluksesta ylös. Ruotsalainen oli isompi ja vahvempi kuin Mathias, mutta he olivat usein tapelleet keskenään saamatta kuitenkaan selville, kumpi oli parempi.
”En”, Berwald sanoi katsoen toista miestä niin pahasti kuin ikinä pystyi. Useimmat ihmiset olisivat kauhistuneet sen katseen edessä.
”Hän on liian nuori”, Mathias väitti välittämättä siitä, että itse asiassa Tino oli vain hieman Lukasta nuorempi, ”mitä sinä edes teet hänellä? Hänessä ei ole tarpeeksi leikkimään.” Berwald murahti jotain, mitä Mathias ei ymmärtänyt ja löi nyrkkinsä miehen naamaan niin nopeasti, että Mathias ehti hädin tuskin kääntää päätään, ettei saisi murtunutta nenää. Isku kuitenkin tuntuisi vielä pitkään hänen poskellaan.
”S’nä et puhu h’nestä noin!” ruotsalainen huusi, ”h’n on kaun’s. M’nä rakastan h’ntä!”
”Rakastat?” Mathias kysyi ja työnsi vihaisesti ruotsalaisen kädet irti itsestään, ”mitä sinä tiedät rakkaudesta? Tai hänestä?” Berwald ei vastannut. Hän vain murahti ja kävi toisen miehen kimppuun. Mathias kaatui lattialle ja väisti hädin tuskin toisen iskun kasvojaan kohti. Hän pyörähti lattialle ja iski jalkansa ruotsalaisen polvitaipeeseen saaden hänetkin kaatumaan alas. Hetken he jakelivat iskuja ja pyörivät pitkin pientä taloa.
”Berwald! Mathias!” huuto ovelta sai miehet pysähtymään. Berwald oli juuri kohottanut kätensä iskuun ja Mathias väänsi hänen toista kättään kipeästi, ”mitä te oikein teette?” Tino seisoi ovella kädet puuskassa ja vihainen ilme kasvoillaan. Siniset silmät katsoivat heitä totisina ja vaatien selitystä välittömästi. Siltikin Berwaldin mielestä hän oli kaunein olento koskaan, mutta hänen vihansa oli pelottava.
”Ei m’tään”, ruotsalainen vastasi nopeasti ja laski kätensä alas.
”Miksi sinä sitten näytät siltä, että olet suorittamassa murhaa?” Tino kysyi tiukasti ja laittoi merkille viiltohaavan, jonka ruotsalainen oli saanut jossain vaiheessa tappelua, ”ja sinä vuodat verta.”
”Minä luulin, että sinä ja Norge ette ole verisukulaisia”, Mathias mutisi hiljaa selvästi hieman vaikuttuneelta yleensä iloisen suomalaisen vihaisesta olemuksesta.
”Ja mitä sinä luulet tekeväsi?” hän kysyi Mathiakselta ja viikinki tajusi nopeasti päästää Berwaldin käden vapaaksi.
”Vain pientä sananvaihtoa”, hän selitti, ”ihan viatonta.” Tino kohotti toista kulmaansa epäilevästi.
”Sinä”, hän käski ja osoitti Berwaldia, ”istu alas. Tuo haava tarvitsee hoitoa. Oli se sitten minkä typerän syyn takia tullut.” Ruotsalainen totteli kiltisti ja nosti kaatuneen tuolin ylös ennen kuin istui alas odottamaan lisäkäskyjä.
”Sinä olet niin tossun alla, Sve”, Mathias ei voinut estää itseään mutisemasta lisää sivukommentteja. Hänen epäonnekseen Tino kuuli sen. Siniset silmät siristyivät ja hetken viikinki mietti, oliko hän sittenkin erehtynyt pitäessään Lukasta veljeksistä tulisieluisimpana.
”Mathias”, suomalainen sanoi pelottavan kuiskaavalla äänellä, ”jos sinulla ei ole mitään hoitoa tarvitsevia vammoja, sinun kannattaa nyt poistua paikalta.” Mathias olisi poistunut, vaikka hänellä olisi ollut pää kainalossaan. Nopeasti hän nousi lattialta ja lähes juoksi pois.
Tino sulki oven miehen perässä ja kaivoi aina mukanaan pitämänsä lääkelippaan esiin. Hetken hän kulki ympäri asuntoa etsien sopivia tarvikkeita ja nostelemalla kaatuneita tai pudonneita esineitä takaisin paikalleen. Berwald seurasi häntä hiljaa katseellaan, mutta pysyi paikallaan. Jotenkin hänestä tuntui, että puhuminen olisi ollut väärä valinta tässä tilanteessa.
”Tämä kirvelee hiukan”, Tino totesi ja painoi hieman kostean alkoholilla kostutetun liinan miehen poskella olevaa haavaa vasten. Berwald ei edes tiennyt, mistä se oli tullut. Hän oli ollut niin keskittynyt muuhun sillä hetkellä.
Tino mutisi jotain hiljaa itsekseen puhdistaessaan haavaa ja Berwald antoi hänen purkaa kiukkuaan rauhassa.
”Mistä te edes tappelitte?” suomalainen lopulta kysyi.
”Ei m’stään t’rkeästä”, ruotsalainen vastasi, ”M’thias aukoi p’ätään.”
”Vai niin”, Tino mutisi ja Berwald katsoi häntä hieman huolestuneena.
”S’nä olet v’hainen?” hän kysyi hiljaa ja hetken hiljaisuuden jälkeen suomalainen huokaisi.
”En minä voi olla sinulle pitkään vihainen”, hän sanoi nyt paljon lempeämmällä sävyllä ja painoi suukon miehen otsalle, ”mutta älä yritä tappaa ketään. Se tietää minulle vain lisää töitä.” Berwald nyökkäsi ja käytti lopun illasta huolella suomalaisen rakkaansa lepyttämiseen.
A/N: Vihainen Tino on tosi vihainen Tino.
Ja miksi Norja on suhdetta vastaan? No, jos miettii mitä Tanska teki hänelle aluksi, hän tietenkin kuvittelee Ruotsin kiusaavan Tinoa. Mutta se mikä oli vaikeaa tässä, oli kirjoittaa Lukas ja Mathias. Mun piti pari päivää ihan todella miettiä, miten he reagoivat toisiinsa sen viimesen tappelun jälkeen ja sitten tulin siihen tulokseen, että Lukas luultavasti välttelee Mathiasta ja Mathias on niin hämmentynyt, että ei tee mitään. Onneksi on Unkari.
Seuraavassa luvussa selvitellään sitten taas välejä.
