Kirjoittaja Aihe: HETALIA: København -syndrooma, K-11 | osa 25/25 Valmis  (Luettu 11114 kertaa)

Slytherin cat

  • Vieras
Vs: HETALIA: København -syndrooma, K-15 | osa 23/25 10.7.2014
« Vastaus #80 : 10.07.2014 17:15:33 »
Mitä...? Tanska ei kuollutkaan vielä?
Apuva......

Niin, se yksi kohta yllätti ihan hyvällä tavalla. :D

Miksi minusta tuntuu sille, että nämä viimeiset luvut kuluvat jotenkin todella nopeasti... Jotenkin vaan tuli viime lukua lukiessa sellaninen olo, että jäikö minulta nyt jotain välistä...?

Haa, Gupta! Minähän arvasin, että siinä pojassa on jotain hämärää, minkä Eirikur vei turvaan ja jotain..

Ja... Gilbert uskalsi viimein pyytää naista ulos... Heheh. B)

Lyhyt kommentti, mutta kun luin äsken Pandoran, niin on kiire kommata sitä.

Vyra

  • Vieras
Vs: HETALIA: København -syndrooma, K-15 | osa 23/25 10.7.2014
« Vastaus #81 : 14.07.2014 14:07:51 »
Menolly: Kiitos! Jee, pääsin yllättämään

Slytherii: Kiitos! Apua, jotain välistä? Unohdinko mä jonkun luvun... En, ne on kaikki täällä. No, tää loppu on kyllä hieman nopea. Olisihan tätä saanut pidennettyä vaikka kuinka heittämällä pari lisäjuttua mukaan. Eirikur olisi voinut kidnapata Egyptin ja Mathias vaatia uusintaa Sadikin kanssa. Mut jotenkin musta tuntui että tää on venynyt jo tarpeeksi. Ehkä mun olisi sittenkin pitänyt tehdä siitä pitempi? Njo, myöhäistä nyt.

Tää luku on säälittävän lyhyt, mutta laitan sitten epilogin samaan viimeisen luvun kanssa. Eiks se oo ihan hyvä diili? Tämän kirjoittaminen oli myös vaikeaa siinä mielessä, että en millään osannut päättää tyyliä. Lopulta päädyin tähän, mutta saatan joskus kirjoittaa tämän luvun uusiksi, jos alkaa pänniä.


Kahdeskymmenesneljäs luku: Surusyndrooma

Kesä tuli eivätkä veljekset lähteneet minnekään, vaikka he olivat niin sopineet. Oikeastaan kukaan heistä edes maininnut asiasta. Tino hoiti parantajan ammattiaan edelleen ja Lukas löysi uuden kutsumuksensa viikinkinä olosta. Hän huomasi meren vetävän häntä puoleensa ja Mathiaksen tarkan opetuksen alla hän oppi kaiken seilaamisesta aivan kuten hän oli oppinut taistelemisesta. Viikinkimies oli enemmän kuin ylpeä Lukaksen ensimmäisen matkan jälkeen ja kerskui sillä pitkään muille illan ratoksi ja harmiksi.

Talvi tuli taas ja Lukas lähti yhä useammin matkoille Mathiaksen kanssa. Tino, joka oli muuttanut yhteen Berwaldin kanssa, otti aina matkojen ajaksi Eirikurin luokseen, vaikka nuorukainen väitti selviävänsä yksinkin. Pitkät illat tyhjässä talossa vaan olivat hieman liian pitkiä eikä Berwaldkaan pannut nuorukaisen läsnäoloa haitaksi. Hänen ja Tinon suhde oli kehittynyt ja vakiintunut yhteiseksi luottamukseksi ja he kumpikin nauttivat toistensa läsnäolosta eivätkä koskaan olleet pitkään erossa. Berwald oli muutaman kerran pyytänyt Tinoa vaimokseen, mutta mies oli joka kerta muistuttanut häntä nauraen siitä ettei ollut nainen, ja asia oli jäänyt.   

Lukaksen ja Mathiaksen suhde kehittyi myös tavallaan. He ottivat usein toisistaan mittaa sekä sanoin että asein, mutta silti he olivat toistensa paras tuki ja turva. Lukas oli ainoa henkilö, jonka Mathias otti turvaamaan selustansa ja Mathias oli ainoa, jonka seurassa Lukas oli täysin oma itsensä. Eliza olisi ollut ylpeä, jos olisi tiennyt miten asiat päätyivät. Ehkä hän tiesikin, sillä naisella oli omat keinonsa.

Eirikurin lunni ei loppujenlopuksi sekään koskaan lähtenyt. Se jäi nuorukaisen seuralaiseksi ja muutaman kerran Tino vannoi, että se osasi ajatella ja ymmärsi ihmisten puhetta. Niin monta kertaa Eirikur tuntui tietävän asioista, joista hän ei olisi mitenkään voinut tietää ilman huomaamattoman apurin apua.

Elämä viikinkikylässä jatkui muutoinkin normaalin epänormaalisti. Gilbertin ja Elizan lähdettyä Antonio ilmoitti vuosi myöhemmin palaavansa etelään. Hän oli kuullut, että siellä olisi paljon lisää nähtävää, seikkailuja ja ryövättävää. Kaikkien yllätykseksi Lovi lähti hänen mukanaan jättäen veljensä Ludvigin huomaan. Daan jatkoi kaupantekoa ja Francis alkoi hävitä yhä useammin omille teilleen. Pienen kyselyn ja ristikuulustelun jälkeen hän myönsi tavanneensa jonkun englantilaisen, jonka seurassa hän viihtyi. Mathias yritti suostutella häntä kaappaamaan tämän kiinnostavan englantilaisen, mutta Francis kieltäytyi sanoen, että hän suosisi tässä tapauksessa elegantimpaa ratkaisua.

Toisena keväänään viikinkikylässä Lukas sairastui ikävään flunssaan ja joutui vuoteenomaksi. Mathias, joka oli suunnitellut retkeä, sanoi peruvansa sen ja jäävänsä Lukaksen vierelle, mutta norjalainen pakotti hänet lähtemään sanoen, että mies vain kyllästyisi eikä hän jaksaisi kuunnella Mathiaksen typerää valitusta. Lopulta Mathias lähti ja lupasi tuoda paljon lahjoja Norgelleen suudellessaan häntä viimeisen kerran.

Kuukauden päästä retkiseurue palasi, mutta Mathias ei palanut heidän mukanaan. Osaan ottavasti yksi miehistä kertoi järkyttyneelle Lukakselle, että Mathias oli kadonnut tuntemattomille vesille. He eivät olleet löytäneet edes ruumista kotiin tuotavaksi, vaikka he olivat viipyneet paikalla pitkään ja etsineet. Norjalainen suri hetken, mutta kokosi sitten itsensä ja otti Mathiaksen laivan haltuunsa. Hän seilasi kaikki tutut ja tuntemattomat reitit etsien miestä. Berwald, joka oli suurimmaksi osaksi luopunut viikinkielämästä, liittyi hänen mukaansa samalla kun Tino ja Eirikur odottivat huolestuneena.

Kului puolivuotta eikä kukaan löytänyt Mathiasta, ei edes ruumista. Talvi pakotti Lukaksen keskeyttämään etsintänsä ja Tino seurasi huolestuneena, kuinka hänen veljensä vajosi vain syvemmälle suruun joka päivä. Lukas söi ja vastasi kysymyksiin, mutta muun ajan hän istui paikoillaan tulen ääressä miettien jotain itsekseen. Kun talvi vihdoin päättyi, hän varusti nopeasti laivan vielä yhdelle pitkälle matkalle.

Hän palasi jälleen tyhjin käsin ja kylänväki julisti Mathiaksen kuolleeksi järjestäen hänelle surujuhlan, johon Lukas ei osallistunut. Hän sanoi, että Mathias ei olisi kuollut. Että mies ei tekisi sitä, koska Lukas tappaisi hänet jos hän kuolisi. Tino ja Berwald kuitenkin olivat mukana surujuhlassa ja lausuivat hyvästinsä hiljaa muiden mukana.

Viikko surujuhlan jälkeen Lukas sanoi, että hän palaisi Norjaan. Hän oli saanut tarpeekseen ja hän halusi takaisin kotiin. Eirikurin ja Tinon ei tarvinnut miettiä pitkään omaa vastaustaan ja Berwald ilmoitti seuraavansa Tinoa, minne mies sitten menikin. Joten Lukas myi laivan, jonka Mathias oli hänelle jättänyt, ja he pakkasivat tavaransa.

Heidän entinen kotikylänsä oli toipunut hyökkäyksestä ja seisoi paikallaan. Ihmiset ottivat heidät vastaan iloisina. Varsinkin Tinon, koska vanha parantaja muori oli kuollut korkeaan ikään ja uudelle parantajalle olisi tarvetta. Muutamat ihmiset katsoivat epäillen vakavaa ruotsalaista ja Lukasta, joka oli vuosien aikana muuttunut kovemmaksi, mutta Tino teki selväksi, että ei katsoisi yhtäkään loukkausta heitä kohtaan läpi sormiensa. Veljeksillä oli myös huomattavasti paljon enemmän rahaa kuin ennen ja se tarkoitti suosiota tietyissä piireissä.

Berwald kunnosti huolella vanhan mökin, jossa veljekset olivat asuneet ja joka oli jäänyt autioksi, ja rakensi sitten lähettyville toisen itselleen ja Tinolle, jotta heillä olisi vähän enemmän yksityisyyttä. Ruotsalainen myös sai nopeasti jonkin verran suosiota käsityötaidoillaan ja alkoi myydä töitään.

Lukas ei pysynyt kauaa aloillaan. Heti kun hän oli nähnyt veljiensä asettuvan aloilleen, hän pestautui ensimmäiselle laivalle, joka lähti satamasta. Hän ei koskaan solminut pidempää kuin yhden matkan sopimusta ja hän vaihtoi välillä laivaa lennosta. Kenellekään ei ollut epäselvää, miksi hän niin teki ja ketä hän etsi. Vain talvi sai hänet pysymään paikoillaan nyt kun hän oli oppinut luottamaan Berwaldiin niin paljon että uskoi miehen pitävän hänen veljensä turvassa.


A/N: Mä haluaisin niin nähdä teidän ilmeet nyt. Älkää tappako...

Menolly

  • ***
  • Viestejä: 34
Vs: HETALIA: København -syndrooma, K-15 | osa 24/25 14.7.2014
« Vastaus #82 : 16.07.2014 19:12:21 »
Ääää, ei mulla oo nyt aikaa kommentoida, mutt halusin vaan kertoa että nyt jännittää. Se oli outo luku (mun ilme oli varmasti näkemisen arvoinen :D Haluan vikan luvun :')

Menolly

PS. Hyvällä tavalla outo ^^'' Tai jotain... (Anteeksi)
« Viimeksi muokattu: 17.07.2014 11:13:18 kirjoittanut Menolly »

Rrausku

  • *
  • Viestejä: 1
aihe..
« Vastaus #83 : 18.07.2014 21:40:43 »
Terve ;D Olen "Kaveri". Ehdinpäs tänne kommentoimaan ennen viimeistä lukua.

Tämä luku kyllä vaikutti jotenkin niin loppumaiselta, että mitähän siihen oikeasti viimeiseen tulee.. Jään odottelemaan :D

Noin, ensimmäinen kommenttini koko finfanfunissa valmis (rakentava palautehan tästä puuttuu.. Mutta kun olen laiska). Kättä sentään jaksan liikuttaa. *heiluttaa kättään*
Hei, hei!

Slytherin cat

  • Vieras
Vs: HETALIA: København -syndrooma, K-15 | osa 24/25 14.7.2014
« Vastaus #84 : 21.07.2014 14:10:23 »
Hmjaah... Voisin ehkä yrittää rakentaa tähän kuvan ilmeestäni...

----/    -----
  O       O         < . . . . .
 ///   > \\\
      U

Vähänkö söpö... Eiku..

Tämä luku oli kyllä aika erilainen, kuin muut. Ei se ollut huonokaan, muttei myöskään samalla tavalla henoa tekstiä, kuin aiemmissa..
En oikein osaa kommentoida tätä... x_x Kuoliko Mathias oikeastiii.. Vaiko herääkö se henkiin... *nyyh* Tämä asia olisi saattanut olla jotenkin selkeämpi ja "tunteellisempi" jos se oltaisiin kerrottu eri tavalla.

Noh, odotan viimeistä lukua! ^u^

Vyra

  • Vieras
Vs: HETALIA: København -syndrooma, K-15 | osa 24/25 14.7.2014
« Vastaus #85 : 23.07.2014 00:35:55 »
Kiitos kaikille~

*potkaisee Köpiä hellästi* Menehä siit, oot jo tarpeeks vanaha elämää yksin
Odotutin tätä loppua siksi koska... Well, kärsin ilmeisesti jonkinlaisesta riippuvuudesta enkä halunnut päästää irti, joten istuin sen päällä hetken ja sitten unohdin, että en laittanutkaan sitä vielä. Plus, mä laskeskelin että tätä fikkiä seuraa about 50 immeistä, joten aattelin antaa kaikille aikaa kertoa mielipiteensä ennen viimeistä osaa.
Mutta tässä se sitten on~


Kahdeskymmenesviides luku: Loppu-syndrooma

”Lukas!” Tino kutsui ja hänen veljensä mumisi vastaukseksi, ”haluatko lähteä kaupunkiin? Berwald on menossa sinne nyt.” Lukas vilkaisi häntä, mutta pudisti päätään.

”En”, hän vastasi. Talvi oli jo lähes ohi ja ruoho vihersi jo siellä, missä lumi oli ehtinyt sulaa. Pian hän voisi taas mennä satamaan etsimään sopivaa laivaa. Hän aikoi tällä kertaa keskittyä pohjoiselle reitille ja toivoa parasta sen suhteen.

”Selvä”, Tino vastasi ja lähti kertomaan poikaystävälleen tietoa. Lukas tunsi pienen piston sisällään, mutta hän ei ollut aivan varma johtuiko se siitä että hän oli turhan töykeä Tinolle vai siitä, että hän ei kestänyt enää katsoa onnellisia ihmisiä yhdessä. Hän oli hukannut sen, jonka kanssa hän oli onnellinen. Hän huokaisi, katseli valkoisia pilviä taivaalla ja päätti lähteä kävelylle. Ehkä se saisi hänen ajatuksensa taas pois surusta.

****

Berwald kuunteli huolella, kun Tino luetteli hänelle kaiken mitä haluaisi kaupungista. Ruotsalainen piti aina tarkkaa huolta, että Tino myös sai kaiken minkä halusi ja joskus jotain pientä muutakin. Tällä kertaa heillä kuitenkin näytti olevan melkein kaikkea eikä lista ollut pitkää. Tino suuteli häntä hyvästiksi ja jotenkin suudelma piteni niin, että Berwald aikoi jo unohtaa koko kaupunkireissunsa. Ikävä kyllä hänellä oli kuitenkin tärkeääkin asiaa sinne.

Kävellessään pienen kuormajuhta hevosen kanssa tiet pitkin Berwald katseli taivaalla liitelevää tummaa hahmoa. Sen täytyi olla Eirikurin lunni. Mikään muu lintu ei lentänyt aivan kuin omistaisi koko taivaan. Itsekseen mietiskellen mies jatkoi matkaansa kaupunkia kohti.

Päästessään perille hän hoiti heti ensimmäisenä Tinon asiat. Se oli hänen tärkeysjärjestyksensä. Hän myös piti kiirettä, koska mitä pikemmin hän olisi kotona, sen parempi. Muutaman tunnin kuluttua hän olikin valmis. Hän oli vaihtanut kuormajuhdan kantamat tavarat pois ja pakannut tilalle kaikki ostamansa. Hän aikoi juuri lähteä paluumatkalle, kun hän yllättäen pysähtyi yhden kapakan eteen.

Se oli aivan normaali kapakka, jollaisia löytyi joka satamakaupungista. Berwaldilla ei ollut ennenkään ollut hirveämmin kiinnostusta niitä kohtaan ja nyt Mathiaksen katoamisen jälkeen hän ei ollut käynyt yhdessäkään. Ne olivat aina olleet Mathiaksen paikkoja ja vaikka Berwaldin suru ei ollut niin syvää kuin Lukaksen, hänkin silti suri miestä.

Mutta nyt hänelle tuli outo vahva tunne, että hänen olisi pakko mennä sisälle. Tunne oli niin vahva, että mies vilkaisi taivaalle arvioidakseen aikaa ja totesi sitten, että hän ehtisi hyvin. Hän vain menisi sisälle, katsoisi ympärilleen ja lähtisi sitten. Olkiaan kohauttaen hän solmi hevosen kapakan edessä olevaan puomiin ja taputti sen kaulaa lohduttavasti ennen kuin astui sisälle.

Tuttu haju ja äänten remakka tervehti häntä ja Berwald katseli ympärilleen vain pienellä uteliaisuudella. Yksi ovenpielessä notkuvista miehistä arvioi häntä katseellaan, mutta totesi sitten ettei kannattanut sanoa mitään. Ruotsalainen käveli hieman sisemmäs ja oli jo kääntymässä takaisin, kun tuttu ääni pysäytti hänet niille sijoille.

”…Niin minä etsin häntä”, ääni sanoi ihmismuurin takaa, ”hänellä on vaaleat hiukset ja hän on suurin piirtein tämän mittainen. Hänellä on myös todella kauniit jäänsiniset silmät.”

”En ole nähnyt”, toinen ääni sanoi hieman pahoittelevasti, ”mutta ehkä sinua vielä onnistaa.”

”Haluaisin vain löytää hänet”, ensiksi puhunut ääni sanoi masentuneena, ”siitä on jo niin kauan.”

”Hetkinen, jäänsiniset silmät sinä sanoit?” kolmas ääni kysyi ja ilmeisesti oli saanut nyökkäyksen vastaukseksi, koska jatkoi, ”minä muistan yhden tyypin. Hurja kaveri. On seilannut varmaan jokaisella laivalla.”

”Tiedätkö, mistä löytäisin hänet?” ensimmäinen ääni kysyi nyt hieman toiveikkaampana.

”En, ikävä kyllä”, vastasi kolmas mies, ”hän oli samalla laivalla vaan yhden matkan. On ehkä päässyt hengestään. Oli niin huimapäinen kaveri. Näin kerran, kun hän voitti aivan yksin kokonaisen joukon sotilaita.”

”Ei, en usko”, ensimmäiseksi puhunut sanoi, ”hän on minun Norgeni. Hän on jossain ja odottaa minua.” Nyt Berwald oli varma. Kukaan muu ei käyttäisi sitä nimeä. Sydän pamppaillen hän työnsi edessä olevat miehet syrjään ja tuijotti uskomatta miestä, jonka surujuhlassa hän oli ollut.

”M’thias”, hän sanoi ja mies hätkähti. Mathias oli laihtunut ja hänen hiuksensa roikkuivat pitkinä ja entistä sotkuisemmin silmillä. Hänellä oli silti kirveensä mukana, mutta hänen vaatteensa olivat kuluneet reille. Tuoppi hänen edessään oli täysi ja luultavasti ollut koskematon jo pitkän.

”Sve?” hän kysyi ja kääntyi hitaasti ympäri. Berwald nyökkäsi ja mies nousi halaamaan häntä, ”se olet todellakin sinä.”

”Me luul’mme s’nä kuol’t”, Berwald sanoi ja poikkeuksellisesti halasi miestä takaisin. Ihmiset ympärillä antoivat hienotunteisesti heille hieman tilaa, vaikka katseet olivatkin uteliaita.

”Se oli vähällä”, Mathias sanoi ja virnisti väsyneesti, ”mutta kerro minulle, missä Norge on?” Hänen äänensä oli epätoivoinen aivan kuin hän ei haluisi kysyä sitä siinä pelossa että uutiset olisivat huonoja, mutta hänen oli kuitenkin pakko.

”El’ssa”, Berwald sanoi ja Mathias huokaisi helpottuneena, ”k’tona n’t.”

”Minun täytyy nähdä hänet nyt heti”, hän sanoi, ”minä huuhtouduin mereen silloin vuosia sitten ja päädyin oudolle rannalle. Löysin takaisin vain reilut vuosi sitten, mutta te olitte lähteneet eikä kukaan osannut auttaa.” Hänen äänensä särkyi hieman, mutta Berwald lähti kiskomaan häntä ovea kohti. Päästessään hevosen luo hän nosti kantolaukun omalle olalleen ja työnsi ohjakset Mathiakselle.

”Ota h’vonen”, hän sanoi niin nopeasti, että Mathias ei melkein saanut selvää, ”r’tsasta et’lään ja s’tten v’orelle. K’sy T’noa, jos eks’t. Ka’kki t’etävät m’ssä h’n asuu.” Mathias nyökkäsi ja nousi ratsaille. Ennen lähtöään hän vielä painoi veljellisesti kätensä ruotsalaisen olalle.

”Kiitos, Sve”, hän sanoi ja potkaisi sitten hevosen kylkiä niin kovaa, että yleensä laiska juhta nosti vauhdikkaan laukan kerrasta.

”K’irehdi vain h’nen luokseen”, Berwald mutisi miehen perään. Hän vilkaisi taivaalle ja totesi olevansa kotona paljon myöhempään kuin oli ajatellut. Tino kuitenkin antaisi hänelle sen anteeksi. Hän nosti laukut paremmin olalleen ja lähti kävelemään kotia kohti.

****
Tino kuuli hurjasti laukkaavan hevosen kavionkopseen sisälle asti ja hän tuli huolestuneena ulos katsomaan, oliko joku tuomassa hengenvaarassa olevaa potilasta hänen luokseen. Hänen yllätyksensä oli melkoinen, kun hän tunnisti Mathiaksen tutun hevosen selästä. Hetken hän luuli näkevänsä kummituksen, mutta eiväthän sellaiset esiintyneet päiväsaikaan.

”Hei, Norgen veli”, Mathias sanoi ja pysäytti hevosen hänen eteensä. Tino uskoi, että se hevonen ei varmaan ollut ollut niin innoissaan sitten varsa-aikojensa. Sen silmät pyörivät ja se puri kuolaintaan ja löi jalkojaan maahan pyytäen lupaa mennä taas, ”missä Norge on?”

”Hän meni kalliolle”, Tino vastasi edelleen hämmästyneenä.

”Kiitos”, Mathias sanoi ja ohjasi hevosen Tinon osoittamaan suuntaan.

****

Lukas istui kallion reunalla ja antoi jalkojensa heilua meren yllä. Hän tunsi olevansa hieman rauhallisempi lähellä merta aivan kuin se saisi hänen sydämensä unohtamaan hetkeksi. Meri oli kaunis ja armoton. Lukas sekä rakasti että kirosi sitä eikä hän osannut enää elää ilman sitä. Se muistutti häntä Mathiaksesta, jonka kanssa he olivat niin monesti tapelleet aivan turhista asioista vain sopiakseen heti jälkeenpäin. Heti sen ajatuksen myötä Lukas tunsi itsensä taas surulliseksi.

”Minä löydän sinut vielä, Danmark”, hän lupasi tuulelle. Hän etsisi niin kauan kunnes joko löytäisi miehen tai ruumiin ja, jos hän löytäisi ruumiin, hän keksisi herättää sen eloon, jotta hän voisi tappaa Mathiaksen koska hän jätti hänet yksin.

Lumi jyrkänteen reunalta oli jo sulanut, mutta maa oli silti kylmää ja märkä ja Lukas tunsi kuinka epämiellyttävä tunne alkoi levitä hänen ruumistaan pitkin. Itsekseen mutisten hän nousi ylös ja katseli alla vellovia aaltoja.

Nopeat askeleet lähestyivät häntä takaa ja ennen kuin Lukas ehti kääntyä, vahvat käsivarret kietoutuivat hänen ympärilleen ja vetivät hänet kauemmas jyrkänteeltä jonkun rintakehää vasten. Vaistomaisesti Lukas pyristeli ensin irti ja ehti kirota mielessään sitä, että oli jättänyt kirveensä kotiin. Kukaan ei kuulisi hänen huutojaan, jos joku tappaisi hänet täällä.

”Älä hyppää, Norge. Minä olen tässä”, tuttu, mutta niin kauan kaivattu ääni sanoi hätäisesti hänen korvansa juuressa ja Lukas jähmettyi.

”Danmark?” hän kysyi uskomatta itseään.

”Se olen minä, Norge”, ääni vastasi nyt lempeästi ja käsivarret antoivat Lukaksen kääntyä ympäri, vaikka eivät päästäneetkään irti. Nyt ne pitelivät häntä aivan kuin eivät koskaan enää päästäisi irti.

”Danmark”, hän sanoi toisen kerran ja katsoi miestä tarkasti. Mathias oli muuttunut hieman ja näytti kokeneen kovia, mutta siniset silmät katsoivat häntä edelleen samalla tavalla ja hän olisi tunnistanut sen ilmeen mistä tahansa, ”sinä tulit takaisin.” Jokin lämmin tipahti hänen poskelleen ja Lukas tajusi vasta myöhemmin, että hän itki.

”Anteeksi, kotimatkani oli aivan liian pitkä”, Mathias sanoi ja sipaisi kyyneleet pois, ”älä itke, Norge, minä löysin sinut vihdoin.” Viikinki itki myös ja Lukas suuteli hänen kyyneleensä pois, aivan kuten oli vuosia sitten tehnyt. Se maistui samalta kuin silloin, elävältä. 

”Minä etsin sinua kaikkialta”, hän sanoi.

”Minä olin eksyksissä”, Mathias sanoi, ”minä kerron sinulle kaiken myöhemmin.” Lukas nyökkäsi ja kietoi omat käsivarret miehen ympärille. Hän tunsi tutun vartalon itseään vasten ja ensimmäisen kerran vuosiin hän oli taas iloinen ja pystyi ajattelemaan selkeästi.

”Oletko sinä oikea?” hän kysyi ja Mathias virnisti. Hänen takanaan hetkeksi unohtunut hevonen hörähti jollekulle, mutta he eivät huomanneet sitä.

”Tietenkin olen”, hän sanoi, ”sinä odotit minua, Norge, etkö odottanutkin?” Lukas nyökkäsi. Hän oli odottanut ja etsinyt joka päivä. Mathias tarttui hänen leuastaan hellästi ja kumartui alemmas, mutta ennen kuin hän ehti painaa kevyen suudelman Lukaksen huulille, norjalainen upotti kätensä hänen hiuksiin ja painoi hänen päätään alemmas suudellakseen häntä kunnolla. Mathias vastasi nopeasti ja he upposivat hetkeksi omaan maailmaansa. Kun he viimein lopettivat kumpikin hengittäen raskaasti ja katsoen toisiaan sillä tavalla, jolla vain toisilleen tarkoitetut ihmiset katsoivat toisiaan. He painoivat otsansa toisiaan vasten ja kumpikin hymyili ensimmäisen kerran vuosiin.

”Norge”, Mathias kuiskasi ja silitti norjalaisen kasvoja.

”Danmark”, Lukas vastasi ja teki sormillaan ympyröitä miehen alaselkään.



Epilogi-syndrooma

Eirikur vetäytyi paremmin puiden suojaan ja katseli paria, joka näytti olevan täysin tietämätön kaikesta muusta paitsi toisistaan. Hän oli hetken pelännyt, että hevonen paljasti hänet tervehdyksellään mutta onneksi umpirakastuneet ihmiset eivät huomanneet koskaan mitään.  Oikeastaan Eirikur olisi varmaan saanut tanssia ja laulaa heidän takanaan eikä kumpikaan olisi huomannut mitään.

Hänen lunninsa kaarteli taivaalla ja Eirikur kohotti käsivartensa merkiksi, että lintu voisi laskeutua. Pian lunni istuikin hänen kädellään ja katseli häntä oudon älykkäillä silmillään.

”Huomasitko, se onnistui sittenkin”, nuorukainen sanoi ja lintu leväytti siipiään pari kertaa, ”joo, minä tiedän, että sinä olit oikeassa, mutta lintuja uskotaan harvemmin.” Lunni tuntui hieman loukkaantuvan toteamuksesta ja Eirikur joutui silittämään sen päätä tyynnyttävästi hetken ennen kuin se leppyi hänelle.

”Voisitko viedä viestin Elizalle? Hän on kuitenkin odottanut tietoja malttamattomana”, hän kysyi, mutta lintu vain käänteli päätänsä, ”hyvä on, saat viisi silakkaa ja yhden keksin”, lintu kallisti päätään taas, ”kaksi keksiä sitten, senkin kitupiikki.” Nyt lintu tuntui hyväksyvän tarjouksen ja se ojensi toista jalkaansa tarjoavasti. Eirikur laski linnun hetkeksi maahan ja raapusti mukanaan kantamaansa paperiin lyhyen viestin. Hän vielä kirjoitti päälle ”Elizalle”, vaikka hän tiesi että lunni ei antaisi viestiä kellekään muulle ja Gilbert varmasti lukisi sen joka tapauksessa vaikka siinä olisikin jonkun muun nimi.

”Tule sitten heti takaisin”, Eirikur muistutti lintua sitoessaan viestin sen jalkaan. Lintu nokkaisi sitä muutaman kerran varmistaakseen, että se pysyisi hyvin ja hyppäsi sitten takaisin nuorukaisen käsivarrelle.

”Lennä hyvin”, hän sanoi ja lintu nokkaisi hellästi hänen sormeaan hyvästiksi ennen kuin kohosi lentoon. Hetken Eirikur katseli sen menoa ja vilkaisi sitten veljeään, joka oli silti uppoutunut puhumaan hiljaa Mathiaksen kanssa. Heillä luultavasti menisi vielä hetki ennen kuin he olisivat valmiita palaamaan oikeaan maailmaan. Eirikur kohautti olkiaan ja päätti mennä kertomaan Tinolle, että kaksi miestä varmaan tarvitsisivat flunssa lääkettä, koska he varmasti paleltuisivat tuulisella jyrkänteellä.

Kävellessään poispäin Eirikur mietti tyytyväisenä, että tämä oli viimeinen kerta, kun hänen koskaan tarvitsi vakoilla veljiään. Eliza oli vaikuttanut häneen aivan liikaa. 


A/N: Siinä se oli. Se on nyt ohi. Nyyh, mitä mä nyt teen? Eiku Pandora on vielä kesken... ja koulu alkaa taas reippaan kuukauden päästä.
Nyt on muuten jännä tunne. Tää on ollut kuitenkin aika pitkä homma saada tää valmiiksi ja, vaikka en ookaan kirjoittanut, oon silti välillä miettinyt tätä ja nyt mun ei tartte enää miettiä (paitsi jos joskus kirjoitan lopun uusiksi). Wou, nyt voin käyttää tämän vapautuneen aivokapasiteetin johonkin järkevään! (vaikka taloustieteeseen... Näh, ei kuulosta houkuttelevalta.)

Menolly

  • ***
  • Viestejä: 34
Vs: HETALIA: København -syndrooma, K-15 | osa 25/25 Valmis
« Vastaus #86 : 23.07.2014 02:04:35 »
Se loppui nyt. Ihan oikeasti  :o
Mä en keksi mitään sanottavaa, ihan tyhjä pää... No niin, nyt mä sanon jotain. Se oli ihana <3 Todella ihana. Mä pelkäsin surullista loppua ihan viime riveille asti, että Tanska on oikeasti kuollut tai että Norja hyppää kalliolta tai joku kuolee ihan muuten vaan. Mutta sain onnelisen lopun <3 (Ei tähän voi laittaa kuin sydämiä) Nyt on vähän tyhjä olo (Vähän melkein itkin. Oon sellainen ihminen, ett itken onnesta tosi helposti ^^'' No jaa, itken myös surullisissa jutuissa. Ja eeppisissä. Tää oli ehkä vähän kaikkea)

”Norge”, Mathias kuiskasi ja silitti norjalaisen kasvoja.

”Danmark”, Lukas vastasi ja teki sormillaan ympyröitä miehen alaselkään.
Se oli liian ihanaa :') Oikeestaan kaikki tuossa kohtauksessa.

Eirikur vetäytyi paremmin puiden suojaan ja katseli paria, joka näytti olevan täysin tietämätön kaikesta muusta paitsi toisistaan. Hän oli hetken pelännyt, että hevonen paljasti hänet tervehdyksellään mutta onneksi umpirakastuneet ihmiset eivät huomanneet koskaan mitään.  Oikeastaan Eirikur olisi varmaan saanut tanssia ja laulaa heidän takanaan eikä kumpikaan olisi huomannut mitään.
Islanti tanssimassa ja laulamassa :D

Eliza oli vaikuttanut häneen aivan liikaa. 
Eliza saa viimeisen sanan.

Nyt kiinnostaa mitä Tanska on tehnyt, ja Elizan ja Gilin matka ja... Ei tän olisi vaan halunut loppuvan. Mutta niin vaan kävi.
Kiitos, kiitos ja kiitos Vyra! Hieno tarina, hienosti kirjoitettu. Rakastin <3

Menolly


Slytherin cat

  • Vieras
Vs: HETALIA: København -syndrooma, K-15 | osa 24/25 14.7.2014
« Vastaus #87 : 23.07.2014 17:21:23 »
Viimeinen luku. Tästä ei voi sanoa muuta, kuin että aivan ihana.
Tanska palasi takaisin! arvasinkin että niin kävisi, eihän Mathias jättäisi Norgeaan yksin. ;)


Mathias tarttui hänen leuastaan hellästi ja kumartui alemmas, mutta ennen kuin hän ehti painaa kevyen suudelman Lukaksen huulille, norjalainen upotti kätensä hänen hiuksiin ja painoi hänen päätään alemmas suudellakseen häntä kunnolla.

Awwwh, miten söpöä.!! <33 DenNor on nykyään toisiksi lempi paritukseni, kiitos tämän ficin. Norja. <3

Eirikur vetäytyi paremmin puiden suojaan ja katseli paria, joka näytti olevan täysin tietämätön kaikesta muusta paitsi toisistaan. Hän oli hetken pelännyt, että hevonen paljasti hänet tervehdyksellään mutta onneksi umpirakastuneet ihmiset eivät huomanneet koskaan mitään.  Oikeastaan Eirikur olisi varmaan saanut tanssia ja laulaa heidän takanaan eikä kumpikaan olisi huomannut mitään.

Nam, tämä mielikuva... Islanti tanssimassa ja laulamassa toisissaan roikkuvien Tanskan ja Norjan takana, kallion jyrkänteellä... <3 Pitääpä ajatella tätä (tähän tuli ensin kirjoitusvirhe = t'tä!! Su-san kieltä!) useamminkin.


Eirikur kohautti olkiaan ja päätti mennä kertomaan Tinolle, että kaksi miestä varmaan tarvitsisivat flunssa lääkettä, koska he varmasti paleltuisivat tuulisella jyrkänteellä.

Hahah, Islantikin on vaan aina niin ihana..! (Pakko cossata sitä joskus..) Tuo vakoilujuttu...  Tämä kohta oli aivan mahtava. Kuten koko muukin teksti.

(Olenkohan muuten jotenkin tyhmä, kun en huomaa, mikä tässä muka on ollut k-15.. ._. No jaa...)


Nyt se on sitten loppu... Ja onneksi onnelisesti. Tämä ficci on kyllä ehdottomasti ollut yksi kolmesta lempificistäni! Kiitos paljon, että kirjoitit tämän. <3 Tulen taatusti puhumaan tästä tekstistä vielä ainakin kolme vuotta tämän jälkeen. :D

Noinh, vielä loppuun sydämiä, että voin osoittaa miten ihana tämä teksti on ollut (Ja on yhä, tietty. xp)

<3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3<3<3<3<3<3<3<3<3<3 <3<3<3<3<3<3<3 <3<3<3<3<3<3<3<3<3 <3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3  <3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<33<3<3<3<3

*ei jaksa enää*

Vyra

  • Vieras
Vs: HETALIA: København -syndrooma, K-15 | osa 25/25 Valmis
« Vastaus #88 : 25.07.2014 00:44:12 »
Oi, kiitos<3

Menolly: heh, ei mun tarinoissa koskaan kukaan kuole oikeasti. Mä olen liian hellämielinen ja mä haluaisin kaikille onnellisen lopun!

Sly: oooo~ noin monta sydäntä! Tää tarina oli niin pitkä projekti, että todella hienoa jos se jää elämään edes jollaintapaa. Ja se k15 osuus... tota, tän piti olla rajumpi mut en mä pystynyt. Ei pikkuisia saa kiusata...

Sitä mä tulin sanomaan (sen lisäksi että yritän keksiä keinoja viihdyttää itseäni koska mun lento Tanskaan lähtee vasta 6 tunnin päästä), että kun Menolly asiasta mainitsi niin kyllähän minä tiedän mitä Mathiakselle ja Gilbertille sekä Elizalle tapahtuu mut te ette tiedä.  Miltä siis kuulostaa pienet spinoffit  näistä? Tämän hetken suunnitelmassa olisi noin 3-5 luvun mittaiset fikit ja Puola pääsisi mukaan kans! (Aina ilo kirjoittaa hänet). Mutta huonona puolena onse että kesä loppu kohta ja aion kkirjoittaa Pandoran ensin loppuun. Joten se voi mennä aika pitkälle ennen kuin saan ne tehtyä.

Slytherin cat

  • Vieras
Vs: HETALIA: København -syndrooma, K-13 | osa 25/25 Valmis
« Vastaus #89 : 25.07.2014 02:44:05 »
Wuhuu, joo, ehdottomasti kirjoitat! Tuo jäi nimittäin kiinnostamaan minuakin.
Ja Puola. <3

Menolly

  • ***
  • Viestejä: 34
Vs: HETALIA: København -syndrooma, K-13 | osa 25/25 Valmis
« Vastaus #90 : 25.07.2014 03:55:11 »
Olis kyllä ihana, jos jaksaisit kirjottaa tuollaiset ^^ Varmasti lukisin. Ja en kyllä kauheasti kaivannut k15 osuutta. Miusta on ikävää kun hahmoja kiusataan liikaa. Ja se... Toisenlainen k15 toiminta ^^" Oon varmaan todella näkemisen arvoinen, kun luen yhtään korkeampia ikärajoja :')
Mutta viestin ideaan palatakseni, minä ainakin haluaisin spinoffit. Kiitos, jos jaksat sellaset tehdä.

Menolly

omena123

  • *
  • Viestejä: 1
  • DenNor ~ RoChu ~ SuFin ~ FrUK ~ SpaMano(?)
Vs: HETALIA: København -syndrooma, K-11 | osa 25/25 Valmis
« Vastaus #91 : 02.09.2015 19:32:20 »
Oh my ;;--;;
Ihana ja oli tosi vaikeeta lopettaa kesken ja sanoa itselleen että huomenna sitten lisää...
Tää on just sellain fanficci jota rakastan <3