Title = Minä en ole itseni
Author = Käpy
Pairing = Riina/Helena
Rating = K-11
Genre = Angst, femme
Disclaimer = En omista Riinaa. Omistan kylläkin itseni.
Warnings = Violence
---------------------
Part 1
Milloin pääsisin pois täältä? Helvetin loukko tämä on. Ei mitään muuta. En tiedä enää aikaa, en päivää, en mitään. Olen kadottanut itseni. Makaan kylmällä lattialla itkien. Tuska ei lievity sitenkään. On vain kylmä kosketus sydämessäni. Tuijotan vaaleaa seinää, joskus olin kukoistanut. Mutta en enää. Kukaan ei tiennyt missä olin. Vaikka joku tulisi, olisi jo liian myöhäistä. Kyyneleet tipahtelivat hiljaa lattialle. On vain tämä paikka ja aika. Ei muuta. En tunne itseäni. En enää. Joskus olin onnellinen. En enää. Siitä on jo puoli vuotta. En ole vieläkään päässyt siitä yli. Vanhempieni kuolema oli jotakin erilaista. Pääsin eroon perheväkivallasta, mutta menetin samalla jotakin muuta. Menetin kodin. Elämäni. Nykyään olen vain kuori edellisestä. Yksin täällä kylmässä ja pimeässä maailmassa. Kesä on jo tullut. En vain ole enää saanut tuntea auringon lämpöä. Enkä myöskään kenenkään sylin lämpöä. Olin niin nuori. Melkein 15. Syntymäpäivä lahja elämältäni. Ensimmäinen syntymäpäiväni ilman vanhempia. Minun syytäni. Jos olisin ollut parempi ihminen, he olisivat kanssani. Puhelin hälyttää. Tekstiviesti. Avaan sen ja luen sen huolella.
Missä sä oot?! Nyt jumalauta vastaat! Arvaa onko kivaa olla täällä ilman sua! Oikeesti, missä sä oot?!
En vastaa. En jaksa. Tunnen kyynelten tunkevan ulos. Nyt en anna niiden pudota. Nousen hitaasti istumaan. Tunnen kuinka kehoni on väsynyt jo nyt. En luovuta. Menen parvekkeelle. Katson alas. Asun onneksi alhaalla. Näen nuoren violetti hiuksisen tytön tuijottavan minua. Hän ei sano mitään. Ei tarvita sanoja. Menen painamaan summeria. Hän tulee hetken päästä sisään. Hän katsoo minua säälien. Olen niin heikko. Niin yksinäinen. Hän tulee viereeni ja kietoo kätensä ympärilleni. Hän purskahtaa itkuun.
"Miks sä et vastannu mulle? Mä olin huolissani! Oikeesti. Älä tee tollee enää ikinä!" hän itkee.
"Riina..." sanon yhden sanan. Riina nostaa katseensa minuun. Hän pyyhkäisee sinisenmustia hiuksiani sivuun.
"Voi sua. Sä oot kauheessa kunnossa."
"Niin..." hän asettaa kevyen kehoni sohvalle. Hän syöksähtää keittiöön. Hän tulee sieltä pois minua mulkoillen.
"Mulla on leipiä mukana. Sun täytyy selvitä ja parantua!" Riina sanoo vakaasti. Minä en ole yhtä vakaa. Tuijotan sumeilla silmilläni häntä. Voi miksi hän on nyt täällä? Minä rakastan häntä ja tiedän sen.
"Nälkä", kähisen taas.
"Tossa", Riina sanoo ja ojentaa minulle leipää. Otan sen käteeni. Tuntuu kuin olisin unohtanut miten syödään. Katson hämmentyneenä Riinaa. Kun muistan taidon, ahdan leipiä suuhuni. Riinan huolestuneet silmät eivät hellitä minusta otettaan. Syön kaiken, huokaisen syvään ja katson kiitollisena Riinaa.
"Kiitos", sanon hiljaa.
"Eipä mitään", Riina sanoo hymyillen ja halaa minua. Hetken mielijohteesta painan huuleni hänen huulilleen. Hän ei reagoi ensin mitenkään. Sitten hän vastaa suudelmaan. Kadotan kaiken ympäriltäni. Hänen kätensä eksyvät kyljilleni. Huokaisen nautinnosta hänen merkitessään kaulani. Herään henkiin, vihdoin ja viimein.
----------
*viheltelee* Siinä se oli. Kommentteja?
